Istun junassa ja vaunussa on varmasti kymmeniä ihmisiä, mutta yksikään heistä ei ole kaunis ja nuori tyty. Matkustajien keski-ikä on varmaan melkein 60. Tämän takia syntyvyys on alhaalla ja yksinäisiä miehiä paljon, ei vaan ole parisuhteeseen kelpaavia naisia.
Naiset on pilanneet maailman.
Liikaa vanhoja naisia
15
242
Vastaukset
Minkäs me voidaan, että vanhetutaan. Ja toiset rumeneekin muitten silmissä välittömästi. Onneksi mua ei tollaset seikat elämässä häiritse yhtään.
- Anonyymi
Outoa.
Minä taas matkustan busseilla ja junilla aina, kun se on fiksua, vaikka tuossa pihassa oma auto onkin.
Jokaisella julkisen matkalla - oli se sitten juna, bussi, raitiovaunu, metro tai vaikka pikaratikka - kyydissä on käytännössä aina ja poikkeuksetta erittäin viehättäviä naissukupuolen edustajia kaikista ikäryhmistä.
Itse asiassa 60 vuoden ylittäneet ovat vähemmistö.
Valtaosa julkisen liikenteen matkustajista on nuoria tai keski-ikäisiä naisia.
Lisäksi julkisen liikenteen olematon hinta per matkakilometri ja esimerkiksi pysäköinnistä jne. eroon pääseminen ovat itselleni hyviä syitä käyttää mahdollisuuksien mukaan julkisia - bonuksena nuo naissukukunnan edustajat - joiden kanssa usein tulee jutusteltua matkan aikana varsinkin kaukojunilla matkustaessa, mutta myös ratikoissa ja joskus busseissakin.
Mies, 58vee- Anonyymi
Oot soija
- Anonyymi00003
Hyi vittu mikä ihminen.
Toivottavasti muistat omat kommennttisi kun vanhenet. Meidän veteraanimme ovat jo todella vanhoja ja sinä sika kehtaat puhua vanhaa ikää vastaan. Painu uksraina rintamalle oppimaan hiukan nöyryyttä. Vittu mikä juntti. Häpeä saatana. Jos olet persu, siinäpä taas teille. VITTU HÄPEÄ!!- Anonyymi00013
No hänellä selvästi ikäkriisi 🫣😆 60-kymppiset jo nurkan takana. Ja näyttää jo nyt vaarilta ja myös höppänältä sellaiselta kun niiden nuorten neitojen seuraan änkeää. Tuollaisille vanhoille ukoille on oma nimityskin 🤣😆
- Anonyymi00004
Naiset on keksiny hierarkian. "Meillä Niskavuoresa" jne Noilla on paremmin kun mun pojilla jne.
- Anonyymi00005
Sama tilanne kaikkialla, Tallinnan laivoilla ja etelän lomakohteissa, missä on suomalaisia.
- Anonyymi00006
Ehkä saavut sellaisella vuorolla, että sukukypsät kaunottaret ja heidän miehensä tekevät töitä...
Siksi heitä ei näy...
Eläkeläiset ja sinä taas voitte viilettää keskenänne..kun voitte.
Nauti matkasta. - Anonyymi00007
Se että et tapaa naisia yhdessä paikassa kertoo sinusta enemmän.
Mutta olen kyllä samaa mieltä että naiset ovat syyllisiä varsinkin 30-40 vuotiaat. Katkeria lapsuudestaan ja uskovat kaiken mitä netissä kuulevat ja algoritmit puskee sairaita feministi naisia heidän silmilleen. Kyseinen sukupolvi on täysin pihalla netistä, eivät ole saanut media kasvatusta mistään ja tipahtivat pahimman murroksen aikaan sosialisen median syövereihin.
Ja mitä tuohon ikärasismiin tulee, ehkä joskus ymmärrät elämän kulun. Ja varmaan tuo asenne kertoo myös enemmän sinusta ja siitä että miksi sinä pysyt sinkkuna. - Anonyymi00009
Olit väärässä junassa! Mutta sattuuhan sitä.
- Anonyymi00010
Argumentaatiosi epäloogisuus häiritsisi itse Sokratestakin. Mutta toki jos on vain lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.
N51 - Anonyymi00011
Täällä on joku katkera mies joka ei ole saanut vähään aikaan.
Käytös kielii ja jos ei muutu, eivät tittelit hyväksy.
Vilma- Anonyymi00014
Ai vähään aikaan?? 🙄 luukempa ettei oo saanu piiiitkäääään aikaaaan!!
- Anonyymi00012
Ikärasismia on kirjoitukseksi, erittäin tyhmää.
- Anonyymi00015
Ikärasismia??? Mitähän sellainenkin mahtaa olla??? Miten ikä ja rasismi liittyy toisiinsa???
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2524548Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1282978Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412742Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741730Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051563Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201461- 551314
- 931235
- 471085
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2041083