Suomen säveltaide on mennyt hakoteille typerän Sibelius kultin takia?

Torstaina 19:14:25 (muokattu eilen 09:21:02)
Olen täysin vakuuttunut siitä asiasta, että suomen 1900 luvun säveltaide on mennyt miltei täysin hakoteille sen jälkeen, kun erästä säveltäjää ryhdyttiin nimittämään kansallisen symbolin ja ikonin omaiseksi ja glorifioiduksi, ts. jalustalle nostetuksi ja ylistetyksi kansallissäveltäjäksi, sillä vaikkakin sillä lienee ollut säveltaiteilijoiden statukseen ja näiden tuotteliaisuuteen nähden myös edullinen vaikutus, sillä tämän esityön takia kansainväliseen kuuluisuuteen nousseena ensimmäisenä tunnettuna suomalaissäveltäjänä säveltäjäammatin arvostus kohosi yleisestikin suomessa ja mahdollisimman monet hänen jälkeensä esiin nousseet nuoremman polven säveltäjät rikastuttivat sinfoniakirjallisuuttamme uusin sinfonioin, sillä Sibeliuksen maassa sinfonian säveltäminen oli kunnia asia ja eräänlainen säveltäjän miehuuskoe ja mitta, mutta Sibeliuksen yli äyräiden kasvaneen ylimitoitetun maineen aiheuttamalle debet- ja varjopuoleksi nimettävän vaikutuksen tilille voidaan laskea surutta musiikkielämän aktiivisuuden keskittyminen tämän lähes musiikillista monoteismia muistuttavan yksinapaisen säveltäjäpalvonnan ympärille ja sen kielteiset seuraamukset, joissa miltei jokainen häntä nuoremman säveltäjäsukupolven lahjakas ja taitava kasvatti on täydellistä välinpitämättömyyttä osoittaen syrjäytetty ajat sitten ohjelmistosta, vaikka suomen parhaimmat sinfoniat ovat näiden kyynisesti ja häikäilemättömästi unohdettujen Sibeliusta taitavampien, vaikuttavampien, modernimpien ja suurempien säveltäjien kynästä, vaikkei sitä olemassa olevan rakenneanalyysiin liittyvän tutkimustiedon valossa Sibeliuksen sinfonioista saattaisi uskoakaan, biogtrafioiden, mutta varsinkin maailmanlaajuisten Sibeliuksen teosten konserttiesitysten ja levytysten puitteissa ilmenevän kaupallisen menestyksen takia, sillä ensin mainitun klassistiset, modaaliset, duuri-ja mollitonaaliset, staattiset, minimalistiset ja puisevat sinfonioiksi kutsutut kyhäelmät ovat musiikillisesti paitsi melodisen keksinnän heikkouden, mutta myös emotionaalisen köyhyytensä takia täysin onnettomia ja vaisuja, sekä laimeita ja kevyitä luomuksia vailla tunteen voimakkuutta, intohimoista paatoksellisuutta, mutta myös polyfonista taitoa ja raskasta kromatiikkaa, sillä sellaiset mestariteokset kuin Campale, Traaginen, Dell'Arte, Oratorio Volgare, Sinfonia Populaire, Luonto sinfonia, Hiroshima, Ad Astra, ynnä monet muut kuuluisivat ohjelmistoon ja jatkuvasti esitettäväksi kansallissäveltäjän kesyjen sinfonioiden sijasta.