Prinsessa avasi paksut, tummansinisestä sametista tehdyt verhot. Ulkona oli aurinkoista ja lumihanki kimmelsi kauniisti. Prinsessa veti syvään henkeä. Tästä tulisi hyvä päivä.
Hän siirtyi eteishalliin. Peilikuvassaan hän näki kauniin, vaaleansinisestä satiinista tehdyn juhla-asunsa. Asun yläosa oli korsettimainen, ja kaula-aukkoa koristi valkoinen tekoturkisreunus. Leveä alaosa oli painava, mutta se keinui mukavasti kävelijänsä askelten tahdissa. Alaosassa oli samanlaista valkoista tekoturkista kuin kaula-aukossa. Heti alaosan tekoturkiksen yläpuolella oli tiheä rivi lasitimantteja, jotka harvenivat vähitellen vyötäröä kohti.
Prinsessa puki ylleen vaaleanpunaisen, pitkän samettitakin. Sen napit olivat valkoisia lasisydämiä, jotka hän pujotti takin toisella puolella oleviin pieniin lenkkeihin. Hän asetti päähänsä paksun, valkoisen, villaisen lierihatun, jonka sisäosa oli valkoista silkkiä. Käsiinsä hän valitsi valkoiset nahkahansikkaat, jotka olivat aivan uudet. Sormia liikutellessa ne tuntuivat vielä hiukan jäykiltä. Jalkansa hän pujotti vaalean lilan värisiin Ugg-saappaisiin, jotka tuntuivat heti ihanan lämpimiltä.
Ulkona tuoksui joulu. Se ei ollut piparkakkujen tai kanelin tuoksu vaan raikas pakkasen tuoksu, johon oli sekoittunut toivoa, odotusta ja aavistus nostalgiaa. Lumi narisi kenkien alla, mutta askel oli kevyt. Metsään johtavalla polulla näkyi jonkun toisen askelia. Prinsessa seurasi niitä. Aurinko suodattui kauniisti suurten kuusien latvojen välistä. Metsässä sieraimiin tulvahti havupuiden tuoksu. Prinsessa sulki silmänsä ja hengitti.
Askeleet tuntuivat niin kevyiltä, että Prinsessa päätti kävellä tänään hieman syvemmälle metsään. Lumi oli tänään kauniimman näköistä kuin koskaan. Aika kului huomaamatta. Pitkän ajan metsässä käveltyään Prinsessa halusi kuitenkin kääntyä takaisin, sillä alkoi hämärtää.
Mutta polkua ei näkynyt enää. Aivan prinsessan takana oli tiheä kuusikko, josta kukaan ei olisi voinut tulla läpi. ”Tämä ei ole mahdollista”, hän ajatteli. ”Juurihan minä kävelin tuosta suunnasta.”
Oikealla puolella näkyi pienempi polku. Hän päätti seurata sitä. Se oli hieman vaikeakulkuisempi ja vaati oksien siirtämistä silmien edestä, mutta ainakin se oli polku. Epämukava tunne hiipi vatsaan. ”En kai ole eksynyt? En voi olla, koska olen niin usein kävellyt tässä metsässä.”
Nyt oli jo hyvin hämärää. Eteen aukeni jäätynyt järvi, jota Prinsessa ei ollut koskaan ennen nähnyt. Hän alkoi itkeä hiljaa. Kyyneleet muuttuivat kylmiksi hänen poskillaan heti, kun ne pääsivät ulos silmistä.
Metsästä kuului rapinaa. Prinsessa oli ihan hiljaa ja odotti. Vähitellen rapina voimistui. Hetken kuluttua pieni hahmo lähestyi Prinsessaa. Se näytti aivan joulutontulta. ”Moi!” hahmo sanoi, ”Kuulin täältä nyyhkytystä. Mä oon Tapio, mutta kaikki sanoo Tapsaksi. Voinko auttaa sua?”
Prinsessa tuijotti olentoa. Tonttuja ei pitäisi olla olemassa. ”En taida löytää tietä kotiin enää. Puhelin jäi sinne, enkä tiedä mihin suuntaan pitäisi lähteä.”
”Kotiinko aiot mennä jouluna?” Tapsa ihmetteli. ”Meillä on täällä järvellä iso joulujuhla aina aattoiltaisin. Etkö ehtisi jäädä iltaa istumaan?”
”Kuulehan. Minulla on kylmä, olen eksyksissä ja hieman paniikissa. Luulenpa, että sinä siinä olet minun ihan oma hallusinaationi”, Prinsessa sanoi päättäväisesti. "Sinä olet samaa sarjaa kuin joulupukit, lohikäärmeet, enkelit, ufot, yksisarviset ja hammaskeijut."
(jatkuu)
Joulusatu Prinsessalle
9
423
Vastaukset
- Anonyymi00001
”Noista kaikista puheen ollen,” Tapsa sanoi rauhallisesti, ”meillä oli Korvatunturilla pientä kapinantynkää, mutta kaikki on ihan hyvin nyt. Niin moni kyllästyi siihen, että joulupukki aina kysyi kaikilta, ovatko nämä olleet kilttejä. Yksi asia johti toiseen, ja päätimme että lahjat jakaa tästä lähtien joka vuosi eri olento. Tänä vuonna se on vedenjumala Ahti.”
”Tämä nyt vähän liian outoa. Haluaisin vain kotiin,” Prinsessa sanoi.
”Odotas, kilautan Ahtille, niin hän voi tiputtaa sinun lahjasi tänne jo nyt.” Tapsalla oli Doro-merkkinen puhelin. Sen äänenvoimakkuus oli niin isolla, että Prinsessa kuuli molempien keskustelijoiden äänen. ”Ehditkö, Ahti, piipahtaa nyt täällä järven luoteenpuoleisella kulmalla? Joo. Joo. Niin. Prinsessa on eksynyt tänne ja haluaisi kotiin. Hän ei halua jäädä iltajuhliin, joten voisitko tuoda hänen lahjansa tänne jo nyt?”
Ahti röyhtäisi puhelimessa. Hän oli juuri syönyt lohta ja sipulisilliä ja siemaissut ison kulauksen olutta. ”Juu! Ei ongelmaa. Pistän pollet valmiiksi ja tulen pian!”
”Kiitos!” Tapsa huikkasi ja asetteli Doron takaisin takkinsa taskuun.
Prinsessa oli epäuskoinen. Hän nipisteli itseään, mutta ei enää erottanut, mikä oli pakkasen nipistelyä ja mikä hänen omaansa. Hän päätti odottaa niin kauan kuin tonttu vielä olisi hänen edessään aidon näköisenä olentona.
Yhtäkkiä tumma taivas alkoi kajastaa turkoosia valoa. ”Katso!” Tapsa sanoi, ”sieltä Ahti jo körötteleekin tänne.”
Valo voimistui. Ilman täytti hitaiden siipien iskujen ääni. Prinsessa ei ollut uskoa silmiään. Kaukana, kirkkaassa turkoosissa valossa näkyi porokulkue, jonka poroilla oli siivet! Kulkue veti perässään venettä, jossa istui joku. Ei, eivät ne olekaan poroja! Ne ovat pegasuksia! Kahdeksan kappaletta valkoista pegasusta, joilla oli turkoosit siivet. Joka siiveniskulla ne levittivät ympärilleen turkoosia, kirkasta valoa.
Ahti istui valkoisessa veneessä, jonka kylkeen oli maalattu mustalla maalilla sanat ”Lahjataxi 2025”. Veneen kylkeen oli takertunut yksi kalan selkäranka ja kaksi pyrstöä.
”Täälläkö se Prinsessa on?” Ahti huusi veneestään. ”Pysähtykäähän, pojat! Jätetään yksi lahja tähän nyt!”
Ahti loikkasi alas veneestä. ”Minulla on sinulle kaulakoru. Teimme tämän yhdessä juuri sinua varten”, Ahti sanoi ja ojensi vaaleanpunaisen, satiinisen sydänrasian Prinsessalle.
Prinsessa avasi rasian. Siellä oli kullanvärinen sydänkaulakoru, jossa oli sarana. ”Mitä siellä on sisällä?” hän kysyi.
”Sisältö on personoitu”, Ahti vastasi, ”ja riippuu aina omistajansa käyttötavasta. Mutta siellä on kompassi ja taskulamppu, joiden avulla löydät kotiin.”
Prinsessan sormet olivat kohmeessa, mutta hän sai pujotettua korun kaulaansa. Ahti ja Tapsa hymyilivät toisilleen vaivihkaa.
”Kiitos! Se on kaunis!” Prinsessa huudahti.
Ahti ja Tapsa läpsäyttivät ylävitosen. ”Nyt löydät kotiin. Me lähdetään kuorruttamaan kinkkua illaksi.”
”Ehkä tässä vaiheessa pitäisi olla huolissaan,” Prinsessa ajatteli. ”Nyt tämä hallusinaatio loppuu.”
(jatkuu)- Anonyymi00002
Ja niin kävi, että Prinsessa ei enää nähnyt Tapsaa, Ahtia, venettä eikä Pegasuksia. Turkoosi valo oli sammunut ja metsässä oli taas pimeää.
Prinsessan rintaa vasten lepäävä koru alkoi lämmetä. Se myös kasvoi hieman suuremmaksi. Prinsessa avasi riipuksen varovasti. Se mitä hän äsken luuli hallusinaatioksi, oli vasta alkua. Tämä oli pahempaa:
Kun riipus aukesi, sieltä tulvi voimakasta vaaleanpunaista valoa. Se oli niin voimakasta, että se värjäsi koko metsän hennon vaaleanpunaiseksi. Riipuksesta lähti lempeää lämpöä, joka ei polttanut, mutta lämmitti juuri sopivasti niin ettei Prinsessa palellut enää. Lumi suli hänen ympäriltään, ja hetkellisesti maa hänen ympärillään tuoksui samalta kuin yleensä huhtikuussa.
Prinsessa katsoi ympärilleen järkyttyneenä. Yhtäkkiä ihan kaikki muuttui hieman läpikuultavaksi! Hän näki, miten pienet hiiret ryömivät lumen alla, oravat torkkuivat puissa kerällä, pöllöt tiirailivat oksilla hiljaa, ja jokaisessa puussa oli pieni kyltti, jossa luki: ”Sori, ollaan lomalla ja kiinni. Avataan vasta toukokuussa.” Prinsessa katsoi kauemmas. Hän näki järven jään alle! Kalat lepäsivät hiljaa ihan lähellä pohjaa ja pulputtivat vettä kiduksistaan. Järven toisella puolella susipariskunta kierteli ympäriinsä ja etsi syömistä. Kaikesta näkyi läpi! Prinsessa katseli omia käsiään. Hän näki miten veri virtasi kohti hänen sormenpäitään luovuttaen samalla happea. Se teki käännöksen ihan sormen päissä ja palasi sitten kohti sydäntä. Oman sydämen lyönnit tuntuivat selkeästi. Prinsessa katsoi tarkasti ja näki kaikkien muidenkin olentojen pulputtavat sydämet!
”Tämä on liikaa!” hän huudahti. ”Nyt haluan kotiin!”
”Riipuksen oikeassa reunassa on kaksi painiketta, joista voit säätää valon voimakkuutta.” Rauhallinen ääni kuului riipuksesta. Prinsessa näpytteli voimakkuutta pienemmälle.
Metsä alkoi näyttää tutummalta ja valo himmeni hieman. Prinsessa huokaisi: ”Mikä tämän lahjan tarkoitus on?”
Riipus vastasi: ”Tämän korun tarkoitus on opettaa sinua olemaan kiltti itsellesi. Joulupukkia vastaan nostettiin kapina, koska hän ei koskaan kysynyt ihmisiltä, ovatko nämä olleet kilttejä itselleen.”
”Mitä se tarkoittaa, että on kiltti itselleen?” Prinsessa kysyi.
”Se tarkoittaa, että katsot itseäsi samalla tavalla kuin näet kaiken muun nyt, tämän riipuksen valon avulla. Asiat soljuvat hiljalleen eteenpäin, olennot rakastavat toisiaan ja tahtovat toisilleen hyvää. Sinunkin pitäisi vain tarkastella itseäsi ilman, että koko ajan mietit, onko jokin asia hyvä vai huono tai oikein vai väärin. Voit vain katsella ja ihailla, miten veri virtaa suonissasi, miten ajatukset rullaavat aivoissasi ja miten sydämesi pulppuaa kauniita tunteita. Välillä se pulppuaa muitakin kuin kauniita tunteita. Mutta kaikki mitä näet ja koet on yhtä ja samaa näytelmää, jossa sinulla on tärkeä rooli. Sinä et ole näytelmän arvostelija vaan ainoastaan oman roolihahmosi ohjaaja. Et voi ohjata itseäsi, jos koko ajan kerrot itsellesi, mitä vikoja olet itsestäsi ja suorituksestasi löytänyt.”
”Mutta eikö se ole itsekästä, jos on itselleen kiltti?” Prinsessa kysyi.
”Katsohan tätä”, riipuksesta kuului.
Riipukseen ilmestyi vanha, ryppyinen nainen, jolla oli silmälasit. Se näytti vihaiselta. ”Kaikenlainen lempeys itseä kohtaan on saatanasta!” nainen selitti silmät leimuten. ”Alkoholilainsäädäntöä täytyy tiukentaa! Elämän täytyy olla kurjaa! Muuten et kelpaa Jeesukselle! Kaikki oman itsen kuuntelu on perkeleen tekosia!”
(jatkuu) - Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:
Ja niin kävi, että Prinsessa ei enää nähnyt Tapsaa, Ahtia, venettä eikä Pegasuksia. Turkoosi valo oli sammunut ja metsässä oli taas pimeää.
Prinsessan rintaa vasten lepäävä koru alkoi lämmetä. Se myös kasvoi hieman suuremmaksi. Prinsessa avasi riipuksen varovasti. Se mitä hän äsken luuli hallusinaatioksi, oli vasta alkua. Tämä oli pahempaa:
Kun riipus aukesi, sieltä tulvi voimakasta vaaleanpunaista valoa. Se oli niin voimakasta, että se värjäsi koko metsän hennon vaaleanpunaiseksi. Riipuksesta lähti lempeää lämpöä, joka ei polttanut, mutta lämmitti juuri sopivasti niin ettei Prinsessa palellut enää. Lumi suli hänen ympäriltään, ja hetkellisesti maa hänen ympärillään tuoksui samalta kuin yleensä huhtikuussa.
Prinsessa katsoi ympärilleen järkyttyneenä. Yhtäkkiä ihan kaikki muuttui hieman läpikuultavaksi! Hän näki, miten pienet hiiret ryömivät lumen alla, oravat torkkuivat puissa kerällä, pöllöt tiirailivat oksilla hiljaa, ja jokaisessa puussa oli pieni kyltti, jossa luki: ”Sori, ollaan lomalla ja kiinni. Avataan vasta toukokuussa.” Prinsessa katsoi kauemmas. Hän näki järven jään alle! Kalat lepäsivät hiljaa ihan lähellä pohjaa ja pulputtivat vettä kiduksistaan. Järven toisella puolella susipariskunta kierteli ympäriinsä ja etsi syömistä. Kaikesta näkyi läpi! Prinsessa katseli omia käsiään. Hän näki miten veri virtasi kohti hänen sormenpäitään luovuttaen samalla happea. Se teki käännöksen ihan sormen päissä ja palasi sitten kohti sydäntä. Oman sydämen lyönnit tuntuivat selkeästi. Prinsessa katsoi tarkasti ja näki kaikkien muidenkin olentojen pulputtavat sydämet!
”Tämä on liikaa!” hän huudahti. ”Nyt haluan kotiin!”
”Riipuksen oikeassa reunassa on kaksi painiketta, joista voit säätää valon voimakkuutta.” Rauhallinen ääni kuului riipuksesta. Prinsessa näpytteli voimakkuutta pienemmälle.
Metsä alkoi näyttää tutummalta ja valo himmeni hieman. Prinsessa huokaisi: ”Mikä tämän lahjan tarkoitus on?”
Riipus vastasi: ”Tämän korun tarkoitus on opettaa sinua olemaan kiltti itsellesi. Joulupukkia vastaan nostettiin kapina, koska hän ei koskaan kysynyt ihmisiltä, ovatko nämä olleet kilttejä itselleen.”
”Mitä se tarkoittaa, että on kiltti itselleen?” Prinsessa kysyi.
”Se tarkoittaa, että katsot itseäsi samalla tavalla kuin näet kaiken muun nyt, tämän riipuksen valon avulla. Asiat soljuvat hiljalleen eteenpäin, olennot rakastavat toisiaan ja tahtovat toisilleen hyvää. Sinunkin pitäisi vain tarkastella itseäsi ilman, että koko ajan mietit, onko jokin asia hyvä vai huono tai oikein vai väärin. Voit vain katsella ja ihailla, miten veri virtaa suonissasi, miten ajatukset rullaavat aivoissasi ja miten sydämesi pulppuaa kauniita tunteita. Välillä se pulppuaa muitakin kuin kauniita tunteita. Mutta kaikki mitä näet ja koet on yhtä ja samaa näytelmää, jossa sinulla on tärkeä rooli. Sinä et ole näytelmän arvostelija vaan ainoastaan oman roolihahmosi ohjaaja. Et voi ohjata itseäsi, jos koko ajan kerrot itsellesi, mitä vikoja olet itsestäsi ja suorituksestasi löytänyt.”
”Mutta eikö se ole itsekästä, jos on itselleen kiltti?” Prinsessa kysyi.
”Katsohan tätä”, riipuksesta kuului.
Riipukseen ilmestyi vanha, ryppyinen nainen, jolla oli silmälasit. Se näytti vihaiselta. ”Kaikenlainen lempeys itseä kohtaan on saatanasta!” nainen selitti silmät leimuten. ”Alkoholilainsäädäntöä täytyy tiukentaa! Elämän täytyy olla kurjaa! Muuten et kelpaa Jeesukselle! Kaikki oman itsen kuuntelu on perkeleen tekosia!”
(jatkuu)”Kamalaa”, Prinsessa vastasi. ”En halua nähdä tuota enää ikinä. Voitko kertoa algoritmeillesi, etten halua nähdä noita videoita?”
”Kyllä se sopii”, riipus vastasi.
”Miten pääsen kotiin?” Prinsessa kysyi. ”Ahti sanoi, että tässä riipuksessa on kompassi.”
”Odotahan”, riipus sanoi. ”Avaa minua vähän enemmän.”
Prinsessa avasi riipusta enemmän. Vaaleanpunaista valoa tulvi riipuksesta taas niin paljon, että koko metsä muuttui valaistuksi. Lämpö tulvahti Prinsessan ympärille.
”Katsohan nyt ympärillesi”, riipus ohjeisti.
Prinsessa kääntyi varovasti.
”Tuolla se on!” hän huudahti. Kaukana, kolmen metsän takana näkyi Prinsessan koti. Häntä nauratti, sillä puut olivat läpinäkyviä, ja koti näkyi niin selvästi, että näytti kuin se olisi ollut vain muutaman kymmenen metrin päässä.
Prinsessa katsoi tarkemmin. Maa hänen edessään alkoi kimmeltää. Se oli kirkkaan vihreää kimallusta, kuin glitteriä. Kimallus teki pienen pyörteen. Se alkoi tanssia. Se keinahteli puolelta toiselle iloisen näköisenä ja lähti pois päin Prinsessasta. Lähtiessään se jätti jälkeensä kimaltavan, vihreän polun. Prinsessa seurasi kimalletta katseellaan. Se tanssi kohti Prinsessan kotia! ”Jos seuraan tuota vihreää kimallusta, löydän takaisin kotiin!”
Prinsessa huokaisi helpottuneena ja ilahtuneena. Hän silitti rinnallaan lepäävää riipusta ja kuiskasi: ”Kiitos.” Väsyneet askeleet aloittivat matkan pitkin vihreää, kimaltavaa polkua.
Riipuksesta alkoi kuulua musiikkia. ”Odota!” Prinsessa huudahti. ”Minä tunnen tämän laulun! Mikä tämä on? En ole koskaan kuullut tätä, siitä olen varma, mutta minä TUNNEN tämän melodian ja tämän rytmin! Miten se on mahdollista!?”
Riipus vastasi rauhallisesti: ”Tämä riipus on tehty sinua varten. Tämä laulu on tehty sinua varten. Tietysti sinä tunnistat sen.”
Prinsessa kulki koko matkan tuota laulua kuunnellen, ja ihaillen vaaleanpunaisiksi valaistuja, läpinäkyviä puita ja vihreää kimallusta, joka näytti tien kotiin. Koko ajan hän näki lähenevän kotinsa. Olo ei tuntunut enää eksyneeltä.
Kun Prinsessa avasi ulko-ovensa, hän kysyi riipukselta: ”Onko muillakin tällaisia riipuksia?”
”Kyllä”, riipuksesta kuului, ”mutta moni pitää riipusta kiinni. Katso tarkasti ihmisten riipuksia. Jos ihmisen ympärillä hehkuu tämä sama vaaleanpunainen valo, jonka nyt näet, ihminen on raottanut riipustaan. Silloin voit vaikka jutella hänelle riipuksesta ja sen ominaisuuksista. Mutta jos riipus on aina ollut kiinni, ihminen näkee vain sen, mitä sinä näit, kun jouduit eksyksiin. Sellaiset ihmiset pitävät riipuksen voimaa hölynpölynä.”
”Ja sitten on tuo”, riipus jatkoi hihittäen ja osoitti Prinsessan sohvalle.
Prinsessa katsoi sohvaa. Hänen kissansa lepäsi sohvalla rennosti selällään, sekä etu- että takajalat pitkiksi ojennettuina. Kissa hehkui niin syvää vaaleanpunaista väriä, että sitä ihan pulppusi kissan sydämestä. Kissan kaulassa roikkui kullanvärinen sydänriipus, jonka sarana oli avattu niin auki, että näytti kuin kaulassa olisi ollut kaksi riipusta vierekkäin.
”Kiitos”, Prinsessa kuiskasi hiljaa.
”Hyvää joulua sinulle, riipus! Hyvää joulua koko kolmen metsän takaisen järven juhlaväelle, kissalleni, ja ennen kaikkea minulle itselleni, jolle lupaan tästä lähtien olla tosi, tosi kiltti.”
(Loppu)
- Anonyymi00004
Ei ees seksii.
- Anonyymi00006
Tähän ei tarvinnut sitä.
Tää oli jotain paljon parempaa.
<3
- Anonyymi00007
Kiitos tästä aloituksesta!!!!
Tuollainen riipus olis ihana lahja,
eikä tarttis olla mitään taikavoimia siinä.
Mutta riipustakin parempi lahja
olisi puhelu taikka viesti joltain äärettömän tärkeältä joka on jossain muualla.
Vaikka siinä viestissä olisi ainoastaan ihan
perus höpötystä eikä mitään sen ihmeelisempää,
se merkitsisi enemmän ku voi kuvitellakaan.
Sellaisessa olisi taikavoimiakin.
Oli tässä aloituksessakin taikaa 🎄 - Anonyymi00008
Moi!
🎄 - Anonyymi00009
Kiitos tästä joululahjasta❣️ Ahti ei suo antejaan tänne🤷♀️
- Anonyymi00010
Kaunis, opettavainen, monitasoinen, rakentavaa rakkautta täynnä. Hyvää yötä! ❤️
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 30826948
Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?482304- 2011640
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1541570Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien371477- 341331
- 1221018
Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30932Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex94893Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit
Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t81830