Tielle jättämiset Tesla Model Y vs Toyota RAV4

ADAC:n vuoden 2024 tiepalvelutilastojen mukaan Tesla Model Y jättää tielle huomattavasti harvemmin kuin Toyota RAV4.

Vuonna 2021 ensirekisteröityjen autojen vertailussa Tesla Model Y:n kohdalla tilastoitiin noin 0,9 tielle jäämistä 1000 autoa kohden. Toyota RAV4:n vastaava luku oli noin 18,4 tielle jäämistä 1000 autoa kohden. Ero on tilastollisesti merkittävä Teslan hyväksi.

Toyota CH-R oli RAV4:ääkin epäluotettavampi.

Corolla ei ollut hännänhuippuna, mutta ei myöskään kärkikahinoissa luotettavuudessa liikenteessä (Tesla Model Y oli siellä huippuluokkaa). Tästä voi päätellä Model Y:n olevan 5-15x luotettavampi kuin Toyota Corollan.

Eipä tähän voi juuri mitään lisätä. Mutta siis hei, nauttikaa toki katsastustilastoista. Nehän ovat niin tärkeitä...
27333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat
  • ADAC (Saksan suurin autoliitto) on ollut osallisena useissa skandaaleissa, eikä siihen voi luottaa.

    ADAC (Saksan suurin autoliitto) on ollut osallisena useissa skandaaleissa, joista tunnetuin liittyy vuoden 2014 "Kultainen Enkeli" (Gelber Engel) -palkinnon äänestykseen, jossa tuloksia vääristeltiin, mikä johti järjestön johtajien eroihin ja uskottavuuskriisiin, mutta myös aiemmin on paljastunut epäselvyyksiä esimerkiksi taksitesteissä.

    Pääkohdat ADAC:n huijauksista:

    Kultainen Enkeli -skandaali (2014): Tämä oli laajin tapaus, jossa ADAC väärensi dataa vuoden suosituimman auton äänestyksessä. Järjestö oli väittänyt saaneensa enemmän ääniä kuin mitä todellisuudessa oli, mikä johti valtavaan julkiseen kohuun ja johtohenkilöiden eroon.

    Taksitestit:
    Jo ennen vuoden 2014 skandaalia, ADACin omissa taksitesteissä oli ilmennyt ongelmia. Esimerkiksi vuonna 2011 julkaistussa testissä paljastui, että suuri osa taksikuskeista kiersi ylimääräisiä reittejä tai laskutti liikaa, ja testin luotettavuus kyseenalaistettiin.

    Luottamuspula:
    Skandaalit aiheuttivat suurta suuttumusta jäsenten keskuudessa, sillä ADAC oli aina esiintynyt kaikkien autoilijoiden puolestapuhujana, mutta paljastukset vahingoittivat sen mainetta merkittävästi.

    Yhteenvetona voidaan todeta, että "ADAC huijasi" viittaa pääasiassa vuoden 2014 äänestysskandaaliin, mutta myös aiempia epäselvyyksiä on ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    ADAC (Saksan suurin autoliitto) on ollut osallisena useissa skandaaleissa, eikä siihen voi luottaa.

    Nyt alkoi selittely. Tuo tilasto ei liity millään tapaa tuohon huijaukseen.

    Äänestä

Niin muttaku katsastukset, katsastukset. Vain niillä on väliä11!!!1

Äänestä

Höpö höpö ja vielä se , ettei Tesla ole edes auto. Kuuluu kanootti testiin. Teslan ostajat ovat aivottomia onnettomia paskoja. Tämä ei ollut puolustuspuhe Toyotalle vaan toteamus tesloista ajakaa ne jo jorpakkoon.

Äänestä
  • Perusteluja... kuulostaa tuollaisena kateellisen jupinalta.

    Äänestä

  • Kateellisen vinkuna on musiikkia korvilleni.
    T:Teslan omistaja

    Äänestä

  • Suosittelisin hakemaan silmälasit.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Perusteluja... kuulostaa tuollaisena kateellisen jupinalta.

    Tesla on paska , se ei vaadi perusteluja. Ei auto vaan helvetin ruma kanootti.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kateellisen vinkuna on musiikkia korvilleni.
    T:Teslan omistaja

    Kateellinen 😁 anna mun nauraa , sellaiselle rimpulalle. Jenkki ei ole koskaan ollut hyvä autoja tekemään. Tesla ei ole poikkeus. Saksalainen tai Japsi parhaat. Sitten Korea .

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Tesla on paska , se ei vaadi perusteluja. Ei auto vaan helvetin ruma kanootti.

    Toyotat ovat muuten vielä rumempia. Kaikki hirveän näköisiä, mutta pahimpia Prius ja CH-R.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Toyotat ovat muuten vielä rumempia. Kaikki hirveän näköisiä, mutta pahimpia Prius ja CH-R.

    Se on kyllä totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kateellinen 😁 anna mun nauraa , sellaiselle rimpulalle. Jenkki ei ole koskaan ollut hyvä autoja tekemään. Tesla ei ole poikkeus. Saksalainen tai Japsi parhaat. Sitten Korea .

    Amerikkalaiset autot on aina olleet kehityksen huipulla, se on kommunisteille vaikea asia hyväksyttäväksi.

    Äänestä

Eipä tähän tule Toyotafanit vastaamaan. Varsin tyypillistä.

Äänestä
  • Hys hys. Hiljaa tästä.

    Äänestä

Ei Tesla Model Y ihan suotta ole ollut vuosina 2023 ja 2024 maailman myydyin automalli, eli myydympi kuin mikään polttomoottoriauto. 2025 oli toiseksi myydyin malli.

Äänestä

Toyota on syväkyykyssä ja Teroja ahistaa.

Äänestä
  • En oikein ymmärrä niitä, jotka RAV4:ää kehuvat, mutta meitä on kai moneksi.

    Äänestä

Kyllä Toyota RAV2 käy jos tyytyy pelkkään etuvetoisuuteen.

Äänestä

mitä väliä köyhän kannalta puolin tai toisin. Mitä on köyhältä pois jonkun toisen sähköauto?

Äänestä

Jaa. Mulla on ollut useita ravnelosia enkä ole tielle niillä jäänyt. Nyt vuoden ollut plugarimalli ja on viaton peli. Eikä ahdista range maantiellä, hybridimoodilla ajelen pidemmät reissut ja 55 litran tankki riittää kauas. Ja tankkaus täyteen muutama minuutti. Latailen kotihallissa välillä sitä ja kauppasuhauksia sähköllä. Hyvä peli ja lämmintä piisaa pakkasissakin sisällä.

Teslaa en huolisi edes ilmaiseksi.

Äänestä
  • RAV4:sta en huolisi edes ilmaiseksi. Pitää laittaa aina sisäilman kierto päälle kun sellaisen perässä ajaa, haisee niin pahalta.

    Äänestä

ADAC tutkimukset täysin kuraa ja on tunnettu valehtelusta/skandaaleista. En uskoisi.

Kyllä mä toyotan otan mielummin kuin vaikkapa yliruostuvan hondan

Äänestä
  • Aivan uskomatonta itsepetosta. Olisipa meilla ADAC:in tapainen Suomessa.

    1Äänestä

Rav 4 maailman eniten myyty auto

Ei voi olla huono

Äänestä
  • Kyllä se tojoloota on huono, etenkin kun vertaa Teslan kehittyneempään tekniikkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kyllä se tojoloota on huono, etenkin kun vertaa Teslan kehittyneempään tekniikkaan.

    Tolloloota onnistuu pilaamaan Teslankin tekniikan.

    Tolloloota on jo 30 vuotta yrittänyt sähköautoa tehdä. Ei vieläkään suju.

    15-20 vuotta sitten tolloloota (en muista mikä malli eikä kiinnosta niin paljoa, että jaksaisin sitä uudelleen alkaa selvittämään) otti käyttöön Teslan valmistaman akun. Tämä niihin aikoihin kun myös Leaf tuli markkinoille.

    Teslat eivät varsinaisesti ole tunnettuja lyhyestä toimintamatkasta, mutta ao. tollootalla ei pitkälle pötkitty, vaikka akku olikin suurempi kuin kilpailijoissa. Leaf jätti tollolootan yritelmän kauas taakseen, kun Leafin akku päivittyi suuremmaksi.

    Historia toistaa itseään. Nyt saa BatteryZero 4x räpellyksessä istua pilkkihaalarit päällä ja silti tekee tiukkaa päästä kovalla pakkasella edes 200 km, vaikka WLTP 500 km, joten suorituskyky pakkasella -60 %.

    Tolloloota on ykkönen toimintamatkan romahtamisessa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

ADAC:n vuoden 2024 tiepalvelutilastojen mukaan Tesla Model Y jättää tielle huomattavasti harvemmin kuin Toyota RAV4.

Vuonna 2021 ensirekisteröityjen autojen vertailussa Tesla Model Y:n kohdalla tilastoitiin noin 0,9 tielle jäämistä 1000 autoa kohden. Toyota RAV4:n vastaava luku oli noin 18,4 tielle jäämistä 1000 autoa kohden. Ero on tilastollisesti merkittävä Teslan hyväksi.

Toyota CH-R oli RAV4:ääkin epäluotettavampi.

Corolla ei ollut hännänhuippuna, mutta ei myöskään kärkikahinoissa luotettavuudessa liikenteessä (Tesla Model Y oli siellä huippuluokkaa). Tästä voi päätellä Model Y:n olevan 5-15x luotettavampi kuin Toyota Corollan.

Eipä tähän voi juuri mitään lisätä. Mutta siis hei, nauttikaa toki katsastustilastoista. Nehän ovat niin tärkeitä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu