Käytännössä puheenjohtaja Riikka Purra ratkaisee, kuka nousee perussuomalaisten uudeksi ministeriksi. Taustakeskusteluissa etenkin Wille Rydmanin (kuvassa oikealla) sekä Vilhelm Junnilan nimet ovat olleet esillä. Kuva: Petteri Sopanen, Tiina Jutila ja Silja Viitala / Yle
Ari Hakahuhta
14:52
Perussuomalaisten puoluehallitus ja eduskuntaryhmä valitsevat tänään illansuussa yhdessä puolueen ehdokkaan uudeksi sosiaali- ja terveysministeriksi. Virallisesti ministerin nimittää presidentti.
Taustakeskusteluissa esiin ovat nousseet etenkin Wille Rydmanin ja Vilhelm Junnilan nimet.
Yle seuraa Kaisa Juuson ministeripestin uuden haltijan julkistusta suorassa verkkolähetyksessä ja tässä jutussa. Lähetys perussuomalaisten puoluetoimistolta alkaa kello 18.25.
Käytännössä valinta on puolueen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Riikka Purran käsissä.
On erittäin todennäköistä, että Purran esittämä henkilö saa puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän tuen. Olisi poikkeuksellista, jos ministeristä äänestettäisiin.
Tiedotustilaisuudessaan viime torstaina Purra ei pitänyt mahdollisena, että uusi ministeri tulisi eduskuntaryhmän ulkopuolelta. Ministeriksi nousee siis joku perussuomalaisten kansanedustaja.
Molemmat ministeripörssin kärkinimet ovat aiempia elinkeinoministereitä. Junnilan rasismikeskusteluun päättynyt ministeriura kesti 17 päivää. Rydman oli ministerinä noin puolet hallituskaudesta, 709 päivää. Aiemmin sovitun vaihdon mukaisesti Sakari Puisto tuli Rydmanin tilalle elinkeinoministeriksi.
Juuso erosi omasta pyynnöstään sosiaali- ja terveysministerin tehtävästä viime viikon torstaina ja jäi sairauslomalle. Hän perusteli ratkaisuaan tehtävän raskaudella ja sillä, että on joutunut tekemään raskaita päätöksiä turvatakseen tärkeät palvelut.
Kaisa Juuso hieroo niskaansa eduskunnan täysistunnossa toukokuussa 2022.
Kaisa Juuso ilmoitti viime viikon torstaina eroavansa sosiaali- ja terveysministerin tehtävästä ja jäävänsä sairauslomalle. Juuso eduskunnan istunnossa toukokuussa 2022. Kuva: Silja Viitala / Yle
Uusi ministeri joutuu heti ensitöikseen etsimään säästöjä sosiaali- ja terveysministeriön menoista. Ministeriön työryhmä löysi sosiaalihuollosta vain noin puolet hallituksen tavoittelemista 100 miljoonan euron säästöistä.
Riikka Purran mukaan Juuson seuraajalta edellytetään rohkeutta, päättäväisyyttä ja eri suunnista tulevien paineiden kestämistä.
Kerromme aiheesta illan aikana lisää tässä jutussa.
Keskustelu aiheesta sulkeutuu 18.2.2026 kello 23.00.
Aiheesta enemmän: Paketissa 5 linkkiä
Aiheesta enemmän
Analyysi: Hallitukseen tulossa kaksi uutta ministeriä – nämä nimet ovat vahvoilla
Politiikka
Julkaistu 13.2.2026
13.2.
Sanni Grahn-Laasonen ja Kaisa Juuso istuvat ministeriaitiossa eduskunnassa.
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso eroaa ministerin tehtävästä – Riikka Purra: seuraajalta edellytetään rohkeutta
Politiikka
Julkaistu 12.2.2026
12.2.
Kaisa Juuso, Sosiaali-ja terveysministeri, VN sote info.
STM:n kaksi ministeriä vaihtuu – kansliapäällikkö: Osa esityksistä voi viivästyä, mutta mitään ei jää tekemättä
Politiikka
Julkaistu 13.2.2026
13.2.
Sanni Grahn-Laasonen ja Kaisa Juuso istuvat ministeriaitiossa eduskunnassa.
Analyysi: Kaisa Juuson ministerisalkku oli vaikeimmasta päästä, mutta hän itsekin lisäsi taakkaansa
Politiikka
Julkaistu 12.2.2026
12.2.
Kaisa Juuso tummansinisessä toppatakissa puhuu mikrofoniin ulkona.
Ministeri Juuson vaikea valinta – miten toimia omien arvojen mukaan ja säästää sote-palveluista?
Politiikka
Julkaistu 2024
2024
Kaisa Juuso edestäpäin kuvattuna.
Politiikka
Riikka Purra
Wille Rydman
Rydman helsingistä?
Anonyymi-ap
1
76
Vastaukset
- Anonyymi00001
444
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1207101Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1224884L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa644165TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153433Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7192221Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2661635- 671435
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581408Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j561354Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221276