K- ryhmän rekryvastaavan älyn taso?

Anonyymi-ap

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011729593.html

"Valtaosassa saamistamme hakemuksista hakija ei kerro siitä, miten asennoituu työn tekemiseen tai ei anna esimerkkejä kertomuksensa tueksi. Tällaiset hakemukset eivät yleensä pääse jatkoon, sanoo K-ryhmän rekrytoinneista vastaava Ilona Castrén tiedotteessa."

"Minulla on huoli niiden nuorten puolesta, joilla ei vielä ole paljon kokemusta, sillä monia kokeneitakin osaajia on nyt samaan aikaan etsimässä työpaikkaa. On koko Suomen tulevaisuudelle tärkeää, että nuoret pääsevät työelämään kiinni, Castrén sanoo."

Hellanlettas on Ilonalla liikuttava huoli Suomen tulevaisuudesta ja nuorten työllistymismahdollisuuksista kun ihan itse aivottomilla vaatimuksillaan nostaa heille tien pystyyn siihen ensimmäiseen työpaikkaan.

Eikä osaa Ilona itse tätä omista ajatuksistaan havaita.

Ilona vaatii nenä pystyssä että työkokemattomalla pitäisi olla esimerkkejä loistavasta asenteestaan työntekoa kohtaan? Työkokemusta omaamattoman pitäisi säveltää työhakemukseen jotain että olen haravoinut mummoni pihaa loistavalla asenteella ahkerasti? Pitäisikö olla vielä mummon allekirjoituksella varustettu todiste tästä upeasta asenteesta työntekoa kohtaan?

Miltä sellainen työhakemus sitten näyttäisi ilonan omissa silmissä? Että jumalauta on noi työttömät tyhmiä kun kuulevat että haravointikokemuksella on saumaa päästä K- markettiin kassamyyjäksi?

Heti perään moraalisesti korkealla asenteella varustettu Ilona on olevinaan huolissaan työkokemattomien nuorten pääsystä työelämään. 😢

Mitä muuta tyäkokemattomilla ylipäänsä on tapana siihen työhakemukseensa kirjoittaa kuin että olen ahkera omatoiminen ja tunnollinen? Eihän heillä ole tosiaan mitään kokemusta josta jaaritella.

18

334

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Kukaan ei ole ahkera ja tunnollinen vain koska itse sanoo niin ja keksii hatustaan jotain esimerkkejä. Työntekijän ahkeruuden ja tunnollisuuden näkee vasta käytännön elämässä.

      Kiusaaja- ilonakin tietää tämän oikein hyvin. Ilona ei itse ole saanut ainuttakaan työpaikkaa jaarittelemalla työ hakemuksessa kuinka on ahkera ja tunnollinen ja liittää itsestään kuvan poimimassa mustikoita iloisella ilmeellä. Ilona ilmeisesti sai sen oman ensimmäisen kesätyöpaikkansa koska ilonatytöllä työkokemusta kaikilta aloilta vähintään kymmenen vuotta jo 15- kesäisenä.

    • Anonyymi00002

      Eipä tarvitse enää K-kaupasa asioida tämän uutisen jälkeen!

      • Anonyymi00004

        Kesko on jo kauan ollut kallein keskusliike, joten on monta hyvää syytä boikotoida!

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Kesko on jo kauan ollut kallein keskusliike, joten on monta hyvää syytä boikotoida!

        Köyhille kaikki on kallista, muille saman hintaista

      • Anonyymi00010
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Köyhille kaikki on kallista, muille saman hintaista

        Ilman yhteiskunnan maksamia yritystukia paska puljusi olisi jo konkurssissa!

      • Anonyymi00011

    • Anonyymi00003

      Eihän silloin voi olla vielä mitään kokemusta kun aloittaa tai on aloittamassa ensimmäistä työtään! Jostain on aloitettava!

      • Anonyymi00009

        Eihän silloin voi olla vielä mitään kokemusta kun aloittaa tai on aloittamassa ensimmäistä työtään! Jostain on aloitettava!

        Mutta jos jonkun isällä on kaivinkone firma voidaan tytär palkata töihin ilman mitään aiempaa kokemusta!

        https://www.is.fi/menaiset/tyo-ja-raha/art-2000011703822.html?utm_term=Autofeed&utm_medium=Toimitus&utm_campaign=is_echo&utm_source=Facebook&fbclid=IwY2xjawPJp0hleHRuA2FlbQIxMABicmlkETEzekZ5WGp5QTFpMkh1V0FNc3J0YwZhcHBfaWQQMjIyMDM5MTc4ODIwMDg5MgABHrhmbgHp8CBs8EKf1Rl0n25q1L3n53WC3E3QkKJPHnlZzhp2a1q3XnV0WNie_aem_x-ft_AADt43SlC2FMpjdMg#Echobox=1767680354

      • Anonyymi00013
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Suhmuroiden suhteilla töihin kuten Kokoomuksessa.

      • Anonyymi00014
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Eihän silloin voi olla vielä mitään kokemusta kun aloittaa tai on aloittamassa ensimmäistä työtään! Jostain on aloitettava!

        Mutta jos jonkun isällä on kaivinkone firma voidaan tytär palkata töihin ilman mitään aiempaa kokemusta!

        https://www.is.fi/menaiset/tyo-ja-raha/art-2000011703822.html?utm_term=Autofeed&utm_medium=Toimitus&utm_campaign=is_echo&utm_source=Facebook&fbclid=IwY2xjawPJp0hleHRuA2FlbQIxMABicmlkETEzekZ5WGp5QTFpMkh1V0FNc3J0YwZhcHBfaWQQMjIyMDM5MTc4ODIwMDg5MgABHrhmbgHp8CBs8EKf1Rl0n25q1L3n53WC3E3QkKJPHnlZzhp2a1q3XnV0WNie_aem_x-ft_AADt43SlC2FMpjdMg#Echobox=1767680354

        Pitäisikö yrittäjän jättää omat lapset rannalle ruikuttamaan ja palkata aina vain vieraita? Vieraat ensin?

        Eri asia nepotismi on k- ryhmän kaltaisten isojen ketjujen kohdalla kun rekrytoinneissa valitaan aina myymälöiden työntekijöiden sukulaisia. Se on ison mittakaavan nepotismia koska isoissa yrityksissa työskentelee paljon ihmisiä. Näin ollen heidän sukulaisiaan ja kavereitaan kun suositaan rekrytoinnissa siitä muodostuu myös iso määrä ihmisiä jotka vievät työpaikat joka tarkoittaa erityisen isoa määrää työnhakijoita jotka eivät pääse töihin koska ei ole suhteita.

    • Anonyymi00005

      Hän siis itse päättää että kyseisiä hakemuksia ei oteta huomioon, ja sitten heti perään on huolestunut nuorista jotka eivät saa töitä?

      Siinä se on pukki kaalimaan vartijana!

      Omaa rämpsäänsä kaiket päivät ronkkiva eukko, joka saa tästä joutavasta työstään vieläpä isoa palkkaa!

      • Anonyymi00007

        Veit sanat suustani. Tuollaisia ovat Suomen rekrytoijat.

    • Anonyymi00012

      Itse totesin aikoinaan että jos ei kokemusta ole laittaa niin laittaa sitten harrastus taustaa hakemukseen kertoo edes jotakin ihmisestä jos harrastaa vaikka jääkiekkoa tai on lahjakas laulaja ym. Tai jos on ollut vetämässä kerhoja, hyväntekeväisyydessä ym. Todettiin vaan että ei tommosia cv:hen. Mulla itsellä kokemus on paljon työkokeilumuodossa mut onneksi nyt on sitä oikeeta työkokemustakin. Työkokeilut poistin cv:stä koska niistä voi olla hallaa haussa.Mut se että mitä jaarittelet jos sitä kokemusta ei ole. Nimi ikä ja koulutus ei paljon kerro.

      • Anonyymi00016

        Pitkäaikaistyöttömillehän työhaastattelutilanteet ovat pääsääntöisesti juuri tuollaisia. Pelkkiä nöyryytystilanteita joiden ainoa tarkoitus on työttömän työnhakijan nolaaminen. Tarkoitus on että työttömän huonous, osaamattomuus, työkokemuksen puute ja kaikki muut viat, oikeat ja keksityt tulevat näkyväksi, jotta haistattelija pääsee niitä hieromaan työttömän naamaan ja niillä mässäilemään.

        Jos olet pitkäaikaistyötön ja joku rekrypelle päättää pyytää sinut haastatteluun jotta pääsette yhdessä pällistelemään sitä sun tyhjää naurettavaa CV:täsi, haastattelutilanne on järjestetty vain jotta se joku itsetunto- ongelmainen spede haastattelija pääsee perseilemään pitkäaikaistyöttömien työnhakijoiden kustannuksella.

        Koska mitään oikeaa työllistämistavoitettahan heillä ei koskaan ole. Kukahan helvetti sellaista edes voisi kuvitella, että pitkäaikaistyötön kutsuttaisiin haastatteluun koska aikomuksena on työllistää hänet oikeasti? 😂

      • Anonyymi00017

        Sun pitää siis jaaritella kuvailua siitä miten asennoidut työn tekemiseen ja esimerkkejä asennoitumisestasi.

        Näin opettaa K- ryhmän rekryvastaava Ilona Castren jotta pääsee sitten yhdessä muiden rekrytoijien kanssa naureskelemaan sulle paskaisesti. Siellä Ilona- tyttö silmät pyöreänä pällistelee typeriä raapustuksiasi kuinka tyhmä olet kun luulet pääseväsi kassamyyjäksi sanomalla että "asennoidun työntekoon ahkerasti ja tunnollisesti" esimerkkinä kuvailua kuinka olet käynyt pesemässä vanhan tädin pyykit sovittuna aikana loistavalla asenteella. Plussaa saat nolaamisestasi jos laitat siihen vielä muistitikulle tallennettua videokuvaa itsestäsi pesemässä pyykkiä iloisella ilmeellä.

        Sillä lailla rekrytoinnin asiantuntija Ilona meitä opastaa, että miten se polku aukee työelämään.

      • Anonyymi00019
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Pitkäaikaistyöttömillehän työhaastattelutilanteet ovat pääsääntöisesti juuri tuollaisia. Pelkkiä nöyryytystilanteita joiden ainoa tarkoitus on työttömän työnhakijan nolaaminen. Tarkoitus on että työttömän huonous, osaamattomuus, työkokemuksen puute ja kaikki muut viat, oikeat ja keksityt tulevat näkyväksi, jotta haistattelija pääsee niitä hieromaan työttömän naamaan ja niillä mässäilemään.

        Jos olet pitkäaikaistyötön ja joku rekrypelle päättää pyytää sinut haastatteluun jotta pääsette yhdessä pällistelemään sitä sun tyhjää naurettavaa CV:täsi, haastattelutilanne on järjestetty vain jotta se joku itsetunto- ongelmainen spede haastattelija pääsee perseilemään pitkäaikaistyöttömien työnhakijoiden kustannuksella.

        Koska mitään oikeaa työllistämistavoitettahan heillä ei koskaan ole. Kukahan helvetti sellaista edes voisi kuvitella, että pitkäaikaistyötön kutsuttaisiin haastatteluun koska aikomuksena on työllistää hänet oikeasti? 😂

        Ilmaistyöhön toki aina pääsee ja työttömän pitäisi olla tästä äärimmäisen kiitollinen, vaikka todellisuudessa tämä ei ole mitään muuta kuin ihmisen taloudellista hyväksikäyttöä!

    • Anonyymi00018

      Ei taida maailmasta löytyä itsetunto- ongelmaisempaa maata kuin tämä Suomi. Normiyhteiskunnan itsetunto- ongelma ohjaa KAIKKEA elämänmenoa.

      Säälittävien pikkusieluisten Nelson Muntzien valtakunta jossa kanssaihmisten nolaaminen on kaiken keskiössä. Auta armias kun itsetunto- ongelmainen reppana pääsee valta- asemaan sitä kiilusilmäistä nöyryyttämisen ja nolaamisen ilotulitusta ai että sentään. Tätä näemme ja koemme poliittisessa päätöksenteossa, ja kaikilla yhteiskunnan osa- alueilla. Ei ole aluetta joka tältä itsetunto- ongelman oireilulta olisi vapaa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      832
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      790
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      620
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      605
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      595
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      532
    9. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    Aihe