Eka meni kiinni joten osa 2
Skitsofrenian lääkkeetön hoito osa 2
Anonyymi-ap
7492323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 749
Vanhimmat
ketju suljettiin heti kun yrittää neuvoa.
Moderointi on vähän hassua. Vai olisko joku max määrä vastauksia ja tekoäly
Tämä lienee lähempänä totuutta.
Vähän random kyllä joskus
Totuus edelleen sama. Skitsofreniaa tulee hoitaa lääkkein koska vain siten saavutetaan haluttu hoitotulos
Riippuu mikä on haluttu hoitotulos? Musta lääkkeitä annetaan liian helposti eikä tutkita välttämättä kunnolla muita mahdollisia ongelmia potilaalla
Onko se haluttu hoitotulos ylilihava diabetesta sairastava lamaantunut ihminen, joka nukkuu suurimman osan vuorokaudessa? Neuroleptit on sedatoivia lääkkeitä eli niitä on alunperin käytetty nukutuksessa. Niitä sitten syötetään skitsofrenian harhoihin joihin ne ei edes auta. Moni skitsofreenikko joutuu lääkkeistä huolimatta hoitoon yhä uudestaan.
Niin vai onko se vanha kunnon seinähullu, joka pitää kahlita jonnekkin, ettei aiheuta tuhoa ympärilleen. Pitäisikö ihmisiltä poistaa se mahdollisuus, että he kokeilevat sedatoivia lääkkeitä vaan laitetaan heidät suoraan johonkin vankilaa muistuttavaan laitokseen missä ruokalan täti jakaa ruokaa mellakkakilpien ja pamppujen kanssa?
Omasta mielestäni ei, mutta sairaan ihmisen aivoituksista en ole läheskään niin varma.
Monella tosiaan pahat haittavaikutkset mut osalla ne kyllä toimii. Mun kavereissa on jokunen millä skitsoaffektiivinen häiriö johon noi toimii. Väsymys kyll selkeä mut toisaalta annokset on maltillisia
Skitsoaffektiivinen häiriö ei ole sama kuin skitsofrenia.
Se on jonkinlainen skitsofrenian ja maanisdepressiivisyyden välimuoto. Eli siinä voi olla harhaisuutta, psykoottisuutta, sekä myös mielialan vaihtelua maniasta masennukseen.
Joskus olen jostain lukenut, että skitsoaffektiivinen olisi hankalampi hoitaa kuin skitsofrenia, mene ja tiedä, miten on oikeasti.
Itsellänikin on skitsoaffektiivinen diagnosoitu jo kymmeniä vuosia sitten, ilman oireita on mennyt jo vuosikausia. En enää käytä lääkkeitäkään.
Miten niin, mikä on haluttu hoitotulos ?
Eiköhän ihan yleisesti haluta, että ihmiset olisivat mahdollisimman hyvässä kunnossa ?
Mielisairas tarvitsee lääkehoitoa
Vartijoilla on pamppu, se auttaa muistamaan lääkkeenottoajan
Sairaaloissa ei ole vartijoita, siellä on hoitajia. Eikä heillä ole pamppuja.
Kaasusumuttimia on
https://oikeusasiamies.fi/-/kaasusumuttimen-kaytto-nuorisopsykiatrian-osastolla-1
https://yle.fi/a/3-5354791
Jääskeläinen haluaa myös selvityksen siitä, onko vartijoiden käyttö kaikilta osin laillista. Sairaala on ostanut jo vuodesta 2002 lähtien turvallisuuspalveluja yksityiseltä yritykseltä.
Vartijoita käytetään vartioinnin lisäksi muun muassa vaarallisten potilaiden saattamisessa ja henkilökunnan avustamisessa ruokailun, suihkutusten ja ulkoilun yhteydessä. Vartijat pysyttelevät näissä tehtävissä yleensä sivummalla eivätkä tartu potilaisiin.
Kyllähän tuon ymmärtää, jos kyseessä on oikeasti vaarallinen potilas.
Mutta mieti minkälaista lahjakkuutta tarvitaan, että pääsee osastolle jossa on kasusumuttimia. Meinaan että ihan jokainen uhrituja ei siihen pysty, vaan siihen pitää jo ihan oikeasti yrittää.
Eli vartijoita ei ole vaan hoitajia
mutta sitten kuitenkin on
Hoitajat ovat hoitajia, eikä heillä automaattisesti ole voimankäyttökoulutuksia, tai lupia. Pitää oikeasti olla "lahjakas" että pääsee sellaiselle kriminaalipsykologian osastolle jossa tällaisia asioita löytyy.
Siksi hoitoalalla käytetään yleisesti vartioita, joilla on kokemusta ja koulutusta voimankäyttöön.
Voit itse testata miten systeemi toimii kun menet riehumaan päivystykseen. Voit sitten jälkikäteen vaikka valittaa oikeusasiamiehelle, kuinka herkkiä tunteitasi on loukattu, kun et saa vapaasti vahingoittaa muita.
Eli vartijoita ei ole vaan hoitajia
mutta sitten kuitenkin on
Siis mitä et ymmärtänyt? Sitäkö, että meillä on erilaisia osastoja vai sitä, että teoilla on seuraus, vaikka itse olisi niin sairas, ettei niitä ymmärrä?
Meillä on suomessa olemassa hyvin erilaisia osastoja ja yksiköitä hyvin erilaisille potilaille.
Meillä on hyvin aloittelijaystävällisiä yksiköitä, tai osastoja jossa pullantuoksuiset hoitajatädit antaa pari päivää rakkautta ja supstraalia, ja ehkä kertoo miten bussi lippu ostetaan. ja ihminen saattaa olla tällä autettu, ja palaa entistä ehompana omaan elämäänsä.
Toisessa ääripäässä on ne osastot minne kirvesmurhaajat pistetään. Siellä ei pulla tuoksu, eikä juoda lasisista laseista.
Siitä vaan lakialotetta tekemään, että osastoille pitää saada kamerat.
Olen ollut oikeuspsykiatrisena potilaana, mutta omasta mielestäni olin kyllä kaikkea muuta kuin " lahjakas ". Oppia ikä kaikki.
Sun kannattaa nyt päättää ihan ensin uskotko itse omaan kertomukseesi vartijattomuudesta
Sairaalan osastoilla on hoitajia. Jopa oikeuspsykiatrisessa sairaalassa on osastoilla hoitajat.
Vanki(mieli)sairaalassa varmaankin on vankilan vartijoita, mutta sielläkin myös hoitajia.
Vartijoita on vankiloissa, joukkoliikenteessä, asemilla, terveydenhuollon tiloissa auloissa, ym.
Kuka sekoittaa toisten puhelimet botilla?
Niin, miksi skitsofreenikon lääkkeetön hoito ei tahdo onnistua?
Lääkkeettömät menetelmät eivät pysty korjaamaan itse biologista perustaa tai pysäyttämään akuuttia psykoottista episodea samalla tavalla kuin lääkkeet, jotka tasapainottavat aivojen kemiaa.
Koska sitäei edes tarjota niin kokemusta ei oo
Skitsofreniassa ei puheet auta.
Netissä on lukuisia kertomuksia kuinka ns skitsofrenian oireet on parantunut ketoruokavaliolla. Se perustuu psykiatri chris palmerin oppeihin esim mitokondrioiden toiminnan parantamisesta. Psyykenlääkkeet voi vaurioittaa niitä.
https://youtu.be/ej8MvCdg4NE?si=weEE23Q4vLA4Jipr
On myös tarinoita siitä miten skitsofrenia todellisuudessa on aineiden aiheuttamaa (psyykenlääkkeet, päihteet) ja olo korjaantuu aineet lopettamalla. Sitä on syytä epäillä jos skitsof alkaa poikkeuksellisen myöhään ja päihteiden myötä. Vastako tulee sekasotku kun mukana on psyykenlääkkeet.
Aineet kannattaa lopettaa hyberbolisesti asteittain ja hitaasti. Joskus psyykenlääkkeet aiheuttaa psykooseja esim vieroituksessa kun uni häiriintyy tai manian kautta tai muuten päätä sotkemalla.
Olen törmännyt myös tarinoihin siitä että skitsofrenia on todellisuudessa lapsuuden trauma ja oireet hellittää traumatyöskentelyllä.
Ihmisaivot voi olla paljon paremmat kapasiteetiltaan ratkoa ongelmia mitä psykiatria antaa olettaa. Meillä on itsereflektiokykyä monilla reflektoida oma oloa ja ratkoa oireita ilman pillereitä. Hermoston tasoittaminen esim traumatyöskentelyllä voi vähentää hermoston hälytystilaa mikä voi vähentää ahdistusta. Myös kykyä oppia tunnetyöskentelyä. moniääniset yhdistyksessä opetellaan elämään äänien kanssa. Se mikä joskus on psykoosi voi muuttua ihan normaaleiksi ajatusrakenteiksi ajan saatossa ihan lähtien ajattelusta : onko tämä ajatus oikeasti totta. Jos kokeilee lääkkeetöntä elämää on hyötyä holistisesta lähestymistavasta.
Koska psykiatria ei usein tutki sairauksiaan biologisesti todentamalla, voi miettiä sitä onko henkilöllä ylipäätään skitsofrenia ja mitä se edes tarkoittaa.
Lääkkeet ei tasapainota mitään aivojen kemiaa vaan usein sotkevat sitä. Se näkyy haittavaikutuksina joka antipsykooteissa voi näktä akatisiana, pakkoliikkrinä ja muuns. Aivot alkaa reaktiona aineeseen esim lisäämään dopamiinireseptorien määrää niiden salpauksen myötä. Reseptorit
voi herkistyä aineilla veivauksen myötä.
Kyse on psykoaktiivisista aineista.
Silloin on kyseenalaista tasapainotetaanko mitään. Tasapainottamista on esim insuliinihoito, mutta ei psykoaktiivinen fyysistä riippuvuutta aikaansaava vieroitusoireita puhksiseva aine, johon voi sisältyä ilmiö supersensitivity psychosis josta suosittelen lukemaan
Toki jotain oireita voidaan hoitaa mutta mekanismi ei tasapainota aivokemioita
Omalla kohdalla oli kokemus että psyykenlääkkeet lisäsi sekavuutta, leikkasi tunteita, aiheutti sedaatiota ja vähensi kapasiteettia korkeamman tason ajatteluun ja tunneprosessointiin. Minulla oli tunne etten voi ajatella mikä itsessään aiheutti pahaa oloa. Puhun etenkin psykoosilääkkristä. Kaikki nämä ovat erittäin tärkeitä terapiassa ja aidosti tunnekäsittelyssä. En näe psykoosilääkkeitä tarpeelliseksi. Minulla oli muutaman kuukauden psyykenlääkevietoituksesta ja lääkekokeilun aikaisista haitoista puhjennut psykoosi.
Olen elänyt 10 v ilman psykoosia ja purkanut lääkkeet. Siispä uskon että minulla on jotain näkemystä ihmisaivojen kapasiteettiin liittyen ilman aineita ratkoa ongelmia. Mitään aivokemioita lääkkeet ei tasoita vaan sotkee elimistön luontaista homeostaasia. Oireita ne voi hoitaa. Joskus hinnan kanssa
Jos pitäisi hoitaa ns biologista perustaa mt häiriöissä lääkkeettömästi kuten psykoosissa lähtisin autonomisen hermoston tasapainottamisharjoitteista (traumainformoitu näkrmys) , unen tukemisesta, stressinhallinnasta, säännöllisestä rytmistä (luonnonvalo säätelee monia asioita kehossa), tunnekäsittelytaitojen kehittämisestä. Aivoterveyden tukemisesta elintavoilla. Päihteettömyydestä. Sen ymmärtämisestä miten pienetkin asiat voi vaikuttaa mielenterveyteen lähtien liiasta kofeiinista.
Hyvä terveys ja aivoterveys ja autonomisen hermoston tukeminen = parempi olo. Kun hermosto ei ole hälytystilassa paranoiakin vähenee.
Autonominen hermosto on niin monimutkainen laitos että sen tasapainottaminen vaatii jo erikoisosaamista.
Maallikot saa vaan entistä epätaspainosempaan kuntoon huuhaa hoidoilla.
Autonominen hermosto on käsittääkseni sama kuin tahdosta riippumaton hermosto.
Minulle tuli ilmeisimmin psyykenlääkkeiden käytön seurauksena polyneuropatia, monihermosairaus, joka on tuon autonomisen hermoston häiriö.
Polyneuropatian kanssa eläminen on aikamoista tasapainottelua.
No ei tosiaankaan ole mitään ydinfysiikkaa tasoittaa autonomisen hermoston toimintaa ts aktivoida lepohermostoa jos hermosto on jumittunut esim ylivireyteen. Voit aloittaa vaikka googlaamalla restorative yoga tai vagus nerve activation. Samantyylisiä harjoitteita tehdään esim psykofyysisessä fysioterapiassa.
Toki se ei paranna esim dysautonomiaa tai neuropatiaa jos jollakin sellainen on tullut esim juuri psyykenlääkekäytön takia mutta voi olla silti hyödyllistä.
Ite olen sitä mieltä et lääkkeet auttaa osalle. Aivoissa se vika on eri syistä. Mut olen myös koska itelläkin oli väärä diagnoosi eli skitsofrenia ekana sitä mieltä että moni skitsofreniaa sairastava on oikeesti jotain muuta tai kombinaatio eri asioita.
Vaikka moneen onkin lääkkeet hoito ja ne auttaa riippuen yksilöstä näkisitin eri terapiat tärkeänä. Niitä pitäisi tarjota enemmän ja samoin jotain kuntouttavaa toimintaa aktiivisesti
Internettiin mahtuu paljon tarinoita. Varsinkin jos aina samat viisi ihmistä sinne niitä joka päivä kirjoittaa, niin kuin suoli 24 palstalla.
Keto ruokavalion vaikutus mielenterveyteen ja erityisesti skitsofreniaan on kiinnostava, mutta siitä ei ole vielä läheskään riittävästi tutkimustuloksia. Toistaiseksi ei edes tiedetä, että voisiko ketoruokavalio vaikuttaa itse skitsofreniaan, vai ainoastaan välillisesti metaboliseen oireyhtymään, joka voi tulla raskaasta lääkityksestä. Toivottavasti vielä joku päivä saamme tarkempia tuloksia ja käytännön kokemuksia keto ruokavaliosta.
Mitä muihin väittieiin tulee, niin suurin ongelma lienee juuri se, ettei se sairas mieli pysty aina terveellä tavalla itsereflektoimaan itseään.
Mitä sairaampi mieli, niin sitä hauskempia selityksiä se kehittelee, että mistä se sairaus alkaa, ja mihin se loppuu.
Ehkä helpoin tapa erottaa skitsofreenikko terveestä ihmisestä onkin juuri se, ettei terveellä ihmisellä ole tätä tarvetta selitellä tai syytellä muita omista ongelmistaan.
Oletko koskaan kysynyt omahoitajalta, miksi sinulle ei ole tarjottu niitä kaikkia lukuisia lääkkeettömiä hoitoja?
Se perustaa taistele ja pakene-reaktion lamaamiseen ja parasympaattisen hermoston haaran toiminnan vahvistamiseen. Autonomisen hermoston tasapainottaminen esim traumojen myötä vaatii jatkuvaa työstöä. Yksi vaihtoehto on psykofyysinen terapia mutta myös kotona voi kokeilla samantyylisiä harjoitteita. Trauma informed yoga ja restorative yoga on yksi yhteen psykofyysisen terapian harjoitteiden kanssa. Youtube on tuollaisia videoita pullollaan.
Yksi asia minkä uskon olevan hyödyllinen on meditaatio mikä yksinkertaisimmillaan on siis ajatuksista irti päästämistä. Uskon että ns skitsofreenikollakin voi olla se sisäinen reflektoija sisällä joka voi päättää olla takertumatta tunnetiloihin tai ajatuksiin. Omia ajatuksia voi ajatella ulkoapäin kuin filminä mitä katsoo elokuvateatterissa. Ajatukset tulee ja menee. Kaikkeen ei tarvi takertua. Meditointia voi olla myös huomion suuntaaminen aisteihin esim miltä maa tuntuu jalkojen alla, miltä lankakerä tuntuu käsissä jne. Tällöin huomiota opetellaan siirtämään ja omia ajatuksia rauhoittamaan.
Aktiivipsykoosissa tuo toki voi olla hankalaa.
Oma kokemukseni oli että psykoosiajatukset haihtui yhtälailla ilman lääkkeitä. Niissä lääkkeissä ei ollut mitään mikä olisi itselkäni poistanut sekavuutta.
Neuroplastisuudrn vuoksi omien ajattelumallien muuttaminen ON mahdollista. Psykoosiajatukset muistona psykoosista (esim joku pelko) saattoi tulla ahdistavina muistoina ja tunnetiloina johon voi reagoida niin että no ok, ajatukset tulee ja menee. Tarttumatta niihin. Ajan kanssa hoksaa että ahaa ei tuo ole merkityksellinen ja sen korvaa muut ajatukset.
Ketoruokavalion sijaan voi myös kokeilla aivoterveyden tukemista muillakin ruokavaliotyypeillä ja pyrkiä esim tulehdusta laskevaan aivoterveysruokavalioon. Tyyliin oliiviöljy, kala pari kertaa vk, paljon vihanneksia, juureksia, hedelmiä, marjoja(min noitakasviksia jne 500 g pvä) täysjyväviljoja kohtuudella (joillekin ei sovi gluteeni koska se voi lisätä suolisto-ongelmia ja sitä kautta aivojen ongelmia), fermentoituja juttuja, kunnon tummaa suklaata, liha (täynnä aminohappoja miksi sen syönti voi olla hyödyllistä mutta prosessoimattomana), kala, kana, palkokasvit, maustamattomat hapanmaitotuotteet, sokerin vähennys, pähkinät, voi ja maustamaton kookosöljy paistamisessa jne. Rasvat voivat härskiintyä ja hapettua kun niitä kuumennetaan ja muuttua epäterveellisimmiksi.
Kannattaa googlata etenkin aivoterveellisiä juttuja. Suomalaiset saa liian vähän foolihappoa ja sen saantiin ruokavaliosta kannattaa satsata (esim naudan maksa joskus ja tummanvihreät rehut kuten parsakaali). Lisäravinteista d vitamiini on hyödyllinen,ehkä kalaöljy. Magnesiumia voi käyttää hermoston rauhoittamisessa lisäravinteena. Lisäravinteilla liikakikkailu ei ole tarpeen eikä välttämättä hyödyksikään jos elintavat on kunnossa ellei ole todettu oikeasti jotain puutostilaa tai tiedä mitä tekee.
Itse en ole kokenut ketoa välttämättömänä oman olon parantamisessa mutta uskon että solujen energiantuotannon tukeminen on a ja o eikä psykiatria ole kiinnostunut esim mitokondrioiden toiminnan tukemisesta koska psyykenlääkkeet on enemmän toksisia niille. Niiden toiminnan häiriöityminen on yhteydessä moniin sairauksiin.
Oikea ruokavalio tukee aivoterveyttä.
Siispä, holistinen hoito mt asioissa on asia minkä uskon toimivan oman kokemukseni mukaan poikkeuksellisen hyvin
Se lähtee:
1. Päivärytmi. Yksinkertaisimmillaan syöminen nukkuminen ja liikkuminen suht samassa rytmissä joka päivä
2. Kävelyä päivään - terveellistä aivoille ja toimintakyvylle
3. Autonomisen hermoston tasaamisen harjoitteita mielellään usemman kerran päivässä
4. Unta tukee se että välttelee illalla sinivaloa. Sitä tulee esim älylaitteista ja se voi sotkea esim melatoniinin tuotantoa. Unen tukeminen on yksi tärkeimpiä asioita. Parantuesaani huomasin että aloin näheä unia enemmän ja palautua paremmin. Yksi teoriani on että psykoosi on häiriö unen rakenteissa minkä seurauksena sekavuus kasvaa päivällä, esim psykoosini oli suorasti yhteydessä unettomuuteen minkä psyykenlääkevietoitus laukaisi
5. Toimintakyky kohenee yksinkertaisilla asioilla kuten esim juuri päivärytmillä. Ruoanlaitto on myös hyödyllistä monessa suhteessa toimintakyvyn parantamiselle - esim reseptien miettiminen, kaupassa käynti, ruoanlaitto jne.
Anteeksi autonomisen hermoston tukemisrn harjoitteita useamman kerran viikossa. Ei päivässä. Toki joku pieni hetki silloin tällöin esim ihan rauhassa hengittämistäkin ja siihen pienen liikkeen yhdistämistä (kädet ylös ja hengitys sisään, kädet alas ja hengitys ulos) joskus aina voi auttaa myös.
Ja siis toki on olemassa monia asioita millä vaikuttaa mielenterveyteen muitakin. Moni asia vaikuttaa mielenterveyteen lähtien siitä onko ihmissuhteita ja millaisia ihmissuhteita on (aboin dialogi huomioi sosiaalisen ulottuvuuden) , onko raha-asiat balanssissa, mitä stressitekijöitä on, onko riippuvuuksia, onko elämässä merkityksellisyyttä, mikä itsekäsitys on, millainen se oma dialogi pään sisällä on (esim voisiko sitä vaihtaa positiivisemmaksi jos esim syyttelee itseään), onko voimakkaita tunteita kuten häpeä, pettymyksiä ihmissuhteissa(uskon että ne harhat mitkä ilmenee skitsofreniassa voi olla esim monesti trauman ilmentymiä, tai esim pettymyksiä ihmisiin, asioita mitkä on aiheuttaneet ahdistusta joskus kovasti). Psykoosi voi olla mielen tapa heittää joku ihan uusi todellisuus minkä ihminen päässä rakentaa jos on kohdannut esim jotain tosi traumaattista minkä reaktiona rakentaa ns toisen todellisuuden koska ei voi kohdata sitä oikeaa todellisuutta). Tällaiset asiat vaatii huomiota ja monet käsittelee tällaisia terapiassa. Terapia ei tosin ratkaise kaikkea elämässä mutta voi antaa työkaluja.
En suostu typistämään mielen reaktioita ikinä pelkäksi joksikin aivokemian häiriöksi tai genetiikaksi. Paljon pystyy tekemään olonsa eteen ja psykiatriassa usein korostuu tarpeettoman paljon heidän biologiset hoitokeinot.
Skitsofrenia on kyllä vihon viimeinen sairaus mitä lähdetään omin niksein parantamaan.
Ei kait se kovin kummoinen juttu ole.
Taustasyyt hoitaa pois.Sillä on moni päässyt oireettomaksi.
Moni ja moni. Suurinosa ei kotikonstein tokene.
No sairauden tunnottomat tuskin edes yrittää.
Eikö niitäkin ole aika paljon.
Lähteestä riippuen jonkinlaista sairaudentunnottomuutta kokee noin 50% - 80% skitsofreenikoista. Se on siis yksi skitsofrenian yleisimmistä ja syvimmistä oireista.
Se ei ole sitä, etteikö ihminen "Myöntäisi olevansa sairas" vaan se on sitä, ettei he tiedä, mitä ongelmia sairaus aiheuttaa heissä ja ympäristössä.
Toisaalta ne ei myöskään koe olevansa sairaita. Olin mäkin sairaudentunnoton koska en kokenu ikinä olevani ns. pois tästä maailmasta kuten lääkärit aina luuli. Dissosiaatio on helppo luulla psykoottiseksi oireeksi
Mistä ajattelet itse dissosiaatiosi johtuvaksi ?
Eikö se tarkoita psykoottisuutta, jos on ns. pois tästä maailmasta ? Silloinhan ei ole oikein tilanteen tasalla, todellisuudessa.
Ja jos sellainen on pitkäkestoista, niin se luokitellaan skitsofreniaksi.
Koska kuulemma lääkkeet on ainut hoito
Dissosiaatio on yleensä traumapohjainen oire. Mut mun pointti oli et noita on vaikea erottaa, etenkään jos potilas ei itekkään tiedä mitä kokee. Raja on aika häilyvä. Dissosiaation ero on siinä ettei se ole psykoottisuutta oikeasti vaikka ulkopuolelle voi näyttää. Ja tiedän, skitsofrenian voi saada vaikka oikeasti siitä ei oliskaan kyse. Kuitenkin paljon diagnooseissa on kyse siitä miten lääkäri tulkitsee
Niin ja lääkärien mielestä näytin olevan, vaikken oikeasti ollut. Toki lääkäri jota en ole koskaan nähnyt ennen ja tapaa mua 30min+ johtaa helposti tähän tulokseen. Ja osastolle M1. Tosin osaston lääkäri taas oli erimieltä. Mut se vaan kertoo miten myös lääkärien näkemykset eroaa
Eikö tuo ole jo valmiiksi otettua asenteellisuutta? Ja aina vedetään tuo kyseinen sairaudentunnottomuuskortti esille? Ja hoetaan sitä kuin mantraa?
Aika kulunut ja käytetty fraasi minun mielestä. Kyseisellä alalla on aika tyypillistä ottaa esille tiettyjä asioita, kuten hoitomyöntyväisyys, tai hoitoon sitoutuminen. Sen sijaan on vähän erikoista se, että alalla toimivat eivät näe omissa systeemeissään, asenteissaan, tai käytössä olevissa aika kapea-alaisissa ja puutteellisissa hoitokeinoissa mitään epäkohtia ja vikoja. Vaikka niitä siellä on. Itse en edes käyttäisi kyseisiä palveluita niiden huonon laadun takia. Merkillistä on sekin, että näitä asioita eivät valtamediat tuo esille, vaikka jos asiaa tutkittaisiin vähän enemmän, niin varmasti löytyisi paljonkin esille tuotavaa. Eikä välttämättä niin mairittelevia asioita. Esim. keskusteluiden laatu ja määrä ovat julkisella puolella todella vähäisiä, niin sairaaloissa, kuin avopuolella. Koska hoito painottuu liian paljon lääkkeisiin ja niiden määräämiseen. Ilmeisesti kuvitellaan, että sillä tavalla ne kaikki asiat hoituvat ja ongelmat ratkaistuvat. Olen melko lailla varma siitä, että se kyseinen pyöröovi-ilmiö, jossa samat potilaat tulevat toistuvasti sairaalaan, johtuu heidän käyttämistään lääkkeistä. Mutta koska kukaan ei tee asian tiimoilta mitään tutkimuksia, niin ilmiön taustalla olevat syyt jäävät täysin pimentoon. Toisaalta koska totuus asiasta on kiusallinen, niin senkään takia tutkimuksia ei edes lähdetä tekemään. Koska ei haluta liata omaa pesää ja mainehaitan takia. Medikalisaatio ja läheinen yhteistyö lääkeyhtiöiden kanssa on aika tavalla kaikissa asioissa taustalla. Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt, tai saat bonuksia.
Sitäpaitsi osalle on tehty jo alunperinkin aivan väärä diagnoosi. - Siis lääkärien ja hoitajien tekemien väärien tulkintojen ja päätelmien seurauksena.
Tehty diagnoosi on vaikea muuttaa kun muut seuraa sitä
Omalla kohdalla oon parantanu lähinnä omilla konsteilla jo 30 vuotta. Ei se täysin parantunut ole, mutta ei tule osastojaksoja. Voihan se toki olla, ettei mulla olekaan sitä sairautta? Tai siksi olen pystynyt ominkonstein, kun meni aika pitkään ennenkuin kukaan kertoi mulle, että mulla on skitsofrenia, joten ei ollut mitään muuta kuin omat konstit.
mitkä oli sun omat konstit?
Riippuu sun oireiden laadusta. Osahan joilla oikea pärjää hyvin lääkityksellä. Tosin harvemmin ilman
Itse et käyttäisi kyseisiä palveluita ?
Olet kuitenkin joskus käyttänyt ? Jokin nuo pettymyksen tunteet on saanut aikaan ?
Jos ei ole itse käyttänyt, ei voi kovin paljoa antaa negatiivista palautetta, eikä tosin positiivistakaan. Omasta kokemuksesta ne omat mielipiteet, mielipahat ym. muodostuvat.
Kommentistasi näkee, että itse olet ollut kaikkea muuta kuin tyytyväinen.
Aina parempi tietenkin, jos ei palveluita tarvitse, tai on joskus tarvinnut ja on päässyt jo eroon.
-Hyvä ravitsemus, auttaa kaikkeen terveenä pysymiseen.
-Jos tulee univaikeuksia niin väsyttävää liikuntaa riittävästi. Uiminen on paras. Tosin kerran kun oli tosi stressaava vaihe niin jouduin liikkumaan niin paljon, että laihduin 45kiloiseksi. Olen 169cm pitkä, mutta mulla oli silloin myös maha kokoajan ripulilla, liekö sen stressin vuoksi vai siksi etten tiennyt vielä mulla olevasta keliakiasta ja ostin jotain urheiluravinnetta, joka oli tehty vehnästä
-luonnossa oleskelu
-itkeminen, siellä luonnossa vaellellessa usein
-ystäville juttelu peloista/harhoista. kannattaa harkita tietenkin, että se on kanssa oikea ystävä.
-maiseman vaihdos, pari kertaa psykoosi on lähtenyt väistymään vasta kun olen tehnyt radikaalin maisemanvaihdoksen
-alkoholi ja pilvi, tiedän, nämä -tiedän kyllä- aiheuttaa psykoosia, mutta myös liian kova stressi aiheuttaa. Joskus on vaan parempi vetää vaikka kännit tai kannabiskakku, kun jättää sen yhteen iltaan. Jos ei keksi eikä jaksa enää muutakaan ja ei saa ajatuksiaan mihinkään.
Eli konstini ovat aika tavallisia, luonnollisia asioita mitä ihmiset kokoajan tekevät. Ei ole ollut mitään ihmeellisyyksiä. Ja enhän minä todellakaan täydellisesti ole pärjännyt, lähellekään, tosiaankaan, muuten en olisi diagnoosia saanut. Mutta en ole kuitenkaan joutunut osastolle ja olen melko pitkälti välttänyt myös pysyvän lääkityksen haittoineen.
Nukahtamislääkkeet (mirtatsapiini)on tosin nyt ollut jo melkein vuoden. Hommasin ne erään kriisitilanteen myötä, mutta sitten vasta tajusin, että kuinka huonosti ja vähän olen nukkunut vuosikaudet.
Jos saisin kokonaan alkoholinkäytön pois, niiin uskon, että alkaisin ajanmyötä nukkua paremmin ilman lääkkeitäkin.
Mulla on tasasempi elämä nyt kuin se on ollut viimesinä vuosina. Viime kevättalvella poistui elämästäni pari ihmistä, joiden mukana poistui paljon huolia. Toinen vainosi mua (ihan oikeasti, paranoidiakin voi vainota :D!) ja manipuloi sitten ilmeisesti viranomaisiakin joiden kanssa piti asian tiimoilta asioida... Toinen taas oli mulle rakas ja kaikinpuolin hyvä ihminen, mutta hänestä olin usein niin huolissaan, että valvoin ja stressasin pitkiä aikoja siitä hänen hyvinvoinnistaan.
Ihminen ei kuitenkaan itse ole se diagnoosi, ihmisellä vain on diagnoosi ( siis jos on ).
Skitsofreniaan ei kyllä ole valitettavasti"lukuisia"lääkkettömiä hoitoja saatavilla.
Eikä myös oikiastaan muihinkaa mielenterveyden häriöihin.Siis ainakaan kela tuettuja hoitoja.
Omahoito on tärkeää myös. Elintavat, sosiaalinen elämä, mielekkäiden asioiden tekeminen, ym.
Omahoitokin on hoitoa, se että yrittää pitää itsestään mahdollisimman hyvän huolen.
Oikiassa olet.
Mutta en ole psykiatrian hoitohenkilöiltä kuullut puhuttavan mistään muusta kuin lääkkeitten käytön tärkeydestä.Ne on niitten mielestä psyykkisenvoinnin kulmakivi.Muuta ei kulemma tarvi.
Teknisesti oot väärässä. Jos meinaat kaikkia mt-häiriöitä. Sehän sisältää aika monta joihin terapia toimii ja terapia on lääkkeetön
ettet vaan olis ollut silloin 45 kiloisena alipainoinen ja merkittävä alipaino.Painoindeksi ollut 15.80 . No toivottavasti olet saanut painoa siitä lisää .
Sinä olet teknisesti väärässä.Minä en sulkenut kaikkia mahdollisia pois.
ai susta on normaalia syödä kannabiskakkua ja juoda silloin tällöin. Minä kerron ettei hyvin vointi tarvi kannabiskakkua ja alkoholia. ja toivottavasti et ota silloin unilääkkeitä kun juot alkoholia. Niin eihän 2025 vuonna voi tietää miten alkoholi vaikuttaa unen saantiin ja nukkumiseen. Että voi ihmetellä miksei uni tule jos juo alkoholia.
Aivan. Anteeksi. Mut no terapia on kelatuettu. Jos saat.
Terapia on ainut mut ei toki jos skitsofrenia
Kyllä on. On erilaisia kuntoutuksia , mutta ethän sä voi kaikkea tietää.
ja kelalla on erilaista kuntoutusta. voitte käydä lukemassa kelan sivuilta
ei ole.on olemassa esim kuntoutuskursseja myös skitsofrenikoille esim kelan verso-kurssi. ottaka aasioista selvää
No ei tietenkään.Miksi psykiatrian henkilökunta niistä ei puhu mitään jos niitä tarjolla on?
Eihän niitä kaikkia hoksaa ottaa ite selvää.
Onko jouku kustannus kysymys vai mikisi niistä ei sitte puhu?
mistä minä tiedän. Nyt oli kyse että kyllä sitä kuntoutusta löytyy.
Eri asia mitä on ja mitä tarjotaan. Mitäs väliä sillä mitä on olemassa jos niitä ei tarjota?
Täähän se. Mäkin kuulin näistä vasta sen jälkeen kun diagnoosi vaihtui enkä tarvinnutkaan. Sillonkun niistä olis voinu ollu apua kukaan hoitavalta taholta ei ikinä puhunut muista kuin lääkkeistä. Ja hetikun mulla diagnoosi vaihtu niin hoitaja esittelee ties mitä tukiryhmiä jne mitä traumasta kärsiville. Eli ihan selkeästi diagnoosi ohjasi mitä tarjotaan
Ja ihan tosi, Helsinki
Kelan sivuilta löytyy. mä en voi sille mitään jos teille ei puhuta mitään kuntoutustoimenpiteistä
Eikä sillä väliä mitä kelan sivuilla lukee. Eihän noita saa ilman lääkärin myöntämää paperia
Tän täytyy olla joku säästötoimi millä karsitaan kuntoutus. Harva skitsofreenikka, etenkään diagnoosin saadessaan on siinä kunnossa että osaa ite ettiä tai tietää näistä. Eli mennään lääkelinjalla ja muuta ei tarjota ellei potilas osaa ite kysellä. Noh saahan sitä noinkin säästettyä rahaa
No joo mutta mä en voi sille mitään jos teille ei kerrota kuntousvaihtoehdoista
mitä teillä on siellä hoito ja kuntoutussuunnitelmaan kirjoitettu. Ei nähtävästi mitään
Kuntoutusterpaiaan ei pääse lääkkeettömänä.Ellei sitte osta lääkkeet ja ei käytä niitä.
jos on päihdeongelma niin noi kuntoutukset ei ole silloin sinulle. Mä olen ymmärtänyt että täällä monet juo alkoholia. korjatkaa jos olen väärässä
Mitä hyötyä potilaille on jos kelan sivulla sitä on mutta ei käytännössä?
Ei kaikki. Ymmärrän ne jotka juo ja ei saa mutkun on raikkaita jotka ei saa eikä niille edes kerrota noista
No toki on niitä mt-häiriöitä mihin lääkkeitä ei edes ole kuten syömishäiriöt ja ehkö OCD jossain määrin. Eli niitä mihin terapia paras +ehkä lääkkeet avuksi alkuun
Kaivoin oman vanhani esiin ja mulla oli ennen diagnoosin vaihtoa tällasta: (Tää on karsittu versio sit)
-Seuranta 2 viikoin välein hoitajan kanssa syömishäiriön ja psykoosin osalta
-Lääkäri 1x 6kk
-Seurataan lääkkeiden ottoa ja tarvittaessa nostetaan
-Tuetun asumisen ohjaajat seuravaat potilaan oloa 3x viikossa.
ja alkuperänen minkä sain kun pääsin osastolta 18v:
-Tuetun asumisen ohjaatat seuraavat potilasta ja auttavat asumisessa
-Diagnoosin seuranta avo-hoidossa ja tarkempi määrittely myöhemmin
-Hoitaja joka toinen viikko
-Lääkäri kerran kuukaudessa
-Seurataan lääkkeiden ottoa ja tarvittaessa nostetaan
Ainut mikä tossa kuntouttavaa on tuettu asuminen eikä sekään käytönnössä ollut. Ne ohjaajat vaan kyttäs lääkkeiden ottoa ja valvo. Ja tapaamisia oli usein henkilöstönpuutten takia 2x viikossa ja kesäsin 1x viikossa (Jokainen käynti 45min tai alle kun kirjaamisiin meni aikaa). Eli joo kuntoutusosio on aikalailla unohdettu/olematon.
Ja tiivisitin tärkeimmät Kummatkin on oikeesti pidempiä missä syömishäiriöllä pitkä osuus. Mulla ei oikeaastaan edes tavoitekkaan ole kunnolla laitettu. Tää on tällanen yleistason byrokraattinen lätinä
En tiedä. Jos on katsottu ettei niistä ole hyötyä ja ei katsota että palautuu työelämään.
Oliko sulla suunnitelmissa töihin paluu?
Olko sulla silloin suunnitelmissa opintojen edistyminen, työelämässä pysyminen tai
työelämään siirtyminen tai palaaminen?
Ei. Suoraan osastolta työkyvyttömyyseläkkeelle eikä muuta. Ne teki senkin mulle valmiiksi ja aikalailla ulos pääsin 18v osastolta 6v jälkeen. Suoraan eläkkeelle. Se tuettu asuminen ainut mikä "kuntouttavaa". Mut toisaalta oon huono esimerkki, 13-18v osastolla jne.
Laitoin noi esimerkkinä kuitenkin et näätte millasta se voi olla. Mulla ei oo suunnitelmissa ikinä ennen diagnoosin vaihtoa ollut puhettakaan noista. Laitan nyt tänne nykysen:
Nyt olen siis 23 ja risat vanha
-Lääkärin tapaaminen 1kk +tuettu asuminen 2x viikossa Helmikuu 2026 asti
-Seurataan lääkkeiden lopettamisen jälkeen mahdollisten pyskoottisten oireiden paluuta
-Puolletaan potilaalle traumaterapiaa, tavoitteena saada potilaan painajaiset loppumaan sekä auttaa häntä selviämään koulussa
-Toistaiseksi potilaalle annettu traumasta johtuvista syistä lääkärintodistus välttää esiintymisiä koulussa sikäli kuin se mahdollista.
- Anoreksia Nervosa on tällä hetkellä hoitotasapainossa, mutta potilasta pyydetään lääkärin tapaamisten yhteyksissä suorittamaan punnitus ja kirjaamaan painoja ylös joka viikko toistaiseksi
-Suositellaan vertaistukiryhmiä/harrastetoimintaa potilaalle
Elikkä kuten näätte, kuntoutuksesta ei ikinä puhuttu ennen kuin diagnoosi muuttui. Ne ei siis ikinä edes yrittäny kuntouttaa tai saada mua töihin. Koska eihän 18v ilman koulutusta pääse mihinkään. Sillonkin ku olin lukiossa ei sitä huomioitu mitenkään. Se oli hoitotaholle sellanen aijaa, kiva ja siinä about kaikki
No olin olin alipainoinen. Niimpä ei se liikuntakaan aina autuaaksi tee. Painan 60kg noin nykyään ja tämä on ihan ok. En laiduttanut, olin vaan niin kovassa stressissä ja psykoosisa ja yritin niitä laukaista liikkumalla.
No sillä kertaa sain sen psykoosin pois maisemanvaidoksella ja ryyppäämällä pari kuukautta.
Eli ei voi väittää minun kotikonstien olevan niidenkään ihan ongelmattomia!
Eipä se niin paha sairaus ole. Itse olen parantunut jokapäiväisellä ulkoilulla, aivojumpalla, esim nettipelit, kirjat yms, terveellisellä ruokavaliolla, päihteettömyydellä (joskus voi ottaa lärvit), sosiaalisilla suhteilla ja nukkumisesta huolehtimalla.
Kyllä, olen joskus historian aikana käyttänyt mt-palveluita. Noin 20 vuoden aikana aika ajoin. Tosin jostakin syystä enemmän, kun käytin minulle määrättyjä neuroleptejä ja masennuslääkkeitä.
Tätä puolta ei oteta esille mediassa, eikä alan piirissäkään, miksi on näin, että lääkkeet ja niiden haittavaikutukset itse asiassa voivat aiheuttaa ihmiselle pahaa oloa ja olotilan vaikeutumista. Kuten masennuksen pahenemista.
Se, mitä itse näin ja tein huomioita, niin psykiatrinen hoito Suomessa, eikä varmaan muuallakaan maailmassa ole juuri muuttunut ainakaan yli 20 vuoteen. Diagnoosi ja lääkekeskeisyys on ollut keskeinen lähestymiskulma yksilön ongelmiin, vaikka oireita aiheuttaisikin monet muut yksilön elämässä olevat ongelmat. Jostakin kumman syystä näitä yksilön elämässä olevia olosuhteita ja elämäntilanteita ei huomioida tarpeeksi mt-puolella. Sairaalassa ja avopuolella hoito keskittyy lähes kokonaan lääkepohjaiseen hoitoon ja lääkkeiden käytön seuraamiseen ja tarkkailuun. Keskustelujen laatu ja määrä ovat olleet kautta vuosikymmenten todella heikot. Jos oikeasti halutaan auttaa ihmisiä, niin sitä ihmisten priorisoimista, luokittelua johonkin kategoriaan, diagnoosi ja lääkekeskeisyyttä pitää ainakin vähentää ja jättää pois.
Laitospaikkojen lisääminenkään ei ole se "kaiken ja kaikkien ongelman ratkaisija". Koska uusia hoitokeinoja ja menetelmiä ei tule edellisten käytössä hoitokeinojen ( eli lääkkeiden lisäksi) lainkaan. Kaikki lähtee asenteista, ja kohtelusta; ja siitä, miten ja millaisena vastaanotolle ja palveluihin tuleva yksilö nähdään. Nähdäänkö ja kohdataanko hänet ihmisenä, vai vain jonkin sairauden edustajan? Vielä edelleen, eli nykyäänkin ongelmissa olevaa ihmistä ei nähdä kokonaisuutena, eikä tehdä riittävästi elämän kaikkien osa-alueiden kartoitusta. Tästä syystä ihminen ei välttämättä koskaan voi henkisesti paremmin, eikä saa sitä riittävää psykososiaalista tukea, jota hän kenties tarvitsisi. Diagnoosien antaminen ja lääkkeiden määrääminen eivät vain riitä. Hoito on paitsi lähestymiskulmiltaan, asenteiltaan ja potilaiden kohtelun osalta aivan liian kapea-alaista. Hierarkisissa systeemeissä ja siihen pohjautuvassa kulttuurissa ihmisen tasa-arvoisuus katoaa, ihmisyys häivytetään, tai typistetään vain joksikin diagnoosiksi. Jos oikeasti halutaan edistää ihmisten henkistä hyvinvointia, niin silloin tarvitaan uudistuksia ja muutoksia nykyisiin käytäntöihin.
Siinä olet oikeassa, jos puhutaan harhaisesta änkyrävänkyrästä, niin heille ei ole olemassa mitään muuta hoitoa, kuin piikkiä kankkuun.
Mutta kun nyt tarkistin, niin tälläkin hetkellä meidän hyvinvointialueen Mieri palveluissa on menossa kymmenen erilaista etäryhmää, jotka hyödyttävät kaikkia asianosaisia, myös skitsofreenikoita. Niissä käsitellään esimerkiksi ahdistusta, nukkumista, tunnetaitojen käsittelyä, itsetuntoa jne jne.
Ne ovat täysin ilmaisia, eikä niihin tarvita mitään rahaa. Ainoa asia mikä niihin vaaditaan, on se että sitä sairaudentuntoa löytyy sen verran, että vaivautuu käymään siellä sairaanhoitajan luona säännöllisesti ja on sen verran ottavainen muullekkin kuin inttämiselle, että se tulee siellä käynnillä puheeksi.
Tai niistä kerrotaan. Vaikka on ilmanen niin ei tarkota et kerrotaan...
No eihän se psykiatrian uskomushoito toimikaan kuin niille jotka uskoo siihen hölynpölyyn.
Terapia on hoitomuoto eikä uskomushoito
Vaikuttaa siltä, että nimenomaan se usko on myös taustalla alalla toimivien piirissä. Uskotaan, että lääkäreiden määräämät lääkkeet auttavat, hoitavat ja tukevat diagnoosin saanutta. Ongelma on siinä, että siihen se sitten kaikki jääkin. Eli kaikki yksilön kenties saama hoito on vain pääasiallisesti lääkkeitä. Koko hoito nojaa vain lääkehoitoon, etenkin skitsofreniadiagnoosin saaneiden kohdalla. Saatetaan sivuuttaa, tai jättää kokonaan huomiotta yksilön elämässä olevat olosuhteet ja elämäntilanne. Koska ne nähdään alalla vain "ulkoisina asioina". Silti meidän jokaisen elämään vaikuttaa olennaisesti juuri nuo edellä mainitut asiat. Ei niitä voi jättää yksilön hoidosta ulkopuolelle, että kukaan ei niihin kiinnitä mitään huomiota. Mediassakin tästä asiasta ovat alalla olleet sanoneet, että "heille kuuluu vain sairauteen liittyvät asiat ja sairauden hoitaminen". Mutta tavallaan silloin pestään kädet kaikesta vastuusta. Siitä tulee sellainen tunne, tai aika monelle on tullut kokemuksena, että heistä ei oikeasti välitetä yhtään mitään. Jos ja kun ei ole riittävää kiinnostusta yksilön elämänkaareen, historiassa tapahtuneisiin asioihin, tai nykytilanteeseen, niin eihän millään lääkkeillä taiota yksilön elämässä olevia ongelmia pois.
Toinen juttu on myös se, että aika monella skitsofreniadiagnoosin saaneella on myös traumataustaa. Ja tässä tapahtuu se sama asia. Eli alalla olevat ja hoitopuolella työtään tekevät keskittyvät sen aiemmin tehdyn diagnoosin, eli perussairaudeksi katsotun asian hoitamiseen. Toteutuuko silloin oikeasti se henkisen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, ainakaan holistisessa mielessä? Riittääkö se todella, että jonkin diagnoosin saaneelle annetaan kaikeksi hoidoksi ja tueksi vain neuroleptejä ja jutusteluun pohjautuvaa avohoitoa? Näistä asioista en näe mediassa, enkä missään mitään konkreettista ja asiaan ottautuvaa keskustelua. Vaikka aihe on oikeasti tärkeä ja aiheellinen.
Usko (alalla olevien lääkkeiden kaikkivoipaisuuteen) ei aina riitä. Jos omat kokemukset esim. lääkkeistä muodostuvatkin enemmän huonoiksi. Tai ne eivät korjaakaan sitä "henkistä epätasapainoa".
Näkihän sen joo mun hoitosuunnitelmasta et virallisesti ei yritetty edes kuntouttaa /tukea et edes teoriassa voisin mennä kouluun ja joku päivä ammatin kautta työelämään. Sen sijaan keskityttiin vaan lääkkeisiin. Enkä oo ainut. Kyselin meidän ryhmästä muiden hoitosuunnitelmia eikä tähän asti vastanneista (ok 4kpl) ole kuin yhdellä ollut kuntoutuksesta edes mainintaa. Ironisesti se jolla oli maininta asuu lapissa jossain
Musta 18v olis pitäny edes yrittää kuntouttaa, etenkin jos ollut osastolla ennen sitä. Koska eihän ne oikeesti tiedä toimintakyvystä mitään kun osastolla tehdään kaikki valmiiksi.
Se on uskomushoito koska se ei auta kun niitä jotka uskoo siihen.
Sä taidat olla näitä jotka lääkevastasia ja hoitovastasia. Selevä
En toki olisi.Mutta kymmenen vuoden kokemuksella sanon että hoidoista oli enempi haittaa kuin hyötyä.
Hoito joka on enempi hyödyksi kuin haitaksi?miksi olisin sitä vastaan?
Pidät terapiaa uskomushoitona kertoo vähän eri tarinaa. On mullakin historiaa, väärä diagnoosi, hoitovirheitä jne. Mut uskon silti et terapia auttaa ja toimii. Tosin ehkä kaikki terapeutit ei ole yhtä hyvä+ tää on traumaterapiaa
Lääkkeistä voi olla montaa mieltä. En osaa siihen vastata vaikka mulla olikin klotsapiinia. Toisaalta ehkä ne toimi. En joutunut Vanhaan Vaasaan vaikka siitä puhuttiin. Eli ehkä ne toimi sen verran et pääsin avoon. Sen sijaan jouduin kellokoskelle ennen kuin pääsin ulos ja vaikka traumatisoiduin siellä lisää niin jälkiviisana lääkkeet toimi just sen verran et pääsin ulos. Eihän ne lääkkeet traumaan oo tarkotettu mut toimi sen verran et pääsin avoon ja vuuosia myöhemmin sain skitsofrenian->C-PTSD+AHD.
Ja nyt kun terapia niin tää oikeesti varmana auttaa vaikka mulla takana vasta pari kertaa vain. Mut tää onkin monen vuoden projekti (jos kela salii siis).
Voisiko sanoa, että lähes jokaisella, joilla ei ole riittävästi tietoa mielen sairauksista , on juurikin sitä valmiiksi otettua asenteellisuutta ?
Valitettavasti se on usein näin.
Mutta siinä onkin juuri se, että itse voi tehdä enemmän omaksi hyväkseen, kuin mitä ne hoitohenkilöt sanovat. Heidän sanansa ei ole laki.
Oma-aloitteellisuus ja motivaatio voivat tietenkin olla hukassa, jos ihminen kärsii kovasti oireistaan.
On ihminen terve tai sairas, ja millä tavalla vain, niin pääkohtaisesti hänen tulee huolehtia itse itsestään ja voinnistaan. Ulkopuoliset eivät pysty paljoa tekemään toisen puolesta.
Ei terapiat aina ole lääkkeettömiä, kenties jopa harvemmin.
Nykyään ihmiset elää puhelin kasvaneena kiinni käteen, ja seikkailevat somessa.
Sieltä ei luulisi olevan, netin kautta, kovin vaikeaa löytää tietoa asioista, joista tietoa haluaa. Esim. kuntoutusmahdollisuuksista, jne.
Jos lukee Kelan sivuilta jostain mikä kiinnostaa, niin asiasta voi sitten itse puhua lääkärille, kun sellaista tapaa.
Ei se sen monimutkaisempaa ole.
Eli aiemmin ei yritetty mitään ?
Olisiko sinulla itselläsi nyt myöhemmin, kaiken tapahtuneen jälkeen, mahdollisuus vaikuttaa asioihin ?
Olet aikuinen ihminen, voit itse miettiä, mitä haluat elämältäsi, mikä voisi kiinnostaa, jne.
Älä jää murehtimaan niitä menneitä vuosia, ne ovat olleet, mutta nyt jo takanapäin, tulevaan voi aina vaikuttaa, menneeseen ei.
Omaa tahtoa, uskoa ja luottoa omaan itseensä, niin kyllä voisi pikkuhiljaa alkaa tuntumaan paremmalta.
Itsellänikin on yli 20 vuoden kokemus psykiatriasta.
Olen miettinyt tuota asennepuolta, lähestymiskulmia, ym.
Kohdellaanko potilasta sairaana potilaana vai tasa-arvoisena ihmisenä kuten muitakin ?
Se on vaikea kysymys, kun tiedän itsekin vaikeat aikani, sairauteni, huonon itsetunnon, ym. läpikäyneenä, että myös potilaan oma ajattelu, suhtautuminen omaa itseään ja sairauttaan kohtaan vaikuttaa aika paljon siihen, kuinka hän kokee tulevansa kohdatuksi, kohdelluksi.
Jo pelkästään se oma häpeäkin aiheuttaa sen, että tuntuu saavansa vain lokaa niskaan, ettei kukaan muka välitä, jne. Ajattelee itseään huonona ihmisenä, josta ei kukaan tykkää eikä välitä ( johtuen enimmäkseen siitä, kun ei itse sillä hetkellä tykkää itsestään ).
Psykiatriaan liittyvät jutut ovat monimutkaisia käsitellä, ajatella, keskustella, mutta on parasta katsoa, ja nähdä monesta eri näkökulmasta.
Potilaalla on usein vain se oma näkökulma, ammattilaisella ehkä omansa, vaikka onkin nähnyt monenlaisia potilaita uransa varrella.
En puolustele mitään enkä ketään, huomasin kyllä itsekin aikoinaan, millaista potilaspuolella oli. Oli hyvää, oli tosi huonoa, ja kaikkea siltä väliltä. Epäkohtia todellakin oli, mutta niistä vaietaan, miksi, en tiedä.
Kun sanot, ettei mediassa ole koskaan mitään, niin mikset kirjoita mediaan ? Onhan lehdilläkin, ja varmaan netissäkin, kaikenlaisia mielipidepalstoja, ym. jonne kansalaiset pystyy ihan itse kirjoittamaan haluamiaan asioita. Toki siellä käydään läpi, mitkä pääsevät julkaistaviksi, mitkä eivät. Mutta kukaan ei kiellä yrittämästä.
Ei niistä tiedä jos ei osaa ettiä. Noita ei mainosteta somessa yms lainkaan. Jos et tiedä asian olemassa olosta on vaikea osata etsiä
Aiemmin tosiaan ei hoitotahon puolesta kuten näkee yritetty mitään. En sit tiedä tarkkaa logiikkaa miksi näin. Se diagnoosin muutoskin katos jossain vaiheessa suunnitelmista hissuksiin.
Nykysinhän mä joo opiskelen AMK:ssa ja seurustelen ja kaikkea muuta mikä ei ilmene suunnitelmista. Halusin vaan tuoda esille miten diagnoosi selkeästi vaikuttaa siihen mitä tukea tarjotaan. Ja mun tapaus tuo sen aika selkeästi esille
Voi herttinen. Kun itse kävin poliklinikalla keskustelemassa hoitajan kanssa, me nimen omaan puhuimme elämäntilanteestani ja silloisista olosuhteista, myös aiemmista elämäni varrelta. Se ei ollut pelkkää jutustelua, olisi toki ollut jos olisin niin halunnut, mutta en olisi siitä itse hyötynyt mitään.
Sen takia keskusteluapua saadaan, että siellä puhutaan kaikesta. Toki sekin vaikuttaa, pystyykö tai haluaako asiakas/potilas puhua omista asioistaan ja tuntemuksistaan, ym.
Kaikkein tärkeintä on uskoa omaan itseensä. Uskoa siihen, että vielä minä joskus pärjään paremmin.
Minulla on yli 20 vuoden kokemus, enkä voi sanoa, että kaikesta hoidosta olisi ollut ainoastaan haittaa. Hyötyähän siitä on ollut pakko olla, kun olen nykyään paljon paremmassa kunnossa. Jos olisi ollut enimmäkseen haittaa, voisin edelleen huonosti.
Toki olen kiitollinen itselleni siitä, että vuosien yritysten jälkeen aloin itse ottamaan hoitoa vastaan, osallistuin siihen myös itse. Ei se olisi muuten onnistunut.
Usko ja luota itseesi, niin saat terapiasta haluamasi ja tarvitsemasi avun.
Näinhän se on mut tapaamisissa on se ongelma, et kirjaamisiin menee älyttömästi aikaa+ lääkeiden seurantaan. 1h tapaaminen ei edes usein ole täyttä tuntia vaan enemmänkin 45min josta toi kaikki siis tehdään. Aikaa on siis loppuen lopuksi tosi vähän ja tapaamisia liian harvoin
No eipä tuo sinunkaan hoito ole kovinkaan tehokasta ollut jos 20vuotta on pitänyt pyöriä psykiatriassa.
Valitettavasti ei ole vaikka saisit oikean diagnoosin heti. Voi mennä silti 10v helposti. Osa terapioista kestää nekin vuosia
Olen hyvin pahoillani siitä, mitä olet joutunut kokemaan. Tämä ei nyt varmaan Sinua kovin paljon lohduta, mutta et ole todellakaan ainoa, joka on joutunut kokemaan vastaavanlaista.
Ne mt-palveluiden tarjoamat "hoidot" ovat valitettavan usein vain lääkehoitoja, lääkekeskeisen ja medikalisaatioajattelun takia.
Niin on todellakin. Mutta se pyöriminen siellä, masennus ja itsetuhoisuu, ja toistuva pyöröovi-ilmiö sairaalaan joutumisellekin loppui siihen, kun lopetin lääkkeiden käytön ja niin loppui samalla viinanhimokin. Eikö olekin hyvä asia, että lopetin niiden lääkkeiden käytön? Turhiapa niiden käyttö taisi olla. Ja itse asiassa ei niistä palveluiden ja lääkkeiden käytöstä ollut ainakaan minun kohdallani mitään hyötyä. Kyseenalaistaminenkin ainoina, oikeina totuuksina pidettyihin asioihin saattaa olla enemmänkin viisasta. Ja siinä on viisauden ja oppimisen alku. Vinkiksi kaikille.
Nyt menee jo viides vuosi ilman haittoja aiheuttavia lääkkeitä.
Ei ehkä sillä tavalla, mitä kuvittelet.
Kyllä, se on totta että mielenterveysongelmiin liittyy stigmaa, vaikka sen osuus onkin vähentynyt, ja kyllä ehkä suurin yksittäinen syy sen stigman olemassa oloon on juuri ilmiö nimeltä sairaudentunnottomuus, mutta samalla on muistettava, että sairaudentunnottomuus on hyvin väritön, mauton ja hajuton ilmiö.
Sitä on siis hyvin vaikea opettaa vaikka lapselle, että "katso tämä on sairaudentunnottomuutta." toisin kuin vaikka ihonväreihin tai sukupuolen kirjoon kohdistuvat ennakkoluulot, jotka ovat huomattavasti "näkyvämpiä".
Ihmisen siis täytyy käytännössä ensin kohdata sairaudentunnoton ihminen, jotta hän voi todeta, että tämä nyt on sitten sitä sairaudentunnottomuutta.
Miksi sairaudentunnoton ihminen ei itse ota puhelinta kauniiseen käteen, soita ja kysy siltä omahoitajalta mitä hoitoa on tarjolla?
Eiköhän se hotajakin tunnista sen asennevamman, eikä lähde turhaa tarjoamaan sitä hoitoa tällaiselle ihmiselle.
Ylipäätään minkälainen ihminen jatkuvasti valehtelee ja väittää vastaan, ettei muka muuta kuin lääkehoitoa ole olemassa, vaikka jokainen joka vähänkään vaivautuu rupeaa sitä itse löytämään.
Ainakin jos skitsofrenia. Huomaat varmaan miten erilainen suunnitelma nyt kun eri diagnoosi. Toki hoito on HUSilla nyt eikä helsingin kaupungilla.
Nythän mulla menee hyvin mut toisaalta harmittaa et valmistun melkein 30 vuotiaana ja oon tosi paljon jäljessä ikäluokkaani. Osallahan jo 10v työelämää takana ja mulla on tollon todnäk työkokemus vaan AMK harjottelu koska en ainakaan usko jaksavani tai saavani opiskelun ohessa mitään+eläke menis.
En toki ainut mut se joka väittää ettei diagnoosi ohjaa kuntoutusta on väärässä. Ok, mulla ei oo mitään lääkkeitä (unilääkkeen ja astman lisäksi) eikä psykoottisia oireita nyt eli siltä osin parempi. Mut mikään muu kuin diagnoosi ei selitä ettei yritetty edes kuntouttaa.
Ja joo 18v en ite olis ees osannu ettiä mitään, eli olin ihan hoitotahon tuen varassa. Mun vanhemmatkaan ei näistä tiennyt kun ne luotti toki et hoitava taho osaa
Vaikka joka paikassa puhutaankin säästämisestä, niin se on ihan sairaan ihmisen omaa uhriutumista, kuvitella että yhteiskunta säästäisi sillä, ettei ihmistä pyrittäisi ensisijaisesti saamaan takaisin terveiden kirjoihin ja elämään omilleen.
Valitettavasti mä olen elävä esimerkki ettei näin ole.
Eli olet saanut aivan hemmetisti sitä ohjaajien tukea.
Lisätään vieläett kun vapauduin osastolta en osannu ees mikroa käyttää tai käyttää pyykinpesukonetta. Tuettu asuminen ei noita opettanu tai auttanu vaan keskitty lääkevalvontaan.
Mun mummi noi opetti ja ilman mummia en olis pärjänny. Osastolla tehtiin kaikki valmiiksi eikä näytetty tai ohjattu. Eka vuokran tarkistuskin meni pieleen kun en osannut ajoissa tehdä hakemusta kelaan kun en tienny et pitää. En ollu ikinä sitä ennen edes tehny kelassa mitään enkä. Sain kyllä asian korjattua, menin kelan paperien kaa lääkärin vastaanotolle kun sovittu kontrollikäynti ja se lääkäri onneki autto. Vaikkei se sille kuulunukkaan mut sääli vissiin mua
Paperilla. Käytännössähän ne vaan vahti lääkkeiden ottoa ja tapaamisia oikeesti 2x viikossa ja kesäsin 1x viikossa. Ne ei ikinä auttanu missään konkreettisesti vaikka pyysin.
Se mitä ne tekee oikeesti on eri mitä paperilla. Eikä ne muuten oo kuntouttavaa
Niin no jos pari kuukautta ryyppää, niin ei siinä elämää ainakaan ongelmattomaksi saa.
Oletko kysynyt koskaan, onnistuisiko tapaaminen useammin, kertonut, että sinusta tuntuu, ettei tapaamisia ole riittävästi ?
Niinpä, ei se alkuun ollutkaan, moniin vuosiin. Mutta kuten kerroin, muutosta parempaan alkoi tapahtumaan vasta sitten, kun aloin ottamaan sitä tarjottua hoitoa vastaan.
Ymmärsin, että onhan tässä jotain tehtävä, jos haluan jotain edes vähän parempaa elämässäni. Oli kiinni omasta päätöksestä siinä tilanteessa, mihin suuntaan halusin.
Itse väittäisin, että stigmaan liittyy sairaan omat häpeän tunteet enemmän kuin joku sairaudentunnottomuus.
Olisin tarttenu pidempiä tapaamisaikoja kuin useammin jos ne sit olis auttanu oikeesti. Tuntu et osalle toi oli vaan suojatyöpaikka mis ei tartte mitään tehdä. Noilla kun on myös 24/7 tuettu asuminen tän lisäksi mis nähdään omassa kotona asuvia ja krooninen henkilöstövaje sillon ja nytkin. Tapaamisia ei saa lisää jos henkilöstöä ei ole. 3x oli jo muuten maksimi paperilla. Uskoisin et ne olis parempaankin pystyny mut osaa niistä ohjaajia ei ois voinu vähempää kiinnostaa työ tai me asukkaat.
Älä vertaa itseäsi muihin. Että kun sinulla on sitä ikää, jne. jne.
Ole ennemminkin tyytyväinen, että olet vielä päässyt eteenpäin jopa vähän iäkkäämpänä, kuin monet muut. Olet saanut jotain aikaiseksi, siitähän pitäisi olla ylpeä, eikä harmitella miten on mennyt.
Ei tässä elämässä ole ketään varten mitään kaavaa tai aikatauluja, että kaikilla olisi asiat tapahduttava esim. jossain tietyssä iässä.
Jos oma toiminta, oma tekeminen ei kelpaa jollekin toiselle, niin ei siitä kannata välittää, me eletään omaa elämäämme, itseämme varten. Toki muutkin on hyvä ottaa huomioon.
Minunkin kohdalla oli jotenkin outoa, kun ensin haluttiin monet vuodet saada minua parempaan kuntoon, vaikka se menikin pitemmän kaavan mukaan, mutta kun se vihdoin tapahtui, oli se yhden sairaalan osastolla lääkäreille vaikea paikka myöntää, että " joutuvat " luopumaan potilaasta.
Kyllä se aika lailla ihmetytti, että mikä siinäkin oli tarkoituksena, vaikka ei varmaan mikään loppujen lopuksi.
Älä kuitenkaan sääli itse itseäsi.
Ei kukaan osaa kaikkia asioita ennen kuin oppii. Erehdysten kautta ainakin oppii.
Ja sinulla on hyvä, kun mummisi on auttanut sinua.
Vaikka olisi tervekin nuori, asunut kotonaan, niin ei se omilleen muuttaminen yleensä saman tien onnistu kun kotoa muuttaa, mokiakin sattuu, se on normaalia. Se ei tee kenestäkään huonompaa.
Sinäkin olet varmaan jo oppinut paljon, ja ajan myötä opit lisää. Tsemppiä.
Valitin kyllä lääkärille tosta ettei ne tue, mut se ei johtanu mihinkään. Tosin ehkä mun pitää avata lähtötasoani...
Olin siis aikalailla 6v osastolla (13 vuotiaasta 18 vuotiaaksi). Valitettavasti myös niinä vuosina kun digitalisaatio alkoi menemään eteenpäin ja älykännykät. Olin toki tyhmä kun halusin omilleni mut toisaalta 18v joka pääs vapaaks toivo eniten vapautta ja tuettu asumisen piti olla se tuki...
Osastolla mulle tehtiin kaikki valmiiksi, tai oikeestaan me ei tehty ite mitään. Mä en edes tiedä kuka mun eläkkeen haki mulle. Joku sen teki. Ei mitään hajua prosessista, sain aikalailla paperit käteen ja sit ulos vaan. Eli osastolla ollessani aikalailla en ite maksanu mistään ite mitään eli mulla ei edes verkkopankkitunnuksia ollut. Puhelinliittymä meni äidin piikkiin vielä vuos osastolta pääsyn jälkeen. Tein osastolla jos ostin jotain kaiken käteisellä. En ollut ikinä edes kirjautunut kelaan saatika Kantaan koska en ollu ikinä tarvinnu noita. Osastolla ei noita tarvinnu eikä niistä puhuttu. Paperilla sain kaiken jos tartti tai meni vanhempien kautta. En myöskään osannut englantia mikä hienoinen ongelma kun mikrossa napit enkuksi ja pyykinkoneessa mikä asunnossa myös. Ja ainut paperinen ohje Ruotsiksi jota sitäkään en osannut. (nykyään osaan enkkua sit)
Eli kun pääsin pois aikalailla ainoot mitä osasin oli käyttää kännykkää +kaikki se mitä osasin 13v ennen osastolle menoa. Ja kielitaidoton sen päälle. ELi aikalailla olin hoitotahon tuen varassa ja olihan sillä lääkärillä vähän naamassa pitämistä kun kiikutan kelan paperit sille ja hädissäni pyydän apua. Ok, jälkiviisana väärä kanava mut mulle oli 6v ehdollistettu et ongelma->Hoitaja/lääkäri se jolle puhut joten toimin vain sen mukaan mitä osasin. Ja joo menin paniikkiin kun sain sen kelan lapun ilman et tiesin mitä ihmettä ne haluaa (ja joo mulle teki joku sen ekan kelan asumistuen hakemuksen, en ite ees ollu mukana)
Eli olin aikalailla laitostunut ja sit ulos avoon ilman et kukaan huolehti et pärjäisin. Tuetun piti toi tehdä mut ne ei tehny. Eka 3kk meni perseelleen ja olisin varmaan ihan pulassa ollu ilman mummia ja äitiä jotka teki sen mitä tuetun piti. Aikalailla tuettuun jäin asumaan koska täs on halpa vuokra missä vesi ja sähkö jne. Olisin muuten muuttanut pois jo ajat sit.
Opin joo :) Tosin moneen muuhun nuoreen verrattuna lähdin siltä tasolta etten oikeastaan osannut mitään kun muutin omilleni. Osastolla kun ei opeteta mitään.
Mun tarinan kertominen on samalla jotenkin terapeuttista. Tai koen sen niin itse ja ehkä joku samalla oppii jotain mun kokemuksista.
Totta :) Onhan tosta onneks jo... aikalailla 6v kun pääsin ulos. Mulle on osittain terapeuttista jakaa kokemuksiani (ja siksi oon keskusteluryhmässäkin) ja osallistua keskusteluun täällä.
On hienoa, että koet hyväksi tämän, kun voit kertoa kokemuksiasi, täällä, sekä myös siellä keskusteluryhmässä. Kaikesta tuollaisestakin on apua itselle, jos sen niin kokee.
Kaikki onnistumisen kokemukset ja hyvän olon tunteet vievät aina eteenpäin. Pienin harppauksin, se vaatii aikaa. Mutta lopputulos tulee varmasti olemaan hyvä.
Yleensä puhumisesta on iso apu, ja heille, joille puhuminen voi olla vaikeampaa, saattaa asioista kirjoittaminen auttaa. Kaikista ikävintä on, jos patoaa kaiken sisälleen, se alkaa sitten pyörimään mielessä ja voi saada aikaan vaikka mitä, esim. psyykkisiä häiriöitä.
Terapia toki sivussa mut tälleen voi ihan eri tavalla avaa kokemuksia. Plus toi keskusteluryhmä on myös kiva lisä, en koe olevani ainut jolla.. Huonoja kokemuksia. Tosin ehkä siellä vähän liikaakin negatiivisia+lääkevastasuutta ja et big pharma salaliittoja
Mä olen ollut kuntouttavassa työtoiminnassa työpajalla.
Mielenterveys ongelmien takia.Siinä on olllut monenlaista muutaki kuntoutujaa.Työttömiä.Alkoholisteja.
Mä olen nyt ollut ainoa kuntoutuja.
Mä olen sitte kysynyt että miksi täälä ei nykyään muita ole enää.Mulle on sanottu että säästö syistä.
"Eiköhän se hotajakin tunnista sen asennevamman, eikä lähde turhaa tarjoamaan sitä hoitoa tällaiselle ihmiselle."
Valitettavasti joudun sanoon.Kaikki ei ole tämmösiä.
Kaikista olen kieltäytynyt,Mutta monia vaihtoehtoja on tarjottu kieltäytymisestä huolimatta.
Mulla kun ei ole ollut mitään syytä tai aihetta vapaaehtoisesti tunkea syvemmälle psykiatrian kuvottavaan paskaan.
Vaikka näitä muita vaihtoehtoja ehotettu.Kuiteski lääkityshoitoa on painotettu kaikista tärkeimpänä.
Eli selkeästi todiste säästöistä
Se et tarjotaan on kuitenkin enemmän kuin niille, joille ei edes tarjota
Tai sitten asian voi tulkita niin, että miten sitkeästi hoitotaho yrittää auttaa, eikä jätä ihmistä heitteille.
mutta tiktok haasteita kyllä löydetään netistä
Eikö ollut niin että sinä itse halusit muuttaa yksin asumaan kun halusit vapautta, Miksi et mennyt kotiin opettelee asioita ?
oho sait psykoosin ryyppäämällä pari kuukautta. Onpa yllätys,
ja kukaan ei huomannut sun alipainoa ja miten sä jaksoit liikkua kun et nähtävästi syönyt kun paino laski
Sä et elät menneessä. Milloin sä alat elää tässä hetkessä. Sulla on kamalasti vihaa ja katkeruutta. Sua seksuaalisetsi hyväksi käyettiin pienenä lapsena, sisko kuoli, vanhemmat erosi ja silti puhut millaista osastolla oli. Mitä apua sä haluat johon vihaan ja katkeruuteen siellä traumaterapiassa.
Niitä ei tartte ettiä. Se suosittaa niitä ihan ite tekemättä mitään se sovellus
Sitä on ehkä vaikea ymmärtää mut ei tollasia arki asioita aattele kun muuttaa omilleen. Ne näyttää niin helpolle +en mä edes tienny et mun pitää mitää Kelaa käyttää. Vapaus laitostumisen jälkeen tuo sellasen fiiliksen mitä ei voi sanoin kuvailla ja menin sen huumassa. Halusin kans näyttää keskaria niille kun ne meinas Vanhaan Vaasaan eka heittää
Tiedän et muutin omilleni mut luotin siihen tukeen mikä luvattiin. Onneks nyt sukulaiset autto.
Tiietään. Jos nyt terapia jatkuu niin se on 1-2 vuoden projekti ainakin. Vaikea sanoa toimiiku ku vasta sit kesällä aikasintaa (jos jatkuu).
Se, mitä sen viimeisten 20 vuoden aikana itse havaitsin, koin ja näin, ja mediassa asiantuntijoiden antamien lausuntojen perusteella, niin kyllä siellä ( eli mt-, eli psykiatrian puolella) enemmän painotetaan lähinnä vain sitä lääkkeiden säännöllistä käyttöä. Oikeastaan se yksilön "saama hoito" on ainoastaan sitä. Sitähän pidetään yhtenä hoidon kulmakivenä. Eli se on olennainen osa koko sitä hoitoa, ja koko systeemi pohjaa kaikki hoitonsa ja oppinsa siihen. Etenkin skitsofreniadiagnoosin saaneiden potilaiden kohdalla.
Sen sijaan ainakin minusta on hieman outoa, että vastaanotolle tulevien elämässä olevat olosuhteet ja elämäntilanteet tai historiassa tapahtuneet asiat eivät kiinnosta millään tavalla hoitohenkilökuntaa.
Ja sekin on kiistaton fakta, että keskusteluhoidon osuutta ja roolia on vähennetty hoidossa. Niin sairaaloissa ( tai etenkin niissä), mutta myös avopuolella.
Toit esille näkemyksen, että minua on yritetty auttaa. En oikeastaan kyllä kokenut ja nähnyt tuolla tavalla. Enemmän näin potilaiden arvottamista, priorisoimista, lokeroimista johonkin lokeroon, ja lähestulkoon koko ihmisarvon määrittämistä jonkin diagnoosin, tai sosioekonomisen aseman perusteella. Mutta toki meillä jokaisella on erilaisia kokemuksia. Omasta mielestäni vahvasti hierarkiaan pohjautuvissa systeemeissä ei välttämättä toteudu tasa-arvoinen ja empaattinenkaan kohtelu.
Jos itse voisin mennä ajassa taaksepäin, niin en olisi koskaan mennyt, tai hakeutunut kyseisiin paikkoihin. Merkittävien lääkehaittojen ja uusien lisäsairauksien tulemisen takia. Ja tietysti sen karun faktan takia, että loppujen lopuksi meidän jokaisen on selvitettävä ne elämässä olevat ongelmat itse, tai omista läheisistä muodostuvan tukiverkoston avulla. Ns. viranomaispuolelta tulevaan apuun en enää edes usko. Hierarkiaan pohjautuvan systeemin ja lääkekeskeisen ajattelun takia. Sieltä harvemmin saa sitä tarvittavaa ja oikeanlaista apua ja tukea. Itse olen nähnyt sen, mitä kaikessa on takana. Siellä uskotaan, että lääkkeet hoitaa ja selvittää kaiken. Näinhän se asia ei ole. Millään lääkkeillä ei hoideta esim. perheolosuhteissa olevia, keskinäisissä väleissä olevia ristiriitoja. Ja niistä asioista ei mt-puolella piitata mitään. Suurin osa esim. skitsofreniadiagnoosin saaneista jätetään tavallaan heitteille, yksin ja lääkkeiden varaan. Ja aika moni on syrjäytynyt pysyvästi. Ne kenties muut elämässä olevat ongelmat saattavat jäädä kokonaan selvittämättä ja ratkaisematta, jopa vuosikymmeniksi. Se johtuu alalla olevasta kliinisestä ajattelusta. Tämä tilanne on ollut ja pysynyt samana peräti yli 20 vuoden ajan. Eikö olisi jo aika muuttaa ja uudistaa niitä vanhoja ajatteluita ja käytäntöjä. Oikeastaan kukaan ei välitä tarpeeksi. Ei ainakaan niin, että nostaisi kissan pöydälle ja sanoisi suoraan, että pitäisi alkaa tehdä uudistuksia, ja etenkin luopua niistä diagnoosi ja lääkekeskeistä hoitolinjauksista, ja ihmisten kategorisoimisesta ja turhanpäiväisestä leimaamisesta. Hoidon sisällöt, laatu ja määrä ovat tietyllä tavalla pielessä. Yksilön elämän ja ongelmien kokonaisvaltainen tarkastelu puuttuu täysin. Tätä asiaa ei kovin moni tuo esille, mutta tämä on totta. Ihmisten elämässä olevia ongelmia kuvitellaan hoitavan lääkkeillä. Johtuen sairauskeskeisestä lähestymiskulmasta. Siellä on todella paljon ihmisiä, joilla on oireiden taustalla aivan muita asioita pielessä, oli ne sitten liiaĺlinen stressi, yksinäisyys, tai ihmissuhdeongelmat. Mutta niistä oireista tehdään jokin ihme raaka vetäisy, että taustalla on jokin sairaus, vaikka ei välttämättä olisikaan. Jotkut ihmiset reagoi elämässä oleviin ongelmiin mielen kautta tulevina.
Sorry, jos joku tästä nyt näistä tosiasioiden sanomisesta jollakin tavalla loukkaantuu, tai suuttuu. Tätä ei ole kirjoitettu , eikä tarkoitettu millään pahalla.
Syrjäytyminen on vakava ongelma mikä haittaa hoitoa muutenkin. Joku joka olis kuntoutuksella voinu palautua masentuu täysin ja jää pysyvästi työelämän ulkopuolelle ei ole hyvä asia. Säästöt on aina lyhytnäkösiä vs pitkäaikaset unohtuu. Jokainen kuntoutunut maksaa joo aluksi mut pitikässä aikavälissä säästää. Sen sijaan ei kuntoutusta säästää lyhyellä aikavälillä mut maksaa enemmän pitkällä
Tosi moni joka joutuu osastolle ei edes kykene maksamaan niitä laskuja. Turha niiltä yrittää edes periä mitään
Kuule kun pitäis miettiä. Mutta olet saanut kaiken valmiina ja jos et pärjää elämässä 18 vuotiaana olisit mennyt kotiin kasvaa. Sulla on vihaa ja katkeruutta hyvin paljon.
Oho. vähän aikaa sit kerroit että helmikuussa jatkuis. Siinäpähän ootat kun kelan terpia on ainoa joka auttaa sua käsittelee esim tunteita mm katkeruutta ja vihaa .
Jokuhan tässä keskusteluketjussa jo toikin osuvasti esille, että hänelle on sanottu, että ainoa hoito, mitä hänelle tarjotaan ja annetaan ovat lääkkeet. Ja se pitää paikkansa ja on täysin totta. Tällainen on se käytäntö, miten siellä ajatellaan ja toimitaan.
Suurimmaksi osaksi jonkin tietyn diagnoosin saaneet jätetään lääkitysten varaan. Koko hoito pohjautuu vain siihen.
Yksi olennainen asia jäi edellisestä mainitsematta; hierarkisissa systeemeissä harvemmin toteutuu paitsi tasa-arvoinen kohtelu, empaattinen ja ihmisarvoinen kohtelu. Palveluihin tulevia ei nähdä tasavertaisesti kohdattavina ja kohdeltavina ihmisinä. Ja se on erittäin suuri puute. Potilaat nähdään liian usein jonkin diagnoosin kantajina, tai edustajina. Ja aika monen kohdalla yksilön kaikki oireet on tulkittu ylitulkintaisesti, tai virheellisesti psyykkiseksi sairaudeksi. Elämässä olevia ongelmia ajatellaan ja kuvitellaan hoidettavan lääkkeillä. Vaikka oireiden taustalla olisikin jotakin aivan muuta.
Siellä ( koko hoitokulttuurissa ) olisi aika paljon esille tuotavaa, ruodittavaa ja muutettavaa. Ajattelusta ja asenteista lähtien. Alalla oleville näyttää olevan hyvin vaikeaa myöntää, että palveluiden sisällössä ja laadussa on jotakin pielessä, tai että siellä on epäkohtia. Tuodaan kyllä ( mediassa) esille vähäiset resurssit, palveluiden sirpaleisuus, ja hajanaisuus, tai laitospaikkojen vähäisyys. Mutta kuten edellä totesin, että on siellä muutakin korjattavaa.
kesällä jatkuu eli onneks sun terapeutilla ei ole kesälomaa silloin ja ei pidä lomaa ollenkaan koska silloin terapia keskeytyy kun terapeutilla on kesäloma.
No elättelen toivoa et kela hyväksyy jatkon. Realismia. Opin tässä vuosien saatossa et byrokratiasta ei voi ikinä varmaksi tietää. Sen mikä pitäs olla varmaa ei sitä olekkaan. Eli joo, pitäs jatkua jos kela suostuu jatkamaan.
Nooh, meillä ei vielä aikataulua ole niin pitkälle mut onhan kesään aikaa. Eli jos jatkuu niin onhan tossa ennen lomasesonkia aikaa 3-4kk :) Tuloksia oikeesti terapiasta näkee vasta useemman käynnin jälkeen. Kesälomalla mäkin lomailen ja meen itekkin matkalle. Pariisi kutsuu
Jos ei oo ite ollu osastolla 6v putkeen nuoruutta on vaikea ymmärtää tilannetta toki. Kuten sanoin mä en tienny paljoa mistään mitää eikä ne joiden piti tukea tehny töitään (tuettu asuminen). Eli vika kyllä on niissä joiden piti tukea. Sehän se tuetun asumisen idea on. Mut käytännössä näin ei ollut. Paperillahan mulla piti olla kaikki tukikunnossa jne. Ja onhan se toisaalta outoa et vapautetaan osastolta 6v jälkeen eikä kukaan hototaholta tajua ettei siellä osastolla opita mitään elämäntaitoja.
Sain valmiina koska kaikki tehtiin valmiiksi. Sellasta se osastolla olo on, ei siellä tehä ite melkein mitään. Oot vaan siellä. Sairaalakoulukin oli et sai 5 jos jakso mennä paikalle. Eli oikeesti, oot siellä ja pyörittelet sormia. +lääkkeet. Ei siellä kukaan opi mitään
En menis terapiaan jos en tarttis sitä. En pysty itse pääsemään niistä eroon. ja Kelaterapia on ainut johon budjetti antaa myöten. Jos mulla olis rahaa niin olisin päässy mihin terapiaan vaan ajat sit. Mut yksityiset maksaa liikaa. On toi nytkin kallista.
Eli joo kelaterapia on ainut koska tuntitaksat normaalisti on ihan liian kalliita. Mikään ilmanen ei valitettavasti riitä ja toimi. tarttee nyt vaa tähän asiantuntijaa
Nuo säästösyyt ovat se kaikkein paskin juttu. Monille mt-kuntoutujille ne kuntouttavat työtoiminnat saattaa olla ainoa paikka, jonne he menevät, muuten saattavat olla vain kotonaan.
Kun päivätoiminta, kuntouttava lakkaa säästösyistä, jää ihmiset aika lailla ns. tyhjän päälle, mikä ei ole lainkaan hyvä asia. Jotkut saattavat erakoitua täysin. Sen seurauksena voi terveydenhuoltokin kuormittua tulevaisuudessa lisää.
En puhu kenestäkään henkilökohtaisesti, mutta totuus on että ihminen on vähän sellainen kermaperse, että oppiminen ja keksinnöt tulevat tarpeesta, eikä siitä, että jokainen ihminen olisi automaattisesti sivistämässä itseään tiedoilla tai taidoilla.
Ja sen verran on tullut noissa laitoksissa vietettyä aikaa, että ne "valituksen ammattilaiset" eivät ole se ihmisryhmä, joka olisi itse ensimmäisenä ottamassa asioista selvää, vaikka siellä on sitä opastusta tarjolla.
Jos ei itse halua osallistua mihinkään, niin siitä ei voi loppujen lopuksi syyttää kuin itseään. Ainakaan terveydenhuoltoa ei voi siinä vaiheessa syyttää, jos yrittävät kuitenkin tarjota sitä muutakin hoitoa.
Jos ihminen välittää itsestään ja haluaa pysyä paremmassa kunnossa, kyllähän hän kaikki mahdolliset vaihtoehdot yleensä kokeilee.
Se on oma valinta, jokainen tekee päätöksensä itse.
Tämäkin.
Aikoinaan en itse ottanut hoitoa vastaan, kenties juurikin sairauteni takia.
En voi väittää, etteikö olisi yritetty hoitaa, kyllä psykiatrian puolella paljon yritettiin.
Tajusin sen vasta myöhemmin, koska lopulta sain avun, mutta vasta kun olin itse valmis osallistumaan hoitooni.
Ehkäpä se riippuu motivaatiosta ja mielenkiinnosta, mitä sieltä netistä haluaa etsiä.
Minun on pakko sanoa, että omalla kohdallani se Vanha Vaasa oli laitos, jossa pääsin kuntoon.
Muutos ei ollut/ei olisi ollut mahdollinen näissä kunnallisissa sairaaloissa. Ikävä sanoa noin, mutta hoidon tasossa on valtavat erot.
Psykiatrian huonot puolet näkee silloin, jos keskittyy vain niihin.
Jos taas ajattelee, ja katsoo myös mitä hyvää siellä on, siitä saa myös hyötyä. Koska siellä on hyvääkin, se täytyy vain nähdä.
Älä jumitu menneisiin, jos jotain ei ole tapahtunut, tai et ole saanut tukea.
Sinulla on koko loppuelämä aikaa opetella normaaliin elämiseen liittyviä asioita, ei mitään ole menetetty. Opettelu on vain siirtynyt vähän myöhemmäksi. Et ole ainoa tällaisessa asiassa.
Aikalailla joillekkin internetti on se ainut missä saa ihmiskontaktin. Kaupassakin kun voi käydä pikakassan kautta
Entäs jos opastusta ei tarjota lainkaan? Sehän mun ongelma oli. Noi on eri asia toki jotka ei ota vaikka tarjota
Voi olla. Toisaalta siellä Vanhassa Vaasassa ollaan vuosia. Olisko ne siellä osannu tunnistaa et skitsofrenia onkin trauma? En tiedä. Epäilen ettei. Toisaalta mitä nyt kattonu niin siellä on jopa terapiaa ja muuta henkilökuntaa. Vaikea sanoa. Silti tollanen paikka tuntuu pelottavalle, etenkin jos oot just täyttäny 18v ja saanu skitsofrenia diagnoosin ja sit vaan sanotaan et kyll sä nyt joudut tonne
Yritä nolla :) Siinä kyllä vielä työnsarkaa.
jos tikitok on kiinostavampi niin miksi kuntoutusta pitäis tarjota jos some on kiinnostavampi
Koska esim kuntoutuspsykiatrian tavoitteena on tukea opintojen edistymistä, työelämässä pysymistä, työelämään siirtymistä tai sinne palaamista. Eihän sulle voida tarjota sellaista jos sä täytä kriteerejä.
Tiesitkö että jotkut lääkkeet aiheuttaa painajaisia.
" Sehän mun ongelma oli ".
Kerrot menneessä muodossa, vai onko se sama ongelma edelleen ? Oletko jäänyt jumiin menneisiin asioihin ?
Saahan siellä tiktokissa aikaa viettää, jos ei kaipaile kuntoutusta. Miten vaan, itsehän sen ihminen päättää haluaako jotain muutosta oloonsa ja vointiinsa, vai ei.
Joo. Mulla tosin unilääke ja noita oli ennen sitä ja sen jälkeen. Astma lääkkeet tuskin tekee niitä
Pointti on se et se ei vaadi tietoa. Algoritmi tekee kaiken. On vaikea ettiä tietoa jos ei tiedä sen olemassa olosta
Mun tarina on enemmänkin vaan esimerkki siitä miten ei edes yritetä kuntouttaa
No joo toki. Omat kriteerit mut näet toki ettei mua ikinä edes yritetty kuntouttaa. Niin kauan ku skitsofrenia oli siitä ei ollut mitään puhetta. Ei sanallakaan puhuttu kuntoutuksesta eikä sellasesta. Diagnoosin muutoksen jälkeen sit sai.
Eli ihan selkeästi diagnoosi oli se suurin syy miksei tarjottu kuin lääkkeitä. Jos siis tarkotetaan kuntouttavia ohjelmia
Jos et tiedä asian olemassa olosta on vaikea ettiä tietoa. Vai osaisitko ite ettiä jos et tiedä et x-asia on olemassa? Tuskin.
Otetaan esimerkki: Jos et olis ikinä kuullu vaikka kelan jostain tuesta, osaisitko ettiä sitä jos et tietäis et se on olemassa eikä kukaan oo sulle sanonu?
No se on hyvä että sä oot saanut sen kelaterapian. joten mitään onglemaa ei ole.
Ei tällä hetkellä. Mut toki elän ehkä menneessä mut mulle on terapeuttista jakaa omia kokemuksia, tuoda esille niitä vuotokohtia mitä hoidossa on ja tälleen. Tää on kai mun oma uniikki tapa käsitellä osaston traumoja
Kyllä,jotkin astmalääkkeet, erityisesti montelukasti (tablettimuodossa otettuna), voivat aiheuttaa painajaisia ja muita unihäiriöitä osalle käyttäjistä, usein iltaisin otettuna
Ai montelukast aiheuttaa? Ai hitto, mulla on se... tosin ollu jo vuosia. Mun painajaiset tosin on osastoteemasia, hoitaja tahtoo puukottaa mua, lepositeitä ja sellasta mut toi montelukast oli kyll uusi. Kuulin ekaa kertaa just nyt,
Täh. pitääkö osastolla tehdä kotitöitä?
On erilaisia palveluja jotka järjestää esim kuntouttavaa työtoimintaa ja muuta mt kuntoutujille
Jos ihminen kertoo että viettää aikaansa netissä niin tarjotaanko silloin kuntoutusta jos et opiskele, ole siirtymässä työelämään tai palaamassa sinne.
Ehkä pitäs ainakin kartottaa auttasko se?
kyllä kuten sanoin montelukast aiheuttaa painajaisia.
En tarkota kotitöitä vaan ihan mitä vaan. Nythän se on aikalailla ruokailut-> lääkkeet-> ehkä sairaalakoulu->pyörittele sormia loppuaika
Vaikka lääke on tarkoitettu keuhkoihin, leukotrieenireseptoreita löytyy myös aivoista, ja niiden salpaaminen voi vaikuttaa mielialaan ja uneen.
Mielenkiintoista. Mulla kyllä alko painajaiset vasta 1,5v sitten. Mut ehkä mun pitää jutella tästä.
Tuolla astmalääkkeellä on myös yhteyttä PTSD oireitten kaa
Millasta kuntoutusta pitäis saada että menee esim ammattikouluun opiskelee?
Mitä sulle olis pitänyt osastolla opettaa kun olit lapsi?
Mitä sä luulet että psykiatrian osastolla tehdään? ei se ole mikään puuhapaikka
ja koska sulla aloitettiin astmalääke
On vai? Hyvä tietää, pitää sit oikeesti jutella kun nään lääkäriä. Tosin astma ei kuulu psykiatriaan mut ehkä sitä kautta asia etenee paremmin... Kiitos tiedosta! En olis ikinä tienny ilman sua tätä
Oon käyttäny niitä 6v asti. Montelukast tosin uudempi lisäys... OIikohan 2022
Tiedän mitä siellä tehdään kun olin 6v. Ei yhtään mitään.
Seretide, Ventoline+montelukast 10mg iltasin. Tos mun astmalääkkeet ja unilääkkeenä mulla oli doksepiini
Kyllä.Vaikka montelukast ei ole PTSD-lääke, sen aiheuttamat ahdistus- ja käytösmuutokset voivat olla samankaltaisia tai pahentaa olemassa olevia PTSD-oireita.Montelukast voi aiheuttaa vakavia mielenterveyshaittavaikutuksia, kuten ahdistusta, masennusta, unihäiriöitä ja käytösmuutoksia, jotka voivat muistuttaa traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) oireita tai pahentaa niitä, ja lääkityksen lopettamisen jälkeenkin.
jos sä olet käyttänyt montelukast lääkettä vuodesta 2022 ja nähnyt 1,5 vuotta painajaisia niin etkö näe yhteyttä
mitä sä oletat että sairalaassa tehdään? sinä menit sinne anoreksian takia niin mitä puuhaa sinä olisit kaivannut sairaalassa? se ole mikään paikka jossa sulle opetetaan kotitöitä yms taitoja. Sairaala ei ole sitä varten
Noh, mulla on C-PTSD +ADHD eli kuulostaa aikalailla sille et väärä lääke mulle. Tää ei oo tullu ilmi ennen missään vaikka lääkärit tietää mun lääkityksen. Ehkei ne tiedä tota tai sit tää on tätä somaattiset erikseen ja psykiatriset erikseen menoa.
Kiitos avusta! Tiedä vaik tossa olis ratkasu
Kuulin tästä vasta tänään ekaa kertaa. En tiennyt ennen tätä noiden yhteyttä. Lääkäri kun koko ajan pitänyt niitä painajaisia trauman oireina. Kun ennen tota en muista edes unia ollenkaan
Spoiler alert. Ei ole mitään järkeä tuottaa tarvittavaa palvelua kotiin jos ihminen on niin huonossa kunnossa että tarvitsee laitoshoitoa. Tulet huomaamaan tämän kun ikäännyt, kotihoito käy vain tiettyyn rajaan asti, jonka jälkeen ihminen siirretään vanhainkotiin.
Menin vapaaehtoiesti joo->Sain pakkohoidon-> Jäin 6v eri osastoille.
olettaisin jotain muutakuin sormien pyörittelyä. Kuitenkin jos oot vuosia siellä niin kuka vaan laitostuu. Mut heitettiin vielä pihallekkin aiika nopeasti, en edes tiennyt et vapaudun. Neuvottelu (joita ollu ties kuin monta) sit klo 12 ulos ja taksi +osote mun tuetun asumisen kotiin. Avaimet sentään sain mut kukaan ei ees tarkistanu pääsinkö sinne kun vasta seuraavalla viikolla
Nooh, mulla on 50+v vielä tohon toivottavasti. Ja en nyt pyydä palvelua kotiin, eikös kuntoutus yms tehä jossain?
Eli montelukast voi aiheuttaa painajaisia kuten myös doksepiini
Eli siis lääke joka auttaa mua painajaisten takia nukkumaan tekee lisää painajaisia? No täähän on kiva looppi.
Pitääpä keskustella tammikuussa tästä... Luotan silti terapiaan mut ehkä mä saan painajaiset pois pian
Noin netistä löytyvien tietojen mukaan on
Painajaiset ja muut unihäiriöt kuuluvat montelukastin tunnettuihin, mutta melko harvinaisiin (yli 1/1000) haittavaikutuksiin. lääke voi aiheuttaa myös ärtyneisyyttä, ahdistusta, levottomuutta, unettomuutta.
Aika huono juttu ettei lääkärit oo tienny. Toisaalta eikai psykiatrilla ole syytä tietää montelukastista mitään... ja terveyskeskuslääkäri taas nyt on vaan tk-lääkäri
Revin kyll pelihousuni jos mun traumapainajaset on montelukastin syystä. En oo nauttinu todellakaan nähdä unia melkein joka yö missä hoitaja haluu mulle pahaa tai lääkäri.
En varmaan omin luvin voi kuitenkaa lopettaa et pakko oottaa tammikuun tapaamiseen asti
Vaikka doksepiini auttaa nukahtamaan ja pysymään unessa, se voi joillakin aiheuttaa levottomuutta ja ahdistusta unessa, mikä voi ilmetä painajaisina tai levottomina unina
montelukast voi aiheuttaa painajaisia ja doksepiini voi aiheuttaa painajaisia. Sulla on kaksi lääkettä jotka voi aiheuttaa painajaisia ja käytät niitä molempia illalla
sä voit itse googlettaa ja lukea sekä itse lääkkeistä että montelukast kokemuksia liittyen painajaisiin ja ahdistukseen
et voi lopettaa mutta noilla lääkkeillä on todettu haittavaikutuksena painajaiset
Sairaala on sairaala ja siellä hoidetaan potilaita ja sairuksia. Siellä ei olem tehtävänä sulle järjetää toimintaa,jos se on suljettu ja sä et pääse omatoimisesti käymään ulkona.
Ei tullu mieleenkään et astmalääke tekee mitään eikä mun psykiatrillekkaan näköjään vaikka se katto sillon aikoinaan ennen unilääkettä lääkkeet.
Eli mun unilääke auttaa nukkumaan painajaisten takia mut voi lisätä samoin kuin montelukast.. Aivan mahtavaa. Nooh, hyvä et tiedän nyt. En olis tienny ikinä ilman tätä paikkaa :)
Eipä ne psykiatrisella mitään muutakaan tee kuin antaa lääkkeitä. Lääkehoito on ainut hoito mitä niillä on
kyllä
ja lääkäri terveyskeskuksessa eikä mun psykiatri osannu tätä sanoa. Noh, ehkä ihan hyvä et oon täällä keskustellu. Opin jotain uutta ja tärkeää
Sekä Yhdysvaltain lääkevirasto FDA että muut kansainväliset toimijat ovat asettaneet montelukastille vakavimman mahdollisen varoituksen (Boxed Warning) vakavista mielialaan ja käyttäytymiseen liittyvistä muutoksista.
Okei. Miksei siis Suomessa tätä tiedetä? Psykiatrin luulis ainakin
Joillekin se sopii ,mutta muillekin on tullut tuosta painajaisia ym.
Ai hitsi, tuleekohan tostakin vierotusoireita
Vaikka kyseessä ei ole perinteinen riippuvuuslääke, keho tottuu sen vaikutukseen. Lopettaminen voi laukaista oireita, kuten:
Ahdistus, hermostuneisuus, levottomuus.
Päänsärky, vapina.
Unettomuus.
Jos epäilet vieroitusoireita lopettamisen jälkeen, ota yhteyttä lääkäriin, äläkä lopeta lääkettä omin päin.
En lopeta tietenkään omin luvin noita mut noi vierotusoireet toi deja vu:n Leponexin lopettamiseen. Se vasta kokemus olikin
no jos saat jossain vaiheessa lopettaa astmalääkkeen niin sitten vasta tiedät tuleeko vierotusoireita.Mutta miten käy sun astmalle
Näkee sit. Onhan mulla Seretide+Ventoline. EHkä montelukastin tilalle joku muu
Psykoosisairaiden lääkkeetön hoito on tuhoon tuomittu ajatus. Sen huomaa hyvin näistä tänne kertyvistä vastauksista, kun yhdessäkään ei ymmärretä, mihin lääkkeitä tarvitaan. Eikä siten kyetä arvioimaan hyötyjä ja haittoja.
Nykysillä lääkkeillä on hirvee lista haittoja vaan
emmä tiennyt että astman hoitoon tarvitaan noin paljon lääkkeitä
Säästösyyt nykyään vaan karsii paljon tätä kuntoutusta.
Onko vaikea uskoa?vai vaikea ymmärtää?
No minä en tiedä millä paikkakunnalla sinä asut ja mitä eri palveluntuottajia paikkakunnallasi on.
Eiköhän se ole koko Suomen kattava vitsaus leikata ja säästää kaikesta mahollisesta.
mutta on järjetöjä ja säätiöitä jotka järjestää ja sitten on sosiaalista kuntoutusta olemassa
Järjestää raha tilanteen mukaan mitä on.Tuskin riittää kaikille halukkaille.
mä en ymmärrä nyt mitä sä tarkotat . järjestää raha...
Anteeksi en voi selventää kun et ymmärrä sittenkään.
järjestää raha tilanteen mukaan liittyy siihen että voi mennä ilmaiseen toimintaan?
Nekää ei ole kaikki ilmaisia.Pitää maksaa 2€ että pääsee.
EI varmaan tarttis yleensä mut se on niitä asioita mitkä meni osastolla pahemmaksi, siellä ei astmaa kontrolloitu+huono sisäilma.
EIkös hallitus leikannut just järjestöiltä rahotusta paljon?
On niitä palveluja vielä, mutta kuinka kauan. Kaikesta leikataan rahat pois. Esim. yhdistykset ja järjestöt eivät enää saa taloudellista tukea kovinkaan helposti, jatkuvasti vain vähennetään. Se tarkoittaa sitä, että ajan myötä nämäkin lakkaavat toimimasta.
Miksei niitä palveluja voi käyttää kun ne on vielä olemassa? Sinä et voi tietää kuinka kauan joku palvelu toimii. Ja sen takia et voi osallistua koska mietit että käyttämäsi palvelu loppuu.
Te yleistätte kaikki koskemaan kaikkea palveluntuottajia ja sen takia ette voi osallistua ja ja käyttää palveluja. Voitko kertoa paikkakuntasi niin minä voin etsiä sinulle missä mielenterveyskuntoutujat voi hakea apua muualta kuin terveydenhuollosta. On paljon tukipalveluja terveydenhuollon ja kelan ulkopuolella.
Täällä päin on maksuttomia palvelua ja toiminntaa. ja jos ei ole 2 euroa niin toki voit jäädä kotiin makaa. Niin säästyy se 2 euroa.
Onko sulla rahat noin vähissä ettei 2 euroa löydy jotta ihminen saa sosiaalista elämää ja toimintaa.
olit lapsi. missä sun vanhemmat oli jos he eivät olleet tietoisia asiasta
Vanhemmat ei paljoa voi mitään sille jos oot pakkohoidossa. Olin niiden vastuulla ja niitä ei kiinnostanut moneen vuoteen asia kunnolla. Kun kato somaattiset jutut ei kuulu niille vaikka pakkohoidossa oleva ei voi ite asialle mitää eikä vanhemmat.
Toinen oli osastoilla oleva huono sisäilma, etenkin talvisin. Sille ei voi mitään eikä siltä pääse karkuun koska oot pakkohoidossa. Valittaminenkin oli turhaa koska voi voi, ei meillä oo oo mitää ongelmia, ne on sun harhoja
Jos sulla on todettu lapsena astma niin sitä pitää myös hoitaa myös siellä osastolla. Miksei sun vanhemmat sanonut että haluavat sut kotiin .Miksi olit anoreksian takia pakkohoidossa ja sun vanhemmat ei tehnyt yhtään mitään ja selvittänyt asioita.
Miksi sinä olit paikkohoidossa jos sinä käyttäydyit hyvin ja asiallisesti. Ja miksi sinua pidettiin osastolla. kuudessa vuodessa luulis painon nousevan normaalipainon tasolle.
Osastolla kun olin astmaa hoidettiin vain vanhan mukaan. Spirometria ja muut astman seuranta jäi kokonaan. Eli joo, ne piti nykysen lääkityksen eikä seurannu mun astmaa mikä on virhe koska tos iässä nimenomaan se kehittyy. Jos mä valitin niin kaikki oli anoreksian ja myöhemmin vaan mun harhojen vikaa. EIkä sisäilmaongelmia otettu todesta.
Mun vanhemmat kävi hoitoneuvotteluissa ja teki mitä pysty. Mut pakkohoito M3 ei saa pois kuin lääkärin toimesta. Joten niiden haluaminen ei muuta sitä et lääkärit päätti toisin. Mun vanhemmilla oli aika rajalliset toimet tehdä mitään kun lääkärit on ne mitkä päättää asioista. Ei se asioiden selvittäminenkään auta kun oon osaston vastuulla enkä pääse pois jos ne ei niin anna
Koska kun menin mulla oli anoreksia vaan. Mut mun C-PTSD kehitty osastolla ollessa ja sain nuoren ensipsykoosin diagnoosin (joka myöhemmin tulkittiin skitsofreniaksi). Lisäksi mulla oli ADHD jota kukaan ei tajunnut olemassa olevan eli.... Anoreksia+C-PTSD+ADHD oli hoitotahon silmissä lopulta anoreksia+skitsofrenia. Niin ja olin aina sekaosastolla. Missä muitakin ongelmia kuin syömishäiriö
Mitä tosta sit seuras: Olin alipainonen ja en syöny koska ahdisti-> Pakkoruokintaa->rimpuilen vastaan-> Ne laittaa lepositeisiin-> traumatisoidun ja oireilen lisää-> Sama kaava toistuu alusta. Lopulta toi eskaloitui siihen et aloin satuttaa itteäni osastolla ja jatkettiin tota kierrettä
sinua siis pidettiin siellä väkisin vaikka sinä käyttäydyit hyvin ja asiallisest koko ajan
Ja lisäksi kun osastolla oli joskus vaan 2 hoitajaa vuorossa niin vaikka oireilinkin olin silti aikalailla "rauhallisin" siellä. Niillä oli tärkeämpääkin työtä ja senpä takia pääsin anoreksian oireillessa olemaan syömättä aika helposti kun valvonta oli joskus nolla. Ja niiden reaktio oli aina pakkoruokinta letkun kautta koska mitään muuta keinoahan ei tietenkään ole.
Pääsin mä muutaman kerran normaalipainoon mut sit kierre alko uudestaan. Ja joo pääsin lopulta 18v pois koska sillon sain eläkkeen ja diagnoosin. Ja tapasin kaikista pahimman lääkärin ikinä Kellokoskella. Jotain mun sisällä tapahtu kun totesin et nyt riitti, mä haluan pois
En ikinä sanonu et olisin asiallinen välttämättä ollu. Trauma oireili ja kyllä mä hoitajille haistattelin ja yritin karata. Halusin ulos koska kamala paikka. Olin 80% ajasta asiallinen, mut joo tein tyhmyyksiä kun oli niin paha olla siellä eikä ketään kiinnostanu
Mä olin aika rauhallinen jos vertaa muihin mitä siellä oli. Osahan yritti kuristaa hoitajan, heitteli tuoleja yms. Ja kerran joku lasilla yritti viiltää ja tehdä itsemurhaa.
Ja toki sit ne jotka leikki eritteillä. Niihin verrattuna olin aika rauhallinen
Aikalailla anoreksian lisäks voi tiivistää asiat näin:
C-PTSD aiheuttamat harhat->Skitsofrenia
Sulkeutuneisuus/pelko (pelkäsin joka päivä osastolla) -> Skitsofrenia. Etenkin lääkereitä pelkäsin ja menin ihan lukkoon ja jäädyin mikä tulkittiin eri tavalla
Itsetuhoisuus (C-PTSD)-> Skitsofrenia
Mössöytynyt puhe-> Skitsofrenia
Huono muisti- > Skitsofrenia
Aikalailla tossa syyt. Ympäristö sai mut näyttämään pahemmalle kun olin
ja hallinto-oikeus vahvisti tuon
miten sulle tuli psykoosi? tehtiinkö sulle jotain joka aiheutti psykoosin
mä olen kertonut mikä on anoreksian hoidon eteneminen. Jos sua ei olis pakkoruokittu niin miten olisit saanut ravintoaineita? ai sä aloit satuttaa itteesi ja ajattelit että siten pääset pois ja käyttäytyy huonosti.
pakkoruokinta tulee kyseeseen kun potilas ei itse syö
Trauma voi oireilla psykoottisin oirein. Joka osastolla tulkittiin psykoosiksi. Toisaalta jälkikäteen mahdotonta sanoa oliko vai ei
pääsit normaalipainoon ja et päässyt osastolta pois
Pakkohoidon joo. Eipä siinä vanhemmat mitään voi
ja sitten ihmettelit kun sua pidetään pakkohoidossa kun et osaa käyttäytyä
Noh, se ei riitä. Tossa vaiheessa alko jo olee niitä muita oireita. Reagoin aina pakkotoimiin negatiivisesti ja kierre jatku. Ei ne ikinä mua kuntoon saanu eikä edes yrittäny
Jos ainut hoito on pakkoruokinta joka kerta kun syö niin en pidä sitä hoitona. Mitään muuta en saanut.
Osasto laukas itsetuhoisuuden ja sai äänet aikaan. Itkin ekan 6kk joka ilta itteni uneen. Ennen osastoa mun trauma oireili anoreksian kautta mut osasto triggeröi psykoottiset oireet. Aikalailla osasto eskaloi mun tilanteeni. En ajatellu mitään, purin pahaa oloani. Ja sit mua rangastaan lisää eristämällä jne
Sillonkin kun olin normaalipainossa osastolla ratlasu jos en syöny koska ahdisti oli aina sama: pakkoruokinta. Aina. Mitään muuta ne ei tehny
En oo ikinä kieltäny. Tiedän kyllä miten homma meni, ollaan käyty tapahtumaketju psykiatrin kaa läpi.
Mut ennen osastoa anoreksia oli ainut oire. Osasto eskaloi ne psykoottisiksi ja itsetuhoisuuteen. Osasto oli se mikä muutti traumat oireilemaan räjähtävästi ja johti väärääb diagnoosii n ja Kellokoskelle
sulla oli psykoosi joka tulkittiin psykoosiksi?
Ja joo. Katkeruus ja viha on se mikä sai mut ulos Kellokoskelta. En varmaan ilman sitä olis päässy ulos. Vihasin kellokosken lääkäriä enemmän kuin mitään muuta ja vihalla söin ja ja pidin itsetuhoisuuden kurissa.
Sen jälkeen kun se lääkäri purki M3 ja heitti ulos... olon vapaa. Ja mun mikä viesti sille oli joo tyhmä. Tiedän nyt sen jälkiviisana. Mut sillon... näytin sille keskaria ja vittuilin koska se ei voinu enää tehdä mulle mitään
täällä olet vaan puhunut miten sun traumat liittyy pelkästään osastoon
Ei. Trauma oireilee kuin psykoosi vaikka ei sitä ole. Mut ne voi näyttää samalle vaikka ei sitä ole. Osastolla etenkin eroa on vaikee tunnistaa kun keskitytää vaa oireisiin.
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00526
ja sä oot edelleen vihainen ja katkera koska sä haluu käsitellä tunteita
Mä olen aika varma ,että ns. pyöröovi-ilmiö johtuu siitä, että nämä potilaat eivät syö lääkkeitä tai syövät niitä väärin. Injektio on paras ratkaisu.
Tosin on mahdotonta sanoa oliko oikee psykoosi vai näin monen vuoden jälkeen. Siitä on vuosia mut kun osastolla sain nuoren ensipyskoosin. Siihen ei tosin koskettu ennenkuin olin melkein 18. Sillon sain erilaistumaton skitsofrenian.
Ja C-PTSD diagnoosin vasta 2023. Eli kukaan ei voi enään varmaksi sanoa mitään. Mut mun psykoatri oli sitä mieltä etten ikinä ollut psykoosissa vaan mut tulkittiin väärin
Koen ehkä ne vuodet itse pahimpana. Jokainenhan kokee asiat eri tavalla. Jokainen on osa palapeliä toki. Mulle ne tuntuu pahimmalta koska en oikeesti muista paljoakaan ajastaennen osastoa.
Kerroinko aiemmassa kommentissa jotain itsestäni ? Enpä tainnut.
Tietenkään en voi tietää kuinka kauan joku palvelu toimii. Mutta itse osallistuneena yhdistystoimintaan, kuten myös järjestöihin, tiedän että niissä ollaan jonkinlaisissa taloudellisissa vaikeuksissa. Johtuen juurikin avustusrahoista, joita jatkuvasti vähennetään.
Miksi muuten mietit, etten voisi osallistua ? Mielenkiintoista juuri se, kun oletat tietäväsi ventovieraasta ihmisestä kaikenlaista. Pitäisikö onnitella vai esittää osanotot ?
Sitä varten terapiassa joo. En vaan pysty ite kotikonstein purkamaan vihaa. Pystyn kyllä nykysiä tunteita käsittelemään, iloa... rakkautta jne
sinä sanoit että sulla oli harhoja ja nyt sä et tiedä oliko ne harhoja vai ei.
Jaa, me yleistetään kaikki koskemaan kaikkea palveluntuottajia ?
Miksi sinä yleistät, että muka kaikki meistä yleistäisivät ?
Kannattaisi vähän miettiä, mitä " suustaan " ulos päästelee, ja miten.
sä sait skitsofrenia diagnoosin ilman oireita. just joo.
mutta muistat että sua seksuaalisesti hyväksikäytetty
Ihmistä voidaan ruokkia pakolla ihan siitä syystä, että hän pysyisi hengissä.
Onkohan näin. Minulla on uuden polven antipsykootti eikä mitään haittavaikutuksia. Toki pakkausselosteessa on luoteltu kaikki haitat, mitä mahdollisesti voi ilmetä.
Anoreksia ei ole oire. Anoreksian taustalla on aina jokin oire. Anoreksia ei kehity tyhjästä.
Anoreksian laukaisevana tekijänä taitaa yleensä olla psyykkiset oireet.
Terveydenhuollossa useimmiten hoidetaan myös oireita, sekä psyykkisiä, että fyysisiä. Oireita ei ole ilman syytä niille.
Sen takia keskitytään oireisiin, että saataisiin niiden aiheuttaja selville.
En tiedäkään vaan kyse oli siitä kun ihmiset olettaa että terveydenhuolto ja kela on ainoita toimijoita jotka järjestää palveluja, toimintaa ja kuntoutusta mt-kuntoutujille. siitä oli kyse
kun täällä puhutaan kun terveydenhuolto ja kela ei järjetä ja sen takia mt kuntoutujat ei saa kuntoutusta koska nöihiun ei pääse. Oli edelleen kyse siitä että on muitakin tahoja jotka järketää toimintaa ja palveluja
susta on osasto edelleen pahempaa kuin se että aikuinen mies työntää sormensa lapsen vaginaan. no voithan sä sitä osastoa pitää pahempana kuin se että mies koskettelee sua
myös vihaa ja katkeruutta pitää käsitellä mutta sä odota että terapiasa vasta käsitteklet koskla taitaa olla liian vaikeaa käsitellä etukäteen
Katkeruudesta ja vihasta olisi hyvä päästä eroon, ei se elämä ala muuten sujumaan toivotulla tavalla. Kun niistä pääsee eroon, on itsellä parempi olla, sekä myös läheisillä.
Ehkä olisi parempi lakata muistelemasta sitä aikaa osastolla ja keskittyä tähän päivään.
Menneisyyden ei tarvitse antaa pilata tätä hetkeä tai tulevaa.
Onko sinulla vihan tunteita itseäsi kohtaan ? Mitä mieltä olet itsestäsi, vihaatko itseäsi ?
Ja jos, niin miksi ?
Tätä samaa keskustelua on käyty toisessa ketjussa ja hän nyt vaan vihaa sitä osastoa ja kun nuoruus meni pilalle sen takia.
Hän on vihanen koska hän ei saanut hoitoa joka hänelle luvattiin ja hän on katkera sen takia ettei saanut osastolla terapiaa joka oli hänelle luvattu. ja on vihainen koska pakotettiin syömään ruokaa ja ei syönyt koska ei saanut sitä luvattua terapiaa.
kait hän voi vihatakin koska ei osannut puolustautua kun seksuaalisetsi hyväksikätyettiin lapsena.
Tiedän et oli harhoja. Mut kyse oli psykoosista. Se oliko oikea psykoosi vai ei on eri asia. Sitä on mahdotonta sanoa enään vuosien jälkeen. Katsos kun C-PTSD voi myös aiheuttaa äänien kuulemista. Ero vaan on ettet silti ole psykoosissa
En ikinä sanonu etten saanu ilman oireita. Mulla oli oireita mut syy ei ollu skitsofrenia. Trauma voi tehdä psykoottisia oireita jotka monta vuotta tulkittiin väärin
mikä susta on oikea psykoosi jos sun harhat ei ollut psykoosi. Terve ihminen ei näe ja kuule harhoja
Muistan. Silti jos mietit asiaa niin se kesti korkeintaan 15min. Seuraava muisto on aikalailla huvipuisto, melkein hukkuminen mökillä 2x ja sit jo ollaan avioerossa jne
miksi sä menit sanoo niistä äänien kuulemisesta jos pidit niitö ihan normaalina elämään kuuluvina asioina
Tiedetään. Osastolla vaan meni se pieleen. Aika pahasti. Avossakin keskityttiin sitten diagnoosin mukaiseen hoitoon ja meni jokunen vuosi et sain oikean diagnoosin. Senkin vain koska mun nykynen lääkäri HUSissa selkeästi kokenein kuin aikaisemmat
Trauma oli tausta syy ja sehän on psyykkinen joo. Mut anoreksia oli ainut näkyvä oire kun menin osastolle. Sitä tarkotin. En oireillut psyykkisesit mitenkään muuten vielä tossa vaiheessa
ja sun harhat ja äänet liityi siihen osastolla oloon. mitä ne äänet sanoi sulle
Aikoinaan vihasin. Tai inhosin. Kellokosken lääkäri käänsi sen itteensä ja koko osastohoito. Mulla oli aikalailla tunteita paljon, ne vaa kääntyi mun itseni sijasta ulospäin. Näin tiivistettynä. Nykyään en vihaa itteeni. Olen oikeestaan tyytyväinen itteeni vaikka sitä ehkä vaikea uskoa.
Ja ylpeä et olen vapaa ja koulussa
No siis syömättömyys osastolla oli enemmänkin vastareaktio. Mitä enemmän ne pakotti sitä voimakkaammin reagoin vastaan. Sanoin jopa niille tän. Eipä sillä väliä ollut vaikka kuinka yritin sanoa mitä tunnen. Ketään ei kiinnostanu.
Ja kun sanoin et pelkään olla täällä osastolla ja pelkään hoitajia ja lääkäriä, ketään ei kiinnostanu. Mun omahoitaja oli ainut jota kiinnosti mut valitettavasti se jäi eläkkeelle jossain... Kun olin 15. Koin itteni hylätyksi, yksinäiseksi, turvattomaksi ja pelkäsin joka päivä osastolla. Kerroin näistä kyllä aluksi mut huomasin aika pian ettei ketään kiinnosta
Konseptiin kuuluu, että jos haluaa rahaa, niin sitä pitää hankkia itse.
niin ja mä olen puhunut sulle mikä anoreksia voi laukaista esim se seksuaalinen hyväksikäyttö josta et edelleenkään halua puhua
luuletko ettö vihasit ja inhosit itseäsi koska et osannut puolustautua kun sua seksuaalisesti hyväksikäyettiin. syytit itsäsi koska annoit miehen kosketella sua
Jospa hän saisi/voisi vaikka itse vastata.
Ethän sinä voi tietää, mitä, tai miten, miksi, hän.........niin ja näin.
ethänb sä ole psyykkisesti vapaa kun kannat vihaa ja katkeruutta mukanasi
Mutta kun sinä et itse ole diagnoosi, sinulla ainoastaan on diagnoosi.
Voit elää täysin ihmisarvoista elämää arvostaen itseäsi, vaikka diagnoosi onkin. Eikä sekään sinuun ihmisenä vaikuta, onko diagnoosi oikea vai väärä. Diagnoosi ei vie ihmisyyttä pois.
Tarkoitin sitä, että on kyllä jokin psyykkinen syy olemassa, jos anoreksia tulee.
Aivoista ja psyykestä ne ajatukset tulee, miksi ei halua syödä, ym.
Traumasta on varmaan seurannut se psyykkinen oireilu, joka se on sitten kehittänyt myös anoreksian.
Jos nyt ymmärrät, mitä yritän selittää.
Miten meinasit pysyä hengissä ? pyhällä hengekllä meinaist pysyä elossa.
Lääkäri osais vastaa paremmin kuin minä eron. Ne on silti kaksi eri asiaa. Kummassakin on aistiharhoja mut eri syystä. Kai se suurin ero on todellisuudentajussa. Mulla se ei ikinä kadonnut, tiesin aina mikä on totta ja mikä ei.
Mulla kai siis psykoosin sijasta dissosiaatio oikeasti.
sä olit lapsi ja ihminen tarvii ruokaa ja varsinkin kasvava nuori. missä tynnyrissä sä olet elänyt
Neutraaleja kuten varo, edessä lätäkkö. Tai negatiivisa kuten olet läski. Olet luuseri. Tai kaukasia kun kuuntelisi riitaa mut ei sais selvää mitä puhuttiin.
Ikinä ne ei käskeny mua tekemään mitään
No olen psykoottisista oireista vapaa. Ja vapaa tekemään mitä haluan koska en oo osastolla
Selitit paremmin mitä ite yritin :) Jep, juuri näin. Se alotti psyykkisen oireilun joka eka näky anoreksiana. Ja vasta sit myöhemmin kehitty
Oikeestaan enemmänkin olin liian nuori ymmärtämään mitä tapahtui, ne tunteet jäi elämään ilman osasin nimetä niitä mistä anoreksia lähti ajan kanssa tulemaan kun muut traumat päälle. Mut joo toi on se siemen mistä kaikki lähti ja ehkä noinkin. En ole ihan varma, syytin itteäni myös avioerosta
Jos sulla paha olo ja anoreksia et mieti tollasia. Eli en osaa vastata. Ei niitä mieti kun anoreksia päällä
On vaikeaa saada ihmistä kuntoon, jos hän ei itse osallistu omaan hoitoonsa.
Jos potilaalla on jatkuva negatiivinen asenne päällä, luo se vaikeuksia hoitavalle tahollekin.
Mikä olisi ero oikealla psykoosilla ja jollain muulla ( väärällä ) psykoosilla ?
Psykoosi joko on tai ei ole.
Varmasti näinkin mut ne myös hoiti mua tajuamatta miksi oireilen. Kukaan niistä ei tajunnu et traumat taustalla. Mikä on sinällään hassua kun kerroin niistä. Ekat 3kk yritin kertoa mitä tunnen. Ja mitä oon kokenu. Mut ketään ei kiinnostanu. Kukaan ei kuunnellu. Sen sijaan aloin pelkäämään hoitajia ja lääkäreitä. Ja luovutin puhumasta niille.
Ja sekaosasto missä muitakin potilaita eri ei edes mitään erityisosaamista syömishäiriöihin
Kuten sanoin on tiloja mitkä näyttää psykoosille vaikkei sitä ole. Mulla ei oletettavasti ikinä ollut psykoosia vaan tila joka näyttää sille (etenkin osastolla) mut sitä ei voi 100% enään kukaan todistaa oliko vai ei
Hienoa, että tunnet ylpeyttä itsestäsi, ja pystyt myös opiskelemaan.
Se, kun kerrot, että lääkäri olisi kääntänyt sinun vihasi ja inhosi itseensä, sellaista ei tapahdu.
Ehkä itsestäsi on vain tuntunut siltä, johtuen sairaudestasi ja oireilustasi.
Ja sinun tunteet eivät ole kääntyneet ulospäin, vaan sinä itse käänsit ne ulospäin. Oireilusi on ollut raskasta, ja olet käyttäytynyt sen mukaan, mikä tilanne silloin oli. Se oli sinun keinosi purkaa pahaa oloa.
Jos mietitään vaikka kiusaajia, he oireilevat ulospäin omaa pahaa oloaan. Jos ihmisellä olisi hyvä olla, hän ei kiusaisi ketään.
Kun sinulle tulee ikää lisää, ymmärrät ihan varmasti monia asioita eri tavalla kuin tällä hetkellä. Alat ajan kuluessa katsomaan asioita useammasta eri näkökulmasta, tietoisuus paranee, mikä johtui mistä, ja mitä mistäkin seurasi, sekä miksi.
Se on osa ihmisen elämää, elämänkokemuksia. Ikäviäkin asioita tapahtuu, mutta niitä pystyy oppimaan käsittelemään niin, ettei oman elämän tarvitse suistua täysin raiteiltaan.
Tuollainen ei ole luuloa, vaan se on aika yleistäkin, että hyväksikäytetty ihminen syyttää/syyllistää itseään. Omassa itsessä ei ole vikaa, se ei ole oma syy.
Hyväksikäyttäjä on sairas, sellainen itse tarvitsee apua.
Tarkoitin et Kellokosken lääkäri käski sen vihan ja inhon mitä koen itteeni kohtaan... Ulospäin kohti sitä lääkäriä. Se lääkäri on myös se joka teki hoitovirheitä (mm. pakkokeinojen käyttö turhaan) eli en ihan syyttä vihaa. Tosin jälkikäteen hoitovirheitä on mahdoton haastaa.
Näinhän se on joo. Oireilin aika raskaasti Ja olet aivan oikeessa et vanhempana ymmärrän asioita eri tavalla. Enhä mä nyt oo kun vasta pian 24 :)
Lisää siihen vielä avioero nuorena mistä syytä itteäs (koet ainakin niin) niin on aika hyvä pohja oireilla 13v anoreksian kautta ja traumatiositua
Ajattelen ihan maallikkona niin, että tuollaiset haukkuvat äänet " olet läski ", " olet luuseri " saattaisivat tulla jotenkin omista aivoista, oman psyyken muodostamina, kuvaten sitä, mitä ihminen itse ajattelee itsestään. Pohjalla on usein huono itsetunto.
Eli kun ajattelee olevansa " läski " tai " luuseri ", niin joku ääni kertoo sen ääneen.
Voi olla, että olen täysin hakoteillä ajatukseni kanssa, mutta en ole koskaan löytänyt asiaan mitään muutakaan selitystä. Paljon olen psykiatrian ja psykologian kirjallisuutta lukenut.
Jep. Aika anoreksia teemasia ääniä ne oli. Tai traumahistoriaan liittyviä. Äänet ei mua itseasiassa ikinä vaivannu niin et ne olis häirinny. Olihan ne ahdistavia joo mut ne ei ikinä komentanu/käskeny ja ne katos jos mulla turvallinen olo. Silti sain klotsapiniinia 550mg+ ja pari muuta psyykelääkettä noihin.. Eikä lääkitys edes toiminut. Kuulin silti ääniä.
Ainut mihin ne autto oli se itsetuhoisuus. Tosin olin ehkä lääkitty zombie jossain mielessä.
sä katoit kellosta aikaa. Sulla oli kello vieressä monelta alkoi ja monelta päättyi.
jopas sulle on tapahtunut ja olet kertonuty nää kaikki terapeutille jotta kela jatkais terapiaa
tiedän koska hän on puhut aikasemmin muissa ketjuissa tuosta
hän on lukuisat kerrat puhut noista osastoajoista muissa ketjuissa. Mutta sinä et oe niitä lukenut
minä olen hänelle syksyllä jo kertonut mutta hän ei halua kuunnella
sinähän sanoit että sulla oli ääniharhoja ja nytkö ei sitten ollutkaan
miksi sä menit sitten sanoo lääkärille noista lätäköistä ym jos teisit että ne ei ole todellisia
jos oot vapaa niin miksi sä takerrut menneisyyteen.
minä syksyllä kerroin jos miten seksuaalinen hyväskiskäyttö voi laukaista anoreksian mutta sinä et halua kuunella etkä kuulla
mutta nyt osaat nimetä mutta et osaa käsitellä siltikään sun tunteita
eikö sulle kukaan sanonut miksi sun pitää syödä. etkö ole ikinä ajatellut miksi ihmisen pitää syödä. sä kerroit syksyllä että veit ruokaa vessanpönttöön ja sillonkaan et ajatellut että se olis epänormaalia
Ei tietenkään. En edes ton ikäsenä osannu kelloa. Arvio vaan. En oikeesti tiedä kauan kesti
mitä ne lätäköt ja äänet sitten oli jos ne ei ollut harhoja
joo mutta kun hän syyttää osastoa kaikesta
itsetuhoisus auttoi millä tavalla
mistä voit heittää että kesti 15 minuuttia. olit alle kouluikänen
kela päättää jos päättää. Psykiatri tietää mut Kelasta ei tiedä
jos arvioit 15 minuuttia kestävän. niin siinä ajassa mies kerkee tehdä paljon lapselle
kai kela tietää jos pskiatri on lausunnossa kertonut
Se ei silti tee psykoosia. Niillä on eri juurisyy
Koska se ei oo normaalia. Kyll säkin pelästyisit jos ekaa kertaa alat kuulemaan niin luulet et jotain vialla vaikka tiedät ettei todellisia. Vaikka ne olikin osottanu ettei niitä kiinnosta tiesin et pakko kertoa koska todellista tai ei, ei oo normaalia
Nykysten tunteiden käsittely on eri kuin menneiden. Menneissä on mukana ne kipeet tunteet ja muistot
Se kuuluu anoreksiaan. Sitä ei ole helppo selittää mut jos sairastat anoreksiaa syöminen ahdistaa liikaa eri syistä. Sä et pysty etkä tahdo syödä. Sitä ahdistusta on mahdoton sanoin kuvailla. Syöminen on vaan ihan mahdotonta
Jos se olis niin helppoa niin kukaan ei sairastuis anoreksiaan. Kaikki tietää mut tieto ei tarkota et pystyis
Harhoja mut ei psykoottisia. Eri syy miksi niitä tuli kuin psykoosissa.
Jaa-a. Se toi väliaikasen helpotuksen pahaan oloon. Tyhmäähän se on mut sillon ei ollu muutakaan keinoa helpottaa oloa. Kun ne joiden piti auttaa ei tehny mitään
Noh, 15 min nyt arvio. Sitähän ei enään kukaan voi tietää kauan oikeesti. Se voi olla ollu enemmän tai vähemmän. Silti vähemmän kuin 6 vuotta
Se on silti ihan eri asia antaako ne. Sen tietää vasta sitku saa päätöksen.
mä olen kertonut sulle jo syksyllä miten seksuaalinen hyväksikäyttö voi aiheuttaa anoreklsian mutta sä et halua kuulla sitä muulta kuin sun terapeutilta
herran jestas. missä niitä lätäköitä ja ääniä oli jos ne oli olemassa
niin on. ja sä hait kelan traumaterapiaa koska se haittaa sun elämää
tiedätkö sä mitä psykoosi tarkoittaa
kuka pakotti kertoo jos tiesit ettei ne harhat ole todellisia
voi luoja. ja sinusta niitä tunteita ei tartte käsitellä
olisit sä syönyt jos olisut saanut terapiaa osastolla
voi luoja. etkä sä tajua että jo esim kaksi sekunttia aikuisen miehen sormia pienen lapsen vaginassa on liikaa. Et sä voi verrata sitä siihen kuinka kauan olit osastolla. Sulla oli mahodollisuus vaikuttaa osastolla käyttäytymällä hyvin .
ne mitä jäljellä eli painajaiset ja esiintymisessä jäätuyminen joo
Olisko pitäny olla sanomatta? Vaikkei oo todellisia niin pelkäsin niitä aluksi
https://www.duodecimlehti.fi/duo95941
Psykoosi ja dissosiaatiohäiriö kummaktin tekee ääniä. Lopputulos sama mut silti ero.
Ja mun äänet oli myös ympäristön turvallisuuteen liittyviä. Osastolla kuulin jatkuvasti koska koin turvattomaksi oloni, lomilla en ja ne väheni kun pääsin ulos osastolta
huoh....kerro miten sun esiintymisjännitys eroaa tavallisesta esiintymisjännityksestä.
En tiedä varmana mut luulen et jos ekan vuoden aikana olisin saanu niin asiat ei olis eskaloitunu eikä olis menny 6v. Olisin saattanu päästä ekan vuoden jälkeen kotiin .
En minä tiedä. Lääkäri on sitä mieltä ja se tietää varmaan paremmin kuin me. Eikai se muuten olis tehny todistusta et saan vapautuksen
Muista et pelkäsin 24/7 aikalailla koko ajan osastolla ollessani. Se on aika kidutusta olla paikassa missä pelkäät koko ajan.
Ja en olis voinu vaikuttaa. Itsetuhoisuus tuli kun trauma eskaloitui. Mun traumat alko oireilee pahana olona mikä tuli itsetuhoisuutena. En pystyny tekemään mitään sille eikä osastolla tehty muutakuin rauhottavia ja lisää pakkotoimia. Mitkä pahensi mun oloa.
Oireilin pahasti koko osastolla olo ajan.. Sen sijaan lomilla syömistä lukuunottamatta en oireillut itsetuhoisasti eikä ääniä ollut liiemmin. Ne tuli hetikun palasin osastolle ja kun oireilin niin lomat oli vähissä eikä M3 pureta jos oireilee.. Olin siis ikuisessa kiertäässä osastolla
En tiedä miksi 18v sit viha riiitti. Ehkä sitä oli sit tarpeeksi voittamaan kaiken. Vaati tosin aika kauan.
ai luuleyt että terapia olis saanut sut syömään. mitä jos olis ollut terapiaa ja et olis syönyt niin et olis päässyt pois
sä olit 13 vuotiaana valmis käsittelee asioita vaikka et osaa aikuisenakaan niitä käsitellä. miten ihmeessä sä olisit lapsena osannut kun et osaa aikuisena
eli kun sä käyt terapiassa niin sun esiintymisjännitys poistuu. koska sun esiintymisjännityksen syynä on muut kuin esiintymisjännityksessä muuten
olisit sä ollut valmis puhuu 13 v siitä seksuaalisesta hyväksikäytöstä
eli psykiatri kirjoittaa kelaan että tarvitset traumaterapiaa painajaisten ja esiintymisjännityksen takia, Esiintyymisjännitystä ei voida hoitaa muuten kuin traumaterapialla
Riippuu toki millasta. Sain anoreksian voitettua ihan ite aikuisena ilman terapiaa. Jos ei muuta ehkä se terapeutti olis tajunnu mun traumataustan ja olisin saanu siihen tukea sen sijaan mitä sain
Noh, olisinko menny osastolle jos en olis ollu? Toki en sillon ite tienny traumoista mitään mut luultavasti terapias ois tullu ilmi. Olis ainakin kuunnellu toisinku hoitajat ja lääkärit
Varmaan jos trauma paranee niin ajan kanssa. Tai sit ei. Sen näkee vasta sit. Esiintyminen on vähän niin et pystyn kyllä netin kautta ysm mut en isolle/luokan edessä
silloin kun hait apua anoreksiaan niin sua ei haastateltu ja ei kysytty mitään kun hait apua anoreksiaan
Olisin. Mähän kerroin niille hoitajille ja lääkärille. Tai yritin. Mutkun niitä ei kiinnostanu kuunnella. Ne keskitty syömiseen ja sit myöhemmin niihin ääniin ja muihin oireisiin. Yritin turhaa puhua mun tunteista ja mitä mulle oli tapahtunu. Mut kukaan ei kuunnellu.
Lopetin sen 3kk jälkeen kun siitä ei ollu apua. Ne ei kuunnellu eikä välittäny ni turhaa mä yritin
C-PTSD diagnoosilla. Se on se peruste millä alunperin sain
ethän sä täälläkään kuuntele kun sulle sanon että seksuaalinen hyväksikäyttö voi laukaista anoreksia. et kuuntele vaan puhut vaan kuinka kamalaa osastolla oli. sä et halua käsitellä aisoita vaan pidät kela terapeuttia jonaion jumalana
Ne keskitty enemmän kertomaan ruokaympyröistä ja muusta. Enemmä kuin kuuntelemaan mua. Täytin lomakkeen ja kerroin fiiliksiä mut ei multa ennen osastoa kysytty traumoista mitään. Avioeron ne joo tiesi koska se näky tiedoissa mut muuten.. Aika vähän ne kyseli. Ja kun lääkäri tapasin äidin kaa niin se lääkäri keskusteli enimmäkseen äidin kanssa miten valvoa mun syömisiä.
voi luoja. ja trauma ei vaikuta siihen kun netin kautta pidät esitelmää
Kuuntelen ja tiedän et se on se eka siemen mistä kaikki alko. Muut kasvo sen päälle. Osasto aika nyt kuitenkin on myös mun oma suurin kokemus siitä mitä terveydenhuolto on.. Tai ei ole
En pidä kelan terapeuttia jumalana vaan se on ainut tuki mitä saan mikä auttaa. Kuitenkin asiantuntija mitä terapiaan tulee. Hoitajan kaa jutustelut yms.. Ei ne oo auttanu. Mut traumaterapiassa on omat tekniikat mitä ei muualla ole. Siinä on se ero.
mikset sä mennyt muualle puhuu siitä hyväksikäytöstä ym
oot sä ite nähnyt sitä psykiatrin lausuntoa
En näe katsojia. Siinä on se ero. On ihan eri asia olla ihmisten edessä kuin kameran. Aivot ei kai tajua et kameran toisessa päässä ihmisiä yms. Joku alitajunnan juttu kun et nää ilmeitä ja eleitä
ja kela haluaa uuden lausunnon koska vuosi vaihtui
Tottakai. En tiedä onko normaali käytöntö mut mun psykiatri halus toimia näin koska tietää mun historian ja et pelkään hoitajia/lääkäreitä. Se on aika pitkä lausunto mut koska mulla on virallinen diagnoosi C-PTSD niin se on se peruste. Kaikki muu juontaa siitä
Mihis muualle mä olisin voinu mennä pakkohoidosta? En mä voinu lähteä osastolta kun en saanu lähteä.
Byrokratia on tyhmää. Mut näin se vaan on
miten sun äiti voi valvoa sua kun olit osastolla
sun painajaiset johtuu siitä että mietit asioita ja mahdollisesti lääkkeet aiheuttaa painajaisia, onko sulla mahdollisuus miettiä ja käsitellä su tunteita ennen kuin mahdollinen terapia jatkuu.
kerro mitä esiintymisjännitys oireita sinulla on mitkä ei ole tavallisen esiintymisjännityksen oireita . lääkäri varmasti eritteli ne sinulle
ja siinä on kerrottu miten traumat vaikuttaa sun elämään esim opiskeluun ja muuhun elämään. ja siinä on varmasti eritelty normaali esiintymisjännitys ja trauman aiheuttama esiintymisjännitys
eikö teidän paikkakunnalla ollut muita tahoja käydä puhumassa kuin syömishäiriöpuoli. eikö teidän paikkakunnalla ole esim kriisikeskusta
Ennen osastoa. Ja kotilomilla
sä olit osastolla anoreksian takia ja jos söit kotona kun olit lomalla niin miksi jouduit menee takas osastolle
miten sulle tuli anoreksia jos sä söit kotona valvonnan alla
Vaikea sanoa, asuin eri paikkakunnalla tollon. Oulussa jouduin osastolle mut eka olin terveyskeskuksen kautta toki. Äiti mut sinne vei, halusin toki apua kun tajusin ongelman olevan. En vielä tossa vaiheessa tajunnu olevan muuta ongelmaa kuin syömishäiriö eli olisin tarttenu kyllä jonkun joka kyselee tarkemmin asioita ja osaa. Toki luulis et ne siellä olis osannu toimia näin
Ja anyway 13v ei mulla ollu näistä asioista mitään hajua. Terveyskeskus oli se paikka minne mennään.
Traumojen vaikutus elämään ja koulun käyntiin. Ja selitetty C-PTSD ja silleen. En nyt sanasta sanaan muista koko paperia
Trauma voi ilmetä esiintymisessä monin tavoin, kuten voimakkaana ahdistuksena, keskittymisvaikeuksina, hallitsemattomina tunnereaktioina, jumiutumisena ja fyysisinä oireina (tärinä, hengitysvaikeudet), koska aivot ja hermosto jumiutuvat puolustustilaan ja varuillaan oloon. Samat oireet mut eri taustasyy. Ero on se mistä ne johtuu
Sinä halusit terapiaan ja sinut vietiin syömishäiriöpuolelle
no mitä ne terveyskeskuksessa sanoi kun halusit puhua seksuaaliosesta hyväksi käytöstä, siskon kuolemasta, vanhempien avioerosta ym.
Kuten sanoin kotilomilla mun oireet oli lähinnä syömisen kanssa. Eikä osastolta pääse pois ilman lääkärin lupaa. Mulla oli päivälomia ja viikonloppu lomia. Mut lomilla ei ollu ääniä liiemmin eikä itsetuhoisuutta. Syöminen oli aina vaikeaa. Ja kun palasin osastolle noi oireet palas.
EI kotona äiti voinu valvoa koko aikaa eikä koulussa. Ja äiti oli aika huono valvomaan. Vaa-ankin se laitto lukon taakse mut tiesin missä avain on...
kuule kun se ravitsemushoito on eka vaihe. ja tämä sanotaan myös käypähoitosuunnitelmassa
Tossa vaiheessa halusin vaan apua ja ne vakuutteli et ne auttaa. Ne puhu terapiasta ite siellä mulle. Mä en vielä tossa vaiheessa halunnu kuin et saisin apua oli se sit mitä tahansa.
Myöhemmin ne sit ehdotti osastoa ja minä tyhmänä menin vapaaehtoisesti
Tossa vaiheessa kerroin vaan vanhempien erosta ja siskon kuolemasta. Ne vaan et ompas ikävää. Ei ne oikein sen kummemmin niihin reagoinu. Osana kyselyä mun historiasta ja taustasta. Ja miten menee koulussa jne. Aika suppeeta se oli.
Sähän sanoit syksyllä että sä pärjäät elämässä ja koulussa menee hyvin .nytkö et pärjää
Jos susta hoitoa on heti pakottaa letku niin huonolla tasolla ollaan. Siinä oli ainut hoito mitä ne tarjos. Kukaan ei edes yrittänyt miettiä juurisyitä anoreksiaan tai kuunnella mua
no kerro miten trauma aiheuttaa näitä oireita jos taustalla on muita syitä kuin tavallisessa esiintymisjännityksessä
sähän just sanoiy että sun syömistä valvottiin kotona . jos sä syöt nii paino nousee. ja silloin sä et ole enää alipainoinen
eli sä valehtelit siellä osaston lääkärille kun kerroit että äiti valvoo syömistä vaikka ei valvonut
Pärjään mut se on byrokraattinen paperi. Siellä lukee lääkärin näkemys byrokraattisesti miksi mulle puolletaan terapiaa. Sen terapian idea on kuntouttaa mua lisää. Pärjään mut ehkä terapian avulla paremmin? Ja työelämä edessä, terapia senkin takia tärkeä koska mulla voi olla muitakin trauman vaikutuksia jotka ei ilmene vielä.
sä kerroit silloin osastolla ettei äiti voi valvoa kaikkia ruokailuja
Kotilomat on päivän tai viikonlopun. Ei siinä paljoa kerkeä mikään muuttua. Ja valvonta ei tarkota et se olis onnistunutta valvontaa. Äiti toki yritti mut tiedetään jo ettei oikein onnistunu
Hoitajat lomilta pääsyn jälkeen kyseli, ei lääkäri ikinä. Ja äiti jutteli niiden kaa tai iskä. Mä en valehdellu koska äiti kyll yritti. Mut yrittäminen on eri asia kuin onnistua
missä vaiheessa sä halusit terapiaan
mitä apua sä halusit sun traumoihin ennen osastoa
Tollon olin jo pakkohoidossa. Ennen osastoa kun olin normaalissa koulussa ja avossa niin äidin kanssa ne jutteli vaan aikalailla. Oli kai päivänselvää ettei äiti voi valvoa jos oon koulussa ja se töissä. Ei ne multa kyselly voiko se valvoa vai ei.. Siltä ne kyseli kun olin alaikänen.
Äiti yritti kyll kotona mut olin aina askeleen edellä
miksi et kertonut siitä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, no miten sulla meni koulussa ennen kuin osastolle jouduit
eli heri laittoivat letkun kun et halunnut syödä ekaa ateriaa?
Ennen osastoa mä halusin vaan syömishäiriöön. En tajunnu tai tienny niiden voimakkuudesta. Olisin tarvinnu jonkun joka tajuaa niden vakavuuden. Niistä kaikista kyllä kerrottiin mut aikalailla sivuutettiin. Niistä tuli syömishäiriöön verrattuna vaan teksitä paperissa.
Ehkä ongelma oli et olin muuten liian hyvinvoivan olonen ja menestyin koulussa. Mun olis pitäny kai lintsaa koulusta yms et olis reagoitu.
kuntouttaa lisää eli miten poistaa esiintymisjännitys jossa on eri syyt kuin tavallisessa esiintymisjönnityksessä. Mihin sä tartte apua elämässä?
miksei valvonta kotona onnistunut jos sä ja äiti on lääkärille kertonut että äiti valvoo kotona.
Siinä vaiheessa kun mulle luvattiin et me hoidetaan sun paino osastolla kuntoon ja saat terapiaa myös siinä ohella. Se lääkäri joka mulle osastoa suositteli lupas et saan apua ja terapia sen mielestä mulle hyvä vaihtoehto.
eikö sulle tullut mitään oireita syömättömyydestä?
ja käypähoitosuunnitelmassa eka askel on ravitsemushoito, Kerroin sulle jo syksyllä miten anoreksia hoito etenee
Se ei tossa vaiheessa tuntunu tärkeelle mulle. Olin kuitenkin 13v. Kerroin myöhemmin kyllä mut mun kaikki jäi sit anoreksian jalkoihin. Ne keskitty siihen aikalailla.
Aikalailla sain 7-10. Sellanen keskitaso mut joskus parempia numeroita kuten matikka. Olin omaksi haitakseni
pakottiko ne letkun jo ennen ekaa ateriaa
miten sun äiti yritti valvoa sun syömisiä jos ei onnistunut
Työelämä voi olla asia missä traumat haittaa. Lääkäri on sitä mitä mieltä et tartten terapiaa et pystyn menemään töihin.
miten äiti voi valvoa jos on töissä. silloin sanotaan ettei voi valvoa kun käy töissä
Koska olin askeleen edellä äitiä. Äiti yritti mut olin parempi olemaan syömättä kuin se valvomaan
sä taidat olla joku täydellisyyden tavoittelija ja sen takia sulla esiintymisjännitystä.
Sen takia alunperin jouduin kun tuli terveyskeskukseen. Alko pyörryttää aina noustessa seisomaan jos istuin
Jep. Ja me todettiin et paska suunnitelma joka ei toimi käytännössä. Vai mites ite koet et onnistuko?
Sillonkun pysty tottakai.
ja sit ihmettelet miksi olet pakkohoidossa. Eli sinä et halunnut parantua koska tietoisesti halusit olla syömättä.
Kyll se yritti vahtia et syön kattomalla mut eihän se koko aikaa voinu vahtia. Laitoin roskikseen, vessanpyttyyn yms. Keksin aina uusia keinoja. Äiti tais kyll luottaa muhun liikaa
En. Matikka vaan oli helppoa mulle. Saan 2-3 nyt AMK:ssa. Eli kaukana täydellisyydestä.
Halusin parantua mut on eri asia haluta olla syömättä vs pystyä. Mua ahdisti liikaa syöminen, en pystynyt. Niillä on eroa. Sitä ahdistusta ei voi tekstillä kuvailla mitä tunsin.
ei sulla käynyt mielessä ettei johdu siitä ettet syö
Kun menin ekaa kertaa terveyskeskukseen ei. Olin kuitenkin tollon vielä normaalipainossa
Eli sulle ei tarjottu ruokaa siellä osastolla? sulla ei ollut mahdollisuus syödä itse ?
ja sä jaksat ihmetellä kun olit pakkohoidossa. sä teit ton ihan tietosesti
Jos sua ahdistaa syöminen, se on mahdotonta. Sä et vaan pysty syömään.
mä sanoin että sä olet täydellisyyden tavoittelija. sinä yrität tavoitella pelkästään kiitetttäviä arvosanoja ja koska et saa niin se aiheutta sulle esiintymisjännistystä koska et siedä epäonnistumista
Välttelin ahdistusta tietoisesti. Syöminen jos ahdistaa sä et pysty syömään. Mä itkin koska ahdisti liikaa
En yritä. oon tyytyväinen 2 ja 3. Saisin parempia jos yrittäisin enemmän. Olisin peruskoulussakin saanu. Mut miks yrittää? EI niillä arvosanoilla oo koulun jälkeen väliä. Opparilla ehkä se erikseen. Muuten niitä ei kukaan kato
Aika usein vielä 2 saan lukematta kokeesen vaan sillä mitä tunneilla muistan. Eli en mitenkään yritä täydellisyyttä
no mikä siinä syömisessä ahdisti. muuta kun näit itsesi lihavana.
kun olit pyörtynyt niin olit normaalipainonen. missä vaiheessa jouduit osastolle
ja sinä et voinut esim koulussa käydä kouluterveydenhoitajalla tai aikuselle puhua .
Ruoka pelotti mua ja ahdisti. Ja ekojen ruokintaletkujen jälkeen vielä enemmän. Tiesin et joudun taas letkuun koska en pysty syömään. Joten pelkäsin ja ahdistuin jo siitä tiedosta enemmän. Ja sitkun sä et et tienny ruuan kaloreita jne... Syömisistä tuli niitä tilanteita missä koin itteni turvattomaksi
sua ahdisti mutta et voinut puhua siitä kelleekkään. ja sä ajattelit jatkaa syömättömyyttä koska se oli ainoa asia mitä pystyiy hallitsee ja kontroloimaan.
Tossa vaiheessa olin jo polilla ja puhuin siellä. Mut kävin joka käynnit vanhempien kanssa eli ne aikalailla jutteli niiden kaa ja vahti mun painoa.
Kouluterveydenhoitaja tuskin olis voinu auttaa enään tossa vaiheessa. Äitihän mut voi lääkäriin heti kun huomas oireiluin. Tosin mä taisin jo tossa vaiheessa ollu parisen kuukautta ainakin ollu anoreksiassa.
Kuten sanoin mä yritin puhua niistä osastolla. Mut ne ei välittäny eikä kiinnostanu. Ennen osastoa kerroin kyllä et syöminen ahdistaa mut eipä ne mitään konkreettista tehny ja aina olin vanhempien kaa. Syömisestä tuli tosiaan ainut asia mitä pystyin kontrolloimaan
ettekö te saa todistusta koulusta jossa on aineittein arvosanat? eli muilla arvosanoilla ei ole väliä kuhan saat kiitettävän opinnäytetyöstä. Voitko kertoa millanen se on
eihän sun tartte jos arvosanoilla ei ole todistuksessa merkitystä kuhan saat opinnäyte työstä kiitettävän.
Saan tokarinl. Mut AMK antaa tutkinnon. Ei sitä kukaan työnantaja tuu ikinä lukemaan. Opinnäytetyön ehkä. Joten ei noilla väliä muutakun et oot käyny koulun
Niimpä. Jos haen YAMK niin sillon on väliä. Tokarilla ja opparilla. Mut en usko et haen. Eli riittää et saan kurssit läpi ja osaan.
Ainakaan mitä täällä puhuttu niin kukaan työnantaja ei kato todistusta. Eli riittää et osaan asiani.
mikä siinä ruuassa pelotti ja ahdisti.sinä sanoit ettö jouduit heti letkuruokintaan, sulla muuttuu koko ajan tarina. Sä olit jo aikasemmin pyörtynyt syömättömyyden takia . meinasitko elää puhällä hengellä ja ajattelit ettet tarvi ruokaa. miksi sinä pyörryit silloin ennen kuijn jouduit osastolle? mitä tapahtui että pyörryit.
sinä et ihmetellyt miksi paino laskee kun laitat ruuan roskiin tai vessanpönttöön. Etkö silloin ajatellut ettei se ole normaalia
siis täh. jos sua ahdisti ja keitit ruokaa roskiin ja vessanpönttöön niin ethän sä silloin ollut osastolla, Et sä ikinä ihmetellyt miksi viet ruokaa vessanpönttöön tai roskiin. Etkö sä ollut ikinä kuukllut anoreksiata ja miten anorekstikko toimii. missä tynnyrissä sä olet kasvanut
sua ei siis ahdistanut ennen osastoa vaan ahditus alkoi osstolla kun aikasemminj osannut puhua
mistä aiheesta sä teet opinnäytetyön jolla haet töitä
mikä susta tulee kun valmistut
kuka on puhunut?
jos joku on töissä valmistumisen jälkeen niin mitä hän tekee koulussa josta on valmistunut
heti on totta koska jouduin aina kun en syöny ruokintaan. Se oli niiden ratkasu kaikkeen. En nyt muista oliko se heti kun menin osastolla vai ei eikä sillä varmaan väliä. Tosta kuitenkin tuli kierre ja niiden toimintatapa mua kohtaan.
Ainakun en pystyny syömään->ruokintaan->en syö->ruokintaan. Sillonkun en ollu ruokinnassa ja ne yritti valvoa opin välttämään ahdistuksen ja huijasin hoitajia eri tavoin. Oli kyllä turhankin helppoa piilottaa ruokaa kun ne ei pystyny mua vahtimaan erikseen. Ton takia mun paino ei osastolla ikinä alun jälkeen laskenu. Mut ei ne ikinä tehny mitään muuta. Ja sit myöhemmin tuli itsetuhoisuus mukaan ja ne vastas siihen uusilla pakkotoimilla. Ikinä ei kukaan halunnu kuunnella mua.
Taisin pyörtyä ekan kerran koska nousin liian nopeasti ylös istumasta ja sit horjahdin lattialle. Äiti heti pelästy ja reagoi.
Noh, ekaks se vaan ahdisti ja pelotti lievästi. Kai se kun kontrolli meni. Pelotti et lihoan ja kalorit piti tietää tarkasti Inhosin miten lihava olen, mitä pienempi sitä hyväksytympi. Sit pakkoruokinnan takia aloin yhdistämään joka ruuan siihen ja jokainen ateria muistutti siitä. Kokonaisuus alko tuntumaan rankasulta. Vaikee selittää noita syitä.
Tossa jos kiinnostaa mielenkiintoinen artikkeli: https://blogs.helsinki.fi/aivotutkimus/2018/08/08/laihuushairio/
missä sinä kerroit että syöminen ahdisttaa ennen osastoa
En. En vielä tossa vaiheessa edes vaa-alla käynyt. Meilläkun ei sellasta ollu kotona. Vasta polilla ne käski ostamaan vaa-an. Ja äiti tietty laitto sen lukkojen taakse mut tiesin missä avain. Ts. Mun anoreksia räjähti käsiin kun sain vaa-an käyttööni. Tiesin paljon painan ja inhosin sitä
On aika ennen osastoa ja osasto aika. En ole tynnyrissä kasvanut mut noita asioita ei koulussa käyty eikä vapaa-ajalla tullut vastaan. Jos se mainitaan kerran nimeltä niin sillä ei paljoa kukaan opi mitään käytönnössä. Kaikki tietää kyll anoreksian ja et se on syömishäiriö. Mut osaatko yhdistää sen ittees? Mä en ees kokenu olevani sairas vielä tollon. En kokenu et mulla oli ongelmaa. Tajusin vasta pyörtymisen jälkeen ja kun oltiin polilla. Eikä sillonkaan kukaan selittänyt heti mitä se meinaa et sulla anoreksia. Anoreksia on paljon muutakuin et laihduttamista.
Se on sit ajankohtasta 2,5v päästä. En tiedä vielä
On mulla luokkakavereita jotka töissä. EI niiltä kukaan oo kysynyt todistusta
Täällä on alanvaihtajiakin. Joilla jo AMK tehty toiselta linjalta
Sosionomi
Tottakai kerroin avossa myöskin. Mut sen sijaan ne kertoili mulle ruokaympyröistä jotka ei oikeesti auta ahdistukseen
sähän voit lopettaa niiden lääkärien ja hoitajiien vihaamisen jos heilllöä ei ollut tota tietoa. Heidän olis pitänytr syöttää sulle mm oksitosiinia
Eikö missään ole koskaan ollut että ihminen tarvistee ruokaa. Etkö ole koskaan miettinyt miksi ihmiset syö?
Toi on uus tutkimus mut mun pointti oli et ne ei tehny muuta. Niitä ei kiinnostanu kuunnella mua. Kerroin mun tunteista ja miks ahdistaa ja noi traumajutut. Niitä ei vaan kiinnostanu
missä he ovat töissä? heillä siis on jo joku tutkinto jos ovat alan töissä. Eihän sitä todistusta voi olla kun ei ole valmistunut
eikö teillä ollut kotona telkkaa ja eikö mitään mediaa ollut vapaa-ajalla saatavilla
Kaikki sen tietää. Mut anoreksia on enemmän tunne sairaus. Ei se tieto saa sua syömään jos se syöminen ahdistaa liikaa.
Jos haet opinnäytetöllä töitä niin sun pitää hakea sellaista työtä mistä teet opinnäytetyön.
Muutama on lähihoitajana tekemässä keikkaa. Ja muutama alanvaihtaja. Luulisin et ne tietää työelämästä aika hyvin, enemmän ku mä ainakin. EI keltään noista oo kysytty tokaria. Eli sillä ei taida olla väliä siis
Tottakai meillä on telkka ollu. Ei se silti tarkota et noista puhutaan. Katoin nuorempana simsponeita ja pokemonia jne. Ja vanhemmat salkkareita. Eipä noissa tuu anoreksiaa sivuttua. Kaikki tietää anoreksian nimeltä mut se mitä se sisältää o paljon enemmän. Ja muutenkin, en olis osannu tunnistaa itelläni sitä eikä mun äitikään tajunnu asiaa enennkuin pyörryin.
Se on ainut jota kysytään jos kysytään. Muuten aikalailla CV+hakemuskirje linjalla vissiin. Se on sit 2v päästä ajankohtasta
eikö sulla vaatteet käyneet isoiksi kun paino laski
Mulla on aina ollu käytössä collegepuserot ja vastaavat. Ne oli aina löysiä eli ei. Ei silleen et sitä huomais. Vastakun menin alipainoseks
No se on hyvä että töitä on saanut ilman että tarvii todistaa että on käynyt kouluja. Mitä keikaktyötä sun lähihoitajakoulukaverit tekee .
Salatuissa elämissä on käsitelty anoreksiaa . Sun vanhemmat ei ajatellut että heidän tyttärellään vois olla anoreksia.
Kai ne jostain näkee et käyny? Työnantaja siis. Niitä ei vaan kiinnosta tokari. lääkehoitolupa noilla ainakin on.
ilta/viikonlopu/pyhä vuoroja palvelutaloihin ja sotelle. Ne saa tarjouksia joista napsii mitä haluavat
ja sulla on pitkä työhistori ja opiskeluhistoria kun on lukio ja tää nykynen opiskelu ja haet töitä opinnäytetyöllä, Mitä sä jos sä löydä sitä työtä josta teet opinnäytetyön
Ei sitä varmaan ajattele etukäteen. Olin muutenkin aina hoikka ruumiinrakenteeltani ja pukeutunu aina löysiin vaatteisiin niin ei sitä musta kukaan huomaa ulkoa. Sillonkin kun olin tosi laiha vaatteet piilotti aika hyvin.
No mä en voi sille mitään ettei työnantajia kiinnosta tokari. Se vaan nyt on vissiin arkea ettei sillä väliä. On mulla ideoita mistä teen opparin mut tuleeko siitä työtä.. En tiedä.
Ja jos en saa työtä nii en tiedä. EI mulla oo varasuunnitelmaa. En voi saada työhistoriaa tyhjästä.
Teen varmaan MT-palveluihin liittyvän opparin tavalla tai toisella. Kerta omaa kokemusta
No kysy sun koulukavereilta miten ne sai töitä. ootko kysynyt miksi ne opiskelee kun heillä kerta on jo lähihoitajan koulutus
löysät vaatteet koska näytit lihavalta vai halusitko peittää alipainon
ok. Toivottavasti saat siltä puolelta töitä koska haet sillä opinnäytetyöllä töitä.
Miten sä aiot hakea töitä jos opinnäytetyöllä meinaat näyttää osaamisen
ammattikoulua ja AMK:ta ei voi verrata
jos sä et hae todistuksella töitä ja opinnäytetyö on eri aiheesta kui työpaikka niin miten ajattelit osoittaa pätevyytesi
sulla oli housutkin sellaset ettet tarvinnut vyötä
eikö kesällä tullut hiki kulkea paksuissa vaatteissa
Perus työnhaun kautta. CV+työhakemus. Ne kouluttautuu koska palkka
En vaan mulla oli aina. Kauan ennen anoreksiaa jo. Tykkäsin niistä jo pienestä pitäen. Ja tykkään edelleen. Mun vaatetus ei ikinä anoreksiaan liittyny, tykkään vaan ku nää mukavia, lämpimiä ja helppoja pukee päälle. Sellasta mukavuudenhalusta laiskuutta ollu aina. En ikinä oo mekkoja yms pitäny ku juhlissa
Sen näkee sit :) Pitkä aika vielä. Ja saatanhan mä saada muualtakin töitä
Sillä CV´+työhakemuksella kuten muutkin. Jos ne työnantajat ei oo kiinnostuneita tokareista niin eihän mulla muutakaan vaihtoehtoa ku toimia kuten muutkin
Meillä on myös AMK:ssa niitä joilla jo toinen AMK-tutkinto. Ei nekään oo ikinä näyttäny todistusta työnhaussa. Eli työnantajia ei se tokari kiinnosta
Jep. Sellanen collegehousut yms. Onhan noita erilaisia. Mut vyötä en ikinä oo käyttäny
Noitakin on erilaisia ja paksusia. Ei liiemmin kuuma. Tosin en muista oliko tollon ees 30 asteen kesiä. Toisaalta mun paino alko vasta tippumaan sen vaa-an jälkeen kunnolla
Ei oo mun valinta. Työnantajat hakee millä hakee. Niitä ei kiinnosta niin en voi asialle mitään. Harjottelupaikka on varmaan sit tärkein. Saada hyvä todistu sieltä koska se on mun ainut työkokemus+vapaaehtoinen toiminta seurakunnassa
Jos kukaan työnantaja ei palkkaa mua nin se on niiden menetys. Mun eläkettä ei pureta ellen ole töissä niin kauan kuin C-PTSD on voimassa. Eli oon eläkkeellä kunnes saan töitä. Tosin jos en saa töitä sosionomi koulutuksella ni sit en varmaan ikinä saa.
ja sä haet sillä opinnäytetyöllä toista työtä josta olet tehnyt opinnäytetyön?
meinaatko opinäytetyöllä hakea työhön joka ei liity siihen opinnäytetyöhön.
eli sullla ei ikinä esim farkut löystynyt kun laihduit eli et laihtunut niin paljoo sit
eli sulla oli collegepaita vaikka oli 25 astetta lämmintä
ai nyt on harjoittelupaikka tärkein. eilen se oli opinnäytetyö.
Emmä ikinä farkkuja oo käyttäny. Tosi nuorena mut inhoan niitä
Tutkin vähän. Oikeesti sen näkee sit vasta kun työtä haen. Se on sit sen ajan ongelma
Kesällä toki ohuemmat vaatteet. Mut niitä on muitakin löysiä vaatteita. Housuja ja paitoja mitkä löysiä
Käytin aikalailla aina löysiä ja peittäviä vaatteita. Toki sään mukaan paksuus. Käytän nykyäänkin toki mut taisin pukeutua näin jo... 7 vuotiaasta lähtien. Eli mun vaatetus on yks syy miksei kukaan huomannu ajoissa. Eikä tosiaan liity anoreksiaan koska tein näin jo ennen sitä. Nää on vaan mukavia ja helppoja ja oon ehkä aina ollu vähän laiska mitä vaatteisiin tulee
Miksi ne palkkais sut opinnäytetyön perusteella joka ei liity siihen työhön
saathan sä collegehousuja pitää .
Vasta-valmistuneelle, jolla ei työkokemusta tää on ongelma. Mut työmarkkinat nyt on tällasia kuulemma ettei ketään kiinnosta tokari. Oppari ehkä mut sekään ei aina. Työkokemus tärkein vissiin. Eli pulassa oon ellei tuuria
tiedät sä mitään amk opinnäytetyön tekemisestä
No sullahan on työkokemusta sieltä seurakunnasta
Oon mä lukenu muiden tekemiä mut en ole ikinä tehnyt mitään vastaavaa. Eli en. Siitä tulee kyllä ohjausta sitkun sen aika
Eri asia kelpaako vapaaehtoisena olo. Sitähän mä en voi varmaksi sanoa ennenkuin ajankohtaista. Mut ohan se alku
eli tiedät mitä amk ssa opinnäytetyön tekemiseen liittyy
totta kai tulee ohjausta. mutta jos teet esim lapsiin liittyvästä aiheesta opinäytetyön ja perehdyt siihen niin meinaatko hakea sillä lapsiin liittyällä työllä vanhuspuolelle ja osotat osaamisen sillä
Riippuu paljon kiinnostaako työnantajaa muu kuin et tutkinto+työkokemus
Eli työnantajalle riittää että olet sosionomi ja ei ole väliä vaikka arvosanoissa olis pelkkiä ykkösiä kuhan sä olet vaan sosionomi. Jos sä olet työskennelyt seurakunnassa lasten kanssa niin mikä kokemus sulla on esim vanhustyöstä
Miksi luulit, että he olisivat osoittaneet, ettei heitä kiinnostanut ?
Kysyitkö heiltä, kiinnostaako heitä ? Vai millä tavalla he osoittivat ?
Sen takia siellä hoidossa ollaan, että heitä kiinnostaa saada potilas parempaan kuntoon.
Jos ketään ei kiinnostaisi, tuskin olisi olemassa hoitopaikkojakaan, tai lääkäreitä ja hoitajia.
Tunnetilat ovat tällä hetkellä, tämänhetkisiä, vaikka ne liittyisivät menneisiin asioihin.
Olin nuorempana itsekin itsetuhoinen, ja luulin, että se olisi auttanut.
Jälkeenpäin olen miettinyt, että taisin satuttaa itseäni sen takia, kun en hyväksynyt itseäni, inhosin ja vihasin itseäni. Se taisi olla rangaistuskeino itseäni kohtaan, kun satutin itseäni.
Vaikka alkuun ajattelin fyysisen kivun poistavan henkisen kivun, edes hetkeksi.
Terapeutit ja muut voi sanoa mitä vain, mutta ihmisen on itsensä ymmärrettävä myös omat tunteensa ja opittava tulemaan niiden kanssa toimeen, ettei ne pahat ja ikävät asiat menneisyydestä pilaa koko loppuelämää.
Terapiassa käydään senkin takia, että siellä ohjataan ihmistä ajattelemaan itse asioita, saamaan ns. ahaa-elämyksiä ja kokemuksia.
Terapeutit eivät suoraan kerro, mitä pitää tehdä, tai mikä johtuu mistäkin, jne. Ovat enemmänkin vähän kuin opastajia, jotka opastavat ihmistä tutustumaan omaan itseensä.
" Voittamaan kaiken " ?
Elämä ei ole pelkkää " voita tai taistele "-systeemiä. Elämään kuuluu paljon enemmänkin.
Jos on jatkuvasti esim. taisteluasenteella, että kaikkea vastaan pitäisi taistella, ei saa asioita sujumaan.
Väitit, ettei sinua kuunneltu, eikä autettu ? Ja nyt kerrot, että olivat ehdottaneet sinulle terapiaa. Onhan heitä kiinnostanut tilanteesi, kun ovat yrittäneet auttaa eteenpäin, terapiaan. Jos apu ei kelvannut sinulle, niin ei siitä voi ammattilaisia syyttää.
Trauma tekee joskus asiat mustavalkosiksi, tiedetään. Ja ehkä opin osastolla et on joko tai ei mitään väliä. On hidasta opetella uusia tapoja ajatella
Se mitä hoitajat kyselee, menee lääkärin korviin. Hoitajat juttelevat lääkäreiden kanssa.
Jos niitä olis kiinnostanu ne olis varmaan tehny asialle jotain 6v aikana?
Vai miten kokisit ite jos meet kertomaan sun olosta/fiiliksista ja hoitaja vaan et katotaan sit myöhemmin. Ja sitä myöhempää ei ikinä tule. Yritin monta kertaa aluksi. Puhua miks ahdistaa mut sen sijaan ne vaan käski syömään eikä kiinnostanu miksi
no sitten sä olet eläkkeellä. tiesitkö että työkyvyttömyyseläkkeellä saa työskennellä jonkun verran . miksi sun eläke pitäis purkaa
jos et saa töitä niin sun toimeentulo on taattu. mitä sä valitat .
Jos et silloin suostunut menemään terapiaan, niin osasto on ollut oikea vaihtoehto. Ei niilläkään rajattomasti ole keinoja auttaa.
Muista ilmoittaa kelaan kun valmistut niin Kela arvioi, onko sinulla edelleen oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen. Voihan kela katsoa ettet ole enää työkyvytön ja sinusta tulee työtön työnhakija. ja sulle voi tulla karenssia jos et ole työttömänä valmis muuhun kuin sosionomin työhön.
Oletko huomannut, että on myös aika osaston jälkeen ?
niin oot pulassa jos kela katsoo että olet työkykyinen kun valmistut ammattiin,
olen sulta kysynyt aikasemmin että miten käsittelet pettymyksen ja vihan tunteita
Oma kokemus taustalla on kyllä hyödyksi, mutta ensin olisi hyvä pystyä tulemaan toimeen itsensä kanssa, ja että omat asiat on kunnossa, ennen kuin lähtee hoitamaan muita.
etkö sä helvetti vieläkään ymmärrä että se ravitsemushoito on eka vaihe siinä hoidossa. ja sitten tulee terapia kun olet alkanut syömään.
Korjaan tuohon " voita tai taistele ", piti laittaa " taistele tai pakene ".
sua ite ei kiinostanut terapia kun sitä sulle tarjottiin . vasta kun olit osastolla aloit haluu terapiaa. miksi vasta sitten se terapia alkoi kiinostaa kun olit menossa osastolle.
ja sinua ei kiinostanut noudattaa sääntöjä. oliko siellä säännöissä että karkaaminen on sallittu tai anoreksian hoidossa ei tarvi syödä. sinä halusit terapiaa jota sinulle tarjottiin jo ennen osastoa. Voiko olla niin ettei sitä annettu koska sua ei kiinnostanut se terapia silloin kun sitä sulle tarjottiin. Sun tietoihin on kirjattu varmaan että olet kieltäytynyt terapiasta.
Avossa, ennen osastoa. Mut ne osastolla tehnyt mitään
Pitääks mun ite ilmottaa? Luulin et digiaikana menee asiat automaattisesti? Apua
Niin ja kuten sanottiin mulle tarjottiin terapiaa -ennen- kuin jouduin osastolle. En kerennyt saamaan mitään terapiaa ennen osastolle menoa. Ja se lääkäri joka mut puhu menemään vapaaehtoisesti nimenomaan lupasi sitä terapiaa myöskin
sulle tarjottiin terapiaa aikasemmin ja sinä et ollut valmis. mikä siellä osastolla muuttui kun halusitkin terapiaan josta olit kieltäytynyt. Halusit vaa puhuu kun koska et voinutkaan enää kontroloida syömistä. Sulla oli mahdollisuus syödä kotona ja silloin sulla ei ollut tarve puhua
Miten mä kieltäydyn jos en saanu terapiaa ennenkuin jouduin osastolle? Se lääkäri nimenomaan lupasi et saan sitä siellä. Lukee mustaa valkosella mun papereissa sillon. Ja se on mun eka hoitovirheeni.
Säännöt ei saa silti syömään jos ahdistaa liikaa. Ja karkasin ekan kerran vasta 9kk kun olin ollu siellä, sillonkun aloin oireilemaan itsetuhoisuuden kanssa koska pelkäsin joka päivä olla siellä
ei se huomaa kun se vihaa osaston lääkäriä ja hoitajia , Hän haluaa vihata
Jouduin osastolle ennen kun sain mitään terapiaa. Tiedät varmaan et tossa kestää lähetteen kautta kuukausia. Jouduin osastolle ennen sitä.
Ja kun menin vapaaehtoisesti sinne niin se lääkäri joka sinne laitto lupasi sitä terapiaa mulle. En ikinä osastolla saanut. Lukee mun papereissa. En ikinä kieltäytynyt koska en saanut
Jep. Sikshän mä opiskelen ammattiin
avossa kuuntelivat niin mikä hiton ongelma sulla on
Se on se trauma reaktio joo. Tiedän. Se on niitä pidempiä asioita mitkä vaatii työtä :)
Mun ongelmat eskaloitui osastolla missä olin 6v jona aikana kukaan ei kuunnellut tai välittänyt. Avo ei siinä auta. Muutenkin tuntuu ettei avon tiedot menny osastolle tai ne ei lukenu niitä
miksi luulet että osastolla terapia olis auttanut kun se avossa ei auttanut
miksi sä jouduit osastolle jos sait apua avossa
kyllä pitää. onko se noin kamalaa ilmottaa kelaan sitten että olet valmistunut,
Mähän sanoin etten saanu avossa terapiaa. Ne puhui siitä ja sain jonkun lähetteen mut jouduin osastolle ennen kuin sain mitään terapiaa. Se avon apu syömishäiriöön oli muuten lähinnä et ne neuvoo vanhempia valvomisessa jne. Mä en päässy kovin paljon ääneen ja sit ruokaympyröitä jotka ei auta ahdistukseen
En mä tienny et mun pitää. Luulin et se menee automaattisesti.
juurihan sä sanoit että puhuit avossa sun ongelmista ja nyt sanot ihan muuta
juurihan sä sanoit että kävit avossa puhumassa
Joo, hoitajalle/lääkärille 2x kuussa vanhempien kanssa. Se ei vastaa terapiaa
niin ja ravitsemushoito on eka vaihe anoreksian hoidossa ja osastolla mennään käypähoitosuunnitelman mukaan.
Ja me ollaan todettu ennenkin et paska suunnitelma mikä ei toimi. Etenkään sekaosastola missä ei oo erityisosaamista
jos sinä saisit opintorahaa niin silloin ei tartte ilmoittaa. mutta sinä et saa opintorahaa vaan eläkettä joten sinun pitää ilmoittaa itse
no mitä ne avossa sanoi kun kerrot seksuaalisesta hyväksikäytöstä, siskon kuolemasta, mitä ne sano tohon hyväksikäyttöön
no sinä et ole enää ollut aikoihin siellä osastolla. mitä sinä haluat että päästät irti. sä et haluu edelleenkään puhua siitä miten sä käsittelett mm pettymystä ja vihaa
muista maksaa korkeakoulun terveydenhuoltomaksu vai oletko sen jo tänä vuonna maksanut
Hoitovirheistä pystyy tekemään valituksen tai kantelun, jos sellainen on tapahtunut.
Ja jos on vielä mustaa valkoisella, että on luvattu jotain tehdä, eikä ole tehty, niin se on hyvä todiste, että on toimittu väärin.
Siis lähinnä tarkoitin, kun nyt on nyt, niin älä jumita niissä vanhoissa osastoajoissa, vaan elä tätä päivää, myös mielessäsi, henkisesti.
sehän teki ja se hoitovirhettä ei korvata
ite sanoit ettet tiedä miksi sulle tuli anoreksia ja nyt sitten sanot että olisiut halunnut apua ahdistukseen.
miksi sä vellot katkeruudessa ja vihassa jos olet jättänyt osastoajat
ei osaa koska hänen pitää vihata lääkäriä ja hoitajia koska ei saanut terapiaa.
Ne myös vanhenee. Osa tapahtu kun olin 13-14 eli melkein 10 vuotta sitten. Ne mistä oon voinu tehdä ei johtanu mihinkään eli niistä ei jää muutakuin todiste et mun koko hoito oli virheitä täynnä.
Sote ja muut tullu, osaa noista yksiköistä ei enään edes ole olemassa
Ei ne oo ristitiidassa. Voi ahdistaa ja silti olla tietämättä miksi. Sitä vartenhan ne asiantuntijat on et ne auttaa ja tietää paremmin
On vaan vaikea unohtaa jotain mikä tuntu kidutukselta. Se on toki yksi syy miksi tartten apua et pääsen eteenpäin. Nää on näitä juttuja mitä ei päivässä tehä. Osittain noista kai tuli selviytymiskeino osastolla
Jos sinä et saanut luvattua terapiaa niin miksi et kertonut sun vanhemmille. Sinä kävit jopa kotona mutta et voinut sanoa ettet ole saanut sinulle luvattua terapiaa. Miksi et ottanut vanhempiesi kanssa asiaa esille kun sitä terapiaa alkanut näkymään. Sinä menit 13 v ja jos terapiaa ei järjestetty niin miksi ette tehnyt siitä mitään ilmoitusta silloin heti.
miten sua voida auttaa jos sä et tiedä mikä sua ahdistaa. sinä sanot että sua ahdistaa mutta et tiedä mikä ahdistaa.
Monta kertaa mun pitää kysyä sulta mkiten sä käsittelet vihaa, pettymyksiä.Sä et voi vastata.
ja edelleen ravitsemushoito on eka vaihe anoreksian hoidossa. Miten sut olis saanut syömään. Vastasit aikasemmin ettei se terapiakaan olis saanut sua syömään.
tän maksoin joo. Mut eläkkeestä en tienny et pitää ite ilmottaa. Mulle vaan sanottiin ettei opiskelu sitä vie. Eli luulin et tarkottaa et mikään ei muutu ellen saa töitä.
Suomi on byrokraattinen maa kyllä
Sanoin vanhemmille kyllä. Kyll ne kai jotain teki. En tosin tiedä sen enempää koska en kaikissa neuvotteluissa ollu mukana ite. Veikkaan et lääkärit puhu ja selitti kuin hienoa hoito on tai muuta. Tai sit noiden mielestä terapia=se hoitaja kerran viikossa.
Mun iskä on aina sanonu et se ainakin aina lääkäreille ihmetteli miks mun hoito ei etene. Miks mua pidetään ja pidetään mut asiat ei etene. En voi muuta sanoa kun en tiedä mitä ne teki. Tiedän vaan mitä ei ollu ja mitä ite tein
nii opiskelu ei vaikuta mutta siitä valmistumisesta pitää ilmoittaa koska sä et saa opintorahaa. etkö sä lue kelan sivuja
jos kela luuli että sä opintorahaa
Sitä vartenhan on asiantuntijat. Luulis et ne osaa kun koulutuksen käyny. Tai niiden olis pitäny osaa yhdistää mun traumat mun oireisiin. Mut sen sijaan mua hoidettiin niin et anoreksia on oma juttunsa ja muut oma juttu. Eri kokonaisuuksina.
Pettymyksiä mulla ei liiemmin täl hetkellä ole mut vihantunteita puran pelaamalla netissä Lolia
totta kai muuttuu. etkö osaa ottaa asioista selvää etukäteen.
Kun valmistut, ilmoita siitä Kelaan. Kela arvioi, onko sinulla edelleen oikeus kuntoutustukeen tai työkyvyttömyyseläkkeeseen.
No luulin et mikään ei muutu niikun tähän asti. Ei tullu mielenkään et pelkkä valmistuminen voi vaikuttaa. Tästä ei oo kukaan sanonu mitään eikä se tunnu loogiselta kun valmistuminen ei takaa töitä. En ollu siis tietoinen. Luulin et ne saa automaattisesti tiedot sitkun työllistyn ja homma loppuu siihen
No kun tää raha on juossu tekemättä mitään niin luulin et muutoksetkin sit tapahtuu tekemättä mitään
Onneks vielä 2,5v ainakin. Ja jos en oo oikeutettu ja en saa töitä niin... Mä saan työttömyystukea sit vaan joka 595e kuussa jos asun yhdessä? Miten tää nyt ei kuulosta kannustavalle systeemille
Rahallisesti mulle olis siis kannattavampaa lopettaa koulu ja pyöritellä sormia mikä ottaen huomioon et oon vasta 23 tulee aika kalliiksi Kelalle kun eläkeikään pirun monta vuotta. Tosi kannustava systeemi, melkeinpä rangaistaan et pyrkii työelämään :(
Eli kuka tahansa voi laittaa työhakemukseen eri koulutuksia koska sun ei tartte todistaa että sulla on tutkinto.
miksi ylipäänsä opiskelet jos sitä todistusta ei tarvita
sä veikkaat ja arvelet kaikenlaista. Etkö kysynyt sun vanhemmilta kun kävivät että mistä juttelivat lääkärin kanssa.Miksei sun isä tehnyt sitten mitään asialle
Oletettavasti, en tiedä tarkistaako ne siinä vaiheessa kun työsopimus tehään vai ei. Tuskinpa sitä kerrotaan työnhakijalle
Enhän mä osaa mitää jos en oo koulussa ollu. Haluan kuitenkin ammattin ja töitä
mä puhun nyt ajasta ennen kuin jouduit osastolle. Miksi sä et voinut puhua sun ahdistuksesta esim koulussa tai muualla jos äiti ja isä ei tajua
voi helvetti. sinä et siis ole pettynyt siihen osastoaikaan etkä mihinkään ja sinä käsittelet vihan tunteita pelaaamalla etkä käsittelemällä tunteita. sä oot aikuinen ihminen
sä et vaikuta aikuiselta ollenkaan
Kyllä voi vaikuttaa. se sanotaan kelan sivuilla. miten sä osasit hakea edes kouluun
sä haluut että sulle sanotaan kaikki valmiina. etkö sä aikuinen ihminen osaa ite tehä mitään. mIten sä pystyt tekee opinnäytetyön kun sä joudut hakee tietoa
ei tapahdu.
kuule se työttömyystuki voi muuttua . ja sinä et aikuisena ihmisenä osaa lukea kelan sivuja. miten sä hait kouluun kun tiedon hakeminen on noin helvetin vaikeea aikuiselle ihmisille.
oma on vikasi kun aikuisena ihmisenä ei osaa ottaa asioista selvää. sä haluut kaiken valmiina.
ensin on rakas pieni työhaastattelu.
joo. hyvä. muttta kela voi haluta että sun työkyky tarkistetaan kun valmistut. jos sä haluut töihin niin ethän sä sit ole työkyvytön
ootko koskaan kuullur työhaastattelusta. oot tynnyrissä elänyt
hyvä. tiesitkö että työttömiä on aika paljon ja´sä oot varma että sulle on töitä kun valmistut
EI mulla sillon vielä ollu mitään. Anoreksia hiipi salakavalasti. Se oli eka annos siellä ja täällä pois tai yks kalapuikko vähemmän. Mulla ei ollu varsinaisesti vielä tossa vaiheessa mitään ongelmia. AInakaan niitä joista olisin tietoinen.
Sitkun mä pyörryin ja mentiin terkkariin niin alkoi syöminen jo ahdistaa. Mut ei vielä tossa vaiheessa
On mahdotonta muistaa kaikkia täydellisesti. Ehkä iskä teki ja sano mut en muista. Tai sit ne ei sanonu mulle jos teki koska yritti suojella mua. Tai sit teki mut mut en muista. Noi on kuitenkin byrokraattisia juttuja joista en todellakaan ymmärtäny mitää/ollu kiinnostunu tollon
Sen voin vaan varmana sanoa ettei mikään muuttunu. Ja tiedän et iskä varmana yritti. Se teki 18v mun kanssa ne valitukset mitkä ei johtanu mihinkään
Menin Helsingissä Ohjaamon kautta missä opo auttamassa.
Osaan googlettaa ja tiedän aiheen sitten kun teen. EI se oo vaikeeta.
Mut en osaa hakea tietoa jos en edes tiedä asiasta mitään. En tienny et siinä on tollanen ehto eikä se kovin loogiselta kuulosta eli en hakenu tietoa koska en tiennyt et mun tarttis
Mikään ei ole varmaa ennenkuin mustaa valkoisella. Siihen onneksi 2,5v ainakin vielä
koska sä sit halusit puhua ahdistuksesta. vasta kun jouduit osastolle.
Se kuuluu siihen työnhaun vaiheeseen. Ollaan juteltu näistä koulusta ja keneltäkään ei ole ikinä kysytty tokaria työhaastattelussa tai kun haet töihin. Eli sitä ei kysytä missään. Riittää et tutkinto. Sitä en tiedä onko joku rekisteri mistä näkee et on oikeesti valmistunu mut todistusta ei tartte missään vaiheessa eikä näyttää numeroita. Ne ei kiinnosta
just. koska sä meinasit ottaa vastuuta elämästä.
Osaatko ite ottaa asioista selvää jos et tiedä et pitää? Ei kukaan osaa ettiä tietoa jos ei tiedä edes asian koskevan sua. Eka pitää tietää et pitää ettiä tietoa et etti tietoa.
Koulun haku on sitä paitsi aika helppoa. Siihen on yhteishaku mihin kirjaudutaan
Se oli vasta vähän enenn sitä ongelma. Anoreksia kun paheni.
Kyllä osaan.
EIkös se oo hyvä et osaa ettiä keinoja ratkasta ongelma jos ei ite osaa? Hyvähän se et tollanen palvelu olemassa. Käytiin siellä läpi koulutusvaihtoehtoja jne.
tajuat kai et olin osastolla kun opitaan noita aikoja ja vasta about 2v sit oon vasta kunnolla päässy itsenäistymään. Mä lähden vähän jälkijunassa. Alotin 21v sen mitä monet jo teininä. Auttamattakin mulla on kasvukipuja tässä
voi helvetti. oot sä etsinyt tietoa millanen amk ssa on opinnäytetyö. se pitää sisällään muutakin
okei. sähän saat tokarin kun pääset vain kokeista läpi
no nut tiedät että kela voi haluta sulta uuden todistuksen työkyvystä kun valmistut. et olis tiennyt jos en olis sitä sulle kertonut koska sua ei kelan sivut kiinnosta
eivät siellä kertoneet että sun pitää ilmoittaa kelaan kun valmistut
Jos oon lukenu muiden tekemiä niin olen perehtynyt kyllä
Ei. Tosin ei ne varmaan edes siitä tienny. Siitä ei kukaan oo sanonu mitään
Hmm. Toisaalta jos saan töitä sillä ei ole väliä. Jos en saa niin sit on. Pitänee jutella lääkärin kanssa tästä mitä mieltä se on.
Miten sä pärjäät kun sun pitää esittää se opinnäytetyö kun sulla on esiintymisjännitys vai meinaatko ettei 2, 5 vuoden kuluttua ole enää esiintymisjännitystä
2,5v on sen verran pitkä aika et sitä kerkeää murehtia sillon. Ja kai siihen saa jonkun vaihtoehtoisen ratkaisun jos ongelma kun ajankohtaista. Mun toive toki on et oon normaali sillon
miten sä aiot harjotella sen opinnäytetyön esittämistä kun sulla on vapautus koulusta. sä et saa tutkintoa jos et pysty esittää sitä opinnäytetyötä
se opintotyön esittely kuuluu siihen. eikö sulle tätäkään kerrottu kun sä hait ammattikorkeakouluun
eli se opinnäytetyön esittäminen olis sun eka julkinen esiintyminen yleisölle.
Kuulemma siihen on mahdollista saada vapautus ja tehdä väittely vaan opettajan+opponentin kanssa
Eli ei pitäs estää valmistumista. Ja yleisö ei olis siltikään kovin iso, ketä nyt kurssilla mukana /paikalla eli max 10 ihmistä. noita AMK oppareita ei esitellä missään salissa
no hyvä. muista kuitenkin kela voi haluta sulta uuden lääkärinlausunnon kun valmistut.
paljon sun luokalla on oppilaita jos 10 ihmistä ei ahdista esiintymisessä
ohan sulla sitten vielä kyspsyysnäyte tehtävänä vaikka sitä ei tartte suullisesti esittää.
tehdään tietokoneella tenttiluokassa
pakko kysyä että mikä sua nyt jännittää esiintymisessä , miten se opinnäytetyön suullinen esittäminen eroaa nyt koulutehtävien esittämisestä
Kuka uskoo, että joku on ollut osastolla 6 vuotta, eikä sinä aikana ole tapahtunut mitään, ei keskusteluja, tms. ?
Ei edes asiantuntija voi tietää, mistä jonkun ahdistus johtuu. Mutta asiantuntijat osaavat yleensä " kaivaa " sen syyn ihmisestä ulos. Sen takia ne keskustelee potilaan kanssa, potilas yleensä itse paljastaa puhuessaan syyt, jotka ahdistavat.
Edes asiantuntijat eivät ole kuitenkaan ajatustenlukijoita, eivät voi tietää, mitä toisen mielessä ja ajatuksissa liikkuu.
Vaikka valmistut, niin ei eläke siihen lakkaa, että sinulla on sitten olemassa ammatti/ammattinimike.
Jos siirryt työttömäksi työnhakijaksi, se on asia erikseen.
Kannattaa ottaa asioista selvää, Kelasta kyllä neuvovat, kun sieltä kyselee.
Pettymyksesi purkautuu vihan tunteina. Eli pohjalla on pettymys, ja sen takia tunnet vihaa.
Sun tulot ei muutu työttömyystueksi niin kauan kun et ole työtön työnhakija.
Moni aikuiseksi tuleva/tullut ihminen ei osaa kaikkea ennen kuin joku opettaa.
Turhaa ketään on syyttää siitä, ettei ole jotain osannut.
Ei se oo jännittämisestä. Mä jäädyn, sanat katoaa ja tärisen. En vaan pysty luokan edessä.
Kyllä työnantaja jostain tarkastaa, mitä työnhakija on opiskellut, mistä valmistunut.
Muutenhan kuka vain voisi väittää mitä vain, ja hakea töihin minne tahansa.
Hoitokeskusteluja toki oli. Ja hoitajien kanssa. Ne on ne perusjutut. Mut sellanen syömishäiriön hoito puuttu kokonaan pakkoruokinnan lisäksi. Ja sen jälkeen kun aloin oireilla itsetuhoisesti ne keskitty enemmän vaan lääkitsemään eikä mitään muuta
Kyllä ne varmaan siellä koulussakin siitä jotain kertovat, että hän saa tietää asiasta enemmän.
Ei tietenkään. Tiedän sen. Mut ehkä jos olisin saanut jonkun luotettavan aikuisen jolle puhua asiat olis edenny. On vaikea puhua niiden kanssa joita pelkäät. Ja henkilökuntakin vaihtu jonkun verran eli mitään luottamussuhdetta ei voinut oikein syntyä. yks lääkäri oli kiva mut kerran viikossa ei oikein... auta. On vähän vaikea puhua niiden samojen kanssa vaikeista asioista jotka laittaa pakkotoimia sulle ja pelkäät niitä. Mä nimittäin aloin ekan vuoden aikana pelkäämään lääkäreitä ja hoitajia. Ja pelkään edelleen.
Työkykysi ja oikeutesi kuntoutustukeen tai työkyvyttömyyseläkkeeseen arvioidaan uudestaan, jos työkykysi palautuu, paranet tai opiskelet uuden ammatin.
Totta. ja oon 2v aikana kiriny sitä takapakkia mistä lähdin. Näkisin et oon edenny päinvastoin hyvin koska lähdin aika nollasta
No uusi ammatti joo koska ekaa kertaa. Työelämässähän mä en ole päivääkään ollut eikä koulu sitä vastaa. Eli mun pitää sit kai... Lääkärin kanssa keskustellu 2,5v päästä kun ajankohtasta. Ellen työllisty heti, sillonhan sillä ei toki väliä tai jos en ookkaan työkykynen
sä saar kelan etuuksia ja sä et ole edes kelan sivuilla käynyt.
eikö itse voi ottaa asioista selvää. Hän ei tiennyt että tutkinnosta pitää ilmoittaa kelaan. Tämä sanotaan kelan sivuilla. Mutta nähtävästi ei ole lukenut edes mitään työkyvyttömyyseläkkeestä kuhan rahat tulee niin asiaan ei tarvi perehtyä.
miten sä pystyt opinnäytetyön esittää. jos siellä on ihmisiä ja sua arvioidaan koko ajan
Eikö olis helpompaa työnhakijan näyttää se toditus kuin että työnantaja alkaa ottaa yhteyttä oppilaitokseen.
mitä apua sinä olisit halunnut syömishäiriöön. SInä pääsit puhuu hyväksikäytöstä, siskon kuolemasta , vanhempien avioerosta. niin mitä hoitoa sinä olisit halunnut vielä. ethän sä edelleenkään osaa käsitellä tunteita
Sulla oli aikaa ennen osastolle joutumista puhua seksuaalisesta hyväksikäytöstä, siskon kuolemasta ja vanhempien avioerosta, mutta et puhunut. Eikö ala-asteella koulussa ollut ketään luottettavia aikuisia kun et kotona pystynyt puhuu.
Oletko koskaan käynyt kelan sivuilla,
Anoreksian hoidossa on keskeistä syömiskäyttäytymisen ja vajaaravitsemustilan korjaaminen
Miksi olematonta sairautta mitenkään pitäs hoitaa?
https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2016/04/08/professori-szasz-kertoo-mita-psykiatria-on/
Vastuullisuus periaatteen vuoksi.
Yhteiskunnassa on moraalisia vastuita ja velvollisuuksia, siitä että mitä toiselle ihmiselle voi, tai ei voi tehdä. Ne koskevat kaikkia, myös skitsofreenikkoja.
Rikollisuus on tekoja, mutta sairaus on tila, eli rikollinen on eritavalla moraalisessa vastuussa tekemisistään.
Eikä maailmassa voi olla kaksois standardeja, missä rikolliset pääsisivät vastuusta sillä että he väittäisivät olevansa sairausta.
Olennaisena pointtina on se että hyvässä hoitotasapainossa oleva skitsofreenikko, ei aiheuta ympäristöönsä sitä määrää ongelmia, että hänet pitäisi lukita jonnekkin yhteiskuntarauhan nimissä.
Nimen omaan, tuo hoitotasapaino on se tärkein. Kun se on kunnossa, skitsofreenikon on helpompi pärjätä. Ja tietenkin läheisilläkin on helpompaa.
Szasz puhuu ihan paikkaansa pitävääkin asiaa.
Siis tää paisuu vuosivuodelta.
Sen näkee jo Suomessakin vuodesta toiseen nousevista kustannuksista.
Ehkä järjestelmälle helpompaa antaa lääkkeet kuin miettiä terapiaa/muita tukimuotoja
Sairaudentunnottomalle ihmiselle voidaan antaa lääkettä, mutta ei terapiaa.
Mitä se auttaa kun ei edes usko siihen.Se on sen ihmisen kidutusta.Ei hoitoa.
Jos on tosi paha tilanne niin sillä saa psykoosin pois.
En olekkaan ennen kuullut että terapiaa olisi kutsuttu kidutukseksi.
Eikun nythän minä vasta tajusin, sekoitit lääkehoidon ja terapian.
Onhan noissa iso ero.
Terapiassa ihmisellä on isot mahdollisuudet toipua, kun taas kidutuksesta tuskin seuraisi mitään hyvää.
No ei se ainakaan päde kaikkiin.
Olen sen pariin kertaan nähnyt akuutti osastolla.Minä olin masennuksen ja itsetuhoisten ajatuksien takia.
Joillakin psykoosit sen ku jatku vaikka niitä lääkiittiin kyllä hyvin.Yks ihan yötäpäivää psykoosissa heilu ja huuti suusta vähä vaikka mitä.
Mä olen yhen huonon terapeutin kokenut.
Ei sekään mikään häävi kokemus ollut.
Ei kaikkien kanssa aina tule toimeen. Terapiassa on tärkeää, että asiakas ja terapeutti ymmärtävät toisiaan ja tulevat toimeen keskenään.
Samoin minä. Tosin ehkä täs mennään sen mukaan et toimii enemmistöllä
Jos on Jalka poikki, niin ei sillekään puhuta
Se on jokseenkin eri asia, onko jalka pipi, vai psyyke. Ei niitä voi verrata ainakaan hoidollisesti.
Toki jos jalka on poikki, se voi rasittaa psyykkisesti, kun ei pääse välttämättä liikkumaan niin hyvin kuin terveellä jalalla.
Mutta jalan poikennut luu ei korjaannu esim. psykoterapialla. Kun taas psyykeen se voi hyvinkin auttaa.
Entäs kun jalka amputoitu ja haamukipu?
Se rikkoontunut jalkakin toipuu ja paranee paremmin kun pitää yllä positiivista mieltä.
Kun jalka on amputoitu niin se ei estä liikkumista. on muitakin liikuntamuotoja kuin kävely ja proteeseja on olemassa. Missä teidän yleissivistys on
Kyse olikin siitä kivusta mitä olematon jalka tekee joillekkin
haamukipuun voidaan käyttää lääkkeitä
Hoitona voi olla peililaatikko, akupunktio, toistuva transkraniaalinen magneettistimulaatio (rTMS) , selkäytimen stimulaatio
Leikkaus : Motorinen aivokuoren stimulaatio ja syvä aivostimulaatio ovat kuin selkäydinstimulaatiota, paitsi että virta kulkee aivoissasi.
Kipu on kipua, kyllä.
Ja on varmastikin henkisesti raskasta, jos jalka amputoidaan/on amputoitu.
Monet pärjäävät siltikin, ilman jalkaa, tai ilman jotain muuta. Tilanne on käytävä henkisesti läpi, ei mitään helppoa toki. On ymmärrettävää, että fyysiset rajoitteet rasittavat myös psyykkisesti.
Juurikin näin. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Kun on psyyke kunnossa, voi kehokin hyvin, ja kun on keho kunnossa, voi mielikin paremmin.
Haamukipu on täysin ymmärrettävä asia.
Otan esimerkin omasta elämästäni, ei liity kuitenkaan kipuun.
Minulla oli iso vatsaleikkaus aikoinaan. Leikkauksen jälkeen huomasin, ettei ollutkaan enää napaa ollenkaan, se oli " viety " leikkauksessa.
Jokin psyykkinen vaikutus sillä oli, koska minulla kutisi napa puoli vuotta leikkauksen jälkeen, vaikka napaa ei ollutkaan. Siis puolisen vuotta, sitten kutina vain ykskaks loppui.
Ehkäpä tuollainen johtuu samantyyppisistä psyykkisistä jutuista kuin se haamukipukin.
Oletan itse, että haamukipu on psyykkisistä syistä johtuvaa, koska jos vaikka esim. jalkaa ei ole, niin eihän siinä voi olla kipua silloin.
Osittain myös katkenneet hermot
Tämä kipuaistimus johtuu luultavasti ärsykkeistä, jotka tulevat amputoitua raajaa huoltaneista hermoista.
Kyllä varmaan noin on. Hermotukset kulkee ihmisellä joka paikassa.
Palmerin teoria (kirjassaan Brain Energy ja tutkimuksissaan) perustuu siihen, että skitsofrenia (ja monet muut mielenterveyden häiriöt) ovat osittain metabolisia sairauksia, joissa aivojen energiaintuotanto on häiriintynyt. Keskeisenä ongelmana on mitokondrioiden (solujen "voimalaitosten") toimintahäiriö, mikä johtaa heikentyneeseen energiantuotantoon, lisääntyneeseen tulehdukseen ja häiriöihin välittäjäaineissa (kuten glutamaatissa ja GABA:ssa).
Normaalisti aivot käyttävät glukoosia (sokeria) energianlähteenä.
Ketogeenisellä ruokavaliolla (vähän hiilihydraatteja, paljon rasvaa) keho siirtyy ketoosiin, jossa aivot käyttävät ketoaineita (ketoneita) vaihtoehtoisena polttoaineena.
Tämä "korjaa" mitokondrioiden toimintaa, vähentää oksidatiivista stressiä ja tulehdusta sekä parantaa aivojen energiantuotantoa.
En ole nähnyt psykiatrian teorioissa sivuttavan aivojen energiantuotannon ongelmia vaan käytännössä syötetään aivoterveyttä usein pitemmällä aikavälillä rapauttavia, mitokondrioiden toimintaa häiritseviä pillereitä. On tutkimusnäyttöä joka linkittää nämä pillerit mitokondrioiden häiritsemiseen. Mitokondrioiden toiminnan rapautuminen on yhteydessä moniin sairauksiin.
Omalla kohdalla lääkkeet olivat kytköksissä hermoston epätasapainotilaan, vieroitusoireisiin ja joko raskaaseen päiväväsymykseen tai jopa akatisiaan.
Omassa paranemisessani psykiatrian lääkevahingosta ja lopulta psykoosista olen noudattanut maalaisjärkeä jossa a) stressiin ja autonomisen hermoston tasapainoon pystyy vaikuttamaan (esim psykofyysinen terapia perustuu siihen ja se on Kela-tuettua, ei hömppää) b) Neuroplastisuuden ansiosta ihminen voi muuttaa ajatusrakennelmia, rakentaa uusia hermoyhteyksiä, aivot tekee neurogeneesiä eli uusia hermosolujakin voi syntyä ja ihminen voi oppia uutta c) aivoterveyttä voi tukea ja uskon että salaisuus siihen on mitokondrioiden tukeminen, BNDF tasojen nostaminen ja sitä tukee kunnon elintavat mitkä perustuu ihmiskehon luontaisten tarpeiden tukemiseen ja kunnon elintapoihin.
Minulla ei ole lainkaan kokemusta, ei ollenkaan että psykiatrian lääkkeet psykoosissa selkeytti päätä ja lopetin ne kun minulla oli psykoosi. Tuntui kuin heräsin jostain utun keskeltä ja päivä päivältä ajstukseni selkenivät ja prosessointi parani. Ja kytkös tunne-elämään. Sairaudentunnottomaksi hokeminen voi vähätellä ihmisen omia voimavaroja joita minulta löytyi niin hitosti että nostin itseni takaisin yhteiskunnan elämänmenoon.
Minulla voisi hyvin olla joku raskas psykiatrian pysyvä diagnoosi kuten skitsofrenia, mutta ei ole. Jos olen nähnyt miten pää voi selkiytyä ilman lääkkeitäkin ja miten elämäntavat vaikuttaa oloon, tottakai minun on pakko siitä kirjoittaa.
Pelkkiin elämäntapoihin ei mielenterveys tietenkään perustu. Monella asialla on merkitystä
Sairaudentunnottomuus vähättelee ihmisen itsereflektiokykyä, luontaista neuroplastisuutta, kykyä muuttaa asioita paremmaksi. Jos tietysti näkee harhoja, jne ei elä yhtään todellisuudessa eikä kykene sitä reflektoimaan, niin silloinhan se on hankalampaa. Psykiatriassa tosin usein pidetään ihmisten harhoja irrationaalisina, vaikka ne voisi kertoa jotain ihmisen peloista, traumoista ja kokemusmaailmasta. Ne harhat mitä itse koin olivat täysin ymmärrettäviäkin siinä tilanteessa missä silloin olin ja niiden prosessointi auttoi ymmärtämään itseäni. Joiltain osin tunnen että syvennyin ihmisenä kokemukseni kautta eli psykoosi voi myös opettaa jotain, vaikken sitä uudelleen haluaisi käydä läpi. Kokemuksesta teki sata kertaa sekavampaa että se puhkesi lääkehaitasta jota psykiatria vähätteli
Psykiatriassa siis haluttiin diagnosoida kokemaani huolta lääkehaitoista mielenterveysongelmana ja lääkitä minua vielä voimakkaammalla paskalla joka veti nupin vielä enemmän sekavaan jumitilaan. Näin vuosia myöhemmin ymmärsin kuinka vakavia lääkehaittoja koin ja kuinka epäeettistä psykiatria on sotkiessaan ihmisten hermostoa vielä lisää haitan tullessa.
Jouduin toipumaan pitkiä ajanjaksoja tuhosta mitä psykiatria aiheutti lääkkeillä, mutta ymmärsin että lääkkeet oli aiheuttaneet huonoja lääkereaktioita, hermostoni oli ihan sekaisin ja he vain pinosi lisää paskaa päälle. Sen seurauksena nykyään minulla on neuropaattisis oireita hermostossani. Raskain asia kaikkea prosessointia oli totaalinen luottamuksen menetys psykiatriaa kohtaan.
Huvittaa tai pitäisikö sanoa järkyttää suuresti kuinka psykiatria varmaan alkaakin jossain vaiheessa tutkimaan miten aineilla vaikuttaa mitokondrioihin ensin turmeltuaan ihmisten kehoa näillä rapauttavilla paskakemikaaleilla.
Vahingoittaminen aineilla aiemmin lakaistaan maton alle.
Kun hoksaa miten paljon elintavat vaikuttaa vointiin, ja puhun siis holistisesta näkemyksestä elintavoista jossa
A) asioita tehdään kehoa kuunnellen liikunnasta ja levosta alkaen pyrkien tasapainottamaan hermostoa
B) pidetään kohtuus
C) edistetään aivojen terveyttä esim ruokavaliolla ja monella muulla asialla
D) edistetään kehon luonnollisia tarpeita säännöllisellä valonsaannilla aamuisin ja blokataan keinotekoista valoa ilalka jne
E) välttää kaikkea prosessoitua ihmiskehoon kuulumatonta paskaa
Niin huomaa sen kuinka oikeasti voi olla hyvä energinen olo. Elintavat alkaa myös säännöllisesti noudatettuna nostaa mielialaa, ne tukee unta. Kaikki alkaa kohentua vaikka toki muukin vaikuttaa mielenterveyteen. Tämä kaikki voi myös oikeasti parantaa toimintakykyä ja selkeyttää päätä
Haluaisin vain tietää kuinka moni vakavasti oirehtiva oikeasti, siis oikeasti huolehtii itsestään vai meneekö oikeasti päihteitä, liikaa kofeiinia, ja oikeasti kaikki on rempallaan.
Jos monelle aamulla herääminen ja pedin petaaminen on jo iso saavutus niin voit varmaan tehdä päätelmiä miten on. Tai et käy suihkus kerran viikossa. Tai on päivät netissä. Eli sanoisin ettei kovin moni pysty edes siihen eri syistä johtuen. Sen verran olin tekemisissä eri diagnoosin saaneiden kanssa et harva, jolla oikeesti vakavat oireet tekee paljoa mitään terveellistä. Tupakkiakin menee paljon.
E) välttää kaikkea prosessoitua ihmiskehoon kuulumatonta paskaa -> Tää on aikalailla aikeeta terveillekkin. Pitäs tehdä kaikki alusta alkaen enkä usko monen jaksavan. Teen ite paljon ruokaa kyllä, mut vaan sen takia et vegaanisena ei saa helpolla valmiina ja jos saa ne maksaa älyttömästi
Lääkehaitat tai haittavaikutukset on vähän tungettu asia. Toisaalta myös vieroitusoireet pannaan helposti psykoottisiksi
Minulle jäi monihermosairaus, ilmeisimmin vuosikausien lääkitysten seurauksena.
Elän kuitenkin tätä päivää, en ryve siellä menneisyydessä, mitä tapahtui, miksi tuli jotain, mikä aiheutti mitäkin, en etsi syyllisiä, en syytä ketään enkä mitään.
Jos miettisin menneitä, olisin ahdistunut, niin ainakin luulisin. Toki mietinkin joskus, mutta kaikkia hyviä asioita, en niinkään huonoja. Ja jos huonompia mieleen tulee, päästän irti, en jää niitä murehtimaan, ne ovat jo menneitä.
Eikö se ole aina parempi keskittyä nykyhetkeen, ja pohtia mitä vielä on jäljellä, eikä sitä kaikkea mitä on joskus ollut ?
Itselläni ei ainakaan olisi hyvä olla, jos mielessäni kävisi jatkuva negatiivinen ajatustenjuoksu, sehän vaikuttaisi mielialaan koko ajan.
Kaikki ei tohon pysty ilman terapiaa
Niinpä, olemme erilaisia, jokaisella on omanlaisensa keinot selviytyä.
Vaikka alkutilanne on ettei pysty kuin sänkynsä petaamaan, se ei tatkoita sitä ettei toimintakyvyssä voisi edistyä asteittain. Tiedän sen itse kokemuksesta.
Vaikka sanoin, että kannattaa välttää ihmiskehoon kuulumatonta paskaa niin tuokaan ei mustavalkoista ole. Mutta toki suosittelen tiedostamaan päihteiden, stimulanttien, keinotekoisten lisäaineiden ym mahdolliset negatiiviset vaikutukset aivoterveydelle ja mielenterveydelle. Ruokavaliossa jos suurin osa ruokavaliosta on kunnollista, siihen mahtuu esim myös herkkuja ja jonkin verran jopa ultraprosessoitua ruokaa. Hyvä ohjenuora on laittaa kehoon vähän prosessoitua ruokaa, mutta mustavalkoisuuskin voi olla ongelmallista. Jos ei esim ole jaksamista laittaa ruokaa, myös valmisruoissa voi tehdä parempia valintoja ja vihanneksia on helppo lisätä ruokavalioon tekemättä salaattejakaan.
Mutta ohjenuorana esim omissa elämäntavoissa on terveyden va aivoterveyden tukeminen ja siksi en halua sabotoida sitä esim alkoholilla ja kun syö kunnollista ruokaa, ei huvita samalla lailla syödä esim ultraprosessoitua ruokaa. Mietin ruokaa ensisijaisesti sen pohjalta kuinka ravintorikasta se on keholle.
Jos WHO suosittelee lääkehoidon pakosta luopumista, ja suomalainen käypähoito, joka hakee mallinsa kansainvälisistä trendeistä, perustaa suosituksensa kemikaaleihin, täytyy kysyä mistä käypähoito oikein loppujen lopuksi hakee suosituksensa.
Se hakee ne tietenkin valikoivasti, vahvistusharhaisen historiallisen trendin mukaisesti, eikä mikään tätä kuppikuntaista suuntaa muuta, ja lopulta on kuppikunta vastaan muu maailma.
Siksi tässä kohtaa on ylimpien lainvalvojien syytä puuttua peliin, ja puhaltaa perustuslain 124 § vastainen merkittävän julkisen vallan siirto yksityiselle pihalle hoitokäytänteistä, sekä perustaa hoito WHO:n suositukseen. Ja tarkemmin hallinnolli-rakenteellisesti sekä lainsäädännöllisesti lukeuttaa WHO:n suositus osaksi lainsäädäntöä, kansainvälisten sopimusten ollessa perustuslaintasoisia.
Periaatteessa tämän voisi käyttää hallinto-oikeuden läpi, eli hakea ratkaisu siihen, kumpi on Suomen lainsäädäntöä, yksityinen käypähoito-suositus, vai perustuslain tasoinen WHO:n suositus.
WHO:llakin on kyllä vähän ongelmia
https://www.researchgate.net/publication/281876323_Why_the_Corruption_of_the_World_Health_Organization_WHO_is_the_Biggest_Threat_to_the_World's_Public_Health_of_Our_Time
Jos WHO:lla on ongelmia niin mitäköhän on DSM:ssä jota tekee amerikkalaiset psykiatrit tai lääkevalvontaviranomaisilla.
Eiköhän kaikilla ole ongelmia
Käypähoito-suositusten "kova ydin" perustuu pääasiassa 20 - 65 vuotta vanhoihin tutkimuksiin, joissa lisäksi on usein ainoastaan vertailtu eri lääkkeitä.
WHO:n ohjeistus siirtymisestä pakottomaan ja lääkkeettömään hoitoon on 2 vuoden takaa.
https://iris.who.int/bitstream/handle/10665/373126/9789240080737-eng.pdf
Terveydenhuoltolain mukaan:
"Terveydenhuollon toiminnan on perustuttava näyttöön ja hyviin hoito- ja toimintakäytäntöihin."
Terveydenhuoltolain pohjatöiden mukaan:
"Hoitokäytäntöjä ohjataan arvioituun tutkimustietoon perustuvilla kansallisilla hoitosuosituksilla ns. käypä hoito -suosituksilla."
Terveydenhoidon "ammattihenkilölain" mukaan:
"Terveydenhuollon ammattihenkilön on ammattitoiminnassaan sovellettava yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja koulutuksensa mukaisesti, jota hänen on pyrittävä jatkuvasti täydentämään." sekä "Terveydenhuollon ammattihenkilöllä on velvollisuus ottaa huomioon, mitä potilaan oikeuksista säädetään."
Potilaslain mukaan:
"Potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Jos potilas kieltäytyy tietystä hoidosta tai hoitotoimenpiteestä, häntä on mahdollisuuksien mukaan hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan muulla lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla."
Potilasvahinkolain mukaan:
"Korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on todennäköistä, että se on aiheutunut: 1) tutkimuksesta, hoidosta tai muusta vastaavasta käsittelystä taikka sellaisen laiminlyönnistä edellyttäen, että kokenut terveydenhuollon ammattihenkilö olisi tutkinut, hoitanut tai muutoin käsitellyt potilasta toisin ja siten todennäköisesti välttänyt vahingon;"
Kun WHO on pari vuotta sitten todennut pakon ja lääkkeiden olevan haitallisia, ja Suomen käypä hoito -suositukset ovat tästä 20 vuotta tai yli sitten laadittuja, on WHO:n ohjeistus se mihin terveydenhuollon asiakas voi vedota ja mitä vaatia. Samalla WHO:n ohjeistus on tervedenhuoltolain mukaista "hyvää hoito- ja toimintakäytäntöä" sekä edustaa terveydenhoidon ammattihenkilölain mukaista "yleisesti hyväksyttyä ja kokemusperäistä perusteltua menettelytapaa".
Pakkolääkityksen aiheuttamia haittoja voidaan pitää myös potilasvahinkolain mukaisian potilasvahinkoina.
Joten kaikki "lakikortit" osoittavat WHO:n pakottoman ja lääkkeettömän hoidon suuntaan.
Lisäksi Suomea koskevat kansainväliset sopimukset velvoittavat valtiota tavoittelemaan kansalaisten parasta mahdollista terveydentilaa.
YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus:
"Tämän yleissopimuksen sopimusvaltiot tunnustavat jokaiselle oikeuden nauttia korkeimmasta saavutettavissa olevasta ruumiin- ja mielenterveydestä."
Euroopan sosiaalinen peruskirja:
"Sopimuspuolet hyväksyvät toimintansa tavoitteeksi, johon ne pyrkivät kaikin sopivin keinoin niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla, sellaisten olosuhteiden luomisen, joissa seuraavat oikeudet ja periaatteet ovat tehokkaalla tavalla toteutettavissa: 11. Jokaisella on oikeus käyttää hyväkseen kaikkia toimenpiteitä, joiden avulla hän voi saavuttaa parhaan mahdollisen terveydentilan."
Perustuslain mukaan:
"Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä."
Valitusoikeus hallinto-oikeuteen pakkolääkitsemisestä lisättiin mielenterveyslakiin 1.4.2024, seurauksena Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksestä 2012. Päätöksen velvoitteen näkyminen Suomen lainsäädännössä kesti siten 12 vuotta!
https://hudoc.echr.coe.int/eng /?i=001-111938
Lakimuutoksen perustelut löytyvät hallituksen esityksestä.
https://www.finlex.fi/fi/hallituksen-esitykset/2023/14
Hallinto-oikeus ei määrittele mikä on oikeaa hoitoa, vaan tutkii onko valituksen alaisessa asiassa noudatettu lakia.
Edellä esitetyn mukaisesti laki luo velvollisuuden noudattaa hyvää hoitokäytäntöä, sekä käytänteitä joilla pyritään turvaamaa paras mahdollinen terveydentila, mitä edustaa uusin tutkimus- ja kokemusperäinen-tieto kuten WHO:n edellä mainittu ohjeistus.
Lakiin perustuen hallinto-oikeuden pitäisi kumota valituksen alaiset pakkolääkitys-päätökset, kuten myös pakkohoito-päätökset.
Tuskinpa ne lääkärit tietää ees WHO:n suosituksista
Pakkolääkityksen haitat potilasvahinko ?
Mistä sitten syytettäisiin, jos jotain vakavaa tapahtuisi, kun potilasta ei lääkittäisi eikä hoidettaisi ?
Ainako se kaikki vika on siellä hoitotahossa ?
Ymmärtääkseni täällä keskustellaan nyt pakkolääkityksestä joka on aiheuttanut potilasvahinkoja.Tässä keskusteluketjussakin vahingoista on esimerkkejä. Lääkityksestä johtuvat vahingot ovat aina hoitotahon tuottamia, koska reseptilääkkeitä ei kukaan saa apteekista ulos ilman lääkärin määräystä.
Pakkolääkitys alkaa aina psykiatrisen sairaalan osastoilta joissa pakotetaan niitä syömään.
Täytyy muistaa se tosiasia että psykiatrinen hoitojärjestelmä diagnosoi valtavan paljon ihmisille sairauksia joita ei todellisuudessa ole olemassa ja laittaa lääkityksen joka sitten
alkaa kehittämään elimistössä ihan oikeita haittoja jotka sitten hoitotaho tulkitsee sairauksiksi vaikka oireet ovatkin lääkkeiden aiheuttamia. Olemattomia skitsofreenikkojakin tulee tällä tavalla tilastoihin.
Skitsofrenia oikeana todellisena sairautena on harvinainen ( 1% maamme väestöstä. joten vääriä diagnooseja annetaan paljon ja lääkkeitä syötetään turhaan.
En ole yli viiteenkymmeneen vuoteen tavannut sellaista tervettä ihmistä, jolle olisi diagnosoitu psyykkinen sairaus.
Ja on tuossa vuosien varrella tullut niitä psykiatrisiakin osastoja kierrettyä. En ole niissäkään koskaan täysin terveitä potilaita nähnyt.
Monet ovat kyllä tervehtyneet, toipuneet, osa jopa parantunut, hoitonsa ansiosta.
Minullekin lääkkeistä oli ajoittain vahinkoa, yksi harmi jäi jopa loppuelämän ajaksi, siitä huolimatta elämä jatkuu. Onnekseni ilman lääkkeitä, ilman oireita.
Oireita varmasti olisi, jos olisin jumittunut kaikkeen menneeseen. Menneestä huolimatta tässä hetkessä ja tulevaisuudessa pystyy pärjäämään, on vain löydettävä siihen keinot, jotka ovat juuri itselle hyviä. Kaikille ei auta samat jutut.
Miksi haluat hoitoa skitsofreeniaan? Ei sitä tarvitse mitenkään hoitaa. Ei lääkkeillä eikä millään muullakaan tapaan. Skitsofreeniaksi kutsuttu on osa ihmisyyden kirjoa, Sen kun elät vaan elämääsi.
Harva skitsofreenikko pärjää omillaan täysin ilman hoitoa, apua ja tukea.