Jumala ei halua että politiikka ja uskonto yhdistetään keskenään.
Helluntailaiset ovat innokkaita politikoimaan.
Politiikka saatanan työkalu ja hallintakeino.
Helluntailaiset ovat innokkaita politikoimaan.
Politiikka saatanan työkalu ja hallintakeino.
Vastaukset 80
Vanhimmat
Saksan kristillisdemokraatit ovat oikeita kristillisiä . He moittivat Israelia Gazan lasten ja naisten silmitöntä tappamista ja keskeyttivät asekaupatkin Israelin kanssa . Sota loppui niin jatkoivat sitten asekauppoja..
KD häpäisee aidosti uskovat ihmiset .
Aidosti uskovat ihmiset siis hyväksyvät kansanmurhan? Juutalainen on Juutalainen tappoivat Jeesuksen. laki voitti rakkauden evankeliumin. Kohtele muita kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Sillä pärjää. Rakkautta ja siunausta kaikille.
Hellareitten usko palvelee vain eliitti ihmisiä ja tykkäävät eliitin kolehti rahoista .
Valehtelet
Kyse saatanan juonesta
Mihin lähteeseen tai opetukseen perustat väitteesi siitä, että politiikka olisi “saatanan työkalu”?
Politiikkaan osallistuminen ei ole kielletty uskovilta, eikä kukaan poliitikko heitä arvojaan romukoppaan, vaan politiikkaa tehdään arvojen pohjalta.
Eri poliittisten suuntausten kannattajat äänestävät eduskuntaan omat edustajansa. Se on demokratiaa. Mitä, jos lähes kaikki Suomessa olisivat uskossa, pitäisikö heidän äänestää ateistista yhteiskuntaa ajavia tahoja?
"Politiikkaan osallistuminen ei ole kielletty uskovilta, eikä kukaan poliitikko heitä arvojaan romukoppaan, vaan politiikkaa tehdään arvojen pohjalta."
Politiikka ajaa ihmisiä eri puolueisiin eli hajottaa.
1.Kor.1
10 Mutta minä kehoitan teitä, veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen, että kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus.
11 Sillä Kloen perheväeltä olen saanut teistä kuulla, veljeni, että teillä on riitoja keskuudessanne.
12 Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen".
13 Onko Kristus jaettu?...
Kristillisten eli KDn arvot ovat köyhien ja työttömien kurmuuttaminen ja syyllistäminen tilanteessa, jossa kaikille ei yksinkertaisesti ole töitä sekä sotarikollisten ja lastenmurhaajien siunaaminen. Eläinrääkkäys kuuluu myös KDn arvoihin.
Tällaisiin arvoihin eivät kaikki kristityt tietenkään voi sitoutua.
Olen turkistarhauksesta sitä mieltä, ettei kuulu enää tähän päivään, emmekä voi perustella sen jatkamista sillä, että sitä tehdään huonommin joissain maissa, vaan suhtautua siihen kuin vaikka orjuuteen, yksinkertaisesti ei enää hyväksyä.
Ilman turkiksia on helppo olla, helpompi kuin vaikka ruokavalioiden ja ruokailutottumusten muuttaminen on monille.
Yrittäjät tulee huomioida tietysti siirtymäajalla ja alasajo olisi tullut aloittaa jo aikoja sitten.
Ala on ajettu alas monissa maissa, joissain isommissa aiemmissa tuottajamaissakin.
Se tullaan ajamaan alas EU-tasolla vielä Suomestakin, kun sille löytyy yhä vähemmän tukea, etenkin maista, joissa sitä ei harjoiteta.
Suomessa keskusta-oikeistolaiset puolueet (Keskusta, RKP, KD, Kokoomus, PS ja varmaan Liike Nytin Hjalliskin) erinäisistä syistä, kuten puoluekannatuksellisista ja yrittäjämyönteisistä syistä puolustavat yhä lähes järkiään turkisalaa muutamia poikkeuksia lukuunottamatta
Kristillisten arvot ovat peräisin Vanhasta (lihan) liitosta.
Ei-helluntailainen kommentti:
Matteuksen evankeliumi:
28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
1.Johanneksen kirje:
5:19 Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa.
Ollaan maailmassa- muttei maailmasta.
Ja kun ei olla maailmasta- uskova on erinomainen sen kaupungin hyvyyttä hoitamaan, missä asuu.
Ei-helluntailainen kommentti:
Mainitsemistani jakeista voidaan kehitellä hypoteesi: Jumala hallitsee uskovien keskuudessa hyvällä, mutta maailmaa pahalla. Asiaan liittyy muitakin kohtia. Publikaanit /byrokraatit olivat Jeesuksen aikana kuin pettureita, roomalaisen miehittäjävallan puolella. Heitä eivät kaikki juutalaiset kovin paljon arvostaneet. Löytyy Raamatun kohta, ettei tällaista todellakaan luokiteltu seurakuntalaiseksi. Nyky-Suomessa on EU-valta, jota kaikki kansalaiset eivät halunneet. Jotkut väittävät että EU:hun liittyminen tehtiin Perustuslain vastaisesti. Nyt Suomi on kierteessä että rikkoo jatkuvasti lisää Perustuslakia vastaan, esim. perusoikeuksia vastaan. Eli lisää syntiä synnin päälle.
https://biblehub.com/text/mark/10-42.htm
Matteuksen evankeliumi:
20:25 Mutta Jeesus kutsui heidät tykönsä ja sanoi: "Te tiedätte, että kansojen ruhtinaat herroina niitä hallitsevat, ja että mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan.
