Joulun alusaika on parasta aikaa, ettei peräti paras koko vuodesta. Kaikki sitten loppuu ensimmäiseen joulupäivään.
Mutta nyt on jo kahdet pikkujoulut tiedossa, toinen eläkeläisporukka ja toinen ikivanhoja työkavereita. Onneksi on pari vuotta sitten ostettu talvinen pyhähame, sillä mennään kirkosta kapakkaan.
Joko on pikkujoulukutsuja - mitä päälle
73
533
Vastaukset
- Anonyymi
Vaatteet.
- Anonyymi
Kannatetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannatetaan.
Aaattetta myös.
- Anonyymi
Ei jaksa enää juhlia.
- Anonyymi
Pikkumusta
- Anonyymi00059
Suosittu asuste.
- Anonyymi
En ole vuosiin käynyt pikkujouluissa.
- Anonyymi
Musta hame ja punanen paita.
- Anonyymi
Ei ole, joten pukeutumisen saa unohtaa.
- Anonyymi
Juhlia voi jokam päivä.
- Anonyymi
Ei ole mitään ensimmäistä joulupäivää, ainakaan minun kalenterissani, on jouluaatto, joulupäivä ja tapaninpäivä. Ei ole pikkujoulujakaan, enkä niistä ole koskaan välittänyt, sellasta väkisin hauskanpitoa, ei ole minun makuuni. Toki työelämässä ollessani "jouduin" käymään pikkujouluissa etten leimautuisi tylsäksi tyypiksi, mutta harvoin niissä mitään kovin mukavaa oli kun en ole mikään viinaan menevä, humalaisten kanssa seurustelu kun ei ole kivaa. Ruoka oli joskus hyvää, joskus taas ei, onneksi ei yleensä mitään perinteisiä jouluruokia, niitä saa jouluna syödä kyllikseen, tosin nyt kun asun yksin ei tarvitse samaa kaavaa toteuttaa vuodesta toiseen.
- Anonyymi
Lasten juhlaha joulu on, tosi jännää se oli kun muistelee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lasten juhlaha joulu on, tosi jännää se oli kun muistelee.
Miten niin lasten juhla? Uskontoonhan joulun viettäminen perustuu, onhan siinä toki keskiössä lapsi (Jeesus vauva), mutta ei juhla ole mitenkään lapsille suunnattu, jos raamattua ajattelee. Ihmiset ne on joulusta lasten höpöhöpö juhlan tehneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin lasten juhla? Uskontoonhan joulun viettäminen perustuu, onhan siinä toki keskiössä lapsi (Jeesus vauva), mutta ei juhla ole mitenkään lapsille suunnattu, jos raamattua ajattelee. Ihmiset ne on joulusta lasten höpöhöpö juhlan tehneet.
Joulupukki ei ole uskovainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joulupukki ei ole uskovainen.
Ei niin, se on niitä ihmisten keksimiä höpöhöpöjä lapsille, tosin onhan sille esikuva, muttei uskonnosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niin, se on niitä ihmisten keksimiä höpöhöpöjä lapsille, tosin onhan sille esikuva, muttei uskonnosta.
Kyllä kestetään kerran vuodessa joulujuhlat, vaikka olisikin höpöhöpöä. Ne jotka ei kestä, menkööt piiloon johonkin irvistelemästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kestetään kerran vuodessa joulujuhlat, vaikka olisikin höpöhöpöä. Ne jotka ei kestä, menkööt piiloon johonkin irvistelemästä.
Eihän sitä tarvitse minnekään piiloon mennä, riittää että jää kotiin rentoutumaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän sitä tarvitse minnekään piiloon mennä, riittää että jää kotiin rentoutumaan.
Rauhassa ollaan ja eletään.
- Anonyymi00064
Anonyymi kirjoitti:
Rauhassa ollaan ja eletään.
ihan ja täysin....
- Anonyymi
Kutsua Linnan juhliin ei tullut, mut ei haittaa, laitetaan kynttilä 6.12.
- Anonyymi
Me järjestetän aina ystäväporukan kanssa omat pikkujoulut kun kukaan ei enää kokoaikaisesti ole töissä; osa tosin vielä tekee keikkaa ja heidän on mahdollista osallistua virallisiinkin pikkujouluihin
Kimaltavaa kivaa päälle, yleensä joku blingbling mekko- Anonyymi
Pikkujoulut oli firmassa aina kännisten sekoiluja, ei kivaa.
- Anonyymi
Ai yli 70 vuotiaalle blingblingiä päälle ? Eiköhän se ole nuorempien juttu
eikä istu eläkeläiselle. Se saa vain näyttämään siltä kuin uskottelisi itselleen
olevansa 50 vuotta nuorempi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai yli 70 vuotiaalle blingblingiä päälle ? Eiköhän se ole nuorempien juttu
eikä istu eläkeläiselle. Se saa vain näyttämään siltä kuin uskottelisi itselleen
olevansa 50 vuotta nuorempi.Arvasin että saan moisen kommentit; totesinkin ystävälleni että odotellaas hetki niin eiköhän joku taivastele...
Ihan takuulla laitan blingblingia enkä todellakaan kuvittele olevani 50 vuotta nuorempi. Noita em. mekkoja kun on ihan laidasta laitaan, sinun mielikuvasi on sinun mielikuvasi mutta minun blingbling -mekkoni ei sitä vastaa
Kehut olen aina saanut ja kun itse tykkää, muulla ei väliä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai yli 70 vuotiaalle blingblingiä päälle ? Eiköhän se ole nuorempien juttu
eikä istu eläkeläiselle. Se saa vain näyttämään siltä kuin uskottelisi itselleen
olevansa 50 vuotta nuorempi.Se, miltä minkäkin saa näyttämään, on aina katsojan silmissä ja erityisesti katsojan asenteessa ja ajatuksissa. Sinulla on pipo aivan liian tiukalla!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se, miltä minkäkin saa näyttämään, on aina katsojan silmissä ja erityisesti katsojan asenteessa ja ajatuksissa. Sinulla on pipo aivan liian tiukalla!!
Älä välitä noista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pikkujoulut oli firmassa aina kännisten sekoiluja, ei kivaa.
joo,äh.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai yli 70 vuotiaalle blingblingiä päälle ? Eiköhän se ole nuorempien juttu
eikä istu eläkeläiselle. Se saa vain näyttämään siltä kuin uskottelisi itselleen
olevansa 50 vuotta nuorempi.Joka vuosi näkee kimaltavia vaatteita, vähintään puseroita , myös ikäihmisten päällä. Jokainen voi pukeutua kuten itse haluaa, myös juhliin . Sinä varmaan sitten vedät sen mustan hautajaismekon päällesi, kun noin hanakasti muiden pukeutumista arvostelet.
- Anonyymi00065
Anonyymi kirjoitti:
Joka vuosi näkee kimaltavia vaatteita, vähintään puseroita , myös ikäihmisten päällä. Jokainen voi pukeutua kuten itse haluaa, myös juhliin . Sinä varmaan sitten vedät sen mustan hautajaismekon päällesi, kun noin hanakasti muiden pukeutumista arvostelet.
Sopivaa aina päälle.
- Anonyymi
Ihan sama. Kuka 70+ plus naisoletettuja kattelee ? Nuoremnat naiset vie huomion.
- Anonyymi
Kattelen kaikkea, koska silmät on päässä.
- Anonyymi
Ahaa, mut mä en ole naisoletettu. Tarkastin. Ja puen ylleni joulunpunaisen lurex paidan mustan jakun alle, mustien housujen ja -kenkien kanssa. Ja tällä mummulla ne on jopa tosi kivan näköiset -omasta mielestä.

Itseä miellyttäen mennään.
- Anonyymi00062
Anonyymi kirjoitti:
Itseä miellyttäen mennään.
Tehdään hyviä asioita, se kannattaa.
- Anonyymi00066
Anonyymi00062 kirjoitti:
Tehdään hyviä asioita, se kannattaa.
Hyvä esiin, paha pois.
- Anonyymi
Erehdyttämisjatkot akateemisesti.
- Anonyymi
Istu ja nauti.
- Anonyymi
Minä kans laitan nättiä päälle pikkujouluin, joudun jopa kaksista valita kun ajat ovat päällekkäin. Jos joku pitää minua hassuna että yritän pukeutua nuoremmaksi, niin viis siitä. Pukeudun silti. Eihän minulle ole mitään haittaa siitä että hassuna pidetään. Ei ole tällä kertää bling-blongia mutta lyhyt villamekko on ja siihen somia somistuksia. Sillä mennään.
- Anonyymi
Naiset on aina koristellu itteään, ja hyvä niin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naiset on aina koristellu itteään, ja hyvä niin.
Farkut ja pikkutakki.
Yhdet ois mutta enpä välitä mennä. Tuntemattomia ihmisiä ohjelmana vain jouluateria. Lähipiirin kanssa jouluaterialla käynti erikseen.
- Anonyymi
Onhan se aika hankalaa tuntemattomien joukossa oleskella luontevasti jne. mut jos uusia kokemuksia haluaa, kannattaa ehdottomasti mennä.
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se aika hankalaa tuntemattomien joukossa oleskella luontevasti jne. mut jos uusia kokemuksia haluaa, kannattaa ehdottomasti mennä.
Niin🤔
Tämä joukkio tuntee toisensa ennestään ja heillä on yhteinen asia mistä ovat järjestäytyneet. Tuntisin itseni ulkopuoliseksi joten kiitos heille kutsusta mutta ei kiitos.- Anonyymi
Miten sinut ylipäätään kutsutaan tuntemattomien ihmisten pikkujouluun?
Anonyymi kirjoitti:
Miten sinut ylipäätään kutsutaan tuntemattomien ihmisten pikkujouluun?
Olen maksanut kannatusjäsenmaksun😀. Sen maksun maksaneet kutsuttiin pikkujouluun.
- Anonyymi
Siili25 kirjoitti:
Olen maksanut kannatusjäsenmaksun😀. Sen maksun maksaneet kutsuttiin pikkujouluun.
Ei enää jaksa juhlia...
Anonyymi kirjoitti:
Ei enää jaksa juhlia...
Riippuu vähän juhlista. Seura tärkeä. Mitään isompia ei enää viitsi mutta omalla hyvällä samanhenkisellä porukalla ihan kiva sillai pienimuotoisesti.
- Anonyymi
Siili25 kirjoitti:
Riippuu vähän juhlista. Seura tärkeä. Mitään isompia ei enää viitsi mutta omalla hyvällä samanhenkisellä porukalla ihan kiva sillai pienimuotoisesti.
Seuralliset tykkää juhlia, introvertit ei.
Anonyymi kirjoitti:
Seuralliset tykkää juhlia, introvertit ei.
On se varmaan niinkin mutta toisaalta ei välttämättä tarkoita että jos olet seurallinen tykkäät juhlia.
- Anonyymi
Siili25 kirjoitti:
On se varmaan niinkin mutta toisaalta ei välttämättä tarkoita että jos olet seurallinen tykkäät juhlia.
juhlimisella voi tarkoittaa monia asioita...niinpä.
Anonyymi kirjoitti:
juhlimisella voi tarkoittaa monia asioita...niinpä.
Kyllä. On juhlia ja "juhlia".
Ja en tiedä voiko sitä iän myötä muuttua extrovertista introvertinpaan suuntaan? Erityisesti eläkkeelle siirtyessä.- Anonyymi
Siili25 kirjoitti:
Kyllä. On juhlia ja "juhlia".
Ja en tiedä voiko sitä iän myötä muuttua extrovertista introvertinpaan suuntaan? Erityisesti eläkkeelle siirtyessä.Ehkä muuttuminen on mahdollista, miksei.
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä muuttuminen on mahdollista, miksei.
Tai sitten simm on ollut erikseen työminä ja siviiliminä?
- Anonyymi
Siili25 kirjoitti:
Tai sitten simm on ollut erikseen työminä ja siviiliminä?
Niin, ihmisestä on moneksi.
- Anonyymi
Vaatteet, jotka on helppo pukea ja riisua, kun vessaan täytyy kuitenkin mennä.
- Anonyymi
Joo, jos tulee kiire.
- Anonyymi
Siili25 kirjoitti:
Semmoset joissa itse viihtyy ja kokee että ei ole yli- eikä alipukeutunut.
Puhtaat ja sopivat kelpaa kaikille.
- Anonyymi
Ei ole pikkujouluja ollut 20 vuoteen enkä niitä kaipaakaan. Pidän ihan omat bileet :D :D
- Anonyymi
On jäätelö hyvää kun yksin syö....jee.
- Anonyymi
Ykköset päälle ja menoksi.
- Anonyymi
Lauantaina itsenäisyysjuhlat.
- Anonyymi
Niin, mut ei vielä ensi, vaan seuraavana, korj.
Eipä ole pikkujoulussa käyty kymmeniin vuosiin. Työtovereiden kanssa käytiin syömässä jouluillallinen, tyypillinen ruotsalainen joulupöytä tarjolla, alkoholia en nauti ihmisten seurassa joiden kanssa teen töitä. Ei vaaraa että joutuu katumaan puheitaan seuraavana päivänä....
Nyt jos menisin pikkujouluihin laittaisin bling topin, tai kotelon, lyhyen jakun, pitkän hameen ja saappaat, siis polvien alle ulottuvat nahkasaappaat, hameen väriin sopivat. Ei mitään mummomaista mutta ei myöskään teinityttöjen juttuja.- Anonyymi
Eilen oli ensimmäiset. Oli punainen hame päällä, monta vuotta vanha ja tonttulakki päässä, se vielä vanhempi, Näytin joulumuorilta.
- Anonyymi
Hyvä, juhlamieli se olla pitää....!
- Anonyymi
Huomenne pikkujoulut Linnassa.
- Anonyymi
Ei ole ollut pikkujouluja eikä muitakaan kekkereitä sen jälkeen kun työelämästä pois hakeuduin, enkä kaipaakaan.
- Anonyymi
Moni käyttää farkkuja aina, ainakin erään ketjun mukaan täällä.
- Anonyymi00061
Puhtaat ja siistit farkut on ok.
- Anonyymi00060
Kenestä on, kenestä ei.
- Anonyymi00063
Kaikki osaa juhlia.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa933631Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292393Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1422049Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.34901- 44831
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30810Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61795Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5779- 40707
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies87686