Olin siis eräässä kaupassa ja kapeahkoilla rappusilla havaitsin niiden viereen asetetun muutamia mielenkiintoisia myytäviä tuotteita, joten pysähdyin tutkimaan yhtä niistä.
Takaani kuului varovainen "Anteeksi herra", joten jatkoin etenemistäni, jotta takana tulevakin pääsi minne mahtoi mennäkään.
(huvituin, sillä asuni oli edelleen yhtä mieleenpainumaton kuin ennenkin ja tukkakin on taas yhä pidempi)
Helsingissä siis hoitamassa asioita.
Jääkaappipakastin piti vaihtaa, sillä pakastinosan kompressori hajosi jo silloin ennen joulua (taisin raportoida sen silloin).
Epätavallisesti tilasin siihen kotiinkuljetuksen, enkä siis raahannut sitä tänne itse.
Kuski oli yllättäen japanilaisen näköinen, mutta selvästi oli asunut täällä ikänsä, sillä puheesta ei erottanut mitään epätavallista.
Tehokas ja mukava tyyppi.
Orkideat eivät kuki, vaikka yksi on kyllä jo tekemässä paria nuppua, mutta sen sijaan kameliassa on yksi kukka ja se on ensimmäinen kerta. Voi olla ettei aukea enempää, sillä patteriventtiilien asentajat olivat jättäneet verhot auki ja tuo kasvi tuntuu hermostuvan aivan kaikista muutoksista.
Ilmeisesti yhteiskuntaluokkani on kohentunut
15
286
Vastaukset
Kun olin ulkomailla töissä, minua ja ryhmääni kutsuttiin sanalla gentlemen.
Olen vieläkin otettu.Minulla oli eräässä projectissa yhtenä nimikkeenä breast technician ja se huvittaa minua edelleen (ei ollut lääketieteellinen projekti).
Jääkaappi pakastin? Siis oikeen oli erilliset kompurat?
Mä oon tollasta hakenu, mutta nykyään kaikissa näyttää olevan yhteinen kompura. mikähän syynä?Tuo hajonnut oli Gram ja silloin muinaisena aikana kunnollisissa oli tosiaan kaksi kompressoria.
Ratkaisu ei ole halpa, joten siksi nykyisissä on vain yksi.
(osittäin johtuu myös siitä, että ryhtyivät tekemään venttiileitä, joilla saa jaettua tehon molemmille osille säädön mukaisesti)
((aiemmin se oli hankalampaa))
Olen positiivisesti yllättynyt nopeasta toiminnasta. Onhan täysin normaalia, kun jääkaappi hajoaa joulukuussa, niin sen tilalle hankitaan uusi vasta helmikuussa.
Orkideasi murjottavat, koska ne ovat ikävoineet sinua. Niille pitää jutella mukavia ja niitä pitää kehua. Oletko edes muistanut kiittää niitä edellisistä kukinnoista?
(laitoit silloin, orkideoiden kukinnoista, kuvan palstalle)
Kameliasta olen kuullut, että se ottaa nokkiinsa hyvin pienestä ja voi pudottaa nuppunsa herkästi. Sitä ei saisi yhtään kääntää ja siirrellä.
Satuin kerran, etelän reissulla, näkemään kamelian kukkivan. Kamelia on pensaskasvi, en aikaisemmin tiennyt sitä.
Kamelioita on punaisia, vaal.punaisia ja puhtaan valkoisia.
Minkä värinen sinun kameliasi on?Noh, toimintanopeuteen vaikuttaa se, ettei täällä ole ollut ketään paikalla ennen kuin nyt.
Ja jos olisi ollut, niin sitten ei olisivat saaneet tulla toimeen ilman pakastinta.
(siis jääkaappi toimi edelleen kuten ennenkin ja vain pakastinosa oli rikki)
Orkideat ehkä kaipaisivat hiukan lisää lannoitetta, mutta liikalannoitusdkin on niille haitallista.
Minulla on kyllä johtolukumittari, mutta optimiarvo on tuntematon, eli pitäisi aloittaa hidas säätäminen ja havainnoida tulokset.
Harmillisesti kamelia on valkoinen (oletin värikkäämmäksi).
Se on tähän mennessä pudottanut kaikki nuput jo monta kertaa ja lehdissäkin on usein tummia kohtia (nytkin on). Selvästi on hankalaa löytää sille paikkaa jossa se oikeasti viihtyisi.
- Anonyymi00001
Olen joutunut kuulemaan kohteliaisuuden Sir hyvin riittävästi.
Mutta hauskin kommentti kuulemistani tässä. "Herramme Sebaot saapui, pyytäkäämme häntä ratkaisemaan yhteinen ongelmamme."
Mies 65 Tiedoksi
Jos television kaukosäädin ei suostu toimimaan ja varsinkin siten, että osa nappuloista ei tee mitään, niin sen voi saada kuntoon avaamalla ja pesemällä nappulaiston ja piirilevyn isopropanolilla. Teen juuri nyt sitä ja tämä ei toiminut siksi, että nappuloiden kumista on noussut pintaan jotain kummallista tahmaa, joka estää kontaktit. Mutta siis isopropanoli ja kuuma vesi näyttävät toimivan oikein hyvin.
(tulee niihin muitakin vikoja, mutta tahmatilanne poistuu näin)- Anonyymi00002
Onko teillä joku alemmuuskompleksi. Kun puhuttelen ventovierasta miestä, sanon aina, sinä herra siinä, voisitko sanoa...
Ei vain ole aiemmin sattunut kohdalle.
Vastaava ilmiö joskus aikoinaan oli hiukan yleisempi, kun pikkulasten äidit kielsivät lastaan häiritsemästä setää (aika nuorena silloin määrittelivät minut sedäksi).- Anonyymi00003
buddy-love kirjoitti:
Ei vain ole aiemmin sattunut kohdalle.
Vastaava ilmiö joskus aikoinaan oli hiukan yleisempi, kun pikkulasten äidit kielsivät lastaan häiritsemästä setää (aika nuorena silloin määrittelivät minut sedäksi).Nauran ääneen tuolle "setä"-ilmaisulle tuossa tilanteessa. 😂
🦄 Anonyymi00003 kirjoitti:
Nauran ääneen tuolle "setä"-ilmaisulle tuossa tilanteessa. 😂
🦄Minunkin piti siirtyä muualle, etten olisi liian näkyvästi huvittunut.
- Anonyymi00005
joku tyttö niin kaulaa juyyuj niin hybä mrnrr nukkumssn kuulrr hänrtn jouain...
Kaverini kävi kylässä ja nyt sielllä uudessa jääkaapissa on puolikas mustikkapiirakkaa.
Hävisin shakissa ja se on hyvä, sillä kaveriani ärsyttää jos voitan peräkkäin liian monta kertaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591204Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11870Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83643- 53634
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33547Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501
