Nyt kun Esa on saanut poliittisen mandaatin valita ympärilleen sopivan henkilöstön, niin miten käy Saarijärvelle, Valkolalle ja muille pirtaan sopimattomille? Maksetaanko niille entistä palkkaa ilman "työvelvollisuutta"?
Kemijärven teknisestä osastosta kuultuna
Anonyymi-ap
4416
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ainakin Valkola on mies paikallaan, kuten Esakin. Lopuista ei ole tällaista sanottavaa niinkään...
Muistetaan kuitenkin se, että Pöyliö on sielä Nivalan halusta. Tien tasoittaminen aloitettiin kelpoisuusvaatimuksista joissa tämän kaupungin osalta ensimmäistä kertaa historiassa riitti ammatin ohessa suoritettu selkeästi päiväopiskelijoita matalammalla rimalla suoritettu opistoinsinöörin tutkinto joka on rinnastettavissa kirjekurssiin. Se tarkoittaa sitä, että ainakin vielä kolme vuotta saa pesmeltää ihan niinkuin huvittaa ja varmasti tulee henkilöstövalinnoissa Nivalan valitsema linja näkymään eli tutkinnot roskakoppaan.
Suhmurointia saatana. Ettekö te sitä yhtä eläkemiestä saa jo kiikkustuoliin teeveetä katsomaan? Kenen etu on osaamaton tekninen johtaja? Ei kenenkään!!!
Suunta on nähty jo lämpö ja vesi oy:ssä jossa vesiosastoa johdetaan ammattikoulupohjalta. Aikaisemmin niistäkin asioista vastasi diplomi-insinööri. Eri tehtävien kelpoisuus ja vähimmäiskoutusvaatimukset on kyllä ympäri maailmaa mietitty aika lailla loppuun saakka. Tuskin niihin on kansakoulupohjalta eläkkeellä olevalla keskustapolitikolla mitään uutta annettavaa. Omissa erinomaisuuskuvitelmissa on selvästikin vauhtisokeus iskenyt.