On hävytöntä pitää ihmisiä loppuelämän neuroleptilääkityksessä. Elämänlaatu on nollassa.
Loppuelämän lääkitys
Anonyymi-ap
3131250
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 313
Vanhimmat
Mitä sairautta hoidetaan? Mitä haittavaiktuksia ja oletko niistä terveydenhuoltoon ilmoittanut ja oletko halunnut muunlaista hoitoa sairauteen?
Eihän ne tarjoa kuin lääkkeitä
Jos sä haluat keskusteluapua niin sitä tarjotaan muuallakin kuin terveydenhuollossa
Etkö ole tietoinen potilaan oikeuksista. Potilaalla on itsemäärämisoikeus ja oikeus kieltäytyä hoidosta.
Se on eri kuin hoito
No onhan käytössä terapiaa ja muuta kuntoutusta mut lääkkeitä vaan tarjotaan. Ei se ahdistus yms katoa lääkkeillä yksinään mut muutakaan ei saa
Tällä hetkellä virallisella hoitotaholla ei oikein diagnoosista riippuen ole tarjota kuin lääkkeitä. Tai se on niiden yleisin tarjoama hoito. Harvemmin annetaan muuta. Muilla aloilla vaihtoehtoja on, mut psykiatrian saralla ei näköjään
Monesti neuroleptien sivuvaikutukset aiheuttavat ahdistusta .
No mulla ei niitä ole, SSRI vaan mut en saa muuta tukea kuin niitä.
Väärin. Aina ensin tarjotaan omahoito phjelmia ja jakeskustelu apua. Vasta jos ne ei auta pääsee lääkärin luo.
Voi hyvänen aika. Lääkehoito kuuluu hoitoon.Täysi-ikäisellä ja päätöksentekokykyisellä potilaalla on Suomessa oikeus kieltäytyä lääkehoidosta ja muista hoitotoimenpiteistä
.
Edelleen täysi-ikäisellä ja päätöksentekokykyisellä potilaalla on Suomessa oikeus kieltäytyä lääkehoidosta ja muista hoitotoimenpiteistä
Kerrotko paikkakuntasi niin minä etsin ja kerron mistä voit saada apua terveydenhuollon ulkopuolelta.
Jos tulee pakkohoitoa vaativa tilanne, niin ihmisen oikeudesta, itsemääräämisoikeudesta, ei paljon hyötyä ole.
Avohoitopuoli toki täysin eri asia.
Niin on. Mutta en tiennyt että ihmiset jotka kirjoittaa palatalle ovat osastolla pakkohoidossa. Oma virhe kun en ajatellut että palstan kirjoittajat ovat osastolla.
Olet nähtävästi osastolla pakkohoidossa koska et voi käyttää potilaan oikeutta kieltäytyä lääkehoidosta.
Tiedän paremmin kun ite olen asiakkaana jamulla tehty näin
En kieltäydy, sanon vaan ettei muuta tarjota.
En ole. Ja voin kieltäytyä. Sanon vaan miten asiat on, lääkkeet ainut mitä annetaan. Eli muuta vaihtoehtoa ei tarjota. Luulis et 2026 olis muutakin kuin SSRI tä
Kieltäytyminen tarkottais etten saa muuta apua. Eli joo voin kieltäytyä mut sit en saa mitään ahdistukseen. On kiva olla ahdistunu autisti
Kuka on väittänyt, että kirjoittajat olisivat osastolla ?
No miksi syöt lääkkeitä jos ne ei auta. Millaista apua haluat. Mun on vaikea alkaa kertoo tahoja kun pitäis aloittaa paikkakunnasta A lopettaa viimeseen aakkoseen joka löytyy suomen kartalta
Juurihan täällä puhutaan ettei saa muuta apua terveydenhuollosta. Jos ette ole tietosia niin erilaislla järjetöillä ei ole lupaa määrätä lääkkeitä. Heillä ei ole siihen lupaa.Esim järjetöillä ei ole mitään lääkekaappia josta he ottavat lääkkeitä asiakkaille
Kun täällä sanotaan ettei he voi kieltäytyä lääkehoidosta.
Järjestöt ja yhdistykset voivat antaa sitä muuta tukea ( ei lääkkeitä ).
Ihminen on kuitenkin luotu sosiaaliseksi, toimimaan kanssaihmisten joukossa, ja yhdistykset ja järjestöt ovat loistavia paikkoja siihen tarkoitukseen. Niissä toimiminen on mitä parhainta "terapiaa".
Mielenterveyden hoitoon ja olon hyvään ylläpitoon sisältyy niin paljon muutakin, kuin ainoastaan se, että käyttää jotain lääkitystä.
On niitä muitakin syitä. Katos jos kieltäydyn en saa rahaa Kelasta. Eli valinnanvapautta ei ole. Siksi syön lääkkeitä mitkä ei auta
Ja kun sanoin ettei saa muuta kuin lääkkeitä tarkotin sitä. Nää heitti mulle SSRI:t eikä kunnolla tutkinut. En vastusta lääkkeitä mut toivoisin et saisin apua, vaikka sit ne oikeet lääkkeet. Mut ei, ne ei tutki mua kunnolla, musta tuntuu et mulla on joku muu vika kuin pelkkä ahdistus. Mut näitä ei kiinnosta
Eli keskusteluapua en tartte, oikea diagnoosi tai lääkitys on se mitä haluan ja sit vasta mietitää muuta. Sen sijaan mua ei oteta tosissaan ja kuunnella
ai jos kieltäydyt lääkehoidosta niin et saa rahaa kelasta? kuka sulle tälläistä on sanonut? no mitä oireita sulla on. Oletko psykoottinen tai jotai vakavampia oireita kuin ahdistus? Onko sun kelan etuuksien ehtona lääkkeiden käyttö?
Sitähän mä sanoin että on muitakin tahoja mistä voi saada tukea mielenterveyden haasteissa. On paljon paikkoja joissa voi asioida ja käydä puhumassa ilman että sen juttelun ehtona on lääkehoito ja nämä palvelut ovat maksuttomia.
Jos sä saat työkyvyttömyysekäkettä niin siinä katsotaan työkykyä . Sinä et ole päässyt eläkkeelle lääkkeiden syömisen takia.
En olekkaan eläkkeellä vaan kuntoutustuella. Enkä ole psykoottinen. En tiedä muuta, niin se lääkäri sano mulle et pitää ottaa lääkkeet tai toi loppuu. En ymmärrä noista, täytin vasta kesällä 18 ja tarkotus olis miettiä mikä koulu mulle sopii
Mitäpä jos panisit elämäsi mieleiseesi kuntoon ihan itse!
Jos jää vain odottamaan, mitä tarjotaan, on tyydyttävä siihen, mitä tarjotaan.
Ehkä pitäs eka tietää mikä on et voi tehdä. En oo huvikseni lääkäriin menny.
Paljonkin pystyy tekemään, vaikka olisi jokin mt-ongelmakin (riippuu toki myös ihmisestä).
Jos on diagnoosi, tai diagnoosi tuntuisi väärältä, eihän se vaikuta ihmisen toimintakykyyn, tekemiseen. Sairaus ja sen oireet voivat olla vaikuttamassa toimintakykyyn.
Monet jotka käyttävät lääkkeitä, käyvät silti koulussa tai töissä.
Kaikkea sitä, mihin itse pystyy, voi tehdä, riippumatta siitä, onko sairautta tai lääkitystä.
Ja on toki hyväkin, jos tekee jotain, eikä jää vain kotiin vetämään peittoa korvilleen.
Sairauden ei tarvitse antaa määrittää koko elämää ja sen suuntaa.
Ei pidä paikkaansa. Kun sanoo lääkärille, että haluaa lopettaa läkityksen, hän sanoo ei käy.
Miksi se oikeus kieltäytyä lääkehoidosta ei oäde?
Itse lopetin ensin lääkityksen, ja vasta kuukausia myöhemmin tavatessani lääkärin, kerroin hänelle, että olin lopettanut.
Eihän se olisi hänelle käynyt, mutta lääkkeettömänä jatkoin, ja jatkan siltikin.
Höpö höpö
Ihan omakokemus on
Tiedätkö että kaikki muut asiakkaat tietävät paremmin?
Tuskin. Jokaisella oma kokemus asioista. Mut ei tartte silti vähätellä asioita. Tiedän mitä itse kokenut, en toki mitä muut
Jos kieltäytyy voi joutua sinne pakolla.
Siellä ei ole paljon tekemistä. Netissä pakko roikkua.
Kävi se koska et ollut pakolla hoidossa.
Niin, pakkohan sen oli käydä.
Kerroin lääkärille, kuinka elämänlaatuni oli parantunut lopetettuani lääkityksen. Jonkin aikaa keskusteltuamme lääkäri kuitenkin sanoi " kyllä sinun täytyy sitä lääkitystä jatkaa, kun se parantaa sinun elämänlaatuasi ".
En voinut siihen muuta sanoa, kuin että äskenhän juuri kerroin, kuinka lääkityksen lopetettuani elämänlaatuni parani.
Kyllä se lääkäri väläytti pakkohoitoa heti alkuun, kun kerroin lopettaneeni lääkkeiden käytön, mutta ei hoitoon kuitenkaan laittanut, koska " käynnin yhteydessä pakkohoidon kriteerit eivät täyttyneet".
Hyvä ja mielenkiintoinen keskustelu meillä kyllä oli.
ai miksi? ai sen takia että sä avohoidossa kieltäydyt lääkehoidosta jos tunnet että pärjäät ilmankin ja et vaaraksi itsellesi tai ulkopuolisille
Niin mä en tiedä kun en ole koskaan ollut. No miksi on osastolla jos voi hyvin ja pystyy tekee asioita
No olisit sanonut että kyllä sä voit mennä osastolle. jos voit hyvin ja järki luistaa niin olisit ottanut sen kokemuksena. Eikö osastolla saa jutella muiden kaa vaan pitää olla päivät pitkät yksin
Ei ne osastolla olevat voi hyvin. Ainakaan lääkärin mielestä. Pointti varmaan oli ettei osastoilla ole mitään tekemistä. Telkkariakaan ei välttämättä ole (Meillä oli mut kaukosäädin hukassa eli TV oli käyttökelvoton)
Riippuu muista potilaista. Osa ei halua/jaksa. Kun ite olin niin kaikki oli naama kiinni puhelimissa omissa huoneissaan.
Mä sanoin aikoinaan avohoidossa hoitajalle että kyllä mä voin mennä osastolle . Kerroin myös että olis mielenkiintoista nähdä se puoli kun lähihoitajakoulussa olisin halunnut valita mielenterveyspuolen mutta valitsin toisen. Niin olisin mlelenkiinnolla mennyt tekee havaintoja osastohoidosta. Eipä hoitaja sitten enempää halunnut keskustella asiasta.
Jos ilman lupaa lopetat ja kerrot ne heti kattoo täytätkö pakkohoidon kriteerit. Eli riski on olemassa. Kaveri kävi siellä kerran kääntymässä päivän kun lääkäri pani M1. Purettiin aika nopee ennen tarkkailujakson loppua tosin osastolla
mt potilaat ovat harvoin päätöksentekokykyiä
Ehkä siksi olisikin hyvä, ettei rupraisi sitä omaa subjektiivista kokemustaan kauppaamaan absoluuttisena totuutena, varsinkin jos tutkimus tai kyselyt ei tue sitä faktaa.
Sanoinkin, että kyllä minua hoitaa saa, puhutaan nyt siitä lääkkeestä.
Osastolle toki en enää mielelläni mene, niissä on tullut takavuosina vietettyä aikaa ihan liikaakin, sekä vapaaehtoisesti, että myös pakolla. Onhan ne kokemuksia kyllä, joo.
Tietenkin osastolla saa jutella potilastovereiden kanssa, ja se taitaa olla jopa ihan suotavaakin, ettei vain vetäydy yksin huoneeseen sängyn pohjalle makaamaan.
Ei osastolle enää nykyään kovin helppoa ole päästä, jos sinne haluaisi vaikka vapaaehtoisesti mennä. Monet eivät pääse, vaikka olisi kova tarve päästä hoitoon.
No eipä osastolle oteta pelkästään tekemään havaintoja, tai siksi, että haluaa tietää millaista siellä on. On oltava sairas, ennen kuin sinne joutuu/pääsee.
Yleensä potilaatkin osaavat itse päättää omista asioistaan, mt-ongelmat eivät poista järkeä mihinkään, sairaus ei tee tyhmäksi tai mitenkään vajaaälyiseksi.
Psykoosi on sitten eri asia, jos ihminen on täysin sekaisin, silloin päätöksenteko voi olla ylivoimaista, muut joutuvat päättämään asiat sairaan puolesta.
En niin väittänytkään. Sanoin vaan etten ole saanut mitään muuta hoitoa kuin lääkkeet. Mitään muuta ei edes ole tarjottu. Tuskinta tosta tosin tutkimuksia tehty tai kyselyitä
Nykyään vaan kaikki on kännykällä eli vaikee ees saada kontaktia
Vakavemmissa tapauksissa voi pitää paikkaansa.Mutta ei lievemmissä.
Oikeus on kieltäytyä hoidosta.Eihän sitä kukaan estä.Riippuu sitte ihan tilanteesta laitetaanko se piikki vai ei.
Aina voi kieltäytyä. Se ei silti tarkoita että lääkettä ei anneta. Se annetaan kun ensin pistetään rauhoittavaa
Tämä. Se on jokaisen sen hetkinen olinpaikka. Lääkkeet väsyttää ja ainakin minulla vie joskus ne viimeisetkin puhehalut.
Pakkohoidossa ei voi kieltäytyä. Avossa voi
Mielellään ne lääkärit niitä lääkkeitä kirjoittavat, mutta ei niitä mikään pakko ole edes ostaa saati syödä. Voivat tietenkin kirjoittaa, että potilas ei ole sitoutunut hoitoon, mutta toisaalta lääkärin on toimittava potilaan kanssa yhteisymmärryksessä ja tämä ei ole yksipuolista vaatimista lääkärin taholta.
Itsekin olen kieltäytynyt monista lääkkeistä esim. insuliinista jota minulle olisi tarjottu 2 tyypin diabetekseen ilman minkäänlaista insuliinitasojen mittausta. 2 tyypin diabeteksessa ei ole kyse insuliinin puutoksesta vaan insuliiniresistenssistä, joka tarkoittaa sitä, että solut eivät osaa käyttää insuliinia vaikka sitä elimistö tuottaisikin niin ei sen lisäämisestä mitään hyötyä olisi päinvastoin.
Ainoa toimiva hoito 2 tyypin diabeteksessa on hiilihydraattien rajoittaminen ja niin sanottujen kasvista saatavien siemen öljyjen käytön lopettaminen, joiden käytön seurausta 2 tyypin diabetes mitä ilmeisemmin on. Tätä öljyä on sotkettu lähes kaikkeen mahdolliseen teollisesti tuotettuun ruokaan ja aikaa myöten se kertyy elimistöön aiheuttaen solutason häiriöitä elimistössä jonka seurausta 2 tyypin diabeteskin mitä todennäköisemmin on koska sen käytön lisääntyminen korreloi kaikkien kroonisten sairauksien lisääntymisen kanssa.
Ohessa varsin silmiä avaava esitys näistä siemen öljyistä tehtyjen tutkimusten valossa ja lääkäri Chris Knoppen omakohtaisiin kokemuksiin perustuen. Tekstityksen valitsemalla ja automaattisen käännöksen asetuksista valitsemalla niin saa ymmärrettävästi selvää mistä on kysymys. Toimii ainakin firefoxissa.
https://www.youtube.com/watch?v=H0bRGsev4fI
Okei. Kuntoutustuki on määräaikainen työkyvyttömyyseläke. Mitä lääkkeitä sä sitten syöt ja onhan lääkäri kertonut mitä varten on määrännyt.
Voi kieltäytyä.Ei sitä kukaan estä.Mutta lääkihtee ne kieltäytymisestä huolimatta.
Se voi olla sitte kuntoutustuen menetys jos kieltäytyy kaikesta hoidosta.
Jotkut tekee sitte niin että ne ostaa lääkkeet mutta ei käytä niitä.
Meidän sairaalassa oli tapana hoitaa normaalisti psykoosi neurolepteillä ja sitä oli syötävä loppuelämä . Jollain paremmilla ihmisillä lääkitys ajettiin alas .
Miksi kirjoitat "paremmilla ihmisillä" ?
Ei ihmisiä voi luokitella paremmuuden tai huonommuuden mukaan. Jokaisella on ihmisarvo.
parempi ihminen? mikä on parempi ihminen? Varakkaampi? parempi elintaso osaston ulkopuolella? Missä asiassa parempi? Sinusta kukaan muu ei saa toipua vai hänen pitää voida huonosti,koska sinun oma vointi ei parane?
Niin sitä vaan luokiteltiin ja vieläkin luokitellaan .
minkälaisia nämä paremmat ihmiset on potilaana osastolla?
ketä nämä paremmat ihmiset on psykiatrian osastolla? mitä paremmat ihmiset tekee osastolla? mitä heille on tapahtunut jos paremmat ihmiset on osatolla hoidossa?
"Meidän sairaalassa oli tapana hoitaa..." Oletko mahdollisesti kyseisellä hoitoalalla?
Joo. Samaa huomasin minäkin, tosin potilasvinkkelistä. Eli sitä, että potilaita luokitellaan ja arvotetaan ja se näkyy kaikessa, niin määrätyissä hoitojaksoissa ( osastolla), määrätyissä lääkkeissä, asennoitumisessa ja kohtelussa. Tuo minkä kirjoitit ja otit esille, että ns. "paremmilla ihmisillä", eli arvostetummilla kohtelu on toisenlaista. Sen minäkin huomasin ja olen tiennyt jo kauan, että paitsi potilaita priorisoidaan, niin myös arvotetaan. Kuka saa minkäkinlaista kohtelua. Se voi johtua ulkonäöstä, iästä, jopa diagnoosista. Jopa psykiatrian puolella arvotetaan potilaita diagnoosin mukaan. Ja jos esim. skitsofrenian diagnoosin omaavalla on myös traumataustaa, niin sitä ei otetan millään tavalla huomioon. Vaan se koko "hoito", mitä potilaalle annetaan esim. julkisella puolella on lähinnä käytännössä loppuelämän ajaksi määrättyjä neuroleptejä. Ei mitään muuta, ja siinä kaikki.
Itse en suosittele kenellekään aloittamaan mt-palveluiden käyttöä, mm. epätasa-arvoisen kohtelun takia. Ja senkin ilmeisen faktan takia, että esim. skitsofrenian, tai psykoosien hoidossa ei ole tapahtunut mitään edistyksellistä ja kehtystä viimeisten vähän 20 vuoden aikana. Esim. yksilön traumakokemuksia, tai elämässä tapahtuneita vaikeita asioita ei juurikaan oteta huomioon, niitä ei käsitellä, ei psykiatrisissa sairaaloissa, eikä myöskään avopuolella. Se, että sieltä väitetään annettavan jotakin "terapiaa", se on pelkkää tyhjää sanahelinää, johon ei kuulu mitään hoidollista vaikutusta. Se jää lähinnä voinnin ja lääkitysten käytön tarkkailemiseen. Se ei ole oikeasti mitään terapiaa. Jos joku sellaista väittää, että se on jotakin hoitoa, niin se on lähestulkoon naurettava vitsi.
Hoidon laadusta, mitä se on ollut kyseisten vuosikymmenten aikana ei tehty mitään laadukkaita tutkimuksia, etenkään sen osalta, kuinka monelle mt-diagnoosin saaneelle on ollut niiden saamisesta ja lääkkeiden käytöstä mitään merkittävää, tai olennaista hyötyä. Jos sellainen tehtäisiin, puolueettomasti, ilman tiettyjen lasien läpi katsomista ja ilman lääkeyhtiöiden taustavaikuttamista, niin uskon, että monikaan ei enää uskoisi, eikä varmasti käyttäisi kyseisiä palveluita, eikä myöskään lääkkeitä, niiden joko hyödyttömyyden, tai aiheuttamien haittojen takia. Jos joku uskoo, että ne esim. SSRi- ja neuroleptit auttavat johonkin sairauteen, tai parantavat sen, tai uskoo niiden tehoon, niin valitettavasti minun on sanottava, että se perustuu silloin plaseboon. Ihminen uskoo niiden auttavan, tai poistavan elämässä olevia ongelmia.
Ja yksi tärkeimpiä syitä, miksi en todellakaan suosittele kenellekään mt-palveluiden käyttöä, edellä mainittujen asioiden lisäksi, on se, että ne yksilölle mt-oireita aiheuttavat, ja taustalla olevat eivät kiinnosta alalla olevia. Kaikista oireista tehdään jokin "kaiken selittävä sairaus", jota sitten kuvitellaan hoidettavan lääkkeillä pois. Mutta kun ne lääkkeet eivät vie, eivätkä taustalla olevia juurisyitä ja ongelmia. En suosittele kenellekään psykiatriaan ja lääkkeiden uskomista.
Terv: onnellisempia, ilman myrkkyjä, jo viisi vuotta.
"Meidän sairaalassa oli tapana hoitaa..." Oletko mahdollisesti kyseisellä hoitoalalla?
Joo. Samaa huomasin minäkin, tosin potilasvinkkelistä. Eli sitä, että potilaita luokitellaan ja arvotetaan ja se näkyy kaikessa, niin määrätyissä hoitojaksoissa ( osastolla), määrätyissä lääkkeissä, asennoitumisessa ja kohtelussa. Tuo minkä kirjoitit ja otit esille, että ns. "paremmilla ihmisillä", eli arvostetummilla kohtelu on toisenlaista. Sen minäkin huomasin ja olen tiennyt jo kauan, että paitsi potilaita priorisoidaan, niin myös arvotetaan. Kuka saa minkäkinlaista kohtelua. Se voi johtua ulkonäöstä, iästä, jopa diagnoosista. Jopa psykiatrian puolella arvotetaan potilaita diagnoosin mukaan. Ja jos esim. skitsofrenian diagnoosin omaavalla on myös traumataustaa, niin sitä ei otetan millään tavalla huomioon. Vaan se koko "hoito", mitä potilaalle annetaan esim. julkisella puolella on lähinnä käytännössä loppuelämän ajaksi määrättyjä neuroleptejä. Ei mitään muuta, ja siinä kaikki.
Itse en suosittele kenellekään aloittamaan mt-palveluiden käyttöä, mm. epätasa-arvoisen kohtelun takia. Ja senkin ilmeisen faktan takia, että esim. skitsofrenian, tai psykoosien hoidossa ei ole tapahtunut mitään edistyksellistä ja kehtystä viimeisten vähän 20 vuoden aikana. Esim. yksilön traumakokemuksia, tai elämässä tapahtuneita vaikeita asioita ei juurikaan oteta huomioon, niitä ei käsitellä, ei psykiatrisissa sairaaloissa, eikä myöskään avopuolella. Se, että sieltä väitetään annettavan jotakin "terapiaa", se on pelkkää tyhjää sanahelinää, johon ei kuulu mitään hoidollista vaikutusta. Se jää lähinnä voinnin ja lääkitysten käytön tarkkailemiseen. Se ei ole oikeasti mitään terapiaa. Jos joku sellaista väittää, että se on jotakin hoitoa, niin se on lähestulkoon naurettava vitsi.
Hoidon laadusta, mitä se on ollut kyseisten vuosikymmenten aikana ei tehty mitään laadukkaita tutkimuksia, etenkään sen osalta, kuinka monelle mt-diagnoosin saaneelle on ollut niiden saamisesta ja lääkkeiden käytöstä mitään merkittävää, tai olennaista hyötyä. Jos sellainen tehtäisiin, puolueettomasti, ilman tiettyjen lasien läpi katsomista ja ilman lääkeyhtiöiden taustavaikuttamista, niin uskon, että monikaan ei enää uskoisi, eikä varmasti käyttäisi kyseisiä palveluita, eikä myöskään lääkkeitä, niiden joko hyödyttömyyden, tai aiheuttamien haittojen takia. Jos joku uskoo, että ne esim. SSRi- ja neuroleptit auttavat johonkin sairauteen, tai parantavat sen, tai uskoo niiden tehoon, niin valitettavasti minun on sanottava, että se perustuu silloin plaseboon. Ihminen uskoo niiden auttavan, tai poistavan elämässä olevia ongelmia.
Ja yksi tärkeimpiä syitä, miksi en todellakaan suosittele kenellekään mt-palveluiden käyttöä, edellä mainittujen asioiden lisäksi, on se, että ne yksilölle mt-oireita aiheuttavat, ja taustalla olevat eivät kiinnosta alalla olevia. Kaikista oireista tehdään jokin "kaiken selittävä sairaus", jota sitten kuvitellaan hoidettavan lääkkeillä pois. Mutta kun ne lääkkeet eivät vie, eivätkä taustalla olevia juurisyitä ja ongelmia. En suosittele kenellekään psykiatriaan ja lääkkeiden uskomista.
Terv: onnellisempia, ilman myrkkyjä, jo viisi vuotta.
"Meidän sairaalassa oli tapana hoitaa..." Oletko mahdollisesti kyseisellä hoitoalalla?
Joo. Samaa huomasin minäkin, tosin potilasvinkkelistä. Eli sitä, että potilaita luokitellaan ja arvotetaan ja se näkyy kaikessa, niin määrätyissä hoitojaksoissa ( osastolla), määrätyissä lääkkeissä, asennoitumisessa ja kohtelussa. Tuo minkä kirjoitit ja otit esille, että ns. "paremmilla ihmisillä", eli arvostetummilla kohtelu on toisenlaista. Sen minäkin huomasin ja olen tiennyt jo kauan, että paitsi potilaita priorisoidaan, niin myös arvotetaan. Kuka saa minkäkinlaista kohtelua. Se voi johtua ulkonäöstä, iästä, jopa diagnoosista. Jopa psykiatrian puolella arvotetaan potilaita diagnoosin mukaan. Ja jos esim. skitsofrenian diagnoosin omaavalla on myös traumataustaa, niin sitä ei otetan millään tavalla huomioon. Vaan se koko "hoito", mitä potilaalle annetaan esim. julkisella puolella on lähinnä käytännössä loppuelämän ajaksi määrättyjä neuroleptejä. Ei mitään muuta, ja siinä kaikki.
Itse en suosittele kenellekään aloittamaan mt-palveluiden käyttöä, mm. epätasa-arvoisen kohtelun takia. Ja senkin ilmeisen faktan takia, että esim. skitsofrenian, tai psykoosien hoidossa ei ole tapahtunut mitään edistyksellistä ja kehtystä viimeisten vähän 20 vuoden aikana. Esim. yksilön traumakokemuksia, tai elämässä tapahtuneita vaikeita asioita ei juurikaan oteta huomioon, niitä ei käsitellä, ei psykiatrisissa sairaaloissa, eikä myöskään avopuolella. Se, että sieltä väitetään annettavan jotakin "terapiaa", se on pelkkää tyhjää sanahelinää, johon ei kuulu mitään hoidollista vaikutusta. Se jää lähinnä voinnin ja lääkitysten käytön tarkkailemiseen. Se ei ole oikeasti mitään terapiaa. Jos joku sellaista väittää, että se on jotakin hoitoa, niin se on lähestulkoon naurettava vitsi.
Hoidon laadusta, mitä se on ollut kyseisten vuosikymmenten aikana ei tehty mitään laadukkaita tutkimuksia, etenkään sen osalta, kuinka monelle mt-diagnoosin saaneelle on ollut niiden saamisesta ja lääkkeiden käytöstä mitään merkittävää, tai olennaista hyötyä. Jos sellainen tehtäisiin, puolueettomasti, ilman tiettyjen lasien läpi katsomista ja ilman lääkeyhtiöiden taustavaikuttamista, niin uskon, että monikaan ei enää uskoisi, eikä varmasti käyttäisi kyseisiä palveluita, eikä myöskään lääkkeitä, niiden joko hyödyttömyyden, tai aiheuttamien haittojen takia. Jos joku uskoo, että ne esim. SSRi- ja neuroleptit auttavat johonkin sairauteen, tai parantavat sen, tai uskoo niiden tehoon, niin valitettavasti minun on sanottava, että se perustuu silloin plaseboon. Ihminen uskoo niiden auttavan, tai poistavan elämässä olevia ongelmia.
Ja yksi tärkeimpiä syitä, miksi en todellakaan suosittele kenellekään mt-palveluiden käyttöä, edellä mainittujen asioiden lisäksi, on se, että ne yksilölle mt-oireita aiheuttavat, ja taustalla olevat eivät kiinnosta alalla olevia. Kaikista oireista tehdään jokin "kaiken selittävä sairaus", jota sitten kuvitellaan hoidettavan lääkkeillä pois. Mutta kun ne lääkkeet eivät vie, eivätkä taustalla olevia juurisyitä ja ongelmia. En suosittele kenellekään psykiatriaan ja lääkkeiden uskomista.
Terv: onnellisempia, ilman myrkkyjä, jo viisi vuotta.
"Meidän sairaalassa oli tapana hoitaa..." Oletko mahdollisesti kyseisellä hoitoalalla?
Joo. Samaa huomasin minäkin, tosin potilasvinkkelistä. Eli sitä, että potilaita luokitellaan ja arvotetaan ja se näkyy kaikessa, niin määrätyissä hoitojaksoissa ( osastolla), määrätyissä lääkkeissä, asennoitumisessa ja kohtelussa. Tuo minkä kirjoitit ja otit esille, että ns. "paremmilla ihmisillä", eli arvostetummilla kohtelu on toisenlaista. Sen minäkin huomasin ja olen tiennyt jo kauan, että paitsi potilaita priorisoidaan, niin myös arvotetaan. Kuka saa minkäkinlaista kohtelua. Se voi johtua ulkonäöstä, iästä, jopa diagnoosista. Jopa psykiatrian puolella arvotetaan potilaita diagnoosin mukaan. Ja jos esim. skitsofrenian diagnoosin omaavalla on myös traumataustaa, niin sitä ei otetan millään tavalla huomioon. Vaan se koko "hoito", mitä potilaalle annetaan esim. julkisella puolella on lähinnä käytännössä loppuelämän ajaksi määrättyjä neuroleptejä. Ei mitään muuta, ja siinä kaikki.
Itse en suosittele kenellekään aloittamaan mt-palveluiden käyttöä, mm. epätasa-arvoisen kohtelun takia. Ja senkin ilmeisen faktan takia, että esim. skitsofrenian, tai psykoosien hoidossa ei ole tapahtunut mitään edistyksellistä ja kehtystä viimeisten vähän 20 vuoden aikana. Esim. yksilön traumakokemuksia, tai elämässä tapahtuneita vaikeita asioita ei juurikaan oteta huomioon, niitä ei käsitellä, ei psykiatrisissa sairaaloissa, eikä myöskään avopuolella. Se, että sieltä väitetään annettavan jotakin "terapiaa", se on pelkkää tyhjää sanahelinää, johon ei kuulu mitään hoidollista vaikutusta. Se jää lähinnä voinnin ja lääkitysten käytön tarkkailemiseen. Se ei ole oikeasti mitään terapiaa. Jos joku sellaista väittää, että se on jotakin hoitoa, niin se on lähestulkoon naurettava vitsi.
Hoidon laadusta, mitä se on ollut kyseisten vuosikymmenten aikana ei tehty mitään laadukkaita tutkimuksia, etenkään sen osalta, kuinka monelle mt-diagnoosin saaneelle on ollut niiden saamisesta ja lääkkeiden käytöstä mitään merkittävää, tai olennaista hyötyä. Jos sellainen tehtäisiin, puolueettomasti, ilman tiettyjen lasien läpi katsomista ja ilman lääkeyhtiöiden taustavaikuttamista, niin uskon, että monikaan ei enää uskoisi, eikä varmasti käyttäisi kyseisiä palveluita, eikä myöskään lääkkeitä, niiden joko hyödyttömyyden, tai aiheuttamien haittojen takia. Jos joku uskoo, että ne esim. SSRi- ja neuroleptit auttavat johonkin sairauteen, tai parantavat sen, tai uskoo niiden tehoon, niin valitettavasti minun on sanottava, että se perustuu silloin plaseboon. Ihminen uskoo niiden auttavan, tai poistavan elämässä olevia ongelmia.
Ja yksi tärkeimpiä syitä, miksi en todellakaan suosittele kenellekään mt-palveluiden käyttöä, edellä mainittujen asioiden lisäksi, on se, että ne yksilölle mt-oireita aiheuttavat, ja taustalla olevat eivät kiinnosta alalla olevia. Kaikista oireista tehdään jokin "kaiken selittävä sairaus", jota sitten kuvitellaan hoidettavan lääkkeillä pois. Mutta kun ne lääkkeet eivät vie, eivätkä poista taustalla olevia juurisyitä ja ongelmia. En suosittele kenellekään psykiatriaan ja lääkkeiden uskomista.
Terv: onnellisempia, ilman myrkkyjä, jo viisi vuotta.
"Meidän sairaalassa oli tapana hoitaa..." Oletko mahdollisesti kyseisellä hoitoalalla?
Joo. Samaa huomasin minäkin, tosin potilasvinkkelistä. Eli sitä, että potilaita luokitellaan ja arvotetaan ja se näkyy kaikessa, niin määrätyissä hoitojaksoissa ( osastolla), määrätyissä lääkkeissä, asennoitumisessa ja kohtelussa. Tuo minkä kirjoitit ja otit esille, että ns. "paremmilla ihmisillä", eli arvostetummilla kohtelu on toisenlaista. Sen minäkin huomasin ja olen tiennyt jo kauan, että paitsi potilaita priorisoidaan, niin myös arvotetaan. Kuka saa minkäkinlaista kohtelua. Se voi johtua ulkonäöstä, iästä, jopa diagnoosista. Jopa psykiatrian puolella arvotetaan potilaita diagnoosin mukaan. Ja jos esim. skitsofrenian diagnoosin omaavalla on myös traumataustaa, niin sitä ei otetan millään tavalla huomioon. Vaan se koko "hoito", mitä potilaalle annetaan esim. julkisella puolella on lähinnä käytännössä loppuelämän ajaksi määrättyjä neuroleptejä. Ei mitään muuta, ja siinä kaikki.
Itse en suosittele kenellekään aloittamaan mt-palveluiden käyttöä, mm. epätasa-arvoisen kohtelun takia. Ja senkin ilmeisen faktan takia, että esim. skitsofrenian, tai psykoosien hoidossa ei ole tapahtunut mitään edistyksellistä ja kehtystä viimeisten vähän 20 vuoden aikana. Esim. yksilön traumakokemuksia, tai elämässä tapahtuneita vaikeita asioita ei juurikaan oteta huomioon, niitä ei käsitellä, ei psykiatrisissa sairaaloissa, eikä myöskään avopuolella. Se, että sieltä väitetään annettavan jotakin "terapiaa", se on pelkkää tyhjää sanahelinää, johon ei kuulu mitään hoidollista vaikutusta. Se jää lähinnä voinnin ja lääkitysten käytön tarkkailemiseen. Se ei ole oikeasti mitään terapiaa. Jos joku sellaista väittää, että se on jotakin hoitoa, niin se on lähestulkoon naurettava vitsi.
Hoidon laadusta, mitä se on ollut kyseisten vuosikymmenten aikana ei tehty mitään laadukkaita tutkimuksia, etenkään sen osalta, kuinka monelle mt-diagnoosin saaneelle on ollut niiden saamisesta ja lääkkeiden käytöstä mitään merkittävää, tai olennaista hyötyä. Jos sellainen tehtäisiin, puolueettomasti, ilman tiettyjen lasien läpi katsomista ja ilman lääkeyhtiöiden taustavaikuttamista, niin uskon, että monikaan ei enää uskoisi, eikä varmasti käyttäisi kyseisiä palveluita, eikä myöskään lääkkeitä, niiden joko hyödyttömyyden, tai aiheuttamien haittojen takia. Jos joku uskoo, että ne esim. SSRi- ja neuroleptit auttavat johonkin sairauteen, tai parantavat sen, tai uskoo niiden tehoon, niin valitettavasti minun on sanottava, että se perustuu silloin plaseboon. Ihminen uskoo niiden auttavan, tai poistavan elämässä olevia ongelmia.
Ja yksi tärkeimpiä syitä, miksi en todellakaan suosittele kenellekään mt-palveluiden käyttöä, edellä mainittujen asioiden lisäksi, on se, että ne yksilölle mt-oireita aiheuttavat, ja taustalla olevat eivät kiinnosta alalla olevia. Kaikista oireista tehdään jokin "kaiken selittävä sairaus", jota sitten kuvitellaan hoidettavan lääkkeillä pois. Mutta kun ne lääkkeet eivät vie, eivätkä poista taustalla olevia juurisyitä ja ongelmia. En suosittele kenellekään psykiatriaan ja lääkkeiden uskomista.
Terv: onnellisempi, ilman myrkkyjä, jo viisi vuotta.
Aika monesti on kuulunut alalla olevien puolelta väitettävän, että siellä ei ole, tai ei harjoiteta medikalisaatio. Kyllä vaan on ja tehdään jopa tavallisista elämään kuuluvien ongelmien sairauksiksi diagnosoimista. Ja monikaan ei tätä varmasti usko, mutta jo 1980-luvulla, puhumattakaan nykyisin ,on harjoitettu ja tehty valheellista ja harhaanjohtavaa mainostamista kyseisistä palveluista. Kun sanotaan ja väitetään, että "Jos sinulle tulee vaikeaa, ahdistaa ja masentaa, ota rohkeasti yhteyttä". Sitä sen sijaan ei kerrota, ennen kuin astuu systeemiin ja joutuu sen oravanpyörään, että elämän vaikeuksien takana ja oireita aiheuttava syy nähdään aina lähes poikkeuksetta jonakin sairautena, jota täytyy tietenkin hoitaa lääkkeillä. Vaikka yksilön mt-oireiden takana, taustalla ja aiheuttajana olisikin ollut jokin traumaattinen kokemus, elämässä koetut vaikeudet, tai traumatausta. Aika monelle tehty diagnoosi on virheellinen. Erotusdiagnostiikka ei ole toiminut lähes 30 vuoteen. Traumataustakin aiheuttaa monen kohdalla skitsofrenian kaltaisia oireita. Tai sellaisiksi tulkittuja.
Lisäksi käypähoitosuositukset ovat päin p*rsettä. Suurimmalla osalla oireita aiheuttavat enemmänkin ne heille määrätyt lääkkeet. Esim. useissa SSRI; SNRI ja neuroleptit aiheuttavat ahdistuneisuutta, masennuksen ja itsetuhoisuuden pahenemista. Joissakin tapauksessa extrapyramidaalioireita. Se, minkä pitäisi auttaa, saattaakin vain pahentaa yksilön vointia ja olotilaa.
Edelliseen tekstiin pujahti virheitä. Korjataan niistä edes yksi: alalla väitetään usein, että siellä ei ole, tai ei harjoiteta medikalisaatio. Kyllä siellä on ollut sitä jo useamman vuosikymmenen ajan.
En ymnmärrä, miksi pitää valehdella ihmisille ja laajemmalle osalle väestöä? Ketä se hyödyttää loppujen lopuksi?
Itse on vaikea ymmärtää, tai hyväksyä epärehellisyyttä. Koska en itse harjoita sellaista.
Minun mielestä sen valehtelemisen, että muka tarkoitus on auttaa ihmisiä, niin voisi lopettaa. Kun se ei vaan ole käytännössä sitä. Jos oikeasti on tarkoitus auttaa, tukea ja hoitaa ihmisiä, niin sen perspektiivin, eli näkökulman pitäisi olla sitä sairauskeskeistä näkökulmaa huomattavasti laajempi. Eli ottaa huomioon yksilön elämäntilanteet, olosuhteet ja elämässä tapahtuneet asiat. Mutta niin siellä ei tehdä. Ja ainoaksi hoidoksi tietyn diagnoosin saaneille ei anneta, ei tarjota, eikä jää muuta kuin lääkkeet, jotka taas aiheuttaa haittoja.
Kyseenalaistaminen, sokean uskon, kaiken nielemisen ja kaavoihin kangistumisen sijaan, on huomattavasti järkevämpää.
Trauma joo sai mullekkin skitsofreniadiagnoosin. Sit hyvä lääkäri joka vissiin ennenki korjaillu näitä tutki ja sain oikean diagnoosin
Psykiatria on kiellettävä erittäin traumatisoivana ankarana syyttäjänä.
Kauhu teoria ja 100% huijausta.
Kun tulee parempaan kuntoon, vointi paranee, psykiatriasta pääsee eroon.
Hidas tie on
Voi se olla hidas ja pitkä tie, mutta mahdollista kuitenkin.
Omalla kohdallani meni lähemmäs 30 vuotta sillä tiellä.
Käytin erilaisia psyykenlääkkeitä yli 20 vuotta, lopulta pääsin kaikista eroon.
Tietenkin sanoivat, että niitä pitäisi käyttää loppuelämän ajan, kuten sanovat jokaiselle. Nyt itselläni mennyt ihan hyvin jo yli kymmenen vuotta ilman lääkitystä.
Hoitosuhdettakaan ei enää ole lainkaan.
minulle tyrkytettiin psykoosilääkitystä koska minä voin liian hyvin. En alkanut sen takia syömään psykoosilääkettä. Kohdallani terveydenhuolto piti tilannettani huolestuttavana kun olin käsitellyt elämääni ja tunteita . ja kun minäkäsitys muuttuu positiiviseksi niin se merkki että ihminen on sairas ja ihminen ei voi muuttua ja ihmisen elämäntilanteet ei voi muuttua.
Vuosia sitten törmäsin itse tuohon samaan.
Alkuun minua yritettiin saada parempaan kuntoon, toipumaan. Ja kun se vuosien jälkeen lopulta tapahtui, ei sekään sitten ollut hyvä lääkäreiden mielestä siinä laitoksessa, jossa silloin olin.
Suhtauduin kuulemma "epärealistisen optimistisesti omaan pärjäämiseen".
No, se oli vain lääkärin mielipide, sille en tietenkään voinut mitään.
Tokihan tuo jälkeenpäin jonkin verran laittoi hämmästelemään.
Minulla oli lääkevähennys menossa avohoidossa ja kun ihminen ei olekaan enää lääkepöhnässä jaksaa ja on kykyä analysoida elämäänsä /kokemuksiaan .Niin sä oletkin sairas. Tekee oivalluksia niin tämä katsotaan että vointisi on huonontunut ja sinulla ei saa olla voimia ja energiaa käsitellä asioita,joten sinulle määrätään psykoosilääkkeitä jotta et saa voida hyvin ja elämänlaatusi ei saa parantua . Mielenterveyspuolella ei haluta että ihminen voi alkaa voimaa paremmin ja näkemään asiat eri tavalla. Jos sinulla on ollut huono itsetunto ja minäkäsitys niin se ei voi terveydenhuollon ammattilaisten mielestä muuttua. Kun oma käsitys itsestään muuttuu käsiteltyään elämäänsä niin sä olet sairas ja tämmönen omien kokemusten käsittely ei voi auttaa lisäämään itsetuntoa. Mitä enemmän sä käsittelet asioita ja käsittelet tunteita niin sitä sairaampi sä olet terveydenhuollon silmissä. Minulle sanottiin että minä voin liian hyvin kun sanoin että olen oppinut arvostamaan itseäni ja tuntemaan ylpeyttä itsestäni siitä mitä olen saavuttanut elämäni aikana. Koska tämä tapahtui liian nopeasti niin olen sen takia sairas ja tarvitsen psykoosilääkityksen,jotta olisin lääkepöhnässä päivät pitkät etten tuntisi onnellisuutta ja tyytyväisyyttä nykyisestä olotilasta.
Haittavaikutukset on huonosti tunnettuja ja monen diagnoosin oletetaan olevan elinikäinen
Ilmeisimmin se diagnoosi on ja pysyy eliniän.
On sitten eri asia, onko oireita vai ei. Jos/kun ei ole lainkaan oireita, saattaa pärjätä ilman lääkkeitäkin. Oireiden takia lääkkeet määrätään, ei yleensä ainoastaan diagnoosin takia (psykiatriassa).
Minulla oli psykoosilääke unettomuuteen ja minun olisi pitänyt jatkaa lääkettä .Sen takia koska aloin voimaan paremmin lopettamisen jälkeen.Minun olisi pitänyt jatkaa käyttöä koska diabetikot käyttävät loppuikänsä insuliinia niin samalla tavalla minä tarvitsen psykoosilääkettä nukkumisen tueksi. Koska parempi itsetunto ja minäkäsitys on pahaksi ja on vaaraksi itselleni ja ulkopuolisille. Kun sä sä osaat arvostaa itseäsi niin olen vaaraksi itselleni ja ulkopuolisille ja sen takia psykoosilääke pitää huolen etten tunne onnellisuutta ja tyytyväisyyttä.
Tosin jos oot oireeton vuosia diagnoosi oli varmaam väärä
Omalta kohdaltani voin sanoa, että sillä hetkellä, kun minut aikoinaan diagnosoitiin, diagnoosi oli ihan oikea.
Eri asia, kun elämässä tapahtuu aina muutosta, elämäntilanteet vaihtelevat, ihmisen terveys vaihtelee myöskin, sama diagnoosi ei välttämättä ole oikea enää pitkän ajan jälkeen. Mutta kummasti se jää kaikkiin tietoihin roikkumaan.
Ei voi ajatella ja olettaa, että "kerran hullu, aina hullu". Vaikka valitettavasti se joskus vaikuttaa noin olevan.
Mulle ei löydetty sopivaa lääkitystä huonoon itsetuntoon. Aika paljon psykoosilääkkeitä kokeiltiin mutta mä en tiedä miksi ei auttanut. ja ne teki pöhnäsen olon ja aivot ei toiminut ollenkaan ja ei ollut fyysistä ja psyykkistä energiaa. Minulla on nyt hyvä itsetunto ja mitään psyykelääkkietä en käyttänyt siihen.
Pyskiatria ei valitettavasti kovin hyvin ja ketterästi korjaa diagnooseja. Taidan olla onnekas kun osui lääkäri joka myös suostuu korjaamaan ja vaihtamaan diagnoosin.
Tosin tekniikka ei vissiin toimi aina tässä... Mulla on vieläkin skitsofrenia diagnoosi olemassa ja voimassa Kannassa vaikka se ei oo enään voimassa. Tosin tässä voi olla sekin taustalla et diagnoosin alkuperästä antajaa ei enään edes ole olemassa koska sain sen ennen sote-alueita ja suljetusta yksiköstä jo. Eipä se silleen haittaa, muutenkuin et pitää aina käskee niitä lukemaan paperit tarkemmin ku papukaija.
Noinhan se on . Mun kohdalla sain tietää noin 20 vuotta myöhemmin että lääkäri on vetässyt diagnoosin hatusta jolla pääsee varmasti työkyvyttömyseläkkeelle. ja tästä johtuen minulle on sanottu että mt- diagnoosi voi olla vaikka havaittavia oireita ei olisikaan. Omalla kohdalla läheisellä oli parantumaton sairaus ja toki se vaikutti minuun. Hän on menehtynyt jo vuosikausia sitten mutta terveydenhuolto ajattelee että tämä henkilö on edelleen elossa ja olen edelleen ahdistunut sen takia. Terveydenhuolto ei ymmärrä että elämäntilanteet muuttuu. Läheiseni kuoli lähes 15 vuotta sitten. Kun kertoo että asiat on muuttuneet niin kiinostus on nolla. Terveydenhuollossa osataan olla kylmiä eikä anneta potilaan tuntea inhimilliä tunteita. Jos läheinen sairastuu parantumattomaan sairauteen niin sä et saa surra, itkeä. Mä kohdannut tätä terveydenhuollossa. Kun itken niin siihen määrätää psyykelääke. Olen kuullut usein sinä näytät voivan huonosti niin minä määrään sinulle X lääkettä.
Tämä pätee terveydenhuollossa muutenkin kuin mt puolella.Jos potilaskertomuksessa olisi virhe ja potilas ei ole pyytänyt oikaisua niin lääkärille se potilaskertomuksen kirjaus on totta. Jos sä et pyydä oikaisua niin ne virheelliset tiedot pysyy ja lääkärit lukee sitten näitä virheelliisiä tietoja ja tekee johtopäätöksiä niiden mukaan. Terveydenhuollolle pitäis aina omatoimisesti kertoa käytössä oleva lääkitys . Kun sitä ei aina kysytä ja sitten siellä lääkelistassa on lääkkeitä joita sä enää käytä. Ja se ei anna oikeaa kuvaa tilanteesta. Oletetaan sitä ja tätä. Itselläni hammashoitolaan aika kohta ja nähtävästi mun pitää ite korjata heille käytössä olevat lääkkeet tai siis lääkkeet joita ei ole käytössä. Jotenkin haluaa luottaa että terveydenhuolto osaa työnsä.
Minulle ei diagnoosia tarvi selittää koska diagnoosin antaja on ollut eläkkeellä vuosikaudet joten diagnoosin voi perustella vain diagnoosin antaja . Kukaan muu psykiatrian ihminen ei voi arvioida potilasta kuin tämä alkuperäinen diagnoosin antanut. Ja ihmisen elämäntilanteet ei voi muuttua. Se pysyy stabiilina.
Mulla on siit jännä tilanne et mun psykiatri haluis korjata ton pois mut sillä ei oo jostain syystä valtuuksia tai jotain tehdä sitä. Lupas kyllä selvittää asiaa keväällä.
Ei itsetuntoa saakaan korjattua lääkkeillä. Itsetunto ja voimaannuttaminen lähtee omasta itsestä.
Hyväksyykö itsensä, tykkääkö itsestään, vai pitääkö itseään jotenkin huonona tai heikkona, vertaako itseään muihin ajatellen, että muut olisivat jotenkin parempia, jne.
Hyvä, parempi itsetunto on sitä, että kelpaa itselleen sellaisena kuin on, eikä paljoa välitä muiden mielipiteistä jos ne ovat jotenkin negatiivisia tms.
Eli ajatuksia omasta itsestään, itseään kohtaan, ei voi lääkkeillä muuttaa. Jos huono itsetunto aiheuttaa psyykkistä oireilua, niihin oireisiin voi kokeilla jotain lääkkeitä. Lääkkeet ovat oireiden hoitamista varten, ei ne sairautta poista. (Toki erikseen fyysiset jutut, esim. tulehdussairaudet, tms.)
Miksi luulet, että terveydenhuolto ajattelee henkilön olevan edelleen elossa ?
Ei kukaan voi tietää, miten joku toinen ajattelee.
Jos lääkäri sanoo, että näytät voivan huonosti, esim. olet itkenyt, voit sanoa siihen, ettet voi niin huonosti ( jos siis et oikeasti voi huonosti ). Ja jos lääkäri ehdottaa jotain lääkettä, aina voi sanoa, jos ei lääkettä halua, tai ei tunne tarvitsevansa sellaista.
Jos on surullinen ja itkettää, voi lääkärille kertoa, miksi itkettää, että on surullinen.
Psykiatri vaan on sellanen et noi tulkitaan sairaudeksi/sen oireeksi
Kyllä ja minä olen saavuttanut sen elämässäni. Pointtini on että sen takia sinä saat mt diagnoosin koska terveydenhuolto ei ymmärrä miten henkilö jolla on huono itsetunto ajattelee itsestään ja toimii. Terveydenhuolto on hoitanut tätä lääkkeillä ja vieläpä psykoosilääkkeillä. Koska he ovat katsoneet minun negatiivisen ajattelun sairaudeksi jota ei voi parantaa . Ja kun henkilö joka syö psykoosilääkettä vaikka ei ole psykoottinen niin jokainen voi arvailla miten se vaikuttaa aivoihin. Joku joka käyttää psykoosilääkettä jolla ei ole todettu psykoottisuutta koskaan voi kertoa miten ne vaikuttaa aivoihin. Minä voin hyvin ja elän elämäni parasta aikaa ja silti pitäis syödä psykoosilääkettä koska voin liian hyvin.
Nää panee rukseja paperilla ja jos täytät tarpeeks saat diagnoosin
Koska se sanoo että minulla on vaikeuksia ihmissuhteissa kun kerroin miten suhtauduin isääni kun hänellä alkoi muistisairaus. Ja olin silloin nuori aikuinen ja en tiennyt muistisairauksista tai se ei saa herättää negatiivisia tunteita ihmisessä. Terveydenhuolto ei ole kysynyt miten isäni voi koska mulle tule edes tilaisuuutta kertoa että vanhempani on menehtynyt. Olen aikasemmin kirjoittanut täällä että terveydenhuolloin mielestä minulla ei ole ystäviä ja sosiaalista elämää. Terveydenhuolto perustelee diagnoosin tällä soasiaalisen elämän puuttumisella ja vaikeuksilla ihmissuhteissa. Jos oman vanhemman parantumaton etenevä sairais ei saa herättää tunteita niin eihän sille voi mitään jos terveydenhuollossa se nähdään oireena joka ei voi poistua ihmiseltä. Minä kerron miksi itken mutta psykiatri on sitä mieltä että minulla vaikeuksia tunteiden kanssa. Ihmisen täytyy pitää itsensä kasassa ja olla itkemättä koska se on helvetin huono merkki ihmisen hyvinvoinnista ,kun potilas itkee vastaanotolla ja selitys menee kuuroille korville.
Ei ne ees ymmärrä et sosiaalisia suhteita voi olla myös netin kautta nykyään, videopuhelut jne. Eli ihan jäljessä myös nykyajasta kaikki
Kerrot, ettei sinulla ole ollut tilaisuutta kertoa vanhempasi kuolemasta. Ja sitten itket ja lääkäri väittää sitä sairaudeksi. Etkö siinä vaiheessa voi sanoa lääkärille, että itket vanhempasi kuoleman takia ? Sillä tavalla se lääkäri pystyisi ymmärtämään paremmin, miksi olet surullinen.
Ja jos olet itse tyytyväinen sosiaaliseen elämääsi, on se sitten ihmisten tapaamista kasvokkain tai netin välityksellä, niin sehän riittää sinulle silloin. Se, mitä joku lääkäri on asiasta mieltä, sille sinä et voi mitään. Ainoa, että ei kannata välittää lääkärin mielipiteestä, jos olet itse eri mieltä.
Elä elämääsi niin kuin itse haluat, älä niin kuin lääkäri haluaa. Elät kuitenkin itseäsi varten, itsesi takia, et elä lääkärin elämää, etkä lääkärille.
Saat tehdä itse päätöksesi, oletko nykyiseen sosiaaliseen elämääsi tyytyväinen vai et. Ei sitä voi kukaan muu päättää, ei edes lääkäri. Kaikkea hyvää sinulle.
Mä täytin 20 vuotta sitten kyselyn jolla nähtävästi seulotaan kaikki mt-diagnoosit. Yhteenvetona sanottiin että oireet kuvastuu masennuksena ja ahdistuneisuutena, ei psykoottisuutta. Silti minä sain diagnoosin jossa oireena on todellisuudentajun menettäminen, harhat, maagiset ajatukset esim telepatia, selvännäkö, paranoidiset ajatukset ym , pakonomaiset mieltä hallitsevat ajatuskulut, jotka voivat sisällöltään liittyä kehon pelottavaan muuttumiseen, seksuaalisuuteen tai aggressiivisuuteen ym .psykoottisia jaksoja. Minulla oli huono itsetunto ja oppimisvaikeuuksia niin minä sain diagnoosin johon kuuluu edellä manittuja oireita. Minulla on siis diagnoosi jonka oireita en täytä.,mutta kun siellä on yhtenä kriteerinä sosiaalinen vetäytyminen ja vaikeudet ihmissuhteissa niin sain diagnoosin. Koska terveydenhuollolla on ohjeet paljon ihmisellä pitää olla ystäviä ja mitä heidän kanssaan pitää tehdä ja missä sinun pitää tutustua ihmisiin. Viime syksynä diagnoosi perusteltiin sillä kun olin pyytänyt vanhoja potilaskertomuksia luettavaksi johon potilaana on oikeus niin minulta evättiin diagnooisin uudelleen arviointi koska olin pyytänyt näitä asiakirjoja itselleni. Ja tämä oli syy miksi minulta evättiin diagnoosin uudelleen arviointi. Minä tilasin niitä diagnoosin uudelleen arvioinnin tueksi. mutta terveydenhuolto katsoi että terveydentila on huonontunut ja psykoosilääkitys palautetaan koska minä olen halunnut perehtyä omiin potilasasiakirjoihin. Ja se todella hälyyttävä merkki voinnin huononemisesta.
Minulla loppui hoitosuhde ennen kuin isäni menehtyi ja sen jälkeen mt-puolella ei ole kyselty miten isäni voi ja miten tulen isäni kanssa toimeen. Terveydenhuolto katsoo mitä on tapahtunut 20 vuotta sitten. Se ei katso mitä sen jälkeen on tapahtunut. Koska ihmisen elämäntilanteet ei voi muuttua. Minä olen tyytyväinen sosiaaliseen elämääni . Terevydenhuolto nähtävästi vaatii jokaisen ihmisen olevan luontainen esiintyjä ja puhuja. Ja joukon keskipiste. Koska en käy ystävien kanssa baareissa niin olen nähtävästi sosiaalisesti vetäytynyt kun en ryyppää ja laula karaokea. kiitos. Jos tilaisuus vielä tulee niin jos sitten sais kertoa terveydenhuollolle. Kun sut tyrmätään jo ennen kuin ehdit istuu alas. No katotaan josko joku kysyis terveydenhuollossa miten mun ( menehtynyt) vanhempi voi ja onko edelleen vaikeuksia hänen kanssaan.
Minä olen tuntenut mun pitkäaikasiet ystäväni 20 vuotta ja olen nähnyt heitä useammain kuin olen netissä heidän kanssa jutellut. Minä tykkään nähdä ihmisiä livenä mutta kun minä olen tutustustunut ihmsiin väärällä tavalla. 2000 luvulla ihmisiisn ei saa tutustua ensin netin välityksellä, koska ns terve ihminen ei toimi niin. Mutta 20 vuotta sitten terveydenhuolto on katsonut se epänormaaliksi. ja se ei voi elää tässä ajassa mikä näkyy siinä ettei ihmisen elämäntilanteet voi muuttua.
Terveydenhuolto ei huomioi kumpaakaan. Mä oon tavannu kaikki uudet kaverit netin kautta ja omaan myös ystäviä joita en oo ikinä nähny livenä (Koska ne asuu Yhdysvalloissa/Japanissa). Harvemmin nään livenä anyway kun kaikki maksaa nykyään liikaa ja osa muuttanu opiskelujen takia myös muualle.
Mäkin olisin siis epäsosiaalinen tolla kriteerillä
Syksyllä purskahdin itkuun koska olin valmistautunut diagnoosin uudelleen arviointiin. Kerroin että itken koska olin odottanut tätä päivää. Kerroin myös että olen pettynyt ettei minua kuunnella eikä kuulla. Tunsin myös surua koska menetin tilaisuuden saada paikkansa pitävä diagnoosi. Itkin myös turhautumista ja terveydenhuollon asennetta ja kohtelua. Itkin avuttomuuttani ja tietoa ettei diagnoosin uudelleen arviointia tule. Kerroin tämän psykiatrille mutta itkeminen katsottiin että vointini on huonontunut ja "edistyminen" on ottanut takapakkia. Minä olisin ollut valmis terapiaan mutta psykiatri ja hoitaja olivat jo ennakkoon määrännyt lääkkeitä.Se päätös päästä diagnoosin uudelleen arviointiin oli tehty jo aikasemmin. Kuten psykiatri sanoi , hän ei tunne minua vaan on lukenut minusta potilaskertomuksista joissa kuvataan huonoa itsetuntoa ja syömishäiriötä, josta olen parantunut. Mutta siitäkään en ole terveydenhuollon mielestä parantunut,koska se oli myös 20 vuotta sitten . Mistään ei voi toipua.
No näin se on. Kun ihminen ei ole työelämässä niin silloin niitä ihmissuhteita ei voi saada työelämästä. Minulla on jo kaksi ammattia ja ikää sen verran etten ala opiskelee kolmatta ammattia sen takia etten olis terveydendenhuollon mukaan sosiaalisesti vetäytynyt.
Mulla ei vielä eded ekaakaan ole (tosin työnalla AMK) ja kun monet koulutunnitkin etänä niin ei täällä voi edes ns. livenä tehdä kavereita enään samalla lailla kuin aiemmin. Ja jos pääsen töihin niin etänä voi olla jatkossakin eli mitä on sosiaalisointi sitten? Työelämä ja arki muuttunut paljon, pitäs mukauttaa siihen mitä nykyaikana se voi olla myöskin ja mitä potilas ite kokee.
Terapia kyllä lukittu liikaa diagnoosien taakse. Jos siis kelan tukemaa haluaa
Kyllä mutta minä olin valmis juttelee nykyisestä olotilasta ja kertoo millaista elämäni tänä päivänä. Mutta kun terveydenhuolto haluaa että syön mielummin psykoosilääkkeitä kuin kertoisin terveydenhuollolle esim tunteiden käsittelystä ja miten huono itsetunto vaikuttaa ihmiseen ja käyttäytymiseen ja miten esim syömishäiriö syntyy ja mikä siihen vaikuttaa. Mutta terveydenhuolto ei ole kiinnostunut että tulisin juttelee heille näistä.
Kukaan ei käske odottamaan, että ammattilainen kysyy jotain, itsekin saa kertoa omista asioistaan.
Ja ihmisen elämäntilanteet voi muuttua, ja ne muuttuukin, ihan jokaisella.
Jos terveydenhuoltoa ei kiinnosta kuin se, millaista on ollut joskus aiemmin, nykytilanne ei kiinnosta, niin sillehän ei potilas voi mitään. Potilas, ihminen, voi jatkaa elämäänsä oman mielensä mukaan, jos nykytilanne tuntuu hyvältä omasta mielestä.
Jos jokin asia ei kelpaa ammattilaiselle, niin olkoon se hänen ongelmansa.
Sinä et kuitenkaan itse ole se diagnoosi, sinulla ainoastaan on diagnoosi.
Eihän se määritä sinua ihmisenä. Samanlainen luultavasti olisit, on diagnoosi mikä tahansa.
Ei siitä kannata tehdä ylivoimaista estettä omaan elämään, jos diagnoosi heittää, eikä tunnu oikealta.
Sillä on vaan väliä esim. jos haluis diagnoosin korjata
Ei määritä,mutta tiedätkö miltä tuntuu kun lääkäri määrää vaihdevuosioireisiin buranaa ja panadolia koska sulla ei ole fyysisiä oireita. Sain hormonikorvaushoidon kun kuukauden ramppasin päivystyksessä johon sotekeskus käski menee oireitten kanssa. Kun sulla on diagnoosi jonka kriteerejä et täytä niin sua kohdella terveydenhuollossa nii että sinä kuvittelet itsellesi oireet.
Kyllä jos olis hoitosuhde ja kyllä minä kerroin mitä teen ystävien kanssa,mutta en tiennyt että minun pitää kertoa että isäni on kuollut vajaa 15 vuotta sitten koska se ei vaikuta enää elämääni. Kun kerroin mitä kaikkea teen ystävien kanssa niin terveydenhuollossa ollaan kiinostuneita riitelenkö ystävien kanssa ja mitä tapahtuu jos ollaan eri mieltä asioista. Kun asioin hoitajan luona lääkevähennyksen takia niin hoitaja kirjaa potilaskertomuskeen että olen sosiaaline yms. ja psykiatrin mielestä olen sosiaalisesti vetäytynyt ,koska psykiatri on 20 vuotta siten niin kirjannut. Olin 20 vuotta sitten sosiaalisesti vetäytynyut koska en ollut enää 8 vuoden jälkeen hakeutunut te-toimiston kursseille ja psykiatri katsoi että minä olen siten syrjäytynyt ja vietän aikaa neljän seinän sisällä,mikä ei pitänyt paikkansa. Tätä ennen ei ollut ko diagnoosia mutta lopetin hakemasta kursseille ja koulutuksiin niin olinkin sosiaalisesti vetäytynyt. Jos olisin sen tiennyt niin toki olisin voinut hakea taas te toimiston kurssille-.
Vaikea kertoa kun sulle sanotaan jo heti kättelyssä että täytät diagnoosin kriteerit koska lääkäri on lukenut 20 vuotta sitten kirjattuja juttuja ja sen mukaan diagnoosia ei voi tarkastella uudelleen koska minulla ei ole edelleenkään ystäviä joista hoitajalle puhuin ennen kuin pääsin psykiatrin juttusille diagnoosin uudelleen arviointia varten.Psykiatri siis lukee 20 vuotta vanhoja elämäntilanteita ja mikään ei ole muttunut sen jälkeen koska hän en halua kuulla mitä 20 vuoden aikana on tapahtunut.
Juuri näin.
Ja riippuen diagnoosista tää on tärkeä esim. Ajokortti/koulutus/eläke/ yms. Eli ei mikään pikku ongelma. Ja terapiakin voi olla lukittu
Mä oon ratkassu ongelman siten et jos meen tapaa muuta lääkäriä kuin omani nii jos voin otan poikaystävän mukaan. Yllättäen kun "todistaja" mukana niin mut otetaan heti tosissaan
Mulla ei ole ajokorttia ja en ole ikinä edes halunnut. Minulla on kaksi ammattitutkintoa.
Minulla ei ole poikaystävää ja minä osaan kyllä itsekin kertoa asioista jos sais edes puhua. Pitääkö minun ottaa ystävä mukaan jotta todistan että minulla ystäviä mutta kaikkia ystäviä en saanut vastaanotolle ja haluuko terveydenhuolto todisteen siitä että isäni on kuollut.
Noh, sanoin miten ite ratkasin ongelman :) Jokaisella omat keinot. Mulla se on poikaystävä, joka saa kummasti hoitajat yms kuuntelee mua. Sanoo jämäkästi asiat niin johan ne kuuntelee. Mäkin osaan kertoa, se ei oo se ongelma. Poikaystävä vaan mukana saa ne kuuntelemaan. Ilman sitä mua ei kuunnella ellen tapaa omaa psykiatriania
Eihän tän pitäs mennä näin ettei potilasta kuunnella ilman ulkopuolista tukea mut, järjestelmä on tyhmä. Pitää keksiä ite keinoja luovia sen sisällä
Mä haluan mut teenkin vasta ekaa tutkintoani. Diagnoosi vaan voi estää asioita riippuen toki missä elämäntilassa oot
Kyllä jos sanot jämäkästi niin potilaskertomuksessa lukee että potilas on vaativa. Minulla ei ole hoitosuhdetta ja psykiatri ei tunne minua.
Riippuu diagnoosista ja onko hoitotasapainossa. Me ollaan eri ikäisiä ja minä olen sinua paljon vanhempi.
sen takia se onkin poikaystävä joka sanoo jämäkästi, se ei oo potilas eli sillon en ole ite vaativa.
eli kun poikaystävä sanoo jämäkästi niin potilaskertomukseen ei tarvi mainita että poikaytsävä puhui potilaan puolesta.
eli itse potilas ei saa sanoa asioita jämäkästi ettei kirjata potilasta vaativaksi. Kun kertoo miten asiat on.
No mitä sun poikaystävästä on kirjattu potilaskertommkseen. ja hänen sanomiset. Täytyyhän se poikaystävän läsnäolo ja kertomukset susta kirjata ylös.
Ei mitään. Se vaan saa ne kuuntelemaan mua. Mä kerron ite kaiken mut sen läsnäolo saa ne kuuntelemaan. Jos olisin yksin mua ei kuunneltaisi koska kaikki lukee aina ekana aa tolla skitsofrenia (mikä ei ole enään voimassa).
Tai ei ainakaan kantaan siitä ikinä oo laittanu muutakun et potilas poikaystävän kanssa
Valitettavasti. Järjestelmä on tyhmä mut minkäs teet. Sen takia pitää kiertää se ongelma
Eli sulla vaihdettiin diagnoosi kun sun poikaystävä puhui sun puolesta samat asiat mitä sä puhuit.
No millä ne on perustellut skitsofrenian jos psykiatri tarttee poikaystävän todistaa ettei sulla ole skitsofrenia. Miten sulla on todettu skitsofrenia jos sulla ei ole ollut koskaan oireita.
Ei nyt ihan näin mut sillä oli tärkeä rooli siinä. Oikea psykiatri toki tärkeä tossa koska se on ennenkin vaihtanu vääriä/korjaillu. Ja kokenut.
Mut en aina nää omaa psykiatria ja somaattisiakin vaivoja on niin niiden kanssa pakko mennä poikaystävän kaa tai ne vaan lukee skitsofrenia ja ei ota tosissaan
Noh se on pitkä tarina. 6v osastolla ja hoitovirheitä. Sen jälkeen avo ei tehnyt mitä piti ja kaikki lääkärit ennen HUSia luki papereista mitä siellä oli ja teki päätöksen ennenkuin ne edes oli tavannu mua. Eikä ne kuunnellu mua koska skitsofrenia jne. Näin tiivistettynä.
Oireita toki oli, mut millasia vs skitsofrenia on se ero. HUSin psykiatrin mielestä mulla oli aina liian selkeä kyky tunnistaa pelot peloiksi ja tietää mikä totta ja mikä ei. Sen mielestä monen lääkärin olis pitäny ajat sit tehdä muutakin kuin lukea papereita
eli pitää ensin hankkia kumppani vai ottaa ystävä mukaan joka ei kuitenkaan 24/7 ole näkemässä
Jos joku keksii paremman keinon niin saa ehdottaa. Tää on keino mikä mulla toimii, niin tyhmää kuin se onkin. Mut kun mt-diagnoosi niin sua ei uskota vaikka olis vääräkin jo
sinulla on oma psykiatri . Minulla ei ollut hoitosuhdetta. sun pitää mennä poikaytsävän kaa somaattisten vaivojen kanssa lääkäriin koska tarvitset avustajaa ?
oliko sulla anoreksia?
En tartte avustajaa. Pärjäisin ite jos terveydenhuolto ottais tosissaan ja kuuntelis. Mut valitettavasti näin ei ole
Valitettavasti. Tääl kyll taitaa sama pyöriä
ja sinä pyysit perustelemaan diagnoosin. miten sulle diagnoosi peruteltiin kun hait diagnooisn uudelleen arviointia
joko sun kelaterapian jatko on selvinnyt? ja vieläkö vihaat sitä osaston lääkäreitä ja hoitajia
niin sinä kun et osannut pestä pyykkiä ja käyttää mikroa.
Et sinä voi verrata sun tilannetta ihmisiin jotka ei ole ikinä ollut osastolla . sinä jouduit 13 vuotiaana osastolle niin et sinä voi verrata itseäsi aikuiseen ihmiseen.
Psykiatri teki ton kaiken ite. Se alotti ite koko prosessin parin ekan tapaamisen jälkeen luettuaan mun paperit ja historian läpi kunnolla. Me vaan kasattiin todisteet eli päiväkohtanen oirekuvaus exceliin+PDF jne... Ehkä vähän enemmän ku tartti mut hei, tulipahan tehtyä kunnolla. Se ite halus et seurataan mua. Kestihän se lääkevähennysten kanssa pari vuotta koko prosessi.
Sen mielestä täytin kaikki kriteerit jo sen takia ettei avo aikoinaan tutkinu mua uudestaan osaston jälkeen+jätti kokonaan traumahistorian huomioimatta. Harvemmin varmaan näinpäin et lääkäri ite alottaa prosessin
Ei. Kela on kuulemma "kiireinen" Eli päätös viivästyy.
Tietenkin, ei ne traumat katoa parin käynnin jälkeen... eikä muistot. Tosin täs alkaa kyll vihaa jo terveydenhuoltoa (mun psykiatri on poikkeus) kun pompotellaan ja ei kuunnella potilasta ja aina luetaan väärät diagnoosit jne. Skitsofrenian takia ne juttelee mulle kun olisin lapsi. Ihanku pelkkä diagnoosi tekis susta tyhmän. Sen takia poikaystävä on mukana koska muuten kukaan ei hitto kuuntele mua.
Olen silti ollut avossa 18v lähtien ja nähny sitäkin. Kokemusta kummastakin. Etenkin siitä miten potilasta ei kuunnella
sinähän olet sanonut että sait diagnoosin vaihdettua. sinä näköjään tarttet poikaystävääsi joka tilanteeseen kun sinähän et osannut hoitaa tavallisia asioitakaan.
sinähän olet kehunut kun sait diagnoosin vaihdettua . ei tainnut olla mitään hyötyä. Miten sun traumojen käsittely sujuu?
juu olet tuon kertonut. miksi tarttet poikaystävän kun menet somaattisisat vaivoista lääkäriin jos sinulla on todisteet mukana.
Onhan siinä se etu et voin hommaa ajokortin eikä diagnoosi estä koulutusta. Terapia nyt ei oikein etene kun kela on.... Hidas. Liikaa työttömiä vissiin työnalla. Mullahan olis pitäny jo olla päätös mut eipä oo vieläkään tullu. Katotaan jos sais ens kuussa sit päätöksen.
sinähän sanoit että kesällä aikasintaan jatkuis niin ohan tässä aikaa kesään. No sano että sä et ole lapsi ja sulle ei tartte puhua kuin lapselle. Niin sä et osannut käyttää pesukonetta ja mikroa koska sä et ollut ennen osastolle joutumista nähnyt kun äisitis pesee koneella pyykkiä
Osaan nykyään. Asiat on muuttunu. Mut terveydenhuolto on vähän eri, en tarttis jos ne kuuntelis. Sanoit itekkin ettei sua kuunnella. Mulla sama. Ja olen ratkaissut ongelman tällä tavalla.
Eli en tartte mut terveydenhuolto pakottaa toimimaan näin kun ne ei oikein usko. En edes tajua miten skitsofrenia vaikuttaa siihen poltinko sormeni pahasti vai en. Näköjään senkin voi laittaa sen piikkiin
sinähän sanoit että olet toiveikas kelaterapian jatkosta ja kesään on aikaa. Jos kerta olet varma että terapia jatkuu kesällä niin mitä hemmettiä sä stressaat
Se oli sillonkun pääsin osastolta. Siitä on aikaa.
Eikä se auta et sanon ite. Ei ne usko. EIkä kuuntele. En menis poikaystävän kanssa jos ei olis pakko. Mutkun mua ei muuten kuunnella. Eikä oteta tosissaan. Paljon helpompaa käydä poikaystävän kanssa kerran kuin ramppaa monta kertaa yhen asian takia
Noh, kela ei näytä olevan samaa mieltä.... Sen piti päätöksen jo olla nyt tehtynä. Mut nyt on jo helmikuu
Jos terapia jatkuu kesällä niin eihän tässä ole mikään kiire.Sinä sanoit että sinä ja lääkäri olette varmoja että kela jatkaa terapiaa niin mikä ongelma sulla on
Me ollaan varmoja mut kelasta ei tiedä ikinä. Päätöksen piti olla jo tullu (aikasemmin eli olisin päässy jatkaa aikasemmin). Mut nyt tää meni ihan eri tavalla kun piti. Eli stressaan koska aikataulu muuttu ja nyt sekin meni ihan pilalle
Meidän tilanne on ihan erilainen. Psykiatri sanoo ettei tunne mua ja hän sanoo sen mulle ekalla tapaamisella. Kyse on siitä ettei terveydenhuolto ole edelleenkään peustellut mulle diagnoosia. ja koska olen pyytänyt sitä niin olen sen takia vaativa potilas.
Jep. Sulla on sama tilanne ku mulla ennen nykystä. Ne lukee paperista ja sanoo ettei tunne nii mäpäs luen sun paperit. Toi perustelu toki eri asia mut toi on kuulemma niiden tapa vältellä vastuuta. Ne tietää et sussa diagnoosin suhteen jotain outoa/epäsopivaa mut ne ei halua haastaa sitä.
Näin mun oma sano kun juteltiin miksei edelliset lääkärit oo tehny mitää
ite kerroit kuinka sait uuden diagnoosin josta ei ole muuta hyötyä kuin sait viime vuonna hakea kelaterapiaan. oot kehunut kuinka kiva on kun sai diagnoosin vaihdettua mutta joudut silti mennä poikaystävän kaa. mikä hyöty sillä diagnoosin vaihtamisella sulle oli
minä sanoin sulle jo viime vuonna että kela tekee päätöksen vaikka sun lääkäri olis varma terapian jatkumisesta. Ja sinä sanoit että sinä luotat sun terapeuttiin tässä kelan päätöksessä
sulla on niitä somaattisia vaivoja jotka on seurausta siitä anoreksiasta
No mikä ongelma on kun olette varmoja että kelaa tekee myönteisen päätöksen.Jos terapia jatkuu kesällä niin eihän tässä ole kiire.
miten niin aikataulu muuttui. jos terapia jatkuis kesällä ja terapeutti pitää kalenterissa sinulle tilaa niin mikä helvetin kiire sulla on.
No kysy kelasta miksi ne ei kiirehdi että sinun pitää saada päätös terapan jatkumisesta.
Mutta sinähän sait diagnoosin uudelleen arvioinnin. niin mikä sun ongelma on
Mikä sun ongelma on. Sinä sait vaihdettua diagnoosin mutta mä en edes päässyt niin pitkälle että psykiatri olis kysynyt että miten voin. Sinä sait diagnoosin lapsena . on ihan eri asia saada diagnoosi aikuisena kuin lapsena.
sinä ite olet kertonut että sulla oli psykoottisuutta näit vesilätäköitä ja kuulit ääniä
Tiedän. Ja mun nykysen lääkärin mukaan mun olis pitäny olla selvä tapaus aikasemmille lääkäreille osaston jälkeen kyseenalaistaa diagnoosi. Kokonaisuutena siis en sen mielestä todellakaan vastannu skitsofreniaa vaikka oireita oli
Tietty, ehkä se lähtee oletuksesta et katotaan koko historia traumat mukaanlukien eikä vaan oireita. Joka tapauksessa muut luki paperit eikä sitäkään kunnolla. Nykynen ei ollu kovin tyytyväinen miten sen kolleegat toiminu kunnan puolella
Ensinnäkin skitsofrenia ei automaattisesti estä ajokorttia, mutta ajokyky arvioidaan yksilöllisesti. ja opiskella voi jos sairaus on hoitotasapainossa. Jos terapia jatkuu kesällä niin tässä on vielä aikaa saada se päätös. Jos sä saat päätöksen tänään niin ei se terapia jatku yhtään aikasemmin jos kerran sanot että kesällä jatkuis. Niin mikä helvetin kiire sulla on
Kuten sanoin, sain diagnoosin 18v. Sitä ennen se oli anoreksia+nuoruuden ensipsykoosi. Vasta kun täytin 18 sain skitsofrenian kun olin siirtymässä aikuisten puolelle. Sitä ennen kellään ollut kiire antaa diagnoosia. Yllättäen kun täyttää 18v tuli kiire ja lopputulos oli erilaistumaton skitsofrenia. Eli sain diagnoosin kyllä aikuisena. Samaan syssyyn suoraan eläkepaperitkin. Olkoonkin et osastolla mut silti, olin ainakin lain silmissä aikuinen.
Jos vaikka pyydät sun poikaystävää että soittaa kelaan niin varmasti ottavat hakemuksen käsittelyyn ,koska sun poikaystävällä on sellanen vaikutus
niin sun traumat on sen osaston lääkäri ja hoitajat . ja sä edelleen oot katkera ja haluisit palata menneisyyteen mikä ei ole mahdollista.
mikä helvetin menneisyyteen takertaja sä olet. Sinä sait vaihdettua diagnoosin. ja olet tyytyväinen siihen .Mutta silti pitää valittaa kaikesta
Joo plus muutakin tullu,mursin sormen ja poltin sormen hellalla. ja tk ei usko koska skitsofrenia. Sehän se tässä ongelma on, noita ei uskota jos meen yksin
mikä hyöty sulla oli uudesta diagnoosista?
sait eläkepaperit ja opiskelet ammattiin. niin mikä sun ongelma on
Tuskin.Toimii vaan noihin tk kun ne ei kuuntele mua.ei olis ongelmaa jos potilasta kuunneltais
missä sulla murtui sormi? oletko sä joku säheltäjä?
no ole kärsivällinen. Mä olen saanut susta käsityksen että olet pomotteleva ja haluat aina asiat tapahtuu kuten sinä haluat.
sulla murtuu sormi ja poltat sormen hellalla. voisko olla vähän tarkempi. sullahan oli adhd . olipa sulle iso hyöty diagnoosin vaihtumisesta,josta olit niin iloinen.
ADHD vaan. Onneks ei pahemmin
mutta silti piti lääkäriin mennä kun poltit sormen
Ei se diagnoosin muutos joo adhd auta. Tosin ennen muutosta kukaan ei ees tienny et ADHD. Nyt sen tiedän ja opettelen elää sen kaa. Nyt siis tiedän miks oon sählä sentää
miten sä pärjäät työelämässä opiskelujen jälkeen kun sulle sattuu tapaturmia
sähän olet muuttamassa sun poikaystävän kaa yhteen niin joko muuttopäivä tiedossa
Noh, kaiketi toimistotyössä pärjää. Tai opin. Kieltämättä ongelma ut ehkä se tästä kun tietää mikä mulla on.
Ja joo konkreettinen esimerkki miten mua kohdellaan->mursin sormen ja meen päivystykseen koska sattu pirusti-> hoitaja kattoo vaan nopee ja saan buranaa. Sit seuraavana päivänä meen terveyskeskukseen poikaystävän kaa ja ne tutkii sormen kunnolla..
14.3.-15.3
ja ADHD selittää osan jutuista. En aina edes yrittäny osastolla satuttaa itteäni vaan teloin. Silti ne tulkitsi asiat eri tavoin ja jouduin eristykseen/lepositeisiin. Eli ADHD ainakin selittää historiaa. Ja nyt voin harjoitella oppimaan elämään sen kaa
no mikset sanonut että sormi on murtunut koska sulla adhd ja poltit sormen adhd takia
eli sulla työpaikka tiedossa. eikö susta pitänyt tulla sosionomi
mikset heti mennyt poikaystävän kaa
mitä sä teit osastola kun sait telottua itsesi. johtuiko se vittuilu hoitajille myös adhd ja se karkailu johtui myös siitä
eli adhd selitää sun siskon kuoleman , vanhempien avioeron ja seksuaalisen hyväksikäytön. okei jos noin haluat ajatella ja anoreksiakin johtuin adhd sta
missä sä teloit ja mitä sä teit että tuli niin pahaa jälkeä
ja sulle tuli osastolla adhd. sitä ennen ei ollut.
mitä sun traumaperäiselle stressihäiriölle tapahtui
Diagnisoimaton. Ollu koko ajan mut kukaan ei oo tienny
Sekin olemassa mut ADHD selittää miks oon tapaturma altis
Kaatuilin ja löin itteeni sänkyyn jne. Ne pani kaiken aina mun oireiden piikkiin ja sit eristi.
Sain kerran haavan leukaanki kun löin sen sänkyy. Ketää ei kiinnostanu miksi vaan heti vaan pakkotoimia
Ei. ADHD selittää yhessä traumojen kanssa miks tapahtu asioita. ADHD myös selittää miks reagoin osastolla ja teloin itteeni. Ne on kokonaisuus yhessä.
ADHD vaan nyt selittää myös miks telon itteeni ja oon altis tunneherkkyydelle. Tunteet on mulla ääripäitä. Niin viha kuin suru ja rakkaus
ja kotona ei ollut mitään viitteitä
kaatulitko sä kotonakin ennen kuin jouduit osastolle
eli sulla adhd vaikutti kävelykykyyn ja tasapainoon
etkö sinä kotona telonut itseäsi vasta osastolla aloit kompuroimaan
ja kotona tapahtui tätä myös mutta äitisi ei ollut tietonen?
kuten sun äiti ei huomannut sun anoreksiaa, adhd...
ADHD on huonosti diagnisoitu naisilla. Mä olin koulussa ihan ok oppilas joten kukaan ei kiinnittäny huomiota. Enkä väkivaltanen. Kotonakin mä joo kompuroin mut koska koulussa ok ei kukaan pitäny ongelmana.
Ei ne lääkäritkään tunnistanu sitä. Sain sen vasta 22 vuotiaana et tossa kohtaa ei äidin vika. Koulumenestys on monen tytön haitta, pitäs menestyy huonommin
ADHD olis varmaan jo pitäny huomata jo ekalla. Mut.. koulumestys oli liisn hyvä. Mun luokalla oli ADHD poika ja se menesty huonosti ja oli väkivaltanen ku suuttu. Heitti tuoleja. Mä olin kaikinpuolin vastakohta
Jep. Osastolla toki paheni. Mut kaatuilin portaissa ja sellasta. Lähinnä kaatuilin. Malttamattomana oon juossu portaita alas yms. Malttamattomuus on kans ADHD juttu mut mulla enimmäkseen tapaturmia
Ihme et mun psykiatri ees mietti et olisin ADHD, en ees tiiä miks se sitä epäili alunperin. Mut tutlimuksien kautta diagnoosin sain. Eka C-PTSD ja sit toi
Miksi olet osatolla pakkohoidossa? minkä takia sinne jouduit?
Loppuekämän sairaus vaatii loppuelämän lääkkeet.
Jos ihminen ei pärjää elämässään ja arjessa muuten.
RIippuu mikä sairaus
Psykiatri-mafian vallan kumoaminen vaatii oikeusvaltion väliintulon.
Hehe . Monet tehdään vielä sairaammiksi neurolepteullä . Psykoosit pystyttäisi hoitamaan ilman neuroleptejä aivan hyvin ja jopa ilman mitään lääkkeitä .
Lähde? Tutkimuksia tälle?
Itse psykooseja läpikäyneenä, sekä myös Delirium tremensejä, en usko, että ne olisivat menneet ohi ilman lääkehoitoa.
Tästä toki jokainen saa olla mitä mieltä haluaa, tämä on vain minun kantani.
Olipa tilanne mikä tahansa, ei ihmistä saa pakottaa syömään lääkkeitä.
Kokemuksesta tiedän, kun on "tarpeeksi" sekaisin, syvässä psykoosissa, ei potilas siinä ajattele mitä hänelle syötetään. Kurkusta menee alas lähestulkoon kaikki mitä annetaan.
Pakkohoidossa voivat pakottaa lääkkeet ottamaan, ja jos niitä ei niele, saattavat laittaa piikin peppuun, ja väkisin.
Ei kaikki sairastu psykoosiin. miten avohoidossa tätä valvotaan? jos oot osastolla niin ei sinne niin helposti pääse
Joskus avosta pannaan osastolle mut osastolla todetaan ettet täytä kriteerejä. Joskus niinkin päin
Eikö ne kriteerit arvioida jo ennen kuin olet osastolla?
Kyllä. Mut tarkkailulähetteen voi purkaa osastolla. Usein avossa tapaat ehkä 1h sitä lääkäriä ja osastolla voidaan asia tulkita eri tavalla. Myös eri lääkäri tekemässä päätöksen eli ihan mahdollinen tapahtumankulku. Avo joskus ylireagoi
Etenkin koska voit saada lääkärin jota et oo koskaan ees tavannu ennen ja kyseinen tekee päätöksen paperien+miltä vaikutat perusteella.
Psykiatri-mafia on rakentanut asemansa ja narratiivinsa neuroleptien varaan ja pitää siitä kiinni viimeiseen asti, ei sitä kumoa muu kuin ulkopuolinen tekijä, esim. oikeusvaltioperustainen lainmuutos.
Sitä saat odottaa
Tuo että on pakko syödä lääkkeitä... sen voi kiertää. Otat kiltisti reseptit vastaan, haet mömmöt apteekista mutta mutta.. et syökään niitä vaan purat ne pieneen muovipussiin ja jossain kun sopiva tilaisuus tulee palautat ne apteekkiin ( ei samaan mistä ostit, tai annat kaverille ja sanot et vie apteekkiin) lääkejätteenä. Ei kovin kiva temppu veronmaksajia ajatellen mut ainaskin mun kohdalla toimi.
Ja voi pojat kun parikin kertaa meinasin räjähtää nauruun kun kuuntelin lekurin hehkutusta tyyliin et: mähän sanoin et ne lääkkeet toimii et nyt sen näet. Oli kyllä pokassa pitelemistä kun sitä hehkutusta kuunteli.
Joitain lääkityksiä pystyy näkemään verikokeilla, käyttääkö lääkettä vai ei. Lääkeaineen pitoisuuden verestä pystyy testaamaan.
Ja onhan tuo totta, että menee veronmaksajan rahat, sekä myös Kela-korvaukset hukkaan, toimimalla tavalla, että ostaa lääkkeet eikä käytäkään niitä.
Lääkkeiden palauttaminen apteekkiin käy helpomminkin kuin murskaamalla niitä. Ottaa ne purkista tai paketista pois ja laittaa pieneen pussiin ja vie apteekkiin. Ei henkilökunta käy siellä läpi, mitä pillereitä sinne on palautettu, tai kuka niitä on palauttanut.
Roskis ja vessanpytty toimii ihan yhtä hyvin
Käyttämättömiä lääkkeitä ei saa heittää roskikseen, eikä edes vessanpönttöön.
Ne täytyy palauttaa apteekkiin.
Onko siitä isokin vaiva, jos ne käy pudottamassa apteekkiin ? Mielestäni ei ole.
Kaikkea pitäs mut eri asia tekeekö ihmiset niin. Etenkin jos haluaa piilotella ettei syö niin helpoin tapa
Ite kaivoin kuopan ja dumbbasin niitö maan alle
Meillä on lähellä vaan 1 apteekki täällä peräkylällä. En todellakaan vie tai ne tietää etten ota. Vessanpyttyyn siis laitan
Menee sitä varmaan jonkun verran hukkaan.Mutta sylky meressä siihen verrattuna mitä valtion herrat törsää veronmaksajien rahoja.
No miksi et heitä roskiin niitä käyttämättömiä lääkkeitä. Tiedät mihin lääkkeet kulkeutuu kun heität ne pönttöön?
Älä sitten hae niitä ollenkaan jos vessanpönttö on paikka johon ne hävität.
Pakko hakea, nehän näkyy kannassa onko hakenu vai ei
Ihmiset heittää paljon muutakin vessanpyttyyn mikä sinne ei kuulu.
mutta älä heitä niitä vessanpönttöön. vie sitten esim sekajätteeseen jossa jäte poltetaan eikä vessanpönttöön
Lääkevastasia yleensä ottaen ei taida tollaset asiat kiinnostaa
Senkö takia lääkkejätteitä löydetään kun nää lääkevastaiset heittää kaikki lääkkeensä vessanpönttöön ja ajattelee että ei se vaikuta mihinkään
Kyllä sitä lääkejäämiä menee niiltäkin jotka syö niitä.Virtsan ja ulosteen mukana vessanpönttöön.
Välinpitämättömyyttä ja laiskuutta myös. Vessa on nii kätevä
Voihan lääkkeitä määrätä koko loppuiäksi mutta ei niitä ole pakko käyttää. Itse psykoosin kokeneena SSRI-vieroituksessa jonka aikaan samaan aikaan kärsin lääkehaitoista en ole enää uusiin lääkkeisiin koskenut vuosiin.
Ratkaisu voi olla vieroittautua hitaasti (omalla kohdalla se oli osittain haittojen takia mahdotonta) ja samaan aikaan opetella hoitamaan itseään.
Nykyään syön terveellistä ravinnerikasta ruokaa, olen opetellut käsittelemään tunteita ja liikun. Olen kyseenalaistanut psykiatrian mallin jossa tunteita lamataan ja jopa kykyä ajatella (en kyennyt ajattelemaan sedatiivisissa lääkkeissä ja tunsin pahimmillaan lääkkeissä kuin aivojani olisi vaurioitettu). Olen opetellut tasaamaan autonomista hermostoa. Hoidan kehoani luontaisesti enkä käytä hermostoa sotkevia aineita. Minulla ei ole mitään ongelmia olla ilman pillereitä.
Kun kehoa ei ole sotkettu ja pystyn ajattelemaan, olen voinut olla yhteiskunnan tuottava jäsen mitä en tietyissä lääkkeissä voinut olla. En ole sairaudentunnoton, päinvastoin, omaan hyvän itsereflektiokyvyn ja tiedän mikä minulle on hyväksi. Olen opetellut pitämään itsestä huolta.
Tiedän myös haitat mitä lääkkeissä koin ja informaation puutteet mitä koin lääkkeistä informoinnissa. Vuosien mittaan fyysinen riippuvuus lääkkeistä teki elämässäni tuhoaan.
Fyysinen riippuvuus näyttäytyi mm siten että jos unohdin pillerin olin ihan hermoraunio ja pöhnäinen ja sähköiskut napsui aivoissa. Olin aivopesty ja luulin että aivoissani on jotain kemiallista vikaa miksi lääkettä pitää käyttää koska olin lääkkeitä purkaessa itkuinen hermoraunio jolla oli vaikeuksia nukkua ja minulle oli perusteltu lääke epätieteellisesti sönköttämällä jostain serotoniinivajeista. Tosiasiassa olin fyysisessä riippuvuussuhteessa lääkkeeseen ja piti rämpiä kauheat oireet läpi että hermosto tasoittui ja tietämättäni ne oli vaikeita ja pitkittyneitä. Hermostoni rakentui aineen ympärillä kun käytin tuota nuoresta piräen. Olin ali-informoitu lääkkeen ongelmista. Kun lopetin hoksasin että lääke aiheutti apatiaa, päiväväsymystä ja myös tunteiden leikkautumista. Se vaikutti myös empatiakykyyn ja itsetuntemukseen. Sain siis muka hetken helpotuksen lääkkeistä joka irtaannutti minua itsestäni joka oikeasti tuhosi minua pitkässä juoksussa ja aiheutti ikävän fyysisen riippuvuuden. Olin vuosia todella flegmaattinrn lääkkeissä.
Sanon ja tulen aina sanomaan esim masennuslääkkeitä vuosisadan kusetukseksi. Ne on oikein hyvä kusetus kun lopetusoireetkin laitetaan ihmisen psyykkeen piikkiin. Ali-informoituna on oikein hyvä tuhlata elämäänsä aineissa tietämättä seurauksia. Ne hahmottaa oikeasti lopettaessa.
Sen sijaan että psykiatria olisi tajunnut downreguloineensa serotoniinireseptoreita eli vähentämällä reseptoritiheyttä ja aiheuttamalla dominopalikoiden kaatumista yksi toisensa jälkeen kehossa kun yksi asia vaikuttaa toiseen aiheuttaen lopetuksessa kaikenlaista unen sotkeentumisesta autonomisen hetmoston oireisiin ja levottomiin raajoihin ja sähköiskuihin olinkin yhtäkkiä MUKA masentunut.
Jokikinen psyykenlääke aiheuttaa fyysisen riippuuvuuden ja keho alkaa kompensoida sotkemista aineilla esim vähentämällä reseptoritiheyttä. Olet entistä enemmän koukussa aineeseen tunteaksesi olosi normaaliksi.
Lääkäri alkoi määrätä minulle neuroleptejä kun olin kuulemma harhainen lääkehaitoista kun vielä 2 kk myöhemmin kroppa oli sekaisin. Kun päätäni sotkettiin lisää lääkkeillä yhtäkkiä olinkin harhainen. Lääkäri tuhosi ja sotki reseptoreitani pommittamalla aivojani yhä laajakirjoisemmin aivoihin vaikuttavilla aineilla ja aiheutti merkittävää haittaa. Paraneminen aineista oli tuskaa. Se oli opetus miksi lääkkeillä ei kannata sotkea kehoaan.
Se oli kuin taistelua huumevieroitusoireista irti. Paniikkeja öisin, hermosto sekaisin (pitkä lista autonomisen hermoston oireita), levottomat raajat pakkoliikkumista, pää pöhnäinen sumuinen jumissa, herkistynyt hermosto, tuhottu seksuaalisuus, jotain sellaista mitä ihmistä ei ole tarkoitettu kokemaan kosks keho on kehittynyt evoluution aikana huippuunsa ja psykiatria sotkee välittäjäaineita naurettavalla vuosikymmenien kokemuksilla. Olin lääkekoekaniini. Sinä olet vaan sairas psykiatria hoki. Hoki hokemistaan.
Ja paskat. Poistin toksiset aineet, hoidin kehoani, meni vuosia ja aloin parantua kummallisista oireista mitä puhkesi haitan syntyessä. Jälkioireina on vielä hermostossa värisevää tunnetta, neuropatiamaisia tuntemuksia, ynnä muuta mutta selvisin.
En ymmärrä konseptia käyttää lääkkeitä koko loppuelämä. Koin niin pahoja haittareaktioita lääkkeisiin että se olisi ollut mahdotonta. Nykyään voisin pitää sellaista ketjua ranteessa kuin jollain jotka on allergisia jollekin. Minulla siinä voisi lukea esim neuroleptit. Lääkäri joka määräisi kokemikseni jälkeen herkistyneelle hermostolleni jotain tuollaista saisi syyllistyä vammantuottamukseen. Uusi kierros jotain pakkoliikkeitä ja pitkittyneitä harmeja ja vieroitusoireita kun tarkoittaisi minulle eutanasiaa, enää en tuollaista aio läpikäydä koskaan enää. Se oli kidutusta.
Minulla on aika mielenkiintoista kokemusta esim neurolepteistä ja kykyä ilmaista sitä itsereflektiotaitojen takia mitkä sain takaisin lääkehaitasta parantumisen myötä. Kun olin harhainen silloin vuosia takaperin lääkehaittojen aikaan, en kokenut että neuroleptit poisti sitä millään tavoin. Eli siis nämä ns antipsykootit aiheutti enemmänkin prosessointihankaluuksia ja sedatpivat minut vihannekseksi . En pystynyt ajattelemaan ja se aiheutti minulle hankaluuksia juuri esim itsereflektoida. Koen että lääkitys teki ajatteluani yksiulotteisemmaksi ja tätä myöten myös pahensi harhaisuutta. Tuollainen ei ole parantamista, tuollainen on ihmisyydrn varastamista.
Jos pitäisi valita elämä noin tai kuolema valitsisin kuoleman.
En tiennyt yhtään kuka olin lääkkeissä. Kadotin itseni lopuksi. En oikein tuntenut mitään, olin kuin elävä kuollut.
Psykiatria on pelottava, autoritäärinen tieteenala. Kokemukseni jälkern pysyn siitä erossa mielelläni. Pahin paikka ikinä on osasto ja lääkekokeilut jos on herkkä lääkkeille ja se autoritäärisyys ja pakkovalta mikä siellä on koska heillä pn oikeus väkisin lääkitä ihmisiä.
Muka jotain asiantuntijoita jotka ei tiedä loppuviimeksi mitä tuskaa lääkitys joillekin on. Sitten he diagnosoi lääkityksiensä lopputulemia.
Paluu terveyteen tapahtui sen kautta mitä luonnollisemmassa tilassa keho on ilman aineita ja keho kyllä pyrkii korjaamaan tuhoa vaikka siinä valitettavasti onkin rajansa. Se oli kaunista.
Lääkkeistä eroon pääseminen on vaan vaikeeta jos tarttet eläkkeen
Minä olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja minulla on vain unilääke unettomuuteen. Ja sitäkään ei tarvis käyttää jos ei olis uniongelmia.
Oot jo eli helppoa
Se vaan että että tätä unilääkettä ei oltu mainittu lääkärinlausunnossa jolla hain eläkettä joten miten voin sanoa että lääkkeet vaikuttaa eläkkeen saamiseen , Eläke myönnetään työkyvyn mukaan ei sen mukaan mitä lääkkeitä käytät. Työkyvyttömyyseläkettä hakiessa arvioidaan työkykyä .
Osana sitä tosin on ottaako lääkkeet vai ei jne
no minä en voi sille mitään. Minä en voi valvoa ottaako joku lääkeensä jos niillä vointi olis parempi.
Ei se sinun tehtäväsi olekaan, jokainen kyllä huolehtii itse omat lääkityksensä, jos huolehtii.
Sinun ei tarvitse valvoa muiden elämää, hoidat vain omasi niin hyvin kuin pystyt.
Se vaan tarkottaa sitä ettet voi omin luvin lopettaa niitä ennenkuin pääset eläkkeelle.
No et niin. Se vähentäminen ja lopetus tehdään lääkärin ohjeen mukaan ja seurannassa
Tiedät kai ettei ne yleensä suostu siihen? Lupaa on tosi vaikea saada
Ei olekaan. Mutta lääkehoito ei ole se jolla pääsee työkyvyttömyyseläkkeeelle. Vaan arvioidaan asikaan työkykyä tehdä töitä. Minä en tiedä mitä teidän työkyvystä on kirjoitettu jos lääkehoito on se jolla te olette eläkkeellä. Lääkehoito ei ole siis se peruste eläkkeelle vaan arvioidaan asikaan työkykyä tekemään töitä.
Lääkehoitoon/hoitoon sitoutuminen on osa projektia jolla saa eläkkeen. Pitää ensin syödä lääkkeitä ennenkun prosessi etenee
Niin ja jos lääke ei tehoa niin lääkäri mainitsee myös siitä lausunnossa. Mutta eläkkeen myöntämiseperuste ei ole lääkehoito. Sinä voit saada sen eläkkeen vaikka et käyttäisi lääkkeitä ja silloin lääkäri kirjoittaa ette lääkehoidosta ole hyötyä.
Niin täytyyhän niitä kokeilla. Joillakin auttaa ja toisilla ei. Ja silloin kun lääke ei teho niin silloin sitä tarvi käyttää.
Mulla ei toimi mut pitää kokeilla jokunen aika muodon vuoksi. Ja en kuulemma saa eläkettä jos en syö. Sitä mieltä lääkäri. Toisaalta miks ne tunkee mua eläkkeelle? Enhän mä oo vielä tehny ku peruskoulun...
Ja sulle lääkäri sanoi noin. Ai sä olet vielä lapsi. No sit on outoa. ennen eläkettä kyllä yritetään kuntouttaa,
ensinnäkin ennen työkyvyttömyyseläkettä ollaan sairauspäivärahalla, kuntoutustuella ja sitten vatsa haetaan työkyvyttömyyseläkettä.
18 ja pian 19. Mut kuten sanoin mulla on ahdistus+autismi mut epäilen et muutakin. Mut ketään ei kiinnosta kuin antaa pillereitä
En oo hakenu ite mitään. Sossu nää tehny kaikki mulle.
No mitä muuta epäilet että olis? minkä oireitten perusteella
okei. sossuko arvioi sun työkykyä?
No varmaan kun kukaan ei ikinä kuuntele mua! Oon muka epäsosiaalinen kun mulla ei oo kavereita. Miten mulla muka on kun olin 18v asti sijotettuna laitokseen.
Ja en tiedä kuka tekee, mä en tiedä mistään näistä mitään. Noi pitää mua selkeesti kelvottomana työelämään vaikkei kukaan oo ikinä ees auttanu missään
No kerro että sulla on nykyään ystäviä ja kerrot sossulle mitä teet ystävien kanssa. Et kertonut mitä oireita oireita sinulla on kun epäilet jotain muuta diagnoosia. Oletko te toimistossa työtön työnhakija? Mihin sinä haluat apua? kotitöihin ? Missä sinä nyt asut?
Nokun ei mulla ole. Miten mulla voisi olla kun asuin laitoksessa 18v asti? Ja nyt asun ekaa kertaa omillani mut sossu tekee kaiken mulle. Mä en tiedä mistään mitään näistä. Ne on sitä mieltä et en oo työkykynen mut tottakai mua ahdistaa helkutisti muutokset kun yht'kkiä oon omillani! Haluisian päästä kouluun tai jotain, sen sijaan nää haluaa mua eläkkeelle!
Mua ahdistaa, masentaa, pelottaa ja opettelen asioita mitä en oo ikinä tehny. Niiden mielestä mulla ei siis ole toimintakykyä. No miten olis kun en oo ikinä tehny!
Sairauspäivärahalta pääsee suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle jos katotaan että kuntoutus ei palauta työkykyä.
Eihän ne avopuolellakaan voi valvoa kuin sen että onko ne lääkkeet ostettu.
Verikokeilla pystyy näkemään myös.
Riippu mikä lääke on käytössä.Kaikkia lääkkeitä ei valvota verikokein.
Jos on verikokein seurattava lääke.Siihenki on ratkaisu.Ottaa vaan joitakin päiviä ennen kokeita.
Ethän sä enää asu. Jos et tiennyt niin työkyvyttömyyseläkkeellä saa työskennellä jonkun verran. Sinä saat mennä töihin jos haluat. Sinä voit myös opiskella työkyvyttömyyseläkkeellä. Eläke ei estä opiskelua eikä työntekoa. Jos sinulla on omasta mielestä toimintakykyä niin eihän sun tartte kotiin jäädä. Jos haluat opiskelemaan niin sun pitää hakea opiskelemaan.
Ai jaa . Ite olin kuntoutustuella ennen työkyvyttömyyseläkettä.
No jos pärjää ilman lääkkeitä niin mikä ongelma sulla on. Sinä pystyt tekee arjen askareet ja huolehtii itsestäsi ilman lääkkeitä niin mikä sun ongelma on?
Kuka palkkaa ilman ammattia? Enkä mä vielä pysty kouluun kun ahdistaa liikaa kaikki. Mut kukaan ei edes yritä auttaa mua. Kaikki vaan antaa lääkkeitä ja yrittää työntää mua eläkkeelle!
Itsemäärämisoikeus koskee myös verikokeita.Ketään ei voi pakottaa verikokeisiin.
No millasta apua sä haluat? apua voi saada muualtakin kuin terveydenhuollosta ja ilman että lääkkeitä määrätään koska terveydebhuollon ulkopuolisilla tahoilla ei ole lääkelupaa.
No oon autisti ainakin todetusti eli haluaisin et joku kuuntelee ja keksii mikä mulla vialla. En usko et muualta saan apua kuin terveydenhuollosta. Mut nää ei auta mua :(
Haluun kouluun enkä eläkkeelle mut ketään ei kiinnosta kun oon laitoksesta päässy omilleni
On siinä yleensä kuntoutustukea tai jotain määräaikaisjuttuja, ennen kuin työkyvyttömyyseläkkeelle pääsee. Pysyvälle tk-eläkkeelle ei pääse suoraan sairausloman jälkeen.
Oletko kysellyt sossusta, tai kai niitä jotain nuorisolle suunnattuja palvelujakin löytyy ?
"Pysyvälle tk-eläkkeelle ei pääse suoraan sairausloman jälkeen."
Ei nykyään.Ennen on päässyt tietyissä tapauksissa.
Autismi johtuu aivojen erilaisesta kehityksestä. Autismi ilmenee ihmisellä tavassa käsitellä tietoa, aistia ja kokea ympäröivä maailma sekä kommunikoida ja olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa.
Käy lukemassa autismiliiton sivuilta
Joku oli päässyt sairauspäivärahalta suoraan työkyvyttömyyseläkeelle. Valehteliko hän kun sanoi noin
Tiedän kyllä. Siks mä haluaisin et mua kuunnellaan ja otetaan tosissaan! Nyt noi ei kuuntele ja tekee kaiken kuuntelematta mua. Olin kokouksessakin sossun ja lääkärin kaa ja ne vaan puhu keskenään!
ota yhteyttä esim autismiliittoon
Asutko yksin? onko sulla ketään ihmistä elämässä vai on lääkärit ja sossu ainoita?
Ei mulla oo ketää elossa tai jota tunnen. Faija ulkomailla jossain ja äiti kuoli huumeisiin
Kuka sulle antoi autismi diagnoosin?
Jos on joskus menneinä vuosina päässyt niin mahdollista on ollut tietyissä tapauksissa.
Tosin kelan sivuilla taitaa yhä olla maininta jos katotaan että kuntoutus ei palauta työkykyä voi hakea sairauspävärahan jälkeen työkyvyttömyyseläkettä.
Joku mun laitosvuosien aikana
Sairauspäivärahalta (max 300 arkipäivää) voi siirtyä suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle, jos sairaus tai vamma on pysyvästi heikentänyt työkykyä eikä kuntoutus (kuntoutustuki) ole tarkoituksenmukaista.
Ohan se eri asia onko sulla vaikka jalka amputoitu vai onko sulla masennus
No kävitkö lukee autismiliiton sivuja kun tahdoit että joku ymmärtää sua
Johan tuli kerrankin täysjärkistä tekstiä - TÄMÄ KAIKKI ON NIIN TOTTA!Potilaita todellakin ns.arvotetaan mitä erilaisimmista syistä. Helsingissä on sairaala,missä alkoholin suurkuluttajiksi luokitellut saavat "porttikiellon"HISSIIN,ilman vierailijaa. Suursuon sairaala oli kuin "hullujen huone".Osa hoidettavista tosin näytti "höperöiltä"?
Kaikki me tänne synnytään tuottamaan pilleri rahaa psykiatrian tehtaalle.
Isänmaamme myy kaikki julkisterveydessään meidät orjaksi kuin afrikan orjakauppiaiden apulaiset aikoinaan omaa kansaansa.
🍷🐒
Läsnäolo pakko = elämän laatu on nollassa
🍷🍷🍷
Sellainéko on päällänsä? Harmittaako ?
Mikä lääke käytössä? Ketopirin?
Auttaako lääkitys?