Olen lukenut tätä foorumia ja mieleeni on herännyt kysymys siitä, pitääkö appivanhempien kanssa tullakaan toimeen, jos kemiat eivät kerta kaikkiaan kohtaa?
Kannattaako päätä hakata loputtomasti seinään vai vaan katkaista välit?
Mitä siinä häviää? Ja jos jotain häviää niin jotainhan saa tilalle! Voihan sitä ihminen todeta, että vapaus ja itsemääräämisoikeus menevät appi&anoppi suhteen edelle?
Jos parisuhdekin on vapaaehtoisuuteen perustuva kahden liitto, niin miksi sitten appi&anoppi suhde olisi pakollinen?
Kannattaako päätä hakata loputtomasti seinään vai vaan katkaista välit?
Mitä siinä häviää? Ja jos jotain häviää niin jotainhan saa tilalle! Voihan sitä ihminen todeta, että vapaus ja itsemääräämisoikeus menevät appi&anoppi suhteen edelle?
Jos parisuhdekin on vapaaehtoisuuteen perustuva kahden liitto, niin miksi sitten appi&anoppi suhde olisi pakollinen?
Vastaukset 11
Vanhimmat
eivät haluaisi panna välejä poikki että olisi lapsilla isovanhemmat molemmilta puolilta eikä tarvisi miettiä missä "sopii" käydä kenenkin kanssa jne.
Varmaan ihan lasten takia kestetään kaikennäköstä vuosi vuoden perään.
Silloin jos pari on lapseton niin ongelma on vähäisempi. On helpompi panna välit vaikka kokonaan poikki.
Meillä ei ole lapsia, eikä ole tarkoitus hankkiakkaan.
Olenkin pannut välit poikki anoppiin (appi kuoli pois, ehkä oli ainut keino päästä eroon siitä hirveästä noidasta).
Oma äitinikin on kaikkea muuta kuin ystävällinen, joten välttelemme häntäkin jotakuinkin niin paljon kuin suinkin voimme. Kirjeitä voi aina kirjoittaa, mutta jo puhelut ovat ihan kamalia ja niistä jää AINA paha maku suuhun. Saati tapaamisista. Noin kerran vuodessa nähdään eikä mitenkään iloisissa merkeissä useinkaan.
tollasta...mä soitan äidilleni harva se päivä.. en ymmärrä miten jotkut ei tule toimeen vanhempiensa kanssa ja itse olen jo 34v...
Olen kuunnellut ja tukenut äitiäni teinivuosista lähtien, veljeni on toiminut sijaisaviomiehenä hänelle siinä mielessä että on tehnyt kaikki aviomiehen työt (en tarkota mitään seksuaalista tässä), siskoni on samaten kuunnellut äitiäni...
Kaikki me olemme saaneet jatkuvasti kuulla olevamme täysin kelvottomia milloin milläkin tavalla...
Tällaisia äitejä tapaa silloin tällöin, ei kaikki vanhemmat ole rakastavia.
Ehkä äitini oli katkera kun oli ollenkaan hankkinut lapsia vaikka ei olisi ollut pakko, olihan silloinkin erilaisia ehkäisytapoja. Löysin vanhoista papereista sellaisen vihkosenkin missä neuvottiin eri tapoja, hän oli saanut semmosen jo hyvin varhain mutta silti hankki lapsia. Olisi varmaan ollut parempi kun ei olisi hankkinut, kun ei kerran pystynyt rakastamaan meitä.
Sinun ei tarvitse rakastaa ylenmaarin miehesi vanhempia. MUTTA sinun taytyy kayttaytya sivistyneesti (kohteliaasti) heita kohtaan. Mita tahaansa he sanovat tai tekevat, nin kauna kun se ei ole laitonta tai epamoraalista, sina joko myontelet, vastaa neutraalisti tai et sano mitaan, vain olet kuuntelevanasi. Tuo vaatii itsekuria mutta ei ole mahdotonta oppia.
Jos esim.miehesi haluaa kutsua heidat paivalliselle kotiinne etka halua nahda vaivaa kokota, tilaa pizza ja tee salaatti. On sinun velvollisuutesi emantana saada vieraasi olo tuntemaan miellyttavaksi ja tervetulleeksi. Huom. velvollisuutesi miestasi kohtaan.
On paljon asioita joista ei tykkaa tai ole kovin kiinnostunut, mutta jarkeenkayvan kaytossaannon mukaan kohteliaisuudella AINA vetaa pidemman tikun.
Pida aina mielessasi etta ilman heita sinulla ei olisi omaa miestasi.
Miniällä ei totta tosiaan ole minkään valtakunnan velvollisuutta kuunnella paskaa vain sen takia, että aviomies on olemassa!
Mikä velvollisuus miniällä mukamas olisi aina niellä kaiken niskaansa syydetyn ja vielä olla turpa rullalla?
Höpöhöpö sanon minä.
Aviomies voi aivan hyvin selittää rakkaille kultavanhemmilleen, että nyt siivoatte käytöstänne tai mitään tapaamisia ei enää tipu. Sillähän se selviää.
Vanhemmilla kun on velvollisuus rakastaa jälkikasvuaan (ellei se nyt luontojaan millään suju!) ja käyttäytyä kauniisti pojan/tyttären valitsemaa puolisoa kohtaan eikä nälviä ketään, vaikkei olisikaan tyytyväinen lapsensa valintaan.
Kielenkayttosi perusteella sina aivan rukoilet alentavaa kohtelua. Siivoa kielesi ja kohota itsesi hiukan ylemmas, tasolle jonne sina taytyisi kuulua, niin saat huomata etta kanssaihmisten kaytos sinua kohtaan myos kohentuu!
Jos luet mielipiteeni uudelleen huomaat etta erikoisesti painotin vanhempien kunnioittamista mikali heidan kaytoksensa ei ole moraalitonta tai eparehellista.
Eparehelliseen ja moraalittomaan kaytokseen (tuo kasittaa mys sanallisen ulosannin) tehoaa vain aluksi muutaman kerran ystavallinen mutta luja varoitus kaytoksen puhdistameseksi. Ts. vanhempien oman lapsen taytyy tuoda se esille heille itselleen: "Teidan negatiivinen suhtautuminen puolisoani kohtaa on hyvin hairitsevaa. Te ette ainoastaan satuta silla hanta vaan myos minua, minua viela enemman."
Ellei viesti mene perille, seuraava askel on estaa se kieltaytymalla tapaamasta hanta/heita.
"Kunnes opitte kayttaytymaan suvaitsevaisemmin, kohteliaammin valitsemaani puolisoa kohtaan, on parempi etta emme tapaa. Aion nimittain viettaa loppuelamani hanen ja hanen kanssaan tekimieni lasteni kanssa."
Antaa heille paatos haluavatko kayttaytya asiaankuuluvalla tavalla ottaa teilta kaikki paineet pois. Nyt on heidan/hanen paatettavissaan haluavatko velloa loassa yksin vai siivota tapansa ja nauttia lapsensa hankkimasta perheesta vanhoilla paivillaan.
Kerrankin asiallista, rakentavaa, sivistynyttä ja silti päättäväistä - bravo! Et taida olla aivan suomalainen - se selittäisi jonkin verran...
Itse en halua mitenkään hirveän läheisiä välejä appivanhempiini, mutta välillä voidaan kyläillä jne. He tuntuvat ihan mukavilta ja haluan olla ystävällinen. Mutta ei todellakaan ole mikään pakko olla "kuin yhtä suurta perhettä", jos siltä ei tunnu.
Oma äitini inhosi mummiani eli anoppiaan. Minä kuitenkin pidin hänestä ja toki ihmettelin joskus vanhempieni puheita (myös isäni oli äitiään vastaan). vieläkin he puhuvat hänestä pahaa selän takana. Tämä on jatkunut vuosia.
Tämä ei ole kuitenkaan vaikuttanut minun ja oman mummini väleihin.
Mun appivanhemmat ovat kuolleet. Anoppi kuoli noin 5v takaperin,en tullut hänen kanssaan toimeen sillä hän oli omasta mielestään täydellinen ja olin silloin alkuvuosina sairaan ujo.Usein hän kuitenkin lapsia halusi luokseen eikä koskaan väheksynyt lapsenlapsiaan kuten oma äitini tekee.. Appi kuoli tämän vuoden alussa ja häntä kaipaan.Appi oli minulle läheisempi kuin isäni joka asuu Luikonlahdessa ja viimeksi näin isääni kun oli nyt jo 6v tyttäreni ristiäiset..