Haluan olla vaan kotona. Olen väsynyt kaikkeen.
En halua mennä enään koskaan ulos
9
188
Vastaukset
- Anonyymi
Kannattaa välillä käydä happihyppelyillä kuitenkin. Kyllä minäkin olen tähän ihmisten maailmaan kyllästynyt ja väsynyt. Mutta koitan pitää itsestäni huolta, kun täällä ollaan.
- Anonyymi
Tota hetkeä olen pelännyt omassa elämässä? Vaivoja tulee vanhemmiten ja kun ne alkaa oikein paljon haittaamaan omaa arkea on suunta korutonta kertomaa. Pelko syntyy korvien väliin ja siitä tilanteesta on vaikea nousta enää pystyyn? Siksi taistelen sitä tunnetta vastaan.
Alamäki voi pahimmillaan vain jyrkentyä? Siksi liikun vielä, kun se on mahdollista. Se mahdollisuus on lahja niin kuin on elämäkin. Joka ei kestä ikuisesti. Sen ymmärtää monesti vasta siinä tilanteessa, kun sen mahdollisuuden on jo menettämässä? - Anonyymi
Sama. Ei mitään uutta auringon ( harmaan) alla.
- Anonyymi
Kovin tuttua. Olen joutunut kiusaamisen uhriksi monta kertaa ja taas jouduin..
Yritän silti jaksaa, vaikka tuntuu kohtuuttomalta ja väärältä.- Anonyymi
Älä altistu. Pysy kotosalla. Noi raatelevat piraijat luovuttaa kunhan osoitat ettei susta ole saaliiksi. Sosiopaattijengiä vastaan ei yksin kannata lähteä taistoon. Voimia👊🏼
- Anonyymi
Kotiin sulkeutuminen on niin turhaa. Siinä jää elämä elämättä ja kiusaajat sekä juoruilijapaskat voittavat. Pää pystyyn ja liikenteeseen. Netti vähemmälle ja kaikki höpönlöpö, johon ei usko pannaan.
Jätät huomiotta kaikki venkoilijat ja k-päät ja keskityt heihin, joista pidät ja keiden seurassa viihdyt. Sopivasti tervettä itsekkyyttä kehiin ja annat sen mikä ei kiinnosta, lipua ohi niin kuin et näkisi tai kuulisi.- Anonyymi
Noin minäkin sen näen, mutta joskus annan itseni huilata myös. Kyllä joskus voi olla vaan kotona, jos ei jaksamista lähtemiseen ole. Sitten kun on taas ok vointi, niin sitten mennään. Ja uusille tai vaikka syventäville ihmissuhteille on tilaa ja voimia, kun pääsee niistä toksisista kokonaan eroon. - ja en ap
- Anonyymi
Nyt on asennetta 👍
- Anonyymi
On täälläkin paska mieninki, mutta eipä ole minun ongelmani. Kihiskööt mitä kihisevät. Valintani ja päätökseni eivät kuulu kenellekään. Tavoitteena on löytää töitä tämän lähiön ulkopuolelta, jotta ei tarvitse tuhlata kaikkea aikaansa täällä huonojen vaihtoehtojen parissa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1564362Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville714089Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.123264Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1292888- 1832587
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa391727Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka581494- 671485
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1141183IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih181165