Nykyään C19-ruiskuttamisen jälkeen on liikennekäyttäytyminen muuttunut ja isompaa muutosta on tullut havaittua näiden alettua jo useamman vuoden. Ihmiset ovat ihan aamukohmeessa autoineen pitkin päivää.
Liikkeelle lähdetään useamman sekunnin viiveellä.
40:n alueella ajetaan 30:iä, tai jopa 25:ttä. Pikkuteillä ja kaupungin keskustassa ajetaan yksisuuntaista keskellä kaistoja, vaikka kaksi kaistaa on selvästi olemassa.
Liikennevaloista ei lähdetä ripeästi liikkeelle valojen vaihtuessa, vaan tuijotetaan ensin vihreää valoa muutamia sekunteja.
Maantiellä 60-alueella ajetaan alle viittäkymppiä. Tätä on jatkunut täällä aamuisin säästä huolimatta.
Pidemmällä suoralla tiellä ajetaan 60:n alueella hieman yli 60:tä sekä 50:n alueen alkaessa vauhti ei tunnu hiljenevän sitten yhtään.
Näitä havaintoja eräästä pienestä kaupungista, jossa on keskusta-alueella myös jonkin verran liikennevalo-ohjausta.
Ei toki rokotteilla ole tämän kanssa mitään tekemistä ja näitä vain alkoi tapahtumaan sattumalta rokotteiden antamisen jälkeen jokusen kuukauden viiveellä. Hullunkurista sattumaahan tämä on. Sepä olisi karmivaa, jos rokotteita tekevät tahot olisivatkin laittaneet rokotteisin ihmiskehoa- ja sen motoriikkaa rappeuttavia partikkeleita, mutta onneksi näin ei ole. Kenenkään persoonallisuuskaan ei onneksi ole muuttunut etenkään siten, että jotkut olisivat yllättäin oudon aggressiivia ja lyhytpinnaisia. Onneksi näin ei ole. Voimmekin luottaa rokotevalmistajiin 150:%sti.
Kaikki johtuu varmasti vain meidän pään sisällä tapahtuvasta ilmaston lämpenemisestä, LGBT-tapahtumista, uutisstressistä, ilmassa harhailevista teräväkärkisistä putkiloista, avaruuspölystä, sun muista maailman oudosta jutusta.
Ilmasto lämpenee, joten muistetaan tulevilla hellepakkasilla pukeutua toppatakkehin ja pitää pipo päässä sekä rukkaset käsissä, ettei palella täällä kuumuudessa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.