Taudit leviää

Inarissa on liikkeellä serbia-groatialaista vuoristostosankkeria ja jossain määrin kiinalaista Aro kuppaa.
20616
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Nykyisin hyvät lääkkeet

Äänestä

FB kunniallisten mielestä Espanjan-tauti, Englannin hullun lehmän tauti, lintu influenssa, Wuahinista levinnyt COVID eli korona sekä muuta epidemiat joihin ihmiset voivat kuolla kuolla EI OLE HENGENVAARALISIA VAAN KAIKKI HOITUU SOMESSA, kun LAITELLAAN HIENOJA KUVIA.

Lääkäri Holoki kunniattomana paskana MIEHENÄNI HOITELEE FB:STEN VIRUKSIA TROIJAN HEVOSESTA LÄHTIEN JA MINUN PITI HÄN LUO LÄÄKÄRIN TARKASTUKSEEN!

Minä sanoin hänelle, että : Minä en kyllä FB:hen tuu takasin SINUN POTILAAKSI, koska minun pitää mennään taas FB kunniallisten kunnioiden loukkausten vuoksi KUNNIAN LOUKKAUS SAKKO VANGIKSI NIIN HE SAAVAT KAIKKI PALVELUT FB:HEN!

Hän vielä valehteli, että hän on vasta 5vuotta muka kulkenut minun perässä TIETOISTESTI LOUKKAAMASSA MINUN KUNNIAA SEKÄ SYRJINYT SUORAAN, koska minulla on sellaisia PERINNÖLLISIÄ SAIRAUKSIA JOIDEN AVULLA MINULLA ON OLLUT OIKEUS SAADA HOITOA ALKUPERÄISENÄ IVALOLAISENA IVALOSSA!

MINÄ OLEN ILMOITTANUT, ETTÄ MINÄ MUUTAN MIELUMMIN POIS SYRJITTYNÄ, KOSKA MINÄ LOUKKAAN LAPIN ALUEELLA ASUVIEN KUNNIOITA TOISTUVASTI JO SYNTYMÄNI PERUSTEELLA!

Ei minua ja miestäni voi vaatia EDISTÄMÄÄN LAPIN ALUEELLA ENÄÄN MITÄÄN ASIOITA, koska NUO ON TODETTU KUNNIAN LOUKKAUKSIKSI!

Ei mieheni pysty hoitamaan LÄÄKÄRINÄ SOMESSA EDES SYDÄNKOHTAUSTA VAIKKA FB KUNNIALLISET JOIHIN JOHTAVA LÄÄKÄRIKIN KUULUU OVAT SITÄ MIELTÄ, ETTÄ HÄN PYSTYY!

Äänestä
  • Onneksi olen Holona yksittäistapaus jonka mies on lääkäri ja hän ei muka edes lääkärinä tiedä, että vaimonsa PSORIAASTA on huomattavasti edullisempi hoitaa Bulgariassa käymällä noin 8-10 päivän lomalla kerran vuodessa.

    Minä olen käynyt Bulgarissa ennen lomalla, koska minä huomasin että minun psoriaasis vaivat katsosi.
    Ex-mieheni LOUKKASI minun ja 3 lapseni KUNNIAA BULGARIAN LOMALLA!

    Me oltiin samassa hotelli huoneessa minä ja minun 3 lasta.
    Me oltiin menty vasta naimisiin ja meidän lapsi ei ollut vielä edes syntynyt.
    Tuo FB KUNNIALLINEN EX-MIEHENI LÄHTI JUOPPETTELEMAAN TOISTEN KANSSA JA MINÄ OLIN RASKAANA, MUTTA KÄVIN MINUN KUNNIAN PÄÄLLE TUOLLE! Minähän olin selvinpäin, vasta mennyt naimisiin hänen kanssa ja vielä SIUNASTUSSA TILASSA ELI RASKAANA!
    Minulle kävi vielä Bulgariassa niin, että me oltiin siskoni silloisen appi-ukon syntymäpäiviä juhlimassa. Minä, minun 2 lasta sekä ex-mieheni lähdettiin pois, koska minun nuorempi poika oli 2vuotias ja hänen nukkumaan meno aika oli. Tyttö halus lähteä kanssa mielummin meidän kansss. Siskoni pojat jäivät sinne juhliin vaikka he olivat vielä nuorempia mitä minun lapset.
    Yli 15vuotiaat eli minun poika ja veljeni jäi minun vanhempien kanssa sinne juhliin.
    Minulla turpos jalat ja minä jouduin kävelemään AVOJALOIN Sunny Beachin kujia sinne meidän hotellille, koska SANDAALIT hiersi niin, että minä en pystynyt kävelemään ne jalassa.

    Minä olin varmaan ainut KUNNIALLINEN joka ei käynyt edes BULGARIAN MONARKIAN KUNNIAN PÄÄLLE VAAN KOKO SEURUE JONKA KANSSA MINÄ OLIN LOMALLA KÄVI MINUN JA SYNTYMÄTTÖMÄN LAPSENI KUNNIAN PÄÄLLE!
    Me ei tiedetty kumpi on tulossa, mutta minä uskoin äitinä joka sanoi, että : Sinä saat tytön!
    Minä ostin TYTÖLLE VAATTEITA VAIKKA SISKONI KIELSI OSTAMASTA JA MINÄ SANOIN HÄNELLE, että : SINÄ ET OLE MIKÄÄN MINUN JA ÄIDIN MÄÄRÄJÄ!

    Onneksi mieheni on sentään LÄÄKÄRI joka kävi sitten ex-mieheni kunnian päälle joka IHAN ITSE HALUSI ERON, koska HÄNELLÄ EI OLLUT VARAA OLLA NAIMISSA JA HÄN HALUSI VAIMONSA KANSSA, ETTÄ MINÄ KUNNIOITA HEITÄ AVIOPARINA!
    MINUN EX-MIEHENI KYLLÄ ON KAIKESTA HUOLIMATTA LOUKANNUT MINUN KUNNIAA, KOSKA HÄNEN TEOT EI LIITY FB:HEN!

    Eli ketkähän ne oikein PASKOO SEKÄ KUSEE NÄITÄ ASIOITA?
    FB KUNNIALLISET TEKEE KOIRIENKI JÄTÖKSISTÄ IHMISTEN OIKEUKSIA PYÖRIÄ ULOSTEISSA JA NUOHAN KYLLÄ TERVEITÄ IHMISIÄ OVAT!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Onneksi olen Holona yksittäistapaus jonka mies on lääkäri ja hän ei muka edes lääkärinä tiedä, että vaimonsa PSORIAASTA on huomattavasti edullisempi hoitaa Bulgariassa käymällä noin 8-10 päivän lomalla kerran vuodessa.

    Minä olen käynyt Bulgarissa ennen lomalla, koska minä huomasin että minun psoriaasis vaivat katsosi.
    Ex-mieheni LOUKKASI minun ja 3 lapseni KUNNIAA BULGARIAN LOMALLA!

    Me oltiin samassa hotelli huoneessa minä ja minun 3 lasta.
    Me oltiin menty vasta naimisiin ja meidän lapsi ei ollut vielä edes syntynyt.
    Tuo FB KUNNIALLINEN EX-MIEHENI LÄHTI JUOPPETTELEMAAN TOISTEN KANSSA JA MINÄ OLIN RASKAANA, MUTTA KÄVIN MINUN KUNNIAN PÄÄLLE TUOLLE! Minähän olin selvinpäin, vasta mennyt naimisiin hänen kanssa ja vielä SIUNASTUSSA TILASSA ELI RASKAANA!
    Minulle kävi vielä Bulgariassa niin, että me oltiin siskoni silloisen appi-ukon syntymäpäiviä juhlimassa. Minä, minun 2 lasta sekä ex-mieheni lähdettiin pois, koska minun nuorempi poika oli 2vuotias ja hänen nukkumaan meno aika oli. Tyttö halus lähteä kanssa mielummin meidän kansss. Siskoni pojat jäivät sinne juhliin vaikka he olivat vielä nuorempia mitä minun lapset.
    Yli 15vuotiaat eli minun poika ja veljeni jäi minun vanhempien kanssa sinne juhliin.
    Minulla turpos jalat ja minä jouduin kävelemään AVOJALOIN Sunny Beachin kujia sinne meidän hotellille, koska SANDAALIT hiersi niin, että minä en pystynyt kävelemään ne jalassa.

    Minä olin varmaan ainut KUNNIALLINEN joka ei käynyt edes BULGARIAN MONARKIAN KUNNIAN PÄÄLLE VAAN KOKO SEURUE JONKA KANSSA MINÄ OLIN LOMALLA KÄVI MINUN JA SYNTYMÄTTÖMÄN LAPSENI KUNNIAN PÄÄLLE!
    Me ei tiedetty kumpi on tulossa, mutta minä uskoin äitinä joka sanoi, että : Sinä saat tytön!
    Minä ostin TYTÖLLE VAATTEITA VAIKKA SISKONI KIELSI OSTAMASTA JA MINÄ SANOIN HÄNELLE, että : SINÄ ET OLE MIKÄÄN MINUN JA ÄIDIN MÄÄRÄJÄ!

    Onneksi mieheni on sentään LÄÄKÄRI joka kävi sitten ex-mieheni kunnian päälle joka IHAN ITSE HALUSI ERON, koska HÄNELLÄ EI OLLUT VARAA OLLA NAIMISSA JA HÄN HALUSI VAIMONSA KANSSA, ETTÄ MINÄ KUNNIOITA HEITÄ AVIOPARINA!
    MINUN EX-MIEHENI KYLLÄ ON KAIKESTA HUOLIMATTA LOUKANNUT MINUN KUNNIAA, KOSKA HÄNEN TEOT EI LIITY FB:HEN!

    Eli ketkähän ne oikein PASKOO SEKÄ KUSEE NÄITÄ ASIOITA?
    FB KUNNIALLISET TEKEE KOIRIENKI JÄTÖKSISTÄ IHMISTEN OIKEUKSIA PYÖRIÄ ULOSTEISSA JA NUOHAN KYLLÄ TERVEITÄ IHMISIÄ OVAT!

    Minä kyllä MÄÄRÄÄN JA MIEHENI LÄÄKÄRI HOLO SAA KUNNIAN KUNNIOITTAA MINUA VAIMOAAN!

    Nyt kyllä vedetään kaikki paskat ihan VISVASYYLÄSTÄ JA HERPEKSESTÄ LÄHTIEN!
    NOIDENKIN HOITAMINEN ON OLLUT KUNNIAN LOUKKAUS NIIN, KUIN JALKOJEN SEKÄ KÄSIEN KIPSAAMISET! NUOKAAN EIVÄT OLE LÄÄKÄREIDEN TEHTÄVIÄ ENÄÄN, KOSKA MINUN KUNNIATON PASKA MIEHENI ON LÄÄKÄRINÄ OLLUT RÄPIMÄSSÄ PASKA KÄSILLÄÄN JOKA PAIKASSA!

    Äänestä

Jo vain naisen kanssa juu.

Äänestä

Ei ilman kumia.

Äänestä

Missä on tilasto taudeista.

Äänestä

Sajos jakaa 10000 loitsua pääsiäisenä. Niitä kun käyttää,ei taudit leviä.

Äänestä

Pappien tauti

Äänestä

Niillq valitteli alapään vaivoja.

Äänestä

Volkkarimies se on kova kyntöukko...tautia on pantu juu

Äänestä

Homous on sairaus

Äänestä

Ei ole nykyisin suomessa. Venäjällä kylläkin on sairaus.

Äänestä
  • Kyllä on ja pahenee

    Äänestä

Mulle tarttu lamytia vessanpöntöstä

Äänestä
  • Hanki lääkitys vessanpöntöllesi jotta tauti talttuu.

    2Äänestä

Jokin tauti jylmää itteään mettäsaamelaisiksi tituuleeraavien päässä kun moisia harhoja on.

Äänestä

Käpytikka jystänyt korvan takaa.

Äänestä
  • On aika kovasti

    Äänestä

Vaimot kun menette naimisiin: kannattaa valehdella aviomiehelle että sinulla on vakava tarttuva sukupuolitauti.Näin suojlet itseäsi ja vältyt siltä, että mies maksullisissa käydessään tartuttaa sinulle HIV:n.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Inarissa on liikkeellä serbia-groatialaista vuoristostosankkeria ja jossain määrin kiinalaista Aro kuppaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu