Tämä kysymys on tarkoitettu uskovaisille. Ateistithan eivät usko Jumalaan eivätkä näin ollen myöskään hänen rakkauteensa.
Mitä olet tehnyt ansaitaksesi Jumalan rakkauden?
Anonyymi-ap
36320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Mielikuvitusolentojen, kuten vaikkapa Raamatussa mainitun "Jumalan", rakkaudella tai vihalla ei ole mitään merkitystä mihinkään.
Näin me tervejärkiset ajattelemme.
Todella tyhmä kysymys, varmaan joku taas urkkii.
Vähemmän järkevät herjaavat toisiaan, pamputtavat tosiaan Raamatulla päähän ja niin yrittävät ansaita sitä Jumalan rakkautta mitä eivät osoita muita kohtaan.
Onneksi sentään tunnistat itsesi
Rukoillen ja esirukoillen toisia kunnioittaen, oli sitten uskova tai ateisti, ja auttaen. Itsestä ja omasta perheestä huolehtien. Mitäpä sitä muuta.
Eniten rukousta on tähän aikaan tarvittu sodan vuoksi, että vallassa olevat haluaisivat saada aikaan rauhan. Ja sodasta kärsivien puolesta, että heillä riittäisi voimia selviämiseen, heille jotka siinä meskeessä vielä hengissä ovat säilyneet.
Jeesus sanoo tälle päivälle osuvassa tekstissä: Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Joh 15:5
Entä aloittaja, miten?
Aloittaja ajattelee että ihmisiä tulee tappaa kuin torakoita, heidän ihmisarvonsa ei ole yhtään sen suurempi kuolivat he sitten pommituksissa tai nälkään, niin eipä se paljon hetkauta suuntaan tai toiseen. Korkeitaan hyvä jos kuolevat, niin saavat mitä ovat ansainneet vaikka olisivat miten osattomia eikä sodan osapuoli missään mielessä.
Niin tietenkin ajattelee tai ei ehkä edes ateisti ole niin paatunut, vaan ehkä vähän riittää sääliä sodan uhreille eikä ainakaan puolustele sotaa.
Olen jälleen syntymiseen uskova ateisti.
Jumala on mielikuvitusolento mutta "jeesuksia," on ollut paljon , jo Atlantiksella ja muinaisessa Egyptissä ♥️♥️♥️ oli niitä.
Harhaoppinsa kullakin.
Usko sinä vaan ylöstempaukseen. Se ei varmaan ole harhaoppia🤣
Kukaan meistä ei voi ansaita Jumalan rakkautta. Se on Jumalan armoa, täysin ilman meidän tekojamme, täysin teoistamme huolimatta.
Täsmälleen näin.
Jumala rakastaa vaikkei ihminen ehkä niin tekisikään.
Mutta Jumala vihaa syntiä, eksyttäjiä ja pilkkaajiaan.
Ei vihaa, on harhaoppia väittää että Jumala jotain ihmistä. Homotkin Jumala vain hylkää ja siksi homostelevat kun muuta ei ole. Samoin on herjaajien kanssa, he ovat homojen kanssa samassa veneessä kun Jumala on heidät hyljännyt, niin jäljelle ei ole jäänyt kuin herjaaminen. Edes sotakiimaisia Jumala ei vihaa, vaan ymmärtää että saatana on todella mennyt heihin.
Noinko rakkaus sinusta toimii?
Syntihän vie ihmisiä kadotukseen.
Synnin puolustajat ovat osasyyllisiä myös sen ihmisen kadotukseen joutumiselle, jonka kohdalla valitsivat puolustaa syntiä sen totuudellisen ja hyvän, eli Jumalan sanan sijaan
Eli harhauttivat lähimmäisensä uskonaan, että joku olisi ok, vaikka se olisi selvästi Jumalan sanan vastaista ja kadotukseen johtavaa ilman parannusta
Tämä sinun "rakastava" Jumalasi kuitenkin kiduttaa ikuisesti niitä vajavaisiksi luomiaan ihmisiä, jotka eivät palvo ja ylistä häntä ja sinusta se on aivan ok.
"Sillä itse valitulla osastolla" ei ole Jumalan väkeä hiiliä pottamassa, vaan siellä on rengit ja toinen isäntä, joka ei palvelijaansa säästä tulelta ja tuskalta. Sitä saa, mitä kylvää!
".....Jumala ei vihaa, vaan ymmärtää että saatana on todella mennyt heihin." Näin olen sen itsekin eli ihminen itse vastaa omista valinnoistaan, myös ikuisuudestaan. "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastenut, että antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi....."
k_v
Teot ovat seurausta Jumalan armosta. Armo ei sulje tekoja pois mitättöminä, vaan iloitsee hyvän hedelmän tuottamisesta.
Helluntaiseurakunnissa "Jumalan" rakkaus on todellakin ansaittava. Siihen liittyy mm. vaatimus liittyä kyseiseen seurakuntaan ja heidän kasteelleen meneminen, ja tietysti koko heidän mielipidemaailmansa hyväksyminen jota ei saa arvostella. Tämä rakkaus on tietysti hyvin ehdollista.
ex-helluntailainen
Tuo uskonto sopii hyvin ns. laumasieluille jotka tykkäävät seuraa johtajaa leikistä.
Tuohon pitää lisätä aulis lompakon avaaminen, jota vaaditaan jokaisessa tilanteessa.
Olen ottanut Jeesuksen sovitustyön vastaan ja tunnustanut Hänet Herrakseni. Jeesus on ainoa ovi pelastukseen. Tietenkin kristinopin ja Raamatun Taivaan Isä ja Pyhä Henki täytyy tuntea, jotta usko on järkevästi ja kirkkaasti sisäistetty ihmisen tahtoon, mieleen, sieluun, rakkauteen ja henkeen, pysyväksi tahtotilaksi. Raamatun mukaan, tälläisellä ihmisellä ei ole mitään kadotustuomiota.
Oletko nyt sitten aivan varma että Jumala kaiken sinun tekojesi jälkeen rakastaa sinua?
Se on kaunis ansioluettelo. Toivon sinulle kaikkea hyvää!
Luterilainen kristitty Jumalan armosta
Hyvä Taivaan Isämme on luonut meidät kaikki lapsikseen, jotta kasvaisimme vanhempiemme hoivassa Jumalaa tunteviksi ja Pyhän Hengen kirkastamana, Jeesuksen sovitustyön vastaan ottajaksi. Tämä on Isämme tahto. Hän haluaa kaikkien pelastuvan Hänen käsittämättönän loisteliaaseen ikuiseen valtakuntaansa, Hänen perheensä jäseneksi. Kuten tässäkin keskustelussa, on paholaisen valinneita pilkkaajia muutama. Kertokaapa mitä järkevää löydätte pahuudesta, kun teillä on kova hinku pilkata Hyvää Taivaan Isäämme ja sinunkin puolesta kuollutta Jeesusta ?
En ole huomannut täällä pilkattavan "Taivaan isää" tai "Jeesusta", jos sinä et pidä itseäsi mainitseminasi henkilöinä. Luterilaisuutta saa toki arvostella ja varmaan myös sinun uskonlahkoasi.
Olen varma Taivaan Isäni rakkaudesta, sillä tekoni ei sulje ulos armoa. Tekoni ovat Isäni armon ja rakkauden hedelmät.
Luterilaisuudessa Jumalan rakkautta ei ansaita. ARMO = Ansaitsematon Rakkaus Minun Osakseni. Tähän uskoon voin liittyä sydämestäni.
Lumiukon pihalle.
Hieno vastaus! Se on varmasti tuonut iloa monelle.
Rakkautta ei ansaita. Muuten se ei ole rakkautta.
Et ansaitse mitään muutakaan,
Miksi sinun pitää olla noin ilkeä?
Siis onko sinun mielestäsi rakkaus pelkkä palkinto`?