Eroa Orpo ! Suoraa puhetta vihdoin, vaade Orpon erosta

Anonyymi-ap

Keskustan kansanedustaja Petri Honkonen esittää poikkeuksellisen kovaa kritiikkiä pääministeri Petteri Orpon ja kokoomuksen politiikkaa kohtaan.
Honkonen arvostelee kovasanaisesti pääministeri Petteri Orpoa tiedotteessaan.

Hänen mukaansa päättyvän vuoden hätkähdyttävin piirre suomalaisessa politiikassa on ollut maan tärkeimmän vallankäyttäjän eli pääministerin ”junttaantuminen omaan todellisuuteensa”.

– Eilinen musta tiistai luhistutti pääministerin todellisuuden lopullisesti. Työttömyys on karmeimmillaan vuosiin ja Suomi joutui Brysselin valvovan silmän alle, Honkonen sanoo.

Honkonen sanoo kokoomuksen nousseen valtaan lupaamalla lopettaa Suomen velaksi elämisen, 100 000 työpaikkaa ja alempia veroja keskituloisille suomalaisille.

– Orpon saldoksi – ja perinnöksi – jää kuitenkin ennätysvelka, ennätystyöttömyys ja ennätysverotus. Tavallisen, keskituloisen suomalaisen verotus on kireintä aikoihin.

– Maa pettää pääministerin alta. Kaikki se, jonka varaan Orpo hallituksensa rakensi, on luhistunut tai luhistumassa.

Honkosen mielestä Orpo jää historiaan yhtenä Suomen heikoimmista pääministereistä.

– Todellisuudesta vieraantumisessa hän kuitenkin vie ykkössijan.

– Kun tilanne on tämä; kun lopputulemana on katastrofi isolla k:lla, kysymys kuuluu, mitä Orpo tekee? Voisi ajatella, että näin perustavanlaatuisen epäonnistumisen jälkeen pääministeri ymmärtäisi tehdä johtopäätöksiä.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/af4756bd-f4af-46cb-bd02-e32a0017e203

16

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uudet vaalit. NYT HETI! Uudet vaalit. HETI!

      • Anonyymi

        Ja mitä niillä uusilla vaaleilla luullaan saavutettavan?
        Alkaako rahaa kenties satamaan taivaasta? Eihän ne talousongelmat mihinkään katoa. oli hallituksessa kuka vaan! Puolueet eivät ole taikureita. edes vihervassarit!!!


    • Anonyymi

      Ei Orpo älyä erota , on se niin jämäkkä pääministeri.
      Tämä hallitus onnistui kahdessa vuodessa tupeksimaan Suomen EU tarkkailuluokalle .
      Mutta ei tämän Orpon hallituksen toimien takia, vaan edellisen ja seuraavan hallituksen vika tämäkin on.

    • Anonyymi

      Orpo potkastaan eduskunnasta pihalle ja Purra samalla ovenavauksella

    • Anonyymi

      Orpo on täynnä itseään , luulee olevansa aina oikeassa. Tämän hallituksen vika on siinä, että on täynnä narsisteja. Juusokin vaikka on mäntti. Katsokaa oikeasti kuinka kukin ministereistä käyttäytyy ei minkäänlaista vaihtoehtoa mihinkään. Mennään pää edellä mäntyyn.

      • Anonyymi

        Ihan oikein vaatia pääministeriä eroamaan kun ollaan huonoin maa koko euroopassa. Silloin ollaan tosi osaamattomia.Joten ihme pullistelua näkee hallituspuolueilla. Sanoilla ei paranneta mitään . Omat teot ovat hallituksessa ovat ollet umpisurkeita. Syy on teidän joten eikö teillä ole selkärankaa ollenkaan. Tyhmää viisastella enään mitään.


    • Anonyymi

      Palkkaa Orpo täytyy pienentää et saadaan tunnin rataan osia lapioita yms kaljaa

    • Anonyymi

      Keskustan kritiikki ei yllä lähellekään sitä, mitä kritikkiä anarkistit esittävät.

    • Anonyymi

      Kusismulkvistin omassa todellisuudessa hän on maailman paras johtaja.

    • Orpon hallituksen reunaoikeistolainen talouspolitiikka on ollut minulle shokki. Vaikka sellainen olikin mielessäni kaikkein pahimpana vaihtoehtona ennen hallitusohjelman julkituloa niin en kuitenkaan ikinä olisi uskonut, että moista järjetöntä politiikkaa lähdettäisiin Suomessa toteuttamaan. Paras ratkaisu olisi mielestäni ollut tuloveron korottaminen väliaikaisesti jotta talousarvio saataisiin tasapainoon ja uusien entistä kalliimpien lainojen ottamiselta vältyttäisiin. En toki tosissani uskonut, että kokoomusjohtoinen hallitus olisi nostanut hyvätuloisten verotusta. Se oli kuitenkin kertakaikkisen karmea yllätys, että hallitus lähti ALENTAMAAN tuloveroa ja että perussuomalaiset moiseen suostuivat.

      Suomi joutuu nyt EU:n komission tarkkailuun, mihin Suomen ei missään tapauksessa olisi tarvinnut joutua jos olisi tehty vähänkään järkevämpää talouspolitiikkaa. Tarkkailuun on siis jouduttu seurauksena jatkuvista alijäämäisistä budjeteista.

      Budjetin alijäämä tai ylijäämä = valtion tulot - valtion menot.

      Orpon hallitus on pyrkinyt tasapainottamaan budjettia vähentämällä valtion menoja eli kansanomaisesti sanottuna "leikkaamalla". Saman aikaisesti on kuitenkin vähennetty valtion tuloja tuloveroa alentamalla. Laskennallisesti siis on kumottu leikkausten vaikutus. Vielä pahempi juttu on sitten nämä "dynaamiset vaikutukset", joista valtiovarainministerikin on puhunut - ne ovat toimineet täysin päinvastaisesti kuin hallitus oletti tai kansalle uskotteli.

      Tuloveron alennukset eivät ole lisänneet hyvätuloisten kulutusta ainakaan kotimaassa, mutta huonosti kohdennetut leikkaukset ja ALVín korotus on alentanut pienituloisten ihmisten kulutusta, mikä on myös on alentanut valtion verotuloja eli siis kulutusveroja. Kun siihen sitten vielä on tullut mukaan konkurssit ja työttömyyden raju kasvu niin valtion tulot ovat pienentyneet lisää ja menot kasvaneet niin että alijäämä on pahentunut. Kun alijäämää on ollut pakko paikata velanotolla niin on jouduttu velkakierteeseen.

      Dynaamisten vaikutusten piti luoda talouden kasvua, mutta mitään pelastavaa kasvua ei ole syntynyt eikä realistisia odotuksiakaan ole kuin pienestä kitukasvusta, joka ei Suomen taloutta pelasta. Ensi vuodelle on ennustettu 1,5%, joka ei mihinkään riitä ja sekin surkea kasvu saattaa osoittautua pelkäksi toiveeksi.

      Päin helvettiä on siis hallituksen politiikka mennyt, sen pitäisi olla päivänselvä asia, mutta ideologisessa uhmassaan hallitus ei halua tosiasioita tunnustaa.

    • Anonyymi

      Tässä asiassa olen samaa mieltä! Ihmetellä pitää sitä, että meillä Suomessa on johtokaksikkona Pääministerinä Orpo ja Valtiovarainministerinä Purra.
      On se melkoinen ihme etä juuri nämä henkilöt ovat noissa tärkeissä tehtävissä.
      Kyllä minä odottaisin etevämpiä henkilöitä näihin tehtäviin tehtäviin! Toivottavasti hallitus vaihtuu ja Suomi takaisin nousuun!

      • Anonyymi

        Noo tilanne sama kuin ankkalinnassa karhukopla noussut valtaan vilpillä ja viekkaudella. Itse pääkiho ei kestä enää peilikuvaansa, alkkis hamsteripussit leukapielissä kertoo sen.. Toinen tohelo kaipaa vain punaviiniä!! Kouristuksenomaisesti roikkuvat hillotolpassa koska ISO RAHA KIINNOSTAA, OMAAN TASKUUN TOTTAKAI. Niin kauan kun saa lapioida..


    • Anonyymi

      Spolanderin virnisti kun kysyttiin Orpon velkajarrusta.

      Mikä ihmeen velkajarru?

      Totesi ettei tällä vuosikymmenellä tapahdu mitään kasvua ei ole mahdollista enää.

    • Anonyymi

      Ennemmin saa mennä Suomi konkurssiin huonon johdon johdolla ,enne kuin johto vaihtuu. Nuo istuu vielä sillonki hyvien tuloje toivossa tuolla.

    • Anonyymi

      Maa on taantumassa , eihän tässä näin pitänyt käydä ? talous uutiset ovat täysin epäuskottavia .

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      98
      1683
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1103
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      437
      1076
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1013
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      792
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      772
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe