parturit ja terveyspalvelut Hämptonissa / Hämeenlinnassa

Anonyymi-ap

Olen koko sen ajan eli yli 20 vuotta terveyspalveluissa käydessäni törmännyt sellaiseen "ilmiöön", että parturit Hämeenlinnassa leikkaavat tukkani vastoin ohjeitani, miten sattuu tai vasemmistokielellä "ihan vituiksi".

Viimeksi käydessäni demariparturissa, tämä leikkasi taas pois sellaista tukkaa
edestä sivulta, mikä ei kasva enää takaisin juurikin minulla. Muutenkin käydessäni tällä demariparturilla tukkani on niinsanotusti leikattu vasemmistokielellä "vituiksi" eli leikkaa tukkaa sivuilta eri puolilta eri suuntaan vinoon ja takatukan raja on vinossa eli takatukkani on aina vasemmalle vinoon leikattu.
Joka kerta on ollut samalla tavalla leikattu siellä demariparturissa.


Olen käynyt yli 20 vuotta Hämeenlinnassa terveyspalveluissa ja minulle on kirjoiteltu OMAKANTAAN sellaista,
joka ei pidä paikkaansa ollenkaan tai on ollut vastoin mitä olen sanonut.
Viimeksi kun huomautin kokoomuslaiselle (yli)lääkärille asiasta, toinen (yli)lääkäri alkoi konsultoida tälle kokoomuslaiselle (yli)lääkärille minusta.
Siltä toiselta (yli)lääkäriltä tuli OMAKANTAAN sellaista mikä ei pidä myöskään paikkaansa, oliko hänkin kokoomuksen (yli)lääkäri.

Siis aina kun vetoan / valitan perusteettomasta OMAKANTA-kirjoittelusta, terveyspalvelut alkaa uhkailla minua perusteettomasti.
Edellistä on jatkunut siis yli 20 vuotta ja ihan jatkuvasti.
On määrätty perusteettomia lääkkeitä ja siis lievästi sanottuna kiusattu OMAKANNASSA.
Olen valittanut OMAKANTA-kiusaamisesta potilasasiamiehelle / naiselle, sekään ei auta yhtään.
Nykyään potilasasiamiehelle / naiselle ei voi valittaa tälläisesta OMAKANTA-kiusaamisesta eli hoitaja /lääkäri / ylilääkäri tekee ihan mitä vaan.

Minua ei ole kertaakaan kuunneltu tai uskottu tuona yli 20 vuoden aikana. Kaikki mitä terveyspalvelut on kirjoittanut
on heidän keksimäänsä, minun kertomuksiani ei ole kuultu tai on vääristelty / "laitettu huonoon valoon" mitä sanon.
Kuinka kauan ihminen jaksaa käydä Hämeenlinnan terveyspalveluissa, jos koko ajan kiusataan OMAKANNASSA ??

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

        Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
        Maailman menoa
        251
        2888
      2. Muovikassikartelli

        Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
        Talousrikokset
        5
        1620
      3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

        Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
        Maailman menoa
        2
        1315
      4. Et taida paljoa

        treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
        Ikävä
        101
        1174
      5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

        Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
        Ikävä
        123
        1151
      6. Mikä tekee sen

        Vetovoiman kaivatussasi?
        Ikävä
        70
        1039
      7. Oikea kaste on syntisten kaste

        Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
        Kaste
        58
        1025
      8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
        Kaste
        153
        1022
      9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

        Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
        Kaste
        717
        937
      10. Harmittaako joku

        Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
        Ikävä
        135
        912
      Aihe