Hatun nosto!

Anonyymi-ap

"Ulkomaalaisia poistetaan maasta nyt ennätysmäärä
Myös yleisesti ulkomaalaisten maastapoistot ovat kasvussa. Yle uutisoi heinäkuussa Helsingin poliisilaitoksen maasta poistamien henkilöiden määrän kasvaneen yli 50 prosentilla viime vuoden vastaavaan aikaan nähden. Poliisi arvioi asiaan vaikuttaneen poliisin toiminnan tehostamisen lisäksi myös hallituksen painotus tehostaa maastapoistamisia.

Koko Suomessa maasta on poistettu tammi-kesäkuussa 1 374 ulkomaalaista, mikä on 32 prosenttia enemmän kuin edellisvuotena vastaavaan aikaan. Määrät ovat kasvussa, sillä koko vuonna 2024 poliisi poisti maasta reilut 2 200 ihmistä, vuonna 2023 yli 2 100 ja vuonna 2022 yli 1 700.

Vigeliuksen mukaan hallitus on perussuomalaisen sisäministeri Mari Rantasen johdolla tehnyt lukuisia toimia maastapoistamisten lisäämiseksi.

– Poliisin lisärahoituksen lisäksi muutimme ulkomaalaislakia hiljattain siten, että oleskelupa voidaan poistaa rikoksiin syyllistyneiltä entistä helpommin. Esimerkiksi Milan Jaffin tavoin turvapaikanhakijana tulleen ja toissijaista suojelua saaneen suojeluasemaa ei ole voitu poistaa rikosten perusteella ennen alkuvuonna voimaan saattamaamme lakimuutosta. Nyt voidaan, ja se mahdollistaa myös rikollisen karkottamisen kotimaahansa.

Lisää tiukennuksia on tulossa
Myös suojelupoliisi on esittänyt tänä vuonna ennätysmäärää ulkomaalaisia poistettavaksi maasta. Supo on antanut Maahanmuuttovirastolle yhteensä noin 30 kielteistä lausuntoa vakavasti kansallista turvallisuutta vaarantavista henkilöistä. Lausuntojen määrä on kasvanut huomattavasti edellisvuodesta.

Supon mukaan kasvuun ovat vaikuttaneet tänä vuonna voimaan tulleet hallituksen lakimuutokset, joilla sekä henkilön pakolaisasema ja toissijainen suojelu että pysyvä oleskelulupa voidaan lakkauttaa kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi."

19

395

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      SDP unelmoi maahanmuutosta veronmaksajien kustannuksella
      "
      Rantasen lisäksi myös SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen oli Ylen tv-ohjelman vieraana.

      Tuppurainen toisti SDP:n hokemaa, että maahanmuuttopolitiikan tiukennusten rinnalla Eurooppa ja Suomi tarvitsevat työperäistä maahanmuuttoa. Ministeri Rantanen herätteli Tuppuraista todellisuuteen.

      – Meillä on noin 100 000 ulkomaalaistaustaista ihmistä työttömänä. Minä en ymmärrä, mihin tämä puhe perustuu, että nyt tarvitaan yrityksiin aivan hirveästi uusia ihmisiä. Kysymys on matalapalkka-aloista, Rantanen huomauttaa."

      Eipä ole kuultu yhdenkään vasemmistolaisen kehuvan kun hallitus on palauttanut rikolliset omiin maihin ja lisää tulossa.

    • Anonyymi00002

      Oikea suunta,kaikki rikolliset takaisin lähtömaahansa.

      • Anonyymi00003

        Rantanen: ”Jatkoa seuraa”!


    • Anonyymi00004

      Rikolliset joutaa, ja pitää karkoittaa sinne mistä ovat tulleekkin. Tuppurainen on siinä oikeassa että työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan. Mielestäni siinä pitäisi olla seulaa mistä otetaan. Meillä on jo itselläkin hevosista pitävä väestö, jota ei kiinnosta työt.

      Aasiasta tulee fiksua työteliästä porukkaa. Oli typerää käytöstä Persu kansanedustajilta pilkata silmiä venyttämällä ja irvistelemällä kiinalaisille. Sitten pyydetään anteeksi kun paskat on jo housuissa.

      • Anonyymi00005

        Siitä olen ja moni muukin persu ettei ole fiksua kansanedustajilta käyttäytyä rasistisesti koska käytös oli sitä.


    • Anonyymi00006

      Hyvä perussuomalaiset!

      Rikolliset ulkomaalaiset pois Suomesta.
      Omille rikollisille kovempi rangaistus!

      • Anonyymi00007

        Mitään ei olisi tapahtunut jos vasemmisto olisi ollut hallituksessa tai sitten olisi rikollisuus vain kasvannut ja myös haittamaahanmuutto lisääntynyt.


      • Anonyymi00008
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Mitään ei olisi tapahtunut jos vasemmisto olisi ollut hallituksessa tai sitten olisi rikollisuus vain kasvannut ja myös haittamaahanmuutto lisääntynyt.

        Lakienemmistöhän vaati määräenemmistön. Elikkä ei karkoitus tapahtunut yksin Perussuomalaisten voimalla.


      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Lakienemmistöhän vaati määräenemmistön. Elikkä ei karkoitus tapahtunut yksin Perussuomalaisten voimalla.

        Ei tietenkään..mutta persut ovat asian ydin mitään ei muuten olisi tapahtunut myös monessa muussa asiassa, kotoutumiset, kansalaisuus, perheen yhdistämis, jne jne.


    • Anonyymi00010

      Meillä on paras sisäministeri mitä ikinä on ollut.

    • Anonyymi00011

      Mistäs persu on kotoisin? Samasta paikasta kuin kaikki muutkin: " v*t*st*!!!
      S tynkkynen saa kuulemma isoa mustaa? Ok, mitä se kertoo sebun pebusta?! Ilmankos kakkaa vaippaan.

      • Anonyymi00014

        Jos joitakin puolueita on haukuttu ja yritetty syrjäyttää niin niitä ei ole ja kaikesta huolimatta persut ovat aina pärjänneet vaaleissa ja hyvä niin koska on nyt tehty Suomea turvallisemmaksi.


    • Anonyymi00012

      Ja kohta ollaan jo polttamassa kirjoja roviolla.

      • Anonyymi00015

        Hatunnosto hallitukselle.

        Tässä on nyt pienituloisuuden raja – katso, kuulutko joukkoon
        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011694605.html


      • Anonyymi00016

      • Anonyymi00017
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Persurasisti kusee hattuun.

        Voe sinua raukkaa.


      • Anonyymi00019
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Persurasisti kusee hattuun.

        Persut eivät kuse hattuun ei edes sen viereen vaikka nasimat yrittävät kylläkin kusevan niin hattuun kuin sen viereen. On se kummallista tuppuraista touhua jota kylän koiratkin nauraa,,, samaa pas*aa jauhaneet jo melkein neljä4 vuotta, kun nuo persut kieltää haittamaahanmuuton ja miksi ne ei halua auttaa jotain laiskojamaita jotka itse eivät kehtaa tehdä asioille yhtään mitään vaan haluavat muuttaa maihin jotka ovat hoitaneet asiansa hyvin jopa liikaa et tänne nuo ovat tulleet eikä tarvi tehdä yhtään mitään oli uskonto tai kulttuuri meidän arvojen ei hyväksyttyä, voe Jeesus.


    • Anonyymi00018

      Kenelle tässä nyt nostaisi hattua? Tietenkin Sisäministeri Rantaselle jokainen tietää kysymättäkin miksi, alkaa tuntua turvallisemmalta olotila paitsi helsinkiläisillä siellä iso joukko maahanmuuttajia ryöstelee ihmiä , meno on raakaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2405
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      845
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      790
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      670
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      636
    Aihe