Amerikan vasemmistolainen lehti ottaa kantaa case-Räsäseen

WaPo on USA:ssa "vasemmistolainen" lehti;

Raija Toiviainen veti kyllä hyvin. Määräsi poliisin tutkimaan Räsäsen julkaisuja 2019. Poliisi ei löytänyt rikosta. No Toiviainen, joka virkaan astuessaan julisti "keskittyvänsä kiihotus- ja terrorismirikoksiin" syytti siitä huolimatta. Siis 2019 vuonna 2004 laaditusta mielipidekirjoituksesta, lainkohdan perusteella, joka oli säädetty 2006/2011.

SDP:n juutalais- ja homovihaa nettiin syytänyttä Hussein Al-Taeeta ei syytetty.😅

Siis Räsänen tuomittiin 22 vuotta vanhasta mielipiteestä myöhemmin säädetyllä taannehtivalla säädöksellä. Koko tutkinta aloitettiin valtakunnansyyttäjän toimesta eritellen Räsänen näkyvänä konservatiivipoliitikkona kohteeksi. Ja hän syytti, vaikka esitutkinnassa poliisi ei löytänyt rikosta.

Kyllä tämä farssi on niin poliittinen, kuin vain voi olla. Silti homma painettiin syvään päätyyn. Miksi vasemmisto ei nyt itke "Suomikuvan heikkenemisestä" suomalaisen DDR-tyylisen oikeusjärjestyksen vuoksi?

Siis käytiin oikeutta 22 vuotta vanhasta väärästä mielipiteestä. Juu sellaisena sitä demokratioissa pidetään, mielipiteenä. Vapaassa demokratiassa ihmisillä on oikeus ikäviinkin mielipiteisiin. USA:ssa jopa vasemmisto ymmärtää tuon.
73664
9Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

Meillä Suomessa on huonoin vasemmisto missän.

3Äänestä
  • Ainakin kommunistisin.

    3Äänestä

  • Mutta onneksi meillä on sentään tyhmät ja juopot persut. Aina saa nauraa kun peruspuupäiden toilailua seuraa. 😄

    1Äänestä

  • Se vasemmiston on ollut ajamassa tähän maahan kahdeksan tunnin työpäivää, yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, maksutonta opetusta, työttömyys- ja sosiaaliturvaa, kesä- ja talvilomia, ylityö- ja sunnuntaityökorvauksia, julkista terveydenhuoltoa, ym ym ym. Kerro toki mitä KD:n on saanut aikaan?

    1Äänestä

  • Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:

    Se vasemmiston on ollut ajamassa tähän maahan kahdeksan tunnin työpäivää, yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, maksutonta opetusta, työttömyys- ja sosiaaliturvaa, kesä- ja talvilomia, ylityö- ja sunnuntaityökorvauksia, julkista terveydenhuoltoa, ym ym ym. Kerro toki mitä KD:n on saanut aikaan?

    Yritä pysyä aloituksen aiheessa vaikka tyhmä oletkin!

    2Äänestä

  • Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:

    Se vasemmiston on ollut ajamassa tähän maahan kahdeksan tunnin työpäivää, yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, maksutonta opetusta, työttömyys- ja sosiaaliturvaa, kesä- ja talvilomia, ylityö- ja sunnuntaityökorvauksia, julkista terveydenhuoltoa, ym ym ym. Kerro toki mitä KD:n on saanut aikaan?

    Ne ajat ovat taakse jäänyttä elämää. Nyt on toinen ääni kellossa. Nyt on vallalla Woke ja identitenttipolitiikka. Nyt väärästä mielipiteestä joutuu oikeuteen. Uskovilla ei ole sanan sijaa, vaikka maamme on perustettu kristillisille arvoille. Kirkko on hiljaa ettei jäsen määrä tipu. Oi aikoja. Oi tapoja. Ei hyvältä näytä.

    Äänestä

  • Vaikutusvaltainen vasemmisto osaa ainakin ajaa Suomen talouden entistä suurempaan alamäkisyöksyyn.

    Äänestä

  • Tanskan vasemmistoon voisi vaihtaa

    Äänestä

  • On niitä huonompiakin. Näkeehän sen EU-parlamentistakin, jossa vasemmistopoliitikot äänestivät Venäjä-mielisesti, Suomen vasemmistoedustajat ei. Suomen eduskunnassa ei ole myöskään niin Venäjä-mielistä tai muuten jyrkkää oikeistoa kuin joissain muissa maissa.

    Äänestä

  • "Meillä Suomessa on huonoin vasemmisto missän."

    Sen ansiosta sinäkin saat Kelasta kerran kuussa tukesi ja toimeentulon.

    Äänestä

Niiiiin totta!

3Äänestä
  • Kysyin tekoälyltä tiukkoja kysymyksiä Päivi Räsäsen tapauksesta.
    Lopuksi kysyin mikä oli ratkaisevin asia mistä P. Räsänen tuomittiin. Tekoäly vastasi se että P.R. sanoi homoutta synniksi.

    Kun sanoin, että oikeus ei tuominnut P. R. Uskonnon mukaan ja synti on oskonnollinen termi, tekoäly ei suostunut enää vastaamaan minulle.
    Tekoälykään ei i näe mitään logiikkaa KKO:n päätöksessä.

    3Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kysyin tekoälyltä tiukkoja kysymyksiä Päivi Räsäsen tapauksesta.

    Kun itsellä ei ole siitä älyä, täytyy kysyä tekoälyltä?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kun itsellä ei ole siitä älyä, täytyy kysyä tekoälyltä?

    Sinuna todella kysyisin!

    2Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kun itsellä ei ole siitä älyä, täytyy kysyä tekoälyltä?

    Vaikka kysyisit tekoälyltä, tarvitset silti "omaa älyäsi" tulosten arviointiin. Tekoäly ei ole aina oikeassa, vaan se voi joskus sekoittaa faktoja ja fiktiota tai tuottaa neutraalia, vivahteetonta sisältöä. On myös suositeltavaa välttää yksityisten tai arkaluontoisten asioiden kertomista tekoälylle.

    T. Tekoäly

    2Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kysyin tekoälyltä tiukkoja kysymyksiä Päivi Räsäsen tapauksesta.
    Lopuksi kysyin mikä oli ratkaisevin asia mistä P. Räsänen tuomittiin. Tekoäly vastasi se että P.R. sanoi homoutta synniksi.

    Kun sanoin, että oikeus ei tuominnut P. R. Uskonnon mukaan ja synti on oskonnollinen termi, tekoäly ei suostunut enää vastaamaan minulle.
    Tekoälykään ei i näe mitään logiikkaa KKO:n päätöksessä.

    Ai AI:kin osaa vetää herneitä nenäänsä? Varohan, ettei haasta sinua oikeuteen osaamisensa halventamisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ai AI:kin osaa vetää herneitä nenäänsä? Varohan, ettei haasta sinua oikeuteen osaamisensa halventamisesta.

    Itse vedit!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kysyin tekoälyltä tiukkoja kysymyksiä Päivi Räsäsen tapauksesta.
    Lopuksi kysyin mikä oli ratkaisevin asia mistä P. Räsänen tuomittiin. Tekoäly vastasi se että P.R. sanoi homoutta synniksi.

    Kun sanoin, että oikeus ei tuominnut P. R. Uskonnon mukaan ja synti on oskonnollinen termi, tekoäly ei suostunut enää vastaamaan minulle.
    Tekoälykään ei i näe mitään logiikkaa KKO:n päätöksessä.

    "Lopuksi kysyin mikä oli ratkaisevin asia mistä P. Räsänen tuomittiin. Tekoäly vastasi se että P.R. sanoi homoutta synniksi."

    Mikäli tekoäly noin vastasi, niin se kertoo vain siitä, että asiasta vauhkoava porukka on muodostanut oman versionsa totuudesta ja todellinen totuus on jäänyt varjoon, sillä näinhän tekoäly toimii, helposti erehtyy esittämään riittävästi rummutettua valheellistakin asiaa totuutena, mikäli vasta-argumentteja ei ole esitetty.

    Ja näinhän se onkin, esimerkiksi Yhdysvalloissa mediat ovat uutisoineet asiasta virheellisesti, sillä eihän Räsäsen tuomio liittymyt uskonnonharjoittamiseen tai uskonnonvapauteen lainkaan. Samat virheväittämät

    1Äänestä

Amerikassa on rehellinen vasemmisto!

3Äänestä
  • Mistä Suomeen sataisiin sellainen?

    5Äänestä

  • Tarkoitatko sinitukkaisia nenärengas mellakoijia joiden äö ja tietämys on tasoa kastemato? Vähänkuin suomen kok kesk sdp vihvas rkp äänestäjät?

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Tarkoitatko sinitukkaisia nenärengas mellakoijia joiden äö ja tietämys on tasoa kastemato? Vähänkuin suomen kok kesk sdp vihvas rkp äänestäjät?

    Kyse oli ko. tapauksesta.

    3Äänestä

Opetus on , että naisia ei pidä päästää tuomarinvirkoihin eikä muihinkaan, missä päätetään kansalaisten asioista.

Äänestä

Perussuomalaisten homot Wikelius ja Tynkkynen puolustavat Räsästä!

4Äänestä
  • Sananvapauden arvon ymmärtävät ja sitä puolustavat, puolustavat kaikki myös Räsästä oikeusjutussaan. Osaltaan konservatiivisemmat oikeistohomot eivät myöskään loukkaannu niin helposti siitä mitä joku Räsänen on mieltä.

    Äänestä

Voke uskonto jota suomen syyttäjät ja kok kesk sdp vihvas rkp ajaa kansamme 80 prosentin tuella edustaa n liiton ja n saksan systeemiä. Se alkaa ps n ja kristittyjen vainolla ja sananvapauden kontrollilla.

4Äänestä

Syyttäjä syytti ja oikeus tuomitsi. Asia on loppuun käsitelty lain mukaisesti, mitä vielä mussutat?

1Äänestä
  • VÄÄÄRIN!
    Asian käsittely on vasta nyt alkanut!

    3Äänestä

Päivi Räsäsen tuomio, sakko
Oikeanlainen päätös, jo oli aikakin saada päättä vatulointi. Oikeuslaitos tutkii ja tuomitsee. Päiville on käynyt auktoriteetti tappio.
Syntisessä ajassa elämä on vaikeaa. Päivi poskuttaa ja räävää. Täytyy odottaa ja rakentaa kestävää. Miten lienee Tarja Halosen kestävä.

1Äänestä
  • Päivi on syytön!

    3Äänestä

Vieläkö te jaksatte jauhaa tästä asiasta ja nolata itsenne? :D

1Äänestä
  • Sinä itsesi nolaat.

    2Äänestä

Ei USAssa ole vasemmistolaisia. Demokraatit on niinkuin meidän kokoomuslaiset ja liberaalit.
Äärioikeistolaiset ja fasistit on konservatiiveja.

Äänestä
  • Kyllä ne vassarit on eri nimillä Suomessakin.

    1Äänestä

Suomessa on tylsämielisiä kommareita, jotka eivät totuutta kestä.

1Äänestä
  • Kun kommunistinen puolue ei menestynyt, kommunisti muuttuvat demateihin, vas.liittoon ja vihreisiin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kun kommunistinen puolue ei menestynyt, kommunisti muuttuvat demateihin, vas.liittoon ja vihreisiin.

    :D Niin, kun aate kuoli, etsivät monet uusia. Osa meni jopa Kokoomukseen.

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    :D Niin, kun aate kuoli, etsivät monet uusia. Osa meni jopa Kokoomukseen.

    Vihreä puolue pilattiin taistolaistaustaisilla. Aiemmin vasemmisto nimitteli sitä kokoomuksen puisto-osastoksi, nykyään taas se puolue äänestää monista asioista vasemmistoliiton kanssa samassa linjassa.

    Äänestä

”Vapaassa demokratiassa ihmisillä on oikeus ikäviinkin mielipiteisiin. USA:ssa jopa vasemmisto ymmärtää tuon.”

Niin, mutta suomessa PS:set ei sitä hyväksy omalle kohdalleen. He kai näitä syytteitä ovat eniten nostaneet - jotka tosin eivät juuri ole johtaneet mihinkään.

”Anonyymi00029” 2026-03-31 14:27:04 kirjoitti:
”Ei USAssa ole vasemmistolaisia. Demokraatit on niinkuin meidän kokoomuslaiset ja liberaalit.”

Kun vieraasta kulttuurista tuodaan tätä retoriikkaa suomeen, se tosiaan vääristää monta seikkaa.

PS vastaavat ehkä eniten amerikkalaisia republikaaneja – muistaen toki sen, että republikaaneissa on myös maltillinen siipi. Yhteistä löytyy niin arvokonservatismista kuin maahanmuuttovastaisuudesta.
Kokoomus on jo heidän mielestään ”liian vasemmistolainen”.

Demokraatit edustaa tosiaan niin suomen kokoomuksen maltillista siipeä sekä keskustaa. Sielläkin on oma siipensä, joka on lähellä SDP:tä.

Varsinaiset kommunistit ovat niin suomessa kuin Yhdysvalloissa niin pieni vähemmistö, ettei heillä ole minkäänlaista vaikutusvaltaa.

Kun näin on hämärretty eri termien sisältöä, on jotenkin ymmärrettävää, että niitä käytetään miten sattuu.

Sosialismilla ja sosiaalidemokratialla on melkoinen ero,

Sosialismissa tuotantovälineet eivät ole yksityisomistuksessa vaan ne omistaa valtio. Siihen liittyy vahvasti myös se, että kumousten kautta valta siirretään ja muutokset ovat hyvin radikaaleja.

Sosialidemokratia sen sijaan kannattaa markkinataloutta, jota myös valtiovalta ohjaa ja rajaa. He haluavat demokratian kautta uudistaa yhteiskuntaa ja heidän päämääränänsä on hyvinvointivaltion rakentaminen.

Suomessa siis perinteinen oikeisto on ollut mukana rakentamassa hyvinvointivaltiota.

Äärioikeisto pyrkii myös radikaalisti valtaamaan yhteiskuntaa ja muuttamaan sitä voimakkaasti. Menetelmät on siis vähän samankaltaisia kuin kommunisteilla mutta tavoitteet ovat päinvastaisia.

Äänestä

"Vapaassa demokratiassa ihmisillä on oikeus ikäviinkin mielipiteisiin. USA:ssa jopa vasemmisto ymmärtää tuon."

Toki vääristeleviä tietoja sekä toisten mollaamista on edelleen oikeus jakaa. Tässä vain ongelma oli se, että Räsänen leikki lääkäriä ja otti auktoriteetin aseman siitä.

Äänestä
  • Minäkin leikin alle kouluikäisenä lääkäriä naapurin tytön kanssa mutta vielä tuossa kuin Rasanenkin nyt on... Ei tulisi edes mieleenikään! Naurettavaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Minäkin leikin alle kouluikäisenä lääkäriä naapurin tytön kanssa mutta vielä tuossa kuin Rasanenkin nyt on... Ei tulisi edes mieleenikään! Naurettavaa!

    Ikävä kyllä Räsänen käyttää tuota lääkärin auktoriteetiaan väärin.

    Äänestä

  • "Tässä vain ongelma oli se, että Räsänen leikki lääkäriä ja otti auktoriteetin aseman siitä."

    Räsänen ei leiki lääkäriä vaan noudatti vain tieteen tuloksia kuten kaikkien lääkärien tulee tehdä. Muuten syyte puoskaroinnista tulee.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    "Tässä vain ongelma oli se, että Räsänen leikki lääkäriä ja otti auktoriteetin aseman siitä."

    Räsänen ei leiki lääkäriä vaan noudatti vain tieteen tuloksia kuten kaikkien lääkärien tulee tehdä. Muuten syyte puoskaroinnista tulee.

    :D Jos 30 vuotta sitten on ollutkin lääkäri, niin hänen tietonsa ovat todella vanhentuneet.

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    :D Jos 30 vuotta sitten on ollutkin lääkäri, niin hänen tietonsa ovat todella vanhentuneet.

    Taasko mummonmuorin piti osoittaa tyhmyytensä?
    Tuo termi "seksuaalispsykologinen kehityshäiriö" on VIELÄKIN tautiluolistusluettelossa!

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Taasko mummonmuorin piti osoittaa tyhmyytensä?
    Tuo termi "seksuaalispsykologinen kehityshäiriö" on VIELÄKIN tautiluolistusluettelossa!

    :D ei ole olemassa mitään "seksuaalispsykologinen kehityshäiriötä".

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    :D ei ole olemassa mitään "seksuaalispsykologinen kehityshäiriötä".

    Kyllä on vain mutta sanat hiukan eri järjestyksessä:
    "Psykoseksuaalinen kehityshäiriö .

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Kyllä on vain mutta sanat hiukan eri järjestyksessä:
    "Psykoseksuaalinen kehityshäiriö .

    Se on sitten eri termi!

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    Ikävä kyllä Räsänen käyttää tuota lääkärin auktoriteetiaan väärin.

    Kristityn vaikuttajan ja päättäjän asemassa hän kirjoitti sen pienen seurakunnan käyttöön tarkoitetun kristillisen vihkon. Ei hän toiminut silloin pääsääntöisesti lääkärinä, yli 10-vuoteen ollut toiminut. Se titteli esitetään vain eri yhteyksissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Kristityn vaikuttajan ja päättäjän asemassa hän kirjoitti sen pienen seurakunnan käyttöön tarkoitetun kristillisen vihkon. Ei hän toiminut silloin pääsääntöisesti lääkärinä, yli 10-vuoteen ollut toiminut. Se titteli esitetään vain eri yhteyksissä.

    :D Ja nyt suureen ääneen parkuu eri lehtien palstoilla?

    Äänestä

Mikäli on vasemmistolainen lehti, niin miksi Bernie Sanders jatkuvasti lehteä kritisoi?

Äänestä
  • No, näille kaikki muu on vasemmistolaista ellei edusta äärioikeistoa.

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    No, näille kaikki muu on vasemmistolaista ellei edusta äärioikeistoa.

    Ja noille vasemmistolaisille kaikki on äärioikeistoa, jos ei hyväksy heidän ideologiaansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Ja noille vasemmistolaisille kaikki on äärioikeistoa, jos ei hyväksy heidän ideologiaansa.

    :D Eli kaikki muut ideologiat tai mielipiteet ovat "vasemmistolaisia" sinun mielestäsi?
    Ihan oikeasti, ei perinteinen oikeistolaisuus, keskustalaisuus, demarius tai peräti vasemmistolaisuus ole mikään yksi ideologia.

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    :D Eli kaikki muut ideologiat tai mielipiteet ovat "vasemmistolaisia" sinun mielestäsi?
    Ihan oikeasti, ei perinteinen oikeistolaisuus, keskustalaisuus, demarius tai peräti vasemmistolaisuus ole mikään yksi ideologia.

    Totta, mutta oikeistolaisuus tai isänmaallisuus on heille aina äärioikeistolaisuutta.

    Äänestä

Oikea analyysi.

Äänestä

Räsänen on poliittisen pelin uhri.

1Äänestä

Hyvää tekstiä.

Äänestä

Hyvä!

Äänestä

Ei kun porvari.

Äänestä

Oliko valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen tyttären lesboudella mitään vaikutusta Raija Toiviaisen haluun käynnistää oikeusprosessi Päivi Räsästä vastaan, vaikka tätä asiaa ei tuotu missään vaiheessa aktiivisesti esiin tiedotusvälineiden kautta? Vaikea asia selvittää, mutta se tiedetään, että Raija Toiviaisen puoliso on käyttänyt vaikutusvaltaansa tämän lesbotyttären hyvän uran luomiseen.

Äänestä

Oikein.

Äänestä

Oikein.

Äänestä

Päivi nauttii arvostusta

Äänestä

Kun tuolla yllä kommentoin; ”Ihan oikeasti, ei perinteinen oikeistolaisuus, keskustalaisuus, demarius tai peräti vasemmistolaisuus ole mikään yksi ideologia.”

Niin ”Anonyymi00052” 2026-05-20 08:47:24 vastasi; ”…mutta oikeistolaisuus tai isänmaallisuus on heille aina äärioikeistolaisuutta.”

: D Perinteisille oikeistolle ja keskustaa lähellä oleville on siis nuo aina äärioikeistoa?

Ehkäpä hetken mietit, mikä sitä äärioikeistolaista oikeasti on:

Äänestä
  • Tuo äärivasemmistolaisuutesi on sairasta.

    Äänestä

  • Äärioikeistolaisuus on vihervasemmistolaisten käyttämä haukkumasana isänmaallisuudesta.
    Suomessa ei sellaista juuri ole pientä natsiporukkaa lukuunottamatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Äärioikeistolaisuus on vihervasemmistolaisten käyttämä haukkumasana isänmaallisuudesta.
    Suomessa ei sellaista juuri ole pientä natsiporukkaa lukuunottamatta.

    Natsi on sinun käyttämäsi haukkumasana

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Natsi on sinun käyttämäsi haukkumasana

    Natsit olivat äärioikeistolaisia, eivätkä mitään isänmaallisia.
    Lue historiaa.

    Äänestä

Päivi nauttii laajalti arvostusta.

Äänestä

Hyvä Päivi

Äänestä

Hyvä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

WaPo on USA:ssa "vasemmistolainen" lehti;

Raija Toiviainen veti kyllä hyvin. Määräsi poliisin tutkimaan Räsäsen julkaisuja 2019. Poliisi ei löytänyt rikosta. No Toiviainen, joka virkaan astuessaan julisti "keskittyvänsä kiihotus- ja terrorismirikoksiin" syytti siitä huolimatta. Siis 2019 vuonna 2004 laaditusta mielipidekirjoituksesta, lainkohdan perusteella, joka oli säädetty 2006/2011.

SDP:n juutalais- ja homovihaa nettiin syytänyttä Hussein Al-Taeeta ei syytetty.😅

Siis Räsänen tuomittiin 22 vuotta vanhasta mielipiteestä myöhemmin säädetyllä taannehtivalla säädöksellä. Koko tutkinta aloitettiin valtakunnansyyttäjän toimesta eritellen Räsänen näkyvänä konservatiivipoliitikkona kohteeksi. Ja hän syytti, vaikka esitutkinnassa poliisi ei löytänyt rikosta.

Kyllä tämä farssi on niin poliittinen, kuin vain voi olla. Silti homma painettiin syvään päätyyn. Miksi vasemmisto ei nyt itke "Suomikuvan heikkenemisestä" suomalaisen DDR-tyylisen oikeusjärjestyksen vuoksi?

Siis käytiin oikeutta 22 vuotta vanhasta väärästä mielipiteestä. Juu sellaisena sitä demokratioissa pidetään, mielipiteenä. Vapaassa demokratiassa ihmisillä on oikeus ikäviinkin mielipiteisiin. USA:ssa jopa vasemmisto ymmärtää tuon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu