Anteeksi nyt kun tälle palstalle avaudun tästä aiheesta, mutta...
Olen ihmetellyt tätä "mies" -juttua, nuoret mimmit puhuvat "miehistään", vaikka molemmat asuvat vielä vanhempien helmoissa. Kaksikymmpiset pohtivat kihloja ja puhuvat ihan tosissaan parisuhteesta. Kuulkaas nyt tytöt ja pojat, en väitä etteikö rakkautenne olisi todellista ja ikuista, mutta te olette vielä nuoria ja asioita ehtii tapahtua enemmän kuin osaatte kuvitellakaan! (Voi että, kuinka minua ärsytti kuulla tällaista kun olin parikymppinen!)
Jos poikaystävä (anteeksi, mutta en todella osaa käyttää tässä yhteydessä sanaa "mies") lähtee armeijaan, niin se ei todellakaan ole mikään maailmanloppu. Vaikka kuinka rakastatte nyt niin kannattaa tottua ajatukseen, että elämässä tulee vielä suurempia vastoinkäymisiä ja jopa uusia suhteita, särkyneitä sydämiä ja kaikkea sellaista, mikä nyt tuntuu kaukaiselta.
Anteeksi jos joku tästä loukkaantui, en sano pahalla ja poikkeuksiakin on, mutta olen vain kovin huvittunut varsinkin näistä sanavalinnoista. Itse aloin puhua "miehestä" kun mies oli yli kolmikymppinen ja asuttiin yhdessä. Siihen asti ovat poikaystäviä ja piste.
Olen ihmetellyt tätä "mies" -juttua, nuoret mimmit puhuvat "miehistään", vaikka molemmat asuvat vielä vanhempien helmoissa. Kaksikymmpiset pohtivat kihloja ja puhuvat ihan tosissaan parisuhteesta. Kuulkaas nyt tytöt ja pojat, en väitä etteikö rakkautenne olisi todellista ja ikuista, mutta te olette vielä nuoria ja asioita ehtii tapahtua enemmän kuin osaatte kuvitellakaan! (Voi että, kuinka minua ärsytti kuulla tällaista kun olin parikymppinen!)
Jos poikaystävä (anteeksi, mutta en todella osaa käyttää tässä yhteydessä sanaa "mies") lähtee armeijaan, niin se ei todellakaan ole mikään maailmanloppu. Vaikka kuinka rakastatte nyt niin kannattaa tottua ajatukseen, että elämässä tulee vielä suurempia vastoinkäymisiä ja jopa uusia suhteita, särkyneitä sydämiä ja kaikkea sellaista, mikä nyt tuntuu kaukaiselta.
Anteeksi jos joku tästä loukkaantui, en sano pahalla ja poikkeuksiakin on, mutta olen vain kovin huvittunut varsinkin näistä sanavalinnoista. Itse aloin puhua "miehestä" kun mies oli yli kolmikymppinen ja asuttiin yhdessä. Siihen asti ovat poikaystäviä ja piste.
Vastaukset 38
Vanhimmat
"olen vain kovin huvittunut varsinkin näistä sanavalinnoista."
Hysh! Hiljaa nyt tai sinut hiljennetään.
Minä kutsun kaikkia itseäni nuorempia naisia tytöiksi ja itseäni vanhempia naisiksi. Tekevät varmaan tytöt sanoin eli vanhemmat pojat on sitten miehiä.
20 vuotta on kautta aikojen ollut yleinen ikä naimisiinmenolle ja perheen perustamiselle. Miksi kummastelet sitoutumista siinä iässä?
Siitä yksinkertaisesta syystä, että olen itsekin "sitoutunut" tuolla iällä, ihan kakarana. Toki sekin vaihe pitää kokea, pitää itsenäistyä ja elää omaa elämää, mutta kyllä sitä näin jälkeenpäin huvittuneena miettii... Olisi jäänyt monet itkut itkemättä jos olisin tiennyt mitä elämä tuo tullessaan.
nykyään ei ole kyllä kovin yleistä, että mennään 20-vuotiaana naimisiin. Ainakaan itse en menisi. Tuntuu että kolmekymppisinä mennään nykyään naimisiin.
Eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämä tuo tullessaan. Ehkä on virhe olla kihloissa jo tämänikäisenä, mutta en kai sen takia jätä tekemättä mitään, mikä tuntuu oikealta, että oletan vanhemmiten katuvani. Ja ne itkut pitää itkeä. Ei olisi yhtään hauskaa tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jos olisin silloin 17-vuotiaana tiennyt, että rakastun ja menen kihloihin muutaman vuoden kuluttua, olisin juossut karkuun ja kovaa. Ja mitä kaikkea olisinkaan menettänyt! Kaikkien pitää tehdä omat virheensä, siksi emme halua kuunnella hyvää tarkoittavia tätejä. Todennäköisesti olet oikeassa, uskon sua, mutta ehei, en aio silti tehdä mitään toisin. Voihan se olla, että kolmekymppisenä karkaan 4 lasta helmoissa roikkuen, mutta se on sitten sen ajan murhe. Yhtä hyvin voi olla niinkin, että olen tämän miehen kanssa elämäni loppuun asti, kuka tietää.
Siinä vaiheessa kun täytetään 20, muututaan miehiksi ja naisiksi. :) Näin olen sen ajatellut.
Mutta myös näitä 25 -vuotiaita eronneita kahden lapsen (eri isät) äitejäkin on...
Mutta joo, pointtini alkuperäisessä viestissä oli lähinnä se, että mikä tekee 2-kymppisestä "miehen"? Heh, olin tuossa iässä itsekin jo avoliitossa ja "mieheni" oli armeijassa, mutta voi hyvää päivää sentään minkälaisia keskenkasvuisia kakaroita olimmekaan! Kyllähän se naurattaa. Tämän silloisen "mieheni" kanssa olemme edelleen kavereita, hän menee ensi kuussa naimisiin ja minä olen erinäisten värikkäiden elämänvaiheiden jälkeen sinkku, lähdössä (taas) ulkomaille asumaan.
Ja kuinka vanha olet nyt, kun olet jo kaikkitietävä ja tiedät mitä elämä tuo tullessaan?
Ovatko nykyihmiset sitten lapsellisimpia ja muutenkin vastuuntunnottomampia, jos kerran pitää 10 kauemmin odottaa? Päinvastoin, lapsuus loppuu nykyisin jo paljon aikaisemmin kuin ennen vanhaan. Miksei siis aikuisuuskin alkaisi aikaisemmin?
En todellakaan ole vielä kaikkea kokenut enkä tosiaan tiedä mitä on tulossa! Olen muuttamassa taas ulkomaille ja innokkaana odotan kaikkea. Kaikkitietäväkään en todellakaan ole, ehei! Sitten vasta kun tulen siihen ikään, missä äitini on nyt, voin ehkä kenties sanoa jotain elämästä.
Ai niin, se ikä! Biologisesti mitattuna kolmisen vuosikymmentä on takana eli parhaassa keski-iässä (vai miten se nyt menikään?)! :-D
on sekin pidentynyt.
"Sitten vasta kun tulen siihen ikään, missä äitini on nyt, voin ehkä kenties sanoa jotain elämästä."
Miksi sitten paasaat täällä meille nuoremmille, jos sinulla ei kerran omasta mielestäsikään ole mitään sanottavaa?
En paasaa. Puhun siitä näkökulmasta mikä minulla on NYT. Mutta nyt tiedän, että mielipiteet muuttuvat ja osaan varautua siihen. Kaksikymppisenä olin ehdoton ja suutuin, jos joku kyseenalaisti silloisen suhteeni tulevaisuuden tai väitti, että "kyllä ne särmät siitä hioutuvat".
Minua vain yksinkertaisesti nauratti tämä kun melkein teini-iässä olevat ihmiset puhuvat parisuhteestaan ja miehistään. Siinä se yksinkertaisuudessaan. Ei ollut tarkoitus ryhtyä riitelemään, mutta mikä hemmetin kiire on olla niin aikuisia niin aikuisia kun "siihen herkkuun kyllä kerkiää" (isäni viisaita sanoja, joiden merkityksen ymmärrän vasta nyt).
enkä haluaisi alkaa teiniä leikkimään. olen itsenäistynyt 16 vuotiaana (mm.muutin vanhempien luota pois) enkä voisi kuvitellakaan asuvani äitini luona poika-/miesystäväni kanssa (sekin on koettu, siis, että molemmat asuttiin). miten esimerkiksi minä leikin aikuista jos asun avoliitossa haaveilen omasta talosta ja tulevaisuudessa omista lapsista? minun mielestä meidän haaveet ovat realistisia ja voivat olla lähitulevaisuudessakin, eikä mielestäni esimerkiksi 25- vuotiaana ole aikaista tehdä lapsia. tässä ennenkuin ostamme oman asunnon, opettelemme yhdessä asumista ja tottumaan toistemme "ominaisuuksiin".. kyllä mun mielestä nainen on nainen ja mies on mies silloin kun osaa elää ilman että tarvitsee toisen apua(itsenäistyminen), tietää mitä elämältä tahtoo ja osaa huolehtia asioistaan. kyllähän elämä tuo kaikenlaista tullessaan, mutta pitäisikö sitä olla koko ajan niin että "voi ei, ihana mies, mutta en voi retkahtaa siihen kun kuitenkin 15 vuoden päästä eroamme ja sitten on sydän hajalla..."
Turhaan korotat sitä, milloin itse olet itsenäistynyt jne. koska puhumme yleisellä tasolla, mutta tähän kysymykseen minäkin haluaisin vastauksen:
Miten kahdenkympin kieppeillä taloudellisesti ja muutenkin omillaan pärjäävä ja elävä pari leikkii aikuista, kun taas vastaava kolmenkympin kieppeillä oleva pari on aikuinen? Erona ei nähdäkseni ole kuin ikä.
En puhunut leikkimisestä. Olen minäkin lentänyt pesästä jo varhain. Alkuperäisessä viestissäni puhuin näistä vielä vanhempien luona asuvista "parisuhdeasiantuntijoista" enkä missään vaiheessa väittänyt, että kukaan omillaan toimeentuleva "leikkii" kotia tai aikuista. Anteeksi jos tunteitanne kovasti loukkasin.
Mutta sekään, että on aikuistunut (lähtenyt kotoa, elättänyt itsensä) nuorena, ei tarkoita, että olisi kokemusta siitä, mitä on olla esimerkiksi kolmekymppinen tai vaikka viisikymppinen.
Minusta vain on outoa keskustella 17-vuotiaan kotona asuvan kanssa "parisuhdeongelmista" täysin tasavertaisesti.
Moni kaksikymppinen tietää enemmän ihmissuhteistä kuin kolmikymppinen. Minulla on kavereita, jotka eivät ole ikinä seurustelleet.
Ja mitä väliä sillä on mitä termiä (poika/mies) käyttää, johtaako se sinua jotenkin harhaan..?
Ota se pipo nyt helteellä pois. ;)
se on tätä nykyajan kielenkäyttöä. Samat nuoret nimittävät kolmekymppisiä tädeiksi ja viisikymppisiä mummoiksi.Itse kuuulun jälkimmäisiin (50 ) ,enkä tunne tippaakaan itseäni mummoksi. Itse sanoisin mielelläni kaksikymppisiä lapsiksi,mutta ei passaa ainakaan julkisesti...
Typerä buumi - aletaan jo nuoresta pitäen käyttää puheessa vanhentavia nimityksiä.
Sitten nuo samat parikymppiset itkevät 3-kymppisinä kun näkevät/kuulevat itseään nimitettävän keski-ikäisiksi! Totta. HeSarissa oli kerran onnettomuusuutinen ja toimittaja kertoi uhrin olevan 31 vuotiaan keski-ikäisen miehen! Huhhuh...
Ja jos 40v on vanha, 50v mummo/vaari, mitä ovatkaan sitä vanhemmat? Zombejako? Sellaisia eläviä ruumiitako?
Jos oletetaan ihmisen elinajanodotteeksi 75 (miehillä muistaakseni jotain sellaista), niin voidaan matemaattisen tarkasti jaotella näin:
0-25 = lapsi
26-50 = keski-ikäinen
50- = vanhus
toki eri-ikäiset jaottelevat eri lailla, mutta mini mielestä näin.. (itse olen 20..)
0-1 = vauva
2-11 = lapsi
11-14 = murrosikäinen
15-17 = varhaisnuori/nuori
18-25 = varhaisaikuinen
26-40 = aikuinen
41-55 = keski-ikäinen
56-65 = "varhaisvanhus"
66- = vanhus
mutta, kyllähän jotkut vielä 30-vuotiaatkin ovat kuin varhaisnuoret.. =)
0-25= lapsia.
Siis 2kymppiset, kuitenkin "leikkivät" myös sinun mielestäsi aikuisia?
Jos et siis tajunnut, niin koko taulukko oli sarkasmia. Mihin se kohdistui? Sen jätän ihan sinun itsesi mietittäväksi.
keskustelu on vain sarkasmia? Eikä vakavaa pohdiskelua?
Jokainen saa mieltää itsensä sellaiseksi ja sen ikäiseksi, kun itse haluaa? Eikä vastausta kannata täältä hakea?
Koska nykylukiohan ei kuulemma opeta sisälukutaitoa.
Oletan keskustelevani sellaisten ihmisten kanssa, jotka oman harkintakykynsä mukaan osaavat arvioida, kuinka vakavasti mikäkin kommentti on otettava. Ilmeisesti tämä oletus asettaa joillekin keskustelijoille liian kovia paineita. Pahoittelen, mutten pyydä anteeksi.
otin vakavasti ja masennuin.
Halveksin kaltaisiasi ikärasisteja yli kaiken. Mikä ihme siitä on, että kun ikää n. - 30 niin kuvitellaan, että tiedetään kaikki. Ei se, että olet saanut lapsen ollessasi 18-25 ja jäänyt yh-ksi pian lapsen saannin jälkeen tee sinusta yhtään kokeneempaa. Se on osoitus lapsellisuudestasi ja kokemattomuudestasi, että olet tehnyt lapsen tähän maailmaan ja tullut yh-ksi tämän jälkeen. Mietihän tätä.
Ps. Nämä palstat on käsittääkseni kaikille!
Minulla ei ole lapsia (eikä tule, mikäli itse saan asiasta päättää), en ole ollut naimisissakaan. Enkä väitä, etteikö näillä palstoilla saisi kaikki tuoda juttujaan julki. Keskustelen mieluusti asioista ystävieni teinien kanssa, mutta kuten sanottu jo moneen kertaan, minua _huvittavat_ nämä sanavalinnat ja se, että teini-ikäiset haluavat olla samalla viivalla esimerkiksi nyt kolmekymppisten kanssa (mutta ilmeisesti eivät kuitenkaan enää viisikymppisen kanssa?). Eikä siinä mitään, keskustelut jatkukoon!
Meillä kaikki meijän suvun vanhinta ihmistä (meijän iki-ihana mummu, meitä jälkeläisiä on paljon) nuoremmat on tyttöjä ja poikia. Mummu muistuttaa aina esim. 60- vuotiaita siitä kuinka nuoria simpsakoita tyttöjä ne vielä loppujen lopuksi on.
Minä ainakin olen mielelläni tyttö vähintään siihen saakka kunnes vietän eläkepäiviä. Silti meillä on myös semmonen käytäntö, että ikään katsomatta ukko on ukko ja emäntä on emäntä. Ehkä alle 20 vuotiaat ei sitä hirveästi käytä mutta esim. minä ja minun ukko käytetään sitä 21 v. iästä huolimatta.
On se niin yksinkertaista. Ja kuinka mahtipontiselta emäntä kuulostaakaan, itse tykkään: Olenhan sentään kotini EMÄNTÄ(asuttu siis yhdessä jo pian 3 vuotta) Ja ukkokin kuulostaa hyvältä. Jos kävisi niin että ero tulisi niin vaatisin että uusi ukko suostuisi myös käyttämään näitä nimityksiä.
Sekä ilmaisut mies sekä poikaystävä ovat tosi siirappisia... yhhyh...eiei.
Vaimo tai peräti aviovaimo myös liian siirappinen makuusi?
...kuuloinen. Jotenkin vaimo-sanalla on paha kaiku. Eli en halua minua kutsuttavan vaimoksi.
Mulla on muutenkin näitä omia mielipiteitä sanoista. Suomen kieli on rikasta ja sitä on mukava käyttää vähän monipuolisemmin. Niinpä esim. en yleensä sano etten ole jaksanut/kehdannut tehdä jotain, vaan sanon etten "koppeotunu" asiaa tekemään.
Sitten taas esim. sanan käveleminen sijasta voi käyttää löntystämistä, sipsuttelemistä tai muuta vastaavaa sanaa, joka kuvaa myös millaista kävely on.
Että näin
Okei, ymmärrän, että korvaasi sana mies/nainen kuulostaa hassulta silloin, kun kyseessä on parikymppinen ihminen. Eiköhän tällaiset asiat kuitenkin aina riipu perpektiivistä. Toisin sanoen, mitä vanhemmaksi tulet, sitä nuoremmilta sinua nuoremmat näyttävät. Mielestäni et kuitenkaan voi odottaa, että sinua nuorempien ihmisten silmissä asian pitäisi näyttää samalta kuin sinun silmissäsi.
Toinen mikä kirjoituksessasi hieman särähti oli se, että puhut parikymppisistä ihmisistä. Yhdellä ystävälläni (ikä 23) on muutaman kuukauden ikäinen lapsi (sanottakoon vielä, että täysin suunniteltu). Pitäisikö hänenkin puhua miehestään poikaystävänä? Entä toinen saman ikäinen ystäväni, joka on naimisissa. Onko hänenkin aviomiehensä poikaystävä?
Entä sitten parisuhde sanan käyttö. Millä se pitäisi korvata?
Mitä taas parikymppisten tietävyyteen tulee. Olen kihloissa, olen siis lopautunut avioliittoon mieheni kanssa. Menin kihloihin, koska rakastan miestäni ja minusta tuntuu ja uskon, että meillä on yhteinen tulevaisuus. En kuitenkaan tiedä sitä varmaksi ja tuskin voin koskaan tietääkään.
Erään ystäväni äiti meni yli viisikymppisenä uudestaan naimisiin viiden vuoden yhteiselon jälkeen. Vuoden päästä tuli ero. Ei siis tiennyt hänkään, vaikka uskoi tietävänsä. Toisin sanoen elämässä on mielestäni pakko elää uskon, toivon, järjen ja tunteiden perusteella, sillä täyttä varmuutta ei ole kuin menneisyydestä ja sekin muuttuu omissa muistikuvissa.... Toisaalta voi olla, että kahdenkymmenen vuoden kuluttua en enää allekirjoita tätä. Jos mielipiteeni eivät nimittäin mihinkään kahdessakymmenessä vuodessa muuttuisi, ihmettelisin syvästi.
Juu, ehkä tämä johtuu siitä, että minun mielestäni mies on mies vasta sitten kun kyseessä on vihitty aviomies. Minä olen avomiehistäni puhunut aina poikaystävinä tai miesystävinä, riippuen kuulijakunnasta ja avopuolison iästä.
Ja todettakoon vielä yhden kerran, että tosiaankin tarkoitin näitä vielä vanhempiensa luona asuvia 17-vuotiaita, joilla on ehkä vasta ensimmäinen seurustelusuhde menossa.
Minun mielessäni sana parisuhde kytkeytyy yhteiseen elämään, talouteen ja kotiin, ennen sitä seurustellaan. Mutta itse olenkin vähän vissiin hitaastilämpiävää tyyppiä, 4 kuukauden jälkeen ollaan vielä tapailuvaiheessa ja sitten ehkä vähitelleen seurustellaan (jos hyvin käy). Enkä seurustelevanakaan ota osaa parisuhdekeskusteluihin, jolleivat ne selvästi liippaa läheltä omaa kulloistakin tilannettani.
Itse olen näin jälkikäteen ajateltuna todella iloinen siitä, että jahkailin. Olisin ollut naimisissa jo pari kertaa, jos en olisi viivytellyt asioiden kanssa. Toki muillakin sattumuksilla oli osuutta asiaan enkä vähättele kenenkään suhdetta, minä jos kuka tiedän, että ensirakkaus kolahtaa kovimmin ja kirvelee pahimmin. :-)
..Ja edelleenkään en muista mikä esim. siinä ekassa tyypissä oli niin erikoista. Tai ehkä olen tukahduttanut kipupisteet ;(
On tainnut tädillä mennä vähän napit sekaisin, kun lähettää tälle palstalle puhdasta naisen logiikkaa. Kyllä ne on naiset, jotka haaveilee avioliitosta, ei miehet!
Laitoin tänne, koska mm. tämän palstan keskusteluja aihe koskee. Ja tuota toista en nyt ymmärtänyt, siis miten tämä haaveilu tähän liittyy?
...selittää! Koneistaja osasi sen verran sisälukutaitoa että löysi sieltä vain yhden kommentisisi jonka ymmärsi. ;D
Ai että joku muukin on ihmetellyt samaa asiaa kuin minä. Tosiaan ällistyin, kun ensimmäisiä kertoja lukiessani näitä palstoja, törmäsin tähän mieheni-nimitykseen ihan nuorten käyttämänä.
Kieltämättä minäkin rohkenin huvittua ällistyksestä selvittyäni.
Minulle on kehittynyt sama näkökanta, että mies on mies vasta kolmekymmentä täytettyään. Poikkeuksia tietysti on.
Itselläni on ikää jo reilusti yli neljäkymmentä.
Siitä perspektiivistä siis asioita katselen.
Tyttäreni tässä taannoin kysyi erään yleisötapahtuman jälkeen, että näitkö sen komean pojan (sentään pojan), joka oli esiintymässä. Kelasin vähän aikaa. Ai ne lapset siinä rivissä, mietin, niitä tyttäreni tarkoittaa, joku niistä.
Tyttäreni, 16v, näki pojan poikaystävämahdollisuutena ja minä en rekisteröinyt ollenkaan, koska oli minun mielestä vielä lapsi, ei mies, jota naisena katselisin.
Samaten muistan miten armeijapojat tuntuivat silloin kuustoistkesäisenä mahdottoman aikuisilta. Nykyään ihmettelee, että muistanko ihan väärin vai voiko noin selvästi lapsilta näyttävät pojat tuntua muutamaa vuotta nuoremmasta tytöstä miehiltä. Mut näinhän se varmaan on.
Erehdyin kysymään eräältä tytöltä, jota luulin lukiolaiseksi, että milloin hän kirjoittaa. Katsoi hämmästyneenä ja tokaisi, että hän on kirjoittanut jo seitsemän vuotta sitten.
No, tällaista.
Eli alkuperäisn kirjoittajan mielestä, meidän n. parikymppisten pitäisi tajuta että meidän nykyinen suhteemme todennäköisesti kaatuu joten sitä ei tulisi ottaa liian vakavasti. Olemme vielä ihan lapsukaisia emmekä tiedä parisuhteesta mitään...Toisin sanoen parempi alkaa seurustelemaan vasta kolmikymppisenä...HALOO!
Alkuperäinen kirjoittaja vaikuttaa siltä että on hieman katkeroitunut omaan elämäänsä (parisuhteeseensa) ja häntä ärsyttää ihan yleisellä tasolla se, että häntä nuoremmilla menee hyvin parisuhteessa ja on vielä elämä edessä. Ja sitten yrittää täällä vähätellä meitä nuoria, että "vaikka teillä meneekin hyvin, niin ei se kuulkaas tule kestämään, ette tiedä elämästä mitään jne."
No tuliko parempi mieli? Itse aion ainakin onnellinen hymy kasvoillani kävellä ja suukotella poikaystäväni kanssa kaduilla. Sen kun ärsyynnyt siitä.
Mies ja nais-nimityksistä, niin eiköhän se ole jokaisen oma asia miksi kutsuu...tuossakin vaikuttaa kaikkein eniten se missä paikkakunnalla/maanosassa on kasvanut. esim.maaseudulla mistä itse alunperin olen kotoisin tosi monet nuoret puhuivat "miehistä" ja jopa "ukoista". Ja se voi olla osittain sellainen hassuttelu tapakin puhua toisesta.
Olette ymmärtäneet täysin väärin alkuperäisen kirjoittajan tarkoituksen.
Minä en usko, että hänellä on mielessään yhtäkään noista tarkoituksista mitä luettelit.
Ei hän tarkoittanut sanoa, että elämäänsä ei saisi elää siten kuin hyvältä tuntuu olipa missä iässä tahansa. Pakkohan se on elää. Tulevaa ei tosiaankaan voi tietää etukäteen, ei nuorena eikä vanhana. Riskit joutuu ottamaan.
Ehkä hän kuitenkin hiukkasen vihjaili siihen suuntaan, että tuossa iässä luottamus tulevaan on järkyttävän vankka. Vanhemmat muuttuvat kyynisemmiksi ja varovaisemmiksi kokemuksiensa myötä ja muutenkin. Luulen, ett vaikka ihmisellä ei olisi juuri mitään omia kokemuksia, hän siltikin muuttuu vanhemmiten varovaisemmaksi.
Mutta siitä ei pääse mihinkään, että jos 17v puhuu vakavissaan "miehestään" joka on saman ikäinen, niin on siinä jotain todella hassua meistä vähän vanhemmista.