Suomen Voiman kertoman mukaan,,,,

Anonyymi-ap

Eilisessä, Suomutunturilla järjestetyssä Vaarainlampien pumppuvoimalan YVA-tilaisuudessa Suomen Voiman toimitusjohtaja (?) kertoi, että Jumiskonselälle mahdollisesti sijoittuvan imu/poistoputken päällä on AINA vähintään 18 metriä vettä.
Mutta miten tämä on mahdollista esimerkiksi tähän aikaan vuodesta kun syvimmässä kohdassa pvl:n vaikutusaluetta on vain vajaat 10 metrin veden syvyys.
Aikooko yhtiö siis ruopata eli kaivaa syvemmäksi todella ison osan Jumiskonselkää? Vai oliko puhuja todella pihalla siitä mitä sanoi?
Ruoppaus eli syvälle kaivamista pitää tehdä todella laajalta alalta Jumiskonselkää, jotta saadaan imaistua Vaaarainlammet täyttävä vesimäärä takaisin ylös.
Ja vesimassan alasajossa vettä tulee sekunnissa NELINkertainen määrä verrattuna Jumiskon voimalaitoken maksimijuoksutukseen. Tälläkö ei ole mitään tekemistä vesien sameutumisen kanssa?
Toivon että nämä asiat joku teistä kirjoittaa YVA selvityspyyntöön, kiitos.

17

440

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Sehän oli selvästi päissään.

    • Anonyymi00002

      Vaaranlampien imu- ja poistoputki on suunniteltu Ritaperään. Siellä on kesällä syvimmillään 25 m. Eikä vesi tipu talvella kuin vajaa 5 m, kun Ritasalmi on muun Kemijärven, siis Jumiskonselän ja putkenpään välissä.

      • Anonyymi00003

        Ympäristöystävällisessä kaupungissa vesi tippuu vain räystäiltä.

      • Anonyymi00005

        Niin jos olit eilen paikalla niin näit varmasti ne kolme eri imu/poistoputken mahdollista sijoituspaikkaa ja kaksi niin sijaitsi Jumiskonselällä, yksi Ritaperässä.
        Esittelyssä Jumiskonselän vaihtoehto kuitenkin korostui selkeästi.

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Niin jos olit eilen paikalla niin näit varmasti ne kolme eri imu/poistoputken mahdollista sijoituspaikkaa ja kaksi niin sijaitsi Jumiskonselällä, yksi Ritaperässä.
        Esittelyssä Jumiskonselän vaihtoehto kuitenkin korostui selkeästi.

        Jumiskon vaihtoehto olisi parempi, kunhan putken pää tulisi siellä riittävän syvälle. Eli Honkasenniemen syvänteeseen. Eli aika kauas Vaaranlampien puoleisen Jumiskonselän rantaviivasta kesäkorkeuden aikana. Jotta matalimman veden aikana olisi putken pään päällä vettä 10 m, pitäisi jopa hieman ruopata.
        Näin Räisälän Hietaselän vesistö ei tärveltyisi ollenkaan, kun se on talvella matalimman veden aikaan pari metriä ylempänä Jumiskon selkää Kivisalmen ansiosta. Hietaselän vesi purkautuu Rita- ja Kivisalmen kautta Jumiskonselkään, Raakku- Portti- Vilma- ja Käsmänjokien virtaaman ansiosta.

      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        YVA-kartoissa vaikutusalue ei ulotu lähellekään tuota Honksenniemen syvännettä, joten sinne asti ei voi rakentaa.
        Ei ainakaan luvallisesti.
        Ja kartoissa ruoppaus”lupaa” haetaan vain aivan rantaviivan läheiselle alueelle ja hyvin pienelle alueelle. Pelkään pahoin että edes suunnittelijat eivät tuota ole huomanneet, kuviteltu että rantaviivassa on talvellakin vettä.
        Ja talvellahan sitä tasaussähköä tarvitaan!

        Hyvä on muistaa että pumppuvoimala kuluttaa enemmän sähköä kuin tuottaa sitä. Ja siksi rakennettava voimalinjakin olisi tosi massiivinen näky luonnossa. Ei mikään tavallinen sähkölinja.

      • Anonyymi00008
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Eli vaikuttaa että Vaaranlampien putkenpään sijainti pitäisi olla tuossa em. syvänteen kyljessä. Ja ellei, niin ko. hanke kyllä " hautautuu"
        Toinen vaihtoehto Ritaperä jää matalan veden aikana kevättalvisin omaksi Räisälän vesistökseen, Kivisalmen yläpuolella.
        Tuolloin pumppuvoimalan veden nosto ja lasku koettelisi koko Räisälän kylää ehkäpä jopa kohtuuttomasti.
        Ritaperä on syvimmillään kesällä n. 25 m. Olen mitannut sen usein.

      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        https://youtu.be/aha4WiSsMj8?si=dDRZFOphU8tzb9Lw
        Näihin maisemiin pumppuvoimala eli suurta sähkönsyöppö ja luonnon pilaajaa ei sovi kyllä mitenkään.

      • Anonyymi00010
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        https://youtu.be/aha4WiSsMj8?si=dDRZFOphU8tzb9Lw
        Näihin maisemiin pumppuvoimala eli suurta sähkönsyöppö ja luonnon pilaajaa ei sovi kyllä mitenkään.

        Turhan kauniit maisemat on tänne saatu, joita ei osata arvostaa.Tuhoamiseen kyllä löytyy haluja. Jo kuusikymmenluvulla voimayhtiöille luovutettiin järvi altaaksi, johon kerätään seutukunnan sulamisvedet, Voimayhtiöt laskevat talven aikana järven lähes tyhjäksi vesivoiman tarpeisiin.
        Tämä ei vielä näytä riittävän, nyt pitäisi loputkin vielä pilata pumppuvoimaloilla. Päättäjillä pitäisi olla vastuuta eikä pitäisi elää yksinomaan luonnon tuhoamisella.

      • Anonyymi00011
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        https://youtu.be/aha4WiSsMj8?si=dDRZFOphU8tzb9Lw
        Näihin maisemiin pumppuvoimala eli suurta sähkönsyöppö ja luonnon pilaajaa ei sovi kyllä mitenkään.

        Kuvien mukaan Vaaranlampien täyttöön riittää vettä. Säännöstelyn vuoksi järvenpinta laskeutuu keväisinkin vähemmän kuin muualla Kemijärvessä, kun Kivisalmen niska/ luonnon piilopato estää veden laskeutumisen reilua paria metriä alemmas.

      • Anonyymi00013
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Kuvien mukaan Vaaranlampien täyttöön riittää vettä. Säännöstelyn vuoksi järvenpinta laskeutuu keväisinkin vähemmän kuin muualla Kemijärvessä, kun Kivisalmen niska/ luonnon piilopato estää veden laskeutumisen reilua paria metriä alemmas.

        Kivisalmi ei mitenkään vaikuta Jumiskonselän veden pinnan korkeuteen vaan siellä vesi laskee yhtä alas kuin pääjärven alueella muuallakin.
        Vaatii siis tosi isoja kaivantoja ja ruoppauksia tuolle järvialueelle.
        Voidaan varmaan puhua järven lopullisesta tuhoamisesta.

      • Anonyymi00014
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Kivisalmi ei mitenkään vaikuta Jumiskonselän veden pinnan korkeuteen vaan siellä vesi laskee yhtä alas kuin pääjärven alueella muuallakin.
        Vaatii siis tosi isoja kaivantoja ja ruoppauksia tuolle järvialueelle.
        Voidaan varmaan puhua järven lopullisesta tuhoamisesta.

        Räisälän vedet on kuvissa. Ne ovat lopputalvesta korkeammalla kuin Jumiskonselän ja muun Kemijärven vedet Kivisalmen niskan korkeuden vuoksi.
        Vaaranlampien pumppausta on suunniteltu myöskin Ritaperästä.

      • Anonyymi00015
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Räisälän vedet on kuvissa. Ne ovat lopputalvesta korkeammalla kuin Jumiskonselän ja muun Kemijärven vedet Kivisalmen niskan korkeuden vuoksi.
        Vaaranlampien pumppausta on suunniteltu myöskin Ritaperästä.

        Jos ei ole patoja veden pinta pitäisi olla lähes tasoissa.

      • Anonyymi00016
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Jos ei ole patoja veden pinta pitäisi olla lähes tasoissa.

        Mutta kun Kivisalmen niskalla on luonnonpato. 144.500 N60 korkeusjärj.
        Oli alkujaan 1965 hieman ylempänä, mutta hienoaines luonnonpadon pohjalta syöpyi virran ansiosta keväisin ensimmäisten säännöstelyvuosien aikana. Ja tässä nyt ollaan.
        Käsmä, Vilma, Portti ja Raakku pukkaa vettä kohti Kemiä nytkin.

      • Anonyymi00017
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Mutta kun Kivisalmen niskalla on luonnonpato. 144.500 N60 korkeusjärj.
        Oli alkujaan 1965 hieman ylempänä, mutta hienoaines luonnonpadon pohjalta syöpyi virran ansiosta keväisin ensimmäisten säännöstelyvuosien aikana. Ja tässä nyt ollaan.
        Käsmä, Vilma, Portti ja Raakku pukkaa vettä kohti Kemiä nytkin.

        Jopa monissa kartoissa Räisälän veden korko on väärin merkitty.
        Ei ihme että asioista tietämättömät ovat hieman sekaisin.

    • Anonyymi00004

      Bulariassa on ihania nu$$ittavia nuoria tyttöjä 🧸

    • Anonyymi00012

      Voidaanko periä hulevesimaksua.... vai saavatko ne vapautuksen kuten isokyläläiset?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      812
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      750
    3. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      576
    4. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      63
      548
    5. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      546
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      45
      533
    7. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      66
      526
    8. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      517
    9. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      512
    10. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      24
      511
    Aihe