ajattelin ensin jaaritella kaikki tähän asti tapahtuneet asiat, mutta tulinkin siihen tulokseen, että kysyn nyt vain kysymykseni suoraan.
eli mitä tehdä, kun olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa noin vuoden. kaikki on sujunut suhteellisen "normaalisti" ja pidän hänestä kovasti, MUTTA hänellä on koira...... minä en pidä koirista..... emme asu vielä yhdessä, mutta olemme suunnitelleet sitä. nyt olemme asuneet minun pienessä yksiössäni, enkä voi sietää sitä suurta koiraa ja likaa ja karvoja!!! se on niin rasittava, kun haukkuukin. tänään juuri siivotessani olin lähes varma, etten halua saman katon alle sen karvakasan kanssa. koskaan sitä ei saa minnekkään hoitoon (ex-tyttöystävä, joka sen silloin joskus halusi, ei hoida, vaikka lupailee!!! ei tarvitse luvata, jos ei pidä sitä.). olen ihan kypsä!!!! kaikki siinä eläimessä stressaa minua!!! karvat tunkevat nenäänkin ja jokapaikkaan!!!!
lisäksi teen kahta työtä ja alan opiskelemaan syksyllä..... muutamat vapaapäivänikin nyt käytän siis SIIVOAMISEEN! aivan kuin olisi äiti ilman lapsia!!(tosin lapset on ihania, vaikka nekin sotkee, mutta niissä ei ole karvoja:)...)
en ole vielä sanonut mielipidettäni julki, vaan päätin ensin kysyä teiltä ihmiset.....??? olenko ihan lapsellinen....??? pitääkö minun vain sanoa poikaystävälleni hyvästi jonkun typerän koiran takia???? vai mikä neuvoksi????
stressistressistressi.....
eli mitä tehdä, kun olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa noin vuoden. kaikki on sujunut suhteellisen "normaalisti" ja pidän hänestä kovasti, MUTTA hänellä on koira...... minä en pidä koirista..... emme asu vielä yhdessä, mutta olemme suunnitelleet sitä. nyt olemme asuneet minun pienessä yksiössäni, enkä voi sietää sitä suurta koiraa ja likaa ja karvoja!!! se on niin rasittava, kun haukkuukin. tänään juuri siivotessani olin lähes varma, etten halua saman katon alle sen karvakasan kanssa. koskaan sitä ei saa minnekkään hoitoon (ex-tyttöystävä, joka sen silloin joskus halusi, ei hoida, vaikka lupailee!!! ei tarvitse luvata, jos ei pidä sitä.). olen ihan kypsä!!!! kaikki siinä eläimessä stressaa minua!!! karvat tunkevat nenäänkin ja jokapaikkaan!!!!
lisäksi teen kahta työtä ja alan opiskelemaan syksyllä..... muutamat vapaapäivänikin nyt käytän siis SIIVOAMISEEN! aivan kuin olisi äiti ilman lapsia!!(tosin lapset on ihania, vaikka nekin sotkee, mutta niissä ei ole karvoja:)...)
en ole vielä sanonut mielipidettäni julki, vaan päätin ensin kysyä teiltä ihmiset.....??? olenko ihan lapsellinen....??? pitääkö minun vain sanoa poikaystävälleni hyvästi jonkun typerän koiran takia???? vai mikä neuvoksi????
stressistressistressi.....
Vastaukset 31
Vanhimmat
Taidat olla mustasukkainen poikaystäväsi koirasta. Siihen tepsii se, että opitte olemaan kolmistaan, ei niin että koira olisi ylimääräinen..Ressukka! Ajattele nyt sitä kultaa, ei se ansaitse kenenkään inhoa!
Teepä niin että vaadit, että saat itsekin OMIA koiran, olla sen toinen "omistaja". Sähän kuitnekin emäntä olet: ala ruokkia sitä, hoitaa, ulkoiluttaa jokapäiväisessä arjessa. Koira on hauska..Mä jopa unohtaisin välillä itse miehen, jos sillä olisi höpsö koira! Haaveilen itse colliesta tai sheltiestä..
Surullista jos eläimeen puretaan vihaa, koira nyt on ihana päivänpaiste ihmisten myrkyttämässä arjessa. Se suojelee omiaan, luo turvaa ja leikkii iloisesti.Eikä vaadi kovin paljon muuta kuin ruokaa, hoitoa ja pari järjestyssääntöä.
taidat olla oikeassa.....
mutta kyllä mä ruokin sitä ja hoidan, lenkitän. mutta joskus se on vaan niin kamalan vauhko,että mä en kestä..... oon ollu tän kesää tosi hermoheikko....
liekkö vihani alkanut kotoa, kun meillä oli tai on vieläkin collie ja sillä haisi turkki aina kamalalle, ettei tehny mieli silittää. niin onkohan mulla siitä tullu kauhee ällötys....???
kiitti kumminki mielipiteestäsi:) taidan tosiaan olla mustasukkainen....
mut ei kannata ottaa colliee, ku ne on on niin kamalan säikkyjä...... pikkunen ja näpsäkkä ois kivampi meilläkin.
mua vaan niin ressaa, kun mihinkään ei voi kotoa lähteä pois edes päiväksi..... mitä me tehdään sille koiralle...... arghh.... tosin isommat tilatkin auttais asiaan.....
ylirasittunut? kuulostaa aika lailla siltä, kun teet kahta duuniakin! ehditkö yhtään levätä, pystytkö enää edes vain antamaan sen siivouksen joskus olla?
miksi muuten vain sä siivoat kun koira on poikaystäväsi? voitko pyytää häntä siivoamaan myös kun sulla on muutakin työtä jo ihan tarpeeksi?
Kaikki eivät tosiaankaan pidä koirista ja sekin on ihan hyväksyttävää.
Sama kävi minunkin mielessäni! Ylirasittuneisuus ja tyytymättömyys nimittäin. Se ei välttämättä liity mitenkään koiraan, mutta koiraan se syystä tai toisesta konkretisoituu. Tiedän tuon aivan omasta kokemuksesta että stressi ja muu ylirasittuneisuus konkretisoituu monesti koiraan.
Ehkä varsinainen ongelma ei olekaan koira vaan se että suhteesta puuttuu asioita (ravintolaillat sun muut menemiset) ja sitten lisäksi vielä tuo stressi kun on niin paljon työtä ja opiskelukin alkamassa. Sekin pitää muistaa että suhteenne on vasta alkamassa, kyllä siinä monenlaisiin tuntemuksiin törmää.
Millainen se koira on? Siis onko "yhteiskuntakelpoinen"? Onko mitenkään mahdollista saada se edes välillä hoitoon että saisitte vähän kahdenksekistäkin aikaa?
Yrittäkää nyt löytää ne onnenne avaimet, uskon että ne löydätte!
Sama kävi minunkin mielessäni. Eiköhän sen koirankin kanssa opi elämään, mutta pelisäännöt pitää olla selvät sen isännänkin kanssa :) kyllä hänenkin pitää siivota ja korjata koiransa jälkiä.
Ei se ettei halua koiraa tee kenestäkään pahaa. Mutta sinun on ehdottomasti kerrottava ettet halua koiran kanssa samaan talouteen. Jollei todellakaan ole koiraihminen, niin miksi itsestään sellaista väkisin tekemään. Koira on kuitenkin melkoinen hoidettava ja aina olet siinä kiinni. Minä en missään tapauksessa ottaisi koiraa ja pidän siitä kiinni. Karvat kun ovat todella inhottavia siivota ja koko otus haiseekin, mihinkään ei pääse miettimättä mihin koira siksi aikaa jos sitä ei voi ottaa mukaan. Mutta jos joku muu haluaa niin hän koiran ottaa, mitäpä makuasioista kiistelemään.
että en voisi elää ilman koiraa joten poikaystävälleni olen tehnyt sen selväksi. Hänkin (onneksi) haluaa koiran :) mutta jos ei haluaisi en tiedä mitä tekisin :/
on esim. eläinallergia ni voit pyytää poikaystävääsi heivaamaan sen koiran samantien, se pitäisi olla hyvä syy luopua koirasta. Siinähän on jo sun terveyskin vaarassa.
Mut jos sulla ei ole eläinallergiaa tai mitään muutakaan allergiaa ni en osaa sanoa muuta kuin että juttele poikaystäväsi kanssa ja kerro hänelle miltä susta tuntuu. Ei sun ole mikään pakko sietää sitä rakkia!! Jos poikaystäväsi rakastaa sua ni myös ymmärtää sua ja luopuu koirasta!
sillä yritin jo vedota allergiaan, kun mulla on ollu talvesta asti ihottumaa ja kutinaa, mutta allergiatestin jälkeen tietenkään en ollu koirille allerginen........
enkä sitäpaitsi ole mitään kotonanyhjöttäjä tyyppiä koirineen ym ym ym....... aiemmin olin seko sinkku ja aina menossa. nyt tuntuu niin ärsyttävälle kun aina vaan täytyy olla kotona!
Erittäin vaikea tilanne! Se on ymmärrettävää että et pidä koirista ja niiden tuomista ilmiöistä (mm ylimääräinen hälinä ja siivoamisen tarve). Mutta koska koira on elävä olento siihen myös kiintyy eli ukko ei siitä koirasta kyllä tule luopumaan. Eikä sille välttämättä edes löytyisi toista hyvää kotia ja sen lopettaminen näin kevyin perustein olisi kauniisti ilmaisten kohtuutonta.
Kauanko koira on asunnossasi ollut? Eikö ole mahdollista että totut koiraan? Onko suunnitteilla muuttoa isompaan asuntoon? Sekin lieventäisi tilannetta paljon.
Se on kyllä tärkeää että kerrot ukolle että et pidä koirista. Ukko ei muuten saa edes mahdollisuutta sovitella asioita yhteen. Ukko vaikka siivotkoon päivittäin kuten monessa koirallisessa taloudessa on tapana. Ei se ole mikään ongelma kun sen vain tekee.
Tuo on kyllä myös koiran omistamisen ikäviä puolia että hoitoon sitä on vaikea saada. Rahalla saa tietenkin, mutta 14 euroa pär vuorokausi on pidemmän päälle aika paljon. Lapset ja dogsitterit (lapsia yleensä nekin) saattavat ottaa koiran hoidettavakseen vaikka maksutta, mutta mielestäni vain aikuinen voi pitää vierasta koiraa. Vaikka aina ei edes aikuinenkaan, ei edes omaa koiraansa. Mutta se onkin jo eri asia se.
Eli kerro nyt ainakin ukolle asiallisesti se että et pidä koirista ja niiden tuomista ilmiöistä. Sitten anna ukolle ja itsellesi mahdollisuus sovitella asiaa ja miettiä sitä kunnolla.
Ehkä ukko myy koiran, ehkä ei. Keskusteleminen nyt ainakin antaa ukolle mahdollisuuden sovitella asiaa.
Tiedän kyllä monia sellaisia tapauksia että toisella on koira vaikka toinen ei koirista pidäkään. Kun ongelma on tiedossa sitä voi monin keinoin lievittää ja kumpikin voittavat. Toinen saa pitää koiran ja toisen ei ole kärsittävä koiran vuoksi vaikka ei siltikään koirista pidä. Sitä se elämä on kompromissia komprmissin perään.
jos ei koirista pidä niin ei tee. Itselläni on koira ja neljä kissaa. Onko poikaystäväsi alusta asti tiennyt että et pidä koirista? Itse en alkaisi koskaan seurustelemaan jonkun kanssa joka ei eläimistä pidä. Jos poikaystäväsi koiran haluaa pitää niin sinun on siihen sopeuduttava taikka sitten et. Voi poikaystäväsi kuitenkin sinua syyttää myöhemmin jos hän luopuu koirastaan sinun takia.
hyvät naurut sun stoorista..heheh
Aika pienestä asiasta kuitenkin kysymys, jos muuten menee hyvin. Tosin yksiöön iso koira on liikaa mielestäni. Rääkkäystä molemmin puolin. Keskustelkaa, niin kyllä te johonkin ratkaisuun päädytte.
Äitini ilmoitti isälleni aikanaan, että se on joko hän tai koira. Ja koska he ovat nyt äitini ja isäni, ette varmaan arvaa, mitä isäni valitsi =)
Sama ehto oli minulla, kun oman ukkoni tapasin. No juu, jos olisi ehtinyt jo palavasti rakastua ja muuta vastaavaa, ja sitten mies sydämestään kerjäisi itselleen hurttaa, niin en kai minä olisi voinut sitä kieltääkään... mutta ihan pieni vain! Minä pelkään koiria, enkä yksinkertaisesti pidä niistä yhtään. Yrittänyt olen. Tämä on osittain peruja äidiltä, osittain omien kokemusten satoa. Mutta koiraongelmistani huolimatta en ole paha ihminen. Tuskin sinäkään?
Mut mieti tarkkaan miten paljon sitä eläintä inhoat. Se on kuitenkin kullallesi hyvin, hyvin tärkeä ja kulta sinulle. Vaikea tilanne. Sinä kai sen vain osaat yksin päättää, missä menee sietokykysi raja.
Ennemmin tyttöystäväni ulos kuin luopuisin koirastani.Naisia tulee ja menee, mutta koiran ystävyys on jotain sellaista, mitä koiraton ihminen ei voi koskaan ymmärtää.
sellaiset ihmiset ulos, jotka eivät koirastani pidä. Nimenomaan pitää vielä tykätä sen verran, että on hyvä olla kaikilla. Miehiä tulee ja menee, ja niin naisiakin miehillä, mutta uskollista hyvää koiraa ei korvaa yksikään parisuhde.
Minäkään en kestäisi haisevaa, kuolaavaa ja karvojaan levittelevää koirankuvatusta. Koiraihmiset taitavat muutenkin olla epäsiistiä porukkaa. Mut minä olenkin kissaihminen...
Johonkin ratkaisuun tiedän on joka tapauksessa päästävä. Kovasti epäilen että poikaystäväsi ei suostu luopumaan koirasta. Ehkä teidän tosiaan kannattaa etsiä isompi asunto. Yksiö kahdelle ihmiselle ja kuolaotukselle saattaa käydä liian ahtaaksi.
Perusteleppa tuo että koiraihmiset on epäsiistejä? jos multa kysytään ni kissan jätöksetkin haisee pahemmalle kun koiran. Lisäksi inhottaa että kissaihmiset laskee katit kuseskelemaan muiden pihoille. :/
Eihän kyse ole mistään jätösten haisemisesta, ei sinunkaan jätökset ruusulle tuoksu :) Luonnollisesti hiekkalaatikko siivotaan säännöllisesti (vrt. vessanpöntön vetämiseen). Sitä paitsi vastuunsa tunteva kissan omistaja ei pidä kissaansa vapaasti ulkona. Valitettavasti näitä idiootteja Suomessa riittää. Vika ei ole kissan vaan siis omistajan!
Tämä epäsiisteys perustuu pieneen otantaan tuntemieni koiranomistajien huusholleista verrattuna kissallisten ihmisten asumuksiin. Eipä siitä tietenkään voi yleistäviä johtopäätöksiä vetää, kunhan sohaisin kepillä muurahaispesää :)
Itselläni on nyt vähän yli 10-vuotias leikkaamaton, sekarotuinen uroskoira. Se on keskikokoinen, vähän terrierityyppiä. Ja aivan hirveä: huonosti kasvatettu, vähintään lievästi käytöshäiriöinen ja tasan yhden naisen koira. Se on kyllä ajan kanssa hyväksynyt muutamia muitakin ihmisiä elonpiiriinsä, jopa silittelemään.
Arvaa mitä. Minä olen syvästi kiintynyt tähän koiraan ja se minuun! Se on kuin osa minua, kaikkine ongelmineen. Se on ollut minulla aivan pikkupennusta asti.
Itse tulen koiran kanssa toimeen, ja tunnen sen kaikki aivoitukset niin, että uskallan tuon pommin kanssa liikkua ihan hyvin ihmisten ilmoilla. Sillä on kuitenkin oma, sisäinen logiikkansa, ulkopuolisille vaikea ymmärtää. Hoitajia ei tietysti tällaiselle kummajaiselle ole, joku koirahoitola on ihan poissuljettu juttu. Nyt jo aika huonokuntoinen isäni on tähän asti ollut hoitajana silloin kun olen itse vähän halunnut matkustaa, mutta harvoinhan sitä voi tehdä.
Viime vuosina olen muutamaan otteeseen harkinnut koiran lopettamista ihan vakavasti, mutta en vaan ole siihen asti päässyt. Varmasti jos koira esim. purisi jotain vierasta ihmistä tms., ei muita vaihtoehtoja jäisi. Koira on kuitenkin pysynyt hyvin hallinnassani, mitä nyt aiheuttaa joissakin tilanteissa stressiä itselleni.
Niin, sitten aiheeseen koira ja ihmissuhteet. Tämä koira teki tietysti kaikkensa rajoittaakseen sosiaalista elämääni. En tiedä miten paljon koiralla oli osaa siihen, että vakiinnuin vasta suhteellisen myöhään. Ensimmäisessä seurustelusuhteessa koira kiristi välejä ja vaikeutti asioita. Tässä toisessa se on tehnyt sitä ihan samaa. Olen kuitenkin löytänyt ainakin pari ratkaisua.
1. Muutto. Muutin asuntoon, jossa koira sai oman "huoneen", jossa se voi lepäillä silloin kun minä haluan olla rauhassa ihmisten kanssa tai kun koiralla nyt jostain syystä keittää yli. Ennen asuin yksiössä, jossa koira oli aina "silmillä" ja kulkuväylällä. Se oli aivan mahdoton yhtälö, kun kuvioihin tuli toinen ihminen.
2. Koiraterapia. Kävimme sellaisessa yhdessä koiran ja poikaystävän kanssa. Hänkin kiinnostui hieman koirien sielunelämästä. Aloimme yhdessä koulia koiraa.
3. Koira statistina. Koira vaan yksinkertaisesti on lauman arvojärjestyksessä viimeinen. Myös minun päänsisäisessä arvojärjestyksessäni. Teen kaikkeni, jotta koira ja poikaystävä pysyisivät väleissä, mutta kun konflikteja ilmenee, se on koira joka menee koppiinsa pohtimaan syntyjä syviä ja minä keskityn sataprosenttisesti ihmiskumppaniini. Tähän tietysti kuuluu, että tiukan paikan tullen olen valmis lopettamaan koiran. Se ei ole poissuljettu vaihtoehto, mutta ei siitä nyt kumpikaan aktiivisesti puhu. Lähinnä ehkä kumppanillekin riittää se tietoisuus, että kovan paikan edessä olen siihenkin valmis.
Minä, kumppanini ja koirani teemme yhdessä pitkiä kävelylenkkejä, ja me kaikki kolme nautimme suunnattomasti. Naureskelemme yhdessä koirani aivoituksille ja hassuille maneereille - koiraksi se on Tosi Persoona. Yksi hupimme on tehdä koiralle "puhe- / ajatuskuplia", kuvitella mitä se milloinkin laukoo erilaisissa tilanteissa, itsevarmasti ja kaikkitietävästi niin kuin nyt vain tuollainen urosterrieri voi.
Yhdessä emme poikaystävän kanssa asu, mutta se ei niinkään johdu koirasta vaan muista syistä. Jos muuttaisimme yhteen ja koirakin tulisi mukaan, pitäisi taas olla paljon isompi asunto. Jopa asunnon pohjaratkaisussa pitää ottaa huomioon, että talossa on kaksi aikuista ja koira, ja toinen niistä aikuisista ei oikein diggaa koirasta. Pitää olla mahdollisuus sulkea koira toisinaan kuvioista (siis koiralla pitää olla kokoonsa nähden riittävän iso oma tila, jonka voi tarvittaessa vaikka sulkea). Pitää olla väljät kulkureitit niin, ettei törmäyksiä tule.
Sinulle suosittelen samaa kuin nämä muutkin kannanottajat: keskustele. Halusin lähinnä tuoda mukaan tällaisen koiraan naksahtaneen ihmisen näkökulman. On vaikea selittää koiran ja ihmisen syvää kiintymystä, mutta se voi siis kestää aivan ihmeitä. Tärkeää on, että lauman arvojärjestys on kaikille selvä, ja että sinä olet kuitenkin kumppanisi elämässä aina se ykkönen.
Muuten jos se koira on lauhkea, niin eikö teillä voisi olla jotain sukulaisia tai tuttavia, jotka voisivat ottaa sen toisinaan pieneksi hetkeksi hoitoon? Muitakin kuin poikaystävän ex? Esim. minun yksinäinen isäni hoitaa koiraa mielellään jos vain kunto kestää. Isän kanssa koira tulee juttuun. Kannattaa varmasti puhua! Ehkä ette pääse viikkojen pakomatkalle Karibialle, mutta ainakin viikonloppulomalle;-). Ja sitten jos syntyy jotain pysyvämpiä hoitajakontakteja, voi joskus ehkä lähteä kauemmaksikin. Hoitajalle voi tarjota rahaa tai vastapalvelusta. Niin se menee. Ihmiset tukevat toisiaan vaikeissa tilanteissa.
Sellainenkin tuli vähän mieleen jossain kohtaa kommenttejasi lukiessa, että sinua ehkä kismittää noin yleisemminkin se, että touhukas ja menevä sinkkuvaihe jää taakse. Tavallaan homma konkretisoituu siinä koirassa, koira kun edellyttää asettumista ja sitoutumista, johon et itse oikein koe vielä olevasi valmis. Jos tässä on yhtään totuuden jyvää, niin yritä nähdä asia niin, että tämä on onneksi vasta _vain_ koira! Ja että yksin ja tyttökavereiden kanssa voit viilettää kuten ennenkin, poikaystävä hoitakoon koiraansa.
Tsemppiä!
Hyvää tekstiä muutenkin, mutta erityisesti lämmittää lukea kuinka ymmärtäväinen, päättäväinen ja vastuullinen oman koirasi kanssa olet! Että kaikkea hyvää sinnekin yhteiseloonne!
noniin..... me siis keskustelimme asiasta nimeltä KOIRA:)..... olin miettinytvalmiiksi,mitä aion sanoa ja mikä ärsyttää. sain sanottua tarpeellisen ja painavan: mm. en pidä koirista, vaikka olen yrittänyt. niiden eritteet vaan kuvottavat minua.... sanoin myös että yleensä minä olen se, joka joutuu hoitamaan koiran hoitopaikan, enkä pidä sen järjestelemisestä. siis kun ainoa hoitaja on äitini ja hänelläkin on jo collie. poikaystäväni koira ei todellakaan ole lauhkea, vaan mielestäni vauhko ja itsepäinen ärsytys: noutaja-rotua (siis kun vertaan collieen). toisaalta joskus pidän siitä ihan vahingossa, murtta aina kun on aika siivota, näen PUNAISTA niitä karvoja on kaikkialla! ja juuri kun on valmista, niitä on silti jokapuolella!!!!! harmittaa, kun mies on kuitenkin niin ihana ja juuri sellainen, mitä olen etsinyt kaikki nämä vuodet..... joskus myös tuntuu että olen numero kaksi poikaystäväni silmissä, kun koira saa puruluita ja leluja, mutta minä en saanut edes joululahjaa!!!! syntymäpäiväni on vajaan kuukauden päästä, jos nyt en saa lahjaa, niin en tiedä mitä teen. koira myös saa kehuja enemmän, kuin minä. ensimmäinen mies, joka ei kehu minua yltäkylläisesti. olen varmaan tottunut huomioon liikaa??
kertoisin mielelläni vielä lisää, mutta nyt on mentävä.....
kiitos kaikille kommenteista!
teistä oli isosti apua!!!:)
Jätä se jätkä. Sä et oo sen arvonen.
Et ole! Sinunhan siinä suhteessa pitää elää ja jos et koirien takia ole tyytyväinen olotilaasi niin tee asialle jotain, antakaa koira pois, jos poikaystäväsi haluaa sen pitää niin sitten on edessä ongelmia.
Itse olen törmännyt myös vastaavaan, kun "ehdokkaalla" on ollut koira ja minä taas en voi sietää koiria olen "kissaihminen" niinpä nykyään kun tapaan jnkun mielenkiintoisen miehen kysyn oitis pidätkö koirista, jos vastaus on "joo" niin hyvästi.
Koirat vaan ovat niin "läheisriippuvaisia" ja jatkuvasti jaloissa ja muutenkin inhottavia.
olenkin tullut siihen tulokseen, että koiraihmiset eivät vain ole tyyppiäni.
Mutta siinä missä minulla on oikeus ilmaista mielipiteeni, niin arvostan myös täysin vastakkaista mielipidettä, pitäköön kukin mistä tahtoo.
Poikaystävälläni on myös koira,tällä hetkellä sijoituksessa
Koira oli meillä monesti hoidossa,oli kivaa kun oli jota paijata yms.
Mutta kun tämä koira on lellitty pilalle,paskoo ja kusee sisälle mieltä osoittaen,haukkuu kaiken mikä pikkaisenki kuuluu ulkoa,sotkee kaikki huonekalut ja pedin kun juoksee suoraan ulkoa likaisilla tassuilla sängylle......
Tuli mitta täyteeeeennn....
Jos lapsilla on kuri niin sitten myös koirilla,se piski ei enään tule meille hoitoon.
Tein asian selväksi ja eipä sen jälkeen ole tarvinnut joka päivä kusisia mattoja pestä.
Sulla on aika paha asia mietittävänä, mut kerronpas oman juttuni.
En ala kertoa koirista, vaikka itse olen ihan hulluna niihin.
Mieheni taas ei.
Meillä on kotona ollut aina koiria ja olen koko ikäni ollut sitä mieltä, että mun elämässä on aina koiria. No miehellä sitten, -aina kissoja!
Mä mä en todellakaan pidä niistä, ajattelen niistä samalla tavalla kuin sinä koirista, vaikka kissat ovatkin vähän helppohoitoisempia. Mä en todellakaan nää mitään ihmeellistä jossain kateissa, enkä tajua mikä niissä on suloista, mua ne vaan sattuvat ärsyttämään.
Mutta kuitenkin, meille tuli sitten koira, kun vuositolkulla siitä puhuin. On maailman sulosin otus. Mieskin pitää siitä, mutta no se on ihan pentu, ihan eri juttu kuin mitä sulla, kun teillä on siellä iso aikuinen koira.
Me ollaan sovittu että jos tulee koira niin tulee myös kissa. Vaikken mä niistä pidä, niin saa sellainen meille tulla kun mies sellaisen haluaa, sainhan minäkin koiran. Mutta sopimukseen kuuluu että koira on mun vastuulla ja kissa miehen.
Eli nostappa siis kissa pöydälle: Ei ole sun juttus siivota niitä jälkiä mitä koira aiheuttaa!! Eikä mitään muutakaan, ei sun tarvitse kun et halua, siitähän koiran hankinnassa on kyse, että haluaako sellaisen hoitovaatimuksineen kaikkineen.
Ajattelen välillä, jos olisin sinkku, niin ensimmäisissa keskusteluissa jonkun uuden tuttavuuden kanssa tulisi just toi tilanne aiheeksi, heti kysyisin pitäisikö kissoista vai koirista. Arvaa mitä sanoisin, jos vastaisi että kissoista? :)
Ei ole oikein "riistää" toiselta tuollaista asiaa elämässä, eläimet kun vaan sattuvat tuomaan joidenkin ihmisten elämään niin paljon iloa ja onnellisuutta.
Ellen olisi koskaan koiraani saanut, (olen nuori vielä, mutta kuitenki tulevaisuutta ajatellen) vuosien saatossa olisin varmasti jossakin vaiheessa elämää miettinyt, mitä jos olisin ollut jonkun toisen kanssa. Sairaudet tietysti nyt ihan eri juttu, mutta kuitenkin.
Voimia sinulle, kyllä te tämän selvitätte!
noniin....
heitinpä eilen taas Uudestaan kissan pöydälle.... mUtta näyttäÄ siltä, ettei Poikaystäväni oikein ymmärrä Mun tuskaa.... se ei varmaan pidä sItä niin Vakavana, kun se mulle Oikeesti on....
eli Kun hän ei sanonut Juuri saNaakaan,(ja Oli kello paljon Ja aamulla Oli herättävä aIkaiseen ja diibadaaba, KeskustelunkarttamIsta) kun aVauduin Taas lisää, nIin mua aLkoi Ottaa Päähän niin kovin, että saNoin sitte aIka pahasti, Kun oltiin Jo nukkumassa: hOida Itse ko0iras, mä en siihen puutu. sIinäpähän etsit sIlle hoitopaikan. Oikeasti EI Ole kEtään muuta kun Äitini Ja häntä en aIo Pyytää.
hän sitten vaan Totesi, että kun tulevaisuudesta ei voi tietää, mutta kun en mäkään herranjumala ala tulevaisuutta oottamaan ilman mitään päämäärää ja tietoa, minne sen rakin tunkee, jos tarve tulee!
empaattisena ihmisenä, mä pystyn ymmärtää, että se koira on sille tärkee ja ois kamalaa, jos joutuis luopumaan siitä mun takii. se ois väärin.... mutta kun mä en ainakaan keksi muuta ratkaisua. todetakseni vielä, että lapsikin olisi helpompi hoidettava, kun sen voi aina ottaa mukaan kaikkialle! hän kutsui mua myös vastuuttomaksi, etten muka osaa ottaa vastuuta. mutta mun mielestä tässä ei ole kyse vain vastuusta, vaan jostain paljon suuremmasta. mä olen nimittäin ajatellu viettäväni Koko LoppuelämÄNi tämän miehen kanssa! mutta en kyllä enää tiedä mitä tästä tulee, kun ongelma vaan paisuu..... mieskään ei avaudu mistään, se ahistaa tosi paljon.....
aamulla oli vIelä kireä Tunnelma, enkä tiedä Mitä on tapahtunut, kun menen vasTa Yheksältä illalla töistä kotiIn.. onko hän siellä vaI ei...........
mua niin oksettaa käydä epäselvin välein nukkumaan..... ja nyt pitää vielä olla töissä 11 tuntii, ennen ku näkee......
kohta kaikki varmaan räjähtää käsiin.....
ja mun teksti on ihan sekavaa:)....
Et todella ole epäystävällinen, paha tai vastuuton jos toteat oman elämäsi realiteetit ja reunaehdot ääneen. Miehenhän se koira on eli kyllä hänen todella pitäisi järkätä sen hoito ja siivota sen jäljet eli kantaa vastuu omasta koirastaan eikä sysätä vastuuta sulle. Kerro miehelle rauhallisesti ja ääneen että ehkä koira joskus voi olla kanssasi isossa asunnossa mutta nyt ei voi olla täällä sinun omassa yksiössä, ja sillä siisti. Jos mies sitten ottaa ja kävelee ulos niin kirpaiseehan se, mutta voit olla tyytyväinen että se tapahtui tässä vaiheessa: joskus se olis sen vielä kuitenkin tehnyt. Älä ota tassua vastuunpakoilijamiestä! Ota mieluummin vaikka kissa tai kunnollinen koira jonka itse koulutat pennusta asti.
Varmasti tuo on ilkeää kun et saa puhuttua, vika on siis miehessä, ei sinussa tai koirassa. Todella välinpitämättömästi sun miehes kyllä suhtautuu asiaan!
Sen pitää oikeesti huolehtii ite siitä koirastaan, ei sun! Älä jää tollasta katteleen, sano sille, että joko hoitaa koiransa, tai on sitten koiransa kanssa yksin. Ei kannata ruveta puhumaan koirasta luopumisesta, silloin menee vähän kiristykseksi.
Mutta jos ei miekkonen itse ymmärrä että oma koira pitää itse hoitaa, niin kyllä jotakin on vialla.
Kysy tuota, joko hoitaa koiransa itse tai sinä lähdet! Samalla teet selväksi että koira saisi jäädä ja samalla näät kuinka paljon miehesi sinusta välittää! Ellei tuollainen kävisi päinsä, niin nääthän sitten miehesi arvostuksen määrään sinuun.
Onko se sinulle ok, että ellei sinun tarvitsisi koiraa hoitaa eikä siivota sen sotkuja, niin saisiko se jäädä? Kannattaisi muuten etsiä se isompi asunto!
Aikaisemmin kirjotit, että pitää olla aina kotona. No miksi ihmeessä? ei tietenkään tosta noin voi lähteä ulkomaan matkalle tai jonnekin, mutta tarkoitan jotakin tavallista lauantai-iltaa? Kyllä me ainakin mennään, kun ollaan pentu ruokittu ja ulkoiletuttu. Hyvin se siellä pärjää!
just niin se, että toinen on kouluttanu sen koiran on ärsyttävää. aina pitää muistaa että mitkä ne oikeat sanat nyt olikaan millä se tottelee, vai totteleeko ollenkaan! sitten vielä jos vieressä huomutellaan, että ei noin vaan sano se oikee sana joka on....jne.... mä en jaksa! totta, koiran hoitaa sen omistaja ja sillä siisti! ei mun oo mikäöän pakko, jos en halua ja musta tuntuu väärälle hoitaa sitä ja vaikeelle. ku on aika iteppäinenki se koira. ja kun mullakin on luonnetta ,ni antaa sitten koiran pompottaa???? never!
mut tosta kämpästä lähdön suhteen mä en menis sanoo, ku kuitenki haluan että mies on mun kämpillä ku sen asunto taas on sen verran kaukana, ettei huvittais jokapäivä ravata.... eli mun on varmaan kestettävä sen koiran liat ja ym mun kämpässä... mutta pitää tosiaan laittaa mies siivoomaan:)....
voi että kun minä välitän siitä vaikeasta miehestä niin kovin...... mutta sen on kyllä opittava puhumaan ASIOISTA!!!!