Teen mielestäni kotitöitä ihan riittävästi: Siivoan, laitan ruokaa, pesen ikkunoita ja mattoja, mutta avokkeeni ei vaikuta tyytyväiseltä. Hän on äärimmäisen pedantti ihminen, joka ei siedä sokerinmurusia lattialla, jonka mielestä koti on aina sotkuinen ja jonka mielestä pitää siivota päivä siivouksen jälkeenkin, jos tulossa on vieraita.
Mikäs siinä, mutta ikäväksi tilanteen tekee se, että hän on usein ärtyinen sen vuoksi, etten jaa hänen siivouskäsitystään. Minä olen sitä mieltä, että jos mattoon tulee tahra, niin sen voi joskus pestä pois ja jos se ei lähde pois, niin sitten matossa on ja pysyy tahra. Avokkeeni ei tällaiseen suhtautumiseen pysty.
Lisäksi häntä ärsyttää, jos esimerkiksi laitan tiskit likoamaan ja alan sitten katsella TV:tä. Hänelle ei riitä, että tiskaan, vaan hän haluaa, että asiat tehdään heti. Vasta sitten voi pysähtyä ja rentoutua. Ongelma on kuitenkin siinä, että kodista/opinnoista/töistä voi aina löytää jotain, mikä ei ole valmista.
Olisiko jollakulla ehdotuksia siitä, miten tilanteen voi ratkaista? Ärsyttää, kun elämä tuntuu olevan ihmeellistä suorittamista.
Kysymys on kai vähän alla olevan linkin tilanteesta, mutta avokkeeni kyllä tiedostaa itse luonteensa ja kärsii siitä itsekin. Auttaisiko terapia? Onko olemassa jotan tukiryhmiä? Miten hän voisi oppia hyväksymään sen, ettei kaikki voi tulla koskaan valmiiksi?
http://www.cc.jyu.fi/~jlammas/etc/etcfiles/Documents/Pirttihirmu.txt
Mikäs siinä, mutta ikäväksi tilanteen tekee se, että hän on usein ärtyinen sen vuoksi, etten jaa hänen siivouskäsitystään. Minä olen sitä mieltä, että jos mattoon tulee tahra, niin sen voi joskus pestä pois ja jos se ei lähde pois, niin sitten matossa on ja pysyy tahra. Avokkeeni ei tällaiseen suhtautumiseen pysty.
Lisäksi häntä ärsyttää, jos esimerkiksi laitan tiskit likoamaan ja alan sitten katsella TV:tä. Hänelle ei riitä, että tiskaan, vaan hän haluaa, että asiat tehdään heti. Vasta sitten voi pysähtyä ja rentoutua. Ongelma on kuitenkin siinä, että kodista/opinnoista/töistä voi aina löytää jotain, mikä ei ole valmista.
Olisiko jollakulla ehdotuksia siitä, miten tilanteen voi ratkaista? Ärsyttää, kun elämä tuntuu olevan ihmeellistä suorittamista.
Kysymys on kai vähän alla olevan linkin tilanteesta, mutta avokkeeni kyllä tiedostaa itse luonteensa ja kärsii siitä itsekin. Auttaisiko terapia? Onko olemassa jotan tukiryhmiä? Miten hän voisi oppia hyväksymään sen, ettei kaikki voi tulla koskaan valmiiksi?
http://www.cc.jyu.fi/~jlammas/etc/etcfiles/Documents/Pirttihirmu.txt
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olisipa minulla yhtä siisti aviopuoliso. Inhoan epäsiisteyttä, josta puolisoni ei piittaa. Tasan ei käy onnen lahjat!!!!
"Inhoan epäsiisteyttä"
Jossain kuitenkin tulee raja vastaan. Oman siisteyskäsityksen nojalla ei voi vaatia kumppanilta mitä tahansa.
Tuntuu myös, että naiset saavat esittää tällaisia vaatimuksia täysin luontevasti, mutta miehen täytyy kerjätä kaikki hyvä.
Inhoan siivoamista ja tiskaamista ja pyykinpesua jne, mutta nehän on pakko tehdä. Teen, kun alkaa ärsyttämään se sotku. Lapseni ei huomaa mitään, eräänä päivänä sanoin, että nyt se....oon just siivonnu, etkö huomaa, vastaus oli, en!
Siis, kotimme on tarpeeksi siisti meille kummallekin, yleisilme on siistihkö, sanoisinko näin.
Se mikä toiselle on tärkeää, ei toiselle merkkaa mitään. Mun kaveri puunaa kotiaan hulluna, muu perhe ei tee yhtään mitään. Lähetin tuon linkin hänelle.
Siis, kaikki on suhteellista.
Tehkää lista kotitöistä ja mitä kodistanne haluatte, kumpikin oma lista. Sitten vertaatte, ja jos käsitykset on äärireunoilla, aloittakaa neuvottelut, yritätte päästä suht keskelle janaa.
Ja kompromissista ei saa jäkättää. Koti on paikka jossa levätään ja ladataan akkuja. Jokaisella omanlaisensa käsitys asiasta.
Se on kaikkien koti, ei yhden. Siksipä siellä ei saa (saisi) nostaa kättäänkään toista vastaan.
Ja ...rkele! Minakin olen saanut tarpeekseni jatkuvasta "siivoamis-suorittamisesta"...eihan tyo tassa maailmassa tekemalla lopu!!
Luulisi, etta elama on tarkoitettu muuhunkin kuin likatahrojen etsimiseen! ! !
SADISTISTA...SAIRASTA!!!
Yhdyn edelliseen viestiin täysin.
Me ei olla mieheni kanssa mitään siivoushulluja, kerran viikossa molemmat siivoaa yhdessä. Jos kaatuu mehua tms. sohvalle tai matolle, niin tietty yritetään heti puhdistaa se, koska sittenhän se jämähtää siihen. Mut kuitenkin jos ollaan syöty olohuoneessa, niin ne astiat saattaa olla siinä monta päivää ja kun tuota tiskikonettakaan ei ole, ei kyllä huvita eikä kerkiä joka päivä tiskata. Jos on hirveen pikkutarkka, nii johan sitä ei jäis aikaa enää millekään muulle kuin siivoamiselle!
Äiti ja serkku on ihan kauheita siivoushulluja, että ihan ahdistaa. Vaikka meillä ois kaikki siivottu ihan tip top, nii silti ne muka löytää täält jotakin vielä. Lisäksi minun tavaroita löytyy vielä äitiltä, kun kaikki ei mahdu tänne meidän asuntoon. Niin tuo äiti on niin kauhea siivoushullu, että lahjoittaa munkin tavaroita ilmatteeks kirpputorille, ilman mun lupaa. Ja sitten kun kysyn niistä tavaroista missä ne on, nii se puolustulee että se on antanu ne pois kun en käyttäny niit. Vielä silloin kun asuin äidin kanssa, se antoi mun tavaroita tuosta vaan pois. Sitten kun sillä oli hirveä vimma kuskata sitä tavaraa tuonne varastoon, niin ilmankos ei tullu niitä tavaroita käytettyä, kun ne ei ollu saatavilla! Eikä auta vaikka oon sanonu ettei anna mun tavaroita pois, nii ei se vaa jatkaa tota hommaa. Mun pitää äkkii saada mun kaikki tavarat pois sielt niin pian kuin mahdollista, mut ei tänne kämppään mahdu ja sit taas joku on valittamas, ku on sotkusta ku on laatikoita ja muovipusseja täynnä tavaraa, ku ei oo paikkaa jonne niit pistää, mut en haluu niistä luopuakaan. Ois helppoo jos asuis omakotitalos, mut ei oo viel pitkään aikaan mahdollist. Toi meidän varastokin on niin pieni ja vaa kanaverkko siin, nii ei oikeen uskaltais mitään arvokasta sinne pistää. Oon sanonut myös äitille, että tota menoa se huomaa pian, että sen asunto on tyhjä. Ja sit kun joskus sen koira on meillä hoidossa, nii voisinki sanoo et "oho, taisin antaa sun koiran pois, ku ethän sä ees ehtin hoitaa sitä". Koira on sen silmäterä.