Hei, voisitteko kertoa, millä tavalla saisin haettua uutta sisältöä olemassaololleni. Olen 36-vuotias mies enkä ole koskaan seurustellut. En ole mikään epäsosiaalinen tapaus, minulla on paljon ystäviä, nimenomaan oikeita sellaisia, sekä mies- että naispuolisia. Viihdyn erittäin hyvin ihmisten parissa ja he viihtyvät myös kanssani. Kukaan nainen vain ei ole koskaan minulle lämmennyt. Aina olen ollut se, joka baaripöydässä on naiset naurattanut, jotta he loppuillasta ovat keränneet tuppisuut kaverini mukaansa.
Ulkokultaisista asioista mainittakoon, että olen hyvin toimeentuleva ja erittäin urheilullinen. Mutta se ei auta enkä ole sen uskonut koskaan auttavankaan. Enkä semmoista elämänkumppania hakisikaan joka näille asioille painoa pistäisi. Mainitsinpahan vaan asiasta pahimmille trolleille.
Ykinäisyys vaan alkaa painaa minut jo kasaan. En ole koskaan tuntenut rakkautta ja uskoin pystyväni elämään asian kanssa elämäni loppuun saakka. Mutta nyt asia alkaa käydä ylitsepääsemättömäksi. Olisiko palstalaisilla mitään neuvoja, miten pystyn hankkimaan uuttä sisältöä elämälleni. Seuralaisen hankkimista on turha ehdottaa, koska se ei ole vuosikausien (kymmenien)lukuisista yrityksistä huolimatta onnistunut eikä tule onnistumaan, trust me.
Ulkokultaisista asioista mainittakoon, että olen hyvin toimeentuleva ja erittäin urheilullinen. Mutta se ei auta enkä ole sen uskonut koskaan auttavankaan. Enkä semmoista elämänkumppania hakisikaan joka näille asioille painoa pistäisi. Mainitsinpahan vaan asiasta pahimmille trolleille.
Ykinäisyys vaan alkaa painaa minut jo kasaan. En ole koskaan tuntenut rakkautta ja uskoin pystyväni elämään asian kanssa elämäni loppuun saakka. Mutta nyt asia alkaa käydä ylitsepääsemättömäksi. Olisiko palstalaisilla mitään neuvoja, miten pystyn hankkimaan uuttä sisältöä elämälleni. Seuralaisen hankkimista on turha ehdottaa, koska se ei ole vuosikausien (kymmenien)lukuisista yrityksistä huolimatta onnistunut eikä tule onnistumaan, trust me.
Vastaukset 8
Vanhimmat
No onnes sitä ei ole yksin meikäkään,näkyy olevan kun mun elämästä toi sun kirjoitus T: mies 31 vuotta
Kirjoittajat puhuu kuin omasta puolestani. Itse olen 36v, en viihdy baareissa, olen kuntoilevainen, omaan varman perustyön, toimeentulon. Suuttomaksikaan ei voi sanoa, myös naisia ystävinä mutta ei perusduunarimonitoimimies säväytä näitä "prinsessoja" ( miten kuvaava ja kirjaimellinen sana). Jos et aiheuta sykähdyttävää kertarysäystä toisen alitajunnas paris sekunnis niin ei sinuun kukaan jaksa tutustua.
En enää vilkuilekaan näihin virtuaalisiin ja tekopyhiin nettihakupalvelimiin vaan seuraan elämää tutkaillen. Kukaan ei jaksa ja voi kaikenaikaa etsiä, se vie voimat. Arjessa on muutakin tekemistä kuin aikaansa tuhrata johonkin kattelemiseen.
Suomalaisten naisten asenteissa ja korvien välissä on todella pahasti vialla nykypäivinä. Te poikkeukset joita tapaa joskus, tämä ei koske.
Olen muutaman vuoden sinua vanhempi ja käynyt läpi tämän saman. Toisin kuin sinä, tunnen itseni yksinäiseksi harvoin yksin, mutta joukossa kyllä. Muistuksen siitä, että kaikki olisi ehkä voinut olla toisin, saan perheellisten ystävieni kanssa.
Elämääni ei säätele mikään yhteisö, uskonto. Elämän kokoinen aukko on se, etten rakasta ketään eikä kukaan rakasta minua eikä siihen tule mitään muutosta enää koskaan. Elämälläni ei ole muuta "tarkoitusta" kuin mitä sille annan. Hyvä taloudellinen tilanne ja fyysinen kunto on tärkeä perusta, jolta jaksaa ponnistaa eteenpäin.
Jotkut "antavat elämänsä jeesukselle" ja saavat sitä kautta sisältöä elämäänsä, mutta se on aina tuntunut vieraalta ajatuksena. Yleistä hyvää voi edistää toimimalla niin monen muun yhteisön ja ei-uskonnollisen toiminnan kautta. Minulla kuten monilla yksinasuvilla kavereillenikin mielekäs ja mielenkiintoinen työ on ollut se primus motor, joka antaa enemmän kuin ottaa.
Perheettömänä ei ole oikein muuta tekemistä kuin työ ja harrastukset. Niinkuin tiedät, yön tunnit ovat joskus tosi pitkiä. Ajan takaa ajatusta, että elämässä pitää olla siivet ja juuret - jalat maassa, mutta ilman unelmia en uskoisi jaksavani. Osan olen jo toteuttanut, ja toteutuskelpoisten unelmien eteen teen työtä. Jotkut ovat helppoja toteuttaa, toiset vaativat vuosia toteutuakseen. Mielekästä ja antoisaa ovat niin monenlaiset asiat.
Trolleille ja tyhjän rääkkyjille tiedoksi, että kun on sinut itsensä kanssa, ei tarvitse todistaa kenellekään mitään eikä ole riippuvainen siitä, mitä pahansuovat ihmiset ajattelevat ;)
Tapasin yhden 36 v miehen muutaman kerran. Yritin saada itseni innostumaan hänestä koska hän oli mukavaa seuraa ja ihan hyvän näköinenkin. Yritettiin kerran seksiäkin hotellissa ja hyvinhän se meni. Hän oli monipuolinen ja kestävä.
Mutta kun...
Hänestä näki koko ajan, että hän ihan kuin pyysi anteeksi olemassaoloaan. Ei kulkenut pää pystyssä itsestään ylpeänä. Kaikki itsevarmuus puuttui, en vaan tiedä miksi. Edellytykset oli olemassa. Ahkera, osaava mies. Kuka hänet oli lannistanut?
Joka tapauksessa.. naisena en voi innostua miehestä, joka on niin hirveän epävarma.. pitää olla itseluottamusta, hiukkasen sitä uhoilua, joka on miehille niin tyypillistä.
En siis kyennyt pitemmän päälle hänestä innostumaan, vaikka yritinkin. Ystäväksi olisin kyllä ottanut, mutta hän taas ei halunnut, kun kuulemma kaikki vaan tahtoo ystäväks ja ystäviä hänellä oli vaikka toisille jakaa.
Oli kai aikoinaan koulukiusattu. Meni usko siihen että jonkun lähestyminen käsivarren mittaa lähemmäksi voisi olla muutakin kuin pahantahtoista.
Vaikka kouluajoista on kulunut vuosikymmeniä, sellainen varovaisuus jää jotenkin taustalle.
Sitä sitten tiedostamattaan jakelee ihmisille ensivaikutelmana.
Orastava itsevarmuus katoaa luottamuspulaan. Ystäväpiiri koostuu harvoista paremminkin valikoituneesta porukasta, vaikka heitä monilukuisten harrasteiden kautta olisikin paljon.
Ja ketäpä kiinnostaa? Kuten totesit, ei ketään...
"Maamoottorin" havainto on erittäin hyvä ja olen valitettavasti tunnistanut kyseisiä piirteitä itsessänikin. Teini-iän ja lapsuuden ikävät kokemukset ovat edelleen mukana jossakin alitajunnassa ja vaikuttavat tahtomattani ja tiedostamattani kaikkissa ihmissuhteissa ja sosiaalisissa tilanteissa.
Vaikka kouluajat ovatkin jo menneisyydessä, jättivät ne jälkensä persoonaani niin hyvässä kuin pahassakin mielessä. Kouluaikoina kehittynyt epäluuloinen ja varautunut suhtautuminen muihin ihmisiin on varmasti hankaloittanut niin yksityiselämääni kuin menestymistä työurallanikin.
Moikka vaan,
olipa mielenkiintoista lukea kokemuksistanne. Olen itse hieman nuorempi kolmekymppinen nainen ja juuri kyselin samaa asiaa sisällön löytymisestä elämään tuolla kolmekymppisten ikäryhmäkeskustelussa vai missä se nyt oli.
Olen viime aikoina paljon pohtinut mistä pitkäaikaiset sinkut löytävät sisällön ja onnen elämäänsä. Vaikka minulla onkin ystäviä, harrastuksia ja ihan ok työkin, tuntuu elämä silti usein tyhjältä. Itse en em. asioista ole löytänyt mielestäni tarpeeksi sisältöä elämääni. Sen verran sosiaalinen olen, että kaipaan elämänkumppania vaikka osaan olla yksinkin.
Mistä se onnellisuus, tyytyväisyys ja tunne, että elämälläni on jokin oikea ja minulle merkityksellinen sisältö, löytyy, jos ei ym. asioista?? Jos ei ole kumppania ja omaa pesuetta josta huolehtia? Kertokaa, viisaammat! Varsinkin ONNELLISET ja tyytyväiset pitkän linjan sinkut kertokaa miten osaatte olla tyytyväisiä?
Et tiedä yksinäisyydestä mitään. Itse olen 31 vuotias eikä munulla ole ollut edes ystäviä koska olen ujo ja olen ollut masentuneen 16 vuotta ainakin eikä minulla ole ollut edes kunnollista työpaikkaa ainoa asia mitä elämässäni pelkään on etten koskaan löydä naista joka minua rakastaa ja kunniottaa. Elän vain koska en uskalla itseäni tappaa.