Petin miestäni reilu puolivuotta sitten,oli seksisuhde toiseen mieheen,josta aviomieheni sai selville ystäväni miehen kautta(sekavaa..)
On yritetty saada takaisin liittoa kuntoon,vain tosin vasta 3kk,mutta mies hokee ettei jaksa enää minua,ei kestä minun tuottamaa tuskaa jne..
En ymmärrä,miksi hän ei huomaa sitä,kuinka kadun ja todellakin tahdon saada liittomme toimimaan ja onnellisemmaksi ja paremmaksi kuin koskaan ennen..kaikki on kuulema mennyt pilalle,en ole mitää hyvää hänen elämäänsä tuonut.Tiedän todella kuinka olen satuttanut,ei ollut naista kertomaan omasta ahdistuksesta,olin kotona kahden pienen lapsen kanssa aina,ja mies sai yleensä mennä ja tulla.Olen myös kauhea ns.hellyysholisti,ja mieheni taas ei ole sitä sorttia,että sitä jokahetki saisi..ei siihen tartte kuin hipaisu pepusta vaikka..en tiedä mitä hain siltä seksisuhteeltä,ehkä karkaamista omasta elämästä,hetki jossain ihan muualla..
Ahdistaa vain niin,kun mies haluaa nyt ilmeisesti lopulta eroa,ja minä vain tahtoisin yrittää ja yrittää,vaikka mieli alkaa olla jo niin hajalla,kun toivoakin on välillä ollut.En tahdo vieläkään luovuttaa..en tiedä kuinka kauan itsekään jaksan..pitää itseni "järjissä",hoitaa kotia,ja vielä rueta etsimään opiskelu/työpaikkaa..Kaikki on mennyt ihan vituksi!!Kumpa vain olisi osannut ajatella enenmän,eikä sitä hetkeä,jolloin vain oma ahdistus on poissa.Olen oppinut kaiken todellakin kantapään kautta.IKINÄ en samaa virhettä tule tekemään..Toivon vain,että saisimme vieläkin liittomme toimimaan.ohan tätä kohta 9 vuotta tallusteltu yhdessä,kaksi pientä lasta,eikä ikääkään ole kun vasta 25vuotta molemmilla..Elämä olisi vielä edessä,eikä tahtoisi luovuttaa täst' perheestä..Kuinka vain saisin mieheni uskomaan huomiseen,viikkoihin ja tuleviin vuosiin,että hän on se mies,jota rakastan ja jonka kanssa tahdon elää loppuelämän!!Itkettää meinaa tätäkin kirjoittaessa,mutta yritän niellä nekin,kun mies istuu sohvalla lähelläni..vaikka ollaan yhdessä itketty molemmat..vaikeaa silti,kun mies ei tunnu uskovan,kuinka tämä myös minuun sattuu..
*kiitos,jos joku jaksoi lukea*
On yritetty saada takaisin liittoa kuntoon,vain tosin vasta 3kk,mutta mies hokee ettei jaksa enää minua,ei kestä minun tuottamaa tuskaa jne..
En ymmärrä,miksi hän ei huomaa sitä,kuinka kadun ja todellakin tahdon saada liittomme toimimaan ja onnellisemmaksi ja paremmaksi kuin koskaan ennen..kaikki on kuulema mennyt pilalle,en ole mitää hyvää hänen elämäänsä tuonut.Tiedän todella kuinka olen satuttanut,ei ollut naista kertomaan omasta ahdistuksesta,olin kotona kahden pienen lapsen kanssa aina,ja mies sai yleensä mennä ja tulla.Olen myös kauhea ns.hellyysholisti,ja mieheni taas ei ole sitä sorttia,että sitä jokahetki saisi..ei siihen tartte kuin hipaisu pepusta vaikka..en tiedä mitä hain siltä seksisuhteeltä,ehkä karkaamista omasta elämästä,hetki jossain ihan muualla..
Ahdistaa vain niin,kun mies haluaa nyt ilmeisesti lopulta eroa,ja minä vain tahtoisin yrittää ja yrittää,vaikka mieli alkaa olla jo niin hajalla,kun toivoakin on välillä ollut.En tahdo vieläkään luovuttaa..en tiedä kuinka kauan itsekään jaksan..pitää itseni "järjissä",hoitaa kotia,ja vielä rueta etsimään opiskelu/työpaikkaa..Kaikki on mennyt ihan vituksi!!Kumpa vain olisi osannut ajatella enenmän,eikä sitä hetkeä,jolloin vain oma ahdistus on poissa.Olen oppinut kaiken todellakin kantapään kautta.IKINÄ en samaa virhettä tule tekemään..Toivon vain,että saisimme vieläkin liittomme toimimaan.ohan tätä kohta 9 vuotta tallusteltu yhdessä,kaksi pientä lasta,eikä ikääkään ole kun vasta 25vuotta molemmilla..Elämä olisi vielä edessä,eikä tahtoisi luovuttaa täst' perheestä..Kuinka vain saisin mieheni uskomaan huomiseen,viikkoihin ja tuleviin vuosiin,että hän on se mies,jota rakastan ja jonka kanssa tahdon elää loppuelämän!!Itkettää meinaa tätäkin kirjoittaessa,mutta yritän niellä nekin,kun mies istuu sohvalla lähelläni..vaikka ollaan yhdessä itketty molemmat..vaikeaa silti,kun mies ei tunnu uskovan,kuinka tämä myös minuun sattuu..
*kiitos,jos joku jaksoi lukea*
Vastaukset 20
Vanhimmat
Virheistään joutuu maksamaan ja jos se hinta on avioliittosi, miehesi saa kyllä eron sinun vastusteluistasi huolimatta.
Jos mies päätyy jatkamaan suhdettanne niin toivotaan parasta, että kaikki menisi hyvin. Se on hyvin henkilökohtaista miten kukakin ottaa pettämisen. Itse aikoinaan jätin ensimmäisen mieheni siltä seisomalta, kun petoksesta kuulin. En miettinyt tai pähkäillyt mitään vaan toimin.
Olet varmaan jo kantasi tehnyt selväksi. Ratkaisu on nyt miehen itsensä.
Anna aikaa hänelle miettiä asioita.
sanan virallisessa merkityksessä. Olemme siis lasten kanssa kaikki "vapaa-ajat" keskenämme, kun enhän minä harrasta mitään... kuten "isäntä" kommentoi taannoin. Alan olla ihan valmis mihin tahansa, jotta hän huomaisi väsymykseni ja yksinäisyyteni. Olen sen hänelle puhumalla, itkemällä, huutamalla, puhumattomuudella ja vaikka millä keinoin kertonut, tuloksetta. Käyn kyllä töissä, joten saan aikuiskontakteja ihan tarpeeksi, mutta se ystävyys, yhteenkuuluvaisuus, arjen ilot, surutkin jää aina jakamatta. Mies ei ehdi tai jaksa kiinnostua. Epäilin jo toista naistakin, mutta ylityöt oli oikeita ja kalastus vastapainona jatkuvalle työpaineruuhkalle perusteltua. Mutta olen yhä yksin, henkisesti ja fyysisesti, vaikka parisuhteessa. En ole miestäni pettänyt, enkä niin haluakaan tehdä. Luettuani viestisi heräsin lisää näkemään omaa tilannettani. Lapset on niin pieniä, etten ole lähes neljään vuoteen käynyt vapaa-ajalla missään... kohta se aika koittaa, että pienin voi jäädä hoitoon esim. anoppilaan... Miten mahtaa käydä jos mieheni ei keskity minuun ja perheeseemme, vaan tekee töitä ja kalastaa vielä seuraavat neljä vuotta? Vastausta ei meidän tartte kauan hakea... Ilmankin niitä mahdollisia syrjähyppyjä ero on todellisuutta. Millä tämä asia kristallisoituu todeksi miesten päihin ennenkuin on liian myöhäistä... ei me vaimot (ainakaan kaikki) ihan vaan huvikseen vieraisiin mennä. En minä mitään jännitystä halua, vaan miehen, rakkautta, aikaa ja keskustelukumppanin, ihmisen joka haluaa huomata tämän hätäni ja ymmärtää.
Jos vaan voisin jotenkin auttaa, niin auttaisin teitä näkemään toisenne rakkauden ja tärkeyden, vaikkakin hieman myöhässä, mutta tässä ja nyt. Yhdessä ei olla vain lasten takia, vaan toistenne takia, sen rakkauden takia, jota te molemmat taatusti toisianne kohtaan tunnette. Kaiken sen pahan mielen ja tuskan, jota tunsit ennen tapahtunutta tunnet nyt monenkertaisena. Nyt miehesi on sen saman tuskan ahdistama ja vielä kerralla kunnolla loukattu. Mutta muistakaa, että teillä kahdella on mahdollisuus tehdä yhteisestä tulevaisuudestanne henkisesti rikkaampi, onnellisempi, vahvempi, kuin kertaakaan ennen tätä tapahtunutta. Teillä on tietoa miten rakentaa oikeaa parisuhdetta, tietoa, jota ei millään parisuhdekurssilla pystytä hankkimaan, vaan te olette oman elämänne rakentajia. Nyt olette tulleet tilanteeseen, jossa te joudutte miettimään: Remontoinko vanhaa? mitä se maksaa? ja mitä siitä tulee?
VAI Etsimmekö uutta? miten pääsen vanhasta eroon? millaisen mahdan saada?
Tässä teille muutama ajatus, toivottavasti auttaa edes hieman... minua auttoi jo pelkkä ajatus siitä, mihin olemme matkalla!
Olette varmaan käsitelleet pettämistäsi, mutta keskenänne. Pyydä miestäsi perheterapiaan, jossa osataan kaikki vivahteet. Kolme kuukautta on pieni aika selvitä pettymyksestä, mutta kysymys voi olla myöskin miehesi kyllästyminen lapsiperheen arkeen. Etäisänä oleminen ei kuitenkaan ole mitään herkkua. Kannattaa hakea ammattiapua.
En tiedä miten tuosta voi ns. selvitä mutta ainakin itselläni tuo olisi ehkä sama kohtalo...olen sitä mieltä että luottamus on kaiken selkäranka, eli suhde perustuu siihen...eikä pelkästään seksuaaliseen luottamukseen vaan yleisesti. Jos sen kehän särkee tekemällä 'temput' niin on se mahdoton korjata mielestäni, voi olla väärässä mutta rakastavaa ihmistä ei voi katsoa silmiin siten etteikö asia mielessä kävisi...ehkä jos itse olisit sen tunnustanut niin se ei tuntuisi niin pahalta mutta toisen suusta kuuleminen viellä tekee asian mahdottomaksi niellä...minun mielestäni. Lapset ei ole oikea syy jatkaa jos suhteelta on mennyt pohj. ja luottamus tai halu olla yhdessä on hukkunut, mielestäni niin se vaan...että asioita pitää tehdä sen mukaan miten siitä voi seurata.Luulen että miehelläsi on kiinnostus loppunut eikä häntä edes kiinnosta kenen kanssa hän itse pettää sua kun ei asilla ole enään väliä.Oli pettämisen syy mikä tahansa mutta onnisuudesta se ei kerro ainakaan mitään. Toivottavasti saat itsesi kokoon...aikuisten maailma on joskus turhan kova.
Niinpä. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Tiedän miehesi tunteen paremmin kuin tiedätkään. Ihminen jota olet rakastanut läpi elämäsi, antanut hänelle rakkauden, luottanut. Sydän on särkynyt, ei sitä liimaamalla kasaan saa. Itseäni inhottaisi kun tietäisin että "joku on törkkinyt omaa rakastani, "siihen" paikkaan. Olet rikkonut jotain korvaamatonta, mutta "sitä saa mitä tilaa". Ei teidän suhteenne enää ikinä palaudu ennalleen. Ei ne lapsesi mikään selitys ole sille teollesi. Itselläni on myös pienet lapset, ja tiedän sen kotonaolemisen, väsymisen jatkuvaan kitinään, kotityöt, kaupassa käynnit, pyykinpesut ja ne kaikki mitä nyt kuuluu perhe-elämään, ei se mitään ruusuilla tanssimista olekkaan. Mutta kyllä se siitä sitten kun lapset kasvaa. Tiedän että kirjoittamani asiat tuntuvat pahalta mutta totta se on. Miehesi tulee aina muistamaan pettämisesi. Oletan kyllä että ero teille tulee, väistämättömästi. Et voi pakottaa toista ihmistä jäämään jos rakkaus/luottamus on mennyt.
En todellakaan halua jatkaa "vain" lasten takia,ne on kärsineet jo liian paljon,ja haluan saada elämän kaikille kohilleen.En voi tietenkään pakottaa miestäni jäämään luokseni,mutta toivon sitä,aikaa annan kyllä,En minä suotta häntä rakasta ja tahdo palata onnelliseen elämään!!
Kaikki olen rikkonut,tiedän sen,ja kärsii koko perhe,mikäkin,vaikka ei uskoisi.Toivon vain vielä..
Eikä ne lapset ole yksistään syy siihen,on meillä elämässä ollut muutakin,mikä ehkä minua on ahdistanut,josta en kaikesta ole saanut sanotuksi,ja jos olen,en ehkä tarpeeksi selvästi..
Elämä vain on niin raakaa ja rankkaa,eikä mitään näköjään opi kantapään kautta..En todellakaan olisi halunnut,että tämä perheelämä menee tähän pisteeseen..Kun vain asiat olisi tehnyt toisin..
Kiitos teille ajatuksistanne.
Etkö ymmärrä sitä että parisuhteen kulmakivi on toisen kunnioitus ja sen päälle rakentuva luottamus. Olet nussinut tämän sinulle annetun lahjan paskaksi eikä sitä voi enää mitenkään korjata.
Ihmiset eivät tajua, että jo sillä hetkellä kun he tekevät päätöksen pettää, heidän tulee olla valmiita luopumaan sen hetkisestä kumppanistaan.
Se on sulle ihan oikein sun miehes viivyttelee ihan turhaan hakisi eron. Hakisi vielä heti eron ja saat sitä "paska" ansiosi mukaan. Olen minäkin saanut kärsiä naisen sikamaisista jutuista. Mutta parempi ratkaisu löytyi ja minulla tunne, että parhaani yritin. Mutta toinen pilas kaiken. Sitten oli turha vollottaa enää.
Kuulostaa niin tutulta, meillä ihan sama tilanne, tosin petin miestäni niin, etten vielä tänä päivänäkään tiedä mitä tapahtui, vaan "heräsin" tämän miehen alta, ja kun tajusin mitä tapahtui, itkin ja huusin että lopeta. Mä kyllä kerroin kaiken heti, itseasiassa soitin miehelleni paikan päältä, heti kun tää toinen mies suostui antamaa mulle puhelimen, niin juoksin itkien vessaan ja kerroin kaiken.
Meilläkin yritettiin antaa aikaa ja muuta, mutta mies ei kestänyt kuitenkaan kuin reilu kolme kuukautta. Meilläkin 2 vuotias lapsi ja perhe hajoaa nyt ku mies ei jaksa enää odottaa että hänen tuskansa helpottaa.
Oma oloni on ihan hirveä, olen käynyt asioita alusta asti terapiassa läpi, ja ollaan pohdittu että oliko kyseessä rikos, vai ei. Ikävä kyllä en silloin tehnyt rikosilmoitusta että asiat olisi tutkittu paremmin.
Omista virheistäni saan maksaa kalliin hinnan, mutta silti koen että se oli ihan oikein minulle. Itsekkin saan kuulla jatkuvasti, että olen hänen elämänsä pilannut, ja että hän on ollut tyhmä aina kun on minuun haksahtanut.
Itse elättelen toiveita koko ajan häneen paluustaan, vaikka heti nimensä ero paperiin kirjattuaan hän meni ja löysi uuden. Pelkään pahoin myös itseni puolesta, että miten jaksan lapsemme kanssa ja muuta.
Voimia sulle! Kyllä se tuska joskus helpottaa... ainakin itse haluan uskoa siihen, vaikka loppua ei vielä näy...
Pitäisi miettiä. Kyllä on tyhmä kun herää toisen miehen alta. Mukamasti herää... Kyllä on idioottimainen selitys. Jos se toinen mies ei ole vielä mitään tehnytkää mitään väärää. Älä pilaa enää hänen elämää kun olet pilannut: miehesi, lapsesi ja itsesi. Toivottavasti miestäsi on onnistanut ja unohtaa sinut nopeasti, koska et ole sen arvoinen. Kärsi vain se on sinulle ihan oikein.
Toivottavasti miehenne on vetänyt teitä 2:ta vielä korville pettämisestänne. Mutta älkää siitä uikuttako "kebab miehet" olisivat tappaneet teidät haureudesta tai Iranissa teidät kivitettäisiin hengiltä. Kehtaatte sitten hakea sääliä.
En todellakaan tullut hakemaan mitään sääliä,vaan ajatuksia ihmisiltä ja kokemuksia.Sitä olen saanutkin.Mieheni se tässä eniten kärsii,yritän vain miettiä,millä sen pahan olon kaikilta saisi.Joskus tuntuu siltä,että minä haluan kadota maanpäältä,kaikilla olisi parempi olla,mutta sitten ajattelen lapsiani..ne on niin pieniä,ja eivät ymmärrä tilannetta,vaikka kärsiivät riidasta..
Minun on vain jotenkin jaksettava,vaikka olen niin loppu,että jos lapset pyytää jotain,itkemään rupean.Ei tämä asia syö vain miestäni,vain myös minua ja lapsia--
Mutta en tässä olisi murheitani kertomassa,jos en katuisi ja tahtoisi tosissani saada tätä liittoa jälleen toimivaksi,paremmaksi kuin ennen.
Kiitos teille,jotka mielipiteitä annatte,oikein se minulle onkin,että kärsin..Toivoa vain kai aina saa pitää yllä?
sama tilanne, kuin sulla. Tosin en pettänyt sillä "oikealla" tavalla, vaan "vain" tekstareilla ja s-postin kautta...Aviossa ollaan oltu jo kauan,lapset suht isoja, mutta silti en halua erota miehestäni... Olen yrittänyt puhua asiasta,mutta tuloksetta...mies ei puhu kuin joka päiväisiä asioita...Mitä teen,erota en halua??!!!!
Kunpa olisimme Iranissa niin teidänkään ei tarvitsisi pettämisiänne itkeä täällä. teidät olisi kivitetty alta aikayksikön.
Sanonpahan vaan sinulle nyt "kokemuksesta",että älä petä,jätä asiat siihen sen toisen kanssa,ja puhu miehellesi,että ahdistaa elämä sen kanssa,jos hän ei muutu,sinäkään et jaksa yksin.
Ja nyt ollaankin suomessa,onneksi,ja tuskinpa Iranissa tuollainen tapahtuisikaan noin vaan,ainakaan minulle,joku järki sentäs..
Vaikka,oisihan se oma mieskin voinut listiä minut..
--
unohtanut sen toisen, kunnes taas muistui mieleen, kun mies sai tietää asiasta!!!!Todellakin elämä alkaa olla aika tukalaa,jutella täytyis, kun vaan toinen osapuoli suostuis.... Nyt vaan näyttää siltä, että juttelut on ns. jäässä, ainakin vähäks aikaa....
Kirjoittelin tossa aikasemmin pari päivää sitten omasta tilanteestani ja kiittelin herätyksestä. Nyt huomasin helpotuksen valtaavan mieleni, vaikka mitään muutosta entiseen yksinoloon ei ole tullutkaan. Kiitos kaikille, jotka osallistuvat keskusteluun, vaikka kaikilla ei ole kovin rakentavia ajatuksia... Kerron mielelläni tässä lisänä edellisestä avioliitostani, joka kesti seurusteluineen 17 vuotta. Petin ex-miestäni yhteensä 13 kertaa ja suhteet kesti pisimmillään jopa kaksi vuotta. Aluksi en kantanut tippaakaan huonoa omaatuntoa, vaan osasin pettämisen kaikki salat ja kommervenkit. Minusta tuli peitetarinoiden mestari. Eikä tuntunut missään. Sitten yksi niistä suhteista meni liian pitkälle ja tunteet tulivat liiaksi mukaan. En voinut katsoa itseäni peiliin, vaan ahdistuin. Minulla ei ollut enää muuta ulospääsyä, kuin ottaa ero ex-miehestäni.
Eläisin siinä suhteessa varmaan vieläkin, ellen olisi kokenut tilannetta liian ahdistavaksi. Nyt olen elänyt "terveessä" parisuhteessa viisi vuotta ja olen päässyt täysin eroon pettämisestä. Se on mielestäni tauti, joka kalvaa pikkuhiljaa ihmistä ja siitä ei meinaa päästä eroon.
Onnea uudelle suhteelle. Tilastojen mukaan ns. pettämisen kautta alkaneet seurustelut päätyvät 90% eroon. Onnea ja menestystä teille.
siihen alkaako uudelleen tekemään itselleen väärin. Pettäminen satuttaa henkisesti eniten pettäjää, ainakin jos saa pettää "rauhassa". Itseinho on sen verran kurjaa, että yli kymmenen vuoden inhon jälkeen ei tee yhtään mieli tehdä itselleen uudelleen väärin. Olen päättänyt katsoa tämän elämän loppuun yksi suhde kerrallaan ja jos tämä suhde päättyy, niin syy ei ole pettämisessä, vaan itse suhteessa.
Ja tässä asiassa pätee sama vanha sananlasku: Tilaisuus tekee varkaan. Joten enpä anna tilanteiden tulla tai mennä liian pitkälle... En lähde enää "jatkoille" niinkuin silloin ennen. Eli nyt vaan arkisesti eteenpäin, mutta itseäni kunnioittaen.