Iltalehdessä oli tänään artikkeli lukuisten lääkkeiden haitallisista vaikutuksista mikrobi/ suoliston toimintaan. Artikkelissa oli mainittu mm. masennus, ahdistus ja psykoosilääkkeet. Ja silti näitä lääkkeitä määrätään edelleenkin, joidenkin potilasryhmien kohdalla vieläpä elämänikäisesti käytettäväksi.
Tämä ei ole suinkaan ainoa lääkkeiden haittavaikutus. Mm. neuroleptit vaikuttavat kognitioon ja sydän ja verisuonten toimintaan.
Tätä asiaa on tuotu esille tälläkin useaan otteeseen keskustelupalstalla. Mm. yksi heistä kirjoitti tästä asiasta jo monta vuotta aiemmin. Hän oli huomioissaan ja esille nostamissaan asioissa aivan oikeassa.
Tämä vain tiedoksi niille änkyröille, jotka toistuvasti haukkuvat muita kirjoittajia milloin miksikin. Ja mainostavat ja suosittelevat jatkuvasti tällä palstalla lääkkeiden käyttöä.
Lääkkeiden haittavaikutuksia pitää ottaa enemmän huomioon. Ja kantaa enemmän vastuuta siitä, mitä lääkkeitä ja kuinka pitkäksi aikaa niitä määrätään. Muuten se ei ole eettisesti, eikä moraalisesti oikeanlaista, eikä hyväksyttävää toimintaa.
Onko se eettisesti oikeata toimintaa?
70
571
Vastaukset
- Anonyymi
Lisäksi käypähoitosuositukset esim. skitsofreniapotilaiden kohdalla ovat edesvastuuttomia. Jos ja mikäli lääkkeitä käyttäville potilaille tulee muita lisäsairauksia, se että määrätään sellaisia lääkkeitä, jotka aiheuttavat merkittävää haittaa, tai uusia sairauksia, niin se ei ole oikein. Käypähoitosuositusten muuttamiselle olisi tarvetta. Pitää panostaa enemmän sairauksien ennaltaehkäisemiseen, tukiverkkojen varmistamiseen, että se on todella yksilön ympärillä, uudistaa hoitoa ja hoitolinjauksia. Eli, että se pääpaino ja fokus on enemmän muissa, kuten keskusteluissa, eikä lääkkeissä ja niiden määräämisessä.
Tässä se kuitenkin nähdään karmaisevalla tavalla, miten eriarvoisessa asemassa meillä Suomessa on eri diagnoosin saaneet.- Anonyymi
Mikä ongelma se oliskaan jos skitsofreenikko itse ymmärtäisi, että mitä kaikkea seinään kahlitsemista se tarkoittaa jos valitsee lääkkeettömän hoidon jonkun sivivaikutuksen takia.
Mutta jostain syystä on katsottu että se on nimenomaan edesvastuullista hoitaa asia niin, ettei "seinähulluja" kahlita enää seinään.
Ja kyllä olen samaa mieltä, että sairauksia pitää ennaltaehkäistä, mutta milläs meinasit skitsofreniaa estää?
Koska minä voin kertoa sen, että sitä ei voi ehkäistä sillä, että sairaan ihmisen fantasiohin hypätään mukaan. Vaikka ne liittyisi hoidon vastuullisuuteen, tai lääkkeiden sivuvaikutuksiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä ongelma se oliskaan jos skitsofreenikko itse ymmärtäisi, että mitä kaikkea seinään kahlitsemista se tarkoittaa jos valitsee lääkkeettömän hoidon jonkun sivivaikutuksen takia.
Mutta jostain syystä on katsottu että se on nimenomaan edesvastuullista hoitaa asia niin, ettei "seinähulluja" kahlita enää seinään.
Ja kyllä olen samaa mieltä, että sairauksia pitää ennaltaehkäistä, mutta milläs meinasit skitsofreniaa estää?
Koska minä voin kertoa sen, että sitä ei voi ehkäistä sillä, että sairaan ihmisen fantasiohin hypätään mukaan. Vaikka ne liittyisi hoidon vastuullisuuteen, tai lääkkeiden sivuvaikutuksiin.Tietysti sairaillakin ihmisillä on ihmisoikeudet, mutta ehkä sen sairauden huomaa juuri siitä parhaiten, miten he unohtavat kaikkien muiden ihmisten, ja heidän uhrien ihmisoikeudet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietysti sairaillakin ihmisillä on ihmisoikeudet, mutta ehkä sen sairauden huomaa juuri siitä parhaiten, miten he unohtavat kaikkien muiden ihmisten, ja heidän uhrien ihmisoikeudet.
Psykiatria on ainakin omilla kapea-alaisilla hoitomuodoillaan ja määräämillään lääkityksillä saanut aikaan lukemattomia uhreja.
Pahinta on se, että osa heistä ei edes tiedä olevansa osa valtavaa ihmiskoetta, ja sitä, että itse asiassa heidän terveyttään ja hyvinvointiaan ei oikeasti edistetä, vaan pikemminkin romutetaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Psykiatria on ainakin omilla kapea-alaisilla hoitomuodoillaan ja määräämillään lääkityksillä saanut aikaan lukemattomia uhreja.
Pahinta on se, että osa heistä ei edes tiedä olevansa osa valtavaa ihmiskoetta, ja sitä, että itse asiassa heidän terveyttään ja hyvinvointiaan ei oikeasti edistetä, vaan pikemminkin romutetaan.Anteeksi, nyt en oikein ymmärtänyt.
Puhutko nyt psykoosisairaiden oikeuksista kieltäytyä avohoidossa kaikesta lääkkeettömästä hoidosta, ja siitä kuinka he syyttävät omasta tyhmyydestään muita? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Psykiatria on ainakin omilla kapea-alaisilla hoitomuodoillaan ja määräämillään lääkityksillä saanut aikaan lukemattomia uhreja.
Pahinta on se, että osa heistä ei edes tiedä olevansa osa valtavaa ihmiskoetta, ja sitä, että itse asiassa heidän terveyttään ja hyvinvointiaan ei oikeasti edistetä, vaan pikemminkin romutetaan.Siihen voi itse vaikuttaa, ajatteleeko itseään uhrina, vai ei.
Miten joku muu voi edistää toisen ihmisen terveyttä ja hyvinvointia, kyllä sen täytyy pääasiassa itsestä lähteä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siihen voi itse vaikuttaa, ajatteleeko itseään uhrina, vai ei.
Miten joku muu voi edistää toisen ihmisen terveyttä ja hyvinvointia, kyllä sen täytyy pääasiassa itsestä lähteä.Tähän vielä lisäisin sen, että menneisyyteen ei tarvitse jäädä vellomaan ja pilata sillä nykyisyyttä tai tulevaisuutta, vaikka siihen kuinka olisi aihetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tähän vielä lisäisin sen, että menneisyyteen ei tarvitse jäädä vellomaan ja pilata sillä nykyisyyttä tai tulevaisuutta, vaikka siihen kuinka olisi aihetta.
Tästä täysin samaa mieltä. Jos on kiinni menneessä, on vaikeaa jatkaa eteenpäin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä täysin samaa mieltä. Jos on kiinni menneessä, on vaikeaa jatkaa eteenpäin.
Niih,läpi vaikka synkän kuusikon ja yli jylhän vuoriston vaikka toinen jalka haudassa.....OY Alko AB
- Anonyymi
Meillä aina väitetään, että terveydenhuollossa, tai lääketieteessä käydään eettistä keskustelua. Mitenköhän se ei oikein siltä näytä, eikä tunnu?
Esim. lääkkeiden määräämisen kohdalla tätä keskustelua ei juurikaan käydä.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jonkin tietyn diagnoosin perusteella voidaan oikeuttaa ihan mitä tahansa. Vaikka uusien sairauksien tuleminen potilaan kohdalle.
- Ja meillähän ei ole terveydenhuollossa rasismia? Kyllä vaan muuten on.- Anonyymi
Jos nyt ei se sana rasismi ihan oikea sana kuvaamaan, niin ainakin siellä on liian paljon välinpitämättömyyttä. Mikä näkyy mm. siinä, että määrätään kaikkiin mahdollisiin mt-oireisiin liukuhihnalla lääkkeitä, jotka aiheuttavat käyttäjilleen merkittäviä haittavaikutuksia ja altistavat uusien lisäsairauksien puhkemiselle.
- Anonyymi
Jos et ymmärrä sitä terveydenhuollossa käytyä eettistä keskustelua, niin oletko miettinyt, että miksi et ymmärrä sitä, tai mitä voisit tehdä sille että ymmärtäisit sitä paremmin?
Vai ajattelitko valittaa asiasta niin pitkään, että koko lopoumaailma rupeaa kekustelemaan etiikasta sinun suppean narratiivin mukan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos et ymmärrä sitä terveydenhuollossa käytyä eettistä keskustelua, niin oletko miettinyt, että miksi et ymmärrä sitä, tai mitä voisit tehdä sille että ymmärtäisit sitä paremmin?
Vai ajattelitko valittaa asiasta niin pitkään, että koko lopoumaailma rupeaa kekustelemaan etiikasta sinun suppean narratiivin mukan?Se, mitä psykiatrian puolelta tarjotaan elämässään ongelmissa oleville lähes ainoaksi pääasialliseksi hoidoksi, eli ne diagnoosit ja lääkkeet, se se vasta sitä suppeata narratiivia on.
Ja siihen päälle lääkkeitä käyttäville ei jää käteen, tai saa mitään muuta, kuin pelkkiä haittoja, extrapyramidaalioireita ja uusia sairauksia.
Siinä sulle sitä "suppeata narratiivia", jota minun väität tehneen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se, mitä psykiatrian puolelta tarjotaan elämässään ongelmissa oleville lähes ainoaksi pääasialliseksi hoidoksi, eli ne diagnoosit ja lääkkeet, se se vasta sitä suppeata narratiivia on.
Ja siihen päälle lääkkeitä käyttäville ei jää käteen, tai saa mitään muuta, kuin pelkkiä haittoja, extrapyramidaalioireita ja uusia sairauksia.
Siinä sulle sitä "suppeata narratiivia", jota minun väität tehneen.No kerroppa sinä, miten sinä hoitaisit sellaista ihmistä joka patologisesti inntää ja valehtelee, että asia on eritavalla mitä se todellisuudessa on.
Mikään puhe ei mene tälle ihmiselle perille, vaikka useat ihmiset pystyy todistamaan että asiat on toisin, mitä hän väittää niiden olevan?
Ja siinä sivussa valheillaan ja käytöksellään myrkyttää myös muiden ihmisten elämän?
Miten ratkaisisit tämän ongelman? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se, mitä psykiatrian puolelta tarjotaan elämässään ongelmissa oleville lähes ainoaksi pääasialliseksi hoidoksi, eli ne diagnoosit ja lääkkeet, se se vasta sitä suppeata narratiivia on.
Ja siihen päälle lääkkeitä käyttäville ei jää käteen, tai saa mitään muuta, kuin pelkkiä haittoja, extrapyramidaalioireita ja uusia sairauksia.
Siinä sulle sitä "suppeata narratiivia", jota minun väität tehneen.Tarjonta ei välttämättä aina pysty vastaamaan kysyntään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kerroppa sinä, miten sinä hoitaisit sellaista ihmistä joka patologisesti inntää ja valehtelee, että asia on eritavalla mitä se todellisuudessa on.
Mikään puhe ei mene tälle ihmiselle perille, vaikka useat ihmiset pystyy todistamaan että asiat on toisin, mitä hän väittää niiden olevan?
Ja siinä sivussa valheillaan ja käytöksellään myrkyttää myös muiden ihmisten elämän?
Miten ratkaisisit tämän ongelman?Suosittelen Sinulle lämpimästi, että pohdit syvällisesti sitä, että onko sinulle itselläsi kenties jo valmiiksi otettua tiettyä asennetta, tai asenteellisuutta mt-diagnosoituja kohtaan?
Ajatteletko niin, että se jokin tietty diagnoosi, joka on kenties annettu jossakin historiassa määrittelee ihmisen kokonaan ja on jokin valmis vastaus kaikkiin oireisiin, käytökseen ja puheisiin, joita potilaalla on? Ja että se diagnoosi on valmis vastaus ja lääkitykset ovat se ainoa oikea ratkaisu mt-oireista kärsivän kohdalla? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suosittelen Sinulle lämpimästi, että pohdit syvällisesti sitä, että onko sinulle itselläsi kenties jo valmiiksi otettua tiettyä asennetta, tai asenteellisuutta mt-diagnosoituja kohtaan?
Ajatteletko niin, että se jokin tietty diagnoosi, joka on kenties annettu jossakin historiassa määrittelee ihmisen kokonaan ja on jokin valmis vastaus kaikkiin oireisiin, käytökseen ja puheisiin, joita potilaalla on? Ja että se diagnoosi on valmis vastaus ja lääkitykset ovat se ainoa oikea ratkaisu mt-oireista kärsivän kohdalla?Ei diagnoosin takia hoideta ja lääkitä, vaan oireiden perusteella.
Ihminen itse ns. määrittää itsensä muille juuri sillä omalla käytöksellään, puheillaan, ym.
Kukaan ei voi tietää millainen joku toinen on, ennen kuin tutustuu toiseen.
Pelkän diagnoosin perusteella ei voi tietää millainen ihminen on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarjonta ei välttämättä aina pysty vastaamaan kysyntään.
Arvostan, nyt on laadukasta vattuilua. =D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arvostan, nyt on laadukasta vattuilua. =D
Kiitos, olenkin psykiatrialta hyödyn saanut, ja sittemmin toipunut.
Pysyn täysin lausumani takana, koska vuosien omien kokemusten jälkeen totesin, että noinhan se on. Sen tajuaa vasta sitten, kun alkaa asioista jotain tajuamaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suosittelen Sinulle lämpimästi, että pohdit syvällisesti sitä, että onko sinulle itselläsi kenties jo valmiiksi otettua tiettyä asennetta, tai asenteellisuutta mt-diagnosoituja kohtaan?
Ajatteletko niin, että se jokin tietty diagnoosi, joka on kenties annettu jossakin historiassa määrittelee ihmisen kokonaan ja on jokin valmis vastaus kaikkiin oireisiin, käytökseen ja puheisiin, joita potilaalla on? Ja että se diagnoosi on valmis vastaus ja lääkitykset ovat se ainoa oikea ratkaisu mt-oireista kärsivän kohdalla?Lyhyt vastaus. Ei en usko että yksi diagnoosi määrittäisi elämää ikuisesti. Enkä usko että lääkitys on ainoa vastaus.
Olen joskus ihan vakavissani miettinyt, että pitäisiköhän minun uhrata joku puhelinnumero että voisin rekisteröidä tänne jonkun nimimerkin. Auttaisiko se ehkä pitkässä juoksussa keskustelukumppaneita hahmottamaan sitä ajatusmaailmaa omien kommenttieni takana.
Se ei ole mikään salaisuus, että minulla on elinikäinen tarina mielenterveyden saralta. Elinikäisessä tarinassa puhutaan vuosikymmenistä, niin siihen mahtuu kaikkea. On hoitovirheitä, on avohoitoa, on ryhmämuotoista hoitoa, on lääkehoitoa, on pakkohoitoa ja jälkiruuaksi terapiaa. You name it I got it.
Olen myös toipunut ja elämäni on monella mittarilla mitattuna hyvällä mallilla, vaikka hankalien vuosien takia ponnistankin elämääni kuopasta.
Vaikka ambitioni elämässäni ovat muualla, niin hankalat vuodet ovat opettaneet sen, että minulla on laaja mielenterveyden substanssi osaaminen ja voin aidosti auttaa ihmisiä joilla on samanlaisia ongelmia mitä minulla oli, tai mitä on edelleen, siksi teen sitä vielä vapaaehtoisena.
Taustastani ja arvoistani johtuen olen yrittänyt olla erittäin tarkka siinä, että minkälaisia termejä käytän, esimerkiksi puhunko hoidosta kokonaisuutena, vai vain sen yhdestä osa-alueesta lääkehoidosta. JNE.
Siksi olenkin laittanut merkille, että kuinka järjestelmällisesti tänne kirjoittamani asiat aina tulkitaan väärin, ja kokonaisvaltainen hoito muutetaan pelkäksi lääkehoidoksi. Olen tietysti aina miettinyt, että onko viestieni asu jotenkin aina niin epäselvä että ne ymmärretään väärin, vai voisiko vika savolaisittain kerrankin olla kuulijassa?
Tämän pitkän aasinsillan kautta, kysymykseen, että onko minulla ennakkoasenteita?
Olen tämän elämäni mittaisen uran aikana tutustunut useisiin mielenterveyskuntoutujiin. Toisiin ehkä vähän paremmin kuin toisiin, mutta joka tapauksessa puhutaan useista sadoista, ellei jopa lähemmäs tuhannesta ihmisestä. Siihen määrään tietysti mahtuu monenmoista arkkityyppiä, joiden mukaan ne kokemukset ja ns. asenteet heistä muodostuu.
Siellä on se ihana osuus, jotka ovat samantyylisessä elämäntilanteessa kuin minä ja ovat päässeet elämässään eteenpäin. Heidän kanssaan olen ehkä vähiten tekemisissä, ihan sen takia, että heillä on oma elämänsä ja minulla oma.
Siellä on se suurin osuus, niitä kuntoutujia jotka ovat jossain vaiheessa sitä omaa prosessia, sen oma sairautensa kanssa. Siellä mennään päivä ja ongelma kerrallaan. Osa ihmisistä pääsee elämässään eteenpäin. Osalle se on sitä parasta mitä elämä antaa, ja osa heistä taantuu, enkä minä mahda sille mitään.
Mutta sitten siellä on myös se pieni ja äänekäs joukko, sanotaan nyt sitten vaikka asennevammaisia ihmisiä. (saa toki keksiä kuvaavamman termin jos haluaa.) Vaikka joukko on pieni, niin se heidän toksisuus ympäristöön on sitäkin suurempi, eikä heitä voi siksi olla huomaamatta.
Ja kyllä minulla on tiettyjä ennalta opittuja asenteita heitä kohtaan, vaikka aina toivonkin että olisin väärässä, ja että he joskus pääsisivät elämässään eteenpäin, niin kokemus on osoittanut, että minun ei kannata tuhlata lyhyttä elämääni heihin. Koska en ole myöskään mikään työntekijä, niin en näe mitään syytä, että miksi minun pitäisi kohdella heitä silkkihansikkailla. Jotenkin eri tavalla, kuin yllä mainitsemiani muita kohtalotovereita. Saati että lähtisin jotenkin heidän pompoteltavaksi.
Ja sekös tuntuu tätä pientä mutta äänekästä ihmisryhmää kismittävän. Mikä arvaten johtaa hyvin tragikoomisiin tilanteisiin, missä esimerkiksi asennevammainen ihminen kuvittelee että minulta ei löydy sitä sympatiaa näitä tuhatta muuta ihmistä kohtaan, kun en pompi juuri heidän pillin mukaan.
No vähänkään nohevampi lukija arvaa varmaan että tässä vaiheessa voitaisiin palata siihen alkuperäiseen kysymykseen, että miten hoitaisit näitä ”asennevammaisia” ihmisiä, joka patologisesti inttää, väittää ja valehtelee, asioista jotka ovat toisin? Onko se lääkkeet, onko se seinään kahlitseminen, vai haluatko kokeilla lähteä mukaan heidän harhaiseen maailmaan? Vai oletko keksinyt jotain sellaista muuta, mitä kukaan muu ei vielä ole kokeillut? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lyhyt vastaus. Ei en usko että yksi diagnoosi määrittäisi elämää ikuisesti. Enkä usko että lääkitys on ainoa vastaus.
Olen joskus ihan vakavissani miettinyt, että pitäisiköhän minun uhrata joku puhelinnumero että voisin rekisteröidä tänne jonkun nimimerkin. Auttaisiko se ehkä pitkässä juoksussa keskustelukumppaneita hahmottamaan sitä ajatusmaailmaa omien kommenttieni takana.
Se ei ole mikään salaisuus, että minulla on elinikäinen tarina mielenterveyden saralta. Elinikäisessä tarinassa puhutaan vuosikymmenistä, niin siihen mahtuu kaikkea. On hoitovirheitä, on avohoitoa, on ryhmämuotoista hoitoa, on lääkehoitoa, on pakkohoitoa ja jälkiruuaksi terapiaa. You name it I got it.
Olen myös toipunut ja elämäni on monella mittarilla mitattuna hyvällä mallilla, vaikka hankalien vuosien takia ponnistankin elämääni kuopasta.
Vaikka ambitioni elämässäni ovat muualla, niin hankalat vuodet ovat opettaneet sen, että minulla on laaja mielenterveyden substanssi osaaminen ja voin aidosti auttaa ihmisiä joilla on samanlaisia ongelmia mitä minulla oli, tai mitä on edelleen, siksi teen sitä vielä vapaaehtoisena.
Taustastani ja arvoistani johtuen olen yrittänyt olla erittäin tarkka siinä, että minkälaisia termejä käytän, esimerkiksi puhunko hoidosta kokonaisuutena, vai vain sen yhdestä osa-alueesta lääkehoidosta. JNE.
Siksi olenkin laittanut merkille, että kuinka järjestelmällisesti tänne kirjoittamani asiat aina tulkitaan väärin, ja kokonaisvaltainen hoito muutetaan pelkäksi lääkehoidoksi. Olen tietysti aina miettinyt, että onko viestieni asu jotenkin aina niin epäselvä että ne ymmärretään väärin, vai voisiko vika savolaisittain kerrankin olla kuulijassa?
Tämän pitkän aasinsillan kautta, kysymykseen, että onko minulla ennakkoasenteita?
Olen tämän elämäni mittaisen uran aikana tutustunut useisiin mielenterveyskuntoutujiin. Toisiin ehkä vähän paremmin kuin toisiin, mutta joka tapauksessa puhutaan useista sadoista, ellei jopa lähemmäs tuhannesta ihmisestä. Siihen määrään tietysti mahtuu monenmoista arkkityyppiä, joiden mukaan ne kokemukset ja ns. asenteet heistä muodostuu.
Siellä on se ihana osuus, jotka ovat samantyylisessä elämäntilanteessa kuin minä ja ovat päässeet elämässään eteenpäin. Heidän kanssaan olen ehkä vähiten tekemisissä, ihan sen takia, että heillä on oma elämänsä ja minulla oma.
Siellä on se suurin osuus, niitä kuntoutujia jotka ovat jossain vaiheessa sitä omaa prosessia, sen oma sairautensa kanssa. Siellä mennään päivä ja ongelma kerrallaan. Osa ihmisistä pääsee elämässään eteenpäin. Osalle se on sitä parasta mitä elämä antaa, ja osa heistä taantuu, enkä minä mahda sille mitään.
Mutta sitten siellä on myös se pieni ja äänekäs joukko, sanotaan nyt sitten vaikka asennevammaisia ihmisiä. (saa toki keksiä kuvaavamman termin jos haluaa.) Vaikka joukko on pieni, niin se heidän toksisuus ympäristöön on sitäkin suurempi, eikä heitä voi siksi olla huomaamatta.
Ja kyllä minulla on tiettyjä ennalta opittuja asenteita heitä kohtaan, vaikka aina toivonkin että olisin väärässä, ja että he joskus pääsisivät elämässään eteenpäin, niin kokemus on osoittanut, että minun ei kannata tuhlata lyhyttä elämääni heihin. Koska en ole myöskään mikään työntekijä, niin en näe mitään syytä, että miksi minun pitäisi kohdella heitä silkkihansikkailla. Jotenkin eri tavalla, kuin yllä mainitsemiani muita kohtalotovereita. Saati että lähtisin jotenkin heidän pompoteltavaksi.
Ja sekös tuntuu tätä pientä mutta äänekästä ihmisryhmää kismittävän. Mikä arvaten johtaa hyvin tragikoomisiin tilanteisiin, missä esimerkiksi asennevammainen ihminen kuvittelee että minulta ei löydy sitä sympatiaa näitä tuhatta muuta ihmistä kohtaan, kun en pompi juuri heidän pillin mukaan.
No vähänkään nohevampi lukija arvaa varmaan että tässä vaiheessa voitaisiin palata siihen alkuperäiseen kysymykseen, että miten hoitaisit näitä ”asennevammaisia” ihmisiä, joka patologisesti inttää, väittää ja valehtelee, asioista jotka ovat toisin? Onko se lääkkeet, onko se seinään kahlitseminen, vai haluatko kokeilla lähteä mukaan heidän harhaiseen maailmaan? Vai oletko keksinyt jotain sellaista muuta, mitä kukaan muu ei vielä ole kokeillut?Kyseenalaistaminen on joskus viisaampaa, kuin että alkaa käyttää pillereitä, joiden kuvittelee ratkaisevan ne elämässä kaikki olevat ongelmat.
Ja loppujen lopuksi se ehkä hyödyttäisi enemmän terveydenhuoltoa, ja säästäisi sielläkin niitä resursseja, että annettaisiin ohjeita ihmisille, kuinka selviytyä esim. ahdistustuneisuudesta ja masennuksesta. Korostettaisiin enemmän sitä, että meillä on jokaisella on ne kyvyt selviytyä mitä vaikeimmista tilanteista. Ja jokaisen kannattaa hankkia itselleen itseä auttava ja tukeva tukiverkosto. Koska mt-puolella on yleensä ne ilmapiiri ja kulttuuri ja asenteet aika kliinisiä, johtuen heille annetusta koulutuksesta, niin minusta he eivät pysty välttämättä antamaan sellaista tukea, jota ihminen jossakin vaikeassa elämäntilanteessa tarvisisi. Parasta ja vaikuttavinta tukea ja empatiaa pystyy antamaan vain ne omat läheiset. Jokainen, jolle tulee jotakin oireita, oli ne sitten mitä tahansa tarkastelisi avoimin ja tyynin mielin, ilman, että tarvitsee juuttua niihin tunteisiin, mitä ne oireet aiheuttavat. Ne ovat vain jonkin elämässä pielessä aiheuttamia tuntemuksia, ei niihin kannata juuttua, eikä kuvitella, että jokin hoitotaho poistaa ne. Ne ovat ikäviä tunteita, ja aika usein jokainen meistä haluaa päästä niistä eroon, mutta kun ne eivät jää pysyviksi. Mutta se on kuvittelua, että ne lääkkeet, tai niillä korjataan kaikki elämässä kuntoon. Puhumattakaan nyt jostakin balanssiin pääsemisestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseenalaistaminen on joskus viisaampaa, kuin että alkaa käyttää pillereitä, joiden kuvittelee ratkaisevan ne elämässä kaikki olevat ongelmat.
Ja loppujen lopuksi se ehkä hyödyttäisi enemmän terveydenhuoltoa, ja säästäisi sielläkin niitä resursseja, että annettaisiin ohjeita ihmisille, kuinka selviytyä esim. ahdistustuneisuudesta ja masennuksesta. Korostettaisiin enemmän sitä, että meillä on jokaisella on ne kyvyt selviytyä mitä vaikeimmista tilanteista. Ja jokaisen kannattaa hankkia itselleen itseä auttava ja tukeva tukiverkosto. Koska mt-puolella on yleensä ne ilmapiiri ja kulttuuri ja asenteet aika kliinisiä, johtuen heille annetusta koulutuksesta, niin minusta he eivät pysty välttämättä antamaan sellaista tukea, jota ihminen jossakin vaikeassa elämäntilanteessa tarvisisi. Parasta ja vaikuttavinta tukea ja empatiaa pystyy antamaan vain ne omat läheiset. Jokainen, jolle tulee jotakin oireita, oli ne sitten mitä tahansa tarkastelisi avoimin ja tyynin mielin, ilman, että tarvitsee juuttua niihin tunteisiin, mitä ne oireet aiheuttavat. Ne ovat vain jonkin elämässä pielessä aiheuttamia tuntemuksia, ei niihin kannata juuttua, eikä kuvitella, että jokin hoitotaho poistaa ne. Ne ovat ikäviä tunteita, ja aika usein jokainen meistä haluaa päästä niistä eroon, mutta kun ne eivät jää pysyviksi. Mutta se on kuvittelua, että ne lääkkeet, tai niillä korjataan kaikki elämässä kuntoon. Puhumattakaan nyt jostakin balanssiin pääsemisestä.Joskus käy ikävä kyllä niin, että sen tukiverkostonkaan voimavarat eivät välttämättä riitä.
Viimeistään siinä vaiheessa tulee ammattilaiset ajankohtaiseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseenalaistaminen on joskus viisaampaa, kuin että alkaa käyttää pillereitä, joiden kuvittelee ratkaisevan ne elämässä kaikki olevat ongelmat.
Ja loppujen lopuksi se ehkä hyödyttäisi enemmän terveydenhuoltoa, ja säästäisi sielläkin niitä resursseja, että annettaisiin ohjeita ihmisille, kuinka selviytyä esim. ahdistustuneisuudesta ja masennuksesta. Korostettaisiin enemmän sitä, että meillä on jokaisella on ne kyvyt selviytyä mitä vaikeimmista tilanteista. Ja jokaisen kannattaa hankkia itselleen itseä auttava ja tukeva tukiverkosto. Koska mt-puolella on yleensä ne ilmapiiri ja kulttuuri ja asenteet aika kliinisiä, johtuen heille annetusta koulutuksesta, niin minusta he eivät pysty välttämättä antamaan sellaista tukea, jota ihminen jossakin vaikeassa elämäntilanteessa tarvisisi. Parasta ja vaikuttavinta tukea ja empatiaa pystyy antamaan vain ne omat läheiset. Jokainen, jolle tulee jotakin oireita, oli ne sitten mitä tahansa tarkastelisi avoimin ja tyynin mielin, ilman, että tarvitsee juuttua niihin tunteisiin, mitä ne oireet aiheuttavat. Ne ovat vain jonkin elämässä pielessä aiheuttamia tuntemuksia, ei niihin kannata juuttua, eikä kuvitella, että jokin hoitotaho poistaa ne. Ne ovat ikäviä tunteita, ja aika usein jokainen meistä haluaa päästä niistä eroon, mutta kun ne eivät jää pysyviksi. Mutta se on kuvittelua, että ne lääkkeet, tai niillä korjataan kaikki elämässä kuntoon. Puhumattakaan nyt jostakin balanssiin pääsemisestä.Vaikka kyseenalaistaminen onkin jonkinasteinen filosofinen itseisarvo, niin jos sitä ei osaa käyttää oikein, sillä päätyy vain vääriin tuloksiin.
Oikeiden faktojen jatkuva kyseenalaistaminen johtaa tietysti siihen, ettei lopussa enää usko oikeisiin faktoihin. Vaan alkaa uskoa kaikkiin salaliittoteorioihin ja pseudotieteisiin,
Jatkuvan kyseenalaistamisen ajatusmalli muuttuu kehämäiseksi, ja se pureaa vahvistamaan vain itseään. Eikä mikään maailman todiste enää kelpaa oikeasta faktasta.
Ja nämä ajatusmallit vaan estää sitä aitoa toipumista ja johtaa enempi eksistentiaaliseen ahdistuskeen.
Psykoosisairaan kohdalla siis saattaa käydä niin, että hän yrittää "älyllisellä" kyseenalaistamisella peittää sitä omaa sairauttaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arvostan, nyt on laadukasta vattuilua. =D
Niih,vatutkin pitää korjata ajallaan,ettei niihin vain tule matoja.......
- Anonyymi
Tiettyjen potilasryhmien kohdalla on paitsi eriarvoista kohtelua, arvottamista, virheellisten diagnoosien heittämistä, asenteellisuutta, kliinistä kohtelua, rasismia, ja heidän juridinen ja ihmisoikeudellinen asema on todella huono.
- Anonyymi
- Niin kauan, kuin tämä tilanne on tuollainen, niin eipä ole kannattavaa, tai suositeltavaa mennä lääkäriin, joutua suljetulle, tai saada mt-diagnoosia.
Jokaisen kannattaa etsiä selviytymiseen aivan muita keinoja. Joista yksiä ovat oman tilanteen ja oireiden tarkastelu, että mistä ne oireet voivat johtua. Selvittää ne oireiden taustalla ja elämässä olevat ongelmat. - Ja hankkia itselleen mahdollisimman laaja tukiverkosto. Yksikin hyvä ystävä, tai läheinen voi toki riittää.
Mikäli eivät siellä terveydenhuollossa ja kyseisissä mt- palveluissa tee uudistuksia ja muutoksia, niin ei ole todellakaan suositeltavaa käyttää niitä palveluita. Siinä joutuu vaan ojasta allikkoon. Koska pääasiallisesti se "hoito", tuki ja apu, mitä sieltä nykyisin annetaan, ja on ollut jo vuosikymmenten ajan, ovat pääasiassa vain diagnosoinnit ja lääkitykset. Ja viimeksimainitut aiheuttavat useimmiten käyttäjälleen vain enemmän haittaa ja uusia lisäsairauksia. Joten kannattaako? - Anonyymi
Vaikka sairaudentunnoton ihminen niin kuvittelee, niin läälleitä ei määrät sen takia, että niistä saataisiin sivuvaikutuksia, vaan sen takia, että sairaus ne tarvitsee.
- Anonyymi
Joo.Ja saa sitte niistä lääkkeistä kaupan päälle tusinan somattisia sairauksia.
Yhen sairauden kanssa pärjää paljon helpommin.
Ei ole sullakaan mitään tervettä suhteellisuuden tajua asioissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo.Ja saa sitte niistä lääkkeistä kaupan päälle tusinan somattisia sairauksia.
Yhen sairauden kanssa pärjää paljon helpommin.
Ei ole sullakaan mitään tervettä suhteellisuuden tajua asioissa.On tullut somaattisia sairauksia, mutta mieluummin elelen niiden kanssa, kun pää on jo paremmassa kunnossa.
Pidän hyvänä asiana, että edes pää toimii, vaikka fysiikka ei niinkään enää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tullut somaattisia sairauksia, mutta mieluummin elelen niiden kanssa, kun pää on jo paremmassa kunnossa.
Pidän hyvänä asiana, että edes pää toimii, vaikka fysiikka ei niinkään enää.Päänkin saa ilman lääkkeitä parempaan kuntoon jos niin haluaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päänkin saa ilman lääkkeitä parempaan kuntoon jos niin haluaa.
Kannatan.Liikunta joka taudin hoitomuodoksi ,kun se tekee niin kutaa ihmiselolle.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päänkin saa ilman lääkkeitä parempaan kuntoon jos niin haluaa.
Tuota tarkoitinkin. Somaattisten vaivojen kanssa pärjää myös ilman psyykenlääkkeitä, kun on saanut päänsä parempaan kuntoon.
Ei haittaa psyykkisesti, vaikka somaattista vaivaa onkin.
- Anonyymi
Jotkut tarvitsevat lääkityksen, jotkut eivät.
Vuosia sitten psykiatri puhui minulle, että pitäisi käyttää ( jatkaa käyttöä vielä monen vuoden käytön jälkeen, ja monen vuoden jälkeen viimeisestä psykoosista ) neuroleptiä ennaltaehkäisemään mahdollista psykoosia.
Sanoin silloin, että katsotaan lääkitystä sitten, jos se psykoosi tulee.
Ei ole näkynyt eikä kuulunut yli kymmeneen vuoteen mitään psykoottista, psykoosiin viittaavaa.
Ketään ei pakoteta käyttämään lääkkeitä, paitsi pakkohoidossa. Avohoito perustuu vapaaehtoisuuteen, ja jos se ei ihmiselle riitä, ehkä sitten hoitotahon suunnalta harkitaan pakkohoitoa.
Toistan saman kuin kommentin alussa, että ihminen joko tarvitsee lääkityksen, tai hän pärjää ilman lääkitystä.- Anonyymi
Jos on sairaspäivärahalla tai kuntoutustuella.Jotakin hoitoa pitää ottaa vastaan jos sitä haluaa saada.
- Anonyymi
Psyykenlääkkeet kyllä laiskistaa suolen toimintaa, aiheuttaa ummetusta.
Itse käytin monet vuodet säännöllisesti makrogolia, suolen sisältöä pehmittävää ainetta, samalla kun söin psyykenlääkkeitä.
Ei tosin tainnut olla paras vaihtoehto, mutta muutakaan keinoa ei ollut. - Anonyymi
Yksiä niitä syitä, miksi psykiatrian puolella jätetään huomiotta lähes systemaattisesti yksilön elämässä aiemmin tapahtuneita asioita, olosuhteet ja elämäntilanne, ja keskitytään vain siihen sairauspuoleen ja yritetään selittää kaikki yksilön mt-oireet vain jollakin sairaudella lienee se, että sillä tavalla voidaan oikeuttaa kaikki hoitotahon tekemät hoitolinjaukset ja yksilön kohdalla tehtävät hoitopäätökset ja määräämäät hoidot.
Se, että kaikkia mt-oireita pidetään vain jonakin sairauden oireena, hyödyttää toki myös lääketeollisuutta ja lääkeyhtiöitä. Medikalisoidaan tavallisia elämässä yksilössä ihmissuhteissa, tai jaksamisessa tulevia ongelmia, väittämällä niitä vain jonkin sairauden oireeksi, joita tietenkin täytyy lääkitä.
Ongelma on siinä, että ne vastaanotolle tulleen potilaan alkuperäiset asiat ja ongelmat jäävät tällöin kenties kokonaan selvittämättä ja ratkaisematta. Näin on tehty ja toimittu psykiatrian puolella jo useamman vuosikymmenen ajan. Tätä asiaa ei suuremmalle yleisölle kerrota. Sitä en tiedä, onko kukaan tutkinut kyseistä asiaa enemmän. Mutta väärinhän se on, että kaikkia oireita pidetään vain jonakin merkkinä ja todisteena jostakin psyykkisestä sairaudesta. Toisaalta se on kätevää, potilas ei välttämättä huomaa yhtään mitään, uskoo ja luottaa sokeasti hoitotahoon. Koska näinhän meille on opetettu jo sieltä 1980-luvulta asti. Mainostamisia myöten. On mm. sanottu: mielenterveysongelmissa ei ole mitään hävettävää. "Ota rohkeasti yhteyttä". Tyylisiä iskulauseita.- Anonyymi
Edelliseen tekstiin vielä se tärkeä lisäys: suuremmalle yleisölle, eli palveluiden käyttäjille ei kerrota sitä, että psykiatrian, tai mt-palveluiden puolella keskitytään vain siihen sairauspuoleen, eli se lähestymiskulma on aina sairaus ja lääkekeskeinen.
Sen sijaan yksilön/ yksilöiden elämässä tapahtuneita asioita, nykytilannetta, olosuhteita, tai elämäntilanteita jätetään huomiotta, eli ignoorataan niitä.
Kenestä tahansa meistä, mikäli joutuu systeemiin, saisi ison, vinon pinon erilaisia diagnooseja. Ja pääasiallinen hoito on useimmiten lääkityksiä. Mutta tämä tulee joillekin todennäköisesti pettymyksenä, ja yllätyksenä, millään lääkkeillä ei korjata, tai ratkaista niitä yksilön mt-oireiden taustalla olevia asioita, tai ongelmia. Ikävä, mutta oikeasti paikkansapitävä fakta. Siksi jokaisen kannattaa tarkastella omien oireiden mahdollisia syitä, ja selvittää ne elämässä olevat ongelmat. Yleensä ne ongelmat joutuu jokatapauksessa selvittämään. Ja toki tukiverkoston olemassaoleminen ja ylläpitäminen on ratkaisevassa roolissa ja tärkeää. Siksi se kannattaa jokaisen itselleen hankkia. Omalla kohdallani kyseistä tukiverkostoa ei ollut elämän varrella ja sillä oli yksi rooli siinä, miksi ylipäätään oireilin, jouduin sairaalaan, tai hoitotahon näkökulmasta "sairastuin". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelliseen tekstiin vielä se tärkeä lisäys: suuremmalle yleisölle, eli palveluiden käyttäjille ei kerrota sitä, että psykiatrian, tai mt-palveluiden puolella keskitytään vain siihen sairauspuoleen, eli se lähestymiskulma on aina sairaus ja lääkekeskeinen.
Sen sijaan yksilön/ yksilöiden elämässä tapahtuneita asioita, nykytilannetta, olosuhteita, tai elämäntilanteita jätetään huomiotta, eli ignoorataan niitä.
Kenestä tahansa meistä, mikäli joutuu systeemiin, saisi ison, vinon pinon erilaisia diagnooseja. Ja pääasiallinen hoito on useimmiten lääkityksiä. Mutta tämä tulee joillekin todennäköisesti pettymyksenä, ja yllätyksenä, millään lääkkeillä ei korjata, tai ratkaista niitä yksilön mt-oireiden taustalla olevia asioita, tai ongelmia. Ikävä, mutta oikeasti paikkansapitävä fakta. Siksi jokaisen kannattaa tarkastella omien oireiden mahdollisia syitä, ja selvittää ne elämässä olevat ongelmat. Yleensä ne ongelmat joutuu jokatapauksessa selvittämään. Ja toki tukiverkoston olemassaoleminen ja ylläpitäminen on ratkaisevassa roolissa ja tärkeää. Siksi se kannattaa jokaisen itselleen hankkia. Omalla kohdallani kyseistä tukiverkostoa ei ollut elämän varrella ja sillä oli yksi rooli siinä, miksi ylipäätään oireilin, jouduin sairaalaan, tai hoitotahon näkökulmasta "sairastuin".Tässä kohtaa on myös hyvä muistuttaa, että kun esim. medioissa ja palveluiden puolelta sanotaan, että potilaille, tai asiakkaille annetaan psykosososiaalista tukea. Joo, kyllä varmaan, mutta se koskee vain ja ainoastaan sairausasioita, eli sitä sairautta, joka potilaalle annetaan. Ja sitäkin annetaan lähinnä sairautta koskevien informaation antamisen osalta ja sairausidentiteetin omaksumisen osalta. Tähtäin ja päärä ovat niissä. Korostetaan sitä, että potilaan tulee hyväksyä sairautensa, olla sairaudentuntoinen ( eli käyttää hänelle määrätyt lääkkeet), sitoutua hoitoon, joka käytännössä on kuitenkin vain lähinnä voinnin ja lääkityksen käytön tarkkailua ja seurantaa. Esim. avopuolella ei ole tarjolla mitään terapeuttista hoitoa. Siellä ei kiinnosta ketään, tai kukaan ei välitä siitä, mitä yksilölle on elämän aikana tapahtunut, tai mitkä ovat nykyiset olosuhteet ja elämäntilanne. Koska edellä mainittuja asioita alalla ns. ulkoisina asioina ja tekijöinä, joilla ei ole heille mitään merkitystä. Vain siitä sairaudesta, joka potilaalle diagnosoidaan, tulee heille hoidon, kohtelun ja asenteen määrittävä asia. Jos potilaalle tulee esim. somaattisia oireita, tai vaivoja, tai vaikkapa itsetuhoisuutta, niitä kaikkia oireita saatetaan pitää sen diagnosoidun perussairauden oireina. Käytännössä mt-diagnoosin saanut ei hyödy välttämättä saamistaan hoidoista mitään. Käteen saattaa jäädä vain ja ainoastaan lääkkeiden aiheuttamat haitat, ja uudet lisäsairaudet, sekä elinikäinen leima.
Niin, että hyödyttääkö tai kannattaako saada mt-diagnoosia, käyttää palveluita, joissa ei anneta terapeuttista ja henkistä hyvinvointia edistävää hoitoa, tai leimautua terveydenhuollon silmissä ikuiseksi mt.-tapaukseksi? - Alalla on myös sellainen ajattelu, että "kyllä ne potilaalle määrätyt kaiken, ilmeisesti myös yksilön elämässä olevat kaikki muut ongelmat ja kriisit? Silti suuri osa potilaistam joille on esim. määrätty neuroleptilääkitys ajautuu jostakin syystä toistuvasti laitoshoitoon, mm. lääkkeiden aiheuttaman itsetuhoisuuden takia. Eikö lääkkeiden pitäisi estää kyseinen pyöröovi-ilmiö ja itsetuhoisuuden ilmeneminen? Mm. näitä näkökulmia, ja sitä, että edistävätkö psykiatrian hoitolinjaukset, tai antamat hoidot oikeasti yksilön, ja palveluita käyttävän hyvinvointia, ei käsitellä mediassakaan, saatika alan piirissä lainkaan. Eikä näitä asioita tuoda myöskään tarpeeksi esille muutenkaan. Joo puhutaan kyllä jonkin SSRI- , tai kortisonilääkkeiden käyttäjille aiheuttamista haittavaikutuksista. Mutta siitä, että neuroleptit aiheuttavat samanlaista oireilua, niin tätä asiaa ei alan piirissä myönnetä. Itsetuhoisuuden oire laitetaan psyykkisen sairauden piikkiin ja sen tilille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä kohtaa on myös hyvä muistuttaa, että kun esim. medioissa ja palveluiden puolelta sanotaan, että potilaille, tai asiakkaille annetaan psykosososiaalista tukea. Joo, kyllä varmaan, mutta se koskee vain ja ainoastaan sairausasioita, eli sitä sairautta, joka potilaalle annetaan. Ja sitäkin annetaan lähinnä sairautta koskevien informaation antamisen osalta ja sairausidentiteetin omaksumisen osalta. Tähtäin ja päärä ovat niissä. Korostetaan sitä, että potilaan tulee hyväksyä sairautensa, olla sairaudentuntoinen ( eli käyttää hänelle määrätyt lääkkeet), sitoutua hoitoon, joka käytännössä on kuitenkin vain lähinnä voinnin ja lääkityksen käytön tarkkailua ja seurantaa. Esim. avopuolella ei ole tarjolla mitään terapeuttista hoitoa. Siellä ei kiinnosta ketään, tai kukaan ei välitä siitä, mitä yksilölle on elämän aikana tapahtunut, tai mitkä ovat nykyiset olosuhteet ja elämäntilanne. Koska edellä mainittuja asioita alalla ns. ulkoisina asioina ja tekijöinä, joilla ei ole heille mitään merkitystä. Vain siitä sairaudesta, joka potilaalle diagnosoidaan, tulee heille hoidon, kohtelun ja asenteen määrittävä asia. Jos potilaalle tulee esim. somaattisia oireita, tai vaivoja, tai vaikkapa itsetuhoisuutta, niitä kaikkia oireita saatetaan pitää sen diagnosoidun perussairauden oireina. Käytännössä mt-diagnoosin saanut ei hyödy välttämättä saamistaan hoidoista mitään. Käteen saattaa jäädä vain ja ainoastaan lääkkeiden aiheuttamat haitat, ja uudet lisäsairaudet, sekä elinikäinen leima.
Niin, että hyödyttääkö tai kannattaako saada mt-diagnoosia, käyttää palveluita, joissa ei anneta terapeuttista ja henkistä hyvinvointia edistävää hoitoa, tai leimautua terveydenhuollon silmissä ikuiseksi mt.-tapaukseksi? - Alalla on myös sellainen ajattelu, että "kyllä ne potilaalle määrätyt kaiken, ilmeisesti myös yksilön elämässä olevat kaikki muut ongelmat ja kriisit? Silti suuri osa potilaistam joille on esim. määrätty neuroleptilääkitys ajautuu jostakin syystä toistuvasti laitoshoitoon, mm. lääkkeiden aiheuttaman itsetuhoisuuden takia. Eikö lääkkeiden pitäisi estää kyseinen pyöröovi-ilmiö ja itsetuhoisuuden ilmeneminen? Mm. näitä näkökulmia, ja sitä, että edistävätkö psykiatrian hoitolinjaukset, tai antamat hoidot oikeasti yksilön, ja palveluita käyttävän hyvinvointia, ei käsitellä mediassakaan, saatika alan piirissä lainkaan. Eikä näitä asioita tuoda myöskään tarpeeksi esille muutenkaan. Joo puhutaan kyllä jonkin SSRI- , tai kortisonilääkkeiden käyttäjille aiheuttamista haittavaikutuksista. Mutta siitä, että neuroleptit aiheuttavat samanlaista oireilua, niin tätä asiaa ei alan piirissä myönnetä. Itsetuhoisuuden oire laitetaan psyykkisen sairauden piikkiin ja sen tilille.Edellisestä tekstistä unohtui sana: alalla pidetään potilaan elämässä tapahtuneita asioita, olosuhteita, ja elämäntilanteita ns. ulkoisina asioina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä kohtaa on myös hyvä muistuttaa, että kun esim. medioissa ja palveluiden puolelta sanotaan, että potilaille, tai asiakkaille annetaan psykosososiaalista tukea. Joo, kyllä varmaan, mutta se koskee vain ja ainoastaan sairausasioita, eli sitä sairautta, joka potilaalle annetaan. Ja sitäkin annetaan lähinnä sairautta koskevien informaation antamisen osalta ja sairausidentiteetin omaksumisen osalta. Tähtäin ja päärä ovat niissä. Korostetaan sitä, että potilaan tulee hyväksyä sairautensa, olla sairaudentuntoinen ( eli käyttää hänelle määrätyt lääkkeet), sitoutua hoitoon, joka käytännössä on kuitenkin vain lähinnä voinnin ja lääkityksen käytön tarkkailua ja seurantaa. Esim. avopuolella ei ole tarjolla mitään terapeuttista hoitoa. Siellä ei kiinnosta ketään, tai kukaan ei välitä siitä, mitä yksilölle on elämän aikana tapahtunut, tai mitkä ovat nykyiset olosuhteet ja elämäntilanne. Koska edellä mainittuja asioita alalla ns. ulkoisina asioina ja tekijöinä, joilla ei ole heille mitään merkitystä. Vain siitä sairaudesta, joka potilaalle diagnosoidaan, tulee heille hoidon, kohtelun ja asenteen määrittävä asia. Jos potilaalle tulee esim. somaattisia oireita, tai vaivoja, tai vaikkapa itsetuhoisuutta, niitä kaikkia oireita saatetaan pitää sen diagnosoidun perussairauden oireina. Käytännössä mt-diagnoosin saanut ei hyödy välttämättä saamistaan hoidoista mitään. Käteen saattaa jäädä vain ja ainoastaan lääkkeiden aiheuttamat haitat, ja uudet lisäsairaudet, sekä elinikäinen leima.
Niin, että hyödyttääkö tai kannattaako saada mt-diagnoosia, käyttää palveluita, joissa ei anneta terapeuttista ja henkistä hyvinvointia edistävää hoitoa, tai leimautua terveydenhuollon silmissä ikuiseksi mt.-tapaukseksi? - Alalla on myös sellainen ajattelu, että "kyllä ne potilaalle määrätyt kaiken, ilmeisesti myös yksilön elämässä olevat kaikki muut ongelmat ja kriisit? Silti suuri osa potilaistam joille on esim. määrätty neuroleptilääkitys ajautuu jostakin syystä toistuvasti laitoshoitoon, mm. lääkkeiden aiheuttaman itsetuhoisuuden takia. Eikö lääkkeiden pitäisi estää kyseinen pyöröovi-ilmiö ja itsetuhoisuuden ilmeneminen? Mm. näitä näkökulmia, ja sitä, että edistävätkö psykiatrian hoitolinjaukset, tai antamat hoidot oikeasti yksilön, ja palveluita käyttävän hyvinvointia, ei käsitellä mediassakaan, saatika alan piirissä lainkaan. Eikä näitä asioita tuoda myöskään tarpeeksi esille muutenkaan. Joo puhutaan kyllä jonkin SSRI- , tai kortisonilääkkeiden käyttäjille aiheuttamista haittavaikutuksista. Mutta siitä, että neuroleptit aiheuttavat samanlaista oireilua, niin tätä asiaa ei alan piirissä myönnetä. Itsetuhoisuuden oire laitetaan psyykkisen sairauden piikkiin ja sen tilille.Tekstiin myös yksi korjaus: alalla ajatellaan, että hoitotahon potilaalle määräämät hoidot, eli lääkkeet hoitavat kaiken, myös ne kaikki oireita kenties aiheuttaneet ja taustalla yksilön elämässä olevat ongelmatko?
- Anonyymi
Niissä tosiaankaan ei ole mitään hävettävää, siis mt-ongelmissa.
Ja ota rohkeasti yhteyttä.
Miksi nuo olisi jotain iskulauseita ? Niillä tarkoitetaan, että apua on saatavilla, jos sellaista tarvitsee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edellisestä tekstistä unohtui sana: alalla pidetään potilaan elämässä tapahtuneita asioita, olosuhteita, ja elämäntilanteita ns. ulkoisina asioina.
Kappas kun en tullut yli 20 vuoden aikana huomanneeksi, että olisi muka ohitettu asiat, joita elämässäni oli tapahtunut, ja parhaillaan tapahtui.
Miksi ollaan osastolla, miksi käydään avohoidossa ? Jos se olisi pelkkää lääkitystä, niin halvempaa, ja helpompaahan se olisi antaa potilaalle vain reseptit, ja lähettää pärjäämään omillaan omaan elämäänsä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kappas kun en tullut yli 20 vuoden aikana huomanneeksi, että olisi muka ohitettu asiat, joita elämässäni oli tapahtunut, ja parhaillaan tapahtui.
Miksi ollaan osastolla, miksi käydään avohoidossa ? Jos se olisi pelkkää lääkitystä, niin halvempaa, ja helpompaahan se olisi antaa potilaalle vain reseptit, ja lähettää pärjäämään omillaan omaan elämäänsä.Sitähän tuo on ollut julkisella jo yli 20 vuotta. Ei sieltä muuta yleensä annettu, tai potilas käteen saanut, kuin elinikäiset reseptit, ikuisen leiman, lääkehaitat, kliinistä kohtelua ja välinpitämättömyyttä. Selviytyminen ja pärjääminen jäi potilaan omalle kontolle. Sairaaloissa ei tapahtunut juurikaan muuta, kuin muutama keskustelukerta, sai kyllä suojan, ruoan ja lääkekippoja eteen. Avopuolella hoito oli useimmiten vain pelkkää jutustelua, voinnin, oireiden ja lääkityksen käytön seuraamista ja tarkkailua. Siinä oikeastaan kaikki. Osa syrjäytyi pysyvästi. Osalle tuli lääkkeistä sivuvaikutuksia, kuten extrapyramidaalioireita. Jotkut tulivat itsetuhoisiksi jopa niistä käyttämistään lääkkeistä. Oireet laitettiin sairauden piikkiin.
Jos sinun kokemuksesi on se, mitä väität, niin muista, että jokaisen kohdalla ei ole näin välttämättä ollut, tai tapahtunut.
Terveydenhuollossa on aika paljon eriarvoista kohtelua. Ihmisiä karsinoidaan ja kohdellaan tietyllä tavalla, jopa diagnosin mukaisesti. Kerran hullu, aina hullu - ajattelu on yleistä myös mt-puolella. Potilaiden kertomia asioita ei välttämättä uskota. Jos jollakin on traumaattisia kokemuksia, niihin ei anneta, tai ei saa välttämättä mitään traumaterapiaa. Katsos, kun se aiemmin historiassa annettu diagnoosi sanelee kaiken, niin asenteen, kohtelun, hoidot ja hoitolinjauksia myöten. Jokin perussairaudeksi tehty määritelmä arvottaa ihmisen systeemissä koko elämän ajaksi. Hyvin toimii henkisen hyvinvoinnin edistäminen. Ja tämä, minkä kirjoitin on valitettavasti totta. Vaikka jotkut yrittävät muuta väittää. Totuus ei vain pääse esille, ei sellaisena, mitä se oikeasti on. Koska se on niin vaikeaa myöntää todeksi. Pahinta on se, että mitään uudistuksia ei hoitokulttuurissa tapahdu. Ei tietenkään, koska niitä epäkohtia ei edes nähdä, eikä myönnetä.
- Anonyymi
Kun menee lääkäriin keskustelemaan ongelmistaan ja vaikeuksistaan, on siinä jo ollut jonkinlainen tietoisuus omasta valinnasta ja riskin ottamisesta, saati sitten että kukaan väkisin syöttäisi lääkkeitä.
- Anonyymi
Pakkohoito on ainoa paikka, jossa lääkitys on pakollista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakkohoito on ainoa paikka, jossa lääkitys on pakollista.
Olet viisas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakkohoito on ainoa paikka, jossa lääkitys on pakollista.
Lääkkeitten osto on pakollista jos meinaa saada kuntoutustukea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lääkkeitten osto on pakollista jos meinaa saada kuntoutustukea.
Ei niitä syödä tarvitse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niitä syödä tarvitse.
Jos on verikokein seurattava lääkee niin sitte ainakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos on verikokein seurattava lääkee niin sitte ainakin.
Jos et syö, niin käy mitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos et syö, niin käy mitä?
No siinä voi vaikka psykoosit iskeä päälle ja pakkohoitoon.Niin aika yleisesti tuuppaa käymään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No siinä voi vaikka psykoosit iskeä päälle ja pakkohoitoon.Niin aika yleisesti tuuppaa käymään.
Vasta pakkohoidossa on pakko syödä lääkkeitä, silloinkin vain, mikäli lääkäri päättää pakottaa injektiolla annettavaksi. Verikokeilla voidaan toki seurata lääkepitoisuuksia, mutta ei ketään voi pakottaa lääkkeitä avohoidossa syömään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasta pakkohoidossa on pakko syödä lääkkeitä, silloinkin vain, mikäli lääkäri päättää pakottaa injektiolla annettavaksi. Verikokeilla voidaan toki seurata lääkepitoisuuksia, mutta ei ketään voi pakottaa lääkkeitä avohoidossa syömään.
Ei niin pakoteta.Mutta ne jotka ei käytä,On se pakkohoito kierre loputon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niin pakoteta.Mutta ne jotka ei käytä,On se pakkohoito kierre loputon.
Ei ole noin mustavalkoista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole noin mustavalkoista.
Ei tietenkään kaikkien kohalla pidä paikkaansa.
Yhellä tutulla ainakin on ollu jo yli 20vuoden kierre.Jättää aina lääkket pois ja kohta pakko hoitoon.En tiedä tuleeko se kierre koskaan loppumaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tietenkään kaikkien kohalla pidä paikkaansa.
Yhellä tutulla ainakin on ollu jo yli 20vuoden kierre.Jättää aina lääkket pois ja kohta pakko hoitoon.En tiedä tuleeko se kierre koskaan loppumaan.Yksi tuttu = Ei koko psykoosia sairastava väestö, kommentti oli siis sinänsä turha.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi tuttu = Ei koko psykoosia sairastava väestö, kommentti oli siis sinänsä turha.
Tuskin se on kuiteskaan ihan ainut kertainen tapaus.Kohtalaisen paljo niitä varmaan on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin se on kuiteskaan ihan ainut kertainen tapaus.Kohtalaisen paljo niitä varmaan on.
Mutu- tuntumaan ei voi perustaa muuta kuin mielipiteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole noin mustavalkoista.
Ei niin.
Itselläni oli hoitokierre yli 20 vuotta, pakko- sekä vapaaehtoista hoitoa, avohoitoa.
Kierre loppui, kun toipumista oli tapahtunut riittävästi. Se vaati itseltäni todella paljon, mutta onnistui. Ja lääkityksetkin jäivät pois lopullisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin se on kuiteskaan ihan ainut kertainen tapaus.Kohtalaisen paljo niitä varmaan on.
Valitettavasti niitä on aika paljon. On tullut nähtyä sairaalaoloissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valitettavasti niitä on aika paljon. On tullut nähtyä sairaalaoloissa.
Mutta niitä on myös sairaalan ulkopuolella, joten ei edusta koko väestöä, vaikka se itselle merkittävältä tuntuisikin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niin.
Itselläni oli hoitokierre yli 20 vuotta, pakko- sekä vapaaehtoista hoitoa, avohoitoa.
Kierre loppui, kun toipumista oli tapahtunut riittävästi. Se vaati itseltäni todella paljon, mutta onnistui. Ja lääkityksetkin jäivät pois lopullisesti.Eri asia sitte niillä jotka loputtomiin jankkaa että mitään sairautta ole.Kierre jatkuu osalla varmaan hautaan asti.Ja niin käynytkin jo osalla tapauksista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta niitä on myös sairaalan ulkopuolella, joten ei edusta koko väestöä, vaikka se itselle merkittävältä tuntuisikin.
Eihän kukaan ole edes väittänyt että se koko väestöä edustaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niin.
Itselläni oli hoitokierre yli 20 vuotta, pakko- sekä vapaaehtoista hoitoa, avohoitoa.
Kierre loppui, kun toipumista oli tapahtunut riittävästi. Se vaati itseltäni todella paljon, mutta onnistui. Ja lääkityksetkin jäivät pois lopullisesti."Ja lääkityksetkin jäivät pois lopullisesti."
Ehkä kuiteski tilapäisesti.Niin on moni ajatellut.Mutta kuiteski jossaki vaiheessa taas pakkohoidossa lääkkeitä syömässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän kukaan ole edes väittänyt että se koko väestöä edustaa.
Ei niin, psykoosia sairastavaa väestöä nimittäin. Tämänhän sinä varmasti itsekin oivalsit, mutta piti vain päästä sanomaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eri asia sitte niillä jotka loputtomiin jankkaa että mitään sairautta ole.Kierre jatkuu osalla varmaan hautaan asti.Ja niin käynytkin jo osalla tapauksista.
Jos ei tunnista omaa tilaansa, mahdollista sairauttaan, on sitä vaikeaa alkaa parantamaankaan, lähtökohdat ovat heikohkot.
On ymmärrettävä millainen tilanne on nyt, ja miten sen saisi muuttumaan, mitä pitäisi sen eteen tehdä.
En pidä termistä sairaudentunnottomuus, mutta jonkinlainen ymmärrys ja tietous omasta sairaudestaan voisi kuulostaa paremmalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ja lääkityksetkin jäivät pois lopullisesti."
Ehkä kuiteski tilapäisesti.Niin on moni ajatellut.Mutta kuiteski jossaki vaiheessa taas pakkohoidossa lääkkeitä syömässä.Se jää nähtäväksi, nyt on mennyt jo reilut kymmenen vuotta ilman lääkkeitä, ja saman verran ilman oireita.
Tulevaisuudesta toki ei voi tietää, voihan sitä olla edessä jos vaikka mitä.
On hyvä keskittyä elämään ja elämiseen, olemiseen. Ei kannata ajatella liikaa. Tai tietenkin on ajateltava, mutta voi ajatella kaikkea positiivista. Negatiivistakin toki elämässä sattuu ja tapahtuu, mutta niistäkin voi selvitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niin, psykoosia sairastavaa väestöä nimittäin. Tämänhän sinä varmasti itsekin oivalsit, mutta piti vain päästä sanomaan.
Ainahan sitä jotaki pitää päästä sanomaan.Ihan niin kuin sinunkin pitää päästä sanomaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainahan sitä jotaki pitää päästä sanomaan.Ihan niin kuin sinunkin pitää päästä sanomaan.
Kyllä. Aiheeseen liittyvää. Sen sijaan ei pilkun viilaamista.
- Anonyymi
On olemassa myös yksi erittäin väärinymmärretty ihmisryhmä. We are people who gave up on people!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 437447
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543713Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu483573- 623328
Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/523140- 513024
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod352835Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint302484IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1961925- 471551