S-ryhmä laittoi Israelin boikottiin

Suomen ylivoimaisesti suurin päivittäiskauppa-konserrni S-ryhmä lopettaa israelilaista alkuperää olevien tuotteiden ostot.

S-ryhmä hallitsee 46,2 prosenttia Suomen päivittäistavarakaupasta ja sillä on 2,4 miljoonaa asiakasomistajaa.
Lonkeronsa se on ulottanut myös moneen suuntaan mm. ravintolaalaan, joilta edes Israelin hyökkäyssotaa puolustavat aitolaiset voi välttyä käyttämästä.

Tuo on ihan hyvä toimenpide Israelin suorittamaa kansanmurhaa vastaan.

ttps://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011637071.html

Pe.ku
86881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 86

Vanhimmat

Aion boikotoida s- ryhmän kauppoja, koska ne suosivat terroristeja.

17Äänestä
  • Se, että boikotoi Israelin tuotteita ei tarkoita, että suosii terroristeja.

    Äänestä

  • Hyvä! Sinua tuskin kaivataan.

    1Äänestä

  • S-ryhmä sortui yksisilmäiseen politikointiin kaksoisstandardein. Kommenttien ja peukutusten perusteella moni aikoi boikotoida S-ryhmän kauppoja tai tuki ajatusta siitä tämän johdosta. Kyllä sillä on vaikutusta, kun isompi joukko boikotoi ja suosii sen sijaan vaikka K-kauppoja. Harvempi tuon S-ryhmän tempun myötä alkaa suosia erityisesti S-ryhmää, enemmän on niitä, jotka karttavat sitä tämän Israelia kohtaan tapahtuvan epäasiallisen syrjinnän vuoksi.

    17Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    S-ryhmä sortui yksisilmäiseen politikointiin kaksoisstandardein. Kommenttien ja peukutusten perusteella moni aikoi boikotoida S-ryhmän kauppoja tai tuki ajatusta siitä tämän johdosta. Kyllä sillä on vaikutusta, kun isompi joukko boikotoi ja suosii sen sijaan vaikka K-kauppoja. Harvempi tuon S-ryhmän tempun myötä alkaa suosia erityisesti S-ryhmää, enemmän on niitä, jotka karttavat sitä tämän Israelia kohtaan tapahtuvan epäasiallisen syrjinnän vuoksi.

    Se on virhe S-ryhmän puolelta.
    Se on tahallista SOKn, alasajoa mikä aloittiin kun valittiin ahvenanmaalainen suomenruotsalainen, todennäköisesti RKPtä ainakin kannattava jotaja SOKhon.
    SOKn tuhomalla esim. tälläisilla poliittisilla typeryyksillä on yksi osa RKPn suomalaisuuden ja Suomen rikkauden järjestelmällistä hoamista. Aivan kuin on tuo koko kasakuntaa tuhoava pkkoruosi ja yrittämällä tuoda Suomeen ruotsalainen raidelevrys, jonka käyttöä rasittaisi pari merta, Suomenlahti ja Pohjanlahti. Suomella on ehkä maailman laajin ratavekko joka yltää Tyynelle Valtamerelle asti, siitä on vain Suomelle etua.
    Hirmuinen on se tuhon määrä jota Someeen on kodistettu RKPn johdolla ja Kokoomuksen ja SDPn avulla.
    On pakko ihmetellä mitä jotkut suomenruotsalaiset luulevat hyötyvänsä tekemällä Suomessa tuhoa Ruotin hyväksi?
    Olen jyrkästi tätä mieltä mitä kirjoitin ja toivon, että lopetetaan Suomen tahallinen tuhominen joho liittyy myös SOKn alasajo.
    Aloitetaan Suomen ylösnosto heti pakkoruotsin poistolla.

    7Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Veikkaan, että tämä typerä poiittinen temppu SOKn johdon puolelta vaikuttaa huomattavasti asiakasmääriin, sillä suomalaiset ovat jakautuneet mielipiteessään Palestiinan suhteen.

    Tihutyö SOKta kohtaan on tahallinen ja nykyisen SOKn johdon suorittama.
    Olen sitä mieltä

    14Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    S-ryhmä sortui yksisilmäiseen politikointiin kaksoisstandardein. Kommenttien ja peukutusten perusteella moni aikoi boikotoida S-ryhmän kauppoja tai tuki ajatusta siitä tämän johdosta. Kyllä sillä on vaikutusta, kun isompi joukko boikotoi ja suosii sen sijaan vaikka K-kauppoja. Harvempi tuon S-ryhmän tempun myötä alkaa suosia erityisesti S-ryhmää, enemmän on niitä, jotka karttavat sitä tämän Israelia kohtaan tapahtuvan epäasiallisen syrjinnän vuoksi.

    Kovasti leikisti boikotoidaan, mutta päätös horjuu jo tänään iltapäivällä tai viimeistään huomenna .

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Veikkaan, että tämä typerä poiittinen temppu SOKn johdon puolelta vaikuttaa huomattavasti asiakasmääriin, sillä suomalaiset ovat jakautuneet mielipiteessään Palestiinan suhteen.

    Tihutyö SOKta kohtaan on tahallinen ja nykyisen SOKn johdon suorittama.
    Olen sitä mieltä

    Veikkaan että ei vaikuta yhtään mitään. Suomalaiset ovat kyllä kovia uhoamaan, mutta viimeistään ensi viikolla tuo asia on jo kaupassa käydessä unohtunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Se, että boikotoi Israelin tuotteita ei tarkoita, että suosii terroristeja.

    Kyllä se tarkoittaa juuri sitä.

    5Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kovasti leikisti boikotoidaan, mutta päätös horjuu jo tänään iltapäivällä tai viimeistään huomenna .

    Mulla ei ko ketjun käyttö ole horjunnut vuosikausiin. Käytän oman kylän koota, en viereistä ässää, siitä on n 10 v, kun viimeksi siinä kävin ja pääsääntöisesti työmatkoilla lidliä ja cittaria. Ne on "mun" kauppoja. Palvelu ykkösluokkaa, mitä ei voi ässistä sanoa.

    7Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kovasti leikisti boikotoidaan, mutta päätös horjuu jo tänään iltapäivällä tai viimeistään huomenna .

    Näin tulee tapahtumaan, sillä ne S-ryhmän bonusrahat on kiva saada joka kuukauden 10. päivä.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Näin tulee tapahtumaan, sillä ne S-ryhmän bonusrahat on kiva saada joka kuukauden 10. päivä.

    Toisille raha ei ole kaikki kaikessa, vaan on myös tärkeämpiä arvoja ja periaatteita.
    Lahjoittavat myös hyväntekeväisyyteen rahaa herjemmin kuin hyvin tarkat bonusten ja häkkikananmunista säästettyjen senttien perässä olevat

    6Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Toisille raha ei ole kaikki kaikessa, vaan on myös tärkeämpiä arvoja ja periaatteita.
    Lahjoittavat myös hyväntekeväisyyteen rahaa herjemmin kuin hyvin tarkat bonusten ja häkkikananmunista säästettyjen senttien perässä olevat

    "Lahjoittavat myös hyväntekeväisyyteen rahaa herjemmin kuin hyvin tarkat bonusten ja häkkikananmunista säästettyjen senttien perässä olevat"

    Todista väitteesi?

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Näin tulee tapahtumaan, sillä ne S-ryhmän bonusrahat on kiva saada joka kuukauden 10. päivä.

    Kuink iso ruokakunta sulla on? Käytätkö vain abc:tä, käyt syömässä joka päivä ketjun ravintoloissa, joka päivä kaupassa ja kertaostokset vähintään 150€, silmälasit kerran kuussa, apteekki jne?? Sitten sulla voi olla "tili"päivä, mutta muuten ei.

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Se, että boikotoi Israelin tuotteita ei tarkoita, että suosii terroristeja.

    Kyllä suosii, Israelilaisten taatelienkin tilalle tuli Iranilaiset terroristitaatelit.

    8Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Kuink iso ruokakunta sulla on? Käytätkö vain abc:tä, käyt syömässä joka päivä ketjun ravintoloissa, joka päivä kaupassa ja kertaostokset vähintään 150€, silmälasit kerran kuussa, apteekki jne?? Sitten sulla voi olla "tili"päivä, mutta muuten ei.

    Kontio kumisaappaat Prismassa 120 euroa . Juuri samanlaiset Tokmannilla 100 euroa. Saa siihen pisteitä kerätä, että eron saa kurottua umpeen.

    7Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Kyllä suosii, Israelilaisten taatelienkin tilalle tuli Iranilaiset terroristitaatelit.

    Ja afganistanilaiset mausteet.

    7Äänestä

  • S-ryhmä suosii ainakin Irania ja sen politiikkaa, koska edelleen myy iranilaisia tuotteita, vaikka siellä on tapettu parissa päivässä yli 30 000 ihmistä ja vammautettu yli 300 000 ihmistä. Ovat lisäksi EU:n sanktiolistalla ihmisoikeusperustein.

    4Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Veikkaan että ei vaikuta yhtään mitään. Suomalaiset ovat kyllä kovia uhoamaan, mutta viimeistään ensi viikolla tuo asia on jo kaupassa käydessä unohtunut.

    Kun katsoo kauppojen julkaistuja talouslukuja, niin niistä huomaa että K-ryhmä on alkanut kasvaa ja S-ryhmä pienentyä. Vielä ei näe luvuista, että mikä on S-kauppojen kokonaismenetys, mutta joka tapauksessa se on kymmeniä tuhansia asiakkaita ja kymmeniä miljoonia parin kuukauden aikana.

    Eli kyllä vaikuttaa ja vaikutus tulee vielä kasvamaan.

    2Äänestä

Hyvä!

KTS seuraa.

Äänestä

Israelia vastaan koko ajan ja syyllistetään joka asiassa tänäänkin israelin uutisisa terrroristit hyökkäsi autosta israelilaisten kimppuun ja puukottivat useita .Tästä ei suomen uutisissa mainita mitään

8Äänestä
  • "Tästä ei suomen uutisissa mainita mitään"

    Ei mainita ei, koska on perätön juttu.
    Ei sinun kanata uskoa MV-median soopaan.

    1Äänestä

  • BBC joutui kiinni Israel valehtelustaan, meidän YLE se vaan valehtelee ja porskuttaa.

    5Äänestä

Israelissa ei mitään kansan murhaa ole Terroristit hyökkäsi ensin siitä ei paljon puhutta mutta kun Israel hyökkäsi näitä vastaan niin johan media älähti ettekö te tajuu mitään media koko ajan Israelia vastaan olette koko median aivopesemiä käykää tv 7 katsomassa israel uutiset on uutiset paljon toden peräisempiä

10Äänestä
  • Ja sinä purematta uskot tuon huuhaaväen propagandan?? :)

    1Äänestä

Trump lopetti kansanmurhan joten boikotti on nyt turha.

Yksi iso herra saa oikeasti aikaan mistä muut vain haaveilevat.

Äänestä

Apua. Onko Daavidin linko vaarassa? Nyt Häkkänen yhteisrintamaan Essayahin ja Räsäsen kanssa - menkää vaikka Kasarmintorille leikkaamaan vihreät korttinne palasiksi.

Äänestä
  • Daavidin lingot saadaan Suomeen, koska Israelin on ne pakko myydä.
    Vanhaa sopimusta kun ei voi rikkoa.

    Mätien appelsiinien oston voi lopettaa ihan milloin tahansa.

    Äänestä

Tässä on kysymys siitä kun S-ryhmä osti Elannon, S-ryhmän vasemmistolaistuttua nyt se taustalla toimii Israelia vastaan. Vasemmistoantisemitistit ne siellä vaikuttaa. Eipä tarvitse enää S-ryhmän kaupan palveluja käyttää. Jaffoja saa muualtakin.

7Äänestä
  • Aitolaiset joutuvat maksamaan S-ryhmän palvuista, vaikka eivät haluaisi.
    Lonkerot ulottuvat joka paikkaan, joko suoraan tai välillisesti.
    Hotellit, ravintolat, huoltoasemat, autoliikkeet, autokorjaamot, varaosaliilkket, rahtiliikenne ja tietenkin pistorasiasta saatava sähkö mm kymmenine tuulivoimaloineen.

    Äänestä

Saadaan lohtusatasia kauppiailta kohta.

Äänestä
  • Onko S-ryhmä ottanut mallia Natsi-Saksasta.
    Siellähän boikotoitiin juutalaisten kauppoja. Jos kaikkia Israelissa valmistettuja tai kehitettyjä tuotteita boikotoidaan, niin metsään menee. Seuraavassa lista:
    LÄÄKKEET
    – MS-lääke Copaxone
    – Parkinson-lääke Azilect
    – suuri osa astmalääkkeiden ja syöpälääkkeiden geneerisistä versioista
    – immunoglobuliinit, harvinaissairauksien lääkkeet (Kamada)
    – tuleva suun kautta otettava insuliini
    TIETOKONEET JA PUHELIMET
    – Intelin prosessorit (kehitetty Israelissa) → suurin osa PC-koneista ja laptoptuotteista
    – monet 5G-piirit
    – USB-muistitikut (keksitty Israelissa)
    AUTOT
    – Mobileyen kamerajärjestelmät ovat käytössä Volvossa, VW:ssä, BMW:ssä, Audissa, Teslassa… käytännössä melkein kaikissa uusissa autoissa.
    NAVIGAATIO JA TURVALLISUUS
    – Waze
    – Google Mapsin keskeiset reittialgoritmit
    – Check Pointin palomuurit (pankit, kunnat, yritykset)
    – CyberArk, Mellanox/NVIDIA Israel datakeskuksissa ja tekoälyjärjestelmissä
    SAIRAALAT JA TERVEYSTEKNOLOGIA
    – PillCam-nielemiskamera
    – ReWalk-eksoskeletonit
    – Kohdennetut ultraäänivärähtelyt vapinan hoitoon
    – Röntgenkapselit ja edistyneet sensorit

    7Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Onko S-ryhmä ottanut mallia Natsi-Saksasta.

    Eivät nuo pullamössävasemmistolaiset ole valmiita luopumaan niistä tuotteista, joista heille itselleen on hyötyä. Joukkohysteria vain saa heidät tottelemaan vasemmistoropagandaa.

    4Äänestä

Ei kai luterilaisia kiinnosta enää loppunut kansnmurha ja siitä vääntäminen ikuisesti.

Äänestä
  • Kyllähän tuo yksi traumatisoitunut tyyppi pauhaa kansanmurhasta lähes päivittäin. Olisi hoidolle tarvetta.

    2Äänestä

”Tuo on ihan hyvä toimenpide Israelin suorittamaa kansanmurhaa vastaan.”

Oikeastaan ihan tuosta ei ole kyse. Kyse on siitä, miten laittomissa siirtokunnissa sijaitsevat yhtiöt valmistavat niitä. Tosin osittain on kyse myös Israelin sotarikoksista.

Eihän näitä israelilaisia tuotteita ole kuin vähän. Aikaa sitten poistuivat jo hedelmät ja vihannekset, nyt poistuu lähinnä taateleita, mausteita, hiilihapotuslaitteita ja askartelutarvikkeita, suolarinkeleitä, muovailuvahaa ja sormivärejä, valkosipulikuutioita.

Kuten K -kauppa on myös S-ryhmä poistanut valikoimastaan esimerkiksi venäläisiä tuotteita Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan johdosta.

S-ryhmän omistaa tosiaan n. 2 miljoonaa suomalaista. He valitsevat edustajiston, joka valitsee hallintoneuvoston ja neuvosto valitsee hallituksen ja toimitusjohtajan.

Toivon mukaan myös K-ryhmä tekee vastaavan päätöksen.

1Äänestä
  • Minä olen asiakasomistaja, ja laitoin juuri S-ryhmälle palautetta, että olisi pitänyt kysyä kaikkien osakkaiden mielipidettä, halutaanko tukea Hamasin terroristeja.

    7Äänestä

  • Mummonmuori tuo taas esille Israel-vihansa.
    Toivottavasti K-ryhmä ei mene tuohon antisemitistiseen ansaan.

    Tuossa boikotissa on JUURI KYSE kaikista Israelilaisista tuotteista! Mummonmuori on taas lukenut huonosti läksynsä.

    Natsi-aate näköjään voi hyvin vasemmistolaisten keskuudessa. Lähi-idän AINOAA demokraattista valtiota yritetään vainota taas.

    4Äänestä

  • Kaikki melkein on jo politusoitu: festarit, nyt eka kauppa, mitähän seuraavaksi?
    Tämä on sinänsä hauska juttu, jonka takana häärää tietty porukka (värikin sen kertoo). Tosin, unohtaneet autuaasti tai eivät edes ymmärrä, kuka hyökkäsi mihinkäkin. Mutta kyllä tuolle sekopääsakille riittä tulevaisuudessakin askaretta tuon kulmakunnan kanssa, jotka on sotineet milloin mistäkin syystä tuhansia vuosia ja tulevat jatkossakin sotimaan, sikäli mikäli täällä ei noita kusipäitä ole lopetettu yleisvaarallisena raggarijärjestönä!
    Kusipäät ei ymmärrä edes sitä, että jättäisivät edes eineet rauhaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Minä olen asiakasomistaja, ja laitoin juuri S-ryhmälle palautetta, että olisi pitänyt kysyä kaikkien osakkaiden mielipidettä, halutaanko tukea Hamasin terroristeja.

    Mitä vastasivat?

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Mitä vastasivat?

    Jos lomakkeella/sähköpostilla laittaa palautetta, niin ei siihen yleensä ihan heti saa vastausta

    1Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Mummonmuori tuo taas esille Israel-vihansa.
    Toivottavasti K-ryhmä ei mene tuohon antisemitistiseen ansaan.

    Tuossa boikotissa on JUURI KYSE kaikista Israelilaisista tuotteista! Mummonmuori on taas lukenut huonosti läksynsä.

    Natsi-aate näköjään voi hyvin vasemmistolaisten keskuudessa. Lähi-idän AINOAA demokraattista valtiota yritetään vainota taas.

    K-ryhmällä tuskin tulee yleistä ohjeistusta, mutta yksittäiset K-kauppiaat ovat voineet päättää ihan hiljakseen luopua israelilaisista tuotteista. Sitä voi olla vaikea tietää ketkä. Joku yksittäinen israelilainen tuote voi poistua valikoimista ihan muistakin kuin poliittisista syistä.

    1Äänestä

  • Tekikö Ukraina verilöylyn Venäjälle ennen kuin Venäjä hyökkäsi? Ei tehnyt. Tekikö Hamas hyökkäyksen Kipputsille ennen kuin Israel alkoi puolustaa itseään. Teki. Lopettakaa Venäjän ja Israelin vertailu.
    Kaikkiko hallintoneuvoston jäsenet on vasemmistovihreitä ?
    Tällaisista poliittisista päätöksistä pitäisi olla kysely asiakasomistajille.

    5Äänestä

Olis pitänyt kysyä onko kansanmurha hyvä juttu.

1Äänestä
  • Juuri niin, ja ENEMMISTÖ olisi vastustanut Hamasin suorittamaa kansanmurhaa.

    6Äänestä

  • Sinä ainakin tykkäät jauhaa siitä ilman mitään tarvettakaan

    Äänestä

Kertoohan se värikin jo, minkä sakin aivotukset tässä on takana. Onko puoluekirjat mukana, kun seuraavan kerran menette ko liikkeisiin?

1Äänestä

Hieno päätös s-kaupoilta. Kiitos siitä.

1Äänestä
  • Ymmärtämätön päätös

    6Äänestä

Boikotit hyvä juttu.

Ei kukaan ostaisi Teslaa jos Musk kannattaisi kansanmurhaa.

1Äänestä
  • Kukaan ei ole edes kannattanutkaan kansanmurhaa. Milloin muuten nyt omassa historiallisessa sotakiimassaan piehtaroivat suomalaiset alkavat boikotoimaan itseään? Vain nykyiset suurvaltapoliittiset realiteetithan ovat olleet este Suomen liittymiselle Ukrainan sotaan.

    Äänestä

Tuo oli S-ryhmältä hyvä veto saada lisää asiakkaita.

Lähes koko kansa tukee päätöstä.

1Äänestä
  • Onko sinulla tilastoakin asiasta vai mutun pohjalta vain heittelet?

    Monissa yleisissä keskusteluissa näkyy vahvempana toinen kanta, ettei ole viisasta harjoittaa tuollaista politisointia.

    3Äänestä

  • Viimeiseen.lauseeseesi viitaten, en kannata ko kauppaa. En rahojani ole vuosikausiin ko liikkeisiin kantanut. On parempiakin kauppoja ja on valinnanvapaus.

    Äänestä

Päivi Räsänen veti aamukahvit hetulaan kun kuuli päätöksestä.
Hehheheh :)

"Päivi Räsänen vertaa S-ryhmää natseihin"
ttps://www.iltalehti.fi/politiikka/a/42514666-9197-4378-aec8-008ce14e2e86

Pe.ku

1Äänestä

Naurettavaa tietämättömien herjaa.
Mikään oikeuslaitos ei ole tuominnut Israelia kansanmurhasta eikä edes ICJ ole merkinnyt Israelia sellaiseksi julkaisuissaan.
Moiset hölmöyttä ja joukkosieluisuutta edustavat eivät muuta voi kuin yrittää valheilla mustamaalata Israelia ja samalla yrittää kiillottaa omaa mutaista kilpeään.

4Äänestä

Israel on epäilyn alainen kansanmurhassa.

Tutkinnan ajan syytä boikotoida ja varalta olla ostamatta Teslaa kun ei tiedä kannattaako Musk kansanmurhaa.

1Äänestä
  • On ollut epäiltynä melkein sodan alusta alkaen, mutta vieläkään todisteita kansanmurhasta ei ole löytynyt, eikä niitä joukkohautoja, mistä sodan alussa puhuttiin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    On ollut epäiltynä melkein sodan alusta alkaen, mutta vieläkään todisteita kansanmurhasta ei ole löytynyt, eikä niitä joukkohautoja, mistä sodan alussa puhuttiin.

    Eikä myöskään Yk ole tehnyt virallista päätöstä kansanmurhasta. Ainoastaan joku Yk alainen yksittäisistä tutkijoista tehty komitea, on siihen viitannut. On sanottu, että siihen on kuka vain voinut ilmoittautua.

    1Äänestä

ArtoTTT

" Keväällä 1933 Saksassa [kansallissosialistinen työväenpuolue] NSDAP julkaisi lehdessä vaatimuksen toteuttaa ”järjestelmällisesti juutalaisten kauppojen, juutalaisten tavaroiden, juutalaisten lääkäreiden ja juutalaisten lakimiesten boikotti.” Nyt Suomessa S-ryhmä vaatii israelilaisia tuotteita boikottiin. Sama kaiku askelten."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/42514666-9197-4378-aec8-008ce14e2e86

3Äänestä
  • Silloin yksi juutalainen oli tehnyt salamurhan.

    Ylimitoitettu toimi, koskaa joku asia kansanmurhalla.

    Sen vuoksi pitäisi boikotoida saksalaisia autoja eik Teslaa vaikka sitä valmistetaankin myös Saksassa.

    Äänestä

Nazi s-ryhmä. Todella tyhmästi tehty. Vertailin kerran Jaffa appelsiineja egyptiläisiin appelsiineihin: Jaffa 10 pistettä, egyptiläinen 4 pistettä. S-ryhmä kumartelee terroristeja, syököön sitten viemäri vedellä kasteltuja hedelmiä.

2Äänestä

Olipa hyvä päätös. Nyt täytyy suosia kyseisiä kauppoja entistä enemmän. Olenkin jo tässä tutkinut mitkä on israelilaisia tuotteita.
Terrorismi on tässäkin kyseessä Israelin toimesta. Täysiä terrorismivaltioita venäjä ja israel.

1Äänestä
  • Heh heh!!! Sinä juokset vain tarjousten perässä etkä välitä siitä, mistä maasta tavarat on tuotettu. Diktatuurimaista kuten Kiina, Venäjä ja Turkki toimittaa edullisia tuotteita.

    Äänestä

  • Sitä varten boikotti on, että boikotaan arvoja mitä valmistaja edustaa, vaikka Tesla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Heh heh!!! Sinä juokset vain tarjousten perässä etkä välitä siitä, mistä maasta tavarat on tuotettu. Diktatuurimaista kuten Kiina, Venäjä ja Turkki toimittaa edullisia tuotteita.

    Silloin kun juostaan tarjousten perässä, ei ole väliä mistä maasta tavarat on tuotettu. Joten kun hän sanoo, että "Olenkin jo tässä tutkinut mitkä on israelilaisia tuotteita." niin hän ei silloin juokse tarjousten perässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Silloin kun juostaan tarjousten perässä, ei ole väliä mistä maasta tavarat on tuotettu. Joten kun hän sanoo, että "Olenkin jo tässä tutkinut mitkä on israelilaisia tuotteita." niin hän ei silloin juokse tarjousten perässä.

    Oli huvittavaa seurata, kun eräät haukkuivat Finnairia kaikesta mahdollisesta, mutta itse matkustivat Qatarin lentoyhtiön koneilla etelään, koska se oli hiukan halvempi.

    Qatarissa ei ole minkäänlaisia ihmisoikeuksia, naiset ovat orjuutettua, seksuaalivähemmistöjä vangitaan, demokratiasta ei tietoakaan.
    Ja nämä samat hyveposeeraajat yrittävät nyt boikotoida Israelilaisia tuotteita, vaikka Israel on Lähi-idän AINOA demokraattinen valtio. Israelissa asuvilla palestiinalaisilla on parhaat oltavat koko Lähi-idässä. He saavat äänestää, heitä on Knessetissä, heitä on korkeissa viroissa jne jne.

    2Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    "itse matkustivat Qatarin lentoyhtiön koneilla etelään, koska se oli hiukan halvempi."
    "Ja nämä samat hyveposeeraajat yrittävät nyt boikotoida Israelilaisia tuotteita,"
    Sinun ei kannattasi olettaa, että ovat samoja ihmisiä. Annat itsestäsi vain typerän kuvan, jos noin teet.

    Äänestä

S-ryhmä lopetti israelilaisen laatutuotteen Ahavan myynnin vuosia sitten. Se oli vahinko, sillä Ahavaa parempaa käsivoidetta ja jalkavoidetta ei ole.

2Äänestä

S-ryhmän kaupat ovat olleet tunnetusti maanviljelijöiden ostospaikkoja. Luulenpa että moni heistä ei halua olla vasemmiston kanssa kimpassa samassa yhtiössä ja vaihtaa sen vuoksi muualle.

5Äänestä

Pitäisikö iranilaiset taatelit poistaa valikoimista, kun Iran tukee Hamasia ja muita terroristeja?

5Äänestä
  • Jos niitä valikoimasta löytyy, niin ehdottomasti pitäisi poistaa.

    3Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Jos niitä valikoimasta löytyy, niin ehdottomasti pitäisi poistaa.

    Yhdyn näkemykseen.

    2Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Jos niitä valikoimasta löytyy, niin ehdottomasti pitäisi poistaa.

    Mutta S-ryhmä ei poista, koska Iran on heidän arvoihinsa yhteensopiva maa. Sama on Afganistanin ja Ugandan kanssa.

    2Äänestä

Itse alan boikotoimaan S-ryhmää! 😰😰

5Äänestä

Olen ollut s ryhmän asiakas vuosia nut Loppu siirryn Keskon tai Lidlin asiakkaaksi En halua olla vasemmisto kommareiden asialla.

3Äänestä

S ryhmä antoi hyvän joululahjan Keskolle ja Lidlille!! Iltalehti kommentoi vihreän hommenttia kyllä tässä on samaa politikointia kuin s ryhmän pride liputus Ennen oli selkeä Sok ja Otk eli oikeiston ja vasurien kaupat ny ne yhdistyi jaHesan vihreät ja vasemmisto porukka on näköjään siellä saanut vallan. Onneksi on vapaat kaupat vielä missä voi käydä täytynee toivoa etteivät sekaannu politiikkaan vaan käyvät kauppaa kaikkien kanssa. Woke pitö suomessa haudata!!

3Äänestä

Osuuskauppa on kyllä etääntynyt kauas juuristaan kun SOK:n isot Herrat ja Rouvat ovat alkaneet politikoimaan ja käyttämään kaupparyhmää omien asioidensa ajamiseen. Vanhemmat sukulaiset, jotka ovat pitkään olleet osuuskauppalaisia, ovat pöyristyneitä tästä päätöksestä ja kertovat tuntevansa kuin matto olisi vedetty pois jalkojen alta heidän arvostamaltaan aatteelta. Politiikanteko ja puolien valitseminen ei pitäisi kuulua koko kansan kaupan periaatteisiin. Perusteetkin päätökselle ovat olleet köykäisiä ja ne ovat vaihtuneet sen verran usein, että touhu on näyttäytynyt amatöörien touhuilulta. Yritin kysyä tästä meidän osuuskaupan hallintoneuvoston puheenjohtajalta, että millä kriteereillä tällainen ristiriitoja aiheuttava päätös on tehty ja tehdäänkö samanlainen päätös muidenkin konfliktimaiden kanssa, mutta hän ei ole vastannut mitään. Edustaja jota olen äänestänyt edustajistoon vastasi, mutta hän ei tiennyt asiasta mitään. Päätös on kuulemma tehty SOK:n hallituksessa ja osuuskaupoille ei ole kerrottu mitään.

Osuuskaupan sääntöjen mukaan sen tehtävänä on "liiketoimintaa harjoittamalla tuottaa palveluja ja etuja jäsenilleen ja näin
edistää jäsentensä taloudellista hyvinvointia." Säännöt pitää kai kirjoittaa jatkossa uudestaan, kun on nyt lähdetty keskusjärjestön johdolla politikoimaan.

4Äänestä

Prismassa on ollut todella hyviä Israelilaisia taateleita, parhaita!
Sellainen Vihreiden Kuulien tyylinen laatikko.
Taitaa Jaffa appelsiinitkin olla Israelista?!
Suomalaisetkin matkineet JAFFA appelsiini limun merkin!
Aika kaks naamasta touhua mutta ei siinä mitään uutta!

3Äänestä

Kaikki ne maat boikottiin, jotka käyttävät lapsityövoimaa, ja kohtelevat naisia huonosti.

2Äänestä
  • Afganistan, Iran, Kiina, Uganda, Nicaragua, Pakistan jne. Mikään noista maista ei ole joutunut S-ryhmän boikotin kohteeksi ja heidän arvoihinsa tutustuessa luulen, ettei niin käykään. lasten ja naisten oikeudet eivät heitä kiinnosta.

    3Äänestä

S-ryhmä on ihan kuutamolla.
Itse olen alkanut miettiä miksi enää kävisin siellä, tarkoitus on alkaa katsella muita kauppoja.

Omalla kohdalla kyse on pienistä asioista joita alkaa vain kasaantua..
Lempikeksit katosi valikoimasta, tilalla suorastaan pahville maistuvia kopiota.
Lempiruisleipä katosi valikoimasta, tilalla jälleen huonompi tuote.
Suomalaista suolatonta lihaa ei enää juurikaan hyllyssä, tilalla tönkkösuolattua Coop - paskaa. Paistaessa katoaa kolmannes "lihasta", eli suolalla täytettyä tavaraa..

Hyllyissä jatkuvasti enemmän ja enemmän tuota Coop paskaa, muuten tyhjiä hyllyjä.
Meno alkaa olla kuin neuvostoliitossa.
Jos ei edes rahalla saa haluamiaan tuotteita niin miksi tukea tätä touhua?

1Äänestä

Israelia boikotoidaan mutta ei muisteta 3880000 kristittyä joita vainotaan. Jumalan siunausta ja menestystä Israelille🙏🇮🇱 ja voimia vainotuille kristityille🛐✝️. Open Doors tukee vainottuja kristittyjä🙏

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomen ylivoimaisesti suurin päivittäiskauppa-konserrni S-ryhmä lopettaa israelilaista alkuperää olevien tuotteiden ostot.

S-ryhmä hallitsee 46,2 prosenttia Suomen päivittäistavarakaupasta ja sillä on 2,4 miljoonaa asiakasomistajaa.
Lonkeronsa se on ulottanut myös moneen suuntaan mm. ravintolaalaan, joilta edes Israelin hyökkäyssotaa puolustavat aitolaiset voi välttyä käyttämästä.

Tuo on ihan hyvä toimenpide Israelin suorittamaa kansanmurhaa vastaan.

ttps://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011637071.html

Pe.ku

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu