Halu elää ja nauttia

Samalla hetkellä, kun sattumalta syntyi ensimmäinen itsestään kopioituva molekyyli, syntyi myös automaatio, joka tuotti halun elää.

Molekyylin kopioitumisissa syntyi satunnaisia poikkeamia eli mutaatioita. Mutanttimolekyylit lisääntyivät eri nopeudella tai hyödynsivät ympäristöä paremmin, joten toiset voittivat ja huonoimmat kuolivat sukupuuttoon.

Koska ympäristön kemialliset resurssit olivat eri paikoissa erilaiset, eivät pelkästään parhaiten lisääntyvät voittaneet, vaan syntyi molekyylien monimuotoisuus.

Uusissa mutaatioissa syntyi myös sellaisia muotoja, jotka käyttivät toisia joko kokonaan tai osin hyväkseen. Voi sanoa että saivat toisistaan ravintoa.

Oltiin jo pitkällä evoluutiossa, joka jatkui edelleen automaattisesti noudattaen kahta periaatetta: 1) ympäristön hyödyntämistä ja 2) toistensa hyödyntämistä. Tällä tavalla on automaattisesti, ilman ohjailua, syntynyt nykyinen elämän monimuotoisuus.

Mutta aina on toteutunut kilpailu ja parhaitten jääminen lisääntymään. Kun kehitys kulki tunnetasolle, syntyi myös tietoinen halu elää. Mutta halu elää ei ole jokaisella yhtä suuri. Myös se noudattaa, kuten muutkin biologiset ominaisuudet normaalijakaumaa eli Gaußin käyrää.

Koska olemme jokseenkin kaikki elämänhaluisten jälkeläisiä, suurin osa on elämänhaluisia jo perinnöllisistä syistä, mutta osa on kokenut niin kovia, että se on jo vähentänyt elämänhaluja. Mutta myös käyrä, joka ottaa huomioon kokemukset, on normaalijakauma eli Gaußin käyrä.

Kuten on käynyt ilmi, seksuaalinen halu ei ole sitoutunut lisääntymisen haluun, vaan nauttimisen haluun. Varhaisihminen tuskin edes tunsi tätä yhteyttä, niin kuin ei vieläkään muut eläimet.

Nykyisenä tehokkaiden ehkäisyvälineiden aikana lisääntymishalu on havaittu perin vähäiseksi, mutta nautinnonhalu ei ole vähentynyt. On jo monia, jotka suoraan sanovat, etteivät halua lapsia, mutta ovat perineet nautinnonhalun ja halun elää.

On myös meitä, jotka odotamme kiihkeästi päästä kuolemaan 'luonnollisella' tavalla, jotta kuolemamme ei olisi taakaksi läheisillemme. Joillakin, kuten minulla, halu kuolla on ollut jo lapsuudessa kiihkeä, mutta iän karttuessa se on muillakin hyvin tavallinen.

0

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

        Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
        Maailman menoa
        164
        4082
      2. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

        Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
        Maailman menoa
        113
        3551
      3. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

        mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
        Maailman menoa
        247
        2986
      4. Taisi kolahtaa....

        Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
        Maailman menoa
        7
        1729
      5. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

        Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
        Maailman menoa
        164
        1365
      6. Kuvaa kaivattuasi

        Yhdellä kivalla yhdyssanalla. 🥹
        Ikävä
        76
        1245
      7. Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä

        Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.
        Suomalaiset julkkikset
        31
        1141
      8. Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen

        Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.
        Kokkola
        63
        951
      9. Jos saisit yhden

        Asian muuttaa kaivatussasi
        Ikävä
        88
        820
      10. Mitä vielä

        Toivot välillemme ?
        Ikävä
        64
        798
      Aihe