Lapsi mukaan matkalle?

Onko normaalia jättää 5-vuotias lapsi kuukaudeksi hoitoon vanhempien lomamatkan ajaksi?
Useimmat kai ottavat lapsen tai montakin lasta mukaan?
Tässä tapauksessa vanhemmat kierteli autolla Englannissa ja lapsi jäi 75 v isoäidin luokse. Onko kuukausi hoidossa liian pitkä aika noin pienelle? Mitä mieltä olette?
6244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ehdottomasti liian pitkä aika,viisivuotiaalle.Puhun kokemuksesta,kun olin viiden.

1Äänestä

On todellakin liian pitkä aika jäädä tuon ikäisen mummon hoitoon! Kun lapseni olivat pieniä, he olivat joskus viikonlopun ajan äitini luona.

1Äänestä

Sehän nyt riippuu täysin olosuhteista, kuten esimerkiksi siitä kuinka läheinen se isoäiti on. Paremmin kuitenkin ymmärtäisin sen, että kouluikäinen jää hoitoon, sillä heillä on se koulu. Viisivuotias nyt kulkee vielä mukana ilman tuollaisia ongelmia.

1Äänestä

No olivatko kyseiset vanhemmat valmiita vanhemmiksi edes tehdään lapsi ja jätetään se pitkäksi aikaa jonkun toisen hoidettavaksi muutama päivä silloin tällöin ny vie on ymmärrettävää toisinaan vanhemmatkin saattaa tarvita hermolomaa lapsestaankin

1Äänestä

Emme hetkeäkään edes harkinneet lastemme tarjoamista anopin hoidettavaksi.
Poika 4v ja tyttö 5 täyttänyt. Molemmat oli oppineet tavoille.
Ensimmäinen matkamme oli auto -soputeltta reisu Tukholma, elukkapuisto, retkeilymaja, Göteborg, fredrikshamn, Ja Jyllantia muutama päivä telttaillen.
Kävimme jossakin linnassa ja Legolandissa. Kaksi yhden hinnalla laitteet. Poika oli ikäisekseen isokasvuinen ja tanakka ( ei lihava ). Oli harrastanut painia pari vuotta. Luontainen liikkuja. Esimerkiksi alle vuoden ikäisenä kiipesi ilman apuvälineitä tiskipöydälle ja tyhjensi osa kuivauskaapin sisällöstä keittiön lattialle.
Tietenkin ruokahuolto ja leiriytyminen ajoissa olivat tärkeitä.
Seuraavina kesinä otimme penskat opettajan luvalla, keväisin pois koulusta viikon verran etukäteen välttääksemme pahemmat ruuhkat Keski- ja Etelä-Euroopan teillä.
Siirryimme käyttämään leirintäalueiden kiinteiden asuntovaunujen vuokrausta ja joskus mökkejä ollessamme pitempään samalla paikalla. Erityisesti mieleen on jääny Buda-Pest.
Kävimme näyttämässä Venetsian, Pisan ja Rooman. Viikko meni Ranskan Rivieralla Mentonissa. Siellä rannan vuoksi ja teltassa kustannussyistä.
Alpeilla ilmeni poikamme taipumus matkapahoinvointiin.
Murrosiässä penskamme ryhtyivät matkustelemaan keskenään. Poika joutui aloittamaan parra ajon 14 ikäisenä. Vaimon puolen ukki oli puolitataari.
Poika oli 12 v kun olimme kuukauden Espanjassa. Mukana oli 600gr:n kumikiekko jota poitsu heitteli aamupäivisin autiolla tivolikentällä.
Lastenlapset ovat nyt samassa asemassa mutta matkustavat varakkaammin. Etukäteen varatut majoitukset eikä mitään leirintäalueiden tönöjä eikä yksityisten kammmareita.
Missään aiheessa heille tuskin on edes käynyt mielessäkään penskojen tarjoamista kummankaan puolen vanhemmille vaikka olisimme toki ottaneet ilolla huostaamme.

Äänestä

On ehdottomasti liian pitkä aika ja isoäiti on jo aika ikäkäs. Meille ei tullut mieleenkään lähetä lomalle ulkomaille ilman lapsia. Kerran olimme mieheni kanssa kahdestaan viikonlopun laivaristeilyn ajan, muuten aina lapset mukanan reissussa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko normaalia jättää 5-vuotias lapsi kuukaudeksi hoitoon vanhempien lomamatkan ajaksi?
Useimmat kai ottavat lapsen tai montakin lasta mukaan?
Tässä tapauksessa vanhemmat kierteli autolla Englannissa ja lapsi jäi 75 v isoäidin luokse. Onko kuukausi hoidossa liian pitkä aika noin pienelle? Mitä mieltä olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu