Länsi olisi voinut estää Ukrainan sodan, mutta ei halunnut

Taustaa: Turvallisuusjärjestelmä Euroopassa

Ennen täysimittaista hyökkäystä vuonna 2022 Venäjä esitti useissa yhteyksissä toiveita tai vaatimuksia uudesta eurooppalaisesta turvallisuussopimuksesta, joka koskisi koko Eurooppaa ja sen turvallisuutta. Tällainen sopimus olisi voinut sisältää muun muassa NATO‑laajentumisen rajoittamisen tai takuiden antamisen siitä, ettei uusia sotilasliittoutumia laajennettaisi itään.

Venäjän näkemysten mukaan tällainen sopimus olisi perustunut “tasavertaiseen ja keskinäiseen kunnioitukseen” ja vastannut turvallisuusjärjestelmään liittyviin huoliin.

Miksi länsi ei sitoutunut uuteen eurooppalaiseen turvallisuussopimukseen

Lännen toimijoiden näkemykset poikkesivat useissa kohdissa siitä, mitä Venäjä vaati, ja tätä taustaa voidaan hahmottaa seuraavasti:

1. Eriävät näkemykset turvallisuuden järjestämisestä
– Monet länsimaat eivät halunneet sitoutua laajoihin rajoituksiin siitä, miten eurooppalainen turvallisuusjärjestelmä voisi tai pitäisi muotoutua, koska lännen ajattelussa turvallisuus perustui yhteisille periaatteille kuten valinnanvapauteen ja puolustusyhteistyöhön, eikä Venäjän esittämiin rajoituksiin.
– Ehdotukset, jotka sisälsivät esimerkiksi NATO:n rajoittamista tai uusien jäsenyyksien estämistä, katsottiin lännestä sellaisiksi, että ne heikentäisivät Euroopan kollektiivista turvallisuutta eivätkä ratkaiseet perustavanlaatuisia jännitteitä.

2. Luottamuspula ja epäselvyys tavoitteissa
– Lännessä arvioitiin myös, että Venäjän ehdotukset eivät välttämättä perustu todennäköiseen yhteistyöhön tai hyväksyttäviin kompromisseihin, vaan pikemminkin vaatimuslistaan, joka tukisi Venäjän etupiiriajattelua. Tätä näkemystä on tuettu arvioilla, joiden mukaan Venäjä pyrki rajaamaan itäisen Euroopan turvallisuuspoliittista valinnanvapautta.
– Samalla lännen tutkijat ja poliitikot korostivat, että turvallisuussopimukset edellyttävät laajempaa luottamusta ja oikeudellisesti sitovia takeita, joita ei ollut saavutettu neuvotteluprosessissa ennen sotaa.

3. Käytännön poliittiset ja strategiset realiteetit
– Monet länsimaat halusivat pitää yllä oman ulko‑ ja turvallisuuspolitiikkansa joustavuutta, ja siksi he eivät halunneet hyväksyä sitovia rajoituksia, jotka olisivat voineet rajoittaa heidän mahdollisuuksiaan tukea kumppaneitaan tai tehdä yhteistyötä turvallisuusjärjestöissään.
– Ehdotukset, jotka olisivat sisältäneet esimerkiksi Nato‑laajentumisen laillista estämistä, olisivat voineet heikentää EU:n, Naton ja muiden instituutioiden uskottavuutta ja toimintakykyä.

Eri osapuolten näkemyksiä

Euroopan johtajat – mukaan lukien entinen Saksan liittokansleri Angela Merkel – osallistuivat useisiin neuvotteluyrityksiin ja korostivat tarvetta löytää diplomaattisia ratkaisuja, mutta nämä eivät johtaneet laajasti hyväksyttyihin uusiin turvallisuussopimuksiin. Merkel ja muut länsijohtajat pitivät tärkeänä rauhanrakennusta, mutta he eivät hyväksyneet yksipuolisia rajoituksia, jotka olisivat voineet muuttaa koko eurooppalaista turvallisuusarkkitehtuuria.

Yhdysvaltain turvallisuuspolitiikan johtajat, kuten CIA:n johtaja Bill Burns, ovat korostaneet, että Ukrainan halu liittyä länteen – ja erityisesti Natoon – nähtiin Venäjällä “punaisena viivana”, mutta silti länsi ei ollut valmis dokumentoimaan esimerkiksi Nato‑laajentumisen rajoittamista osana sitovia sopimuksia ennen sotaa.