Arki nukkeni kanssa on itse asiassa normaalimpaa kuin kuvittelin.

Kun aloin kiinnostua nukkeista, ajattelin, että elämästäni tulisi melko ”outoa”.
Todellisuus osoittautui kuitenkin olevan, että arki on entistäkin rutiinimaisempaa.

Päivittäinen rutiinini on nyt suunnilleen tällainen:
Työn jälkeen tulen kotiin, pesen kädet ja siistin nuken hiukset. Se ei ole aina iso juttu – usein vain säädän nuken asentoa tai pyyhin sen nopeasti. Ajan myötä tästä on tullut yhtä luonnollista kuin avainten laittaminen paikoilleen, kun tulen kotiin.

Joskus vaihdan hänen vaatteensa.
En valokuvien tai muiden ihmisten vuoksi, vaan yksinkertaisesti siksi, että olen kyllästynyt samaan ulkonäköön ja haluan muutosta. Vasta vaatteita valitessani huomaan, kuinka paljon mietin tällaisia triviaaleja asioita:
”Onko tämä liian kotimainen?”
”Tekeekö tämä väri hänen ihonsa näyttämään tylsältä?”
Nämä huolet kuulostavat melko typeriltä, kun ne lausutaan ääneen, mutta ne tuntuvat täysin vakavilta sillä hetkellä.

Eniten minua yllätti ajattelutapani muutos.
Aiemmin asuin yksin, ja kotiin tulo tarkoitti tyhjää asuntoa. Nyt siellä on ”läsnäolo” – vaikka hän ei osaa puhua, tilan tuntu on erilainen. Se ei ole sellaista seuraa, joka vaatii keskustelua, vaan hiljaisuutta, joka ei tunkeile.

Tietenkään kaikki päivät eivät ole täydellisiä.
Joskus se tuntuu vaivalloiselta – siivous ja huolto vievät aikaa. Mutta eikö se päde rehellisesti sanottuna useimpiin harrastuksiin? Mallit, kuntoilu, lemmikit – ne kaikki vaativat sekä rahaa että vaivaa.

Vähitellen tajusin, etten näe häntä fantasian kohteena,
vaan pikemminkin kiinteänä, hallittavana osana jokapäiväistä elämääni.

Joten olen utelias kysymään teiltä kaikilta:
👉 Kun hankitte nuken, mikä oli odottamattomin muutos elämässänne?
Oliko se rutiininne, ajattelutapanne vai jokin pieni yksityiskohta, jota ette ollut edes ajatelleet?