Voiko terapia koskaan olla turvaton tila?

Asiakashan se on se, joka kukkarollaan päättää, että miten pitkäksi se terapia venyy.

Terapiaan mennään myös entistä huonokuntoisempana, ja koska Kela korvaa ennätysmäärän terapioita, niin myös niiden ihmisten määrä on ennätyksellinen, jotka menee terapiaan väärästä syystä. Luku ei välttämättä ole noussut prosentuaalisesti, vaan ihan vain volyymin mukana.

Se että terapeutin vaihtaminen on työlästä, ei tarkoita sitä, etteikö sitä voisi oikeasti vaihtaa. Se jos mikä on oiva paikka arvioida terapian tilannetta. Onko ongelma todellakin terapeutissa, vai onko väärä aika tai asia jota terapialla yrittää korjata. Niin tai näin, niin erityisesti terapeutin vaihto tilanteessa asiakas käyttää hänelle suotua taloudellista valtaa.

Anonyymi kirjoitti:

Asiakashan se on se, joka kukkarollaan päättää, että miten pitkäksi se terapia venyy.

Terapiaan mennään myös entistä huonokuntoisempana, ja koska Kela korvaa ennätysmäärän terapioita, niin myös niiden ihmisten määrä on ennätyksellinen, jotka menee terapiaan väärästä syystä. Luku ei välttämättä ole noussut prosentuaalisesti, vaan ihan vain volyymin mukana.

Se että terapeutin vaihtaminen on työlästä, ei tarkoita sitä, etteikö sitä voisi oikeasti vaihtaa. Se jos mikä on oiva paikka arvioida terapian tilannetta. Onko ongelma todellakin terapeutissa, vai onko väärä aika tai asia jota terapialla yrittää korjata. Niin tai näin, niin erityisesti terapeutin vaihto tilanteessa asiakas käyttää hänelle suotua taloudellista valtaa.

Lue lisää

Asiakas voi päättää kukkarollaan terapian pituuden, joo.
Mutta jos terapia on Kelan tukemaa, eikä asiakkaalla ole omaa rahaa paljon käytettäväksi, terapian kesto ei ole asiakkaan päätettävissä. Kela maksaa/tukee terapiaa jonkun ennalta määrätyn ajanjakson, asiakas ei voi päättää sitä itse.
Ja tuolla jo aiemminkin taidettiin mainita, että Kelan tukemaan terapiaan päästyä sitä terapeuttia ei taida olla ihan helppoa vaihtaa.

Anonyymi kirjoitti:

Asiakas voi päättää kukkarollaan terapian pituuden, joo.
Mutta jos terapia on Kelan tukemaa, eikä asiakkaalla ole omaa rahaa paljon käytettäväksi, terapian kesto ei ole asiakkaan päätettävissä. Kela maksaa/tukee terapiaa jonkun ennalta määrätyn ajanjakson, asiakas ei voi päättää sitä itse.
Ja tuolla jo aiemminkin taidettiin mainita, että Kelan tukemaan terapiaan päästyä sitä terapeuttia ei taida olla ihan helppoa vaihtaa.

Lue lisää

Se että kela kompensoi terapiaa 40€ ei millään tavalla muuta sitä valta asetelmaa, koska se raha kulkee kuitenkin asiakkaan kautta.

Millä tavalla tämä liittyy aiheeseen?

Julkisella puolella se ainoa apu, psykososiaalinen tuki ja hoidot ovat käytännössä lähinnä vain lääkkeitä ja niiden määräämisiä. Sillä sektorilla ja niissä systeemeissä keskitytään vain tutkimuksiin, diagnosointiin ja lääkkeisiin pohjautuviin hoitoihin. Ja sen päälle tulee yksilölle, eli "potilaalle" elinikäinen leima, lääkkeiden aiheuttamat haitat ja uudet lisäsairaudet. Sellaista henkisen hyvinvoinnin edistämistä! Viis yksilön elämässä olevista muista ongelmista. Pääfokus, mihin keskitytään on se, että käyttääkö se diagnosoitu potilas hänelle määrättyjä lääkkeitä. Se, että edistävätkö ne mt-puolella olevat hoitolinjaukset ja annetut hoidot oikeasti henkistä hyvinvointia ei oikeasti kiinnosta heitä. Valitettavasti asia on näin.

Suurin puute, mikä siellä oikeasti on ei ole pelkästään ne alhaiset resurssit, vaan välittämisen puute. Ja se, että vastaanotolle tulevia potilaita ei nähdä edes ihmisinä, eikä varsinkaan tasa-arvoisesti kohdeltavana. Systeemissä tapahtuu hirvittävän paljon ihmisten arvottamista, niin sosioekonomisen, diagnoositaustan, kuin monen muunkin asian perusteella. Tätä asiaa ei tuoda tarpeeksi esille edes medioissa. Mutta sitä tapahtuu siellä oikeasti.

Yli 20 vuoden kokemuksella, ja rehellisesti kirjoittaen.

Anonyymi kirjoitti:

Julkisella puolella se ainoa apu, psykososiaalinen tuki ja hoidot ovat käytännössä lähinnä vain lääkkeitä ja niiden määräämisiä. Sillä sektorilla ja niissä systeemeissä keskitytään vain tutkimuksiin, diagnosointiin ja lääkkeisiin pohjautuviin hoitoihin. Ja sen päälle tulee yksilölle, eli "potilaalle" elinikäinen leima, lääkkeiden aiheuttamat haitat ja uudet lisäsairaudet. Sellaista henkisen hyvinvoinnin edistämistä! Viis yksilön elämässä olevista muista ongelmista. Pääfokus, mihin keskitytään on se, että käyttääkö se diagnosoitu potilas hänelle määrättyjä lääkkeitä. Se, että edistävätkö ne mt-puolella olevat hoitolinjaukset ja annetut hoidot oikeasti henkistä hyvinvointia ei oikeasti kiinnosta heitä. Valitettavasti asia on näin.

Suurin puute, mikä siellä oikeasti on ei ole pelkästään ne alhaiset resurssit, vaan välittämisen puute. Ja se, että vastaanotolle tulevia potilaita ei nähdä edes ihmisinä, eikä varsinkaan tasa-arvoisesti kohdeltavana. Systeemissä tapahtuu hirvittävän paljon ihmisten arvottamista, niin sosioekonomisen, diagnoositaustan, kuin monen muunkin asian perusteella. Tätä asiaa ei tuoda tarpeeksi esille edes medioissa. Mutta sitä tapahtuu siellä oikeasti.

Yli 20 vuoden kokemuksella, ja rehellisesti kirjoittaen.

Lue lisää

Minullakin yli 20 vuoden kokemus. Mutta koen ehkä eri tavalla kuin vaikkapa sinä.
Itse kävin julkisella puolella avohoidossa keskustelemassa hoitajan kanssa, ja koin, että siitä oli paljon hyötyä.
Aika usein se tunne, ettei välitetä, tai muka arvotettaisiin jostain syystä, saattaa johtua potilaan itsetunnosta, omasta ajattelutavasta.
Moni varmaan ymmärtää sen, jos ei oikein tykkää itsestään, ei arvosta itseään, niin silloin ajattelee, ettei kukaan muukaan tee niin. ( ajatuksena esim. olen niin huono ihminen, ettei kukaan välitä minusta )
Samoin " leimaamisen " kanssa. Onko itse ajateltava, että on jollain tavalla leimattu ? Mitä enemmän sairauttaan ja itseään häpeää, sen voimakkaammin saattaa tuntua tulevansa leimatuksi.
Ja kyllä, itselläni oli juurikin tuon tyyppisiä ajatuksia alkutaipaleellani psykiatrian puolella, aika monet vuodet kestivät. Kun aloin toipumaan, eniten siinä muuttui oma ajattelutapa, suhtautuminen itseeni.
Monesti kuulee sanat Asenne ratkaisee. Se pitää ainakin osittain paikkansa myös tällä psykiatrian saralla. Oma asenne omaa itseä kohtaan. Mitä parempi se asenne on, sen vähemmän tuntee kaikkien paineiden muka tulevan ympäristöstä tai muista ihmisistä.

Varmaan aika monet saavat terapian kautta esim. itsetuntoaan nostettua.
Ja kyllähän terapiassa pitäisi kokea olevansa turvassa, eikä turvattomassa tilassa ja tilanteessa.

Anonyymi kirjoitti:

Julkisella puolella se ainoa apu, psykososiaalinen tuki ja hoidot ovat käytännössä lähinnä vain lääkkeitä ja niiden määräämisiä. Sillä sektorilla ja niissä systeemeissä keskitytään vain tutkimuksiin, diagnosointiin ja lääkkeisiin pohjautuviin hoitoihin. Ja sen päälle tulee yksilölle, eli "potilaalle" elinikäinen leima, lääkkeiden aiheuttamat haitat ja uudet lisäsairaudet. Sellaista henkisen hyvinvoinnin edistämistä! Viis yksilön elämässä olevista muista ongelmista. Pääfokus, mihin keskitytään on se, että käyttääkö se diagnosoitu potilas hänelle määrättyjä lääkkeitä. Se, että edistävätkö ne mt-puolella olevat hoitolinjaukset ja annetut hoidot oikeasti henkistä hyvinvointia ei oikeasti kiinnosta heitä. Valitettavasti asia on näin.

Suurin puute, mikä siellä oikeasti on ei ole pelkästään ne alhaiset resurssit, vaan välittämisen puute. Ja se, että vastaanotolle tulevia potilaita ei nähdä edes ihmisinä, eikä varsinkaan tasa-arvoisesti kohdeltavana. Systeemissä tapahtuu hirvittävän paljon ihmisten arvottamista, niin sosioekonomisen, diagnoositaustan, kuin monen muunkin asian perusteella. Tätä asiaa ei tuoda tarpeeksi esille edes medioissa. Mutta sitä tapahtuu siellä oikeasti.

Yli 20 vuoden kokemuksella, ja rehellisesti kirjoittaen.

Lue lisää

Ihmissuhdeongelmat, taloudelliset ongelmat ja työssä viihtymättömyys ynnä muu sellainen eivät ole lääketieteen alaa, ei psykiatriankaan alaa. Lääketieteestä ei apua löydy. Joten hae apua muualta tai korjaa ongelmasi itse!

Anonyymi kirjoitti:

Julkisella puolella se ainoa apu, psykososiaalinen tuki ja hoidot ovat käytännössä lähinnä vain lääkkeitä ja niiden määräämisiä. Sillä sektorilla ja niissä systeemeissä keskitytään vain tutkimuksiin, diagnosointiin ja lääkkeisiin pohjautuviin hoitoihin. Ja sen päälle tulee yksilölle, eli "potilaalle" elinikäinen leima, lääkkeiden aiheuttamat haitat ja uudet lisäsairaudet. Sellaista henkisen hyvinvoinnin edistämistä! Viis yksilön elämässä olevista muista ongelmista. Pääfokus, mihin keskitytään on se, että käyttääkö se diagnosoitu potilas hänelle määrättyjä lääkkeitä. Se, että edistävätkö ne mt-puolella olevat hoitolinjaukset ja annetut hoidot oikeasti henkistä hyvinvointia ei oikeasti kiinnosta heitä. Valitettavasti asia on näin.

Suurin puute, mikä siellä oikeasti on ei ole pelkästään ne alhaiset resurssit, vaan välittämisen puute. Ja se, että vastaanotolle tulevia potilaita ei nähdä edes ihmisinä, eikä varsinkaan tasa-arvoisesti kohdeltavana. Systeemissä tapahtuu hirvittävän paljon ihmisten arvottamista, niin sosioekonomisen, diagnoositaustan, kuin monen muunkin asian perusteella. Tätä asiaa ei tuoda tarpeeksi esille edes medioissa. Mutta sitä tapahtuu siellä oikeasti.

Yli 20 vuoden kokemuksella, ja rehellisesti kirjoittaen.

Lue lisää

Miksi yrität hakea apua lääketieteestä sellaisiin ongelmiin, jotka eivät ole lääketieteen keinoin hoidettavissa?

Anonyymi kirjoitti:

Julkisella puolella se ainoa apu, psykososiaalinen tuki ja hoidot ovat käytännössä lähinnä vain lääkkeitä ja niiden määräämisiä. Sillä sektorilla ja niissä systeemeissä keskitytään vain tutkimuksiin, diagnosointiin ja lääkkeisiin pohjautuviin hoitoihin. Ja sen päälle tulee yksilölle, eli "potilaalle" elinikäinen leima, lääkkeiden aiheuttamat haitat ja uudet lisäsairaudet. Sellaista henkisen hyvinvoinnin edistämistä! Viis yksilön elämässä olevista muista ongelmista. Pääfokus, mihin keskitytään on se, että käyttääkö se diagnosoitu potilas hänelle määrättyjä lääkkeitä. Se, että edistävätkö ne mt-puolella olevat hoitolinjaukset ja annetut hoidot oikeasti henkistä hyvinvointia ei oikeasti kiinnosta heitä. Valitettavasti asia on näin.

Suurin puute, mikä siellä oikeasti on ei ole pelkästään ne alhaiset resurssit, vaan välittämisen puute. Ja se, että vastaanotolle tulevia potilaita ei nähdä edes ihmisinä, eikä varsinkaan tasa-arvoisesti kohdeltavana. Systeemissä tapahtuu hirvittävän paljon ihmisten arvottamista, niin sosioekonomisen, diagnoositaustan, kuin monen muunkin asian perusteella. Tätä asiaa ei tuoda tarpeeksi esille edes medioissa. Mutta sitä tapahtuu siellä oikeasti.

Yli 20 vuoden kokemuksella, ja rehellisesti kirjoittaen.

Lue lisää

Juuri näin. Välittäminen on tärkeintä. Ja sitä ei saa rahalla, jos terapeutti ei oikeasti pidä asiakasta arvokkaana ja välitä hänestä ja hänen voinnistaan aidosti.

Mistä taas tällainen valhe?

Miksi kaikki muut pystyy kertomaan hoitajalle ongelmistaan? Ihmisuhteista jne?

Anonyymi kirjoitti:

Ihmissuhdeongelmat, taloudelliset ongelmat ja työssä viihtymättömyys ynnä muu sellainen eivät ole lääketieteen alaa, ei psykiatriankaan alaa. Lääketieteestä ei apua löydy. Joten hae apua muualta tai korjaa ongelmasi itse!

Lue lisää

Henkinen hyvinvointi on käsitteenä laaja. Ei sitä voi rajoittaa vain johonkin psyykkisiin sairauksiin. Jos on tarkoitus oikeasti edistää henkistä hyvinvointia, silloin myös sitä perspektiiviä täytyy laajentaa.

Anonyymi kirjoitti:

Mistä taas tällainen valhe?

Miksi kaikki muut pystyy kertomaan hoitajalle ongelmistaan? Ihmisuhteista jne?

Paitsi arvottamista, myös eriarvoista kohtelua on paljon myös jopa mt-puolellakin. Vaiettu ja vähemmän esille nostettu asia. Medioita myöten. Puhumattakaan nyt sitten itse alan puolella.

Anonyymi kirjoitti:

Miksi yrität hakea apua lääketieteestä sellaisiin ongelmiin, jotka eivät ole lääketieteen keinoin hoidettavissa?

Olisi varmaan pitänyt kirjoittaa, että kyse on omalla kohdallani lähinnä jo kauan sitten tapahtuneista kokemuksista. En ole käyttänyt enää sen enempää lääkkeitä, kuin kyseisiä "palveluitakaan". Eikä ole toisaalta enää mitään tarvettakaan. Ihmissuhteita nyt ei kovin paljon ole, johtuen lähinnä introvertti ja ujouspiirteistä. Mutta muuten elämä on tasoittunut, ahdistus ja masennusoireet ovat lieventyneet. Psykoosejakaan ei ole enää tullut. Ei ole ollut tarvetta tarttua alkoholipulloon.

Mutta pienenä heittona niille, jotka esittivät kritiikkiä. Jo 1980-luvulla alettiin "mainostaa" mt-palveluita, sanottiin yleisesti, että jos ahdistaa, niin saa ja kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä niihin. "Hae itsellesi apua". "Älä jää yksin". Ja edelleenkin medioissakin julkaistaan ohjeita, että jos olet itsetuhoinen, soita hätäkeskukseen, tai mene tk: seen päivystykseen. Jos siis ahdistaa, se sen takana ja taustalla oleva syy voi olla myös ihmissuhteisiin liittyvä, niin eikö se ole riittävä syy mennä hakemaan apua? Vai onko se niin, että sen syyn täytyy olla vain ja ainoastaan lääketieteellinen? Miksi siis alalla rajoitetaan niiden mt-oireiden hoitaminen, tai syiden selvittäminen vain psyykkisiin sairauksiin? Eikö sitä perspektiiviä ja tapoja yrittää auttaa voi laajentaa, muuttaa ja uudistaa? Ja jos ahdistuksen, masennuksen, tai muun oireilun takana on menneisyydessä koetut traumat, tai vaikeat kotiolosuhteet, niin eikö tuota asiaa, eli sitä, että mt-puolelle ei kannata niiden takia mennä, voi myös kertoa ja myöntää suoraan psykiatrian ja mt-puolen puolelta ihan julkisesti? Laittaa se esille niin verkkoon, kuin heidän omille sisäänkäyntiovilleen? Niin, että niihin paikkoihin ei kannata enää kenenkään koskaan mennäkään?

Kyllähän sitä toki myöhemmin ymmärtää lapsuuden aikaisten, perheessä koettujen asioiden ja traumojen kokemuksen ja tukiverkoston puutteen merkityksen ja roolin. Mutta vasta sitten, kun olet saanut kutakuinkin vähän virheellisesti tehdyn diagnoosin ja terveyden/hyvinvoinnin pilanneiden lääkitysten jälkeen. Sen jälkeen sinulle ei jää oikeastaan muuta, kuin vähän valheellisten lupausten ja annettujen väärien mielikuvien jälkeen aika petetty, huijattu ja pettynyt olo. Elinikäinen leima jonakin kävelevänä mt-diagnoosina. Olet systeemissä vain jokin sairautta edustava potilas. Ja kun lopulta tajuat, että siellä julkiselle mt-puolella keskitytään vain potilaiden diagnosointiin, ja lääkkeiden määräämiseen (joilla ilmeisesti kuvitellaan, että niillä ne yksilön kaikki ongelmat sitten katoavat?), on jo aivan liian myöhäistä. Se, että psykiatrian puolella se henkisen hyvinvoinnin edistäminen rajataan yksilön kohdalla vain psyykkisten sairauksien diagnosointiin, johonkin lokeroon määrittelyyn ja lääkkeiden kaikkivoipaisuuteen uskomiseen on aika rajoittunutta ajattelua ja toimintakulttuuria.

Tämä nyt vain joillekin sellaisena kommenttina, jotka ihmettelevät, että miksi olen ylipäätään koskaan mennyt mt-puolelle. No, eipä olisi oikeasti kannattanutkaan. Siksi, koska psykiatria, sen asenteet, ajattelut ja keinot "auttaa, tukea ja hoitaa" ongelmissa olevia ihmisiä ovat aivan liian kapea-alaisesti keskittyneitä ja rajoittuneita. Siinä miettimisen ja vähän syvemmän pohdiskelun aihetta muille ja kaikille.

Anonyymi kirjoitti:

Olisi varmaan pitänyt kirjoittaa, että kyse on omalla kohdallani lähinnä jo kauan sitten tapahtuneista kokemuksista. En ole käyttänyt enää sen enempää lääkkeitä, kuin kyseisiä "palveluitakaan". Eikä ole toisaalta enää mitään tarvettakaan. Ihmissuhteita nyt ei kovin paljon ole, johtuen lähinnä introvertti ja ujouspiirteistä. Mutta muuten elämä on tasoittunut, ahdistus ja masennusoireet ovat lieventyneet. Psykoosejakaan ei ole enää tullut. Ei ole ollut tarvetta tarttua alkoholipulloon.

Mutta pienenä heittona niille, jotka esittivät kritiikkiä. Jo 1980-luvulla alettiin "mainostaa" mt-palveluita, sanottiin yleisesti, että jos ahdistaa, niin saa ja kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä niihin. "Hae itsellesi apua". "Älä jää yksin". Ja edelleenkin medioissakin julkaistaan ohjeita, että jos olet itsetuhoinen, soita hätäkeskukseen, tai mene tk: seen päivystykseen. Jos siis ahdistaa, se sen takana ja taustalla oleva syy voi olla myös ihmissuhteisiin liittyvä, niin eikö se ole riittävä syy mennä hakemaan apua? Vai onko se niin, että sen syyn täytyy olla vain ja ainoastaan lääketieteellinen? Miksi siis alalla rajoitetaan niiden mt-oireiden hoitaminen, tai syiden selvittäminen vain psyykkisiin sairauksiin? Eikö sitä perspektiiviä ja tapoja yrittää auttaa voi laajentaa, muuttaa ja uudistaa? Ja jos ahdistuksen, masennuksen, tai muun oireilun takana on menneisyydessä koetut traumat, tai vaikeat kotiolosuhteet, niin eikö tuota asiaa, eli sitä, että mt-puolelle ei kannata niiden takia mennä, voi myös kertoa ja myöntää suoraan psykiatrian ja mt-puolen puolelta ihan julkisesti? Laittaa se esille niin verkkoon, kuin heidän omille sisäänkäyntiovilleen? Niin, että niihin paikkoihin ei kannata enää kenenkään koskaan mennäkään?

Kyllähän sitä toki myöhemmin ymmärtää lapsuuden aikaisten, perheessä koettujen asioiden ja traumojen kokemuksen ja tukiverkoston puutteen merkityksen ja roolin. Mutta vasta sitten, kun olet saanut kutakuinkin vähän virheellisesti tehdyn diagnoosin ja terveyden/hyvinvoinnin pilanneiden lääkitysten jälkeen. Sen jälkeen sinulle ei jää oikeastaan muuta, kuin vähän valheellisten lupausten ja annettujen väärien mielikuvien jälkeen aika petetty, huijattu ja pettynyt olo. Elinikäinen leima jonakin kävelevänä mt-diagnoosina. Olet systeemissä vain jokin sairautta edustava potilas. Ja kun lopulta tajuat, että siellä julkiselle mt-puolella keskitytään vain potilaiden diagnosointiin, ja lääkkeiden määräämiseen (joilla ilmeisesti kuvitellaan, että niillä ne yksilön kaikki ongelmat sitten katoavat?), on jo aivan liian myöhäistä. Se, että psykiatrian puolella se henkisen hyvinvoinnin edistäminen rajataan yksilön kohdalla vain psyykkisten sairauksien diagnosointiin, johonkin lokeroon määrittelyyn ja lääkkeiden kaikkivoipaisuuteen uskomiseen on aika rajoittunutta ajattelua ja toimintakulttuuria.

Tämä nyt vain joillekin sellaisena kommenttina, jotka ihmettelevät, että miksi olen ylipäätään koskaan mennyt mt-puolelle. No, eipä olisi oikeasti kannattanutkaan. Siksi, koska psykiatria, sen asenteet, ajattelut ja keinot "auttaa, tukea ja hoitaa" ongelmissa olevia ihmisiä ovat aivan liian kapea-alaisesti keskittyneitä ja rajoittuneita. Siinä miettimisen ja vähän syvemmän pohdiskelun aihetta muille ja kaikille.

Lue lisää

Mainonta ja todellisuus eivät aina vastaa toisiaan. Jos siellä väitetään, että "Hae itsellesi apua". Tai "Älä jää yksin". Ja sitten jos menetkin sinne mt-puolelle ahdistuksen, masennuksen, tai minkä tahansa asian takia, niin jos ne syyt, mitkä siellä niiden oireiden takana eivät kiinnostakaan alalla olevia, niin silloin mainonta on ristiriitaista ja harhaanjohtavaa.

Tämä nyt vaan sellaisena heittona niille, jotka ilkeilevät valheellisen ja vähän harhaanjohtavankin mainon uhreille.

Ei se ole mt-oireista, tai elämässään ongelmista kärsivän oma vika, että menee hakemaan itselleen apua. Ei ihminen tiedosta itsekään, miksi oireilee. Pitääkö se tietää jo etukäteen?

Meillä on myös ollut tapana aina luottaa systeemeihin ja siellä toimiviin. Ja ihmisellähän on tapana etsiä sitä apua ja tukea. Joillakin ei ole elämässään sellaista flaksia, että olisi välttämättä ympärillään sitä tarvittavaa tukiverkostoa, joka kuuntelisi, auttaisi ja tukisi.

Mutta asiasta toiseen, tekeekö psykiatria vain potilaiden diagnosointiin ja lääkkeiden määräämisen keskittyvä hoitotiede itsestään toimivampaa, jos se keskittyy vain niihin, eikä laajenna perspektiiviä sen kapea-alaisesti keskittyvän ja laatikkomaisen ajattelun ulkopuolelle, jossa edes yritettäisiin nähdä ja selvittää, että mikä on mahdollisesti yksilön oireilun taustalla ja takana?

Ja jos ihmisen oireilun taustalla ja takana olevat ongelmat eivät kiinnosta, tai niistä ei välitetä, sen voisi jo myöntää julkisesti, eikä jatkaa ihmisten huijaamista ja valehtelua.

Anonyymi kirjoitti:

Mainonta ja todellisuus eivät aina vastaa toisiaan. Jos siellä väitetään, että "Hae itsellesi apua". Tai "Älä jää yksin". Ja sitten jos menetkin sinne mt-puolelle ahdistuksen, masennuksen, tai minkä tahansa asian takia, niin jos ne syyt, mitkä siellä niiden oireiden takana eivät kiinnostakaan alalla olevia, niin silloin mainonta on ristiriitaista ja harhaanjohtavaa.

Tämä nyt vaan sellaisena heittona niille, jotka ilkeilevät valheellisen ja vähän harhaanjohtavankin mainon uhreille.

Ei se ole mt-oireista, tai elämässään ongelmista kärsivän oma vika, että menee hakemaan itselleen apua. Ei ihminen tiedosta itsekään, miksi oireilee. Pitääkö se tietää jo etukäteen?

Meillä on myös ollut tapana aina luottaa systeemeihin ja siellä toimiviin. Ja ihmisellähän on tapana etsiä sitä apua ja tukea. Joillakin ei ole elämässään sellaista flaksia, että olisi välttämättä ympärillään sitä tarvittavaa tukiverkostoa, joka kuuntelisi, auttaisi ja tukisi.

Mutta asiasta toiseen, tekeekö psykiatria vain potilaiden diagnosointiin ja lääkkeiden määräämisen keskittyvä hoitotiede itsestään toimivampaa, jos se keskittyy vain niihin, eikä laajenna perspektiiviä sen kapea-alaisesti keskittyvän ja laatikkomaisen ajattelun ulkopuolelle, jossa edes yritettäisiin nähdä ja selvittää, että mikä on mahdollisesti yksilön oireilun taustalla ja takana?

Ja jos ihmisen oireilun taustalla ja takana olevat ongelmat eivät kiinnosta, tai niistä ei välitetä, sen voisi jo myöntää julkisesti, eikä jatkaa ihmisten huijaamista ja valehtelua.

Lue lisää

Pari korjausta tekstiin: ongelmissa oleva ihminen ei aina tiedosta ja tiedä itsekään, miksi oireilee ja voi huonosti.

Psykiatria tai jotkin yhdistykset voisivat antaa verkossa informaatiokeinoin työkaluja ja ohjeita suuremmalle yleisölle, eli kansalle niitä keinoja itseanalysointiin, joilla selvittää omien oireiden taustalla mahdollisesti olevia syitä. Koska on käynyt aika selväksi, että psykiatrian puolella alalla olevia kiinnostaa vain psyykkiset sairaudet ja keskitytään vain niihin. Kaikkien oireiden ja henkisenkään pahoinvoinnin taustalla ei ole välttämättä aina syynä psyykkinen sairaus.

Anonyymi kirjoitti:

Mainonta ja todellisuus eivät aina vastaa toisiaan. Jos siellä väitetään, että "Hae itsellesi apua". Tai "Älä jää yksin". Ja sitten jos menetkin sinne mt-puolelle ahdistuksen, masennuksen, tai minkä tahansa asian takia, niin jos ne syyt, mitkä siellä niiden oireiden takana eivät kiinnostakaan alalla olevia, niin silloin mainonta on ristiriitaista ja harhaanjohtavaa.

Tämä nyt vaan sellaisena heittona niille, jotka ilkeilevät valheellisen ja vähän harhaanjohtavankin mainon uhreille.

Ei se ole mt-oireista, tai elämässään ongelmista kärsivän oma vika, että menee hakemaan itselleen apua. Ei ihminen tiedosta itsekään, miksi oireilee. Pitääkö se tietää jo etukäteen?

Meillä on myös ollut tapana aina luottaa systeemeihin ja siellä toimiviin. Ja ihmisellähän on tapana etsiä sitä apua ja tukea. Joillakin ei ole elämässään sellaista flaksia, että olisi välttämättä ympärillään sitä tarvittavaa tukiverkostoa, joka kuuntelisi, auttaisi ja tukisi.

Mutta asiasta toiseen, tekeekö psykiatria vain potilaiden diagnosointiin ja lääkkeiden määräämisen keskittyvä hoitotiede itsestään toimivampaa, jos se keskittyy vain niihin, eikä laajenna perspektiiviä sen kapea-alaisesti keskittyvän ja laatikkomaisen ajattelun ulkopuolelle, jossa edes yritettäisiin nähdä ja selvittää, että mikä on mahdollisesti yksilön oireilun taustalla ja takana?

Ja jos ihmisen oireilun taustalla ja takana olevat ongelmat eivät kiinnosta, tai niistä ei välitetä, sen voisi jo myöntää julkisesti, eikä jatkaa ihmisten huijaamista ja valehtelua.

Lue lisää

Sellaisena selvennyksenä vielä: että se, että jos ei kerrota, että psykiatrian tai mt-palveluissa keskitään vain psyykkisten sairauksien tutkimiseen, diagnosointiin, oireiden tuijottamiseen, voinnin ja lääkkeiden käytön seuraamiseen, ja mitkään muut asiat, kuten yksilön elämässä tapahtuneet asiat, koetut traumat, tai elämässä olevat olosuhteet ja elämäntilanne eivät alalla olevia kiinnosta, vaan niitä ignoorataan ja jätetään vähemmälle huomiolle hoitoja ja tukea antaessa; ja sitä psykososiaalista tukeakin annetaan vain sairausasioissa, ei yksilön elämässä oleviin ongelmiin, niin silloin on tavallaan kyse tiettyjen asioiden kertomatta jättämisestä, eli puutteellisesta informoinnista. Eli tätä tarkoitin sillä hieman valheellisella ja harhaanjohtavalla mainonnalla.

Minun mielestä pitäisi aina kertoa asioista totuudenmukaisesti.

Anonyymi kirjoitti:

Sellaisena selvennyksenä vielä: että se, että jos ei kerrota, että psykiatrian tai mt-palveluissa keskitään vain psyykkisten sairauksien tutkimiseen, diagnosointiin, oireiden tuijottamiseen, voinnin ja lääkkeiden käytön seuraamiseen, ja mitkään muut asiat, kuten yksilön elämässä tapahtuneet asiat, koetut traumat, tai elämässä olevat olosuhteet ja elämäntilanne eivät alalla olevia kiinnosta, vaan niitä ignoorataan ja jätetään vähemmälle huomiolle hoitoja ja tukea antaessa; ja sitä psykososiaalista tukeakin annetaan vain sairausasioissa, ei yksilön elämässä oleviin ongelmiin, niin silloin on tavallaan kyse tiettyjen asioiden kertomatta jättämisestä, eli puutteellisesta informoinnista. Eli tätä tarkoitin sillä hieman valheellisella ja harhaanjohtavalla mainonnalla.

Minun mielestä pitäisi aina kertoa asioista totuudenmukaisesti.

Lue lisää

Tietynlaisesta mainonnasta voi oikeasti saada sellaisen kuvan, että mt-puolella, tai psykiatrian puolella edistetään henkistä hyvinvointia. Mutta sitä ei kerrota, että mihin siellä yleensä pääasiallisesti keskitytään. Henkinen hyvinvointi on erittäin laaja asia, joka kattaa ja käsittää kyllä myös sen yksilön ympärillä ja elämässä olevat asiat. Ei sitä, mihin keskitytään voi minun mielestä rajata, rajoittaa, tai valikoida, että keskitään vain johonkin sairausteemaan. Jos on oikeasti todella kyse henkisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä, niin silloin täytyy ottaa huomioon siihen muitakin aspekteja, eikä ainoastaan pelkästään sairausnäkökulmaa. Tässä asiassa ja siinä, että miten ja millaisena vastaanotolle tuleva potilas nähdään, olisi todella paljon kehittämisen ja uudistamisen varaa ja aihetta. Potilaat pitäisi nähdä, kohdata ja kohdella ihmisenä, ei jonkin diagnoosin kantajana, tai jonkin sairauden edustajana.

Anonyymi kirjoitti:

Miksi yrität hakea apua lääketieteestä sellaisiin ongelmiin, jotka eivät ole lääketieteen keinoin hoidettavissa?

Ne ongelmat juuri voivat " porautua " psyykeen, ja aiheuttaa erilaisia psyykkisiä oireita, niihin oireisiin kai sitä apua haetaan lääketieteeltä.
Miten se oma psyyke saataisiin kestämään elämän ongelmia, kun niitä nyt ihmisen elämässä aina silloin tällöin kohdalle osuu.
Toiset kestää paremmin, toiset huonommin.
Terapiat ei auta pahan olon syiden hoitoon, vaan juurikin oireisiin voi auttaa. Syyt tulisi käsitellä sitten, kun psyyke jaksaa sen tehdä.

Anonyymi kirjoitti:

Mistä taas tällainen valhe?

Miksi kaikki muut pystyy kertomaan hoitajalle ongelmistaan? Ihmisuhteista jne?

Eivät kaikki pysty, ei kaikille ole helppoa puhua omista ongelmistaan, vaikeista asioista.

Anonyymi kirjoitti:

Eivät kaikki pysty, ei kaikille ole helppoa puhua omista ongelmistaan, vaikeista asioista.

Eikä kaikkien niiden tarvitse syyttää omaa pystymättömyyttään hoitajilla.

Anonyymi kirjoitti:

Eikä kaikkien niiden tarvitse syyttää omaa pystymättömyyttään hoitajilla.

Pystyykö oikeasti kukaan syyttämään omista ongelmistaan vaikkapa hoitajaa ?
Tai toki voi pystyä, mutta turhaahan se on, kun ei ne ole syyllisiä kenenkään ongelmiin.

Anonyymi kirjoitti:

Pystyykö oikeasti kukaan syyttämään omista ongelmistaan vaikkapa hoitajaa ?
Tai toki voi pystyä, mutta turhaahan se on, kun ei ne ole syyllisiä kenenkään ongelmiin.

Siinähän se ironia piilee. Eihän se sairaudentunnoton sitä tajua, että kaikki muut tietää ettei hän pysty syyttämään omista ongelmista muita, vaan kusahtaa heti kun tekee niin.

Anonyymi kirjoitti:

Olisi varmaan pitänyt kirjoittaa, että kyse on omalla kohdallani lähinnä jo kauan sitten tapahtuneista kokemuksista. En ole käyttänyt enää sen enempää lääkkeitä, kuin kyseisiä "palveluitakaan". Eikä ole toisaalta enää mitään tarvettakaan. Ihmissuhteita nyt ei kovin paljon ole, johtuen lähinnä introvertti ja ujouspiirteistä. Mutta muuten elämä on tasoittunut, ahdistus ja masennusoireet ovat lieventyneet. Psykoosejakaan ei ole enää tullut. Ei ole ollut tarvetta tarttua alkoholipulloon.

Mutta pienenä heittona niille, jotka esittivät kritiikkiä. Jo 1980-luvulla alettiin "mainostaa" mt-palveluita, sanottiin yleisesti, että jos ahdistaa, niin saa ja kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä niihin. "Hae itsellesi apua". "Älä jää yksin". Ja edelleenkin medioissakin julkaistaan ohjeita, että jos olet itsetuhoinen, soita hätäkeskukseen, tai mene tk: seen päivystykseen. Jos siis ahdistaa, se sen takana ja taustalla oleva syy voi olla myös ihmissuhteisiin liittyvä, niin eikö se ole riittävä syy mennä hakemaan apua? Vai onko se niin, että sen syyn täytyy olla vain ja ainoastaan lääketieteellinen? Miksi siis alalla rajoitetaan niiden mt-oireiden hoitaminen, tai syiden selvittäminen vain psyykkisiin sairauksiin? Eikö sitä perspektiiviä ja tapoja yrittää auttaa voi laajentaa, muuttaa ja uudistaa? Ja jos ahdistuksen, masennuksen, tai muun oireilun takana on menneisyydessä koetut traumat, tai vaikeat kotiolosuhteet, niin eikö tuota asiaa, eli sitä, että mt-puolelle ei kannata niiden takia mennä, voi myös kertoa ja myöntää suoraan psykiatrian ja mt-puolen puolelta ihan julkisesti? Laittaa se esille niin verkkoon, kuin heidän omille sisäänkäyntiovilleen? Niin, että niihin paikkoihin ei kannata enää kenenkään koskaan mennäkään?

Kyllähän sitä toki myöhemmin ymmärtää lapsuuden aikaisten, perheessä koettujen asioiden ja traumojen kokemuksen ja tukiverkoston puutteen merkityksen ja roolin. Mutta vasta sitten, kun olet saanut kutakuinkin vähän virheellisesti tehdyn diagnoosin ja terveyden/hyvinvoinnin pilanneiden lääkitysten jälkeen. Sen jälkeen sinulle ei jää oikeastaan muuta, kuin vähän valheellisten lupausten ja annettujen väärien mielikuvien jälkeen aika petetty, huijattu ja pettynyt olo. Elinikäinen leima jonakin kävelevänä mt-diagnoosina. Olet systeemissä vain jokin sairautta edustava potilas. Ja kun lopulta tajuat, että siellä julkiselle mt-puolella keskitytään vain potilaiden diagnosointiin, ja lääkkeiden määräämiseen (joilla ilmeisesti kuvitellaan, että niillä ne yksilön kaikki ongelmat sitten katoavat?), on jo aivan liian myöhäistä. Se, että psykiatrian puolella se henkisen hyvinvoinnin edistäminen rajataan yksilön kohdalla vain psyykkisten sairauksien diagnosointiin, johonkin lokeroon määrittelyyn ja lääkkeiden kaikkivoipaisuuteen uskomiseen on aika rajoittunutta ajattelua ja toimintakulttuuria.

Tämä nyt vain joillekin sellaisena kommenttina, jotka ihmettelevät, että miksi olen ylipäätään koskaan mennyt mt-puolelle. No, eipä olisi oikeasti kannattanutkaan. Siksi, koska psykiatria, sen asenteet, ajattelut ja keinot "auttaa, tukea ja hoitaa" ongelmissa olevia ihmisiä ovat aivan liian kapea-alaisesti keskittyneitä ja rajoittuneita. Siinä miettimisen ja vähän syvemmän pohdiskelun aihetta muille ja kaikille.

Lue lisää

Terapiaanhan mennään juuri sen takia, että se on turvallinen tila missä käsitellään niitä lapsuuden "traumoja" ja opiskellaan couping mekanismeja miten niiden kanssa eletään.

Se ei ole paikka missä skitsofreenikot tai narsistit "laajentaa", tai "uudistaa" terapiaa tukemaan heidän häiriökäyttäytymistä.

Tämä nyt sellaisille, jotka ihmettelee, että miksi suurin osa hyötyy terapiasta, ja miksi se toidellisuudessa on turvallinen tila.

Useimmat tuntemani skitsofreenikot voi jakaa kahteen arkkityyppiin. Toiset kertoo, että heidän lapsuus oli ihanaa aikaa, kunnes sairaus tuli, mutta toinen arkkityyppi kertoo, että he ovat aina olleet "sellaisia"

Sekin on totta että kyselyissä moni psykoosisairas mainitsee trauman, mutta toisin kuin oikeassa traumaperäisessä ongelmassa, näitä on hyvin vaikea tai jopa mahdoton jäljittää todellisuuteen.

Hyvänä esimerkkinä juuri tämä terapia. Ihminen jolla on tilanteessa täydellinen taloudellinen valta, rupeaa väittämään että terapeutti suorastaan kiusaa.

Kumpi on todennäköisempää, se että terapeutti kaikkien toimilupiensa menetyksen uhalla kiusaa psykoosisairasta, vai se, että psykoosisairas kuvittelee, sairauteen tyypillisellä tavalla että näin olisi tapahtunut? Sanotaanko vaikka niin, että todella traumatisoituneen ihmisen ei tarvitse inttää siitä, että trauma on totta.

Anonyymi kirjoitti:

Useimmat tuntemani skitsofreenikot voi jakaa kahteen arkkityyppiin. Toiset kertoo, että heidän lapsuus oli ihanaa aikaa, kunnes sairaus tuli, mutta toinen arkkityyppi kertoo, että he ovat aina olleet "sellaisia"

Sekin on totta että kyselyissä moni psykoosisairas mainitsee trauman, mutta toisin kuin oikeassa traumaperäisessä ongelmassa, näitä on hyvin vaikea tai jopa mahdoton jäljittää todellisuuteen.

Hyvänä esimerkkinä juuri tämä terapia. Ihminen jolla on tilanteessa täydellinen taloudellinen valta, rupeaa väittämään että terapeutti suorastaan kiusaa.

Kumpi on todennäköisempää, se että terapeutti kaikkien toimilupiensa menetyksen uhalla kiusaa psykoosisairasta, vai se, että psykoosisairas kuvittelee, sairauteen tyypillisellä tavalla että näin olisi tapahtunut? Sanotaanko vaikka niin, että todella traumatisoituneen ihmisen ei tarvitse inttää siitä, että trauma on totta.

Lue lisää

Tähän on helppo vastata. En ole yhtä kuin minulle tehty diagnoosi. Minun ei tarvitse inttää kenenkään terapeutin kanssa. Koska en edes käytä niitä kapea-alaisesti keskittyv iä ja ahdasmieliseen ajatteluun pohjautuvia palveluita. En käytä lääkkeitäkään, enkä tule koskaan niitä enää käyttämäänkään. Enkä todellakaan tuhlaa aikaani turhiin palveluihin. Silloin kun luottamus ja usko menee, niin se on lopullista. Ja se ei ole minun syyni. Vika ei ole minussa, vaan jossakin aivan muualla.

Mutta pyydän kovasti anteeksi aloittajalta. Huomasin, että nyt on mennyt keskustelun aihe asian vierestä. Pahoitteluni.

En voi vaan voi mitään turhautumiselle, kaikelle pettymykselle ja traumataustalleni. Tätä se sai aikaan. Asian vierestä meni. Anteeksi!

Anonyymi kirjoitti:

Tähän on helppo vastata. En ole yhtä kuin minulle tehty diagnoosi. Minun ei tarvitse inttää kenenkään terapeutin kanssa. Koska en edes käytä niitä kapea-alaisesti keskittyv iä ja ahdasmieliseen ajatteluun pohjautuvia palveluita. En käytä lääkkeitäkään, enkä tule koskaan niitä enää käyttämäänkään. Enkä todellakaan tuhlaa aikaani turhiin palveluihin. Silloin kun luottamus ja usko menee, niin se on lopullista. Ja se ei ole minun syyni. Vika ei ole minussa, vaan jossakin aivan muualla.

Mutta pyydän kovasti anteeksi aloittajalta. Huomasin, että nyt on mennyt keskustelun aihe asian vierestä. Pahoitteluni.

En voi vaan voi mitään turhautumiselle, kaikelle pettymykselle ja traumataustalleni. Tätä se sai aikaan. Asian vierestä meni. Anteeksi!

Lue lisää

Sorry, että olen triggeröitynyt jostakin. Tuli kirjoitettua liian paljon tekstiä väärään aihealueeseen.

Anonyymi kirjoitti:

Useimmat tuntemani skitsofreenikot voi jakaa kahteen arkkityyppiin. Toiset kertoo, että heidän lapsuus oli ihanaa aikaa, kunnes sairaus tuli, mutta toinen arkkityyppi kertoo, että he ovat aina olleet "sellaisia"

Sekin on totta että kyselyissä moni psykoosisairas mainitsee trauman, mutta toisin kuin oikeassa traumaperäisessä ongelmassa, näitä on hyvin vaikea tai jopa mahdoton jäljittää todellisuuteen.

Hyvänä esimerkkinä juuri tämä terapia. Ihminen jolla on tilanteessa täydellinen taloudellinen valta, rupeaa väittämään että terapeutti suorastaan kiusaa.

Kumpi on todennäköisempää, se että terapeutti kaikkien toimilupiensa menetyksen uhalla kiusaa psykoosisairasta, vai se, että psykoosisairas kuvittelee, sairauteen tyypillisellä tavalla että näin olisi tapahtunut? Sanotaanko vaikka niin, että todella traumatisoituneen ihmisen ei tarvitse inttää siitä, että trauma on totta.

Lue lisää

Minulla on sellainen ajatus, tai lähtökohta, oli se sitten joku läheinen, tai vaikka terapeutti, että kenenkään ei tarvitse hyppiä minun pillin mukaan. Ei ole tuota ongelmaa. Tosin en kyllä käytäkään, sen enempää enää julkisen, kuin yksityisen puolen palveluja. Kannatan enemmän hoitosuhteessa, niin muussakin elämässä tasa-arvoisempaa ja veroisempaa asetelmaa.

Aloitukseen otan sen verran kantaa. En oikein usko, että aiheena oleva asia olisi kovinkaan yleistä. Saattaa koskea korkeintaan joitakin hyvin rikkaita, ns. kermap*rseitä. Mutta kun en ole itse kumpiakaan, niin se ei vaivaa, eikä kosketa minua.

Anonyymi kirjoitti:

Minulla on sellainen ajatus, tai lähtökohta, oli se sitten joku läheinen, tai vaikka terapeutti, että kenenkään ei tarvitse hyppiä minun pillin mukaan. Ei ole tuota ongelmaa. Tosin en kyllä käytäkään, sen enempää enää julkisen, kuin yksityisen puolen palveluja. Kannatan enemmän hoitosuhteessa, niin muussakin elämässä tasa-arvoisempaa ja veroisempaa asetelmaa.

Aloitukseen otan sen verran kantaa. En oikein usko, että aiheena oleva asia olisi kovinkaan yleistä. Saattaa koskea korkeintaan joitakin hyvin rikkaita, ns. kermap*rseitä. Mutta kun en ole itse kumpiakaan, niin se ei vaivaa, eikä kosketa minua.

Lue lisää

Miksi et arvosta itseäsi ? Hyväksy itseäsi sellaisena kuin olet ?
Jos nyt jotkut on rikkaampia, ns. kermap*rseitä, niin mitä sitten ? Antaa heidän olla sellaisia kuin he ovat. Miksi pitäisi verrata itseään johonkin muka parempaan porukkaan ?
Minusta ainakin on paljon mukavampaa olla ihan tällainen tavallinen tallaaja, jolla on mt-taustaa, ja paljon muutakin taustaa, vaikka koskaan en ole pärjännyt kovin hyvin.
En ole kohdannut psykiatrian puolelta minkäänlaista arvottamista, että potilaat olisivat mitenkään eriarvoisia sen mukaan, ovatko he rikkaampia vai köyhempiä, pärjääviä tai ei-pärjääviä.
Ihminen tuntee yleensä silloin, että porukkaa arvotetaan jotenkin, jos ei itse arvosta itseään. Kun oma itsensä arvostaminen palaa, niin tajuaa, että kyllä ne muutkin arvostavat.
( Arvostaminen ja arvottaminen ovat siis eri asioita. )
Ehkä johonkin tuohon suuntaan ajattelin aikoinaan, kun olin sairaimmillani ja itsetuntoni oli nollissa, pidin itseäni huonona ja heikkona ihmisenä, kuvittelin, että niin muutkin ajattelevat minusta.

Anonyymi kirjoitti:

Tähän on helppo vastata. En ole yhtä kuin minulle tehty diagnoosi. Minun ei tarvitse inttää kenenkään terapeutin kanssa. Koska en edes käytä niitä kapea-alaisesti keskittyv iä ja ahdasmieliseen ajatteluun pohjautuvia palveluita. En käytä lääkkeitäkään, enkä tule koskaan niitä enää käyttämäänkään. Enkä todellakaan tuhlaa aikaani turhiin palveluihin. Silloin kun luottamus ja usko menee, niin se on lopullista. Ja se ei ole minun syyni. Vika ei ole minussa, vaan jossakin aivan muualla.

Mutta pyydän kovasti anteeksi aloittajalta. Huomasin, että nyt on mennyt keskustelun aihe asian vierestä. Pahoitteluni.

En voi vaan voi mitään turhautumiselle, kaikelle pettymykselle ja traumataustalleni. Tätä se sai aikaan. Asian vierestä meni. Anteeksi!

Lue lisää

No eikö tämä mene nyt inttämiseksi heti, kun tietää että terapian laajuus riippuu nimenomaan sinun ajattelukyvystä, eikä terapeutin...

Anonyymi kirjoitti:

No eikö tämä mene nyt inttämiseksi heti, kun tietää että terapian laajuus riippuu nimenomaan sinun ajattelukyvystä, eikä terapeutin...

Jo etukäteen otetulla asenteella väliä... Tarkoitan tällä Sinua. Se on sinun ongelmasi, jos lähdet tälle keskustelupalstalle tuolla kyseisellä asenteella, että tulet tänne vain inttämään.

Olisikohan jokaisen syytä mennä jollekin keskustelukurssille, jotta oppisi jotakin? Etenkin vuorovaikutuksellisen keskustelun osalta. Inttäminen ei ole mitään keskustelua.

Anonyymi kirjoitti:

Useimmat tuntemani skitsofreenikot voi jakaa kahteen arkkityyppiin. Toiset kertoo, että heidän lapsuus oli ihanaa aikaa, kunnes sairaus tuli, mutta toinen arkkityyppi kertoo, että he ovat aina olleet "sellaisia"

Sekin on totta että kyselyissä moni psykoosisairas mainitsee trauman, mutta toisin kuin oikeassa traumaperäisessä ongelmassa, näitä on hyvin vaikea tai jopa mahdoton jäljittää todellisuuteen.

Hyvänä esimerkkinä juuri tämä terapia. Ihminen jolla on tilanteessa täydellinen taloudellinen valta, rupeaa väittämään että terapeutti suorastaan kiusaa.

Kumpi on todennäköisempää, se että terapeutti kaikkien toimilupiensa menetyksen uhalla kiusaa psykoosisairasta, vai se, että psykoosisairas kuvittelee, sairauteen tyypillisellä tavalla että näin olisi tapahtunut? Sanotaanko vaikka niin, että todella traumatisoituneen ihmisen ei tarvitse inttää siitä, että trauma on totta.

Lue lisää

Pelkään, että terapeutit joutuu joskus sanomaan aika kovastikkin "umpitampioille" ihmisille, miten todellisuus makaa. Olkoon sitten vaikka sen henkilökohtaisen hygienian, tai muiden ajatusvääristymien kohdalta.

On hyvinkin mahdollista, että samainen "umpitampio" väittää tilan olevan turvaton, vaikka sitähän se ei varsinaisesti ole. Kyse on vain siitä, että ei kestetä niitä itsessä olevia virheitä, mikä tekee tilasta muka turvattoman.

Anonyymi kirjoitti:

Jo etukäteen otetulla asenteella väliä... Tarkoitan tällä Sinua. Se on sinun ongelmasi, jos lähdet tälle keskustelupalstalle tuolla kyseisellä asenteella, että tulet tänne vain inttämään.

Olisikohan jokaisen syytä mennä jollekin keskustelukurssille, jotta oppisi jotakin? Etenkin vuorovaikutuksellisen keskustelun osalta. Inttäminen ei ole mitään keskustelua.

Lue lisää

Minun asenteistako se taas on kiinni että miten laajasti pystyn käsittelemään ongelmiani terapeuttini kanssa...

Eikun hetkinen siitähän se on juuri kiinni...

Mitäs luulet että mitä se tarkoittaa sinun asenteussa?

Kerrotko tarkemmin, mitä ovat kammottavat toimenpiteet ?

Anonyymi kirjoitti:

Kerrotko tarkemmin, mitä ovat kammottavat toimenpiteet ?

Todellisuus iskee vasten kasvoja.

Anonyymi kirjoitti:

Todellisuus iskee vasten kasvoja.

Niin kuin missä mielessä ?
Itselleni teki hyvää, kun pääsin kohtaamaan itseni, ja oman todellisuuteni sairaalahoidon aikana.
Siinä vaiheessa vasta alkoi kuntoutumiseni, sitä kautta toipuminen.

Jäin ihan ihmettelemään että minkälainen ihminen tulee väittämään terapiaa turvattomaksi tilaksi.

Onko se sellainen ihminen jolla järki ja tunteet ei kohtaa?

Silloinhan sitä vasta sitä terapiaa tarvitsee että saa nämä asiat kuntoon.