Näyttipä Pellon aluevaltuutettu tekevän myyräntyön naapurikunnan ihmisille.
Eikö hänellä käynyt mielessä, että hänen päätöksensä johtavat monta Ylitorniolaista ennenaikaiseen hautaan?
Siis voi suoralta kädeltä sanoa, että nämä, jotka myöntyivät siihen, että Laphan alueen vuodeosastoja suljetaan, hyväksyvät sen, että ihmisiä tulee menehtymään näissä kunnissa.
Yksi ambulanssi Ylitornion alueella, ei riitä takaamaan Ylitorniolaisille hoitoon pääsyä ja selviytymistä hengissä.
Turhaa on tällä naikkosella ja muillakaan kielteisesti äänestäneillä puolustella äänestyskäyttäytymistään. joka palvelee nykyisen kokoomuspersu hallituksen tavoitteita.
Armoa ei tule!
Piste.
Aluevaltuuston kokous
31
355
Vastaukset
- Anonyymi00001
Vasemmistoliitto jäi pois velkajarrusta ja heittää meidät kaikki bussin alle!
- Anonyymi00002
Velkajarrusta jääminen oli hyvä teko.
Mutta ei olisi ollut paljoa vaadittu sanoa jaan sijaan EI, aluevaltuuston kokouksessa, keneltäkään valtuutetulta vuodeosastojen lakkauttamisista koskevissa äänestyksissä.
Sen kyllä hyvin moni tulee muistamaan.
Ja varsinkin tilanteesta hädissään olevat, ja henkiin onnen kaupalla jäävät vanhukset ja muutkin vähävaraiset ihmispoloiset.
Vaikka itse onkin saanut oman kuntansa vuodeosaston säilymään, olisi ollut oikeus ja kohtuus antaa muillekin vuodeosastoille mahdollisuus jäädä tänne Lapin pitkien välimatkojen maakuntaan.
Ja taata näin Lapin raukkojen rajojen ihmisille mahdollisuus turvata edes jonkinlainen mahdollisuus saada hoivaa ja apua.
Ja taata se, että muihinkin, kaikkiin kuntiin, olisi annettu heikoimmille ihmisille mahdollisuus saada apua sairauksien ja onnettomuuksien sattuessa.
Nyt se on miltei mahdottomuus.
Mutta ei!
Tärkeämpää oli noudattaa kokoomuspersujen, rahaa rikkaille, Ukrainan sisällissotaan ja Natoon ja ulkomaille hyysäävän lännen politiikassa mukana olevan hallituksen käskyjä.
Tämä kertoo siitä, että kun itsellä ja osalla oman kunnan ihmisiä on turpa hyvin suuruksessa, ja hoitoon pääsyyn ja selviytymiseen edes pieni mahdollisuus.
Muista Lapin kuntien ihmisistä viis!
Mutta sattuu se vielä omaankin nilkkaan pettureilla tulevaisuudessa, tavalla tai toisella,
Käristyköön helvetissä tämän kaltaiset kyynikko ihmiset! - Anonyymi00003
Velkajarrun vastustaminen on tosiasioiden täydellistä kieltämistä. Vasemmistolle voisi perustaa oman reservaatin jossa voisivat ylivelkaantua ja yliverottaa rauhassa. Mitä lapsille aikovat jättää ahneudessaan?
- Anonyymi00004
Turhaan syytätte vasemmistoa, porvarit ovat johtaneet maatamme vuosikymmeniä.
Vai onko ne kommarit niin vaikutusvaltaisia jotka pyörittävät oikeistoa kuin hyrrää konsanaan.
- Anonyymi00005
Teot ja toiminta ratkaisevat sen, ketä syytetään.
- Anonyymi00006
Ihmiset vaativat tekoja.
Ei selittelyjä, kieroiluja ja valheita. - Anonyymi00007
Aluevaltuuston edustajan on asetuttava muiden ihmisten asemaan, ajatella, miten muut ihmiset selviävät vaikeasta tilanteista, ja että onko hädässä olevilla enää mitään pikaisia keinoja, onko edes toivoa selviytyä, pahimmassa tapauksessa jäädä henkiin. onko keinoja joiden avulla selvitä.
Myös muiden paikkakuntien ihmisten asemaan.
Silloin vasta edustaja on pätevä ja tekee parhaansa ajaessaan asioita ja tehdessään päätöksiä.
Lappi ennen kaikkea tarvitsee vahvoja ja oikein asioita ajattelevia ja tarkoin asiaa harkitsevia aluevaltuusto edustajia, ja ennen kaikkea Lapin ja myös muiden, Suomen reuna-alueiden puolustajia.. - Anonyymi00008
Vain vasemmistoliitto jäi velkajarrun ulkopuolelle, ei mitään epäselvää siinä. Ilmeisesti ottavat mallia velanhoidossa "onnistuneista" yhteiskunnista kuten Neuvostoliitto, Kuuba ja Pohjois-Korea. Nimim. Nahkurin orsilla kaikki tavataan
- Anonyymi00013
Itsehän te haukkujat olisitte ottaneet lisää velkaa koska olisitte aiheuttaneet lisäkuluja tässä geississä, ja vielä velaksi. Logiikka heittää teidän ajatusmaailmassa pahanlaisesti.
Jos jotain tahdotte haukkua niin haukkukaa itseänne.
- Anonyymi00009
Hautausmaat täynnä vasemmistolaisia sankarivainajia jotka ovat pelastaneet tämän nykyoikeiston ns. isänmaan ja räksytys vain jatkuu,häpeäisitte.
- Anonyymi00010
Lisävelka eli velkajarrun välttely kohdistuu eläviin ja omiin lapsiimme, tuhoaa tietoisesti tulevaisuutta. Sairasta touhua v-liitolta. Sitten "ihmetellään" miksi pitää säästää. .. onko nämä käyneet koulussa koskaan? Eikö vanhemmat ole opettaneet mitä siivosti eläminen on?
- Anonyymi00011
Ei kouluja, ei kotikasvatusta, ei ainakaan velan ottoon liittyvää. Luulevat että enämpi on parempi. Eikö Arhinmäki jossakin vakuuttunut että valtionvelkaa ei tarvi maksaa pois mikä on tietysti täystoope kommentti.
- Anonyymi00012
Puhe oli pellolaisen aluevaltuutetun toiminnasta, äänestyksessä, ei velkajarrusta tällä kertaa.
- Anonyymi00014
Velkajarru koskee meitä kaikkia. Näin v-liitto toimii jokapuolella, kuin n-liitto. Valtuustossa ja eduskunnassa.
- Anonyymi00015
Vasemmisto ottaa syömävelkaa loputtomasti. Unohtaa vanhan sananlasku täysin. Populismin pahinta luokkaa.
- Anonyymi00016
Ollanko Pellossa onnellisia siitä, että naapurikunnan vuodeosasto lakkautetaan?
Äänestäjänaikkonen varmaan on.
Tukee täysillä suomen kokoomuspersu, hirmuhallitusta täysin rinnoin.
On kuuliainen esivallalle, kun itsellä pyyhkii hyvin!
Monella muulla suomessa varmaankin huonommin.
Suomen suurimmat huolenaiheet ovat Ukrainan sisällissota ja Nato. - Anonyymi00017
Velkajarru on velantekijöiden, suomen alas ajajien viimeinen toivo.
Jolla on rupi, se kynsiköön.
Velkaantumisen on suomen nykyinen hirmuhallitus saanut aikaan.
Muidenko se pitäisi pelastaa, Suomi-laivan uppoamisen? - Anonyymi00018
Jos on liikaa velkaa niin on pakko säästää. Niin yksikertaista. Koskee myös näitä Lapin sairaaloita. Pitäis oieta yksinkertaisellekin. V-liitto on tosiaan n-liitto.
- Anonyymi00019
Liikaa velkaa niin päätösvalta menee velkojalle. Aivan imeisesti v-liitto haluaaki antaa päätösvallan muualle, Venäjälle?
- Anonyymi00020
Voi sinua raukaparkaa, joka et halua myöntää totuutta !
Voi voi pellolais parka,
voi voi pääsi on arka, voi voi pellolaisparkaparka. surkean lopun saa!
Niin käy kaikille, nykyhallitukseen ja kokoomuksen, persuihin ja porvareihin uskovalle ja uskoville.
Ja kylläpä näytti naikkonenkin olevan täysi raukkaparka, toivottavasti eivät kaikki muut vassarit, joista ainakin osa pysyy totuudessa ja huomaa hirmuhallituksen metkut.
Ainakin täytyy uskoa niin.
Ääriporvarit ja muutkin porvarit, eivät aivan kaikki, ovat suurelta osaltaan vain omaan napaansa tuijottelevia hölmöläisiä.- Anonyymi00021
Vastustat imeisesti velkajarrua, haluat sanoa??!! Nimim. kauhalla vai lusikalla
- Anonyymi00022
Velkajarru ei etukäteen sinetöitynä ole niitä suomen päättäjien viisaimpia tekoja.
Mutta ei täällä ole enää mikään muukaan.
Suomi on tällä menolla porvarihallitusten tuhoon ajama maa.
Sen saa ihmisten itsekkyys ja ahneus aikaan.
Ajassa on palattu sata vuotta, jos ei enemmänkin taaksepäin.
Mikään ei toimi.
Yhteiskunta ei toimi.
Palvelut eivät toimi.
Suomi on jo niin rikki revitty, kuin vain olla ja osaa.
Kivijalkojen hajotus on meneillään , ilman verenvuodatusta, siihen ei ole ammuksia tarvittu. Mitään julkisia rakennuksia ei kohta enää ole.
Ja jos onkin, ne on lahjoitettu tai lahjoitetaan ulkomaalaisille yrityksille ja yksityisille.
Tiet on ajettu suuressa osin kulkukelvottomiksi.
Ulkomaalaisten armeijat täyttävät pikku hiljaa koko maan.
Omat kansalaiset ovat kohta lannevaatteisina nälissään reservaateissa. Heitä ei hoideta kuin yskänlääkkeellä ja Panadolilla.
Ei ole saatavilla edes kamferitippoja, ei hotapulvereita, ei pikiöljyä eikä tervaa.
Sähköä ei monikaan enää hirmu kalliina saa ostettua, eikä sitä kohta ole enää saatavana muilla kuin suurilla ulkomaalaisilla yrityksillä.
Ruoka keitetään nuotiolla.
Liha ja maataloustuotteet viedään ulkomaille, kaikki ruoka menee kortille.
Ravinto muuttuu kasvispohjaiseksi.
Metsät kaadetaan ja kulutetaan loppuun.
Vesistöt ovat täynnä kaivossaasteita ja kaikkia muita saasteita.
Maa on täynnä asumattomia talorotteloita, hylättyjä kaivoksia, ilmanmuutoksen tekemiä tuhoja, ja helvetillinen kuumuus estää ihmisten ulkona olemisen.
Sotaharjoitusten saasta leijuu kaikkialla ilmassa ja maassa.
Suomesta tulee se iskelmien haavemaa: Aavemaa, jossa kaikki peittyy kyyneliin, niin elolliset kuin elottomatkin.
Ja taivaalla maata kiertää kelmeä, aavemainen kuu.
Sen saavat nykyiset ja nykyisenkaltaiset porvarihallitukset aikaan.- Anonyymi00023
Ja pahin kaikista, Vas-Liitto puheenjohtajineen. L.Andersson jajoi vähintäänkin holtittomasti viime hallituskaudella. Noita tekosia nyt maksellaan me ja tulevat polvet. Itkua ja hammastenkiristystä aiheuttivat kymmeniksi vuosiksi. Ja nyt sitten kieltäydytään kulukuurista ja kirjoitetaan sekavia historiakatsauksia, kuten edellinen kirjoittaja. Ei helv...i sanon minä.
- Anonyymi00025
Ohdakkeinen on Orpopojan tie, jos ei orpolle niin meille alamaisille kyllä.
- Anonyymi00024
Tuo vuodatus on taattua vasemmistoa. Kun ei muuta osata niin kirjoitetaan rivitolkulla höpöä, historiahöpöä ja muuta höpöä. Ilmeisesti niissä piireissä uppoaa. Ei ikinä tarvitse tosiasioita kohdata.
- Anonyymi00026
Orpon aikana on velkaantuminen vain kiihtynyt, joka vuosi lisävelkaa 10-15 miljardia euroa ja työttömyys on Euroopan suurinta.
Edellisen hallituksen aikana oli koronakriisi joka aiheutti valtavat kustannukset, muuten olisivat yritykset kaatuneet.
On se porvareiden kannalta rivoa syyttää vasemmistoa, koska porvareilla on enemmistö joka paikassa.
Oikeisto tuhoaa hyvinvointi maamme ja vie meidät Amerikan tielle. - Anonyymi00027
Anonyymi00026 kirjoitti:
Orpon aikana on velkaantuminen vain kiihtynyt, joka vuosi lisävelkaa 10-15 miljardia euroa ja työttömyys on Euroopan suurinta.
Edellisen hallituksen aikana oli koronakriisi joka aiheutti valtavat kustannukset, muuten olisivat yritykset kaatuneet.
On se porvareiden kannalta rivoa syyttää vasemmistoa, koska porvareilla on enemmistö joka paikassa.
Oikeisto tuhoaa hyvinvointi maamme ja vie meidät Amerikan tielle.Jos et usko niin lue lehdestä, vain Vasemmistoliitto jäi pois velkajarrusta. Ei kukaan muu.
- Anonyymi00028UUSI
Se oli aivan oikein tehty, velkajarrusta pois jättäytyminen.
Ei etukäteen voi povata, miten kaikki menee.
Mutta äänestää olisi voinut naapurikunnan terveyskeskuksen säilymisen puolesta.- Anonyymi00029UUSI
Nyt ollaan siinä talous tilanteessa että ei tarvitse povata yhtään mitään. Toistan, ei yhtään mitään!
- Anonyymi00030UUSI
Ollanko siellä nyt herätty ruususenuneen, kun Pello sai pitää vuodeosaston?
Tosin meneehän sieltäkin juuri se kaikkein tärkein vanhusparkoja ajatellen , yksi vanhustenhoidon yksikkö. - Anonyymi00031UUSI
Jos rahat on loppu niin säästää pitää. Ei silloin voi olla vuode osastoa joka kunnassa, tai kylässä. Realismi silloin sanelee ratkaisut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096406Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884021L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa393355TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a72750Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6181340Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55743- 63728
- 9719
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193718Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47709