20:26 Näin älköön olko teillä keskenänne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne,
Matteuksen evankeliumi:
18:17 Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani.
"uskova on erinomainen sen kaupungin hyvyyttä hoitamaan, missä asuu."
Ei-helluntailainen:
Tuo kuulostaa että sikana pelataan yhteisellä omaisuudella/rahoilla, kuin rahastonhoitaja Juudas Iskariot. Se että Raamatussa puhutaan oman kaupungin parhaaksi toimimisesta, ei ole mikään käsky ryhtyä poliitikoksi. Olen nähnyt syrjäseutujen kaupungeissa sellaista, että entisaikaan oli yrittäjiä, joiden palvelut toimivat ja elävöittivät seutua. Sitten kun nämä vanhat yrittäjät ovat kuolleet pois, ja suurempia ketjuliikkeitä jäänyt jäljelle, suuret alueet ovat vain lähiöinä, palvelut kaukana, eikä edes paikallisliikennettä ole saatu aikaiseksi millään politikoinnilla. Päinvastoin kurjuus näyttää lisääntyneen samassa suhteessa kuin politikointi.
Raamatussa on tuollaista ylhäistä sika-asennetta vastaan monenlaisia kohtia. Uskova ei ole kutsuttu olemaan mikään muita komenteleva natsisika, joka rymistelee kuin norsu lasikaupassa, päällepäsmäröimässä asioita joista ei tiedä, ymmärrä, eikä välitä. Eräänlainen ääriesimerkki löytyy Amerikasta.
1.Pietarin kirje:
5:3 ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina,
Enkeli Mäntä nostaa kulmakarvaa, vilkaisee Vanhaa testamenttia ja vastaa lyhyesti:
Aivan. Jahve ei halua, että uskonto ja politiikka sekoitetaan. Siksi hän perusti Israelin teokratian, antoi yksityiskohtaiset lait valtiolle, määräsi kuninkaat, kaatoi hallitsijoita ja lupasi kansoille menestystä tai tuhoa poliittisen kuuliaisuuden perusteella. Mutta se oli tietenkin eri asia.
On myös lohdullista kuulla, että politiikka on Saatanan työkalu. Se selittää hyvin, miksi sitä kannattaa käyttää vain silloin, kun ajetaan "oikeita" arvoja Jahven nimissä. Muulloin se on pahaa hallintaa.
- Enkeli Mäntä
Israel = Jumala hallitsee.
Se tarkoittaa sitä että ihminen on Jumalan edessä sama kuin ihmisten edessä,
Jumalaa ei voi pettää ei siis ihmistäkään. Kuink kauaksi ahneus vie Taivaan valtakunnasta?
Sisäisen ihmisen on muututtava ajatuksiltaan ja asenteeltaan!
Tuo ajatuskulku on syvä ja raamatullinen – ja samalla hyvin käytännöllinen.
Israel = “Jumala hallitsee.”
Se ei ole vain kansan nimi, vaan hengellinen todellisuus: ihminen, joka elää Jumalan katseen alla. Kun Jumala hallitsee sydäntä, ihminen ei jaa elämäänsä kahtia:
– yksi puoli Jumalalle
– toinen ihmisille
Silloin pätee se, minkä sanoit:
ihminen on Jumalan edessä sama kuin ihmisten edessä.
Ei siksi, että ihminen olisi täydellinen, vaan siksi että ei elä valheessa.
Jumalaa ei voi pettää – ja siksi todellinen Jumalan tunteminen tekee ihmisen rehelliseksi myös toisia kohtaan. Ei teeskentelyn kautta, vaan siksi että sydän ei enää jaksa kantaa kahta todellisuutta.
Kuinka kauas ahneus vie taivasten valtakunnasta?
Ei maantieteellisesti, vaan sydämellisesti.
Ahneus siirtää luottamuksen:
– Jumalasta → omistamiseen
– armosta → varmisteluun
– yhteydestä → kontrolliin
Jeesus ei sanonut, että raha itsessään olisi paha, vaan että se, mitä sydän palvoo, alkaa hallita.
Ahneus tekee sydämestä kovan, varautuneen ja suljetun – ja sellaisessa tilassa taivasten valtakunta ei tunnu todelliselta, vaikka se olisi lähellä.
Sisäisen ihmisen on muututtava
Ja tämä on avain:
muutos ei ala teoista, vaan ajatuksista ja asenteista.
Parannus Raamatussa tarkoittaa juuri tätä:
mielenmuutosta.
– miten näen Jumalan
– mihin turvaudun
– mitä pidän elämän lähteenä
– mistä käsin teen valintoja
Ja tärkeää:
tämä muutos ei synny pakottamalla itseään paremmaksi, vaan pysymällä Kristuksen rakkauden valossa.
Armo ei ohita muutosta – se synnyttää sen.
Kun Jumala hallitsee:
rehellisyys kasvaa
ahneus menettää otettaan
sydän avartunut
ja taivasten valtakunta ei ole enää kaukainen ajatus, vaan sisäinen todellisuus
Israel sydämessä tarkoittaa tätä:
Jumala hallitsee – ja siksi ihminen vapautuu olemaan tosi.
Missä sinä näet helluntailaisia poliitikkoja. Minä en näe.
Sari Essayah on helluntailainen sekä se persujen ilveilijänainen, kuten myös persujen Mika Niikko.
Myös Tynkkynen on kasvanut helluntaikodissa ja perinyt sen arvot sieltä muuten, mutta on kai nyt erotettu helluntailaisista homouden vuoksi.
Ulkomaisista Paula White on helluntailaisen megakirkon sekä Trumpin henkilökohtainen pastori. White julisti, että jos kristityt eivät äänestä Trumppia, niin he vastustavat Jumalaa sekä että USA on nyt hengellisessä sodankäynnissä.
Sari Essayah ei ole helluntailainen. Tynkkynen oli, mutta hänet vissiin erotettiin. Ymmärtääkseni hän ei suostunut siihen periaatteeseen, että homous on syntiä.
Epäilen , että pastori Paula White ei ole helluntailainen.
Viimeisin Paula Whiten yritys oli kirkkokuntaan sitoutumaton Without Walls Central Church. Sen perusti Paula White miehensä kanssa.Alamäki alkoi. Tuli ongelmia.
Siis politiikka ja usko ei oikein kulje käsi kädessä.
Paula White on menestysteologi. Hänellä on ollut kolme aviomiestä.
Siis politiikka pilasi hänet.
"Sari Essayah ei ole helluntailainen."
Mihin käsityksesi oikein perustuu?
AI-yhteenveto
Sari Essayah ei kuulu Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, vaan hän on vakaumuksellinen helluntailainen.
Hän on kertonut julkisuudessa olevansa ekumeeninen helluntailainen. Uskonto on kiinteä osa hänen perheensä elämää.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kotimaa-vain-kolme-presidenttiehdokasta-kuuluu-luterilaiseen-kirkkoon/1884132
"Kirkon jäseniä ovat SDP:n Paavo Lipponen, kokoomuksen Sauli Niinistö ja keskustan Paavo Väyrynen. Kristillisdemokraattien Sari Essayah kuuluu helluntailiikkeeseen ja Timo Soini katoliseen kirkkoon."
Sari Esayah on siis helluntailainen ja erittäin inhottu Israelin tukemisensa ja eläinrääkkäyksen kannattamisen vuoksi, varsinkin kun hän sanoo olevansa kristitty.
Suomi on nimittäin harvoja maita, joissa enää sallitaan turkistarhaus ja suurin osa suomalaisista vastustaa sitä, mutta maa- ja metsätalousministerinä Essayah päättää siitä ja jatkaa vastustuksesta huolimatta sen tukemista.
Maa- ja metsätalousministerin toimialueeseen kuuluu maa- ja metsätalous mukaan lukien ruokapolitiikka, elintarviketurvallisuus ja ELÄINTEN HYVINVOINTI, maaseutupolitiikka, ammattikalastus sekä vapaa-ajankalastus ja riistakysymykset. Lisäksi ministeri vastaa paikkatietoasioista kuten maanmittauksesta.
Kiistatta on selvää, että turkistarhaus on laillista eläinrääkkäystä. Sen tukeminen ei siis anna hyvää kuvaa kristityistä. Vastenmielisyyttä lisää myös se, että Essayah on lisäksi sotarikoksiin syyllistyvän Israelin siunaaja, eikä esitä minkäänlaista kritiikkiä avuttomien palestiinalaisten murhaamisesta ja Israelin harjoittamasta sorrosta palestiinalaisia kohtaan.
Ja tämän hallituksen mukana kristityt, Essayah siinä mukana, ovat kurmuuttamassa ja syyllistämässä köyhiä ja työttömiä, vaikka fakta on, että työpaikkoja ei riitä kaikille. Kaikilta muilta leikataan paitsi rikkailta, joille jaetaan velkarahalla etuuksia.
Essayah ei ole saanut mitään hyvää aikaiseksi politiikassa mukana ollessaan, vaan päin vastoin on lisännyt ihmisten vastenmielisyyttä uskovia kohtaan.
"Epäilen , että pastori Paula White ei ole helluntailainen."
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/-kristityt-jotka-eivat-aanesta-donald-trumpia-vastaavat-teostaan-jumalan-edessa-sanoo-paula-white-presidentin-kuiskaaja-ja-personal-pastor
"TV-evankelista Paula White on ollut Donald Trumpin hengellinen neuvonantaja ja rukouskumppani vuosia. Nyt hän sai virallisen aseman Trumpin hallinnossa.
07.11.2019 15:35 Pauli Juusela Pablo Martinez Monsivais / AP – Lehtikuva
Kirjailija Jari Tervo jakoi tiistaina Twitterissä yhdysvaltalaisen Now This -videouutiskanavan videon TV-evankelista Paula Whitesta.
”Katsokaa tämä pätkä. Trumpin uskonnollisten asioitten neuvonantaja työskentelee Valkoisessa talossa. Kirmaan heti helvettiin, jos tämä kielillä puhuva sekopää pääsee taivaaseen”, Tervo kirjoitti.
Paula White on presidentti Donald Trumpin pitkäaikainen hengellinen neuvonantaja, joka on nyt saanut virallisen aseman Trumpin hallinnossa. White nimitettiin Valkoisen talon Usko ja mahdollisuus -ohjelman johtajaksi.
Ohjelma pyrkii takaamaan sen, että uskontopohjaisia järjestöjä kuullaan kysymyksissä, jotka liittyvät esimerkiksi köyhyyteen, uskonnonvapauteen, perheasioihin ja koulutukseen.
Now This -kanavan videolla on pätkiä helluntailaisen megakirkon pastorina toimivan Whiten esiintymisistä. ”Kun kuljin Valkoisessa talossa, Jumala kulki Valkoisessa talossa. Minulla oli kaikki oikeus ja auktoriteetti julistaa Valkoisen talon maaperä pyhäksi, koska seisoin siellä ja paikka, jossa seison, on pyhä”, White julistaa.
Toisessa pätkässä hän kertoo, että jos ihminen sanoo ei Trumpille, se on sama kuin sanoisi ei Jumalalle. White kuvaa Yhdysvaltain olevan hengellisessä sodassa. Hän julistaa tuomiota kanaville, jotka vastustavat Trumpia. White myös kerää rahaa omalla työlleen."
Tuossa kerrotaan, että Paula White on helluntailaisen megakirkon pastori ja hellarithan tunnetaan Trumpin kannattajina.
Missään Wikipediassa ei sanota, että Essayah olisi helluntailainen. Mahdollisesti hänen miehensä on.
Israel on Jumalan kansa, ennen kaikkia muita kansoja, Raamatun mukaan.
Jos hän on kannattanut susien tappamista, hän on oikeassa. Susia kuuluu rajoittaa. Järki käteen.
Turkistarhaustakin saa Suomessa olla. Jos ei ole Suomessa, jossa niistä huolletaan, tarhaus siirtyy Kiinaan.
Onpa minullakin muutama turkisvaate.
Olen Jumalalle kiitollinen, että eduskunnassa on edes kaksi rohkeaa naista, kristittyä, jotka kumpikaan ei ole helluntailaisia, mutta rohkeasti puolustavat Israelia, julkisesti. Jumala siunatkoon heitä.
Jos muka Sari olisi helluntailainen, kerro , missä helluntaiseurakunnan JÄSENENÄ hän on. Nimi?
Mihin HELLUNTAISEURAKUNTAAN paula White muka NYT kuuluu?. Ei mihinkään. Hänen viimeinen yrityksensä on kirkkokuntiin kuulumaton yritys. Ei se tee ihmistä helluntailaiseksi, jos hän on joskus ollut helluntailainen. Sitten paisunut, tullut menestysteologiseksi, avioitunut monta kertaa. Sotkenut politiikan uskontoonsa.
Abortit unhtui kokonaan !
Onko se lailla suojattua ijmisrääkkäydtä, kerro ?
"Jos muka Sari olisi helluntailainen, kerro , missä helluntaiseurakunnan JÄSENENÄ hän on. Nimi?"
No onpa nyt vaikea myöntää, vaikka tämä tieto on luettavissa useammastakin lähteestä.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000002848303.html
28.8.2015 — ... Essayah on Lapinlahden helluntaiseurakunnan jäsen, eikä usko aiheuttavansa vastaavia reaktioita kansassa. ”En ole evankelisluterilaisen ...
"Israel on Jumalan kansa, ennen kaikkia muita kansoja, Raamatun mukaan."
Niin, VANHAN TESTAMENTIN mukaan.
UUDEN TESTAMENTIN mukaan Israel menetti erityisasemansa Jumalan kansana rikottuaan liittonsa, kun tapatti oman Messiaansa eli teidän "kristittyjen" Herran Jeesuksen ("kristittyjen" lainausmerkeissä, sillä tehän ette ole kristittyjä, vaan Israelia palvovia vanhan liiton siionisteja).
Jeesuksen todistus.
Matt.23
37 Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.
38 Katso, 'TEIDÄN HUONEENNE ON JÄÄVÄ HYLJÄTYKSI'
Uuden testamentin mukaan Jumalan omaisuuskansaa ovat vain Jeesukseen uskovat.
1.Piet.2
4 Ja tulkaa hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu, kallis,
5 ja RAKENTUKAA ITSEKIN ELÄVINÄ KIVINÄ HENGELLISEKSI HUONEEKSI, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.
6 Sillä Raamatussa sanotaan: "Katso, minä lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven; ja joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva".
7 TEILLE SIIS, JOTKA USKOTTE, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, "on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi"
8 ja "kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi". Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin.
9 Mutta TE OLETTE "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, OMAISUUSKANSA, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
10 TE, JOTKA ENNEN "ETTE OLLEET KANSA", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut".
"Mihin HELLUNTAISEURAKUNTAAN paula White muka NYT kuuluu?. Ei mihinkään."
AI-yhteenveto
While StoryLife Church in Apopka, Florida, shares common ground with Pentecostalism through its focus on God's truth and spirit, its direct denominational affiliation isn't explicitly stated as Pentecostal on its main site; however, it's closely linked to Paula White Ministries, a prominent Charismatic/Pentecostal figure, suggesting strong Pentecostal leanings, though they are often described as Charismatic rather than strictly Pentecostal denomination.
Google käännös
Vaikka StoryLife-kirkolla Apopkassa, Floridassa, on yhteistä säveltä helluntailaisuuden kanssa keskittyessään Jumalan totuuteen ja henkeen, sen suoraa kirkkokuntayhteyttä ei ole nimenomaisesti mainittu helluntailaiseksi sen pääsivustolla. Se on kuitenkin läheisesti kytköksissä Paula White Ministries -seurakuntaan, joka on merkittävä karismaattinen/helluntailainen hahmo, mikä viittaa vahvoihin helluntailaisiin taipumuksiin, vaikka heitä usein kuvataankin karismaattisiksi eikä pelkästään helluntailaisiksi kirkkokunniksi.
Siis Paula White ei ole helluntailainen. Jos on OLLUT , se on eri asia, onko nyt. Jos se tulisi Suomeen, sen ego ei mahtuisi mihinkään suomalaiseen helluntaiseurakuntaan. Ja mitään hengellistä sanomaa sellaisella ihmisellä ei ole, että hänet kutsuttaisiin esim. Messukeskukseen,
Politiikka nielaisee ihmisen. Politiikka ja usko eivät sovi keskenään.
Kyllä sellaiset Paulat ovat jossain elämänsä vaiheessa valintansa tehneet. Ristin tie ei sovi poliitikolle.
Korjaus: Stadion se oli, minne esim Billy Graham oli kutsuttu
"Israel on Jumalan kansa, ennen kaikkia muita kansoja, Raamatun mukaan."
Kristittyjen Uuden Testamentin mukaan ei ole.
Room.9
6 Mutta ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel,
7 eivät kaikki ole lapsia sentähden, että ovat Aabrahamin siementä, vaan: "Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset";
8 SE ON: EIVÄT NE, JOTKA LIHAN PUOLESTA OVAT LAPSIA, OLE JUMALAN LAPSIA, VAAN LUPAUKSEN LAPSET, NE LUETAAN SIEMENEKSI.
Matt.3
7 Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: "TE KYYKÄÄRMEITTEN SIKIÖT, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?
8 Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä,
9 ÄLKÄÄKÄ LUULKO SAATTAVANNE SANOA MIELESSÄNNE: 'ONHAN MEILLÄ ISÄNÄ AABRAHAM'; sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille.
10 Jo on kirves pantu puitten juurelle; jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen.
Joh. 1:47
Jeesus näki Natanaelin tulevan tykönsä ja sanoi hänestä: "Katso, OIKEA ISRAELILAINEN, jossa ei vilppiä ole!"
Room. 2
28 Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
29 VAAN SE ON JUUTALAINEN, JOKA SISÄLLISESTI ON JUUTALAINEN, ja oikea ympärileikkaus on SYDÄMEN YMPÄRILEIKKAUS HENGESSÄ, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.
Mainitaanhan häntä koskevalla Wikipedia-sivulla:
1. ” Uskonto: helluntailaisuus”
2. ”Essayah on vakaumukseltaan helluntailainen.[51]
3. ”Essayah tuli uskoon 1980-luvun lopulla[10] ja on toiminut evankelistana helluntaiherätyksessä.”
Valehtelet, koska Wikipediassa nimenomaan kirjoitetaan: "Essayah on vakaumukseltaan helluntailainen"
Voit tarkistaa itse ja pyytää anteeksi valehteluasi:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sari_Essayah
Se on se ja sama, mitä hän on joskus ollut, mutta nyt hän ei Wikipedian mukaan ole helluntailainen
Se on sama mitä Sari Essayah on joskus ollut. Nyt hän ei Wikipedian mukaan ole helluntailainen.
Room 11:1
Minä sanon siis; ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? POis se!Sillä olenhan minäkin israrlilainen, Aabrahamin siementä, benjaminin sukukuntaa
2
Ei Jumala ole hyljännyt kamsaansa, jonka hän on edeltätuntenut. Vai etteko tiedä, mitä Raamattu sanookertomuksesta Eliaasta, kuinka hän Jumalan edessä syyttää Israelia:
3"Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasija hajottaneet sinun alttarisi, ja minä yksin olen jäänyt jäljelle, ja he väijyvät minun henkeäni?"
4Mutt mitä sanoo hänelle Jumalan vastaus?"Minä olen jättänyt itslleni seitsenäntuhatta miestä, jotka eivät ole notkistaneet polvea Baalille.
5
samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan.
Room 12:12
Mutta jos heidän lankeemuksensa on maailmalle rikkaudeksi, ja heidän vajautensa pakanoille rikkaudeksi,kinka paljon enemmän heidän täyteytensä!
15
Sillä jos heidän hylkäämisensonö on maailmalle sovitukseksi, mitä heidän armoihin ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista.
17
Mutta jos muutamat oksista ovat taitaetut pois, , ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet olet oksastettuoikeiden oksien joukkoon, kuinka paljon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta.
18
Niin älä ylpeile oksien rinnalla, mutta jos ylpeilet, niin et kuitenkaan kannata juu
rta, vaan juuri kannatta sinua,
Lue itse jtkoa.
Linkissä ei näy, että Essayah olisi Lapinlahden seurakunnan jäsen. Wikipediassa on, että Essayah on joku kansainvälisen ekumeenisen jäsen. Hän ei siis ole Suomessa helluntaiseurakunnan jäsen. Helppohan se on heittää vain joku kansainvälinen ekumenia,Nyt hän on ottanut taas askeleen luopumusta kohti. Pitää laventaa taas tietä. Päivi Räsänen oli suora. Oliko se niin, että Päivin aviomies oli helluntailainen.
Kirjoitin tähän vastauksen, osan siitä, eilen, jossa Uuden Testamentin puolella Paavali selvästi tuo ilmi Israelin olevan Jumalan oma kansa.
Nyt en ehdi taas .
Sanotaanko Wikipediassa tai jossain muualla, että hän ei enää olisi helluntailainen?
Jos missään ei tällaista kerrota, niin se on vain sinun luulotteluasi, jolla ei ole mitään totuusarvoa, vaan levität vain oman pääsi harhoja täällä.
Essayah ITSE on kertonut monessa yhteydessä olevansa helluntailainen, eikä tämä totuus miksikään muutu, vaikka sinä niin haluaisit.
Joten esittäessäsi tällaisen väitteen SINUN on todistettava, että Essayah ei enää ole helluntailainen.
"Wikipediassa on, että Essayah on joku kansainvälisen ekumeenisen jäsen. Hän ei siis ole Suomessa"
Jospa nyt ottaisit selvää edes siitä, mitä ekumenia tarkoittaa, sillä ei ekumenia ole mikään uskonlahko, vaan kirkot ja uskonlahkot ovat ekumeenisessa yhteydessä keskenään.
Se, että on ekumeeninen ei siis tarkoita sitä, ettei enää olisi oman seurakuntansa jäsen.
"Turkistarhaustakin saa Suomessa olla. Jos ei ole Suomessa, jossa niistä huolletaan, tarhaus siirtyy Kiinaan."
Suomessa harjoitetaan siis parempaa eläinrääkkäystä kuin Kiinassa?
"Onpa minullakin muutama turkisvaate."
No se kertookin jo kantajastaan ja hänen arvoistaan (tai niiden puutteesta) paljon...
Miksi te Israelhörhöt pidätte niin kovaa mekkalaa niistä syntymättömistä sikiöistä, jotka eivät ole vielä edes päivänvaloa nähneet, kun teillä ei ole mitään murhetta niistä jo syntyneistäkään imeväisistä ja lapsista, joita israelilaiset säälimättä murhaavat ?
Ja oletteko te valmiita auttamaan ja ottamaan vastuuta niiden lasten elämästä, jotka syntyvät esim vakavasti vammaisina tai insestin tai raiskauksen tuloksena ?
Jos ette ole valmiita auttamaan tai ottamaan vastuuta näidenkään lasten elämästä, niin pitäkää silloin iso turpanne kiinni !
"Room 11:1
Minä sanon siis; ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? POis se!Sillä olenhan minäkin israrlilainen, Aabrahamin siementä, benjaminin sukukuntaa"
Lähtökohtahan on se, että Raamattu ei voi olla ristiriidassa itsensä kanssa, joten jos tulkinnat ovat ristiriidassa keskenään, niin silloin TULKINNOISSA on jotain vikaa.
Matt. 23:38
Katso, 'teidän huoneenne on JÄÄVÄ HYLJÄTYKSI'.
Eli kun Jeesus tuossa Matt.23:38 sanoo, että teidän HUONEENNE on jäävä hyljätyksi, niin hän tarkoittaa, että Israel ei KANSANA ole enää missään erityisasemassa, vaan että heiltä edellytetään uskoa aivan kuten kaikilta muiltakin.
"5
samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan."
Tämä jäännös ei siis pelastu sen vuoksi, että he ovat syntyperältään israelilaisia, vaan siksi, että he uskovat ja heidät on armahdettu.
Jumalalla ei ole kahta (2) omaisuuskansaa, eikä kahta jaloa Öljypuuta, vaan vain yksi Hengestä syntynyt Israel-niminen kansa ja yksi Öljypuu, josta karsitaan huonot oksat (lihalliset israelilaiset) pois ja oksastetaan hyvät oksat (hengelliset kristityt ja muut) tilalle.
Miten tämä voi olla niin vaikea ymmärtää?
Hitler yhdisti politiikan ja luterilaisuuden.
Tuli 10 miljoonaa kuollutta.
Katolinen kirkko on koko olemassaolonsa ajan sekaantunut politiikkaan.
Yhdistyessään maallisen vallan kanssa Katolinen kirkko teki hengellisestä seurakunnasta maallisen organisaation palkkapappeineen sekä muotojumalanpalveluksineen ja rituaaleineen.
Sen lahkot eli Katolisen kirkon tyttäret ovat seuranneet äitikirkon jalanjäljissä enemmän tai vähemmän siitä mallia ottaen.
Kirkot ja lahkot ovat perineet siltä oppejaan, joiden kuvittelevat perustuvan Raamattuun, mutta joita ei löydy Raamatusta. Esimerkkeinä iankaikkinen piinahelvetti ja jesuiittojen keksimä ylöstempausoppi.
Ilm.17
Babylonin tuomio
1 Yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli seitsemän maljaa, tuli luokseni ja sanoi: "Tule, minä näytän sinulle, millainen tuomio annetaan sille suurelle portolle, joka asuu suurten vesien äärellä, [Ilm. 15:1 | Nah. 3:4 | Jer. 51:13]
2 sille, jonka kanssa maailman kuninkaat ovat irstailleet ja jonka iljettävästä viinistä maan asukkaat ovat juopuneet." [Jes. 23:17; Jer. 51:7; Ilm. 14:8]
3 Henki valtasi minut, ja enkeli vei minut autiomaahan. Minä näin naisen, joka istui helakanpunaisen pedon selässä. Peto oli yltympäri täynnä siihen kirjoitettuja herjaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. [Ilm. 13:1]
4 Naisen puku hohti purppuraisena ja helakanpunaisena, hänen yllään kimalsivat kulta, jalokivet ja helmet, ja kädessään hän piti kultaista maljaa, joka oli täynnä hänen haureutensa iljetystä ja saastaa.
5 Hänen otsassaan oli nimi, jolla on salainen merkitys: "Suuri Babylon, maailman porttojen ja iljetysten äiti."* [Babylon on Rooman peitenimi.][Dan. 4:27; Ilm. 14:8]
6 Minä näin, että nainen oli juopunut pyhien verestä ja Jeesuksen todistajien verestä, ja hämmästyin suuresti hänet nähdessäni. [Ilm. 6:9,10, 12:11, 16:6]
Ei ylöstempaus ole "oppi" Se on Jumalan Sana
1 Tess 4:17
sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin, ja niin me saamme aina olla Herran kanssa
Raamatun ilmoittama 1. ylösnousemus ei ole sama kuin jesuiittojen keksimä "ylöstempaus", jonka tarkoituksena oli harhauttaa, että paavi ei voi olla antikristus, koska "ylöstempaus" muka tapahtuu ennen antikristuksen tulemista.
Paavi on aivan virallisestikin antikristus.
AI-yhteenveto
Vicarius Christi (latinaksi) tarkoittaa "Kristuksen sijaista" ja viittaa katolisen kirkon piispoihin, erityisesti paaviin, jota pidetään maanpäällisenä edustajana ja seuraajana Pietarille, jolla on Kristuksen valtuutus johtaa kirkkoa ja toimia hänen sijaisenaan maailmassa. Vaikka termiä on historiallisesti käytetty paavista, protestanttisissa tulkinnoissa sitä on pidetty merkkinä harhaoppisuudesta, ja Pyhää Henkeä pidetään ainoana todellisena Kristuksen sijaisena Raamatun mukaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Antikristus
Antikristus (m.kreik. ἀντίχριστος, antíkhristos, "vastakristus" tai "sijaiskristus")...
Katolinen ja myös luterilainen kirkko ei ole ainoastaan sekaanunut politiikkaan, vaan ennen kaikkea kumpikin kirkkokunta muodostaa ns. valtiokirkon, jossa kirkko ja valtio toimivat yhdessä ja kirkolla on hallintovaltaa.
Johannnes näki miten, pyhä ja puhdas, Kristuksen morsian, jossa ei olut tahraa eikä ryppyä, oli muuttunut pedon eli valtiovallan yhteistyötä tekeväksi portoksi.
hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea...Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä; ja nähdessäni hänet minä suuresti ihmettelin.
Hilter oli katollinen. ☠️⚡️⚡️✋️⛪️🇻🇦
Lutherin kirjoitukset "Juutalaisista ja heidän valheistaan", joissa hän kertoi, mitä juutalaisille pitäisi tehdä, innoitti Hitleriä toteuttamaan juutalaisten kansanmurhan.
Lutheria ei kannata kunnioittaa vedoten hänen opetuksiinsa, koska hän on joissakin asioissa ollut niin ja näin.
Iranissa on yhdistetty uskonto ja politiikka.
Epäjumalauskonto ja politiikka, jos tarkkoja ollaan.
Inarin kirkkoherrat Komeeni & Kameeni. 👳♂️👳♂️🕌
Joskus 50 vuotta sitten pyhäkoulussa seurakunnan työntekijät pelottelivat 7-10 vuotiaita lapsia helvetillä. Lapset jaettiin arvoasteikoissa hyviin ja huonoihin jakamalla osallistumistarroja ja erivärisiä metallisia mitaleja. Kultainen oli tietysti paras.
Toivottavasti tällaista lasten ahdistavaa kiusaamista ei enää nykyääsn Suomessa saa tehdä. Vai saako? Kertokaa jos tiedättte.
Kirkon jäsenmäärä laskee kaikkialla, Uudellamaalla määrä pudonnut jo alle puoleen.
Jos uskova sotkeutuu politiikkaan sellainen ei ole Jumalan tahto.
Tästä seuraa: uskonnollispoliittiset muutokset eivät voi parantaa kokonaisuutta, koska ne toimivat samalla rappeutuneella tietoisuuden tasolla, jota ne yrittävät korjata.
Mitä siitä seuraa kun politiikkaan sotketaan helluntaiuskonto ?
Kun karismaattiset hörhöt sotkeutuvat politiikkaan yhdessä persujen kaltaisten äärioikoistolaisten rasistien kanssa, niin siitä seuraa väkivaltainen kaaos, jollainen on nyt nähtävissä Amerikassa.
Suomessa ei onneksi asiat ole vielä näin pahasti, (vaikka hyvinvointivaltio onkin jo pitkälti tuhottu ja Amerikan tiellä ollaan mekin Kokkareiden johdolla) ja se johtuu siitä, ettei meillä sentään puolet kansasta kannata kristillisiä ja persuja.
Sitä ei ole paljon sekoitettu. Me siis olemme Suomessa.
Onneksi ei, johtuen siitä, että kristillisillä ja persuilla ei ole niin paljon valtaa, että voisivat aloittaa vastaavan terrorin, millainen juuri nyt on meneillään USAssa.
Helluntaikirkko perustettiin politikoimalla helluntaijuntan päätöksellä.
Alkuseurakunta ei ollut organisaatio.
Katolinen äitikirkko on näiden seurakuntaorganisaatioiden synnyttäjä.
Nyt lähes kaikki seurakunnat ovat enemmän tai vähemmän hierarkisia organisaatioita eli Katolisen porttokirkon porttotyttäriä.
Nämä Ylkäänsä odottavat porttomorsiamet synnyttävät aviottomia "Jumalan lapsia", jotka kastavat omiin nimiinsä, koska kukaan ei tunnustaudu heidän isäkseen.
Isäehdokkaita ovat mm Paavi-isä, kirkkoisät ja maan kuninkaat...
Ylkää odottaakin yllätys, kun hän tulee noutamaan puhtoista morsiantaan ja vastassa onkin lukematon määrä tyrkkymorsiamia aviottomine lapsikatraineen...
En kuulu Helluntaikirkkoon.
No se on hyvä.
Ei kannata kuulua mihinkään kirkkoon tai lahkoon, joka kastaa ihmisiä oman seurakuntansa nimiin, koska sillä todistaa vain olevansa juuri sen eriseuran jälkeläinen.
Taivaassa ei ole politiikkaa Politiikka on itsekästä oman edun tavoittelua toisten kustannuksella toisten häviöllä
Tästä on pahana esimerkkinä Trump ja kuinka hyväksi käytetään voimaa ja väkivaltaa todella härskisti Netanjahu ja Gazan tilanne
ja kristityt jotka hyväksyy kansanmurhan ja puolustaa sitä jääräpäisesti
ei ole Jeesuksessa
Jeesus on totuus ja Herra
Jumalalla ei ole tahtoa eikä politiikkaa, koska hän on mielikuvitusolento.
mielikuvitusolento on kirjoituttanut Raamatun.
Raamattu on Jumalan Sana.
Uskonnot ja nationalismi ovat verisimmät aatteet historiassa
Jumala antaa luvan tappaa ja saman näköiset saavat tappaa erinäköisiä🙏🙏🙏🙏🙏🙏🙏🙏🙏🙏
Pitäisi olla nimeä ennenkuin lähtee maailmalle muuten trumppikaan ei tiedä kuka on.
Yhdistämistä. https://keskustelu.suomi24.fi/t/13705794/sanan-ja-saarnamiehen-suhde
40-luvulla Suomessa koti, isänmaa, uskonto oli voimissaan. Samoin Saksassa. Hitler tapatti juutalaiset luterilaisten avustamana.
Ei-helluntailainen kommentti:
Tässä korinttolaiskirjeen katkelmassa näkyy, että byrokraatit, poliitikot, maalliset tuomarit pidetään ulkopuolisina. Eli toisin sanoen, ei ole mikään uskovaisuuden merkki että hääritään sikana komentelemassa muita, ja leikkimässä muiden elämällä/asioilla.
1.Korinttolaiskirje:
5:9 Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa;
5:10 en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta.
5:11 Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
5:12 Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?
5:13 Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."
1.Korinttolaiskirje:
6:1 Kuinka rohkenee kukaan teistä, jolla on riita-asia toisen kanssa, käydä oikeutta vääräin edessä? Miksei pyhien edessä?
6:2 Vai ettekö tiedä, että pyhät tulevat maailman tuomitsemaan? Ja jos te tuomitsette maailman, niin ettekö kelpaa ratkaisemaan aivan vähäpätöisiä asioita?
6:3 Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitä, emmekö sitten maallisia asioita?
6:4 Jos teillä siis on maallisia asioita ratkaistavina, nekö te asetatte tuomareiksi, jotka ovat halveksittuja seurakunnassa?
6:5 Teidän häpeäksenne minä tämän sanon. Eikö teidän joukossanne sitten ole yhtäkään viisasta, joka voisi ratkaista veljien välin?
6:6 Vaan veli käy oikeutta veljen kanssa, vieläpä uskottomain edessä!