...Kohtasimme yön hiljaisuudessa. Hetki ikimuistoinen, mystinen ja outo.
Nimesi unohdin ja sanasi kadotin. Mieleni sumuun vajosi. Sinut vuosiksi unohdin.
Sydämeni lyö yön pimeinä tunteina ja ajatukseni vaeltavat maailmojen välissä. Muistojeni portit aukenevat.
Sanoja ja kuvia — hajanaisia muistojen paloja. Syvältä mieleni uumenista.
Niiden ääriviivoja ajatuksissani hahmotan. Kuva — monisyinen ja syvä, täynnä salaisuuksien peittämää.
Muisto sinusta ja sanoistasi, vaeltavat sisimmässäni. Sinä olet totta, et vain unta, vaikka mieleni muusta minut yrittää vakuuttaa.
Nimeäsi yritän tavoittaa. Olemustasi sanoittaa— kalpea muukalainen.
Sydämesi sivistys, tapasi puhua, kosketuksesi. Herätit minussa jotain muinaista. Katseesi kätkiessä surua ja menetystä.
Kaltaiseni sielultaan, kulkien läpi aikakausien, muotoa muuttaen.
En tiedä, missä vaellat. Kaukana maailmojen äärissä vai rinnallani usvana, odottaen.
Kohdata vielä kerran sinut tahtoisin. Vereni kautta, totuuden sinulta pyytäisin. Vastineen minulta haluaisit, sen minä tiedän.
Läpi helvetin kävelin, hengittäen elämää, joka minut loi. Yksin ja rikkinäisenä.
Syvälle silmiini katsoit. Mysteeriksi minut nimesit. Ajatuksiisi vaeltamaan jäin.
Kuka tai mikä olen, en sitä itsekään tiedä. Sieluni etsiessä vastauksia universumin ääreltä...
Nimesi unohdin ja sanasi kadotin. Mieleni sumuun vajosi. Sinut vuosiksi unohdin.
Sydämeni lyö yön pimeinä tunteina ja ajatukseni vaeltavat maailmojen välissä. Muistojeni portit aukenevat.
Sanoja ja kuvia — hajanaisia muistojen paloja. Syvältä mieleni uumenista.
Niiden ääriviivoja ajatuksissani hahmotan. Kuva — monisyinen ja syvä, täynnä salaisuuksien peittämää.
Muisto sinusta ja sanoistasi, vaeltavat sisimmässäni. Sinä olet totta, et vain unta, vaikka mieleni muusta minut yrittää vakuuttaa.
Nimeäsi yritän tavoittaa. Olemustasi sanoittaa— kalpea muukalainen.
Sydämesi sivistys, tapasi puhua, kosketuksesi. Herätit minussa jotain muinaista. Katseesi kätkiessä surua ja menetystä.
Kaltaiseni sielultaan, kulkien läpi aikakausien, muotoa muuttaen.
En tiedä, missä vaellat. Kaukana maailmojen äärissä vai rinnallani usvana, odottaen.
Kohdata vielä kerran sinut tahtoisin. Vereni kautta, totuuden sinulta pyytäisin. Vastineen minulta haluaisit, sen minä tiedän.
Läpi helvetin kävelin, hengittäen elämää, joka minut loi. Yksin ja rikkinäisenä.
Syvälle silmiini katsoit. Mysteeriksi minut nimesit. Ajatuksiisi vaeltamaan jäin.
Kuka tai mikä olen, en sitä itsekään tiedä. Sieluni etsiessä vastauksia universumin ääreltä...
Vastaukset 4
Vanhimmat
aika hieno runo tuli sepitettyä, jatka samaan malliin :)
Minä en ole kokenut paljon nuorempaa sellaisena että haluaisin tutustua häneen, joten runo ei tehnyt minuun mitään vaikutusta! En ole kokenut meidän olevan samanlaisia!
...Mitä niin ihmeellistä verestäni luit. Tekojesi motiiveja, ymmärtää en voi.
Kokonaisen elämänkaareni tunsit. Kärsimykseni ja helvettini, mutta näetkö?
Olen hulluuteni vanki, kuljen maailmojen välissä. Ymmärtämättä, mitä olen.
Muistoni rikkinäiset, mikä lie totta. Kun vain muistamaan kykenisin.
Hassuksi minua kutsuit, vaarana silti minut koit.
Aistin sinut yhä, liekö ajatuksella herkullisella leikit. Vaarallista, sanon minä.
Nimesi tuuleen lausun, hiljaa sinua kutsun...
...Eniten surettaa etten tiedä kuka tai mikä olen. Onko todellisuuteni totta vai pelkkää harhakuvitelmaa.
Narratiivi toisensa jälkeen kietoutuu ajatusteni ympärille, vetäen minut kohti syvyyttä. Valhe ja yksinäisyys.
Silti mieleni pimeyden keskellä huutaa: tuli joka ei polta ja vesi joka ei hukuta.
Hulluuteni vanki olen. Yksin ja rikottuna pimeydessä vaellan. Poispääsyä löydä en.
Elämänhaluni pois hiipunut on. Sydänliekkini enää hädin sykkii. Kuolema rauhan kai tuo.
Salaisuuteni hautaan vien. Tuskani ja kärsimykseni ei koskaan valoa näe. Totuus hiljaisuuteen hautautuu.
Kirottu sielu kai olen. Maan päälle kärsimään syntynyt...