Ilmoitus poliisille vai oikeuskanslerille?

Käräjätuomari väärensi osittain oikeudenistunnon pöytäkirjan ja hylkäsi rikostodisteet RL 15:11 vastaisesti. Teki sitten tuomionsa, josta valitin hovioikeudelle.

Hovioikeus hylkäsi valitukseni. Olin liittänyt mukaan pitävät rikostodisteet (jotka siis käräjätuomari oli hylännyt).

Voisi kai valittaa korkeimmalle oikeudelle, mutta olen lukenut, että on erittäin vaikeaa saada siellä asioita läpi.

Ajattelin kuitenkin tehdä rikosilmoituksen käräjätuomarista. - Kun ei se vain vetele, että hylkää selvät rikostodisteet ja ei laita rikoksentekijöitä vastuuseen.

Kyseessä on ollut negatiivinen ryhmädynamiikka. Kaikki muut asianosaiset ovat saman kaupungin asukkaita ja todistetusti tuttuja keskenään.
Itse olen ulkopaikkakuntalainen.

Voinko tehdä rikosilmoituksen poliisille?
Vai pitäisikö ilmoittaa oikeuskanslerille?
20273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Katso vaan ette saa syytettä väärästä ilmiannosta.On aika raskauttava
syytös että väärennetään papereita.

Äänestä
  • Näin vain on, väärensi osittain, ei kaikkea, mutta sen tärkeimmän kohdan. Liitän todisteet mukaan. Ei ole väärä ilmianto.

    Ei lähettänyt pääistunnon pöytäkirjaa ajoissa, jotta olisin voinut oikaista ennen tuomion antamista. - Kun sitten lopulta sain sen pöytäkirjan, niin en hyväksynyt sitä pöytäkirjaa ja pyysin merkitsemään eriävän mielipiteen pöytäkirjaan huomautuksena. Eivät merkinneet.

    Aivan ihmetouhua ollut.

    Olihan tässä muutakin, ensin viivytteli 2 vuotta oikeudenkäyntiä, hyväksyi esteellisen oikeusavustajan, otti tuomiossaan esille vain vastapuolen lausumat. Ennen oikeudenkäyntiä oli käynyt palaveria  sen esteellisen oikeusavustajan kanssa (huomasin laskusta). Kielsi osallistumiseni pääistuntoon. On totta! Paperilla on tämäkin tieto kirjallisena!

    Sen jälkeen kun olin jo valittanut tuomiosta hovioikeudelle, pitivät vasta sen jälkeen varsinaisen  rikosoikeudenkäynnin!

    Siinä oli tuomarina kollegansa, enkä saanut osallistua oikeudenkäyntiin. Tämä  toinen tuomari jätti sitten "rikokset tutkimatta", muka sillä tekosyyllä, että haasteeni oli muka ollut "puutteellinen". Ei ollut, joka ainoan kohdan olin ottanut mukaan siinä, mitä oli pyydetty.

    Tämäkin kollega tuomari syyllistyi myös rikoslakiin RL15: 11 § ja lisäksi perättömään lausumaan.

    Valitin tätäkin tuomion jälkeistä rikosoikeudenkäyntiä, mutta nähtävästi eivät olleet lähettäneet valitustani hovioikeudelle.

    On tämä ollut soppa!
    Kukaan asianajaja ei ole uskaltanut asiaani hoitaakseen, koska kyseessä on kaksi tuomaria ja kaksi keskenään tuttua kaupungin asianajajaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Näin vain on, väärensi osittain, ei kaikkea, mutta sen tärkeimmän kohdan. Liitän todisteet mukaan. Ei ole väärä ilmianto.

    Ei lähettänyt pääistunnon pöytäkirjaa ajoissa, jotta olisin voinut oikaista ennen tuomion antamista. - Kun sitten lopulta sain sen pöytäkirjan, niin en hyväksynyt sitä pöytäkirjaa ja pyysin merkitsemään eriävän mielipiteen pöytäkirjaan huomautuksena. Eivät merkinneet.

    Aivan ihmetouhua ollut.

    Olihan tässä muutakin, ensin viivytteli 2 vuotta oikeudenkäyntiä, hyväksyi esteellisen oikeusavustajan, otti tuomiossaan esille vain vastapuolen lausumat. Ennen oikeudenkäyntiä oli käynyt palaveria  sen esteellisen oikeusavustajan kanssa (huomasin laskusta). Kielsi osallistumiseni pääistuntoon. On totta! Paperilla on tämäkin tieto kirjallisena!

    Sen jälkeen kun olin jo valittanut tuomiosta hovioikeudelle, pitivät vasta sen jälkeen varsinaisen  rikosoikeudenkäynnin!

    Siinä oli tuomarina kollegansa, enkä saanut osallistua oikeudenkäyntiin. Tämä  toinen tuomari jätti sitten "rikokset tutkimatta", muka sillä tekosyyllä, että haasteeni oli muka ollut "puutteellinen". Ei ollut, joka ainoan kohdan olin ottanut mukaan siinä, mitä oli pyydetty.

    Tämäkin kollega tuomari syyllistyi myös rikoslakiin RL15: 11 § ja lisäksi perättömään lausumaan.

    Valitin tätäkin tuomion jälkeistä rikosoikeudenkäyntiä, mutta nähtävästi eivät olleet lähettäneet valitustani hovioikeudelle.

    On tämä ollut soppa!
    Kukaan asianajaja ei ole uskaltanut asiaani hoitaakseen, koska kyseessä on kaksi tuomaria ja kaksi keskenään tuttua kaupungin asianajajaa.

    Tämä kirjoitus kertoikin jo kaiken oleellisen. :D

    Äänestä

Merelle. Jäbä ol varadoomare.

Äänestä

"Voisi kai valittaa korkeimmalle oikeudelle, mutta olen lukenut, että on erittäin vaikeaa saada siellä asioita läpi."

Joo niin taitaa olla.

Mutta kuule valita johonkin Yhdysvaltojen osavaltion yksityiseen oikeusistuimeen. kohtuullista korvausta vastaan ne rehabilitoi kaikki sinun nyt Suomessa hylätys yllätystodisteet?

Äänestä

Oikeuskanslerille.

Äänestä
  • Kiitos tiedosta!

    Meni 2 vuotta ja 7,5 kuukautta ennen kuin tämä ym. käräjäoikeus tuli siihen tulokseen, että "rikokset jätetään tutkimatta".

    Olen lukenut, että jos oikeudenkäynti viivästyy näin paljon, niin voi hakea hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä.

    Kuinka paljon voisi hakea hyvitystä 2 vuodesta ja 7,5 kuukaudesta?
    Tämä kaikki on vaikuttanut henkisen rasituksen lisäksi myös jopa terveyteeni!

    Äänestä

Millä tavoin käräjä- ja hovituomarit siis edistivät rikollisen pakoa tai tuhosivat todisteita?

Ei "todisteiden hylkäämisellä" (ns. (lähes) vapaa todistusharkinta) ja RL 15:11:llä ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

Äänestä
  • Onko oikeuskanslerista jotain hyötyä, jos hän ei voi muuttaa viranomaisen päätöstä?
    Mitäpä sitä valittamaan, jos ei kuitenkaan ole mitään seuraamusta?

    Jos valittaa Korkeimpaan oikeuteen?
    Miten siellä?

    Äänestä

  • Vaikka tuo 15:11 on tarkkarajainen, eikä ilman analogiaa edistä vastuun pakoilua, on todisteiden sivuuttaminen "todisteiden hävittämistä" oikeudenkäymisasiakirjoista.

    Tätä todistusaineiston vääristelyä (RL 11:7) ja Rikoksentekijän suojelemista (RL 11:15) harjoittaa poliisi ammatikseen ja systemaattisesti, se on poliisin perustyötä. Ei ole mitään rehellistä rikostutkintaa. Asiat menevät sosiaalisen, poliittisen, ja yhteiskunnallisen aseman mukaan, pärstäkertoimella etukäteen päätettynä, tämän jälkeen asiakirjat muovataan tämän päämäärän mukaisesti.

    Aivan sontatouhua. Asiaan perehtyneet tietävät "Suomen oikeusvaltion" olevan pelkkää teatteria ja huuhaata.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Vaikka tuo 15:11 on tarkkarajainen, eikä ilman analogiaa edistä vastuun pakoilua, on todisteiden sivuuttaminen "todisteiden hävittämistä" oikeudenkäymisasiakirjoista.

    Tätä todistusaineiston vääristelyä (RL 11:7) ja Rikoksentekijän suojelemista (RL 11:15) harjoittaa poliisi ammatikseen ja systemaattisesti, se on poliisin perustyötä. Ei ole mitään rehellistä rikostutkintaa. Asiat menevät sosiaalisen, poliittisen, ja yhteiskunnallisen aseman mukaan, pärstäkertoimella etukäteen päätettynä, tämän jälkeen asiakirjat muovataan tämän päämäärän mukaisesti.

    Aivan sontatouhua. Asiaan perehtyneet tietävät "Suomen oikeusvaltion" olevan pelkkää teatteria ja huuhaata.

    "Vaikka tuo 15:11 on tarkkarajainen, eikä ilman analogiaa edistä vastuun pakoilua, on todisteiden sivuuttaminen "todisteiden hävittämistä" oikeudenkäymisasiakirjoista."

    Ei tietenkään ole. Eivät ne todisteet sillä mihinkään tuhoudu tai katoa, että tuomioistuin ei anna niille sinun toivomaasi arvoa. Todisteisiin muutenkin vain viitataan tuomiossa, eivät ne todisteet sinne tuomioon siirry. Ja rikosoikeudessa analogiatulkinta on kiellettyä.

    "Tätä todistusaineiston vääristelyä (RL 11:7) ja Rikoksentekijän suojelemista (RL 11:15) harjoittaa poliisi ammatikseen ja systemaattisesti, se on poliisin perustyötä."

    Mutta nyt väitit tuomioistuinten syyllistyneen siihen. Lievää maalitolppien siirtelyä ilmassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Käräjätuomari hylkäsi syyttäjän todistuksen, kahden asianajajan todistukset sekä kolmen muun todistajan todisteet eli eivät olleet mitään huu-haa todistajia.
    Tuomari väärensi pääistunnon pöytäkirjasta ratkaisevimman kohdan, ei toimittanut pöytäkirjaa ajoissa ja salli esteellisen puolustusasianajajan toimia vastapuolen oikeusavustajana. Kielsi minulta etänä osallistumisen pääistuntoon. Käytän rollaattoria ja matka oli pitkä tähän ko. kaupunkiin. Kieltonsa on kirjallisena.

    Niinpä tuomari sai sen esteellisen asianajajan kanssa kahdestaan päättää. Oli siellä notaari mukana kolmantena, tuomari allekirjoitutti notaarilla paperit. Eli jos jotain tulisi, niin notaariparka joutuisi vastuuseen väärennöksistä.

    Ennen tuomion antamistaan tuomari ei käsitellyt itse rikosasioita. Vasta tuomionsa jälkeen järjesti rikosoikeudenkäynnin, missä tuttu tuomarikollega jätti rikokset tutkimatta. Eli käytännössä syyllistyi hänkin rikosten peittelyyn,

    Eikö pitäisi olla selvää, ett rikosasita olisi käsiteltävä ennen tuomion antamista?

    Kukaan asianajaja ei ole uskaltanut ottaa tätä juttua, koska asianajaja ja tuomari ovat vastapuolena.
    Onko jollain tiedossa asianajajaa, joka ei pelkää tuomaria, joka toimii näin?
    Vinkatkaa.
    Asianajajaliiton luettelosta ei ole mitään apua tässä asiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Sorry paljon!

    Huomasin, että olinkin jo kirjoittanut samaa aikaisemmin ketjuun. Olen ollut tosi hermostunut ja tuohtunut tästä koko tästä jupakasta.
    Halusin vain vastata tuohon edelliseen, että kyseessä oli todella rikosten peittely mikä on rikos.

    Ensinnäkin jouduin itse korvaamaan ne rikokset, mitkä ilmoitin ja tuli kalliiksi.
    Suututtaa niin vietävästi että vääryys on voittanut.

    Äänestä

Ihan normitouhua Suomessa, tuomiot on etukäteen päätetty, täysin puolueellisin perustein ja todistein. Todisteet eivät usein kestä mitään päivän valoa.

Mitä jos unohtaisimme Suomen koko oikeusjärjestelmän poliiseineen ja perustaisimme omat kansantuomioistuimet, missä ensimmäisenä tuomittaisiin tuomarit, syyttäjät ja poliisit.

Äänestä
  • Ihan huuhaavaltio.

    Äänestä

  • Todella järkevä ehdotus!
    Kannatan!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Todella järkevä ehdotus!
    Kannatan!

    Mikä on käytäntö hovioikeudessa?

    Saako olla mukana oikeudenkäynnissä, jos on valittanut käräjäoikeuden tuomiota, haluaisi olla mukana ja haluaisi oikeusavustajan itselleen?

    Hovioikeus lähetti vain tiedoksi prikulleen saman tuomion, minkä käräjäoikeuden tuomari oli tehnyt. Ei mitään perusteluja. Ja laittoi ison laskun perään.

    Äänestä

Lähes asiassa kuin toisessakin, on pidetty ns. tori kokousta siitä kuka ja millä reseptillä tuomitaan. tämä näkyy mm. asianajajijen käytöksessä ovat vaitonaisia ja hiljakseen..

Äänestä
  • Lobbaus on yleistä näissä piireissä.

    Soittaa pirautetaan vain toiselle asianajajalle, tuomarille tai hovioikeuksen neuvokselle ja asia on sillä ratkaistu. Lakipykälät unohtuvat täysin ja oikeudenmukaisuus.
    Itse huomasin tämän, kun pelkän yhden päivän aikana eräs asianajaja-varatuomari oli saanut kolmen hovioikeuksen neuvoksen myöntymyksen asialleen, missä tämä asianajaja itse oli menetellyt pykälien vastaisesti. Miten yhdessä päivässä ehditään järjestää kolmen hovioikeuden tuomarin kokous noin vaan ex-tempore? Sitä olen itsekseni pitkään pohdiskellut.

    Kukaan asianajaja ei ole uskaltanut ottaa tapaustani, missä toinen kollegakaveri ei ollutkaan seurannut Asianajajaliiton tapa-ohjeita eikä lakia. Ei "korppi toisen korpin silmää noki" on kulunut ilmaisu, mutta niin totta.

    Ja kun nimenomaan näitten laki-ihmisten pitäisi toimittaa oikeutta, olla puolueettomia, ja noudattaa lakia. Eettisten arvojen seuraaminenkaan ei haittaisi.

    Kyseessä oli perintöriita, jossa pesänjakaja oli todistetusti hyvä tuttavatar vastapuolen asianajajan kanssa. Pesänjakaja jopa tiedusteli tältä asianajajalta että "miten nyt edetään". Oli vain vahingossa unohtanut viestinsä yhteiseen sähköpostiketjuun... Tämä asianajaja valehteli suoraan. Ja käräjäoikeuden oikeuden tuomarihan uskoi. Ennen oikeudenkäyntiä olivat käyneet palaveria puhelimitse, mistä tämä asianajaja yritti vielä laskuttaa.

    Tuomari sitten hylkäsi kaikki todisteet tarpeettomina.
    Ja juttu oli sillä selvä.

    Äänestä

100% totuus ei johda mihinkään. Suomi on rikkollisten pesäke --Pahempi kuin venäjä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Käräjätuomari väärensi osittain oikeudenistunnon pöytäkirjan ja hylkäsi rikostodisteet RL 15:11 vastaisesti. Teki sitten tuomionsa, josta valitin hovioikeudelle.

Hovioikeus hylkäsi valitukseni. Olin liittänyt mukaan pitävät rikostodisteet (jotka siis käräjätuomari oli hylännyt).

Voisi kai valittaa korkeimmalle oikeudelle, mutta olen lukenut, että on erittäin vaikeaa saada siellä asioita läpi.

Ajattelin kuitenkin tehdä rikosilmoituksen käräjätuomarista. - Kun ei se vain vetele, että hylkää selvät rikostodisteet ja ei laita rikoksentekijöitä vastuuseen.

Kyseessä on ollut negatiivinen ryhmädynamiikka. Kaikki muut asianosaiset ovat saman kaupungin asukkaita ja todistetusti tuttuja keskenään.
Itse olen ulkopaikkakuntalainen.

Voinko tehdä rikosilmoituksen poliisille?
Vai pitäisikö ilmoittaa oikeuskanslerille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu