Sain yöllä jonkinlaisen kohtauksen. Säpsähdin hereille ja näin edessäni palavan kynttilän.
Salamana hyppäsin näyn läpi ja juoksin pimeydessä etsimään paperia ja kynää. Ei ollut aikaa availla koneita. Oli kiiruhdettava. Sanat saattaisivat kadota.
Harvinainen myötätuuli joudutti etsimistäni. Jokainen yksityiskohta ja sanavalinta oli valmis. Olisi vain saatava se äkkiä kirjoitettua ylös, sillä sanoilla oli taipumus kadota, ellei katoamisen edelle entänyt.
(hihitystä)
Rakkauskirje
15
216
Vastaukset
- Anonyymi00001
Mjaa
Aika sekavalta kuulostaa. Lisäksi introssa ei esiinny viittauksia siihen, miten on pukeuduttu ja kuinka hiukset sattuvat olemaan. Rinnoista ei ole mainintaa. Lukijalle syntyy tyhjä, nuhjuinen ja kaoottinen kuva.
(reps)- Anonyymi00003
Tarinanpätkän keskushenkilö oli voinut herätä elegantisti meikeissä hiukset seksikkäästi hajallaan.
Tämän jälkeen hän olisi voinut venytellä hämärässä kissamaisesti yllään yöasu, jollaisia ei myydä Prismassa. Hän poistuisi vuoteeltaan kuin ajatus katsovan päästä ja lipuisi ääneti halki huoneiston ja kirjoittaisi rakkauskirjeen.
Hän pysähtyi tekstin puolivälissä, naputtelisi lyilykynällä etuhampaitaan ja huokaisisi.
(naurua) - Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:

(naurua)Mjoo
Ei vieläkään oikein lähde.
Joku tästä nyt tuntuu puuttuvan, mutta mikä.
(hirn) - Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Mjoo
Ei vieläkään oikein lähde.
Joku tästä nyt tuntuu puuttuvan, mutta mikä.
(hirn)Kirjoitusasento
Kirjoitusasennon tulisi olla puolialaston. Toisen jalan tulisi olla toisen päällä ja sääri näkyvissä. Tämä on klassikko. Reiden tulisi olla kutsuva. Lukijan tulisi myös nähdä vilaus toisesta rinnasta, jonka sileys ja muoto rauhoittaisi kiivasta mieltä.
Lisäksi pöydällä ei tule maata, vaan istuttava elegantisti. On oltava ryhdikäs ryhdittömässä maailmassa. Hiuksia voisi olla korvan takana.
Ei liikaa.
(naurua) - Anonyymi00006
Anonyymi00003 kirjoitti:
Tarinanpätkän keskushenkilö oli voinut herätä elegantisti meikeissä hiukset seksikkäästi hajallaan.
Tämän jälkeen hän olisi voinut venytellä hämärässä kissamaisesti yllään yöasu, jollaisia ei myydä Prismassa. Hän poistuisi vuoteeltaan kuin ajatus katsovan päästä ja lipuisi ääneti halki huoneiston ja kirjoittaisi rakkauskirjeen.
Hän pysähtyi tekstin puolivälissä, naputtelisi lyilykynällä etuhampaitaan ja huokaisisi.
(naurua)Ai. Niinkö ne laminaatit tehäänkin. -sivu
- Anonyymi00007
Anonyymi00005 kirjoitti:
Kirjoitusasento
Kirjoitusasennon tulisi olla puolialaston. Toisen jalan tulisi olla toisen päällä ja sääri näkyvissä. Tämä on klassikko. Reiden tulisi olla kutsuva. Lukijan tulisi myös nähdä vilaus toisesta rinnasta, jonka sileys ja muoto rauhoittaisi kiivasta mieltä.
Lisäksi pöydällä ei tule maata, vaan istuttava elegantisti. On oltava ryhdikäs ryhdittömässä maailmassa. Hiuksia voisi olla korvan takana.
Ei liikaa.
(naurua)Käsiala
Kun käsiala kumpuaa rakkauden syvimmistä lähteistä kauniin käden kautta puhtaalle paperille soljuvana, kaihoisana virtana, niin ehkä voisimme nähdä yhtä syvien tunteiden käyvän kasvoilla. On kuin hän rakastelisi sanojensa kanssa. Ne halusivat häntä ja antoivat itsensä hänelle. Ne kirjoittivat sieluun.
Nyt hän voisi huokaista.
Siis ei mitään läähätystä vaan naisellinen, olemisen ihmeen kevyt huokaus.
(hihitystä) - Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
Käsiala
Kun käsiala kumpuaa rakkauden syvimmistä lähteistä kauniin käden kautta puhtaalle paperille soljuvana, kaihoisana virtana, niin ehkä voisimme nähdä yhtä syvien tunteiden käyvän kasvoilla. On kuin hän rakastelisi sanojensa kanssa. Ne halusivat häntä ja antoivat itsensä hänelle. Ne kirjoittivat sieluun.
Nyt hän voisi huokaista.
Siis ei mitään läähätystä vaan naisellinen, olemisen ihmeen kevyt huokaus.
(hihitystä)Äh
Tämä kuulostaa aivan kammottavalta. Paljon hauskempaa olisi se että keskushenkilömme ruttaisi raapustuksensa ja heittäisi sillä kissaa.
(hirn) - Anonyymi00009
Anonyymi00006 kirjoitti:
Ai. Niinkö ne laminaatit tehäänkin. -sivu
Ei mulla vaa laminaattivehkei oo mut kontaktimuovii löytyy käykö askarteluusi?
- Anonyymi00010
Anonyymi00008 kirjoitti:
Äh
Tämä kuulostaa aivan kammottavalta. Paljon hauskempaa olisi se että keskushenkilömme ruttaisi raapustuksensa ja heittäisi sillä kissaa.
(hirn)Juurikin näin
Heti tuli vauhtia lisää. Vähän jotain kerrostaloon sopivaa tömistelyä vielä, niin emotionaalinen perspektiivi laajenee.
(hihitystä) - Anonyymi00012
Anonyymi00010 kirjoitti:
Juurikin näin
Heti tuli vauhtia lisää. Vähän jotain kerrostaloon sopivaa tömistelyä vielä, niin emotionaalinen perspektiivi laajenee.
(hihitystä)Lopputulos
Kirjeen kirjoittaminen on päähenkilölle näköjään uusi asia. Hän ei näemmä ole koskaan kirjoittanut kirjettä.
Rakkauskirje ei ole runo, novelli tahi romaani.
Päähenkilömme on raivoissaan itselleen. Hän kokee olevansa aseeton. Omaan umpikujaan eksyminen on lannistanut hänet. Hän ei tiennyt mitä tehdä.
Lisäksi hän koki olevansa ruma. Hän katsoi peiliin, väänteli kasvojaan ja pöllytti hiuksiaan. Olenko minä sittenkin läski, hän pohdiskeli ja nosteli rintojaan.
On yritettävä uudelleen. Ei tulisi luovuttaa. Olisi löydettävä uusi maailma, hän sanoi ja kaivoi esiin uuden paperin.
(hirn) - Anonyymi00015
Anonyymi00012 kirjoitti:
Lopputulos

(hirn)Bim!
Nyt vasta tajusin, mikä ongelma on rakkauskirjeen kirjoittamisessa.
Tämä vastaus ei tullut helpolla.
Päähenkilömme tunnetaso oli aito. Hän yritti kaikkensa. Hän laittoi kirjeeseensä kaiken taitonsa, tietonsa ja tunteensa, mutta tulos oli floppi.
Päähenkilömme osaa kirjoittaa vaikka koivunlehden putoamisesta vuoden, mutta ei yhtä vaivaista kirjettä, joka on paperinpala, joka mahtuu kirjekuoreen.
Päähenkilömme ui deepeissä.
Hän ei osaa, koska ei ole koskaan rakastanut ketään. Hänellä ei ole pohjaa, ei maata allaan sanoillaan astella kuin menneessä.
Selvä peli.
(hihitystä)
- Anonyymi00011
kyllähän sitä voi herähdellä kaupungin ääniin mitäon aina, vähän mutta tottuu, ellei jossain niin peräkylällä asu jossa ei kulje kuin kettuja j a ilveksi'ä
- Anonyymi00013
nyt tulee tosi paljon,paljon,paljon,paljon.. miljoona juttua ikävä-pastalla kun piristin heitä..
- Anonyymi00014
niin ajattelin auttaa kun jotain patoutuneita ajatuksia ikävän palstalla niin parempi purkaanitä pois, jotta ei jää kummittelemaan jotkin ajatukset..
- Anonyymi00016
mainitsinkin tytöille: uusi SuperGirl elokuva tulee kesäkuussa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain617520Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232946- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651659Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671404- 1311163
- 77853
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 52745