Minulla on kova ikävä edesmennyttä äitiäni. Tuntuu välillä, että minulla ei ole mitään. En oikein jaksa keskittyä mihinkään. Olen ollut töissä pitämättä sairaslomaa. Kestin sen, mutta tuntuu, että en enää jaksa.
Minusta tuntuu, että pitää kokoajan mennä, enkä ehdi pysähtyä olleenkaan. Viikonloput tuntuvat menevän liian nopeasti, enkä ehdi palautua. Tuntuu pahalta, että en voi enää koskaan soittaa äidille.
Monet sanovat, että pitäisi kertoa kuolemasta. Se ei ilmaisesti ollut kuitenkaan hyvä idea. Eräs työkaveri sanoi, että ei hänen mielestään asiasta saisi puhua. Ei myöskään peloista. Huomasin, että suruni ei kiinnostanut alku kiinnostuksen jälkeen ketään. Siksi asiat on pitänyt kätkeä itseensä.
Minulla on ikävä äitiä
4
269
Vastaukset
- Anonyymi00001
Pahoittelut äitisi poismenosta.
Vaikuttaa, että juokset karkuun omia tunteitasi. Kenties et uskalla pysähtyä, koska tunteet nousisivat pintaan. Ehkä olisi ihan hyvä päästä juttelemaan jonkun kanssa, jos ei muun, niin jonkun ammattilaisen.
Mitä kauemmin panttaat asian läpikäymistä, sen kauemmin paha olo taitaa kestää.
Ihmisellä on lupa surra ihan niin kauan kuin suree, se hälvenee ajan myötä, ikävä on se, joka voi jäädä vaikka kuinka pitkäksi aikaa, eikä siinä ole mitään pahaa.
Suosittelen pysähtymään ja käymään tunteet läpi, kulutat itsesi loppuun jatkuvalla tekemisellä ja menemisellä, ja siitä voi seurata vaikeampiakin tilanteita, on jopa mahdollista, että psyyke kärsii.
Yritä hakeutua jonnekin puhumaan, se on tärkeintä, että saat purettua omaa mieltäsi, omia tunteitasi. Pahinta on jäädä yksin.
Typerältä kuulostava klisee tässä kohtaa, mutta asioilla on yleensä tapana järjestyä. Voi tuntua tällä hetkellä mahdottomalta, mutta yleensä sen huomaakin vasta jälkeenpäin. Tsemppiä. - Anonyymi00002
Onko elämässäsi muita kuin työkaverit? Jos olet puhunut ystävillesi surusta niin eikö he ole osanneet kohdata sinua? Oletko miettinyt että menisit puhumaan esim diakonille? Vaikea uskoa että siellä on sinut torjuttu.
- Anonyymi00003
Jokaisella on omat surut lähimpänä. Ei voi surra kaikkien muiden suruja, silloin elämästä ei tulisi mitään.
Minäkin sanon vain: Otan osaa. Olen kuullut sinua, en voi enempää. On omat surut ja oma elämä elettävänä.
Sanon vielä: Sinä selviydyt kyllä, kuten vanhemman kuolemasta selviydytään. Hei,
Hyvä, että kirjoitit tänne. Vertaistuki voi olla hyvä voimavara. Joskus myös ammattimainen apu voi olla tarpeen, kuten edellä tuli jo puheeksi. On tärkeää, että saat puhua tilanteesta riittävästi ja tulet kuulluksi.
Laitan tähän vinkkejä ja linkkejä auttavista tahoista, joihin voit halutessasi olla yhteydessä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä.
- Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.fi/
Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy mm. MIELI Keskusteluapu kirjoittaen palvelusta. https://tukinet.fi/fi/palvelut/mieli-keskusteluapu-kirjoittaen
Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Esimerkiksi MIELI Kriisichat, joka on ma-to klo 15–21. https://tukinet.fi/fi/palvelut/mieli-kriisichat
Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.
- MIELI Kriisipuhelin
Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.
- Kriisikeskukset
Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Osassa yksiköistä myös etävastaanotto on mahdollinen. Yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/
Ystävällisin terveisin
MIELI kriisikeskus/Kata
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1011805- 591180
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4581148- 1701053
- 58831
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132827Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49776- 84773
- 51718
- 57681