Olen tässä alkanut miettiä, kannattaako nykyajan stressaavassa ja kiireisessä oravanpyörässä raataa, että saisi palkkaa ja sillä ulkoiset elintason merkit. Olen 60-luvulla syntynyt, eli omaan vielä periaatteessa ns. protestanttisen etiikan eli "selkä hiessä pitää leipänsä ansaitseman", vaan tuo etiikka alkaa pikku hiljaa ajatuksissani murenemaan.
Teen vaativaa esimiestyötä, jossa ei normaali työaika riitä. Hankkeita ja projektejakin on, joissa perustyön lisäksi pitää olla mukana. Työstressin mukana on alkanut tulla unettomuutta ja viikonloppujen jälkeen on vaikeaa lähteä töihin. Palkka on kohtalainen, vaan ei alansa kärkeä, ja kun viel verot otetaan pois päältä ei eroa paljoa rivityöntekijään synny edes siinä.
Vapaa-aikaa täytyy täyttää viikonloppuisin (arki-iltaisin ei yleensä enää jaksa) kuljeksimalla keskustan liikkeissä ja kauppakeskuksissa, ja shoppailla osin järjettömiäkin ostoksia. Niistä näköjään saa hetken hyvän fiiliksen ja antaa tunteen että kun tekee työtä voi ostella kaikkea, ja että työttömänä ei paljoa osteltaisi. Sama juttu isompien hankintojen kanssa: uusi auto, hifi-systeemit ja kovalevy-dvd:t jne jne, aina pitää kuluttaa ja olla "kehityksen kärjessä". Tätä mielettömyyttä olen alkanut miettimään, koska tämä kuluttaminen ei ole tarpeellista eikä järkevää, eikä tuo työelämän oravanpyörässä olo tunnu enää välttämättömältä elämänarvoissani.
Kaipaan kovasti wanhan ajan työelämää. Sitä, että asiat olivat mutkattomampia, yksinkertaisempia, ja ns. hanttihommia löytyi yleensä kun käveli firmojen ovesta sisään. Toisin on nyt. Hanttihommia ei löydy helpolla, ei etenkään akateemis- ja esimiestaustaiselle 4-kymppiselle. Voisin vaikka lähteä pienviljelijäksi, vaan EU- ja muu byrokratia estävät senkin. Ojankaivuukin olisi välillä mielekästä, ja pää tyhjenisi tarkoituksettomalta tuntuvista työhöni liittyvistä suureista ja määreistä.
Piippuun tässä on itsensä ajanut, ja saattaa olla niin, että lähden vain yksi päivä kävelemään ja jätän tuon oravanpyörän taakse. Tulkoot sitten ansiosidonnaisessa karenssit sun muut...
Teen vaativaa esimiestyötä, jossa ei normaali työaika riitä. Hankkeita ja projektejakin on, joissa perustyön lisäksi pitää olla mukana. Työstressin mukana on alkanut tulla unettomuutta ja viikonloppujen jälkeen on vaikeaa lähteä töihin. Palkka on kohtalainen, vaan ei alansa kärkeä, ja kun viel verot otetaan pois päältä ei eroa paljoa rivityöntekijään synny edes siinä.
Vapaa-aikaa täytyy täyttää viikonloppuisin (arki-iltaisin ei yleensä enää jaksa) kuljeksimalla keskustan liikkeissä ja kauppakeskuksissa, ja shoppailla osin järjettömiäkin ostoksia. Niistä näköjään saa hetken hyvän fiiliksen ja antaa tunteen että kun tekee työtä voi ostella kaikkea, ja että työttömänä ei paljoa osteltaisi. Sama juttu isompien hankintojen kanssa: uusi auto, hifi-systeemit ja kovalevy-dvd:t jne jne, aina pitää kuluttaa ja olla "kehityksen kärjessä". Tätä mielettömyyttä olen alkanut miettimään, koska tämä kuluttaminen ei ole tarpeellista eikä järkevää, eikä tuo työelämän oravanpyörässä olo tunnu enää välttämättömältä elämänarvoissani.
Kaipaan kovasti wanhan ajan työelämää. Sitä, että asiat olivat mutkattomampia, yksinkertaisempia, ja ns. hanttihommia löytyi yleensä kun käveli firmojen ovesta sisään. Toisin on nyt. Hanttihommia ei löydy helpolla, ei etenkään akateemis- ja esimiestaustaiselle 4-kymppiselle. Voisin vaikka lähteä pienviljelijäksi, vaan EU- ja muu byrokratia estävät senkin. Ojankaivuukin olisi välillä mielekästä, ja pää tyhjenisi tarkoituksettomalta tuntuvista työhöni liittyvistä suureista ja määreistä.
Piippuun tässä on itsensä ajanut, ja saattaa olla niin, että lähden vain yksi päivä kävelemään ja jätän tuon oravanpyörän taakse. Tulkoot sitten ansiosidonnaisessa karenssit sun muut...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Noinhan se on, kun ei uni tule, vatsaa kiristää ja henkeä ahdistaa niin siitä on elintaso kaukana. Veroprogression takia esimiesasema ei juuri kannata.
Oravanpyörän jättäminen ei ole niin paha juttu. Saattaa jopa löytää jotain, mistä oikeasti tykkää.
niin tottakai kannattaa ottaa vähän hengähdystaukoa. Luulen kuitenkin, että asiat ennen eivät ole olleet ainakaan yhtään sen paremmin: esimiehet ovat aina tehneet pidempää päivää ja joustaneet, yleinen työaika on lyhentynyt, työolosuhteet parantuneet yms...
40-luvulla syntyneenä tein työssäkäynnin lopetuspäätöksen 7 vuotta sitten.
Viimeisessä vakipaikassa käydessäni ( työmatka 230 km) alkoi tien päällä tulla itsetuhoisia ajatuksia. Lisäksi kehitin itselleni verenpaineen.
Lopetin töissäkäymisen, onneksi "pehmeän laskun" kautta.
Tyydyin n. 40%:n nettotuloon ja ryhdyin elämään itselleni ja vaimolleni. Hän lopetti myös työt. Oleilemme, matkustelemme, teemme mitä mieleen juolahtaa.
Onneksi kuulun siihen ikäluokkaan jolle vielä maksettiin palkkaa pätevyydestä, vastuusta ja tuloksista.
Materiaalilla kanssaihmisten vakuuttaminen omasta erinomaisuudesta ei ole tärkeää!
parasta. Vaikutat ihan järkevältä kaverilta, tai siis ainakin vielä. Älä anna työelämän muuttaa tätä asiaa. Mikään työ ei ole sen arvoista, että sen vuoksi kannattaisi oma henkinen ja fyysinen terveytensä uhrata. Niitä kun ei sitten millään rahalla enää korvata. Valitettavan moni vain havahtuu asiaan ihan liian myöhään.
Käy ihmeessä työterveyshoitajan juttusilla. Tiedän ihmisiä, jotka ovat alkaneet purkamaan vyyhtiä tällä tavalla. Fyysiset oireet kuten jatkuva stressi ja unettomuus ovat jo hälyyttäviä oireita. Nyt on aika ajatella omaa parastasi.
Tänä päivänä moni funtsii ihan samaa, kun työelämä on muuttunut aika järjettömäksi. Yritetään seurata jotain ihme ihanteita, jotka ovat kaikilta ihan yhtä hukassa.
Meillä on jokaisella vain yksi elämä. Elän itse tällä hetkellä - väliaikaisesti - työmarkkinoiden ulkopuolella ja kyllä se tuntuu hyvältä. Vaikka muita stressinpoikasia onkin tullut tilalle, kyllä se muutos siitä hullunmyllystä oli vain hyväksi. Jos olisin vielä hampaita kiristellen jatkanut, olisinkohan enää hengissä, niin tuntee vieläkin lepoa ja toipumista kaipaavansa. Välillä jopa hetkisen tuntee itsensä peräti ihmiseksi.
Nyt on hyvä tilanne, kun ajatusprosessi on lähtenyt pyörimään. Kannattaa katsastaa kaikki vaihtoehdot. Onko esimerkiksi toimenkuvan muutos mahdollinen? Tai onko jotain toteuttamattomia intohimoja jäljellä, opiskelu- tai työmielessä? Ota itsellesi tilaa ja paranna itsesi/elämäsi!
reilun viisvuotta on tullut juostua samassa firmassa ja tehtyä mukisematta pienellä palkalla ilman ylityökorvauksia ym.lisiä kaikki mahdollinen ja muille mahdottomatkin hommat. paikat kipeinä, illat pyörii työasiat mielessä, väsyttää ja ei nukuta, huolta monenlaista. työt vaan lisääntyy, mutta palkka ei. tätäkö se elämä sitten on?
Muutos kannatti ainakin minun kohdallani. Oma terveyteni alkoi reistailla tuossa nelikymppisenä, koska stressiä ja palkattomia ylitöitä oli ihan liikaa. Onneksi tapasin fiksuja ihmisiä terveydenhoitopuolella ja sain sairaslomaa sekä mahdollisuuden hankkia koulutuksen uuteen ammattiin. Elintaso oli tietysti heikompi koulutuksen ajan, mutta ei se tuntunut niin tärkeltä. Olen valmistunut uuteen ammattiin, joka tuntuu juuri omalta! Aloitin työt eilen uudessa ammatissani, joka ei vaadi niin suurta panosta kuin entinen. Olen onnellinen :) Elämä on ainutkertainen. Sitä ei kannata kuluttaa hukkaan sellaisessa työpaikassa, joka vie kaikki mehut.