Onko nimen kuuluisuus säveltäjän suuruuden takeena?

Onko yleisön korvissa nimikuululta kuulostava säveltäjänimi ainoa säveltäjän merkittävyyden takaava ehto ja ominaisuus, joka tekee hänestä nimen tunnettuuteen perustuvalla kuuluisuudella nimettömämpiä säveltäjiä musiikiltaan ilman muuta emotionaalisesti vaikuttavamman ja muotoarkkitehtuuriltaan mestarillisemman ja persoonallisemman säveltaiteilijan vai perustuuko sellainenkin ajattelu vain subjektiivisiin ennakkoasenteisiin ja mielikuviin, joiden mukaan vain tunnetut säveltäjät ovat voineet luoda jotain suurta ja merkittävää musiikkia eikä nimettömämpiin säveltäjiin tarvitse kenenkään edes tutustuakaan, sillä ennakkoasetelmien ja -laskujen mukaan ajatellaan, että nimikuulujen ja tuntemattomampien säveltäjien välillä on valtavan suuri kvalitatiivinen ero, mutta mikä ei ole mikään itsestäänselvyys ja ns. Eukleideen aksiooma, sillä tästä on musiikinhistoriassa paljonkin päinvastaisia esimerkkejä, jossa jotakin nimikuulua säveltäjää paljon nimettömämmät säveltäjät ovat saattaneet kohota jopa suurempaan emotionaaliseen voimaan kuin näitä paljon kuuluisammaksi mielletty säveltäjä, sillä eihän Mozartiakaan pidetty varsinkaan nuorempana suurimpien vertaisena, mutta Hassekin tunnusti nuoren pojan itseään suuremmaksi, säveltäjiä koskevien arvostusten vaihdellessa eri aikoina siten suurestikin, vaikkakin on kaikesta huolimatta selvää että kaikkina aikoina korkeimpaan arvoluokitukseen yltävät nerot ovat tässä mielessä ylittämättömiä, eikä Bachin, Mozartin, Beethovenin tai Schubertin perifeeristä aikalaista kukaan musikaalinen ja musiikkia paljon harrastanut ihminen pidä nykykäsityksen valossa näitä mainittuja neroja suurempina säveltäjinä, ja myös suuret myöhäisromantikot kuten Wagner, Bruckner, Strauss ja Brahmskin, mahdollisesti Mahlerkin ovat aikansa suurimpia säveltäjänimiä, mutta 1900 luvun musiikissa ja sen tyylillisestä pirstoutuneisuudesta varsinkin johtuen verrattavuus hankaloituu säveltäjän välillä laadullisten kriteerien perusteella ja persoonallisempien ja teknisesti taitavien säveltäjien lukumäärä saavuttaa musiikinhistoriassa kenties huippunsa, ja siitä huolimatta että jotkut suhteellisen harvat säveltäjät mainitulla vuosisadalla ovat saavuttaneet verrattoman suuren maineen ja hegemonian maassaan, niin monet heidän varjoonsa jääneet säveltäjät monessa tapauksessa eivät ole jääneet näistä jälkeen taidoiltaan ja intuitioltaan, vaikka heidän edustamien eri suuruusluokkien välillä vallitsevassa merkittävyyserossa on karkea epäsuhta joidenkin ns. kansallissäveltäjien hyväksi, ja joka korostaa näiden ylivertaisuutta jopa siinä määrin, että muiden säveltäjien musiikki on täysin kadonnut ohjelmistosta, eikä näistä säveltäjistä ole juuri kuultu puhuttavankaan, sillä kansallissäveltäjät ovat musiikkimaailman keskipisteenä tavoittaneet itselleen kaiken huomion ja ihailun säveltäjäpersooniensa historiallisen merkityksensä ansiosta ja nämä perifeeriset aikalaissäveltäjät jotka eivät olleet niin legendaarisia hahmoja ihmisinä, eikä näiden vähäinen tunnettuus yleisön mielissä oikeuta kansallissäveltäjään verrattavaan statukseen musiikkikulttuurissamme, mutta voin vaikka vannoa, että paitsi modernistisuudessaan, sävelkielen tuoreudessa ja kompleksisuudessa sekä vaikuttavuudessa nämä jopa ylittivät mainittujen kansallissankareiden tason merkittävimmillä teoksillaan, mutta tästä huolimatta Melartin suosiossaan eräänä kansallissäveltäjään verrattavana hahmona onkin pitänyt pintansa suurimpien suomalaissäveltäjien joukossa?
2218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Adolf Hasse sanoi nuoresta jumalaisesta Mozartista v. 1771 , että tämä poika tulee saattamaan unohduksen meille kaikille, vaikka Adolf Hasse oli itse aikansa suosituimpia ja suurimpina pidettyjä säveltäjiä.

Äänestä

Kansan mausta sen tiijän että kansan maku ei aina välttämättä ole sama kuin musanesittäjien/säveltäjien ja kriitikoiden maku ja minä uskon enemmän kriitikoiden ja itse säveltäjien&muusikoiden&musanimien näkemykseen kuin kansan makuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko yleisön korvissa nimikuululta kuulostava säveltäjänimi ainoa säveltäjän merkittävyyden takaava ehto ja ominaisuus, joka tekee hänestä nimen tunnettuuteen perustuvalla kuuluisuudella nimettömämpiä säveltäjiä musiikiltaan ilman muuta emotionaalisesti vaikuttavamman ja muotoarkkitehtuuriltaan mestarillisemman ja persoonallisemman säveltaiteilijan vai perustuuko sellainenkin ajattelu vain subjektiivisiin ennakkoasenteisiin ja mielikuviin, joiden mukaan vain tunnetut säveltäjät ovat voineet luoda jotain suurta ja merkittävää musiikkia eikä nimettömämpiin säveltäjiin tarvitse kenenkään edes tutustuakaan, sillä ennakkoasetelmien ja -laskujen mukaan ajatellaan, että nimikuulujen ja tuntemattomampien säveltäjien välillä on valtavan suuri kvalitatiivinen ero, mutta mikä ei ole mikään itsestäänselvyys ja ns. Eukleideen aksiooma, sillä tästä on musiikinhistoriassa paljonkin päinvastaisia esimerkkejä, jossa jotakin nimikuulua säveltäjää paljon nimettömämmät säveltäjät ovat saattaneet kohota jopa suurempaan emotionaaliseen voimaan kuin näitä paljon kuuluisammaksi mielletty säveltäjä, sillä eihän Mozartiakaan pidetty varsinkaan nuorempana suurimpien vertaisena, mutta Hassekin tunnusti nuoren pojan itseään suuremmaksi, säveltäjiä koskevien arvostusten vaihdellessa eri aikoina siten suurestikin, vaikkakin on kaikesta huolimatta selvää että kaikkina aikoina korkeimpaan arvoluokitukseen yltävät nerot ovat tässä mielessä ylittämättömiä, eikä Bachin, Mozartin, Beethovenin tai Schubertin perifeeristä aikalaista kukaan musikaalinen ja musiikkia paljon harrastanut ihminen pidä nykykäsityksen valossa näitä mainittuja neroja suurempina säveltäjinä, ja myös suuret myöhäisromantikot kuten Wagner, Bruckner, Strauss ja Brahmskin, mahdollisesti Mahlerkin ovat aikansa suurimpia säveltäjänimiä, mutta 1900 luvun musiikissa ja sen tyylillisestä pirstoutuneisuudesta varsinkin johtuen verrattavuus hankaloituu säveltäjän välillä laadullisten kriteerien perusteella ja persoonallisempien ja teknisesti taitavien säveltäjien lukumäärä saavuttaa musiikinhistoriassa kenties huippunsa, ja siitä huolimatta että jotkut suhteellisen harvat säveltäjät mainitulla vuosisadalla ovat saavuttaneet verrattoman suuren maineen ja hegemonian maassaan, niin monet heidän varjoonsa jääneet säveltäjät monessa tapauksessa eivät ole jääneet näistä jälkeen taidoiltaan ja intuitioltaan, vaikka heidän edustamien eri suuruusluokkien välillä vallitsevassa merkittävyyserossa on karkea epäsuhta joidenkin ns. kansallissäveltäjien hyväksi, ja joka korostaa näiden ylivertaisuutta jopa siinä määrin, että muiden säveltäjien musiikki on täysin kadonnut ohjelmistosta, eikä näistä säveltäjistä ole juuri kuultu puhuttavankaan, sillä kansallissäveltäjät ovat musiikkimaailman keskipisteenä tavoittaneet itselleen kaiken huomion ja ihailun säveltäjäpersooniensa historiallisen merkityksensä ansiosta ja nämä perifeeriset aikalaissäveltäjät jotka eivät olleet niin legendaarisia hahmoja ihmisinä, eikä näiden vähäinen tunnettuus yleisön mielissä oikeuta kansallissäveltäjään verrattavaan statukseen musiikkikulttuurissamme, mutta voin vaikka vannoa, että paitsi modernistisuudessaan, sävelkielen tuoreudessa ja kompleksisuudessa sekä vaikuttavuudessa nämä jopa ylittivät mainittujen kansallissankareiden tason merkittävimmillä teoksillaan, mutta tästä huolimatta Melartin suosiossaan eräänä kansallissäveltäjään verrattavana hahmona onkin pitänyt pintansa suurimpien suomalaissäveltäjien joukossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu