Voi luoja. Aiheena ilkeä(kö) anoppi.
Vähän taustatietoja: olen rauhallinen, rauhaa rakastava, tarkkaileva kuuntelija. Keskustellessa ensin tarkkailen muita ihmisiä ja kerron sitten vasta asiani. Pidän positiivisuudesta ja muista ihmisistä ympärilläni. Ystävät, perhe ja kaverit ovat minulle tärkeitä. En pidä siitä, että arvostellaan muita ihmisiä, koska ei koskaan tiedä millainen elämäntilanne kullakin on. Anoppini on toista maata: hän on todella yksinäinen (vain yksi ystävä, joka asuu toisella puolella Suomea), erittäin negatiivinen ihminen. Tämä varmasti johtuu hänen yksinäisyydestään. Hän puhuu suuna päänä eikä kuuntele vastavuoroisesti toista. Hänellä on paljon arvosteltavaa muista ihmisistä. Hän myös odottaa että ainut poikansa eli mieheni passaa häntä alituiseen milloin viemällä kauppoihin, auttamalla "miesten hommissa" tms. Olen päättänyt olla vierailuilla hiljaa, koska olen vierailujen jälkeen sosiaalisesti kuin jyrän alle jäänyt. Pelkään, että minusta itsestäni hän on nyt huomannut sen, että en pidä hänestä.
Mulle tuli todella ahdistava olo eilen automatkalla, kun oltiin matkalla mieheni sukulaisen syntymäpäiville. Olen jännittäjä-tyyppiä - olin hiljaa automatkalla sillä tiesin näkeväni sellaisia miehen sukulaisia, joita en ollut nähnyt kuin muutaman kerran. Lisäksi käytän sellaista lääkitystä, joka aiheuttaa minulle ajoittain pahaa oloa ja väsymystä, joten ei tehnyt mieli puhua. Istuin mieheni vieressä etupenkillä ja ihailin kauniita maisemia. Mieheni ja anoppini keskustelivat kiivaasti jostakin asiasta, joka ei tavallaan kuulunut minulle. Hän valitti siitä, kuinka hänen kaksi veljeään ei pidä häneen yhteyttä vaikka hän ei itsekään soita tai laita viestiä heille? Yhtäkkiä mieheni sanoo, että "kyllä muutkin saa keskustella vaikka minä nyt ajan", jolloin anoppini tokaisi takapenkiltä: "Minäkin odottaisin jonkinlaista keskustelunavausta - NIMELTÄMAINITSEMATTOMALTA". Mä menin tästä todella lukkoon, koska tiesin että tämä oli tarkoitettu mulle... Mulle nousi kyyneleet silmiin, mutta päätin että en näytä heikkouttani vaan hengitän kymmenen kertaa syvään.
En enää muista miten tilanne laukesi, mutta kommentoin anoppini ongelmaan, kuinka hän pääsisi Airbnb-kämpästä sairaalaan leikkaukseen. Ehdotin Boltia tai Uberia, koska taksit ovat kalliita eikä anopille julkiset käyneet. Ei hän kuulemma sellaiseen ruvennut, "liian vaivalloista - kävellen mennään vaikka sinne kiire tuleekin". Kolmas esimerkki automatkalta on erään tunnetun julkkiksen biisin kuuleminen radiosta. Hän arvosteli kappaletta julkkiksen ulosannin perusteella (hän jakaa mielipiteitä), mutta päätin kertoa, että olen viettänyt aikaa hänen kanssaan nuoruudessa ja on ihana nähdä, kuinka hän on päässyt pitkälle ja tekee omaa juttuansa. Ilman, että hän olisi kysynyt asiasta enempää, hän sensijaan kysyi: "Oliko se silloin yhtä tyhmä, kun nyt antaessaan lausuntoja lehdissä?".
Haimme kyytiimme anopin äidin. Soitimme hyvissä ajoin ennen hänen kotitaloaan. Kun saavuimme kotipihaan, anopin äiti sanoi, että pitää mennä kukkakauppaan. Kello oli sen verran, että ehdimme vielä hyvin hakemaan keskustasta kukat. Anoppi sai slaagin ja puhuu todella rumaan äänensävyyn ÄIDILLEEN, että miksi pitää mennä kukkakauppaan, etkö sinä voinut niitä aikaisemmin hakea, eikö sinulla tullut tällainen asia mieleen. Päätin olla noteeraamatta anoppia tässä asiassa vaan kysyin kohteliaasti anopin äidiltä, että "mikä kukkakaupan nimi on, jotta mieheni osaa sinne ajaa?". Laitettiin mapsiin kukkakaupan osoite ja saavuttuamme kukkakaupan pihaan ja anopin äidin lähdettyä kukkakauppaan alkoi sellainen marmatus, että rupesi todenteolla harmittamaan se, millainen anoppi minulla on.
Tästä tarinasta jäi uupumaan se, että anopilla on koira. Iso koira, joka tietenkin oli tällä reissulla mukana. Hän hyppi jatkuvasti vierailuilla muiden päälle, haki huomiota ja vinkui muiden juodessa kahvia ja syödessä kakkua. Tätä koira tekee myös anopilla vieraillessa vaikka koira on jo vuoden vanha (eikö koiran pitäisi jo tässä vaiheessa olla hyppimättä?). Anopin mielestä hyppiminen kertoo vain siitä, koska minä ja poikansa ( = eli kukaan) emme käy hänellä tarpeeksi usein kylässä. Minua harmittaa, kun tässä episodissa huomio meni jatkuvasti koiraan eikä 90-vuotiaaseen synttärisankariin.
Kotimatkalla mieheni meni tankkaamaan ja jäin anopin ja koiran kanssa autoon. Anopin kysymys oli: "Miten X:n (poikansa) raha-asiat?". Olin kysymyksellä ällikällä lyöty, mutta vastasin ympäripyöreästi jotain sellaista, mihin hän ei pystynyt tarttumaan. Hän kertoi, että poikansa ei ymmärrä rahan arvoa ja on kova tuhlaamaan rahaa. Päätin antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Antakaa minulle neuvoja tilanteeseen. Mua jäi todella harmittamaan esimerkiksi tämä eilinen ja muutkin meidän näkemiset...
Ilkeä(kö) anoppi?
2
315
Vastaukset
- Anonyymi00001
Vaikea tämmöiseen monimutkaiseen tilanteeseen on ulkopuolisena mitään ohjeita antaa. Mutta sinun kertomukseni perusteella minä lähestyisin asiaa niin, että mikäli olisin sinun miehesi, antaisin anoppisi olla hetken aikaa ihan yksin. Pitäisin etäisyyttä, ja kun taas on yhteydessä ja jos alkaa sama touhu, pitäisin taas lisää etäisyyttä.
Itse laittaisin oman naisystävän hyvinvoinnin äitini tahdon edelle. Kun hän tarpeeksi miettisi juttuja yksin, ilman että kiukuttelulla siitä että kukaan ei halua olla yhteydessä voi vaikuttaa asiaan. Näin ollen vaihtoehdoksi jää joko vähän miettiä asioita ja mennä itseensä, tai sitten olla yksin. Oma valinta. - Anonyymi00002
Tutulta kuulostaa varsinkin tuo kuinka anoppi kiukkuaa omalle äidilleen. Miehesi kuuluu pistää rajat,se vain joillekin on niin vaikeaa. Pidätte vähän etäisyyttä niin kaikki voivat paremmin ainakin te.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082834Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672511Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061172Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831015Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1241002- 671000
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait271952Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka320921Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768