Minulla on viha/rakkaus suhde äitiini, hän aina yrittää kampittaa minut joka asiassa mutta toisaalta hän välittää minusta.
En koskaan ole voittanut häntä missään keskustelussa, enkä varmaan voitakaan. Hän on kuin valloittamaton vuori joka nauraa minulle ja kaikelle mitä olen tehnyt, hänen mielestään minun töihinkin pääsy oli hänen ansiotaan koska hän sanoi minulle ehkä kerran "sinun pitäisi hankkia työ" silloin kun olin hakenut töitä jo parin kuukauden ajan.
Sitten hän sanoo että minulla on ollut hyvä lapsuus koska kaiken olen saanut mitä olen halunnut ja sitten hän ihmettelee kun minusta on tullut materialisti! Kaikki riidat päätyvät aina siihen että hän perääntyy samoihin argumentteihin "ostin sinulle sen ja sen" "sait sen ja sen" "olet aina kaiken saanut mitä olet halunnut" ja samalla tuo lehmä ihmettelee kun olen materialisti ja sanoo "minä olen yrittänyt kasvattaa sinusta ei-materialistia, miten tässä nyt kävi (tähän ärsyttävää naurua)".
Minä en osaa selittää suhdettani äitiini, mutta olen häntä kerran lyönyt kun hän pilaili tavallani änkyttää kun olin teini.
Se ei kaduta minua ollenkaan koska minä tosissani yritin päästä siitä yli, minä änkytin ja pahasti sitten kun yritin hänelle jotain tilittää hän tekee siitä PILAA minä napakasti iskin häntä kylkiluille ja hän huusi ja panikoi, löin tasan kerran eikä mitään mennyt poikki. Silloin hän ensimmäisen kerran sanoi "sinusta tulee vaimonhakkaaja minä tiesin sen!"
Nyt olen alkanut ajattelemaan asiaa, voisiko minusta tulla tulevaisuudessa vaimonhakkaaja sen takia koska koen että minulla on viha/rakkaus suhde äitiini? Olen juuri pari vuotta kestäneessä suhteessa jossa ei ole yhtäkään riitaa ollut, mutta minua pelottaa että stressin ja paineen alla saattaisin ehkä kilahtaa ja lyödä häntä, mietin sitä joskus öisin ja se todella pelottaa minua. En tahdo tehdä sitä, mutta aina kun olen kotona vierailemassa joudun välistä hampaita puremaan etten hyppäisi äitini kurkkuun kiinni, minun pitäisi varmaan mennä johonkin terapiaan. En tahdo lyödä häntä mutta minua silti pelottaa ajatus miten toimin jos sattuu äärimmäinen tilanne vastaan..
En koskaan ole voittanut häntä missään keskustelussa, enkä varmaan voitakaan. Hän on kuin valloittamaton vuori joka nauraa minulle ja kaikelle mitä olen tehnyt, hänen mielestään minun töihinkin pääsy oli hänen ansiotaan koska hän sanoi minulle ehkä kerran "sinun pitäisi hankkia työ" silloin kun olin hakenut töitä jo parin kuukauden ajan.
Sitten hän sanoo että minulla on ollut hyvä lapsuus koska kaiken olen saanut mitä olen halunnut ja sitten hän ihmettelee kun minusta on tullut materialisti! Kaikki riidat päätyvät aina siihen että hän perääntyy samoihin argumentteihin "ostin sinulle sen ja sen" "sait sen ja sen" "olet aina kaiken saanut mitä olet halunnut" ja samalla tuo lehmä ihmettelee kun olen materialisti ja sanoo "minä olen yrittänyt kasvattaa sinusta ei-materialistia, miten tässä nyt kävi (tähän ärsyttävää naurua)".
Minä en osaa selittää suhdettani äitiini, mutta olen häntä kerran lyönyt kun hän pilaili tavallani änkyttää kun olin teini.
Se ei kaduta minua ollenkaan koska minä tosissani yritin päästä siitä yli, minä änkytin ja pahasti sitten kun yritin hänelle jotain tilittää hän tekee siitä PILAA minä napakasti iskin häntä kylkiluille ja hän huusi ja panikoi, löin tasan kerran eikä mitään mennyt poikki. Silloin hän ensimmäisen kerran sanoi "sinusta tulee vaimonhakkaaja minä tiesin sen!"
Nyt olen alkanut ajattelemaan asiaa, voisiko minusta tulla tulevaisuudessa vaimonhakkaaja sen takia koska koen että minulla on viha/rakkaus suhde äitiini? Olen juuri pari vuotta kestäneessä suhteessa jossa ei ole yhtäkään riitaa ollut, mutta minua pelottaa että stressin ja paineen alla saattaisin ehkä kilahtaa ja lyödä häntä, mietin sitä joskus öisin ja se todella pelottaa minua. En tahdo tehdä sitä, mutta aina kun olen kotona vierailemassa joudun välistä hampaita puremaan etten hyppäisi äitini kurkkuun kiinni, minun pitäisi varmaan mennä johonkin terapiaan. En tahdo lyödä häntä mutta minua silti pelottaa ajatus miten toimin jos sattuu äärimmäinen tilanne vastaan..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minulla ei juuri samanlaisen mutsin kanssa ole ollut välillä sen enempää vihaa kuin rakkauttakaan koskaan. Vain pelkkää inhoa. Ja ollaan molemmat hakattu toista osapuolta kuin vierasta sikaa, ikään kuin väkivalta olisi jokin ratkaisu.
Hän se väittelyitä ei niinkään voita kuin vain pitää päänsä. Ja kaikkea selittelee puolestaan että "tiedätkös, kuinka vaikeata hänellä on ollut".
Mutta sitä varmemmin olen ollut muita naisia hakkaamatta. Ei siihen ole mitään syytä... Eipä ole tullut montaakaan kertaa vastaan toista semmoista kauhukotkaa kuin oma ns. äitini.
Oikeastaan asia ei muuten varmaan vaivaisi minua niin pahasti ellei äitini olisi tosiaan huutanut että minusta tulee vaimonhakkaaja, hän on mestari minun itsetuntoni romuttamisessa, kukaan muu ihminen maan päällä ei pysty siihen niin nopeasti ja tehokkaasti kuin hän.
Ja hän kyllä välittää.. siis hän ei ole sydämetön ei hän varmaan pahaa tarkoita mutta hänen opetusmetodinsa ovat vaan miten sen nyt sanoisi.. puutteelliset ja väärät.
Hän on pelotellut minua lapsesta lähtien joka asialla, ja kerran hän katkerasti huusi minulle että minun pitäisi hankkia enemmän ystäviä ettei minusta tulisi "samanlaista katkeraa ihmistä kuin hänestä", olen aina ollut mielettömän sosiaalisen paineen alla, olen erakkoluonne mitä minä sille voin!.
Hän muutenkin pelkää puolestani aivan liikaa, ja sen seurauksena oma itseluottamukseni on mitä on. En ole koskaan nähnyt vanhempieni halaavan/suutelevat tai harrastavan seksiä, isä on niin tossun alla kuin vain voi olla mutta nöyränä pää alaspäin ottaa vastaan kaiken haukunnan ja komentelun.
Pelottelu, uhkailu ja vähättely ne ovat hänen aseensa ja hän käyttää niitä paremmin kuin yksikään ihminen jonka tunnen, silti minusta tuntuu että pohjimmiltaan hän ei halua pahaa hän ei vain osaa mitään muuta, vaikea selittää.
Minä puolestani olen kaikesta huolimatta kehittänyt vuosien saatossa sellaisen egon että äitini on välistä helisemässä kanssani, minä en halua olla vain yksi nukke lisää hänen käsissään, ja minusta tuntuu että häntä vain ärsyttää se kun talossa on joskus mies joka uskaltaa laittaa vastaan. Isäni ei koskaan puutu siihen jos minun ja äidin välille tulee riita, ehkä hän hiljaa toivoo pystyvänsä olevan samanlainen kuin minä mutta ei pysty koska on äidistäni jo niin riippuvainen (äiti käytännössä pyörittää koko taloa).
Minun tekee pahaa katsoa kun äitini nauraa isän ajatuksille ja vähättelee häntä..
Miksi käyt äitisi luona riitelemässä, jos et pidä hänestä? Sinulla on työ ja ihmissuhde, voisit itsenäistyä ja kasvaa aikuiseksi. Ethän enää ole pikkupoika, joka on riippuvainen äidistään? Se lyötkö tai loukkaatko muuten toisia on aina oma valintasi. Kukaan ei pakota sinua siihen, eikä se ole kenkään muun syy. Isäsi ja äitisi ovat valinneet oman elämäntapansa ja siihen sopeutuneet. Ei ole sinun asiasi lähteä sitä muuttamaan. Voit tehdä omat valintasi ja muodostaa oman elämäntapasi omassa kodissasi. Jos on vielä jotain riippuvuuksia äitiisi, on korkea aika katkaista ne, olivatpa ne materiaalisia tai henkisiä. Et voi ikuisesti olla lapsi joka potkii ja kiukuttelee äidilleen.
VOI HELVETTI mita luettavaa!!
Tama myytti alistavasta suomalaisesta "akka-hirmusta" siis pitaa paikkansa...?!?
Ja mies tossun alla...
Kylla muslimimiehia naurattaisi...
sinä, menisin kanssa sinne jonnekkin juttelemaan asiasta...
, että äitisi on ollut jostain syystä sinulle kateellinen? Et puhu isästäsi..millainen suhde sinulla oli häneen?
Minun äitini on myöntänyt olleensa kateellinen meille tyttärilleen siitä huomiosta, jonka isämme meille antoi.
Suosittelen Martti Paloheimon kirjoittamia kirjoja -kotivammaisuus-aiheesta. On hyvä, että edes itse ymmärtää asiat, jolleivät muut näe mitä tekevät rakkaille lapsilleen.
Ei kenelläkään ole onnellista ja täydellistä lapsuutta, koska ei ole täydellisä vanhempia. Näin kirjoitti Hellsten. Ja sen alleviivaan.
Mutta sinulla on nyt vuoro elää omaa elämääsi.
Ota pesäero, ota se ja pidä pitkään. Kenenkään ei tarvitse sietää halventavaa ja alentavaa kohtelemista, ei sukulaisiltaan, ei keneltäkään.
Sinä olet, olen siitä varma, hyvä mies, ja vielä parempi sinusta kasvaa, sen osoittaa se, että ajattelet asiaa. Älä kanna syyllisyyttä, sinä et ole äitisi kasvattaja. Jätä vaan hänet, hän on turvannut sinun kasvusi, kun olet jo aikuinen ja sehän on vanhempien velvollisuus, ei niiden oikeus tuhota niitä eväitä, joita tarviset elämääsi, itsetuntoasi. Ole siitä ylpeä, sä pärjäät takuulla ja muista, ettei ajatus haavaa tee.....
Tsemppiä.
Äitisi on enemmän kuin sairas. Voit itse paremmin kun jätät hänet jatkamaan omaa surkeaa elämäänsä. Hanki sä terapiaa ja jatka uuteen valoisampaan elämään.