VA-liitto panostaa nyt ikääntyvään jäsenkuntaansa

Tästä painotuksen muutoksesta kertoo se, että liiton julkaisema lehti Vapaa Ajattelija ilmestyy ensi vuonna paperisena peräti neljä kertaa. Tänä vuonnahan lehti ilmestyi paperilla vain kaksi kertaa, yhden kerran verkossa ja yhden kerran Voima-lehden liitteenä.

Paperilehti on nimenomaan iäkkäämmän jäsenkunnan suosiossa.

Yhteistyö Voiman kanssa loppuu eikä liitto enää tavoita julkaisullaan jäsenkunnan ulkopuolisia tahoja. Liiton viestinnän painopiste siirtyy siis kohti omaa jäsenkuntaa ja erityisesti sen ikääntyneempiä segmenttejä.

Painopisteen muutos saa uumoilemaan, että ikääntyneiden osuus jäsenkunnasta kasvaa ja samalla heidän painonsa liiton päätöksenteossa. Nuoria vaparien toiminta ja jäsenyys puhuttelee siis aiempaa vähemmän.
29255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Mielenkiintoista olisi tietää, millä varoilla tämä tehdään. Liiton heikko taloustilannehan pakotti tänä vuonna rajoittamaan paperilehtien tekemistä.

Vaihtoehtoja on muutamia.
- säästetään muualla, jotta ikääntyvät saavat paperilehtensä.
- on saatu ylimääräinen avustus jostain, esimerkiksi äärivasemmistolaisesta Demokraattisesta sivistysliitosta, joka rahoittaa myös protuleirien tekohengitystä.
- Liitto on realisoinut pääomiaan, jolloin hetkellisesti vapautuu ylimääräistä rahaa

Äänestä

Antivapari iloitsi, kun painettujen lehtien määrä vuonna 2025 väheni kahteen ja piti sitä heikkouden merkkinä. Nytsittrn ei tämäkään kelpaa. Teki niin taikka näin, aina väärin päin.

2Äänestä
  • Onko tuossa aloituksessa sanottu, että neljän lehden painaminen olisi väärin? Ei sanottu. Nähdäkseni aloittaja aika neutraalisti tarkastelee, mitä on tapahtunut ja päättelee, mistä tapahtunut kertoo.

    Syitä muutokseen kysyttiin toisessa ketjussa, mutta vastausta ei tullut. Ehkä siksi hän esitti oman oletuksensa. Jos tiedät syyt, kerro. Toki luottamus selityksiisi on heikkoa. Olet sen verran monta kertaa vääristellyt ja salannut todellisia seikkoja.

    Toinen kysymys on raha: mistä rajat neljään paperilehteen. Ehdin ekassa kommentissa esittämään omia arvioitani. Osuuko oikeaan? Vai pitääkö taas odottaa Kimmo Sundströmin katsausta talouteenne. Viimeksi hän perusteli, miksi liiton talous on romahtamassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Onko tuossa aloituksessa sanottu, että neljän lehden painaminen olisi väärin? Ei sanottu. Nähdäkseni aloittaja aika neutraalisti tarkastelee, mitä on tapahtunut ja päättelee, mistä tapahtunut kertoo.

    Syitä muutokseen kysyttiin toisessa ketjussa, mutta vastausta ei tullut. Ehkä siksi hän esitti oman oletuksensa. Jos tiedät syyt, kerro. Toki luottamus selityksiisi on heikkoa. Olet sen verran monta kertaa vääristellyt ja salannut todellisia seikkoja.

    Toinen kysymys on raha: mistä rajat neljään paperilehteen. Ehdin ekassa kommentissa esittämään omia arvioitani. Osuuko oikeaan? Vai pitääkö taas odottaa Kimmo Sundströmin katsausta talouteenne. Viimeksi hän perusteli, miksi liiton talous on romahtamassa.

    Printtilehtien painaminen on jäsenistön valtaosan ja yhdistysten toive. Toisaalta kovin monet jäsenet eivät ole ilmoittaneet, että eivät tarvitse paperiehteä, vaan nettilehti riittä.
    Printtilehti ei ole pois nettilehtien ja niiden erillisjuttujen levittämisestä netissä. Sisältöjä voidaan hyödyntää nuorten tavoittamisessa myös ensi vuonna.
    On selvää, että 60 000 kpl numeron kustantamisen lopettaminen tuo rahallisia säästöjä tavallisiin paperilehtien. Voiman liitteen lukijoita voidaan tavoittaa myös sähköisten kanavien kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Eli Voiman liitteen rahoilla on siis kustannettavissa neljä paperilehteä? Paljonko liitto panosti Voiman liitteeseen? Paljonko yhden tavallisen paperinumeron kustannus on?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Eli Voiman liitteen rahoilla on siis kustannettavissa neljä paperilehteä? Paljonko liitto panosti Voiman liitteeseen? Paljonko yhden tavallisen paperinumeron kustannus on?

    Ne ovat liikkeen sisäisiä asioita. Kuten varmaan sinäkin ymmärtää.

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ne ovat liikkeen sisäisiä asioita. Kuten varmaan sinäkin ymmärtää.

    Sitten on pakko odottaa, että Sundström julkaisee summat. Hassua, että liitto jatkuvasti antaa Sundströmille tällaisen aseman tiedonvälittäjänä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Sitten on pakko odottaa, että Sundström julkaisee summat. Hassua, että liitto jatkuvasti antaa Sundströmille tällaisen aseman tiedonvälittäjänä.

    Sieltä paljastuu sitten taas aika kiinnostavia seikkoja. Onneksi on Kimmo.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Sieltä paljastuu sitten taas aika kiinnostavia seikkoja. Onneksi on Kimmo.

    Aika kapea fokus...

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Aika kapea fokus...

    Fokus on laaja mutta vapareiden osalta kannattaa keskittyä siihen, mitä peitellään ja salaillaan.

    Äänestä

Kaikki sisällöt, mitä on printtilehdessä, ja ehkä vähän ekstraakin on tietysti numeroiden nettiversioissa. Niiden levittäminen sekä koko lehden että erikseen linkitettyjen juttujen kautta jatkuu ja tehostuu. Mitään siis ei oteta nettipuolesta pois. Päin vastoin, sitäkin kehitetään.

Äänestä
  • Onhan toi rahan laittaminen paperiin iso painotus vanhempaan lukijakuntaan. Näin on riippumatta nettiversiosta ja linkeistä, joita kyllästymiseen asti harrastat.

    Äänestä

  • Oletko sitä mieltä, että paperilehteä ei olisi tarvittu?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Oletko sitä mieltä, että paperilehteä ei olisi tarvittu?

    Pohdintani tuossa ketjussa jonka linkitin vastannee tähän.

    Moni järjestö pärjää ilman lehteä, mutta paperilla on uskoakseni vielä arvonsa.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Pohdintani tuossa ketjussa jonka linkitin vastannee tähän.

    Moni järjestö pärjää ilman lehteä, mutta paperilla on uskoakseni vielä arvonsa.

    Kyllä on vanhemman ikäpolven kanssa ja heitä vapareissa riittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kyllä on vanhemman ikäpolven kanssa ja heitä vapareissa riittää.

    Tarkoittaa että paperilehteä julkaistaan max 10 vuotta enää

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tarkoittaa että paperilehteä julkaistaan max 10 vuotta enää

    Paitsi jos rahat loppuu ennen sitä ja se on mahdollista.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Paitsi jos rahat loppuu ennen sitä ja se on mahdollista.

    Näin voi käydä

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Näin voi käydä

    Hirveät kulut asuntojen rempoista. Pitänee myydä osa polkuhintaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Hirveät kulut asuntojen rempoista. Pitänee myydä osa polkuhintaan.

    Remppoja on tehty 6-7 vuoden aikana useita, mikä on nostanut asuntojen arvoa.

    Äänestä

Eikö se ole fiksua mukauttaa toimintaa jäsenistön mukaan? Eihän eläkejärjestössäkään toimita kuin jossain nuorten porukassa.

Äänestä
  • Kyllä. Ihmettelen joidenkin ilkkumista. Seurakunnilla on vahuksille kerhoja yms. Mitä vikaa vaparitoiminnassa on?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kyllä. Ihmettelen joidenkin ilkkumista. Seurakunnilla on vahuksille kerhoja yms. Mitä vikaa vaparitoiminnassa on?

    Ei mitään ilkkumista. Fiksua ajaa toiminta vähitellen alas

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ei mitään ilkkumista. Fiksua ajaa toiminta vähitellen alas

    Jep

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ei mitään ilkkumista. Fiksua ajaa toiminta vähitellen alas

    Hoidetaan vanhukset ja sitten puoti kiinni

    Äänestä

Erotkaa vajareista

Äänestä

Hyviä eläkepäiviä vapareille.

Äänestä

Lukemaan: vapaa-ajattelijat.fi/va-lehti

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tästä painotuksen muutoksesta kertoo se, että liiton julkaisema lehti Vapaa Ajattelija ilmestyy ensi vuonna paperisena peräti neljä kertaa. Tänä vuonnahan lehti ilmestyi paperilla vain kaksi kertaa, yhden kerran verkossa ja yhden kerran Voima-lehden liitteenä.

Paperilehti on nimenomaan iäkkäämmän jäsenkunnan suosiossa.

Yhteistyö Voiman kanssa loppuu eikä liitto enää tavoita julkaisullaan jäsenkunnan ulkopuolisia tahoja. Liiton viestinnän painopiste siirtyy siis kohti omaa jäsenkuntaa ja erityisesti sen ikääntyneempiä segmenttejä.

Painopisteen muutos saa uumoilemaan, että ikääntyneiden osuus jäsenkunnasta kasvaa ja samalla heidän painonsa liiton päätöksenteossa. Nuoria vaparien toiminta ja jäsenyys puhuttelee siis aiempaa vähemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu