Mistä viha toista kohtaan ?

Anonyymi-ap

Täälläkin saa kokea paljon itseen kohdistuvaa vihaa, ikävä kyllä, vaikka syytä ei pitäisi edes olla.

Seuraava Raamatunkohta nousi mieleeni tuohon vihaamiseen liittyen:

1. Johanneksen kirje 3
11 Sillä tämä on se sanoma, jonka te olette alusta asti kuulleet, että meidän tulee rakastaa toinen toistamme
12 eikä olla Kainin kaltaisia, joka oli pahasta ja tappoi veljensä. Ja minkätähden hän tappoi hänet? Sentähden, että hänen tekonsa olivat pahat, mutta hänen veljensä teot vanhurskaat.

Siis Kain vihasi veljeään vain siksi, että hänen omat toimensa olivat vääriä ja pahoja, mutta veljensä taas hyviä ja oikeita.

Miksi näin ?

No, kun valkeus paljastaa Raamatun mukaan pimeyden.

Eli Aabelin hyvät toimet paljastivat Kainin väärät toimet, ja siksi Kain siis vihasi veljeään.

Jos taas kumpikin olisi toiminut väärin, ei Kainilla olisi ollut syytä vihata veljeään.

Tämäkin liittyy samaan aiheeseen:

1. Piet. 4:4 Sentähden he oudoksuvat sitä, ettette juokse heidän mukanansa samaan riettauden lätäkköön, ja herjaavat.

Minulle tämä on nyt ajankohtainen asia ja aihe, joka on noussut käsittelyyn, kun itse olen kohdannut vihaa mielestäni syyttömänä.

No, täällä toki on saanut ja saa paljonkin vihaa ja herjauksia ja rapaa niskaansa monilta ja yleensä toisen vääriin luuluihin ja kuvitelmiin perustuen, ei totuuteen perustuen.

Mutta nyt olen kohdannut sitä ihan livenä ja minua on syytetty juuri siitä, että olen toiminut oikein ja sitä jäin ihmettelemään kovasti, kunnes tuo Raamatunpaikka nousi mieleeni / nostettiin mieleeni.

12 eikä olla Kainin kaltaisia, joka oli pahasta ja tappoi veljensä. Ja minkätähden hän tappoi hänet? Sentähden, että hänen tekonsa olivat pahat, mutta hänen veljensä teot vanhurskaat.

Olkoon tämä alustus, vaiikka itselleni nousee yhä lisää asiaa, tuohon liittyen laajemminkin.

14

249

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Jumala ja Poika on yhtä. Näin meidänkin kuuluisi olla uskovaisuudessa.

      Mutta, eihän sitä muotouskonnossa näykään Isän ja Pojan yhteyttä, vaan liha --lihaavastaan.

      Aabelin uhri kertoi sijaisuhrista ja Kainin - omat lyhteet

      • Anonyymi00012

        Mihin jäi sinulta Pyhä Henki ?

        Jumala on Yksi, Isässä ja Pojassa ja Pyhässä Hengessä !


    • Anonyymi00002

      Jos alusta asti on ollut vihaa, vainoa ja herjaamista, niin ei se vain tule looppumaan sanottiin tai tehtiin mitä tahansa. Ei se lopu ennen kuin saatana syöstään helvettiin kaikkien apureidensa ja juonittelijoittensa kanssa.

      Sitten vasta viha loppuu.

    • Voiko vitutukseen kuolla?🤔

    • Anonyymi00003

      Viha, eipä tunnu olevan sellaisia mitä joissain paikoissa on ketkä puhuvat kaikesta, eivätkä vain ”hengellistä”, koko elämä on hengellistä myös Linux ja tietokoneen käyttö on hengellistä?
      Ei jaksaisi vääntää kättä siitä mitä näkee koko ajan tapahtuvan toisille ja itselle tosielämässä ja siitä että sitä mukama ei olisikaan olemassa.
      Minä mieluiten palaisin aikaan kun olin 18-20, sekä ottaisin etsikonajan vastaan eri tavalla. Tai pelastumisen jälkeen kertoisin uskosta eri tavalla ja enemmän viettäisin aikaa vanhojen ystävien kanssa.

      • Anonyymi00005

        Miksi laitat lutherin hapatusta tänne ?


    • Anonyymi00006

      Sinä täällä olet aina toisten kimpussa ja teet syntiä.

      Mitä syntiä olet tänään tehnyt? Kerro toki.

      • Anonyymi00009

        Sinä varmaan kerrot ensin omat syntisi ?


        Matt. 7:4 Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?

        Matt. 7:5 Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.

        Luuk. 6:42 Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä.


      • Anonyymi00013

        Tuli hiljaista.

        Jo Jeesuksen aikana ulkokultaiset fariseukset ja kirjanoppineet olivat innokkaina syynäämässä toisten syntejä.

        Mutta samalla olivat sokeita omille synneilleen ja kuvittelivat itse siis olevansa ylen hyviä ja pyhiä.

        Surullista.


    • Anonyymi00008

      Paha liekö kenkään, yksi vaan on herkempi toisia. Ja ylpeyttä vastaan.

    • Anonyymi00014

      Mistä viha toista kohtaan? Kateudesta.

    • Edeltävä virke
      avauksen ensimmäiselle
      Raamattulainaukselle:

      "Kuka ikinä ei tee vanhurskautta,
      hän ei ole Jumalasta,
      ei myöskään se,
      joka ei veljeänsä rakasta."
      (1 Joh 3:10)

      Ja kun vielä peräytetään
      edeltävään virkkeeseen,
      niin asia selkenee lopullisesti:

      "Siitä käy ilmi,
      ketkä ovat Jumalan lapsia
      ja ketkä perkeleen lapsia."
      (1 Joh 3:10)

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1463
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      926
    4. 68
      733
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      240
      698
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      609
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      551
    10. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      537
    Aihe