Vihani suomalaisia naisia kohtaan syttyi jo nuorena

Anonyymi-ap

Ennen kuin aloin käyttämään kehon ulkopuolista testosteronia minulla ei ollut lihaksia eikä partaa, jolla olisin voinut peittää heikon leukani, joten sain todella paljon naisilta seksuaalisia torjuntoja. Lisäksi kaljuunnuin jo 16-vuotiaana ja ennen kuin kävin nenäleikkauksessa, niin nenäni näytti aivan banaanilta.

Nuo nuoruuden seksuaaliset torjunnat traumatisoivat minut siinä määrin, että vihaan edelleen suomalaisia naisia, vaikka olen vanhempana onnistunut saamaan pesää.

7

179

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Aina jollain menee paremmin

    • Anonyymi00002

      Luokan kovis?

    • Anonyymi00003

      Lihasten puute on kyllä erittäin suuri epäonni. Ymmärrän hyvin ja varsinkin nykyaikana, kun naiset haluavat enenevässä määrin olla miehiä vahvempia.

      Todellavaikeeta

    • Anonyymi00004

      Harkitsisin vakavasti sitä, että näin joulun aikaan kävisin siinä kaikkein kiireisimpänä ajankohtana ulostamassa Prisman lattialle mielipuolisesti nauraen. Siinä on sitten perusjunteille mietittävää joulupöytään.

      • Anonyymi00005

        Jotain konkreettista päiviteltävää siis kerrankin tai


    • Anonyymi00006

      Olipa koskettava luettavaa. Menisin sinuna suihkuun lohduttamaan itseäni ja sen jälkeen nukkumaan, mutta jos ei luonaa niin kirjoita näitä tunteita ylös

    • Anonyymi00007

      Joo, mulla taitaakin lopulta mennä ihan hyvin..

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      160
      4923
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1489
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1401
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      7
      1129
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      957
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      915
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      150
      810
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      278
      739
    Aihe