... vai miten on... kiinnostaako vasta eronnut ollenkaan? Ajatteletko, että mä olen huono ihminen kun olen eronnut? Kiinnostaa myös tietää, että ajatteletko, että kun mä olen juuri eronnut, niin saatat saada vain surullisen ja itsesäälissä rypevän miehen? Tai pelkäätkö, että saatat menettää hänet exälleen?
Mä en ryve itsesäälissä, olen surutyötäni tehnyt älyllä, eli järkeillyt asiat siihen malliin, että voin jatkaa tästä eteenpäin ilman uutta epäonnistumista. Enkä haikaile pettäjän ja varkaan perään. Mä olen sopeutuva ja itsenäinen mies.
Olispa se totta, että nainen osaisi näin ajatella juuri eronneesta miehestä. Eikä viitsi valehdella, koska asia tulee ennenpitkää esille. Eli ehkä vain joutuu kärsimään aikansa yksinäisyyttä.
Mä en ryve itsesäälissä, olen surutyötäni tehnyt älyllä, eli järkeillyt asiat siihen malliin, että voin jatkaa tästä eteenpäin ilman uutta epäonnistumista. Enkä haikaile pettäjän ja varkaan perään. Mä olen sopeutuva ja itsenäinen mies.
Olispa se totta, että nainen osaisi näin ajatella juuri eronneesta miehestä. Eikä viitsi valehdella, koska asia tulee ennenpitkää esille. Eli ehkä vain joutuu kärsimään aikansa yksinäisyyttä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ainakaa itellä eronneena ei muut kiinnostakkaa ku eronneet.. enkä kyllä tunne henk. koht. itseäni huonoksi ihmiseksi vaikka olen huonon alkkisjätkän mennyt jättämään. että tuskin kannattaa sullakaan moisia miettiä.
"nainen iske mut jos pystyt".
Suomalainen mies pähkinäkuoressa. Prinsessa joka odottaa mitä NAINEN tekee.
Taas prinsessa? Minä? No... anteeksi tuo kapea-alainen otsikko, se ei ollu ihan hyvä, eikä sen tarkoitus ollut, että sä alat änkeä mua pähkinänkuoreen... mutta siis sulle mies on "prinsessa" jos se odottelee naiselta aloitetta? Ymmärsinkö kantasi oikein? Tietysti mäkin teen aloitteen, jos en jännitä naista liikaa tai ei ole jotain muuta häiriötä tai jotain, mutta saahan nainen minutkin iskeä... enkä mä siinä jää tolpilleni taivaita tähyämään. Älä menetä malttiasi suppean näkökulman antavasta otsikosta ja vapauta mut heti tästä ahtaasta mielipiteestäsi:)
... että eronnut on kokeneempi, että se kasvattaa ihmistä fiksummaksi... ja että osaa toimia seuraavalla kerralla paremmin, molempien onneksi.
Toivon, että mä oon oppinu paljon... ja oonkin. Siitä voi olla varma. Enkä malta odottaa, että tapaan jonkun, exäni vastakohdan, sellaisen jolle ME ollaan tärkeitä, eikä se tuhannen hehtaarin oma tila jossa voi vapaasti tehdä mitä haluaa. Että kaippa sitten kannattaa alkaa miettiä hyviä puolia ja unohtaa muu mennyt, vaikka vielä se tekeekin kipeetä.
Se on helppo iskeä mies. Ei tarvitse kysellä pystynkö. Pystyn. Isku vaan vyötärön alle, niin ISKETTY ON!
... ja ihan vyön alle:) Miksi just sinne? Jotain kiinnostavaa siellä, vai oletko jostain syystä vihainen mun vyönaluselle? Eihän se mitään pahaa tee, vastoinpäin.
Missä liikut ja millainen olet?
Olisi nimittäin helpompi iskeä juuri SINUT!
No tuu jo... mä odottelen sua täällä Nykäskylässä yksinäisenä kaksiossani. Eikö sua haittaa että toinen on just eronnut? Etkö säkään ajattele, että mä olen ruma, vanha, kulahtanut ja vastenmielinen persoona?
Heh... no jos mä ihan tosissani vastaan, vaik kysymys voikin olla joke... niin mä olen 177/74, hoikka mutten luikku, siilitukkainen... rento, mutta ahkera, ystävällinen ja diplomaattinen, mutta tiukka ja määrätietoinen, joskus laiskottelen, mutta enimmäkseen olen reipas (paitsi nyt avioeron surutyön aikana) liikun ja urheilen, hyvin säilynyt 30-40 vuotias:), olen hyvä työssäni, se näkyy palkassa, muita vahvuuksiani on uskollisuus (yksi syrjähyppy n. 25 vuotta sitten), kohteliaisuus. Ainoa asia, mikä mua itsessäni häiritsee on mun huono itsetunto. Se sai isoimman ja pahimman haavan, kun ex-vaimo alkoi noin vuosi puolitoista sitten tapailemaan toista... ja tod. näk. se toinen oli vahva vaikuttaja eropäätöksessä. Se mitä mä joskus olin mieltä itsestäni romahti kunnolla. Ennen mä olin mielestäni sellainen siedettävän ja komean välimaastossa. Nyt ei kehtaa peiliin katsoa.
Mutta on mussa huonojakin puolia... eihän noilla edellisillä vahvuuksilla eroa olisi tullut... musta tuli avioliitossani apaattinen sivuhenkilö, jaloissa pyörijä, epäluuloinen, mustasukkainen, voimaton ja saamaton.
Ja se sai tietty mut tuntemaan itseni entistä huonommaksi... ja niitä hetkiä inhoan todella sieluni pohjasta... vaimo oli aina sellainen flirttaaja ja tilaisuuden tullen hävisi jonkun miehen kanssa, muka juttelemaan vaan, ja joskus oli jopa alkamassa naimaan toisen kanssa jopa mun silmien edessä ja kun annoin vähän järkipalautetta asiasta niin vastaus oli yleensä "painu sä homo vittuun" tms. No tekihän se sen kerran mun silmien edessä... työkaverinsa kanssa, joka on nainen. Näitä juttuja on paljon ja ihan suhteen alkuajoista lähtien... pahinta on, että mä sain aina syyt niskoilleni, eikä se edes katunut tai pyytänyt koskaan anteeksi. Mutta mä jaksoin välittää siitä naisesta ja yritin aina antaa anteeksi silloin kun en ollut silminnähden pettynyt ja vihainen sille.
Vaikka on tullut koettua pahempaa henkistä rääkkiä mitä moni ei osaa edes kuvitella en kaipaa sääliä. Kaipaan vain vierelle täydellisen vastakohdan ex-vaimolleni... sellaiselle ihmiselle saan tyytyväisen hymyn aikaan... ja se on varmaan parhaimmalta tuntuva palaute mitä naiselta voi saada.
Että tällainen mies... joko sä laitoit takin takas vaatekaappiin:)
Olen myös hiljattain eronnut ja uskon ettet välttämättä ryve itsesäälissä ja kurjuudessa. Ikävä toisen aikuisen seuraa onkin sitten toinen juttu :) Ja jos exä jostainsyystä olisikin parempi, niin se on tulevaisuuden murhe, ehkä.
Matkalla on oppinut ettei toista voi kokonaan omistaa.