Junnusarjat

Anonyymi-ap

Koskahan junnusarjojen otteluohjelmat julkistetaan?mennään jo maaliskuuta kohta ja ensimmäiset sarjat pitäis käynnistyä huhtikuun puolella.

13

556

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Perheille ikävää, kun monella kesälomaaikataulut pitäisi lyödä lukkoon ja otteluohjelmia ei vain saada. Veikkaan että uusien vanhempien junnujen sarjoihin tullut hyvin osanottajia, mikä sinänsä upeaa että seurat panostavat junioreihin, mutta tulevien sarjojen laajuus on tehnyt otteluohjelmien luomisesta aikaisempia vuosia haastavamman.

      • Anonyymi00005

        Olen vähän eri mieltä siitä että seurat panostavat junioreihin. Tai voi olla että vika on liitossakin, ainakin siltä osin että pelejä todella vähän. Esimerkiksi
        U17 ikäiset, seurasta riippuen, joko heitetään miesten sekaan tai vaihtoehtoisesti pienempien sekaan. Harjoittelua on yksinkertaisesti liian vähän, pelejä on liian vähän.Hyvä niille jotka aidosti miesten seassa pärjää. Muiden kehittyminen ja kiinnostus ajetaan alas. Seurojen vai liiton vika?
        U15/U13 touhu muuttunut enemmän liikuntakerhoiluksi.
        Ja olen mielelläni väärässä ja kuulen eriävät mielipiteet.

        Nimim. Kakkoslaji hakusessa

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Varmasti yksi iso ongelma, on se että harrastajia on kokoajan vähemmän ja vähemmän, oli sitten laji mikä vaan. En osaa sanoa, että millä lapsia ja nuoria saisi houkuteltua enemmän liikkumaan ja harrastamaan? Seurat esittelemään kouluihin, päiväkoteihin, tapahtumiin esittelemään toimintaansa?

      • Anonyymi00009
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Varmasti yksi iso ongelma, on se että harrastajia on kokoajan vähemmän ja vähemmän, oli sitten laji mikä vaan. En osaa sanoa, että millä lapsia ja nuoria saisi houkuteltua enemmän liikkumaan ja harrastamaan? Seurat esittelemään kouluihin, päiväkoteihin, tapahtumiin esittelemään toimintaansa?

        Onhan tuo huvittavaa katsella, kun junnukoutsi yritää vetää 1,5h treenejä kahdelle harrastajalle. On siinä valmentajallakin varmaan mielessä onko tässä mitään järkeä.

        No ei ole.

    • Anonyymi00002

      Haastavaa on se, että nämä tehdään vapaaehtoisten voimin, kun taas toimistolla palkalliset ukkelit pyörittelee kyniä ja piirtelee isoja viivoja.

    • Anonyymi00003

      Unohtamatta sitä että taustalla sählää, tyyppejä jotka yrittävät saada itselleen etuja ja kiusata tiettyjä ihmisiä.

      Ei helppoa, koko liiton toiminta pitäisi putsata ja etsiä uudet toimijat, mikä onkin sitten se hankaluus.

      • Anonyymi00011

        Ai onko Havulehto ja kumppanit luulleet taas olevansa ovelia.

    • Anonyymi00004

      Kysymys, mihin menee sakkorahat joukkueilta joilla ei ole kriteerien mukaisia junnujoukkueita. Mihin ne rahat käytetään ?

      • Anonyymi00008

        LH:n kesäpäivien kuluihin.

        5* möksät pitkälle viikonlopulle ei ole mitään ilmaista touhua. Ja pöytään parasta nautaa.

      • Anonyymi00013
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        LH:n kesäpäivien kuluihin.

        5* möksät pitkälle viikonlopulle ei ole mitään ilmaista touhua. Ja pöytään parasta nautaa.

        Niin onko niitä peritty edes joukkueilta ? Onko Noroska vain antanut mennä sormien läpi sakot

    • Anonyymi00007

      Nyt saa jo alkaa jännittämään kumpi ehtii ensin, sarjojen aloitus, vai sarjaohjelma tulospalveluun.

      • Anonyymi00010

        Kait olet huomannut, että tässä on tärkeämpääkin hommaa kuin kusiset junnusarjat?

        Lippupalloon haetaan treenareita vuodeksi että saadaan OK:n tuet käytettyä.

    • Anonyymi00012

      Roostersin ja crokojen u15 matsi näköjään venähtäny kunnon maraton otteluksi.
      Eli alkanu lauantaina ja vieläkin liiton tulospalvelussa 0-0.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      65
      815
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe