Kokoajan tulee automatiikkaa ja tarvitaan vähempi työntekijöitä,voitot kasvaa sijoittajilla ja ne valuu ulkomaille loma- asuntoihin jne.....ei tule onnistumaan pitemmän päälle että kaikki mammona tulee osakkeista ja muista sijoituksista joissa koneet tekee työt.robitti vero olisi paikallaan...tämä on faktaa
Kohta ollaan kaikki sijoittajia
9
133
Vastaukset
Mitään robottiveroa ei tarvita eikä sellaisella tulekaan torjua tuotannon tehostamista. Jos robotti tekee työt tehokkaammin kuin ihminen, on ihan ok. korvata ihminen robotilla. Verotusta ei tule kohdentaa robotiikkaan vaan päin vastoin suosia sitä eli tuotannon tehostamista. Verotus pitää kohdentaa yrityksen tulokseen riippumatta siitä, millä tavoin se tuottaa tuotteensa ja palvelunsa.
Robotiikka vapauttaa ihmisen pakkotyön ikeestä. Ihmisistä voi sen sijaan tulla yhä enemmän itsenäisiä yrittäjiä kuten luovan ja taiteellisen työn tekijöitä, toimittajia (miksei myös tyhjäntoimittajia) ja mitä vaan vaan mistä ihmiset ovat valmiita maksamaan tai halutessaan ilman mitään vastiketta. Toisin sanoen verotus pitää järjestää uusiksi. Työn vähentyminen voi johtaa esim. mahdollisuuteen lanseerata kansalaispalkka. Yritysten tulothan voivat kasvaa todella suureksi, jos palkkatulot häviävät menoista. Robotin kustannus on ehkä murto-osa ihmisen työvoimakustannuksesta.
Lainsäätäjällä on valta muuttaa verotusta mielensä mukaan. Trump on tästä hyvä esimerkki. Hän pani Nvidian ja AMD:n Kiinan viennille yksipuolisesti 25 %:n veron. Lupa vientiin maksaa siis näille neljänneksen niiden vientitulosta. Niin yksinkertaista se on. Tietysti verotus tulee kohtaamaan uusia haasteita, kun muutokset ovat radikaaleja, mutta sitä varten valtiot palkkaavat fiksuja ihmisiä, jotka osaavat miettiä, miten se hoidetaan.Mitä sitten tulee tuohon sijoittamiseen, voitot eivät välttämättä valu minnekään ulkomaille. Itse harrastan sijoittamista ja olen sijoittanut kaiken ylimenevän varallisuuteni etupäässä amerikkalaisiin teknologiaosakkeisiin. Kun myyn sitten osakkeita voitolla, myyjä on luultavasti joku amerikkalainen eli tuon tavallaan rahaa Suomeen voittoni osalta. Sen jälkeen Suomen verottaja ottaa siitä omansa, joka osuus vaihtelee 30 - 34 %:n välillä. Teen siis työtä meidän suomalaisten eteen, jos onnistun saamaan sijoitusvoittoja. Jos tulee tappiota, vain minä häviän, ei verottaja. Tähän asti olen onnistunut oikeinkin hyvin, jolloin sekä minä että kotimaan verottaja ovat tehneet tiliä. Sanottakoon, että olen ollut jo jonkun aikaa eläkkeellä, joten aikaa sijoitusharrastukseen on. Melkeinpä niin, että aikarytmini noudattelee enemmän USAn aikaa kuin Suomen aikaa eli vähintään pörssin aukioloajan pysyn hereillä. Klo on silloin Suomessa 23.00, kun aikaisintaan pääsen nukkumaan.
Oma sijoitusomaisuuteni ei valu ulkomaille. Sain ulkomailla reissaamisesta tarpeekseni työuralla. Tallinnassa ja pohjoismaissa tulee kyllä edelleen piipahdettua. Sijoitan yleensä voittoni uudestaan. Jos tulee auton hankinta tai jokin muu välttämätön hankinta eteen, teen sen kyllä voittorahoilla. Muutoin perilliset luultavimmin tulevat hyötymään ratkaisuistani eniten. Ja hyötyvät jo nyt. Eläketuloni ovat suht suuret eli kuulun siihen desiiliin, joka saa eniten. Silti vuosieläke on pienempi kuin sijoitustulot keskimäärin.
Sijoittamista ei minusta kannata demonisoida. Esimerkkini kertoo minusta sen, että se win-win suhde kaikille. Teen työtä verottajankin hyväksi. Se on todellakin työtä (vaikka itse uskottelen itselleni sen oleva vain harrastus), koska perehdyn mahdollisimman tarkoin sijoittamiseen ja sijoituskohteisiini. Onneksi amerikkalaisista medioista yms. tietoa on saatavissa yllin kyllin toisin kuin esim. suomalaisista ja eurooppalaisista osakkeista. Tällä haavaa minulla on pääpaino kolmessa yrityksessä, Nvidiassa, Palantirissa ja Micronissa. Varaudun niiden osalta noin 25 - 35 %n voittoon vuonna 2026. Muistipiirejä lähes monopoliasemassa valmistava Micron rykäisikin jo alkuvuodesta.- Anonyymi00001
no kerrohan mistä suomen työttömyys johtuu.nytkin posti potkii porukkaa pois ja laittaa lisää automatiikkaa.tehkää mitä teette mutta nykypolitiikalla suomi ei vaurastu..muutaman vuoden päästä meillä on ikääntyneitä työnvälitys täynnä kun heitä ei kukaan huoli töihin eikä he millään eu,n köyhyysrahastoilla työllisty kuten aikoinaan on siivottu työttömyystilastoja jotta ne näyttäisi paremmalta,sekin polku on kuljettu loppuun,yhdistyksiä ajetaan alas kovaa vauhti ja samaan aikaan te-toimistot täyttää ikääntyneistä..nyt pitäisi ihmisiä työllistää tehtaisiin mutta ne ovat automatisoitu niin tekijöitä ei tarvita muuta kuin muutaman tietokoneen käyttäjä joka osaa ohjelmoida isolla palkalla..itsekkin tässä ajattelin myydät osakkeet jne ja muuttaa sinne espanjan lämpöön...
Anonyymi00001 kirjoitti:

Työttömyys johtuu tällä hetkellä viennin huonosta vedosta. Vienti vetää huonosti sen vuoksi, ettemme osaa tai halua valmistaa sellaisia tuotteita, joista maailmalla on kysyntää. Vika on ensisijaisesti vanhentuneissa tuotteissa ja tuotannon kapea-alaisuudessa. Suomen viennistä liian suuri osa on heikkotuottoista bulkkia kuten sellua. Vihreä siirtymä voisi tarjota reitin uudistua, mutta hallituksella ei ole halua kannustaa tähän suuntaan. Esim. Ruotsissa tuotanto on laaja-alaisempaa ja investointihalukkuudelle ei ole asetettu sellaisia esteitä kuin Suomessa (haitalliset yritystuet ja listaamattomien yritysten suosiminen).
Kun saisimme vientiin vetoa, se heijastuisi nopeasti myös positiivisesti kotimarkkinakysyntään. Yksi suuri tulppa on asuntokaupan pysähtyneisyys. Varainsiirtoveron väliaikainen poistaminen saattaisi olla keino saada ostamaan asuntoja, mikä sitten heijastuisi uusien asuntojen rakentamiseen ja rakennustyöläisten kysynnän kasvuun. Hallitus on puheillaan lamauttanut kansan aika liikkumattomaksi. Rahat pannaan sukavarteen ja sukanvarsista talous ei kasva.- Anonyymi00002
mielipidepankki kirjoitti:
Työttömyys johtuu tällä hetkellä viennin huonosta vedosta. Vienti vetää huonosti sen vuoksi, ettemme osaa tai halua valmistaa sellaisia tuotteita, joista maailmalla on kysyntää. Vika on ensisijaisesti vanhentuneissa tuotteissa ja tuotannon kapea-alaisuudessa. Suomen viennistä liian suuri osa on heikkotuottoista bulkkia kuten sellua. Vihreä siirtymä voisi tarjota reitin uudistua, mutta hallituksella ei ole halua kannustaa tähän suuntaan. Esim. Ruotsissa tuotanto on laaja-alaisempaa ja investointihalukkuudelle ei ole asetettu sellaisia esteitä kuin Suomessa (haitalliset yritystuet ja listaamattomien yritysten suosiminen).
Kun saisimme vientiin vetoa, se heijastuisi nopeasti myös positiivisesti kotimarkkinakysyntään. Yksi suuri tulppa on asuntokaupan pysähtyneisyys. Varainsiirtoveron väliaikainen poistaminen saattaisi olla keino saada ostamaan asuntoja, mikä sitten heijastuisi uusien asuntojen rakentamiseen ja rakennustyöläisten kysynnän kasvuun. Hallitus on puheillaan lamauttanut kansan aika liikkumattomaksi. Rahat pannaan sukavarteen ja sukanvarsista talous ei kasva.Elä höpötä...sijoittajille tarvitaan lisää tuloa...ja valtio on elvyttänyt usempana vuotena rakennuteollisuutta,autokauppoja romutuspalkkion myötä jne..tämä kaikki on tehty velkarahalla...ja sama velkaralli jatkuu ja rikkaat sijoittajat köllöttelee ulkomailla palmun alla..mitä rikkaampi niin sitä laiskempi seuraava suku..
- Anonyymi00003
mielipidepankki kirjoitti:
Työttömyys johtuu tällä hetkellä viennin huonosta vedosta. Vienti vetää huonosti sen vuoksi, ettemme osaa tai halua valmistaa sellaisia tuotteita, joista maailmalla on kysyntää. Vika on ensisijaisesti vanhentuneissa tuotteissa ja tuotannon kapea-alaisuudessa. Suomen viennistä liian suuri osa on heikkotuottoista bulkkia kuten sellua. Vihreä siirtymä voisi tarjota reitin uudistua, mutta hallituksella ei ole halua kannustaa tähän suuntaan. Esim. Ruotsissa tuotanto on laaja-alaisempaa ja investointihalukkuudelle ei ole asetettu sellaisia esteitä kuin Suomessa (haitalliset yritystuet ja listaamattomien yritysten suosiminen).
Kun saisimme vientiin vetoa, se heijastuisi nopeasti myös positiivisesti kotimarkkinakysyntään. Yksi suuri tulppa on asuntokaupan pysähtyneisyys. Varainsiirtoveron väliaikainen poistaminen saattaisi olla keino saada ostamaan asuntoja, mikä sitten heijastuisi uusien asuntojen rakentamiseen ja rakennustyöläisten kysynnän kasvuun. Hallitus on puheillaan lamauttanut kansan aika liikkumattomaksi. Rahat pannaan sukavarteen ja sukanvarsista talous ei kasva.No jos hallitus möläyttelee eläkeiän nostosta niin se saa vielä enempi säästämään sukanvarteen että voi jäädä omalle eläkkeelle vaikka sinne espanjan lämpöön,,näinhän tekee rikkaatkin..
- Anonyymi00004
Anonyymi00002 kirjoitti:
Elä höpötä...sijoittajille tarvitaan lisää tuloa...ja valtio on elvyttänyt usempana vuotena rakennuteollisuutta,autokauppoja romutuspalkkion myötä jne..tämä kaikki on tehty velkarahalla...ja sama velkaralli jatkuu ja rikkaat sijoittajat köllöttelee ulkomailla palmun alla..mitä rikkaampi niin sitä laiskempi seuraava suku..
Hallitus keventää suurituloisten verotusta jotta näille jää enemmän rahaa sijoitustoimintaan. Näin toimitaan jotta ylläpidetään pörssiyhtiöiden taloutta pystyssä. Tästä taas seuraa että pörssiyritykset voivat jakaa parempia osinkoja omistajille. Näin siis maksatetaan veronmaksajilla pörssiyhtiöiden vakavarautta. Kuuluisaa kaverikapitalismia
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Hallitus keventää suurituloisten verotusta jotta näille jää enemmän rahaa sijoitustoimintaan. Näin toimitaan jotta ylläpidetään pörssiyhtiöiden taloutta pystyssä. Tästä taas seuraa että pörssiyritykset voivat jakaa parempia osinkoja omistajille. Näin siis maksatetaan veronmaksajilla pörssiyhtiöiden vakavarautta. Kuuluisaa kaverikapitalismia
pörssi tuhoaa koko työllisyyden.. näitä vapaamatkustajia eli pörssikeinottelijoita alkaa olemaan liikaa koko saralla...kaikki töihin siitä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721137
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477