Saako uusia polttiksia enää autokaupasta

Ainakin, kun autokaupan esitteitä katsoo, niin ei siellä tuoda esille polttomoottoriautoja käytännössä ollenkaan. Ovatko autonvalmistajat ja autokauppa joutuneet tällaiseen pakkorakoon eli ahdinkoon. Kuluttajaa viedään kuin viimeistä sikaa.
40311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Saa, ja takaraja 2035 on siirretty.

Äänestä
  • Kai niitä saa mutta niitä ei aktiivisesti myydä. Kovalla vaatimisella automyyjä kertoo, että polttiksen ostaminen on juuri ja juuri mahdollista.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kai niitä saa mutta niitä ei aktiivisesti myydä. Kovalla vaatimisella automyyjä kertoo, että polttiksen ostaminen on juuri ja juuri mahdollista.

    Oleko kysynyt ? Aivan et ole .

    Äänestä

  • Takarajaa ei ole siirretty, ja polttiksia ei myydä kohta enää yhtään:

    "Tammikuussa ensi­rekisteröidyistä henkilöautoista 45,9 prosenttia oli täyssähköisiä. Vastaavasti bensiini- ja dieselautojen osuus tammikuun ensirekisteröinneistä oli 39,7 prosenttia, kun mukaan lasketaan ensisijaisesti bensiinillä tai dieselillä kulkevat kevythybridi- ja täyshybridiautot.

    Asiasta kertoo autoteollisuuden ja autojen maahantuojien etuja valvova Autotuojat ja -teollisuus ry."

    https://www.is.fi/autot/art-2000011840172.html

    Äänestä

  • Vuonna 2030 Suomessa ei enää polttiksia myydä kuin muutama hassu kappale.

    Äänestä

Sähköauto on niin paljon harmittomampi kuin polttomoottoriajan viimeiset polttikset, joissa on EGR, hiukkassuodatin, AdBLue, robottivaihteistoa ja ties mitä hybriditekniikkaa. Noista saa lukea aikamoisia tappelukertomuksia. Siksi autokauppiaat myyvät paljon mieluummin nykyaikaisen auton.

1Äänestä
  • Autokauppiaat myyvät mieluiten sen, mistä saavat parhaan katteen. Yksinkertaista ja totta. Mutta ostaja päättää mitä haluaa, eikä kauppiaan mielipidettä ole pakko kuunnella. Netistäkin voi haluamansa auton ostaa. Joku kyllä myy, vaikkei jonkun lasipalatsin myyjä suostuisikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Autokauppiaat myyvät mieluiten sen, mistä saavat parhaan katteen. Yksinkertaista ja totta. Mutta ostaja päättää mitä haluaa, eikä kauppiaan mielipidettä ole pakko kuunnella. Netistäkin voi haluamansa auton ostaa. Joku kyllä myy, vaikkei jonkun lasipalatsin myyjä suostuisikaan.

    Tässä pitäisi kaivaa esille kuluttajansuojalaki. Kuluttajaa pitää suojella sähköautosaasteelta.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tässä pitäisi kaivaa esille kuluttajansuojalaki. Kuluttajaa pitää suojella sähköautosaasteelta.

    Samaa mieltä. EU on antanut määräyksiä autotehtaille mutta ei kuluttajille. Kuluttajia, koskevat paikallismaan päästö ym. asetukset. Onneksi kuluttajat tietävät tämän ja pysyvät polttareissa niin kauan, kun parempia löytyy. Niitä on löytynyt niin vähän, ette sähköautobusiness on haudan partaalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Samaa mieltä. EU on antanut määräyksiä autotehtaille mutta ei kuluttajille. Kuluttajia, koskevat paikallismaan päästö ym. asetukset. Onneksi kuluttajat tietävät tämän ja pysyvät polttareissa niin kauan, kun parempia löytyy. Niitä on löytynyt niin vähän, ette sähköautobusiness on haudan partaalla.

    Sähköautojen myynti on helvetinmoista mainostamiseen ja EU-pykäliin perustuvaa pakkomyyntiä . Polttareita ei edes saa mainostaa , silti kauppa käy.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Sähköautojen myynti on helvetinmoista mainostamiseen ja EU-pykäliin perustuvaa pakkomyyntiä . Polttareita ei edes saa mainostaa , silti kauppa käy.

    höpöhöpö

    Polttiksia saa mainostaa kuten sähköisiäkin. Kyse vaan on siitä että raha ohjaa.
    Pykälät ohjaa verotusta mikä ohjaa tehtaiden strategia päätöksiä mutta päätökset on kuitenkin tehtaiden omia ei valtioiden tekemiä.
    Edelleen tehtaat saa tehdä ja myydä polttiksia jos kuvittelevat siten saavansa parhaiten tulosta aikaiseksi. Näyttää kuitenkin siltä että tehtaat ei oikein usko peruspolttiksen rahan tekokykyyn.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tässä pitäisi kaivaa esille kuluttajansuojalaki. Kuluttajaa pitää suojella sähköautosaasteelta.

    Mistä ajattelit aloittaa a.o. lain kaivamisen?
    Sehän on jokaisella tietokoneella aivan ilmaiseksi.
    Kirjoitettua lakia pitää tosin osata tulkita.

    Äänestä

Saahan noita mutta kun kukaan ei niitä osta niin ei niitä mainosteta. Tilaustavaraa.

Äänestä

Ihan näin polttiksilla pitkään ajaneena en ymmärrä miksi niitä joku haluaisi uutena enää ostaa.

Sähköautot ovat sen verran parempia kaikessa muussa paitsi toimintamatkassa.

Äänestä
  • MaIlmassa myydään 70-80% polttareita ja 20-30% sähköautoja. Myytiosuudet ovat jämähtäneen melkolailla näille paikkeille. Sähköautojen myynti takkuaa todella pahasti. Sähköautojen liiketoiminta on katastrofin partaalla.

    Äänestä

  • Aivan ja tuo jonkin verran lyhyempi toimintamatka ei ole mitenkään merkityksellinen juttu käytännössä. Paitsi niille fossiilijermuille, jotka ajavat viikottain Helsingistä Utsjoelle vetäen raskasta peräkärryä eikä ole aikaa pitää taukoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    MaIlmassa myydään 70-80% polttareita ja 20-30% sähköautoja. Myytiosuudet ovat jämähtäneen melkolailla näille paikkeille. Sähköautojen myynti takkuaa todella pahasti. Sähköautojen liiketoiminta on katastrofin partaalla.

    Sinä se jaksat uskoa noihin toiveisiisi…. 😆

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    MaIlmassa myydään 70-80% polttareita ja 20-30% sähköautoja. Myytiosuudet ovat jämähtäneen melkolailla näille paikkeille. Sähköautojen myynti takkuaa todella pahasti. Sähköautojen liiketoiminta on katastrofin partaalla.

    Kyllä, kehitysmaissa ja muissa vähemmän kehittyneissä maissa ei juuri sähköautoja myydä. Itäinen Eurooppa eli entiset Neuvostoliiton alusmaat myös on vielä jäljessä…

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    MaIlmassa myydään 70-80% polttareita ja 20-30% sähköautoja. Myytiosuudet ovat jämähtäneen melkolailla näille paikkeille. Sähköautojen myynti takkuaa todella pahasti. Sähköautojen liiketoiminta on katastrofin partaalla.

    Pohjoismaissa varsinkin ja useimmissa muissakn kehittyneissä maissa sähköautot kasvattavat jooa osuuttaan voimakkaasti.
    Sähköautot ovat suorastaan rahasampo autotehtaille.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Pohjoismaissa varsinkin ja useimmissa muissakn kehittyneissä maissa sähköautot kasvattavat jooa osuuttaan voimakkaasti.
    Sähköautot ovat suorastaan rahasampo autotehtaille.

    Myös kehittyvissä maissa sähköautot yleistyvät hurjaa tahtia. Kiinassa yms. maissa Aasiassa sähköautoja on suuret määrät.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Pohjoismaissa varsinkin ja useimmissa muissakn kehittyneissä maissa sähköautot kasvattavat jooa osuuttaan voimakkaasti.
    Sähköautot ovat suorastaan rahasampo autotehtaille.

    Rahasampo vaikka lähes kaikki autovalmistajat tekevät tappiota. Useimmat autotehtaat ei ole vielä tehnyt euroakaan voittoa sähköautoilla. Päinvastoin monet ovat jo ilmoittaneet olevansa miljardeja tappiolla sähköautojen myynnissä. Jopa VW on konkurssin partaalla.

    Äänestä

  • Sähköautoihin on tulossa nykyistä tehokkaammat ja jopa aivan uuden sukupolven akut.

    Tulevaa akkuteknologiaa on pakko jarrutella, jotta nykyiset, ensimmäisen polven viritelmät saadaan hävitettyä ja akku- ja kaivosteollisuus rakennettua uuden sukupolven vaateita vastaavaksi.

    Äänestä

Höpö höpö. Polttiksia on myynnissä joka merkillä. Kauppaan vaan jos rahapussi kestää.

Äänestä
  • Keljumaista mennä autokauppaan, kun myyjät pakkosyöttävät sähköautoja mutta poistuvat jonnekin, kun asiakas ilmoittaa olevansa kiinnostunut vain polttarin ostamisesta.

    Äänestä

Myyjät poistuvat kun huomaavat ettet sinä mitään autoa ole ostamassa.

Äänestä
  • 4 vuoden välein olen aina vaihtanut ja sama myyjä on aina hoitanut homman. Mutta nyt on menny jo liian pitkälle tuo sähkispakko.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    4 vuoden välein olen aina vaihtanut ja sama myyjä on aina hoitanut homman. Mutta nyt on menny jo liian pitkälle tuo sähkispakko.

    Ei ole mitään pakkoa. Voit ostaa sen polttiksen edelleen ja sillä ajaminenkin on toistaiseksi sallittua mutta miksi ostaisit kun sähköauto on kaikissa suhteissa parempi.

    Vai kuulutko sinäkin siihen porukkaan jonka on jostain syytä aina pakko ajaa 1000 km jokaisella ajokerralla kun autosi käynnistät.

    Äänestä

Autosalvan myyjän mukaan käytetyt dieselit revitään käsistä ( uusia volvoja ei enää saa dieselinä)

Äänestä
  • Tuo tilanne kertoo tosiasiat. Sähköautoja pakkomyydään EU: n pakottamana. Niitä autoja, joita kansa haluaa eli polttareita, ei myydä ollenkaan.

    Äänestä

Ihas satu juttuja. Polttiksia on myynnissä ja niitä myydään kaikille halukkaille.

Äänestä
  • Typerä ulinasi ei muuta mitään.

    Äänestä

Avaaja taitaa olla kovin huonoilla valmiuksilla varustettu höpönassu.
Asiahan selviää helposti kun katsoo kunkin maahantuojan ja merkkiliikkeen sivuja ATK:sta. Siellä näytetään ja kerrotaan koko heidän valikoimansa.

Äänestä
  • Nuo tilastot kertovat, että koko automyynti on tippunut 40% viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yksiselitteinen syyllinen on sähköauto. Niitä myydään vaikka enemmistö ei niitä halua.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Nuo tilastot kertovat, että koko automyynti on tippunut 40% viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yksiselitteinen syyllinen on sähköauto. Niitä myydään vaikka enemmistö ei niitä halua.

    Automyyjät kertovat polttarkuskille, että polttarisi on täysin arvoton. Siksi sinun on ostettava sähköauto. Ei ihme, että polttarikuski jättää autonsa vaihtamatta ja jatkaa polttarillaan vähintään miljoonaan kilometriin saakka.

    Äänestä

Juurikin aamuteeveessä professori nokka pystyssä valisti, että polttoaineista pitää tehdä sevverta kalliita, että alkaa se sähköautoilu kiinnostamaan. Autokauppias vieressä komppasi, että juu ja jos ei köyhällä ole varaa, niin valtio voisi tukea kuukausimaksua leasingiin. Tämä on nähty niin mont kerta, että taloudellisilla kannusteilla tai saktioilla vaikutetaan kuluttajaan ja viedään ku pässiä narussa. Ite elvyttelen museoautoani, kun ei ole vielä kielletty omistamasta/ajamasta. Varmaan on kohta laitoin tuokin.

Äänestä

Siksi autoja myydään ennätysvähän. Tarjolla vain roskaksi luokiteltavia sähköleluja

Äänestä

Polttikset maksaa ja on tarkoitettu paremmalle väelle. Audi S5 avant esim menee helposti yli 100 tonnin vaikka ei mikään iso auto. Köyhät ajaa edelleen sähköautolla kun ei varaa ole autoon jota ei tarvitse ladata.

Äänestä
  • Näinpäin se nykyään menee. Sähköautot ovat köyhän kansanosan säästöajoneuvoja. Ja ne kiinalaistuvat halpatuotteiksi. Polttikset myydään tiskin takaa salassa hyväosaisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Näinpäin se nykyään menee. Sähköautot ovat köyhän kansanosan säästöajoneuvoja. Ja ne kiinalaistuvat halpatuotteiksi. Polttikset myydään tiskin takaa salassa hyväosaisille.

    Miksi tuo köyhäksi tai ei varakkaaksi leimaamien on sinulle niin kauhea asia?
    Vaikuttaa heikolta itsetunnolta.

    Vain heikosti koulutetuilla nuorilla pojilla itsetunto rakentuu jonkun niin tyhmän asian varaan kuin auto.

    Äänestä

Köyhät ajelee vielä hetken polttoromuilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ainakin, kun autokaupan esitteitä katsoo, niin ei siellä tuoda esille polttomoottoriautoja käytännössä ollenkaan. Ovatko autonvalmistajat ja autokauppa joutuneet tällaiseen pakkorakoon eli ahdinkoon. Kuluttajaa viedään kuin viimeistä sikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu